Ehkä maisemavalokuvien
aika on nyt menossa ohi.
Ylen Areenassa on
otsikossa mainittu ohjelma, lennokkikuvaa eri puolilta Suomea.
Tunnen jotkut paikoista.
Joissakin olen itse käynyt. Muutamista minulla on valokuvia.
Pääsin kokeilemaan
korkeuksia vuosi sitten, kun täällä kadettiin puita ja tikasauto otti minut
kyytiin. Talot ja muukin maisema alkavat menettää mielenkiintoaan hyvin
nopeasti. Jokin 15 metriä näyttää hyvältä, mutta tarvitaan myös onnea eli juuri
sopiva sää ja valaistus, ja riittävän hyvä objektiivi.
Ylen ”Meidän maamme” on
leikattu. Asialla on ollut ammattilaisia, eli kokonaisuudessa on selvä rytmi.
Eräin kohdin oudostelen skarveja. Kun on seurattu joen juoksu monta minuuttia,
selittäminen siirtyminen ylävirran suuntaan rikkoo jatkuvuuden ja siten
tunnelman.
Täytyy myös tehdä
kokeiluja. Areena näkyy paremmasta televisiostamme, joka on niin sanottu
teräväpiirto. Voisi myös tunkeutua kauppaliikkeeseen ja yrittää houkutella
myyjä näyttämään kuvaa esimerkiksi Applen iMacillä, jonka nykyisen version
näyttö on jokseenkin raju. Hurjempiakin on, mutta luuloni mukaan niitä
viriteltäessä on lähinnä ajateltu pelien pelaamista. Ja lisäksi monitoreiden
historia on täynnä rauenneita haaveita.
En uskalla sanoa, mutta
CD- ja DVD-levyjen lisäksi Blue-Ray näyttää olevan matkalla kaapin perukoille.
Esitän varauksia. Näköni falskaa. Kun oikoluen skannattua tekstiä, jo tuntuu
silmissä.
Olisiko niin, että setä
Topelius kastelisi housunsa, jos pääsisi näkemään lennokin (drone) ottamaa
kuvaa.
Se taisi olla hänellä
tiukassa istuva ajatus eikä mikään aikakauden tyypillinen runokuva. Hän
kuvitteli itsensä linnuksi. Oksalla ylimmällä Harjulan seljänteen…
Kokonaan luettuna teksti
sisältää lennokkiharrastuksen, vaikkei mitään sellaista ollut keksitty. Vaan
oisinko uljas kotka, niin nousisin lentohon.
Toinen tulkintalinja on
raamatullinen. Siellä on yksiä ja toisia henkilöitä, jotka noin vain hujahtivat
taivaaseen, vaikka perusoppi on hautajaisissa toistettu, että ensin on kuoltava
ja muututtava maaksi, mutta uuden tulemisen jälkeen asiaan palataan.
Luultavasti
epäraamatullinen tulkinta osoittautui vetäväksi, koska niin moni on pelännyt ja
pelkää äitiä tai isää, joka vahtii sieltä jostain ylhäältä, onko nenä niistetty
ja kengät kiillotettu.
Joku kertoi, että
lennokkikuvat ihmisten kesämökeistä käyvät hyvin kaupaksi, vaikka hinta on
hirveä. Mainittiin 500 euroa kuva. Olisikohan tuo totta? Käsin väritetyt ilmakuvat
maalaistaloista olivat kovaa muotia aikoinaan ja niitä näkee vieläkin
kunniapaikalla kammareissa. Ilmakuva on jotenkin hienompi kuin hyväkään maan
tasalta otettu.
Tätä hiukan ihmettelisin.
Kun kysymyksessä on ihmispesä, onko vaikutelma luonnollinen, kun kuvakulma on
sellainen, jota kukaan ei ole koskaan nähnyt?
Lehdissä on myös alkanut
jupina kuvauslennokeista ja lentokurista. Huoli tuntuisi aiheelliselta. Kai
niitä tulee alas, ja jos siinä on rahvasta alla, jälki voi olla pahaa.
Mieleen tulee myös Google-auto-ongelma.
Tulevatko pusikot takaisin muotiin, kun vaikeasti havaittava kamera tai
videokamera saattaa tallentaa hyvinkin herkkää hetkeä? Se että kysymyksessä ehkä
on oikeudellisesti salakatselu, ei taida paljon helpottaa.
Ja juuri kun melkein kaikki
heinäladot on hävitetty!
Kesällä erääseen
tilaisuuteen liittyy taulujen valokuvaamista. Ajattelen kokeilla ensin
polarisaatiosuodinta. Minulla on sellaisen käytöstä hyviä kokemuksia entiseltä
ajalta. Jos vielä saa apulaisen peittämään esimerkiksi ulkoikkunasta tuleva
heijastusta, voi olla, että tulos on mukiinmenevä.
Kokeilemisen jälkeen
tiedän, että lasilla päällystetyn maalauksen valaiseminen vaatii aika paljon
välineitä ja ennen kaikkea taitoa, jota vailla taidan olla.
Tämä käy mielessä
television lennokkikuvaa katsoessa. En tiedä, miten on, mutta maasta käsin
kierrettävä polarisaatiosuodin videokameran nokassa parantaisi tulosta, sillä
nyt valon suuta ja etenkin auer hiukan häiritsevät.
Läpinäkyvän ilman väri on
maalareille ikuinen ongelma. Kun ensimmäistä kertaa elämässään menee Italiaan
Toscanaan, siellä oikein hämmästyy. Chiaroscuro eli hämy ei olekaan maalareiden
keksintö. Tietyillä seuduilla se, ruskeaan ja keltaiseen painottuen, on
jokailtainen ilmiö, ja hyvällä onnella sen saa napattua myös valokuvaan.
Kuvattavan henkilön ihon
valaistuksena tuo hämy hipoo ihanteellista. Taiteilijat ovat olleet tikkana.
Erilaiset kynttilät, päreet ja piisit ovat suosittuja tauluissa, vaikka palavan
puun valo on hiukan turhan punaista.
Toinen esimerkki seudun vaikutuksesta
valoon on Englanti, jonka säätiloista kaikilla on oikean suuntainen käsitys.
Ei ole ihme, että sekä
Turner että Constable olivat niin mestarillisia värin käyttäjiä ja väsymättömiä
kokeilijoita.
Eikä se ole mikään kumma,
että harmaan henkisestä Hollannista matkusti monia muitakin kuin van Gogh
etelän valoon, jossa sitten kohta olivatkin vallassa leimuavien värien mestarit
Picasso ja Matisse. Mutta van Goghin auringonkukat iltayöstä on todella
olemassa. Olen itse nähnyt. Suosittelen muitakin. Mutta varokaa tallaamasta
niitä kukkia.