Toksova ja Kivennapa

 

 

Näkemieni tietojen perusteella isovanhempani eivät kiireiltään perustaneet käydä papin puheilla ennen kuin isäni syntyi juhannuksena 1921. Sama vika oli äidin puolella; taatalla ja mummulla oli ainakin kaksoset Vieno ja Lauri sekä mahdollisesti äitini s. 1923, kun nokittelu papin kanssa päättyi vihkaisuun ja sitten muuttoon Vammalan seudulta Pohjanmaalle.

 

Tässä suhteessa en ole itse noudattanut suvun perintöä. Esimerkki on ajankohtainen, koska tänään 25.1. on sekä Juho Kemppisen että vaimonsa Hiljan syntymäpäivä. Syntymävuodet olivat 1896 ja 1901.

 

Ylensä yritän välttää sekä marinaa vahoista ajoista että niiden ihannointia. Kun itse vertailen verkkokaupan kynnykselleni tuomia tuotteita ja pohdin, olisiko Pirkka vai Pielisen kala nyt vuorossa savustetun säilykemuikun kuljetettavaksi, mielessäni käyvät isovanhempani. He tunsivat köyhyyden.

 

Kemppiset saivat vuokraamista hellahuoneista häädön milloin Kustaankadulla, milloin Vaasankadulla, koska työperäinen Helsinkiin muutto Viipurista ja sitä ennen Terijoelta oli kusaissut. Työtä ei vuonna 1929 eikä sen jälkeenkään juuri ollut, mutta mummu oli kyllä ahkera siivoamaan junia. Isä-Jussilla puolestaan oli tapana juoda rahat. Sotien aikana mummulla oli rauhallisempaa, kun mies ja viisi poikaa olivat kaikki kenttäharmaissa. Se nuorin oli soitto-oppilaana, hänellä kun oli mainio sävelkorva. Aviomies oli vuoroon kuulustelemassa sotavankeja toksovalaisena virheetöntä venäjää puhuvana, ja välillä kaatuneiden evakuointikeskuksessa vääpelinä.

 

Rauhan tultua Jussi jatkoi entiseen malliin, mutta Kullervo oli se päivänpoika, jollaisena äitinsä oli häntä pitänyt pienestä asti. Oppi heti kaiken ja pärjäsi. Ja aiheutti armeijassa ongelman: voiko alaikäisen eli alle 21-vuotiaan ylentää luutnantiksi.

 

Olen laskenut, että isäni otti edesvastuuttoman taloudellisen riskin muuttaessaan perheineen Kauhavalta 1963. Puolikas huonosti hoidetusta asianajotoimistosta ja 119,5 m2 asunto Tapiolasta oli hankittu velaksi, ja hän oli perheen ainoa tienaaja.

 

Isäni lähti armeijaan alkuvuodesta 1939 vetäistyään omaa isäänsä nyrkillä turpaan. Muistelmateoksessaan isäni sivuuttaa minut ja jäykähköt välimme 1970-luvulla vähällä. Skannaaminen tuotti kuitenkin tuloksen. Borenius oli ottanut 80-luvulla tavakseen käydä meillä Kirkkonummella kysymässä neuvoa syvistä siviilioikeudellisista ongelmista. Isäni puolestaan osoitti tarkistaneensa mielipiteitään myös minusta puheessa, jonka hän piti tohtorinkaronkassani 1992. Teksti löytyi; muistikuva oli haalistunut.

 

Tämä oli nyt vastaus kommentoijalle, joka kummasteli, miksi päädyn kerran toisensa jälkeen mainitsemaan J. Stalinin eri yhteyksissä näissä kirjoituksissani. Juuri Stalinin käskystä isoisäni suku teloitettiin, vietiin Siperiaan ja ryöstettiin. Opin hyvin pienenä, että Stalin oli paha mies. Minulle itselleni oli tärkeämpää, että suuren diktaattorin varjo vaikutti minuun ja perheeseeni vielä 1980-luvun alussa. Kekkonen ja hänen käskyläisensä eli käytännössä myös minä olimme muka Moskovan asialla. Tuo ajatus katosi Kekkosen kuoltua. Luulen ettei nykypolvi tiedä, miten rajusti suomalaiset jakaantuivat rähmällään olijoihin ja kontillaan oleviin. Kokoomukselaisuus oli mielestäni tyhmää ja vasemmistolaisuus samoin. Omat ja isäni hankkimat rahat käytin 90-luvulla Amerikassa. Olin kuulemma ainoa virallisesti noteerattu suomalainen kävijä, joka kieltäytyi Washingtonin tarjoamasta rahoitusta ja maksoi vuokransa, lentonsa ja lapsen koulun itse. Seuraavalla kerralla 2000-luvulla en ollut enää tuomari vaan professori ja kiitin tarjouksesta ja matkustin patenttikonferenssiin muina miehinä. Kuva on vaatimattoman hotellimme alaovelta.