Sivun näyttöjä yhteensä

10. tammikuuta 2022

Hybridi


 

Sana tarkoittaa ristisiitosta ja sekasikiötä. Sen alkuperä on epäselvä. Se voi liittyä myös kreikan sanaan ”hybris”, röyhkeys, tappelunhalu, jumalien uhmaaminen. Kreikkalaiset kirjoittivat kirjallisuuden, millaisia seurauksia tuo tauti aiheuttaa.

 

Luettuani vuodenvaihteessa toinen toistaan viisaampia katsauksia liitän niihin oman huomautukseni. Meillähän on jo hybridityö (etä- ja lähityö), hybrididemokratia (Yhdysvallat) ja hybridimoottorit, joita pyörittävä sekä palavat aineet että sähkö, tuonnempana kai myös vety.

 

Kysymykseni on selkeä. Onko ristisiitos hedelmällinen vai hedelmätön?

 

Hevosen ja aasin hybridi eli muuli ei jatka sukuaan.

 

Kysymys on ollut äärettömän ajankohtainen kymmenen tuhatta vuotta. Kasvien jalostaminen eli esimerkiksi maanviljely edellyttää risteyttämistä. Sama pyrkimys on erittäin keskeinen karjanhoidossa, ja se muutti historiaa myös Silkkitiellä, kun ratsastajakansat alkoivat vyöryä kovaa rytyyttämistä kestävillä hevosillaan. Siinä vilinässä vaihtuivat myös vallitsevat kielet. Indoeurooppalaiset alkoivat rulettaa.

 

Tuolla sanalla voisi kuvata myös virustartuntaa. 

 

Virus ei pysty lisääntymään ilman isäntää, jollainen on tyypillisesti solu. Virus kidnappaa solun hienostuneet toiminnot ja sekoittaa mukaan oman perimänsä, ja niin lisääntyminen alkaa.

 

”Tietokonevirus” ei ole mitenkään huono kielikuva. Haittaohjelma tarvitsee ”isännän”, joka löytyy tyypillisesti verkosta tai toisesta tietokoneesta, ja alkaa monistaa itseään ottaakseen isännän valtaansa.

 

Suomi oli pitkän tuollainen virus Venäjä kyljessä, mutta ei ole enää. He tarvitsevat hiukan enemmän meitä kuin me heitä. Venäjä noudattaa edelleen 1800-luvun politiikkaa. Paasikivi sanoi amerikkalaiselle Steinhardille toukokuussa 1941:” Arvovalta merkitsee heille enemmän kuin mikään muu. Heidän muuttumattomana politiikkanaan on saada, mitä he voivat, niin vähällä kuin mahdollista, ja sitten pyytää lisää.”

 

 Mahdollisen Nato-keskustelun ongelma on toinen infektio. Kiina on nousemassa maailman ykkösmahdiksi, elleivät amerikkalaiset lopeta sisäpoliittisia riitojaan eli kahden puolueen sisällissotaa. Jos se ei onnistu, Natokin on kohta Kiinan ”alamainen”.

 

Tuo Puola-ilmiö on muuten historiassa tavallinen. Yhdet käyttävät aikansa keskinäiseen tappeluun samaan aikaan kun vieras vihollinen käynnistää jo pommikoneiden moottoreita. Siis kuten vuonna 1939.

 

Tämä oli vain kysymys, onko Natosta näissä oloissa pidättelemään ketään Euroopassa tai Lähi-Idässä, kun päätösten tekeminen maan sisäisissäkin asioissa näyttää kerta kaikkiaan jähmettyneen. 

 

Ei ole epäilyä, etteivätkö Kiina ja Venäjä olleet hyvinkin mielissään vuosi sitten loppiaisena Washingtonista tapahtuneesta. Olihan se joka tapauksessa näyttö hyvin pahaksi päässeestä toimintakyvyttömyydestä.-  Hybridin vastakohta muuten on symbioosi, jossa eliö tukee toista, eli ns. win-win.

42 kommenttia:

  1. Potkitaan amerikka pois otanista niin avot, ei mitään ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historiassa on mielenkiintoisia kontrasteja tällä kohdalla. USA varusti Neuvostoliittoa voimallisesti II maailmansodan aikana. Sinne vietiin jeeppejä, panssarivaunuja, lentokoneita, aseita, ammuksia, sotilasmuonaa ym. kaikkea muutakin apua virtasi sinne tavattomasti. Putin ei mielellään muistele tätä apua vaikka se oli varmasti ratkaiseva tuki taistelussa Hitleriä vastaan.

      Mikä olisi NATO ilman USA:ta? Vielä 1990-luvulla oli ilmassa ajatus että myös Venäjä voisi kuulua siihen. Putinin oma politiikka on johtanut siihen että se ei voi ainakaan nyt toteutua.

      Poista
  2. Sattumalta juuri samalla hetkellä, kun aloin lukea tätä epistolaa, aamutv:ssä puhui fiksu nainen nimeltään Hanna Smith, joka työskentelee Hybridiosaamiskeskuksessa.

    Hän puhui ulkopolitiikasta, Venäjän sotavoimien siirtelyllään aiheuttamasta hämmennyksestä.

    Mitä tulee ratsastajakansojen Eurooppaan tuomaan indoeurooppalaiseen kieleen, niin lukemani mukaan siinä vaihtuivat myös puhujat 75 %:sti.

    Nykyäänhän nämä Eurooppaan vaeltavat kansat ovat enemmänkin rahastajakansoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tai näin, meissä suomalaisissakin nuo ratsastajien geenit elävät, Naisista mitattuna yli puolella ja miehistä mitattuna alle puolella, mitä se sitten ilmentääkin. Mittareinahan näissä ovat vain naisilla ja vain miehillä esiintyvät geenit, jotka periytyvät vain äidiltä tyttärelle ja isältä pojalle.

      Poista
  3. USA on enemmän hajalla kuin luulemmekaan. Kansakunta on kilpaillut itsensä katatoniseen tilaan eikä loppuluisulle näytä olevan mitään esteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä muuta voisikaan odottaa, kun järjestelmä on jo pitkään tavoitellut suurten massojen alikoulutusta, aliosaamista, aliosallistumista ja mediaanina alivarallisuutta. Ei silti, ei tuolla itänaapurissa mikään niistä ole sen paremmin.

      Poista
  4. Tuota "hybridiä" on viime vuosina hoettu eri yhteyksissä alinomaa. Miten olisi välillä vaihtelun vuoksi vaikkapa "bastardi" (cum grano salis).

    VastaaPoista
  5. Puola oli itse asiassa pitkän aikaa kadonneena. Väliin se oli Venäjän alla, sitten Saksan. Puolalla itsellään oli pitkä sotainen historiansa mutta liiallinen sotiminen vei lopulta kaikki voimat. Kävi samoin kuin Ruotsin joka pyrki vielä 1700-luvulla sotimaan joka ilmansuuntaan ja himoitsi vielä saavansa Norjan itselleen Tanskalta. Ja saikin lopulta vaikka kaikki sodat sitä varten epäonnistuivat. Ruotsi köyhtyi jo Kustaa III:n aikana kriittiseen tilaan eikä ollut enää rahaa maksaa hallinnon kuluja. Jotenkin vaikuttaa siltä että historia toistaa itseään kautta Euroopan.


    Käsittääkseni aiemmin kasvien jalostaminen ei tainnut olla risteyttämistä vaan karsimista. Luonnossakin karsiminen eli darwinismi on se mekanismi joka tuottaa lopulta parhaan tuloksen mutta kestää joskus pitkään saavuttaakseen sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuijasodan aikaan 1500-luvun lopulla Puolalla, Ruotsilla ja Suomella oli sama kuningas - Sigismund - ja siitähän se sotakin alkunsa sai, tavallaan, mutkan kautta.

      Mutta tuottaako luonnonvalinta todella "parhaan" tuloksen? Ainakin pitää kysyä kenen/minkä kannalta parhaan? Voittajan. Siitähän periaatteessa sodissakin on kyse. Ja kapitalismissa.

      Poista
    2. Perhana kun on tuo hukkakaura, muuten uskon kyllä tuohon karsimiseen, karsimatta se perhana justiin pärjääkin.

      Poista
    3. >…Mutta tuottaako luonnonvalinta todella "parhaan" tuloksen?... Voittajan…

      Jos susi kehittyisi vallan hirmuiseksi saalistajaksi, ylivertaiseksi pyytäjäksi, niin miten kävisi? Popsisi viimeisen poron tunturista ja kuolisi itse nälkään.

      Jos vihulainen, Nato, ajaa Venäjän nurkkaan, saarta ohjuksillaan, niin tuho siitä tulee molemmille. Unohtuiko vuosi 1962 ja Kuuba?

      Poista
    4. Luonnonvalinta ymmärretään usein väärin. Se ei suinkaan tarkoita isoimman ja vahvimman voittoa, vaan kulloisiinkin olosuhteisiin sopeutuvimman.

      65 miljoonaa vuotta sitten luonnonvalinta vähät välitti isoista korskeista dinosauruksista, joiden askelten alla tanner tömisi, vaan suosi pientä surkeaa nisäkästä, josta monien mutkien kautta ajan kuluessa kehittyi mm. ihminen.

      Tässä sitä sitten nyt ollaan ja mietitään, että älyä on tarpeeksi, mutta miten lie viisauden laita.

      Poista
    5. Aivan näin. Jos dinosaurukset olisivat osanneet ajatella, he olisivat ajatelleet että "olemme olleet täällä kolmattasataa miljoonaa vuotta. Miksemme olisi ikuisesti?" - Ihminen tässä muodossa on ollut jotain 300 000 vuotta, ja monet ajattelevat jo että "mikäs meidät täältä koskaan pois pyyhkäisisi..?"

      Poista
  6. Miksiköhän emme saa historiankirjoista vis-à-vis lukea, että vuonna 1962 Yhdysvallat (eli "Naatto", kuten A. Karjalainen tapasi sanoa) yritti luoda itselleen Kuubankin käsittävää "etupiiriä" vei maailman "yhdeksän päivää kuilun partaalle"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! Yhdeksän päivää alkoivat kyllä siitä kun havaittiin että itäiset ystäväsi olivat laivaamassa Kuubaan ydinohjuksia ja menivät ohi kun he veivät ne takaisin sinne mistä niitä toivatkin. Silloin doktriinin painopiste ei ollut vielä sukellusveneissä.

      Poista
    2. Kyse siis oli siitä, että ensin "transatlanttiset" idolisi olivat sijoittaneet Nato-vasallinsa Turkin rajalle Neuvostoliittoon suunnattuha ohjuksia. Ja niitä oli paljon. Vastavetona NL päätti laivata niitä Kuubaan. Mannertenvälisiä ohjuksia ei vielä ollut, ne olivat vasta tulollaan.

      Asetelma oli siis suurin piirtein nykyisen kaltainen, muutettavat tietenkin muuttaen. Mikä siis teki Kuubasta Amerikan "etupiiriä", jota sana nykyään hoetaan? Ja mikä teki noista "vapaan maailman" ritareistasi legitiimejä yrittämään surkeasti päättynyttä Sikojenlahden maihinnousua Kuubaan jo vuonna 1961?

      Suurpolitiikassa oli silloin ja on nykyäänkin kyse turvallisuusvyöhykkeistä, ja osapuolia on aina kaksi, mikä kaltaisillesi tuntuu olevan mahdoton tajuta.

      Poista
    3. Kuuluuko itsenäinen Kuuba siis USA:n etupiiriin?

      Poista
    4. Tässähän osutaan suoraan ongelman ytimeen: kun kerran NL ei saanut viedä ydinohjuksia USAn naapuriin, niin on epistä että USA on tuonut ne NL-Venäjän naapuriin!

      Tätähän se Putin itkee tv-teatterissaan joka jumalan rauhanpäivä. Tottakin se on.

      Poista
    5. "...kun kerran NL ei saanut viedä ydinohjuksia USAn naapuriin, niin on epistä että USA on tuonut ne NL-Venäjän naapuriin!"

      Avaatko vielä, mikä tuossa logiikassa sinusta heittää.

      Poista
    6. Aika huvittavaa mielipiteenvaihtoa. Joku ajattelee, että koska suurvallat ovat aina luoneet turvallisuusvyöhykkeitä, niin nykyäänkin tämä pitäisi hyväksyä. Venäjä on nyt käynyt sotaa Georgiassa, vallannut Krimin ja osan Ukrainaa sekä touhunnut samaan tapaan muuallakin. Nytkö kaikkien pienempien maiden tulisi alistua Putinin vaatimuksiin siitä, että ei saa varustautua eikä liittoutua vaan antautua. Kannattaa muistaa se tosiseikka, että Nato on puolustusliitto kun taas Venäjä-Neuvostoliiton Varsovan liitto oli hyökkäyksellinen sotilasliitto. Ei ole pitkääkään aikaa siitä, kun käytiin sotapeli miten Eurooppa vallataan. Se on nykyään aivan julkinen. Suosittelen tutustumaan.

      Poista
    7. Putinin logiikka on sinänsä aukoton, ei siinä mikään heitä. Hän näkee Venäjän ja USAn samanlaisina roistovaltioina, joissa pienten naapurimaiden omalla tahdolla voi pyyhkiä perseensä.

      Me länsimaissa näemme kuitenkin eron: ratkaisevaa on kenen tahdosta liittoutuminen tapahtuu - pienen maan itsensä vai ison maan. Natoon pyritään, Venäjää pyritään pakoon. Eläköön tuo pieni ero.

      Poista
    8. "Aika huvittavaa mielipiteenvaihtoa. Joku ajattelee, että koska suurvallat ovat aina luoneet turvallisuusvyöhykkeitä, niin nykyäänkin tämä pitäisi hyväksyä."

      Huvittavaa minustakin. Onko suurvaltojen käyttäytymisessä tapahtunut jokin perustavanlaatuinen muutos? Mitä "hyväksymistä" mahdat tarkoittaa? Ei Kreml eikä Washington, ei liioin Beijing ole edelleenkään mikään raastupa.

      "Kannattaa muistaa se tosiseikka, että Nato on puolustusliitto kun taas Venäjä-Neuvostoliiton Varsovan liitto oli hyökkäyksellinen sotilasliitto."

      Aivan oikein! Johan tuo tosiasia minun nuoruudessani seisoi selvällä pränthillä "Valituissa Paloissa" ja seisoo varmaan vieläkin, vaikka ei olekaan tullut tuota aviisia vuosikymmeniin seurattua.

      Varttuneemmat muistavat vielä Naton loistavan puolustusoperaation Jugoslavian pommituksissa keväimellä 1999. Mm. viitisensataa siviiliä, osa sairaaloissa ja vanhainkodeissa, menetti henkensä ilmaiskuissa ja jokin Human Rights Watch tosin mutisi jotain "ihmisoikeusrikoksista". Mieleen muistuu yleisen historian professorin ironinen kommentti toisesta aiheesta muinoin luennolla: "Sotaa ei tule, mutta taistelusta rauhan puolesta tulee niin kiivas, ettei kiveä jää kiven päälle."

      Poista
    9. Vrt.: "Neuvostoliiton ohjukset ovat rauhanohjuksia." 🙄

      Poista
    10. Varttuneemmat muistavat myös vielä Neuvostoliiton loistavan rauhanturvaamisoperaation Afganistanissa jonka tuloksista tässä vieläkin nautitaan.
      Jatketaanko? Luetellaan vuorotellen "länsimaiden" ja "idän" syntejä ja laitetaan ne vaakaan. Sillä tavoin varmaan saadaan selville kumpi puolista on puhtoisempi.
      Jännä tosin seurata kuinka samat ihmiset esittävät aina samat argumentit liittyen itänaapuriin vaikka siellä on siirrytty kommunismista lyhyen demokraattisen välivaiheen kautta fasismiin.

      Poista
    11. Eipä tässä mitään "pahuuskilpaa" kannatta järjestää, koska mitä isompi valta sitä isompi roisto. Menetelmät vain hieman vaihtelevat.

      Mutta sitä minä vain, että mikähän olisi USA:n reaktio nykyisin, jos "itsenäinen ja suvereeni" Kuuba päättäisi nyt liittoutua sotilaallisesti Venäjän/ Kiinan kanssa ja hommaisi noiden maiden (ohjus)tukikohtia ja sotavoimia maaperälleen?

      Niinkö tuo menisi, että "kukin maa on täysin vapaa liittoutumaan sotilaallisesti mihin suuntaan vain"? Vai soppiiko tuota hiukan eppäillä? Veikkaan, että USA riehaantuisi tuosta vallan.

      Pitää muistaa, että ohjuspatterit Kuubassa tuossa skenaariossa olisvat ehdottomasti vain "rauhan ohjuksia" aivan kuten ne olivat NL-aikaan ja aivan kuten ne Nato-ohjukset Ukrainassa muka olisivat. Pyssy on aina pyssy.

      Kovin naiivi ei näissä hommissa kannattaisi olla.

      Poista
  7. Niin, muulit ovat steriilejä. Mutta monet muut lajiristeymät eivät. Esimerkiksi metsäjänis ja rusakko risteävät kovasti, toisin kuin joskus luultiin. Jälkipolvissa yksilön ulkonäkö voi olla lähempänä kumpaa vain, mutta dna paljastaa. Luonnonvalinta suosii Suomessa joitakin välimuotojen geeniyhdistemiä. Ja esimerkiksi hömötiaisella ja lapintiaisella on nykyään pohjoisessa hybridikanta, ilmeisesti ilmastonmuutoksen seurauksena. Lahnalla ja särjellä on joissakin järvissä välimuotosarja, toisissa taas ei. Sitten taas euroopanmajava ja tänne tuotu kanadanmajava eivät saa yhteisiä jälkeläisiä, ei edes steriilejä. Ja mesivadelmat eli mesimarjan ja vadelman risteymät ovat makoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja korpimetso ei jatka sekasukuaan, mutta hanhien ja sorsien keskuudessa saadaan lisääntyviä jälkeläisiä ei vain lajirajojen, vaan sukurajojenkin yli. Hanhihybridit ovat hassun näköisiä, ja pystyvät usein lisääntymään luoden aina vain uudenlaisia yhdistelmiä, kuten kovin erinäköisten kanadanhanhen ja merihanhen (tai kotihanhen) välillä. Näistä esivanhempia sitten arvaillaan. Netissä on useampaikin näihin keskittyneitä kuvasivustoja. Ilmeisesti nuo hybridit eivät luonnossa kuitenkaan kovin hyvin pärjää, mutta ihmisestä riippuvaisissa ympäristöissä kylläkin.

      Poista
    2. Älkääkä unohtako Veikko Huovisen pyymetsoa. Se oli varmaan ainoa lajissaan.

      Poista
  8. Johnei tähän tule kommentteja viidettäkymmentä niin sitten ei mihinkään.

    Sepä kumma ois, hoksaaman jos ei rahvaan kyky riittäis.

    VastaaPoista
  9. Toisiaan tukien kuin levä ja sieni

    VastaaPoista
  10. Symbioosin vastakohta on kyllä loisiminen, ei hybridi.

    VastaaPoista
  11. Usassa luotiin muuten sian ja ihmisen hybridi.
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008530802.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta niitä on jo pitkään ollut täälläkin.

      Poista
    2. Tuo on kyllä kimaira eli kimeera eli šimääri eli harhama.

      Poista
    3. Henrik Stenlund, exactly.

      Poista
  12. Hybridi-sanan voisi suomentaa: monikeino-. monitapa-, moniväline-, monivoima-, monivoimalähde-, jne. Tällöin jo kaksi on moni-. Joskus riittää suomennokseksi pelkkä moni-, esimerkiksi monivaikuttaminen. Moni- on tietoisesti pantu rinnakkain yhtäaikaisesti vaikuttamaan, saamaan jotain ”seuraamuksia” aikaan. Näin minun äidinkielikorvani tulkitsee sanaa hybridi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä yksi hybridi-sanan merkitys: monitoimi-

      Poista
  13. Hey Vern, come here.. come an' see, this here car, it's one of them new inbreds.

    VastaaPoista
  14. Eikö yhdistelmä-sana käy kaikissa hybridin kuvaannollisissa merkityksissä?

    VastaaPoista