Miten puut kuolevat

Kiertelevän tiedon mukaan Saariselällä, hyvässä piilossa elää 780 vuotta vanha mänty, mutta jossain on kataja, jolla on ikää tuhatkin vuotta.

On se mänty sitkeämpi kuin ihminen.

Keskustelut Ruotsin puuvanhuksesta, Englannin marjakuusista ja Amerikan haavoista näyttävät kiertyvän kysymykseksi, mikä on puu. Korkea ikä saattaa kohdata juurakkoa tai sitten joudutaan miettimään suvutonta lisääntymistä - onko juurivesa sama puu kuin se, josta se kloonautui.

Erään ajatuskuvion mukaan kaikki maailman tai ainakin Euroopan jäkälä on samaa kasvia. Jälleen ongelma on ”sama kasvi”.

Tervaskannoista puheen ollen Paavo Väyrynen kiisti televisiossa olevansa millään lailla vanha.

Sääli miestä.

Viisaisiin puihin vertautuen ensin kasvaa rohistaan, sitten tehdään siementä ja sen jälkeen ollaan vain ja annostellaan toisillekin aurinkoa, varjoa, sadetta ja lunta. Jossain vaiheessa puulle voi käydä toisin kuin Väyryselle: se kasvaa niin isoksi ja komeaksi, että ravinteet (hiilihydraatit, ja tietenkin vesi) jaksavat nousta yhä vaivaisemmin koko rungon mitan. Kuolema alkaa latvasta, ja sitä kestää.

Puut eivät saa sydänkohtauksia, mutta syöpää niillä ilmenee. Kuten eräs kollega mainitsi runossaan, vaikka on niin paljon viisaita miehiä, toistaiseksi ei ole tavattu yhtään hullua puuta.

Tässä asiassa olen hiukan esteellinen. Voi olla, että keskusrikospoliisi on jo perässäni. Kaiteeni vieressä on koivu, joka taisi vahingoittua taloa tehtäessä 35 vuotta sitten. Varmaan 15 vuotta sitten rungossa oli ruma laikku siinä mistä tuohi oli pahasti repeytynyt, ja oli jonkun kanssa puhe, että kuolemaa se nyt tekee, tuo koivu. Ja vieressä yrittää pitkä mänty syleillä kuusta niin että se mänty vain kallistumistaan kallistuu.

Nyt epäilen arvaavani, mitä tuo koivu ajattelee minusta. En ole kostonhimoinen. En halua siitä lankkuja arkkuuni. Mutta kyllä se tuohon jää mäskäämään hiilidioksidista sokereita minun lähdettyäni, toivon mukaan kaikella kunnialla.

Kuukausi sitten näytettiin televisiossa pohjoisen japanilaisia, joilla oli vanhoja puita. Siinä tuli ohimennen esiin tuulen mekaniikka ja puun arkkitehtuuri. Tämä muuan oli kasvattanut mahtavan oksan metsään ilmestyneeseen aukkoon, ja oksa jatkoi kasvuaan, kunnes se luhistui oman painonsa alle. Puu repesi ja kuoli nopeasti.

Suomessa raiskion reunan puut ovat vaarassa, koska ne ovat tottuneet toimimaan verkostona, jota sanotaan metsäksi. Kun tuuli pääsee aukiolla keräämään kimppunsa ja käymään yhden kimppuun, tämä ei voi vastustaa, vaan kaatuu ja kääntää tappion merkiksi juurensa pystyyn.

Kuusella on paha tuulipinta-ala. Niitä on kumollaan tuossa meidänkin metsässä.

Kun puu on polkunsa päässä, sillä on vaihtoehtoja. Mänty voi kelottua, Lapissa. Sanotaan ettei kelottumista voi saada aikaan keinotekoisesti. Kelon ihmeellinen tiukkuus ja kierteisyys on loppuelämän tulosta; vinosuunnikkaan muotoiset pinnan kasvusolut jakautuvat valon ja puuaineksen kestävyyden määrääminen, ja lopputulos voi olla ihmiselle hämmentävä. Puun syyt, jotka luulisi näkevänsä suorina, kiertävät pituusakselia kuin vimmassa.

Puulla on aina syynsä.

Siinä saa kotvan päivä närettä kiertää ennen kuin asetun kelomajaan. Kerran, kun ainakin Saariselällä oli silmänkantamattomia kelottuneita metsiä, ne tarjoutuivat käyttöpuuksi. Nyt niiden kiskominen rakennustarvikkeiksi tuntuu harvinaisessa määrin ruumiinryöstöltä. Ei hautakiviäkään pidä käyttää huoneenrakentamiseen, vaikka Venäjällä sellainen tapa näyttää vallitsevan.

Puun henki on happea, kun ihmisen henki on hiilidioksidia. Puun viherhiukkaset, jotka ottavat vastaan valon, lienevät syanobakteerin eli sinilevän sukua.

Minulta kesti puoli vuosisataa ymmärtää, mikä on suomalaisen väkivaltaisuuden ja sen kääntöpuolen, eloonjäämiskyvyn tausta. Metsä.

Ei niitä ole muualla. Venäjän metsissä ei ole ketään. Ruotsissa ei ole Kemiä, Oulua eikä Jyväskylää – metsäkaupunkeja.

Lastenlauluissa ”metsämies” tarkoittaa aina metsästäjää. Suomessa se tarkoittaa aina puista elantonsa henkkivaa. Mutta metsäradiokin on lopetettu.

Terve teille, metsien miehet. (Miehellä tarkoitetaan tässä laissa myös naista.)

Maan tapa

Helsingin Sanomat syyllistyi epätavallisen huonoon pääkirjoitukseen. Pidän pahana, että lukijoita johdetaan harhaan.

Termiä ”maantapa” ajetaan nyt joukolla alas. Mikäpä siinä. Lehti tosin viittasi aivan oikein pääministeri Vanhasen lausumaan, jossa ei puhuttu maantavasta, vaan vallitsevasta tulkinnasta.

Kauhistusta herättää, että sanomalehti vihjailee aika julkeasti taannehtivaan laintulkintaan ja tuntuu asettuvan kannattamaan sitä.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli suomalainen kokemus takautuvasta tulkinnasta: säädettiin laki, jossa määriteltiin, millainen joitakin vuosia sitten noudatettu menettely olikin nyt katsottava rikolliseksi.

Tätä nykyä tämä kielto, laillisuusperiaate, on ihmisoikeus ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeinen tae. Rangaistukseen voidaan tuomita vain menettelystä, joka oli tekohetkellä lain mukaan rangaistava.

Rikosoikeuskaan ei ole erityisen täsmällistä, ja maantapa on keskeinen esimerkiksi tahallisuutta arvioitaessa. Ennen oli maantapa ylittää salmi rannassa olleella veneellä, jos siinä sattui sellainen olemaan. Tätä nykyä se voisi olla rikos, toisen irtaimen omaisuuden luvaton käyttäminen.

Jokamiehen oikeudet eli yleiskäyttöoikeudet on nyt pala palalta kerätty lakeihin. Hyvin kauan ne olivat maantapaa, jota noudatettiin lakina. Keskeinen ja tunnettu jokamiehen oikeus on lupa kulkea maastossa. Suomessa omistaja ei voi karkottaa kulkijaa metsämailtaan. Hieman kärjistän: ”yksityisalueita” ei voi perustaa omin nokin. Jokamiehen oikeuksiin ei tietenkään voi vedota kotirauhan piirissä eli toisen tanhualla.

Jälleen kerran: mistä minä tiedän, onko Matti Vanhanen syyllistynyt rikokseen osallistuessaan Raha-automaattiyhdistyksen avustuksesta päättämiseen sellaisin seurauksin, että tuo yhdistys on puolestaan jakanut avustusta joukkiolle, joka on jakanut vaaliavustuksia.

Useat viranomaiset selvittävät asiaa, eikä tuohon kysymykseen vastata ihan lonkalta.

Kirjoitan maantavasta ja tulkintojen muuttumisesta. Pannaan pois pääministeri suolakaivokselle ja järjestetään muutamalle muulle kahdeksan vuotta kuritushuonetta. Mutta asia nyt kerta kaikkiaan on niin, että maantapa eli sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti esiintyvät ehtimiseen muun muassa muodossa ”hyvän tavan mukainen”, ”kauppatapa”, ”yleisen elämänkokemuksen mukaan”, ”noudattaen asianaan ollutta huolellisuutta” tai – ”lain periaatteiden mukaan”.

Mitä ovat lain periaatteet? Eri asia kuin säännöt. Asia on korkea ja mutkikas, mutta opiskelijalle riittää tentissä selkeä tieto, että periaatteilla punnitaan ja sääntöjä sovelletaan. Käsivirhe on jalkapallon sääntöjen tietämä teko, jolla on seuraamus. Taitaa olla vapaapotku. Pelaajien terveydestä huolehtiminen on periaate, jonka johdosta hirmupakkanen tai rankkasade saattaa olla aihe ottelun keskeyttämiseen tai peruuttamiseen.

En mielelläni vedä esiin tuomarinohjeita, jotka ovat yleiseurooppalainen, aika voimakkaasti saksalaisvaikutteinen kokoelma erilaisia päähänpistoja ja mieleenjohtumia lainkäytön alalta. Joku keksi painaa lätkäistä ne lakikirjaan, ja ne saavuttivat suurta kunnioitusta. Niissä puhutaan harhauttavasti oikeudesta ja kohtuudesta – äkkinäinen voi luulla, että oikeuden lisäksi tarvitaan myös kohtuutta, vaikka oikeussäännöt ovat usein juuri kohtuussääntöjä. Niissä puhutaan maantavasta, joka puolestaan on luonnollista, koska lainsäädäntö oli noita ohjeita laadittaessa sangen sattumanvaraista ja niin sanottu tapaoikeus tavallisimmin käytettyä.

Tuomarinohjeiden ”maantapa” ei muuten luultavasti tarkoita ”maata”, vaan nykykielellä lähinnä ”maakuntaa”, ja voi olla, että on haluttu pitää esillä paikalliset poikkeukset, joita ilmeni jopa perintöoikeudessa.

Luultavasti Helsingin Sanomien kirjoitus oli vain asiantuntematon. Olen ennenkin antanut heille ilmaiseksi sen neuvon, että palkkaisivat juristin. Kelvollisia on ainakin toistaiseksi vapaalla jalalla.

Esteellisyyskysymys eli kuten vanhaa maantapaa noudattaen ennen sanottiin ”jäävi” on yllättävän mutkikas asia. Sen tulkinnat ovat, minkä Vanhanen näyttää tietävän, muuttuneet nopeasti ja paljon. Hallinnon puolella myös laki (hallintolaki) muuttui juuri 2004. Edessä on tavattomia muutoksia, joista olisi aihetta jo huolestua. Kun yliopistovirat on lakkautettu ja kaikki ovat työsuhteessa, ainakaan minä en tiedä tarkoin, millaisia esteellisyyssääntöjä on noudatettava ja mitä on entisen virkavastuun paikalla.

Jos työsuhteessa oleva professori junailee naapurin kakaran vilpillä läpi pääsykokeista, mitä se on? Jos johtaja ottaa sangen heikon hakijan töihin siksi että tämä on naapurin kakara, se nimittäin ei tietenkään ole lainvastaista eikä aiheuta seuraamuksia.

Vihje – työsuhteessa voi tehdä virkatoimia. Tuo on nähdäkseni edelleen virkarikos. Mutta jos puhuu ruokottomia korkeakoulusihteerille, enää ei voi tuomita virkamiehenä tehdystä jatketusta ruokottomuudesta.

Dokumentit

Huomenna kai saa ensiesityksen elokuva ikävästä aiheesta, saksalaisten mukaan 1944-1945 lähteneistä suomalaisista naisista.

Tämäkin on esimerkki asiasta, jonka kaikki tiesivät mutta josta ei haluttu puhua mitään.

Julkaisimme (Otava, 1974-1975) Onerva Laineen kirjan ”Nainen leirissä”. Onerva oli Mainos-TV:ssä filmipäällikkö Seppo Huhtalan sihteeri. Tutustuin, kun olin siellä töissä elokuvatoimittajana 1966-1967. Hän suostui lopulta aika pienen suostuttelun jälkeen kirjoittamaan muistamaansa, ja kirjasta tuli kerralla hyvä. Hän oli taitava, kielitaitoinen, erikoinen, sen ajan mittojen mukaan hiukan ”boheemi”. Tuota sanaa tosiaan käytettiin, mutta boheemin maineeseen riittivät kullanväriset kengät ja normista poikkeavan värinen huulipuna.

Hän oli näitä naisia – seurasi saksalaista sulhastaan. Kirjan alussa on ainoa tuntemani alkuperäinen suomenkielinen kuvaus Dresdenin pommituksesta 1945. Onerva oli siinä vaiheessa vankilassa. Hänellä ei ollut papereita, ja hän vaelsi milloin minkin tahon vakoilijaksi epäiltynä Saksassa, Italiassa, Tunisiassa, Ranskassa, Itävallassa, kunnes vuosien kuluttua Ariadne toi hänet Suomeen.

Historiantutkijat ovat hiukan huonoja huomaamaan muistelmateokset. Tämä teos on aito. Olen nähnyt mainittavan sensaatiomaisiksi jopa kuvauksia junamatkoista sodan tuhoamassa Berliinissä tai Pariisissa 1945. Tämä on kertomus hengissä pysymisen taistelusta eri puolilla Eurooppaa, keskellä pahoja ja säpsähdyttävän hyviä ihmisiä.

Vaikka kirja myi hyvin, siihen aikaan ei tunnettu ”kohua”, ja meillä oli Suomessa sama taudinkuva, joka on nyt tuttu mm. Virosta. On paljon asioita, joista puhuttiin vain vaimealla äänellä.

Rinnastan tämän asian toiseen elokuvaan, jota sitäkään en ole nähnyt. Vastaan kautta rantain nuorille ja toistaitoisille, jotka välillä kyselevät kommenteissaan, eikö ole älytöntä jauhaa menneitä, kun tulevaisuus on jo alkanut.

Tuo on perinteinen bolshevistinen ajatus. He perivät sen jakobiineilta, suoraan giljotiinin juurelta. Vino terä, jossa on riittävästi massaa ja liike-energiaa on pettämätön keino ratkaista muistin arvoitukset, ja samalla se tekee tilaa eteenpäin suuntautuneille ja oikein ajatteleville ihmisille.

Me eilisten suolistokaasujen edustajat sanomme, että menneisyys toimii samalla tavalla kuin Fordson-Majorin kammella käynnistettävä moottori. Se potkaisee. Virkeä kehityksen käynnistäjä joutuu toteamaan, ettei kone käy, mutta sen sijaan peukalo on sijoiltaan ja värttinäluu poikki.

Minusta maailma on nyt ja ehkä pysyvästi veivattavaa mallia.

Keskiviikkona illalla ”Voimala” esitteli dokumenttielokuvaa äijistä saunassa. En olisi korvaani lotkauttanut, ellei vaimoni olisi tuonut sanaa. Tekijät ovat lahjakkaita ja syntyisin muualta kuin Kampin kolmiosta. Asiasta oli kuulemma kohistu ”Pahan perheen” ensi-illassa, ja sekin oli saadun tiedon mukaan harvinaisen hieno elokuva, vaikka päähenkilö kuulemma olikin hovioikeustuomari, joka pyrki määräilemään maailmaa tai sen puutteissa perhettään.

Yhtäkkiä ei tule mieleen mitään yhtä mielenkiinnotonta aihetta kuin äijät saunassa. ”Voimalan” näytteet ja keskustelut osoittivat kuitenkin aivan toista. Ihminen – mies – puhuu vain, kun saa aikaa ja tilaa.

Tämän takia ”Kotikatu” ja ”Salkkarit” ovat mielestäni teeskenneltyjä ”ikään kuin-maailman” saippuaoopperoita. Ei ole aikaa, ei tilaa.

Uusi dokumentti oli oikeasti kuvattu muutaman vuoden aikana saunoissa eri puolilla Suomea. Kuvausryhmä oli tietysti työskennellyt munasillaan, ja kuvaaja mainitsi joutuneensa käyttämään ajoittain patakintaita voidakseen käsitellä kameraa.

Dokumentin keskeinen sisältö mahtuu ehkä yksityiskohtaan. Kertoja sanoi, että kun Isältä kysyi kuulumisia, Äiti vastasi aina, että hyvää sille kuuluu. Äidin kuolinvuoteelta poistuttaessa Isä oli alkanut puhua eikä ole lopettanut vieläkään.

Kukaan ei sanonut asiaa näin suoraan, mutta viesti oli, että ympäristö ja yhteiskunta tarjoavat diapamia ja edellyttävät, että kunnon karvarintainen mies pitää turpansa kiinni ja paiskoo kahta pirummin töitä menetettyään esimerkiksi puolison tai lapsen tai kariutettuaan itseltään avioliiton.

Taustalla on siis arvio, ettei miehillä ole tunteita eikä henkisiä tarpeita, ja jos nyt sitten kumminkin on, miehessä on jotain vikaa.

Minuun teki suuren vaikutuksen tällainen työnäyte, jota ei käännetä helppohintaisesti yhteiskuntakritiikiksi, vaan joka perustuu ihmisenä olemisen ehdoista vaikeimpaan ja edistää sitä, asenteettomaan, eleettömään kuuntelemiseen.

Jalanlumetta

”Lume” (placebo = miellyttää minua) on hieno sana, mutta en tiedä, mitä perua on vanhempi ”silmänlume”, enkä viitsi ryhtyä ottamaan selvää. Tai olkoon menneeksi. ”Lume” näyttää liittyvät ainakin muutamassa sukukielessä lumoamiseen eli noitumiseen.

Mielessäni sataa lunta.

Arvelin että lukijoitakin huvittaisi katsella kiteitä. Amerikkalainen, 1931 kuollut William Bentley omisti elämänsä lumihiutaleiden valokuvaamiselle. Tuloksia on verkossa runsaasti. Katso esimerkiksi Wikipedia ja
http://www.bentley.sciencebuff.org/collection.asp sekä http://www.its.caltech.edu/~atomic/snowcrystals/photos/photos.htm

Esimerkiksi maailman johtaviin tiedetoimittajiin (pehmeäkantisia selvityksiä kadun filosofiantohtoreille) lukemani Philip Ball (Critical Mass) on kirjoissaan ”Shapes” ja ”Branches” kertonut, miten hiton koville tiedemiehillä otti ennen kuin lumikiteen hämmentävä muotojen runsaus ja hyvin tavallinen symmetrisyys onnistuttiin selvittämään pitävästi – vasta runsaat 20 vuotta sitten.

Lukekaapa jos haluatte. Kysymys on energiasta eli jäähtymisnopeudesta, pintajännityksestä ja satunnaisista epäpuhtauksista ja pohjaltaan molekyylien mielenkiinnosta järjestyä keskenään tietyllä tavalla. Jo Kepler laski, että optimaalinen tapa järjestää palloja (tykinammuksia) on kuusikulmio.

Joissakin tilanteissa, useammin kuin ehkä luullaan, on eduksi, ettei ole luonnontieteellistä koulutusta. Maailma on täynnä jännittäviä ilmiöitä, jotka ovat niin kerta kaikkiaan tyhmiä ja yksinkertaisia, ettei fiksumpi ihminen ilkeäisi niitä ihmetellä.

Niin kuin tämä blogissa aikaisemmin mainittu Mark. E. Eberhartin kirja ”Why Things Break”, miksi esineet menevät rikki. Siitä ymmärtää senkin, mikä on lasikuidun käytäntö. Lasi kun kestää vetoa kovasti mutta puristusta ei ollenkaan. Yhdistämällä kova lasi kuituna ja pehmeä sideaine estetään särkymisen perusmekanismi, energian (iskun) jatkuminen kuin resonanssi.

Ballin selostus koskee siis kysymystä, miksi lumihiutaleet ovat kauniita. Lapsen kysymys. Lapset ovat viisaita.

Kuurankukka on onneksi tuttu kasvi, vaikka harvinaisempi kuin ennen. Miten on mahdollista, että ikkunassa kasvaa lehtiä?

Kun kivessäkin kasvaa lehtiä.

Kaikissa alan esityksissä mainitaan rauta- ja mangaanimalmeissa esiintyvä dendriitti (kuva) – lopultakin hämmentävä näky, puu kiven sisällä. Kysymyksessä on kidemuoto, joka muistuttaa kasvia mutta on pelkkää metalliyhdistettä ja täysin selitettävällä tavalla syntynyt.

On ehkä paikallaan esittää disclaimerit eli vastuunrajoitusehdot. Edelle kirjoitettu, siis lumikide ja eräät muut muodot, ei sisällä ainakaan tietoisesti minkäänlaista mystiikkaa eikä vihjailuja korkeamman olennon käden jäljistä.

Sen sijaan taustalla on jokin määrä kiukkua. Julkisen taiteen ja virallisen viihteen rinnalla maailmassa on vaikka mitä – yleensä käden ulottuvilla, ihmeteltävissä vailla välineitä ja maksuja suorittamatta.

Joku onnellinen osaa nähdä. Joitakin auttaa järkeily. Tulos saattaa sitten olla se, että oppii ihmettelemään.

Syy on varmaan koulutuksen ja oppisivistyksen: uteliaisuus ei ole oikein muotia. Veikko Huovisen monien ansioiden joukossa on Konsta Pylkkäsen keskeiseksi nostettu luonteenpiirre, ankara halu ottaa selvää asioista.

Perinteisesti kansanmiehen uteliaisuus – Matti ihmeellistä rautatietä katsomassa Juhani Ahon kuvaamana – esitetään pilkkaamistarkoituksessa. Arvosteluissa sitten puhutaan ”mainioista tyypeistä”, mutta kyllä kansa tietää – pilkatakseen ne herrat toisille sellaisia kirjoittelivat.

Luulen ettei tätä Huovisen piirrettä ole kovasti korostettu. Koulunkäynnillä turmelematon kansanmies kuvaillaan lähes kunnioittavasti. Erätarinoita ajatellen vielä Wallenius ja ehkä A.E. Järvinen esittivät retkitoverinsa eräänlaisina alkuasukasoppaina, ja sitten muutaman vuosikymmenen kuluttua oli täydessä roihussa pohjaltaan aivan yhtä katteeton ja alentava kansanihmisen poliittinen ihastelu.

Pitää muistaa palauttaa kirja kirjastoon – löysin oman kappaleeni. Edes Erno Paasilinna ei ehkä huomannut korostaa, että tämän kunnioittavan kuvauksen kantaisä on kuitenkin Sakari Pälsi. Tai ehkä hän nyt hiukan liikaakin ylisti luonnonihmisiään – mutta ”Pohjankävijän päiväkirja” on muuttuneen ihmiskuvan ja toisenlaisen näkemistavan monumentti.

Tutkimusmatkat oli suuri meillä perinne (Granö, Ramstedt, Auer).

Tutkimusmatkoja voi tehdä myös kotipihassaan. Lintujen sijasta voi bongata lumihiutaleita.

Punaisten ammuttavana – kirjoittaja Martti Nurmi

Vastaanotto oli erikoinen. Komppanian päällikkö oli vaihtunut. Nyt oli päällikkönä mielipuoli, täysin yhteiskunnan vastainen hermokimppu, joka alkoi heti kuulustella.

”Mistäs sinä sieltä tulit, alueelta, joka on lahtarin vallassa? Olitko viemässä täältä tietoja, julkistamassa meidän heikkouksiamme, meidän heikkoja kohtia heille tiedottamassa? Sano, oletko ollut siellä?”

”Sielläpä siellä, missäpäs muualla”, virnuili Martti.

”Jaha selvä. Tiedät kai, mikä on petturin palkka? Se on rintaman läheisyydessä kuolema. Ampuminen pannaan täytäntöön heti. Joudut Hormioon ammuttavaksi. Tänne heti kaksi vartijaa! Kuulitte kai, kun minä sanoin heti!”

Nyt tuli Paanin talon pihasta kaksi miestä. Heille komentaja antoi määräyksen:

”Kuljetatte tämän miehen, petturin Hormioon, jossa ammutte hänet ja palaatte heti takaisin antamaan minulle raportin. Onko selvä?”

”On, on”, vastasivat vartijat.

”Mars matkaan”, Martti kuuli sanottavan. Ties monennenko kerran hänelle. Tämä komennus tuntui kolealta.

Joukko lähti liikkeelle, Martti edellä.

Tavaramakasiinin seinustalla ukotteli isopyssy lähettäen terveisiä Riipiläjärvelle, missä naiskomppania oli edelleen kirkossa, jossa panssarijuna ahdisteli heitä. Kuten oli helppo havaita, kummankaan puolen osumatarkkuus ei ollut minkään arvoista. Kunpahan vaan jyske kuului. Lähimpien rakennusten ikkunat oli ristikoitu liimapaperilla, jotta ne kestäisivät ilman paineen.

Martti mietti, miten karistaisi saattajat kannoiltaan. Käyttökelpoisia keinoja oli useitakin, mutta ehkä ensimmäinen yritys olisi aloitettava heti. Hormioon johtava tie ylittää radan pysäkin etelävaihteella, mutta jalankulkijat käyttivät oikotietä ratapihan yli. Noin parinsadan metrin päässä on Ollilan talo, jonka setämies on Martin tuttavia. Kunpa saisi häneen kosketuksen. Piti ainakin yrittää. Jos saisi vartijat, joille oli määrätty heille vastenmielinen tehtävä, jymäytetyiksi. Vartijat olivat yksinkertaisia, ehkä siis helposti jymäytettäviä. Martti ilmoitti, että pitää käydä Ollilan vessassa, kun on vähän vatsavikaa. Hän lähti Ollilan kartanolle, jossa näki setämiehen häärivän. Tälle hän selitti tilanteen ja suunnitelmansa. Setämies kutsui vartijat tupaan, jonne koko ryhmä meni. Setämies aloitti kahvinkeittopuuhat jutellen. ”Tässä pitää keittää kahvi valmiiksi, kun valkoiset ovat jo Perkoniemessä ja ovat Heinäjärvellä tänne tulossa. Kai teille kahvi tekee hyvää, kun on näin kylmäkin.”

Muuta ei tarvinnut, vartijat alkoivat tähyillä ikkunoista ja olivat levottomia. Setä vähän vielä autteli ja sanoi: ”Kohta niiden pitäisi olla täällä.”

Vartijat ryntäsivät ovelle ja juoksivat pysäkillä olevien tykkimiesten luo. Siellä tuli kiire. Tykki jäi laukaisuvalmiina siihen ja kaikki kiirehtivät Paania kohti. Tietysti tekemään ilmoitusta lahtarin tulosta.

Setämies sai kahvin valmiiksi ja nautti sitä Martin kanssa naureskellen. Uskotko,” alkoi setämies, ”että pian on Paanin talo tyhjä. Ei edes se mielipuoli päällikkö voi niille mitään, eikä hänkään uskalla jäädä sinne. Luulenpa, että kirkkoonkin on lähetetty tieto lähdöstä, joten uskon kirkonkin jäävän nyt autioksi.”

”Sitten varmasti”, todisti Martti ja kertoi Suodenniemen kylän pakokauhutapauksen. ”Mitä arvelet minun olevan viisainta tehdä?” Martti tiedusteli edelleen.

”Sinä voisit jäädä tänne minun kanssani, joskin se saattaisi olla uskallettua, sillä tulevilla kuuluu olevan vähän liian kovat otteet. Luulen sittenkin olevan parasta, että menet täältä rataa pitkin Vammalaan. Ehkä sinä siinä joukossa voit paremmin palvella maatamme. Voitpa ehkä ehkäistä tihutöitäkin. Minä näet tiedän sinun luonteesi ja tapasi. Mutta päätä itse, mikä minä olen sinua neuvomaan.”

Setämies kehotti jäämään heille ja lupasi käydä Paanilla tarkkailemassa, mitä sinne kuuluu. Kuultaisiin uutiset tuoreeltaan.

Martti pesi ja kuivasi kahvikupit ja asetti ne paikoilleen kaappiin. Kun setämies palasi oli pöytä siivottuna.

”Oikein povattiin, siellä ne menee, ja näkyi tultavan kirkoltakin. Saa nyt nähdä, missä kunnossa kirkkomme on ja mistä tulee rovastimme. Tietenkin hän on jossain Mäenkylän torpassa odottelemassa voidakseen taas aloittaa tehtävänsä, joita on jäänyt rästiin. Oletko kuullut kuinka Palmuruusin Vernerin kävi? Hän jäi punaisten perääntyessä ja piiloutui käräjätalon koljaan pirtin alle. Sieltä, kun valkoiset tulivat paikalle, hänet pois yrittäessään ammuttiin. Ei ollut muistanut poistaa käsivarsinauhaansa.”

”Vai sellainen oli Vernerin loppu? Tunsin Vernerin, hyvin hiljainen ja rauhallinen poika, joka ei kissallekaan pahaa tehnyt. Piti kyllä kivääriä mukanaan, mutta uskon, että hän ei ampunut edes harjoituslaukausta. Kivääri lienee jäänyt koljaan tuvan alle ruostumaan.”

”Puhdistustoimet kuuluvat olevan Palvialassa raakoja”, setämies selitti. ”Avustamisestakin kuuluu annetun nappi otsaan. Vaikka niinhän sitä sanotaan, että kauppa on raakaa ja sota on julmaa. Näkyy pitävän paikkansa. Tänne on Tampereelta kuulunut vain vähän uutisia. Ootko sinä kuullut, missä vaiheessa siellä mennään?”

”Mistäs minä olisin uutisia saanut. Ei muuta kuin huhuja, jotka ovat epäluotettavia. Kuitenkin on todennäköistä, että koko kaupunki alkaa olla saarrettuna, ja se sinetöi kaupunkissa olevien kohtalon. Siitä saa myös sen käsityksen, että niin suurin elein alettu vallankumoustaistelu on ajanut karille. Se teki täyden haaksirikon. Mutta minä, voidakseni pidentää elämääni, lähden nyt Vammalaan, koska Hormoon ei päästy, joten kiitos nyt sinulle antamastasi avusta.”

”Luulenpa, että sinä taisit antaa tässä avun koko kylälle, joten kiitos sulle vaan.”

Niin kävely rautatiellä alkoi, kahdeksan kilometriä ei ollut matka eikä mikään. Täytyi vain jotenkin välttää vartiot, jos ehkä jo sellaiset olisi ehditty asettaa radalle. Vartijoita ei ollut. Siis asemalle, ja sieltä kiertäen kauppalaan. Oli varottava, ettei kohtaisi päällikköä, jolta muutama tunti sitten oli saatu tuomio, jonka täytäntöönpano oli keskeytynyt. Täällä oli kuumeinen pako käynnissä. Kaikki työntyivät matkaan, eikä kukaan tiennyt mihinkä mennään. Pääasia oli vain se, että päästään pois.

Martti palasi vielä esikuntaan, joka oli pappilassa sijaitseva läntisen lohkon pääesikunta, tiedustellakseen, mihin joukot pyrkivät. Täällä oli täysin vieraita miehiä, joita ratsuhevoset odottivat ovenpielessä. Ei onneksi näkynyt Paanilta lähtenyttä päällikköä, joka ehkä oli jo perääntyvien alkupäässä.

Miehillä oli suuriääninen riita käynnissä, josta kuului vain osa. ”Kyllä se toteutetaan ja varmasti. Tää talo ja koko kauppala poltetaan. Jos ei sitä muut tee, niin teen sen itse. Myös kaikki sillat on räjäytettävä.”

”Sitä ei tehdä, sen saat uskoa. Siitähän joutuisi syyttömätkin kärsimään.”

”Viis minä niistä. Nyt on alkanut marssi kohti Venäjää. Mitään ei jää jäljelle. Lahtarit ei saa mitään meidän mentyämme. Ala vain sytytellä.”

”Jos et muuten usko, että mitään ei polteta, niin tätä on ainakin uskottava.” Kuului käsiaseen varmistimen napsahdus. Mutta mitäs nyt! Kuului kaksi eri laukausta. Silloin Martti lähti, lähti kovempaa kuin pääsi, ja vasta Kierunperän mäessä katsoi taakseen – ja kauppala paloi.

Itte

Tänään ovella seisoi mies, joka sanoi, että olisi kirjoja. Kuittasin. Niitä oli 110 kiloa. Tässä nyt oli omakustanne, serkusten kesken keräämämme, veljeni tietokoneelle naputtama isoisän, Nurmen taatan muistelma ja suuri määrä kirjeitä 20-luvulta 60-luvulle.

Hän antoi lyijykynällä lehtiöihin kirjoittamansa muistelman minulle 70-luvulla. Se oli selvää, ettei tekstiä ollut aihetta julkaista hänen eläessään. Tulimme siihen tulokseen, ettei myöhemminkään.

Kun nyt katselen tuttua tekstiä valmiina kirjana, jään hiukan arvelemaan. Etenkin kertomus Siperiaan joutumisesta Helsingin seudun patteritöistä, karkaamisesta ja työskentelystä Muurmannilla 1917 ovat hyvin harvoin esiin tulevia aiheita.

Suuri osa on selvästi totta, osa todennäköisesti kaunisteltua.

Isoisäni tunnettiin paikkakunnalla eli siis Kauhavalla hyvin. Hänellä oli kauppaliikkeitä ja monenlaisia luottamustoimia, mutta politiikkaan hän ei osallistunut.

Liitän kaikesta huolimatta tähän blogiin katkelman tämän kunnallisten ja seurakunnallisten luottamustointen haltijan paikkakunnalla jokseenkin tuntemattomasta taustasta. Teksti on kirjain kirjaimelta hänen omaansa. Syystä tai toisesta hän kirjoitti itsestään kolmannessa persoonassa. Hän on Martti.

Kirjaa ei toimiteta myyntiin, eikä sitä saa mistään.

”Toverukset joutuivat saksalaisten komennukseen. Tämä ryhmä johdateltiin Lahden yhteiskoululle. Heidät komennettiin sisälle. Täällä aukeni taivas, sillä nyt oli mahdollisuus saada tyhjentää kuonat, juoda vettä ja oli katto päällä sekä seinät tuulensuojana. Iltapäivällä kävi vielä niin onnellisesti, että kuului komennus: ”Ulos!” Ulkopuolella oli kaksi saksalaista sotilasta, jotka antoivat kahden sormen kokoisen palan ruisleipää sekä yhden suolasilakan jokaiselle ulostulijalle.

Kun kaikki olivat ulkona, komennettiin: ”Sisään joka sorkka!”

Sisällä oli ihmeellistä kuulla, kun tehtiin kauppoja talletetulla leipäviipaleella ja silakalla.

Kuului huuto: ”Kuka antaa askin Klupia yhdestä leipäviipaleesta!” Siitä se kaupanteko sitten alkoi. Joku ehdotti: ”Saat kympin.” Toinen viiskymppiä. ”Ei pojat rahalla, mutta jos on tupakkaa, siitä voidaan neuvotella.” Kaupanteko jatkui myöhään iltaan ja myös seuraavana päivänä leipäviipaleen ja silakan jaon jälkeen.

Toverukset ihmettelivät, että onko tupakka tärkeämpi kuin leipä. Topi sanoi, että kyllä leipä on suurin. Martti väitti vastaan: ”Kyllä ryssänlimppu on suurempi.”

Kolme päivää tätä ihanuutta kesti. Komentohuuto oli: ”Wek!”

Kaikki painuivat ulos, mutta ei mitään muonanjakoa. Vain komento: ”Riviin ja mars matkaan!”

Reitti kulki länsivaihteen kautta Hennalaan, josta tuli surullisen kuuluisa. Täällä oli ensimmäinen tarkastus ja luettelointi. Kaikki mitä oli mukana oli asetettava tarkastuspöydälle. Tavarat luetteloitiin ja otettiin selvää, olivatko ne omia vai ryöstettyjä. Tavarat paketoitiin, varustettiin asianomaisen nimellä ja lähetettiin keskusvarastoon Helsinkiin, josta ne oli määrä palauttaa eri hakemuksesta myöhemmin, kun asiat oli tutkittu ja miestä oli hutkittu. Useassa tapauksessa moni saikin osan tavaroistaan senaatin päätöksen jälkeen takaisin.

Tämän tarkastuksen jälkeen komennettiin miehet pienemmissä ryhmissä riviin ja kysyttiin, onko johtajia mukana rivissä. Kun mitään ei kuulunut, kysyttiin uudelleen ja lisättiin uhkaus, että joka viides mies ammutaan paikoilleen, ellei johtajia löytynyt. Kun rivistössä ei tapahtunut mitään, uhkaus pantiin täytäntöön ja loput miehet komennettiin kantamaan ruumiit pellon reunaan. Tämä jatkui koko päivän sillä vaihtelulla, että joitain miehiä astui rivistä ilmoittaen olleensa johtavassa asemassa. Nämä miehet otettiin erilleen, komennettiin kävelemään metsän reunaan riviin. Komennus: ”Tulta!” Näin päättyi heidän osaltaan vallankumouksen teko.

Kun tämä harvennus oli loppuun suoritettu, loput miehet komennettiin kasarmeihin sisälle ja asemiehet määrättiin vartioimaan ovia ja ikkunoita.

Toverukset sijoitettiin täällä erääseen varastohuoneeseen, joka oli kooltaan noin 15 neliömetriä. Kahdella seinällä oli hyllyköt ja ikkunan puolella kaikenlaista rojua, muun muassa kylpyamme. Kun illan tullen etsittiin paikkaa mihin rojahtaa pitkälleen, muut paikat oli jo varattu ja ainoastaan ylähyllyt ja kylpyamme olivat vapaana. Martti tunkeutui hyllyjen välistä ja heittäytyi ammeeseen nukahtaen heti, mutta heräsi kuitenkin pian ahdistavaan tunteeseen. Hän yritti nousta, mutta se ei oikein onnistunut. Saman makuupaikan oli valinnut itselleen viisi muutakin miestä. Kylpyammeessa nukkui siten kuusi miestä samalla kertaa. ”

Don Giovannin naamio

Aivan sattumalta, kun en halunnut katsella kaatuilevia kaunoluistelijoita, silmäsin televisio-ohjelmia, joissa väitettiin, että Teemalla alkaa juuri jokin ”Don Giovannin salaisuus”.

Käänsin kanavaa ja sain sähköiskun: Hvorostovsky Giovannina. Jännittävä toteutus. Laulajat katsovat näyttämöllä mustavalkoista elokuvaa Don Giovanni. Sain toisen sähköiskun: Hvorostovsky myös Leporellona.

Ja kolmannen: duetot voice-overina, eli mies lauloi sekä basson että baritonin ja lisäksi näytteli kahdella eri tavalla, kahdella erinomaisella tavalla. Muutkin näyttämön ”katsojat” esiintyivät myös näyttämön ”elokuvassa”.

Kysymyksessä oli dokumenttielokuvista tunnettu Barbara Willis Sweete, valmistusmaa Kanada.

Ellemme erehdy, Imdb ja minä, samainen Sweete oli tuottamassa Glenn Gould –televisioelokuvia 90-luvun alussa.

Ja nyt sitten tällaista, tuosta vain!

Hvorostovsky oli sekä bassona että baritonina avain järkyttävän hyvä – ja näytteli kuin Andrei Tarkovskin henkilö.

Jäämme kiinnostuneina odottamaan, milloin Suomessa nähdään puoli-live multimediaa näyttämöllä. Smeds käyttänee videokuvaa lavasteena, mutta tässä oli nyt yhdistetty kaksi elokuvaa niin että katsoja käsitti ihmisten katsovan yhtä elokuvaa ja laulamaan katsoessaan karaokea.

Barbara Willis Sweeten nimellä Amazonista löytyy enemmänkin merkillistä elokuva-aineistoa. Myönnän kiireesti tietämättömyyteni. Siitä olen selvillä, että Kanada on ollut puoli vuosisataa, osittain kiitos Itä-Euroopan pakolaisten, maailman johtavia maita dokumenttielokuvissa.

Mutta käteni alkaa nykiä kohti 1-click –nappia, kun näen, että on olemassa sellisti Yo-Yo Man, elokuvaohjaajien ja tanssijoiden yhteiselokuvia ”tiputaan rappusilta” – Bachin soolosellosonaateista, ja elokuva ”Shostakovich vastaan Stalin”, jossa omaishoitajana on Gergijev ja mukana runsaasti dokumenttifilmiä näistä herroista, ja sitten silmään sattuu dokumenttielokuva, jossa nähtävästi jossain määrin sikin sokin kerrotaan Hamletin, Macbethin ja Romeon ja Julian harjoituksista eli toisin sanoen teatterityöstä. Ja mukana on myös dokudraama Glenn Gouldista.

”Don Giovanni” nyt on erikoistapaus. Minulla ei ole siitä erityisen paljon aineistoa – vain kolmetoista eri levytystä ja sitten jokin määrä otteita. Lisäksi olen kuunnellut, säännösten vastaisesti toimien, radion äänitearkistosta suurimman osan mainittaviksi kehutuista tallenteista.

Juuri tuo ooppera sattuu olemaan kai ainoa, johon olen hassannut oikean, ison ja kangaskantisen orkesteripartituurin, joten olen nuuskinut vuosien kuluessa toisenkin kerran.

Luultavasti yksi lisäkiihoke oli S. Kierkegaardin Joko – tai –teoksessa (Enten eller) oleva jakso ”Don Juan ja Mozartin eroottisuus”. Kierkegaard kävi Kööpenhaminassa katsomassa tuon oopperan – tai kuuntelemassa sitä aulasta käsin – kerran viikossa ainakin koko sen kaksitoista vuotta, minkä teos pyöri hänen aikanaan. Sehän oli aikakautensa ja kaikkien aikojen valtavimpia yleisömenestyksiä.

Menestykseen riittää raflaava tarina ja loputtomalta tuntuva määrä ihastuttavia melodioita. Mutta se on samaan tapaan kuin eräät Bachin teokset samalla tyhjentymätön.

Kierkegaard siis huomasi, että yksinkertaisen moraliteetin alla on vaikka mitä. Don Giovanni eli Juan on paheellinen aatelismies, kyltymätön naistenkaataja ja lisäksi kylmäverinen murhamies. Hän on ylpeä paheellisuudestaan ja menee kappaleen lopussa katumattomana helvettiin käristymään siellä ikuisesti syntiensä vuoksi.

Samalla hän on sankari, luultavasti ainoa joka ylitti aikakauden eli romantiikan rajat. Hän on ”superhero”, jolle kaikki inhimillinen on vierasta. Mutta länsimaisen ihmisen kaksi perikuvaa ovat Faust ja Giovanni – kaikki (esimerkiksi tieteellisestä) tiedosta / kaikki aistillisesta syvyydestä.

Giovanni on rakkauden nero. Hän hylkii ja pilkkaa naisiaan, mutta hänen menestyksensä johtuu siitä, että hän samalla rakastaa kaikkia naisiaan, lukuisia samanaikaisesti. Olisi pinnallista sanoa, että Giovanni olisi ekstreemiurheilun keksijä.

Jos Faust oli keksijä, Giovanni oli luova nero. Koska esimerkiksi säveltäjästä ei oikein saa vakuuttavaa kokovartalokuvaa, libretisti da Ponte ja Mozart poistivat Casanova-perinteestä naurettavuudet ja loivat kokokuvan taiteesta, siitä huimaavasta korkeudesta, jota elämässä kuitenkin myös esiintyy.

Tämän näin toteutuvan televisioelokuvassa, kiitos ohjaajan ja käsikirjoittajan mutta myös Hvorostovskyn, joka kaksoisolento- eli Doppelgänger-perinteellä yhdisti julman suuruuden (Giovanni) ja lempeän, pelokkaan pienuuden (Leporello).

Iloinen asia

En viitannut siihen, että Väyrysen psyykessä olisi vanhuuden vikoja. En tunne miestä, eikä julkisuudessa mikään viittaa sellaiseen.

Toistan ja täydennän eilistä.

En osaa sanoa, onko dementia iloinen asia. Joissakin tietämissäni tapauksissa on. Murheet murtuvat ja tosiasioiden paino helpottaa. Pelon ja harhaisuuden värittämä dementia on kauheaa katsellakin. Altzheimer on pahimmillaan kuin kuolisi pala palalta. Ristisanatehtävästä pyyhkiytyy kirjain kerrallaan, välillä kokonaisia rivejä.

Esitettyjen suorasukaisten ja kieroharjaisten kysymysten johdosta väitän, etten tunne kysymystä itselleni ajankohtaiseksi. Tässä pärjäillään, ja kaikki sellainen, että haluaa kahta vähemmän Thaimaahan, tuntuu hyvältä.

Kysymys on sikäli ajankohtainen, että olen ensimmäisenä maailmanhistoriassa sen joukon jäsen, joka keskustelee itse vanhuuseläkkeellä eli mm. Kansaneläkelaitoksen ja VR:n kirjoissa vanhuksena (lastenlippu) isänsä ja äitinsä kanssa arkisista ja ajoittain juhlavistakin asioista. Ajattelen että tämä on ainutlaatuista mutta tulee nopeasti yleistymään.

Suvun piirissä tapaan kuitenkin lähes päivittäin eri asteisia pösilöitä; isän kämppäkaverit Kaunialassa eivät ole varsinaisia supliikkimiehiä, ja jo kauan sitten vietin suuren osan aikaani erilaisilla vuodeosastoilla, joihin oli koottu sekä kuolevia että lohduttomasti dementoituneita.

Ei vanhan pää tietenkään toimi paremmin kun teleoperaattori. On hetkiä, jolloin kenttää ei löydy, ja toisinaan pätkii. Mutta isältäni kysyin pari päivää sitten, kun en itse muistanut, ennakkoperinnön arvostamisesta, ja hän katsoi ikkunasta Vanhan Turuntien suuntaan ja sanoi: ennakkoperintöä vähennettäessä on omaisuudelle pantava se arvo, joka sillä vastaanotettaessa oli, jollei asianhaaroista muuta johdu. Perintökaari 6 luku 5 §.

En malttanut olla tarkistamatta kotiin palattua. Täsmälleen oikein.

Alahuhta kehuu Herliniä, joka puolestaan sanoo, että hän oppi isältään palkkaamaan itseään fiksumpia ihmisiä.

Kun nyt tunnen muutamien suuryhtiöiden ja eräiden yliopistojen henkilöitä, sanoisin oman kokemukseni perusteella, että on varottava päästämästä porukan fiksuinta johtajaksi. Ensinnäkin tämä on todennäköisesti luonnevikainen. Toiseksi hän saattaa olla sillä tavalla karismaattinen kuin joku Wahlroos – sen karisman kanssa sinnitellessä alaiset oppivat pitämään erinomaisetkin ajatukset omana tietonaan välttyäkseen saamasta taas puolen tunnin annosta lisää karismaa.

Johtoon tarvitaan henkilö, joka ei pelkää fiksumpia ja jolla on kyky tulla toimeen keskenään hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Hänellä saa myös mielellään olla taito ajaa asiat sellaiseen pisteeseen, että joku johdettavista esittää kiihkeästi vaatimuksena sen ajatuksen, jota on tavoiteltukin. Omistajajohtaja voi sitten ikään kuin arvellen hyväksyä sen.

Henkinen itsenäisyys ja omaperäisyys tekee monista sellaisia, että he ovat aina ja periaatteesta eri mieltä kuin muut, olipa asia ja sen mieli mikä tahansa.

Karisma, joka ei ole teeskentelyä, on liikkeenjohdossa haitallista. Linkomies ja Koskenniemi, joiden uhrien kertomuksia olen kuunnellut myös painokelvottomin osin, olivat karismaattisia. Koskenniemestä mieleeni ei nyt tule mitään hyvää sanottavaa, paitsi että hänen ”tutkimuksensa” ”Roomalaisia runoilijoita” oli sujuvasti koottu useista vanhentuneista lähteistä. Linkomies oli erinomainen pääministeri vaikeaan aikaan ja osasi pitää puoluetoverinsa Paasikiven jäissä poliittista suunnanmuutosta varten. Hän ei päässyt käyttämään karismaansa; siitä huolehtivat karismaatikot Ryti ja Mannerheim.

Aito karisma sopii pienemmille päälliköille kuten teatteri- ja elokuvaohjaajille tai pataljoonan komentajille. Heidän tehtävänsä on innostaa ja kiskoa ihmisistä esiin sellaisia kykyjä, joita nämä eivät arvanneet itsestään löytyvänkään.

Vuosisadan arvoitus on suuri ihanteeni Hitler. Hän pystyi pettämään yhteen kasaan kaikki, myös Stalinin. Se verkostakin löytyvä salanauhoitus, jossa Hitler keskustelee Mannerheimin kanssa junanvaunussa, tekee tyrmistyttävän vaikutuksen. Mies puhuu asiallisesti, vakuuttavasti ja fiksusti. Rytin arvio on oikea: vaikuttava henkilö.

Ehkä hän oli psykologian historian suurin kameleontti, mies jolla oli sata eri persoonallisuutta ja kyky viskoa niitä kuin jonglööri. Totta puhuen hän vetäytyi julkisuudesta melkein kokonaan vuodesta 1943 ja muuttui täysin mahdottomaksi myös sodankäynnin kannalta. Ehkä hän koki viidakon koston ja tuli oikeasti hulluksi ja sai lisäksi maksaa piristävien ja huumaavien lääkeaineiden liikakäytöstään.

Uusimman tiedon mukaan muuten Churchillin kuuluisissa viskilaseissa oli melkein poikkeuksetta teetä ja hänen sikarinsa roikkui suussa melkein aina sammuneena. Viime vuosisadan menestynein liikkeenjohtaja, D. Eisenhower, puolestaan pystyi esittämään melkein kaikille vaaratonta hölmöä, kun taas hänen esimiehensä F.D. Roosevelt osoitti viimeisinä vuosinaan olevansa vaarallinen hölmö.
(Kuvassa Occamin partaveitsi, zirkonia)

Väyrysen ikä

Churchill tuli pääministeriksi sodan alkaessa 65-vuotiaana, ja Paasikivi valittiin presidentiksi 76-vuotiaana. Mannerheim oli sodan alkaessa 72 ja presidenttinä 77.

Mielestäni Väyrynen on liian vanha puoluejohtajaksi ja pääministeriksi. Hän on syntynyt 1946.

Nykyisin elinkeinoelämässä 60 on yleinen ikäraja henkilöille, jotka ovat operatiivisessa vastuussa. Tarkoitan että heidän tehtävänään on vastata toimimalla toiminnasta.

Iän aiheuttamat rajoitukset ovat terveydellisiä ja henkisiä.

Myös Suomessa tehtiin se virhe, että käytettiin liian nuoria ministereitä. Väyrynen oli yksi heistä.

Lehtomäki ja Haatainen ovat syntyneet 1972, Kiviniemi on hiukan vanhempi.

Koneen Matti Alahuhta, jonka kollegat ovat nyt nimenneet sekä Suomen että Euroopan parhaaksi liikkeenjohtajaksi, sanoo Option aika tyhjässä haastattelussa tärkeän asian. Ratkaisevaa on, millaisen esimiehen alaisena aloittaa nousunsa työelämässä.

Tämä on vanhan mentori-ajatuksen muunnelma, jota on vaikea väittää vääräksi. Esimerkiksi Kekkonen ajoi Juho Niukkasen suojattina kivelle, mutta kohosi Paasikiven suojattina. Itse hän teki sen anteeksiantamattoman virheen, ettei kyennyt kasvattamaan seuraajaa. Sitä voisi nimittää Brezhnevin virheeksi.

Sota saattaisi olla hyväkin esimerkki johtamisesta äärimmäisissä olosuhteissa. Suomessa jääkäri Aarne Sihvo oli tietenkin uskomattoman nuori kunnostautuessaan Kansalaissodassa Ahvolassa, Antreassa. Mutta yksi menestyneimmistä sotaupseereistamme oli ihmisenä kuulemme hyvinkin vaikea Alpo Marttinen. Hän joko suunnitteli tai sekä suunnitteli että toteutti Suomussalmen – Raatteen taistelut 1939-1940, jolloin hän oli 32-vuotias kapteeni. Vastuun, myös tarjoilusta Rovaniemen Pohjanhovissa, kantoi Siilasvuo. Vuonna 1944 Marttinen oli armeijan nuorin eversti. Shemenskin ja Tienhaaran taistelujen merkitystä tuskin kukaan on asettanut kyseenalaisiksi; nuori ja paljon näkyvämpi Ehrnrooth sai ainakin tukea esimieheltään Martolalta silloin kun voimat tai arvostelukyky pettivät.

Noissa tehtävissä, rykmentin komentajan tasolla, on jaksettava olla valmis aivan kaikkeen vuorokaudet ympäriinsä, viikosta toiseen. Delegoinnin mahdollisuutta ei oikeastaan ole.

Liikkeenjohtajan – puolueen johtajan – yhtymän päällikön on oltava kapteeni-keskushyökkääjä eli jaksettava maitohapoilla ollessaan ja pystyttävä aivotoiminnassaan moniajoon.

Tiedän jo itsestäni saman minkä huomasin kauan sitten itseäni vanhemmista: moniajo / moniprosessoriajo heikkenee nopeasti 60 ikävuoden jälkeen. Toivon että se on luonnon laki, joka ehkä säästää hermostoa rakennevaurioilta.

Moniajolla tarkoitan kykyä johtaa kvartettia tai orkesteria ja suunnitella johtaessaan omaa seuraavaa sävellystään. Moniajolla tarkoitan sptatiaalista (deskriptiivisellä geometrialla kuvattavaa) kykyä, joka on niin kehittynyt, että kun ihmiselle näytetään esimerkiksi koneen (tuntemattoman auton kaasuttimen) osia ja niitä liikutellaan ja siirrellään samanaikaisesti, hän ”näkee”, että jokin osa puuttuu ja osaa sana mikä.

Itse näen vielä yhdellä vilkaisulla omasta muutaman sadan niteen kirjahyllystä, että jokin kirja puuttuu tai on väärin päin. Mutta se on mehupoikien hommia – kirjat eivät liiku ja ne tavallaan näkee joka päivä.

Kun en pelaa shakkiakaan, täytyy kysyä, muistanko oikein. Arvelen että mestariluokan pelaaja kykenee kuvittelemaan mielessään ja vertaamaan toisiinsa yhdeksänkin siirtoa ja vastasiirtoa vaihtoehtoineen. Kuulemma bridgen pelaaminen on juuri samaa – sitä mukaa kuin kortteja tippuu pöytään, osaa päätellä todennäköisyyksinä toisten piilossa olevat kortit. Ja arvelen, että pokeri ja tietokoneohjelman kirjoittaminen ovat tässä suhteessa samanlaisia eli siis erittäin vaativia henkisiä ja älyllisiä toimintoja.

Ja tämä alkaa ruostua iän myötä – vaikka kokenut henkilö kykenee tietenkin salaamaan huonontumisensa niin että melkein kaikki erehtyvät.

Lukijat pannevat merkille, etten ole ottanut tässä kantaa Väyrysen henkilöön enkä ammattitaitoon. Puhe on ollut iän merkityksestä puolueen puheenjohtajan ja pääministerin tehtävien menestykselliseen hoitamiseen.

Kun olen sanonut tämän, on ehkä aihetta lisätä, että maagisella eli järjen ulottumattomissa olevalla tasolla pidän Väyrystä kelminä, joka on nyt taas kerran luonteenomaisen taitavasti manipuloimassa julkisuuskuvaansa. Sitä en osaa sanoa, onko hän puolueensa tai edes nyt istuvan hallituksen suurin kelmi. Ehkä se ei ole arvioitavissakaan.

(Kuva Lumix GF 1, G Vario 14-140, manuaalivalotus)

Freelance

Parista kommentista kävi ilmi, miksi lehdet eivät julkaise tuomioistuimen päätöksiä. Ne ovat pitkiä. Vaikka ne eivät olisi, kukaan ei lue niitä.

Eilisessä markkinaoikeuden freelance-päätöksessä on kaksi avainsanaa, elinkeinonharjoittaja ja sopijapuolten epätasapainon aiheuttama kohtuuttomuus.

Tekijänoikeuskeskustelut puuroutuvat melkein aina jo ensimmäisessä lauseessa, jossa yleensä mainitaan ”tekijä”.

Tekijät näet ovat joko yksityisiä kansalaisia (”kuluttajia”) tai elinkeinonharjoittajia.

Silti vallalla on yleinen vimma puhua ”tekijöistä” jollain tavoin yhtenäisenä joukkona. Huomautan, että sanan ”tekijä” määrittää tekijänoikeuslaki. Puhe ei ole taiteilijoista tai hyvistä ihmisistä tai luovuuden kannattajista, vaan ”tekijöistä”. ”Tekijä” on henkilö tai joukko henkilöitä, jotka ovat luoneet ”kirjallisen tai taiteellisen teoksen”. Joku voi olla aikamoinen tekijä naisten hurmaajana, mutta hän ei ole ”tekijä” (tekijänoikeuslain mielessä).

Tekijänoikeuslaki ei erottele yksityistä tekijää ja elinkeinonharjoittajaa. Erottelu on tunnettu, riittävän selkeä ja käytännössä välttämätön mm. verotuksen ja eläkkeen vuoksi.

Teoksia luodaan myös työsuhteessa. Kun näin on, sovelletaan toisia lakeja, kuten työsopimuslakia. Työntekijä ei ole elinkeinonharjoittaja.

Henkilö joka julkaisee muistelmansa ei ole elinkeinonharjoittaja. Muuan J. Kemppinen, joka kuka ties kirjoittaa enemmän kirjaimia päivässä kuin juuri kukaan muu, ei ole elinkeinonharjoittaja, kun ei saa vastiketta eikä siis osaakaan elannostaan blogeista.

Juttu perustuu lakiin, jossa määrätään elinkeinonharjoittajien välisistä sopimuksista. Se on lyhyt ja epämääräinen laki.

Sopijapuolten epätasapaino ei ole lain tuntema peruste muuttaa sopimusta. Taloudellisen, tiedollisen ja sosiaalisen epätasapainon oikaiseminen on lainsäätäjän, ei tuomioistuinten tehtävä. Jos tuomioistuin purkaa kaupan, jolla mummo on myynyt mökkinsä hiukan liian halvalla, ratkaisu on yksipuolinen vero, joka kohdistuu ostajaan. Jos ”tekijät” ovat jatkuvasti liian köyhiä, asiaa ei voi auttaa sisällyttämällä tekijänoikeuslakiin säännöstä riittävän korkeasta korvauksesta. Esimerkki pyrkimyksestä vaikuttaa ongelmaan on poliittinen eli lainsäätäjän luoma apurahajärjestelmä.

Se ajatus, että epäkohtia voisi tehokkaasti oikoa antamalla laeissa määräyksiä, on utopistisosialismia. Kokemukset säännöstelystä hintasulkuineen osoittavat aika vakuuttavasti, että menettely on muuan ongelmallinen keino poikkeusoloissa. Huoneenvuokralain rukkaaminen irtisanomissuojan suuntaan 1960-luvun lopulta alkaen ei lisännyt vuokrattavien asuntojen määrää, joka oli ongelma.

Freelance-päätöksessä sanotaan, että tasapainottomuutta on. Se arvioi, ettei tuo neuvotteluvoiman ero perustele avustajien vaatimia kieltoja.

Ratkaisu näyttää olevan lainmukainen. Avustajien juristi tai markkinaoikeus itse olisi mielellään saanut tietää Saksan tekijänoikeuslain 5 luvun 31 §:n tulevia tekniikkoja koskevan säännöksen, jota on testattu usein oikeudessa. Suomesta tiedossani ei ole kannanottoa. Sanoman sopimusteksti haiskahtaa tältä osin kohtuuttomalta.

Markkinaoikeuden päätöstä lukiessa on välttämättä huomattava, että tekijänoikeuslain ja oikeustoimilain kohtuullistamissäännöksiä voi tietysti soveltaa yksittäistapauksessa. Nyt otettiin kantaa siihen, saako eräitä sopimusmääräyksiä ensinkään käyttää. MO toistaa useita kertoja, että olosuhteet yksittäistapauksessa voivat johtaa toiseen tulokseen.

Väitän, että ”täten luovutan kaikki tekijänoikeuteni tuleviin teoksiini” on Suomen lain mukaan selvästi mitätön paperi, vaikka rahaakin olisi saatu. Tämä on mielipide, ei tosiasia. Väitän että ”täten luovutan kaikki oikeuteni käyttää kaikkia teoksiani kaupallisesti sellaisen tekniikan avulla, joka ei ole tällä hetkellä tunnettu”, menisi nurin tuomioistuimessa. Väittäisin että tavallisen toimittajan tai valokuvaajan ”windfall” eli aivan odottamaton suurmenestys tulisi Suomen lain mukaan tekijän, ei Sanoman hyödyksi. Mutta sellaisia tapauksia on hyvin vähän.

Avustajien potkiminen freelance-suhteeseen on hyvin ikävä asia. Syy on tietysti halu välttää työsuhteen oheiskulut, jotka ovat korkeat. Se on kuitenkin osa yleistä ulkoistamista.

Jos minulta kysyttäisiin, tietäisin keinoja menestyville avustajille, en kenelle tahansa. Kerran maailmassa joukko huippuvalokuvaajia perusti kuvatoimiston (Magnum).

Tämä ei koske tätä oikeustapausta, mutta toistelen edelleen, että printtimedia kaivaa omaa hautaansa yrittämällä myydä huonompaa tavaraa kalliimmalla. Se on huono resepti.

Tyyppikohtuuttomuus

MAO:42/10 Dnro 267/09/M7 Antopäivä 20.1.2010

Lukijoille: tästä markkinatuomioistuimen aivan uudesta päätöksestä tulee varmaan paljonkin puhetta. Lyhennetty versioi päätöksestä on tässä. Koko päätös, jossa on mm. vaatimusten tueksi esitetyt perustelut, on verkossa -

http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus/13961.htm

Arvaukseni on, että ratkaisu luetaan puolin ja toisin väärin. Siinä ei nimenomaan ole kysymys työsuhdetekijänoikeudesta, vaan tekijänoikeuden siirtämisestä muussa kuin työsuhteessa. Siinä ei voida ottaa kantaa sopimusten kohtuuttomuuteen yleensä. Siinä otetaan kantaa aiheeseen kieltää jatkosta ilmenevät sopimusehdot kertakaikkisesti.

Tekijänoikeutta ja sen siirtymistä koskevat riidat käsitellään yleisissä tuomioistuimissa, eräät sopimattomia sopimusehtoja koskevat markkinaoikeudessa.

Kirjoitan asiasta huomenna sananselitystä. Tänään totean, ettei päätöksessä ole mitään yllättävää. Verkossa jo vilisevät puheet, joiden mukaan ”markkinaoikeus rikkoo lakia” ovat niin höperöitä, etten viitsi vastata sellaisiin. Se taas on asiallinen kysymys, olisiko hakijoiden vaatimukset voinut ratkaista toisinkin sen lain perusteella, jolla juttua ajetaan.

En ota kantaa jälkimmäiseen kysymykseen, koska ratkaisusta voi hakea vielä valituslupaa. Sen sijaan yritän – huomenna – selittää, mistä tässä oikeudenkäynnissä on kysymys. Kysymys ei ole freelance-avustajien asemasta vaan eräiden sopimusehtojen kieltämisestä.

Tekstiä on paljon. Lukija voi ottaa hiukan selvää asiasta ennen kuin ryhtyy olemaan mitään mieltä.

Suomen Journalistiliitto–Finlands Journalistförbund ry - Sanoma News Oy - elinkeinoharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntely - kohtuuton sopimusehto
Dnro 267/09/M7 Antopäivä 20.1.2010
ASIA
Elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntely
ASIAN TAUSTA
Asiassa on kysymys Sanoma News Oy:n laatimasta kuudesta vakiosopimuksesta, jotka on otsikoitu ”Avustusehdot freelance-toimittajat”, ”Avustusehdot freelance-yritykset”, ”Avustusehdot freelance-valokuvaajat”, ”Avustusehdot freelance-valokuvayritykset”, ”Avustusehdot freelance-kuvittajat” ja ”Avustusehdot freelance-grafiikkayritykset”, ja jotka koskevat mainituissa sopimuksissa tarkoitettuja avustajia.
Palkkioita tai maksuja koskevan sopimusten ehdon mukaan palkkio tai korvaus suoritetaan 14 päivän sisällä sopimuksessa tarkoitetun aineiston, eli kirjoitusten ja niihin liittyvien valokuvien ja piirroskuvien, tai muiden valokuvien julkaistavaksi hyväksymisestä tai kuvituksen hyväksymispäätöksestä taikka tietyin edellytyksin 21 päivän sisällä julkaistavaksi hyväksymisestä.
Lehden oikeuksia koskevan sopimusten ehdon mukaan Sanoma News Oy ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvat yhtiöt saavat sopimuksessa tarkoitettuun edellä mainittuun aineistoon ensijulkaisuoikeuden ja yksinoikeudella kaikki nykyiset ja tulevat taloudelliset oikeudet mukaan lukien muun muassa muuntelu-, muuttamis- ja edelleenluovutusoikeuden.
Avustajan tai avustajayhtiön oikeuksia ja velvollisuuksia koskevan sopimusten ehdon mukaan mahdollisista oikeuksia ym. koskevista kolmannen vaatimista korvauksista ja tähän liittyvistä oikeudenkäyntikuluista sekä muista kustannuksista vastaa avustaja tai avustajayhtiö.
= = =
Ratkaisun lähtökohdat
Asiassa on kysymys elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetusta kohtuuttoman sopimusehdon käyttämisen kieltämisestä. Lain 1 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajien välisissä sopimuksissa ei saa käyttää ehtoa, joka on sopimuksissa toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien kannalta kohtuuton ottaen huomioon toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien heikommasta asemasta johtuva suojan tarve ja muut asiaan vaikuttavat seikat.
= = =
Asiassa sovellettavan lain kohtuuttomuuskäsitteen sisältö
Elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 39/1993 vp) mukaan on sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioitava siltä kannalta, millaisena ehtoa on pidettävä toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien kannalta yleensä. Kohtuuttomuutta ei näin ollen esitöiden mukaan arvioida samalla tavalla kuin yksittäisissä sopimussuhteissa, jolloin otetaan huomioon kyseisen tapauksen erityisolot ja yksilölliset piirteet. Lain 1 §:n 1 momentin säännöksessä on esitöissä todettu edellytettävän, että sopimusehto on luonteeltaan, tyypillisesti kyseisellä alalla ja sopimuksessa tarkoitetuissa tilanteissa toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien kannalta kohtuuton. Esitöissä on edelleen todettu, että kohtuuttomuuden käsite on lain 1 §:n 1 momentissa sisällöltään sama kuin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 36 §:ssä.
Edellä lausuttuun nähden on selvä, että elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain mukaisessa kohtuuttomuusharkinnassa on pääsääntöisesti kysymys sopimusehtojen tyyppikohtuuttomuudesta. Tästä johtuen oikeustoimilain 36 §:ssä säännellystä kohtuuttomuusharkinnasta poiketen tässä asiassa tehtävässä kohtuuttomuusharkinnassa ei tule kiinnittää huomiota yksittäistapauksen olosuhteisiin liittyviin seikkoihin.

= = =
Lehden oikeuksia koskevan ehdon arviointi (vaatimuskohta 2)
Riidanalaisessa lehden oikeuksia koskevassa ehdossa on kysymys siitä, missä laajuudessa freelance-avustaja luovuttaa oikeutensa avustajasopimuksissa tarkoitettuun aineistoon, eli kirjoituksiin ja niihin liittyviin valokuviin ja piirroskuviin taikka muihin valokuviin tai kuvituskuviin.
Freelance-toimittajia ja freelance-yrityksiä koskevien sopimusten lehden oikeuksia koskeva ehto 3 kuuluu: ”Palkkiota vastaan Lehti ja Kustantaja saavat Aineistoon ensijulkaisuoikeuden ja yksinoikeudella kaikki nykyiset ja tulevat taloudelliset oikeudet mukaan lukien mm. Aineiston muuntelu-, muuttamis- ja edelleenluovutusoikeus. Kustantajalla tarkoitetaan Sanoma News Oy:tä ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvia yhtiöitä.”
Muissa hakemuksen kohteena olevissa sopimuksissa on vastaavanlainen ehto. Freelance-valokuvaajia ja freelance-valokuvayrityksiä koskevissa sopimuksissa lehden oikeuksia koskeva ehto 2 vastaa muutoin edellä kerrottua sillä erotuksella, että ehdossa ei puhuta Aineistosta vaan hyväksytyistä valokuvista. Freelance-kuvittajia ja freelance-grafiikkayrityksiä koskevissa sopimuksissa puolestaan lehden oikeuksia koskeva ehto 2 koskee kaikkiin kuvituksiin liittyviä kuvia.
Lisäksi lehden oikeuksia koskevassa ehdossa on seuraava kohta: ”Vahvistan, että olen tutustunut näihin ehtoihin ja liitteenä oleviin VTA:n ja SJL:n välisiin freelancer-tehtävien toimitus- ja myyntiehtoihin (20.5.2005). Ymmärrän, että tällä sopimuksella Lehdelle ja Kustantajalle luovuttamani oikeudet Aineistoon kattavat myös sellaiset tulevat Aineiston käyttömuodot ja -tekniikat sekä aineiston jakelukanavat ja tallennusalustat (kuten esimerkiksi lehdet, kirjat, erilliset tietokannat, digitaaliset tallenteet, on-line ja mobiiliyhteydet ym. nykyiset ja tulevat käyttömuodot ja -tekniikat, jakelukanavat ja tallennusalustat), joita ei vielä sopimuksen allekirjoitushetkellä voida yksilöidä ja jotka syntyvät esimerkiksi kansainvälisen tai kansallisen tekijänoikeussopimuksen tai -lainsäädännön tai oikeuskäytännön muuttumisen tai teknologian kehittymisen seurauksena.”
VTA-SJL Freelancer-tehtävien toimitus- ja myyntiehtojen ostajan oikeuksia toimeksiannon kohteena olevaan aineistoon koskevan ehdon mukaan osapuolet sopivat aineiston käyttöoikeuksien laajuudesta toimeksiannosta sovittaessa. Jos toisin ei sovita, ostajalla on aineiston ensijulkaisuoikeus ja vapaa käyttöoikeus ehdoissa tarkemmin mainitulla tavalla.
Asiassa on selvitetty, että Sanoma News Oy:n voimassa olevien freelance-toimittajia ja freelance-yrityksiä koskevien avustusehtojen mukaan kaikki oikeudet siirtyvät luovutuksensaajalle vain, mikäli siitä on tilattaessa sovittu ja kirjoitus on laskutettu tilattuna kirjoituksena. Freelance-valokuvaajia, freelance-valokuvayrityksiä, freelance-kuvittajia ja freelance-grafiikkayrityksiä koskevien voimassa olevien avustusehtojen mukaan luovutuksensaaja saa kaikki oikeudet tilattuun kuvaan tai kuvitukseen. Lisäksi voimassa olevissa avustusehdoissa on sovittu erikseen luovutuksensaajan oikeuksista. Luovutuksensaaja on määritelty samalla tavalla kuin riidanalaisissa avustajasopimuksissa, eli Sanoma News Oy ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvat yhtiöt.
Asiassa on niin ikään selvitetty, että Sanoma News Oy:n työsopimusten vakioehdon mukaan Sanoma News Oy saa ”kaikki nykyiset ja tulevat immateriaali-, teollis- ym. oikeudet kaikkiin työn tuloksiin mukaan lukien mm. hyvän tavan mukainen muunteluoikeus ja edelleenluovutus”. Sanoma News Oy:n kertoman mukaan tämä ehto on sisältynyt kaikkiin uusiin työsopimuksiin vuodesta 1998 lukien. Sanoma News Oy:n mukaan Sanoma-konserniin kuuluvissa yhtiöissä, kuten Sanoma Entertainment Oy:ssä, on käytetty avustajasopimuksissa ehtoja, joiden perusteella yhtiöt ovat saaneet kaikki oikeudet mukaan lukien mahdollisesti tulevat oikeudet, avustajien toimittamaan aineistoon. Sanoma News Oy on lisäksi viitannut siihen, että sen kilpailijat soveltavat avustajasopimuksissaan ehtoa, jonka mukaan kaikki taloudelliset oikeudet siirtyvät tilaajalle.
Luovutuksensaajan määritteleminen ehdossa
Hakemuksen kohteena olevissa avustajasopimuksissa on edellä todetulla tavalla määritelty luovutuksensaajaksi Sanoma News Oy ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvat yhtiöt. Puheena oleva ehto on yksiselitteinen eikä sitä voi pitää epäselvänä tai tulkinnanvaraisena sen vuoksi, ettei kaikkia siinä mainittuun konserniin kuuluvia yhtiöitä ole erikseen lueteltu. Myöskään siitä, että sopimussuhteen aikana saattaa tapahtua muutoksia sen suhteen mitkä yhtiöt kuuluvat konserniin, ei aiheudu sellaista epäselvyyttä tai tulkinnanvaraisuutta, että puheena oleva ehto tältä osin olisi Journalistiliiton väittämällä tavalla kohtuuton elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla freelance-avustajiin nähden.
Ehdossa tarkoitetut ”taloudelliset oikeudet”
Hakemuksen kohteena olevat avustajasopimukset koskevat sanamuotonsa mukaisesti luovutettavan aineiston taloudellisia oikeuksia.
Asiassa todistajana kuultu Helsingin Sanomien päätoimittaja RM on kertonut taloudellisilla oikeuksilla tarkoitetun tekijänoikeuksia. RM on tältä osin viitannut Journalistiliiton todistajan kuulemisen yhteydessä esittämään Sanoma News Oy:ssä laadittuun sisäiseen muistioon, jossa on todettu tekijän taloudellisiin oikeuksiin kuuluvan oikeus valmistaa teoksesta kappaleita sekä saattaa teos yleisön saataville. Asiassa todistajana kuultu Helsingin Sanomien toimituspäällikkö KP on kertonut, että taloudellisilla oikeuksilla on tarkoitettu aineistoon liittyviä oikeuksia eli tekijänoikeuksia. KP on todennut, ettei hänen mieleensä ole tullut, että puheena olevat taloudelliset oikeudet käsittäisivät valokuvasta ilmenevän tavaramerkin käyttöoikeuden tai oikeuden hyödyntää sarjakuvan hahmoa laajemmin.
Puheena olevat avustajasopimukset koskevat sanamuotonsa mukaan edellä jo kerrotulla tavalla kirjoituksia ja niihin liittyviä valokuvia ja piirroskuvia taikka muita valokuvia tai kuvituskuvia. Sopimuksissa on siten kysymys sellaisesta aineistosta, joka voi olla tekijänoikeuslain nojalla tekijänoikeudella suojattua.
Tekijän oikeudet on vakiintuneesti jaettu taloudellisiin ja moraalisiin oikeuksiin, joista viimeksi mainituista tekijä ei voi pätevästi luopua avustajasopimuksissa tarkoitetun kokonaisluovutuksen yhteydessäkään. Tekijänoikeudella suojattuihin teoksiin voi sinänsä liittyä luovuttajan muitakin yksinoikeuksia, kuten pääsääntöisesti rekisteröintiä edellyttäviä teollisoikeuksia. Kun otetaan huomioon, että avustajasopimuksissa sovitaan siitä, millä ehdoilla niissä tarkoitettu edellä kuvattu aineisto julkaistaan, markkinaoikeus katsoo, että tarkasteltavana olevassa ehdossa on kysymys nimenomaan taloudellisista tekijänoikeuksista sopimuksissa tarkoitettuun journalistiseen aineistoon.
Tältä osin puheena olevaa ehtoa ei siten voi pitää siten epäselvänä tai tulkinnanvaraisena, että se olisi Journalistiliiton väittämällä tavalla kohtuuton elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla freelance-avustajiin nähden.
Ehdossa tarkoitetut kaikki nykyiset ja tulevat oikeudet
Riidanalaisen ehdon mukaan luovutuksen kohteena ovat avustajasopimuksissa määritellyn aineiston kaikki taloudelliset oikeudet. Ehdossa on sanottua tarkennettu esimerkein ja siten todettu kaikkien oikeuksien käsittävän muun muassa muuntelu-, muuttamis- ja edelleenluovutusoikeuden. Viimeistään ehtoon liitetyn vahvistan-lausekkeen perusteella on selvää, että puheena olevien avustajasopimusten ehto käsittää paitsi kaikkien nykyisten myös kaikkien tulevien taloudellisten tekijänoikeuksien luovuttamisen.
Tarkasteltavana olevissa avustajasopimusten ehdossa on siten kysymys tekijänoikeuden kokonaisluovutuksesta, avustajasopimusten Muut ehdot -kohdassa mainituin avustajan omia näyttelyitä tai siinä mainittuja kokoomateoksia koskevin poikkeuksin. Avustaja-sopimuksissa tarkoitettu kokonaisluovutus pitää sisällään sen, että tekijä luovutuksen johdosta menettää kaikki – edellä mainituin poikkeuksin – taloudelliset yksinoikeutensa teokseen nähden.
Tekijänoikeuslain lähtökohta on, että sopimusosapuolet voivat tyhjentävästi määritellä keskinäiset oikeutensa ja velvoitteensa sopimuksin. Tekijänoikeuslain 27 §:n 1 momentin mukaan tekijänoikeus voidaan, lain 3 §:n säännöksistä johtuvin niin sanottuja moraalisia oikeuksia koskevin rajoituksin luovuttaa kokonaan tai osittain. Tekijänoikeuslaissa omaksuttu lähtökohta on siten se, että riidanalaisessa ehdossa tarkoitettu tekijänoikeuden niin sanottu kokonaisluovutus on sallittua. Tekijänoikeuslain 28 §:n mukaan, ellei toisin ole sovittu, ei se, jolle tekijänoikeus on luovutettu, saa muuttaa teosta eikä luovuttaa oikeutta toiselle. Näin ollen avustajasopimuksissa tarkoitettuja tekijänoikeuksia kirjoituksiin ja niihin liittyviin valokuviin ja piirroskuviin kuten avustajasopimuksissa niin ikään tarkoitettuihin muihin valokuviin ja kuvituskuviin voidaan tekijänoikeuslain mukaan vapaasti luovuttaa. Tekijänoikeuslaki ei muodosta estettä sille, että tekijänoikeuksien luovutus käsittää teoksen muuttamis- ja edelleenluovutusoikeuden.
Tekijänoikeuslaissa ei ole erikseen säädetty niin sanottujen tulevien tekijänoikeuksien luovuttamisesta. Tekijänoikeuslaki ei kuitenkaan muodosta estettä sille, että tekijänoikeuksien luovutus käsittää teoksen, jota ei vielä ole olemassa tai oikeudet, jotka mahdollisesti lisätään tulevaisuudessa lainsäädäntöön. Oikeuskirjallisuudessa onkin todettu, että lähtökohtaisesti myös tulevien oikeuksien luovutus kuuluu osapuolten sopimusvapauden piiriin (Harenko – Niiranen – Tarkela, Tekijänoikeus, 2006, s. 289).
Puheena oleva ehto ei siten ole ristiriidassa tekijänoikeuslain tahdonvaltaisten säännösten kanssa. Sopimusehtojen kohtuuttomuutta elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain perusteella arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon myös muita seikkoja. Kuten edellä jo on todettu, tulee kysymys freelance-avustajien heikommasta asemasta johtuvasta suojan tarpeesta arvioitavaksi yksittäisen sopimusehdon väitettyä kohtuuttomuutta arvioitaessa. Kohtuuttomana voidaan siten pitää sopimusehtoa, joka aiheuttaa toisen heikommassa asemassa olevan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.
Avustajasopimuksissa sopijapuolena olevalla freelance-avustajalla voidaan perusteluissa edellä todettujen seikkojen perusteella lähtökohtaisesti katsoa olevan elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla heikommasta asemasta johtuva suojan tarve. Tästä ei kuitenkaan suoraan seuraa, että kaikkien nykyisten ja tulevien taloudellisten oikeuksien luovuttamista käsittävää sopimusehtoa olisi pidettävä mainitussa laissa tarkoitetulla tavalla freelance-avustajiin nähden kohtuuttomana.
Tekijänoikeuksien kokonaisluovutukselle on tyypillistä, että se on ajallisesti ja käyttöalaltaan rajoittamaton luovutus. On selvää, että puheena oleva ehto merkitsee sitä, että tekijä menettää luovutuksen johdosta kaikki taloudelliset oikeutensa luovutettuun aineistoon, kun taas luovutuksen saaja saa oikeuden hallinnoida ja määrätä yksin aineiston taloudellisten oikeuksien käytöstä. Avustajasopimuksiin kuuluu edellä todetulla tavalla keskeisenä osana aineiston luovuttamisesta sovittu palkkio tai korvaus. Elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain esitöiden mukaan suorituksesta maksettavan hinnan määrää koskeva sitoumus ei voi olla laissa tarkoitetulla tavalla tyypiltään kohtuuton. Sopimusehtojen kohtuuttoman luonteen arviointi tämän lain nojalla ei näin ollen saa koskea palkkion tai korvauksen riittävyyttä.
Edellä todetun epätasapainon aiheutumisen kannalta on syytä erityisesti kiinnittää huomiota tulevien taloudellisten tekijänoikeuksien luovuttamiseen.
Siltä osin kuin on kysymys teosten hyödyntämismahdollisuuksien lisääntymisestä uusien teknisten välineiden johdosta, on oikeuskirjallisuudessa katsottu, että niiden voidaan katsoa kuuluvan luovutuksensaajalle, jos puheena olevat mahdollisuudet ovat sopimusta tehtäessä olleet tai niiden on katsottava olleen luovuttajan tiedossa ja hän on siitä huolimatta tehnyt sopimuksen koko tekijänoikeutensa luovuttamisesta. Siltä osin kuin on kysymys tekijänoikeussuojan uusista, lailla säädetyistä oikeuksista, on pidetty luontevana, että ne koituvat alkuperäisen oikeudenhaltijan hyväksi (Haarmann, Tekijänoikeus ja lähioikeudet, 2005, s. 297–298).
Kysymys uusista oikeuksista sopimussuhteessa on ollut esillä tekijänoikeuslakia uudistettaessa lailla 1654/1995, jolloin tekijäoikeuden suoja-aikaa pidennettiin. Tuon lain esitöissä (HE 8/1995 vp) on todettu voitavan olettaa, että sopimukset on tehty voimassa olevan lain mukaisten oikeuksien pohjalta. Jos osapuolet ovat ottaneet sopimukseen ehdon sen varalta, että suoja-aika pitenee tai suojan lakattua syntyy uudelleen, on sopimusta tulkiten pääteltävä, onko sopimus pätevä. Edelleen on korostettu, että osapuolten tarkoitus sopimusta tehtäessä on ratkaiseva, ja viitattu sopimuskäytännön vaihteluihin eri aloilla.
Edellä lausutusta käy ilmi, että tekijänoikeuden kokonaisluovutus saattaa johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen ja siten antaa aihetta arvioida sopimuksen kohtuuttomuutta tekijänoikeuslain 29 §:n sovittelusäännöksen nojalla. Näin on etenkin tilanteessa, jossa sopimuksen tekemisen jälkeen on ilmennyt uusia teoksen hyödyntämismahdollisuuksia esimerkiksi lainsäädännöllisen tai teknisen kehityksen johdosta. Sopimuksen tai sen ehdon mahdollinen kohtuuttomuus tulee tuolloin ratkaistavaksi yksittäisen sopimuksen tulkinnalla ottaen huomioon tekijänoikeudellisten sopimusten vakiintunut tekijän näkökulmaa korostava suppean tulkinnan periaate, kunkin toimialan vakiintuneet käytännöt, tekijälle mahdollisesti tuleva lisävastike sekä ylipäänsä sopimuksen tekotilanteeseen liittyvät ja sopimuksen tekemiseen jälkeen ilmenneet seikat.
Kuten edellä on todettu, on elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain mukaisessa kohtuuttomuusharkinnassa pääsääntöisesti kysymys sopimusehtojen tyyppikohtuuttomuudesta. Tästä siis seuraa, että nyt tehtävässä kohtuuttomuusharkinnassa ei tule kiinnittää huomiota yksittäistapauksen olosuhteisiin liittyviin seikkoihin. Merkityksellistä on sen sijaan se, onko sopimusehtoa pidettävä luonteeltaan, tyypillisesti kyseisellä alalla ja sopimuksessa tarkoitetuissa tilanteissa toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien kannalta kohtuuttomana.
Edellä todetulla tavalla on asiassa selvitetty, että alalla käytettyihin avustajasopimuksiin on sisällytetty riidanalaiseen ehtoon rinnastettavia ehtoja, jotka ovat kattaneet myös tulevien tekijänoikeuksien luovuttamisen. Selvittämättä on kuitenkin jäänyt, että sanotun sisältöinen ehto olisi muodostunut alalla vallitsevaksi kauppatavaksi.
Asiassa todistajina kuultujen Helsingin Sanomien päätoimittaja RM:n ja toimituspäällikkö KP:n kertoman perusteella on selvitetty, että Helsingin Sanomille tekee töitä noin 600 säännöllistä freelanceria, mutta vuosittain korvauksia maksetaan kaikkiaan noin 2.000 avustajalle. Edelleen on todistajien kertomuksilla selvitetty, että avustajasopimuksissa tarkoitettu aineisto, jonka julkaisemisesta niissä on kysymys, on monimuotoista. Avustajasopimuksissa tarkoitetut kirjoitukset voivat laajuudeltaan vaihdella muutaman rivin uutisluonteisesta selostuksesta useampisivuiseen artikkeliin ja niiden aihepiirit ovat moninaiset. Monimuotoisuutta kuvaa osaltaan se, että sarjakuvien on kerrottu kuuluvan avustajasopimuksissa tarkoitettuun aineistoon, joskin KP:n mukaan niiden luovutuksesta on sovittu erikseen.
Edellä lausutusta on pääteltävissä, että avustajasopimuksissa tarkoitettu aineisto, siltä osin kuin se ei ole luonnehdittavissa sellaiseksi uutis- tai ajankohtaisaineistoksi, joka mahdollisesti ei nauti tekijänoikeussuojaa, käsittää tekijänoikeuslaissa tarkoitettuja kirjallisia teoksia ja valokuva- tai muita kuva-alan teoksia, joilla voi olla taiteellistakin arvoa. On ilmeistä, että freelance-avustajien mahdollisuus hyödyntää laajemmin puheena olevaa aineistoa vaihtelee merkittävästi. Ilmeistä on niin ikään, että aineiston kaupallinen arvo vaihtelee. Siten myös luovutusten kohteena olevan aineiston taloudellinen merkitys tekijöille vaihtelee tekijän luoman teoksen luonteesta ja laadusta riippuen. Lisäksi on otettava huomioon, että puheena oleva sopimusehto ei estä tekijää käyttämästä teoksen aihetta tai teoksen taustalla olevia ideoita ja ajatuksia.
Edellä lausuttuun nähden markkinaoikeus katsoo, että vaikka yksittäistapauksessa tehtävän harkinnan perusteella osoittautuisi, että ehdossa tarkoitettujen nykyisten ja tulevien oikeuksien luovutus olisi tekijän kannalta kohtuutonta, näin ei voida katsoa olevan tyypillisesti kyseisellä alalla ja sopimuksissa tarkoitetuissa tilanteissa.
Edellä todetulla tavalla kaikkien taloudellisten oikeuksien luovuttamista koskevaa ehtoa on tarkennettu siten, että kaikkien oikeuksien on todettu käsittävän myös muuntelu- ja muuttamisoikeuden. Ehdossa ei ole yksilöity, mitä aineiston muunteluoikeus pitää sisällään verrattuna siinä mainittuun muuttamisoikeuteen, eikä tätä ole asiassa enemmälti selvitetty. Kuten edellä on todettu, käsittää kaikkien oikeuksien siirtyminen vain tekijänoikeuslain 2 §:ssä tarkoitetut taloudelliset oikeudet, moraalisten oikeuksien säilyessä tekijälle. Luovutuksensaajan oikeutta muuttaa tai muunnella aineistoa rajoittaa siis joka tapauksessa tekijän moraaliset oikeudet teokseen tekijänoikeuslain 3 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla.
Markkinaoikeus katsoo sanottu huomioon ottaen, että vaikka ehdossa ei ole yksilöity, mitä aineiston muunteluoikeus pitää sisällään verrattuna siinä mainittuun muuttamisoikeuteen, ehtoa ei tästäkään syystä voi pitää elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana.
Asiassa ei ole selvitetty, että avustajasopimuksilla olisi sellaisia tämän asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiä vaikutuksia tekijöille teosten käytöstä tekijänoikeusjärjestöjen välityksellä maksettaviin niin sanottuihin Kopiosto-korvauksiin.
Puheena oleva ehto ei siten ole yksittäisten osien osalta tai sitä kokonaisuutena arvioiden miltään osin Journalistiliiton väittämällä tavalla kohtuuton elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla freelance-avustajiin nähden.

Freelance-avustajan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevan ehdon arviointi (vaatimuskohta 3)

Freelance-toimittajia koskevan sopimuksen avustajan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevan ehdon 4 viimeinen virke kuuluu: ”Mahdollisista oikeuksia ym. koskevista kolmannen vaatimista korvauksista ja tähän liittyvistä oikeudenkäyntikuluista sekä muista kustannuksista vastaa Avustaja.”
Puheena olevassa ehdossa todetaan edellä sanotun lisäksi seuraavaa: ”Avustaja vastaa siitä, että hänellä on valtuudet myöntää avustusehtojen mukaiset oikeudet Lehdelle ja Kustantajalle, ja että hän on hankkinut kaikki haastattelun tai kuvien tämän sopimuksen mukaiseen käyttöön tarvittavat luvat ja suostumukset. Avustajan tulee informoida etukäteen haastateltavaa tai valokuvattavaa siitä, että aineistoa voidaan avustusehtojen mukaisesti käyttää Sanoma-konsernin laajuisesti sekä myös luovuttaa edelleen. Mikäli haastateltava tai valokuvattava haluaa rajoittaa haastattelun tai kuvien käyttöä avustusehtojen mukaisesta käytöstä, tulee Avustajan informoida tästä Lehteä ennen Aineiston luovuttamista.”
Freelance-yrityksiä koskevan sopimuksen osalta vastaavanlaisessa ehdossa 4 puhutaan Avustajan sijaan Avustajayhtiöstä. Muissa hakemuksen kohteena olevissa sopimuksissa on vastaavanlaiset ehdot 3.
Asiassa on selvitetty, että Sanoma News Oy:n voimassa olevien freelance-toimittajia, freelance-yrityksiä, freelance-valokuvaajia, freelance-valokuvayrityksiä, freelance-kuvittajia ja freelance-grafiikkayrityksiä koskevien avustusehtojen mukaan avustaja vastaa ”mahdollisista oikeuksia ym. koskevista kolmannen vaatimista korvauksista ja tähän liittyvistä oikeudenkäyntikuluista sekä muista kustannuksista”. Lisäksi avustusehdoissa on todettu, että avustaja vastaa siitä, että hänellä on valtuudet myöntää avustusehtojen mukaiset oikeudet luovutuksensaajalle tai että hänellä on kaikki kuvien tiedossa olevaan käyttöön ja luovutukseen liittyvät asianmukaiset luvat ja suostumukset.
Freelance-avustajien oikeuksia ja velvollisuuksia koskevan riidanalaisen ehdon viimeinen virke on osa ehtoa, jossa määritellään freelance-avustajan vastuu siitä, että hänellä on oikeus luovuttaa avustajasopimuksessa tarkoitetut oikeudet luovutuksensaajalle. Puheena olevaa riidanalaista ehtoa on siten tarkasteltava siinä asiayhteydessä, jossa sitä on käytetty. Riidanalainen ehto on sellaisenaan sisältynyt myös Sanoma News Oy:n voimassa oleviin sopimuksiin. Ehtokohtaa on kuitenkin nyt täsmennetty sen suhteen, miten freelance-avustajan tulisi informoida paitsi haastateltavaa tai valokuvattavaa aineiston käyttämisestä myös luovutuksensaajaa haastateltavan tai valokuvattavan mahdollisesti asettamista rajoituksista.
Ehdossa on kysymys freelance-avustajan vastuusta sopimussuhteessa siitä vahingosta, joka mahdollisesti syntyy sen seurauksena, että hän on oikeudettomasti luovuttanut avustajasopimuksissa tarkoitetun aineiston luovutuksensaajalle. Ehtoa ei voi pitää siten epäselvänä tai tulkinnanvaraisena saati lainvastaisena, että se olisi Journalistiliiton väittämällä tavalla kohtuuton elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla freelance-avustajiin nähden.
Journalistin ohjeiden mukaan haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Haastateltavalle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useammissa välineissä. Puheena oleva ehto ei muodosta freelance-avustajalle estettä menetellä sanotulla tavalla.
Puheena oleva ehto ei siten ole Journalistiliiton väittämällä tavalla kohtuuton elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla freelance-avustajiin nähden.

Johtopäätös sopimusehtojen kohtuuttomuudesta

Yhteenvetona edellä lausutusta markkinaoikeus toteaa, että Sanoma News Oy:n freelance-toimittajia, freelance-yrityksiä, freelance-valokuvaajia, freelance-valokuvayrityksiä, freelance-kuvittajia ja freelance-grafiikkayrityksiä koskevien avustajasopimusten palkkioita tai maksuja, lehden oikeuksia sekä freelance-avustajien oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat sopimusehdot eivät ole Journalistiliiton väittämällä tavalla kohtuuttomia elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla freelance-avustajiin nähden.

Hakemus on näin ollen hylättävä.

Päätöslauselma

Markkinaoikeus hylkää hakemuksen.

Oikea tosi-TV

Radiossa sanottiin, että ympäri Suomea puhutaan sunnuntai television iltauutisten Paula Vilénin raportista Haitista.

Pyysin näihin asioihin syvällisesti perehtynyttä ihmistä selittämään, koska tietenkin tuo aika lyhyt jakso vaikutti niin vahvasti, että nyt, siitä kirjoittaessa, tulevat mieleen jotkin vuosikymmenten takaiset Lieko Zachovalovan radiojutut Prahasta vuonna 1968.

Kuulemani selitys meni suunnilleen näin. Saippuasarjojen yksi surkeus on tunteiden teeskentely. Vaikka näyttelijä itkee solkenaan tai hyppii riemusta, katsoja saattaa jäädä jokseenkin viileäksi.

Välittömän tehon aiheuttaa pidätelty subteksti eli se, mitä ei välttämättä sanota aivan suoraan. Silti se purkautuu tunnepaineena, jonka katsoja vaistoaa.

Tällä kertaa puhe oli, toimittajan sanoin, maanpäällisestä helvetistä, ja puheen teki niin vaikuttavaksi se, että toimittaja silmin nähden pysyi vain ponnistellen uutistoimittajan tavanmukaisissa rajoissa.

Samalla miljoona suomalaista ymmärsi, että nyt katastrofiin joutuneet haitilaiset eivät olekaan iloisia, lapsekkaita ja tanssivia ihmisiä, joiden kokemana kärsimys ei jostain salaperäisestä syystä olisi samanlaista kuin sinun tai minun.

Toisin sanoen toimittajan väkevyys rikkoi muutamalla iskulla kliseiset kuvat.

Se on vaikea, harvinainen, lähes ainutlaatuinen teko, koska uutisvirrassamme olemme kaikki varustautuneet erilaisilla paloluukuilla ja tulenkestävillä esiripuilla. Meihin ei toisin sanoen tehoa juuri mikään.

Meillä on voimassa rokotus vouhotusta vastaan, koska kaupiteltu informaatio sisältää enimmäkseen vouhotusta. Meillä on pitävät esteet kauheuksia vastaan – ja varmaan kuuluu ollakin. Ehkä olisi mahdotonta elää eläytymällä maailman suruun. On mahdollista elää eläytymättä ja ennen kaikkea tukeutumalla tavan määräämiin ilmaisuihin, myötätunnon osoituksiin.

Tässä tulee puheeksi rehellisyys ja – mediakritiikki.

Tosi harrastajat muistavat muitakin menneisyyden jääkiekko-otteluita kuin maailmanmestaruuden 1995, mutta luulisin, etteivät he kovin monta ottelua muista, vaan tunnelmia ja nimiä. Urheilutieto on suosittua, mutta se ei välttämättä liity mitenkään itse koettuun.

Muistan Yrjö Nikkasen (Pölläkkälän Ura – Äyräpää) keihäänheiton maailmanennätyksen 78,70 vuodelta 1938, mutta luultavasti sen takia, että luin jo lehtiä 1953, kun tuo ennätys viimein rikottiin ”ilmarintakeihäällä” ja varmaan vallitsevan nationalismin hengessä arvelin minäkin, että amerikkalainen Bud Held oli vienyt suomipojan ennätyksen tavalla tai toisella kepulikonstilla.

Kannatan väkivaltaviihdettä.

Aito hirveys on ylivoimaista. – Katoisitteko te kahden tunnin dokumenttia Haitin näkymistä näinä päivinä? Minä en katsoisi.

On sääli, että väkivaltaviihde pääsee niin vähällä. Sitä ei arvioida eikä arvostella. Minulle henkilökohtaisesti vastenmielisimpiä ovat eräiden lehtien harrastamat selvitykset väkivaltarikoksista ja onnettomuuksista.

Viihteen sairaalloinen muoto on sankarimyyttien rakentaminen. Esimerkki on Yhdysvaltain sisällissota, josta on alkanut näkyä edes hiukan todellisuuden kauheutta lähenevää kerrontaa vasta hiljan. Toinen esimerkki on ensimmäinen maailmansota, josta mukana olleetkin kykenivät vääntämään sankarijuttuja. Kolmas esimerkki on Suomen kansalaissota, jonka todellisuuden raottaminen (V. Linna) aiheutti pitkällisen polemiikin historian vääristelystä ja jossa kuvaukset punaisten kärsimyksistä pyrittiin nollaamaan puheilla valkoisten kärsimyksistä.

Ei kärsimyksiin ole vähennyslaskua. Kosto ei vähennä vääryyttä vaan lisää sitä.

Tuo tositelevisio-otsikko yrittää tähdentää sitä, että meille esitetään todellisuutena myrkyllistä kosmetiikkaa.

Halusin parikymmentä vuotta sitten ymmärtää ammattiani ja keskustelin Turun Kakolassa ajatuksesta, että istuisin kuukauden tai kaksi viikkoa pakkolaitoksen valoisassa yksinäishuoneessa. Ehkä vastuuntuntoiset virkamiehet eivät olisi suostuneet elämysmatkailuuni. Käsitin kuitenkin jo sitä ennen ajatukseni järjettömyyden. Ei vankeudesta saa uskottava käsitystä, jos mielensä pohjalla tietää, että pyytämällä pääsee ulos ja esimerkiksi sairastumalla aivan varmasti.

Ymmärsin senkin, että noiden kokemusten välittäminen on kirjallisuuden ja elokuvan eli siis taiteen tehtävä.

Mielen juolahtama

En vertaa tätä psykoterapiaan. Mutta asioita pulpahtaa menneisyydestä mieleen kuin metaanikuplia.

Olen käsitykseni mukaan tässäkin blogissa toistellut maailman muuttumista ja tähdentänyt esimerkiksi sitä, että kuulin ensimmäisen kerran sinfonian levyltä noin 14-vuotiaana. Teos oli Sibeliuksen toinen sinfonia ja levymerkki Concert Hall; orkesteri oli sanoin kuvaamaton, luulen. Ensimmäisen elävän orkesteriesityksen kuulin seuraavana vuonna Vaasassa. Minuun teki voimakkaan vaikutuksen, että joku täti putosi tuoliltaan finaalin huipennuksessa. Tuoli meni rikki, täti ei. Vaasan kaupunginorkesteria johti Eino Haipus.

Kesken askeleen huomasin olevani väärässä kuin apina.

Kotiin tultuani selailin Spotifystä elokuvamusiikkia, ja kylläpä sitä oli. En ollut todellakaan tullut koskaan ajatelleeksi, että olin kuunnellut elokuvamusiikkia 2-vuotiaasta 18-vuotiaaksi ainakin kahdesti viikossa, ja usein ja syystä mainitussa Elokuvateatteri Kolmiossa oli ajan tasoa ajatellen erinomaiset äänentoistolaitteet.

Tästä löytyi heti sen selitys, miksi erinäiset vanhat suomalaiset laulelmat ovat läheisiä ja rakkaita ja osaan ne edelleen ulkoa: Kulkurin valssi, Kulkurin masurkka, Tytön huivi ja ylimpänä ja huikeimpana Rovaniemen markkinoilla.

Silloin 1950-luvulla tehtiin elokuvia vähän joka rallista, tyyppiä ”Kaksi vanhaa tukkijätkää”, ja lisäksi oli varhaisia kavalkadeja tyyppiä ”Kipparikvartetti”.

Amerikkalaiset superhitit tulivat tietenkin kerralla tutuiksi, tyyppiä ”Kenpä tietäis sen” (Que sera, sera).

Louis Armstrong ei sittenkään ollut yhden Juhon omistaman EP-levyn varassa. Olin katsonut varmaan kolme kertaa ihastuksesta mykkänä elokuvan ”Skandaallihäät”, jossa esiintyivät Bing Crosby, Frank Sinatra, Grace Kelly – ja Louis Armstrong. Vasta nyt muistan, että tuossa elokuvassa oli muun muassa ”Now you has jazz”. ”Jazz on a Summer’s Day” meni Kauhavalla ennen kuin lähdin sieltä.

Nyt muistan aivan elävästi Elviksen ”Jailhouse rockin” ja muistan senkin, että äitini tilasi minulle ystävällisesti Helsingistä pianonuotin Elviksen toiseenkin hyvin samanlaiseen biisiin ”King Creole”.

Sikäli kuin omat näpit eivät riittäneet, yksi Aution poika osasi soittaa lehdeltä hyvin, ja soitti.

Tutkimukset ovat kesken – olen mielestäni nähnyt elokuvia ainakin Schubertista ja jotain, missä oli paljon kamarimusiikkia.

Musikaaleja oli runsaasti. Tässä on tausta suuresti ihailemaani lauluun ”Ol’ man River” – amerikkalainen ”Volgan lautturit”. Elokuva oli ”Teatterilaiva” (Showboat). Nyt totean Imdb:stä, että ”Annie mestariampuja” tehtiin ensin elokuvaksi ja vasta sitten näyttämölle.

Se on nyt siinä ja siinä, ettei kirjoita itse puhtaaksi elokuvateatterin varauskirjoja. Nehän ovat äidilläni hyllyssä vuodesta 1941 vuoteen 1964 – esitetyt filmit päivä päivältä. Sen olen katsonut ja muistan itsekin, että myös fiksumpia ja harvinaisempia elokuvia esitettiin. Taustavaikuttajana oli varmaan varuskunta. Ilmasotakoululla oli jatkuvasti kymmeniä, ehkä pari sataa ylioppilaspoikaa eri puolilta maata. Me paikkakuntalaiset pyrimme pitämään huolen siitä, ettei heillä ollut iltalomilla absoluuttisesti muuta tekemistä kuin käydä elokuvissa. (Varuskunnassa oli omakin teatteri, mutta me saimme tietenkin filmit uudempina).

Sellainenkin elokuva juolahti mieleen, joka tuotti pettymyksen. Kuvittelin että ”Kuolematon Caruso” olisi jokin ennennäkemätön Villin lännen rautanyrkki, mutta elokuvassa kerrottiinkin jostain tyhmästä laulajasta, pääosassa ”laulava lihapulla”, Mario Lanza, joka lienee ollut erittäin suosittu, koska muistan ainakin viisi tai seitsemän hänen filmiään (Ylioppilasprinssi, Oi saavu jälleen Roomaan…).

Kuuntelin tätä kirjoitusta varten Spotifystä joitan Lanzan esityksiä. Muistin väärin. Hänhän lauloi todella hienosti! Pitäisi varmaan myös määrätä ”Ylioppilasprinssin” ”Gaudeamus igitur” pakolliseksi tohtoriopintoihin.

Varsinainen vihkimys toisenlaiseen musiikkiin oli Premingerin ”Carmen Jones” eli Carmen melkein sellaisenaan. Nyt kun se on DVD:llä käy kyllä ilmi, ettei Harry Belafonten oma laulu oikein sopinut oopperaääniin, joita filmissä on.

Varhaisen ajan suursuosikki oli Silvana Manganon ”Anna”, joka on YouTubessa nimellä Anna’s bayon, ja ”Musta Orfeus”, joka edelleen elokuvana ja musiikkina tuntuu suurenmoiselta.

Mutta: omalaatuisuudessa ykkönen on mielessäni Morricone, spagetiwesternien säveltäjä, ja kaikkien aikojen elokuvamusiikin ykkönen aivan ylivoimaisesti Nino Rota. Lienee viisainta tunnustaa, että mielessäni hän oli Fellinin säveltäjä; en muistanut heti ”Kummisetää” enkä ”Tiikerikissaa”.

Ikävä ihminen – otrevlig människa

Ystäväni Reetta näkyy kirjoittaneen lempeästi kiertoilmauksista. Ne, eufemismit, ovat kenen tahansa suosikkeja. Niihin sisältyy niin paljon kevyttä sanallista huumoria, joka on käyttäjän kannalta lisäksi tahatonta. Toisin sanoen kysymyksessä on elämän suola, mahdollisuus irvistellä ylemmilleen, etenkin korkeille virkamiehille ja poliitikoille.

Aineisto ei lopu.

Käsitin asian hyvin kauan sitten, kun Kauhavalla ruuvailtiin Fräntilän mutkaan uutta tienviittaa: ilmailukoulusta tuli lentosotakoulu, ilmasotakoulu ja kuulemma nyt taas LeSK.

Ilmainen vihje ATK-tuki- ja liikuntahenkilöille: lyhennettä PEBKAC on vaikea ääntää, paitsi jos tulkitsee akronyymin venäjäksi, ”revkas”. Viisas veljeni taitaa edelleen käyttää Kippari-Kallesta nimeä ”roretshe” (POPEYE). Tuo hyödyllinen lyhenne muuten on "Problem Exists Between Keyboard And Chair” eli ongelma penkin ja näppiksen välissä, kuten useimmiten onkin.

Ilmoittaisin kuitenkin kunnioittavasti olevani eri mieltä kuin kaikki muut, kirjailijat, kielitieteilijät ja toimittajat. Eufemismi ei ole kielen ilmiö eikä kiertoilmaus, vaan se on kieltä itseään.

Koskaan ei ole tullut vastaan kieltä, jossa tavallisimpien puiden nimet olisivat A, B, C… Vaikka mänty, honka ja petäjä ovat sama puu, ne eivät kuitenkaan ole samoja.

Kieli-ihmiset tekevät samaa syntiä kuin lakimiehet. Heillä on jopa tapa julkaista sanakirjoja ja luetteloja, jossa merkitykset on numeroitu. Tuo käytäntö peittää näkyvistä ilmeisen. Sanan kaikkia merkityksiä käytetään samanaikaisesti, kolmiulotteisesti. Vaikka puhuja ja kuulija tarkoittavat vain yhtä merkitystä monista, ne toisetkin kieleen kuuluvat ovat ilmassa.

Henning Mankellin levoton mies, Wallander, on ikävä ihminen. Luullakseni se on yksi kirjojen suosion syy ja selitys, miksi elokuvat ovat tässä tapauksessa kirjoja selvästi huonompia. Elokuvien Wallander on näyttelijästä riippumatta tavalla tai toisella mielenkiintoinen, ja juuri se ei ole kirjailijan tarkoitus.

Jännityskirjallisuus on niin täynnä suurenmoisia sankareita, Sherlock Holmesista ja Arsène Lupinista alkaen, että yksi tavallinen, lihava, helposti ärtyvä ja väsyvä, luultavasti hiukan hieltä haiseva pikkukaupungin poliisi on suurenmoinen keksintö. Hänellä on se ainoa ominaisuus, jolla on maailmassa oikeasti merkitystä, oireyhtymä itsepintaisuus-velvollisuudentuntoisuus. Siinä ei lahjakkuudella ole mitään jakoa.

Tshehovilla on novelli ”Ikävä tarina”. Kysymyksessä on lähinnä elämänvalhe. Kuuluisa, korkeaan asemaan kohonnut henkilö tunnustaa oman onttoutensa.

”Sepä ikävää” voi tarkoittaa kovaakin kohtaloniskua – ei kovin läheinen tuttava kuuluu saaneen vakavan taudin.

”Olipa ikävästi sanottu” sisältää ankaran moitteen sanojalle.

”Minulla on vähän ikävää asiaa” merkitsee esimiehen tai opettajan repliikkinä samaa kuin teloituskomennuskunnan suunnalta kuuluvat kilahdukset: lukko auki ja patruuna pesään.

”Espanjassa on ikävää” tarkoittaa ikävystyttävää. ”Pariisin ikävä” (Baudelaire) on ranskaksi ”spleen”, raskasmielisyyttä ilman selvää aihetta ja kohdetta. Seurava aste on ”l’ennui”, sitä seuraava inho, ”dégôut” tai ”nausée”), sitä seuraava itsemurha.

”Ikävän nyt kerron teille – Mirri sairastui” ei kuulosta olemassaolon perusteita ravistelevalta tiedolta.

Iiris Uurron ”Ruumiin ikävä” ei ehkä tarkoita mitään, mutta kirjan nimenä se on hieno. Kirjastoluetteloista löytyvät tietysti miehen ikävä, naisen ikävä ja koti-ikävä. Hieno laulun säe on ”Ikuisen ikävän sain”.

Ja sitten on kristillisen kielenkäytön taivasikävä.

Ehkä taiteilija ja lapsi käsittävät tämän sanojen kolmiulotteisuuden – tai ulottuvuuksia voi olla enemmänkin, yksitoista.

Muistelin kuka oli se lapsi, jolta pääsi itku aina siitä laulusta, jossa lauletaan, että minä pieni paimenpoika lentohon en pääsekään. Tänne, tänne jäädä täytyy, syksyhyn ja ikävään.

Sitten muistin. Se olin minä. Äitini vahvisti asian.

Mutta ehkä se johtui vain lentoon pääsemättömyydestä. Liekö keli mennyt umpeen vai magneetto särkynyt.

Tai sitten siitä, ettei pääsisi Lentosotakoulun juhannusjuhliin. Sellaistakin tapahtui.