Paperille

 

Tästä asiasta olisi otettava selvä ennen kuin kirjoitan siitä. Tuota tapaa olen kuitenkin varonut.

 

Suomessa on käytössä arvo, joka ainakin pari vuosikymmentä sitten edellytti taitoa kirjoittaa kynällä ja sitten saada selvä kirjoittamastaan. Varatuomari.

 

Varatuomarin arvon myöntää tuomarinkoulutuslautakunta, ja se edellyttää käytännössä vuoden harjoittelua tuomioistuimissa oikeustieteellisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen. Puheessa sitä sanotaan auskultoinniksi.

 

Olen varatuomari. Samoin ovat veljeni ja poikani Isäni oli. Ennen ainakaan korkeimpaan oikeuteen ei päässyt edes tilapäisiin esittelijän tehtäviin ilman tuota titteliä.

 

Homma alkoi memorialistin tehtävillä ja päättyi itsenäiseen käräjien istumiseen eli juttujen ratkaisemiseen. Järjestelmä oli sivumennen sanoen mielipuolinen. Itsekin ratkaisin juttuja, jotka olivat oikeasta mielettömän vaikeita, ja toisia juttuja, joihin olisi välttämättä tarvittu edes jonkinlaista elämänkokemusta.

 

Memorialisti taittelee konseptipaperin perinteisin tavoin niin että marginaaleihin jää sauma, ja kirjoittaa kynällä puheenjohtajan sanelun mukaan tai kokemuksen karttuessa jopa omasta päästään luonnoksen, jonka nimi on puhtaaksi kirjoittamisen jälkeen varsinaisasiain pöytäkirja, ja asiakirjavihko on akti.

 

Memoriaalit säilytetään, koska joskus voi tulla epävarmuutta esimerkiksi linnatuomion pituudesta. Se ratkaisee, miten on julistettu eli luettu asianosaiselle, ei luonnokseen kirjoitettu.

 

Saako esittelijä käyttää esimerkiksi valtioneuvoston istunnossa nykyisin läppäriä, sitä en tiedä. Vieläkö ylemmissä oikeuksissa kirjoitetaan ”lappuja” käsin, sitäkään en tiedä. Ennen niin tehtiin jokseenkin poikkeuksetta. Tarkastava jäsen saattoi kirjoittaa tuomioon aivan uudet perustelut. Hän teki sen tuhertamalla rivin toisensa jälkeen konseptin perään tai reunoihin. Esittelijän tehtävä oli vahvistaa eli kirjoittaa uudestaan lyijykynämerkinnät mustekynällä eli ”illuminoida” ne.

 

Kun itse aloitin KKO:ssa 1976, ilmoitustaululla oli kansliapäällikön kirjoittama pieni paperi, jossa luki ”Kielletään käyttämästä ns. kuivamustekynää asiakirjoille”. En tietenkään sanonut, että myös eräiden kuulakärkikynien jälki oli asiasta annetulla valtioneuvoston päätöksellä hyväksytty arkistointikelpoiseksi, joten käsky oli lakiin perustumaton. Mutta etenkin diaarin vieressä oli mustepullo, Akvilan arkistomustetta, ja teräskynä eli puinen, pureskeltuvarsi ja huonoon kuntoon päässyt irtoterä. Käytettävissä oli myös raapevettä. Ja tietysti leiskari eli imupaperilla päällystetty työkalu. Minulla muuten taitaa olla sellainen, sekä keinu että uudenaikainen rulla, joka oli ihan muovia eli plastiikkia.

 

Niinpä kaikilla tuomareilla oli helposti luettava, hyvä käsiala. Minun aikanani paras oli Frans Varhiala. Hyvä kakkonen oli Olavi Heinonen.

 

Laatikossani on muuten ryöstösaalis. Ballograf-kuulakärkikynä, jonka varteen on stanssattu ”Korkein oikeus”. Onpa aikoihin eletty eli till tidernapas har man levat.