Rauha

Mutta Eupeithes nähdessään tämän kaiken huusi:

                ”Maanmiehet! Jo kerran tuo mies, tuo Odysseus,

vei kansamme parhaat pojat Troijan rannoille menehtymään,

                ja sitten seikkailtuaan ties missä hän tuli takaisin,

ja taas ovat poikamme, veljemme verissään. Ithakan miehet! Tähän

                on tultava loppu! Aseisiin!” Monimielinen Odysseus oli silloin rinteellä arvellen isäänsä Laertesta muka orjaksi kuluneissa vaatteissa

tarhassa ahertamassa. ”Mutta ei sinussa ole orjan muotoa”,

hän sanoi mieli velloen, kunnes luopui hämäyksestä. Isä, isoisä ja poika             astuivat paimentupaan, mutta jumalan suosima Odysseus sanoi: 

tapoimme kosijat huoneistamme. Kohta

                he tulevat kostamaan. Paimenen renki syöksähti ikkunaan

huutaen:” He tulivat jo, täysissä aseissa. Isoisä, poika ja tämän poika,

                kolme kuningasta, jotka tunnettiin taivaassa ja maan alla,

astuivat esiin kedolle jossa Eupeithes kuulutti hetken tulleen. Väri katosi

                hänen kasvoiltaan, kun hän käsitti puhuneensa totta. Hänen

väeltään alkoivat putoilla aseet.

                Harmaa ja vanha Laertes oli saanut oudon hengen jumalattarelta,

jolla on merenväriset silmät. Hän kohotti raskaan raudan ja heitti. Keihäs   

kuin yritti ylhäältä tavoittaa pitkän varjonsa ja sai sen kiinni

keskellä kapinoitsijan otsaa. Räsähti kypärän pronssi, helähti haarniska,

ruskui kallo. Siihen loppui Eupeithes. Laertes, Odysseus,

Telemakhos – isä, poika ja pojanpoika syöksyivät rynnäkköön, yksi löi

miehen miekalla puhki, toinen kaksiterällä keihäällä.

Mutta sitten pilvien päältä ärjäisi itse Zeus: ”Rauha!”

                Nyt käsitti jokainen, minkä verran voi se, joka jumaliin käsiksi käy.

Nyt tunsi Odysseus sydämyksissään sodan varjon väistyvän. Oli rauha. Rauha.

(Homeros, Odysseia 24, lopusta. Suom. JK). (Hyviä uusia käännöksiä, S. Lombado; R. Fagles. Alkuteksti esim. http://www.perseus.tufts.edu/hopper/text?doc=Perseus%3Atext%3A1999.01.0135%3Abook%3D24%3Acard%3D496)

Vuosia

Tämä mies täyttää tänään 74 vuotta. Onneksi olkoon, äiti. Ilman teitä naisia, ilman jatkuvaa tukea, ei oltaisi tässä.

Minulla on ollut aika ajoin vaikeuksia, kun kaiken maailman kekkulit sanovat, että olen ilmetty isäni, ja siteeraavat Vänrikki Stoolia päälle. Vänrikeissä on runsaasti kertomuksia nuorista hölmöläisistä, jotka isänsä tahtoa toteuttaakseen hankkivat kuulan kalloonsa. Väinö Linna se ymmärsi asian. Kirjoitettuaan ensin isättömästä tytöstä (Musta rakkaus) hän kirjoitti äidittömistä pojista (Tuntematon sotilas) ja vasta pääteoksessaan (Täällä pohjantähden alla) nosti päähenkilöiksi äidit, siis Alman ja Elinan ja pääpiruksi sen papin rouvan.

Olen tullut äitiini kaikessa olennaisessa. Isäni oli toimija ja oivaltaja, ja huiman hyvä siinä. Äiti on taiteilija ja vetäytyjä ja viihtyy värien maailmassa, ennen kutoen ja maalaten. Äidin isä, Taata, oli niin äidin poika, ettei vastaavaa löydy vähällä. Muistelmakirjoituksessaan hän tuskin mainitsee isäänsä, mutta äidin kuva on lämpöä täynnä. Mielenkiintoista kyllä, oma isäni oli jos kuka äidin poika ja Aili-tätinsä silmäterä, mutta hänen äitinsä ei ollut taiteilija, vaan esiintyjä, kuten sitten siis myös poikansa.

Kirjallisuuden tutkijat harrastavat hakoteitä. Merkittäviä äidin lapsia kirjallisuudessamme ovat esimerkiksi Aleksis Kivi ja Eino Leino, Sillanpää, Waltari, Lauri Viita, Kalle Päätalo ja – Haavikko. Huomattavia äitinsä etsijöitä ovat mm. Juhani Aho, Joel Lehtonen ja J. Donner.

Freudin esittämä kuvio on aivan liian ahdas ja seksuaalisuuden värittämä. Yleiskieleenkin siirtynyt ”isänmurha” ei ole koskaan mikään ratkaisu. En liioin kirjoita tässä naisen kohtaloista. Sanon vain, että naisella on mahdollisuus tulla itse äidiksi, miehellä ei.

Minun elämäni on sujunut hyvin naisten esiliinan lähellä ja helmoissa. Kohtalo antoi hyvän isoäidin lisäksi viisaan ja väsymättömän kummitädin (jolta oli sulhanen kaatunut, kun synnyin).

Ja sitten oli naisopettajia. Olen saanut ohjauksen lisäksi kiitosta ilman asiatonta liioittelua. Enempää ei voi toivoa.

Jos kustantaja ei olisi saanut vihiä, että olen epäasiallinen ihminen, ja vetäytynyt itse ehdottamastaan muistelma-hankkeesta, se teos olisi ehkä jo valmis.

Yllä on kansikuva, joka sisältää kaiken olennaisen. Villapaita on se armeijan paras, joita ei enää valmisteta. Päivittäisessä käytössä ja ahkerasti kahvilla ja piipusta pudonneilla kipinöillä käsiteltynä se oli mennyt ajan mittaan aika kamalaan kuntoon, niin kuin olen itsekin. 

Vaimoni parsi sen. Oikean käden ranteen ja kyynärpään kohta on kuin kuvitus teemaan ”miten parsitaan kovan kirjoittamisen jäljet”. Juuri nuo kohdat ovat kovilla, kirjoitti sitten koneella tai käsin.

Eräs naukumaijan poika kirjoitti Teppo Tyhjäsestä: ”Isä, käskevät paikata / nuttua mun... / Ah, paikkuutyöhönkö / poikas sun –! / Ja jok’ainut tilkku tulis kerjätä mun... / Ja nuttu paikaten / pahenis vain –. / Ei, sellaisna kannan / kuin sulta sen sain / – ja ihmiskummana / kuljen vain, / kunis poliisi Kuolema / tulee ja vie…

Eivät ne isät mitään tiedä paikkaamisesta eivätkä parsimisesta!

Vuonna 1177

Tuo vuosi ennen ajanlaskumme alkua on erään kirjankin nimi. Kysymyksessä on suhteellisen keskinkertainen mutta tutkimukseen perustuva kertomus Lähi-Idän suuresta romahduksesta. Tiedämme että pronssikaudeksi meidän kulmillamme nimitetty kausi päättyi siihen mutta sitä emme osaa sanoa, mikä oli eri tavoin seostetun raudan osuus.

Se ei ainakaan pidä paikkaansa, että esimerkiksi heettiläiset olisivat tuoneet toisten turmioksi esiin teräsmiekat ja tehneet niiden turvin mitä tahtoivat. Sen sijaan se on totta, että noin kymmenen kehittyneintä kulttuuria Kreetasta Babyloniaan romahti tai taantui rajusti lyhyessä ajassa. ”Merikansat” oli hyvä vastaus mullistuksiin, kunnes käsitettiin, ettei naseva nimitys auta puusta pitkään. Ketkä merikansat? Mistä? Millä lihaksella? Asiasta on erään faaraon selostus, joka ei varsinaisesti avaa ongelmaa.

Maanjäristyksistä ja tulivuoren purkauksista oli aina ennen pitkää toivuttu. Thera eli Santorini oli lentänyt huuti helvettiin jo monta sataa vuotta aikaisemmin.

Etenkin seuratessani uutisia olen viehättynyt selityksestä ”järjestelmän romahdus”. 

Pronssikaudella kysymyksessä olisi ollut etenkin kauppajärjestelmä, joka oli hyvin monipuolinen. Tiedot ovat jopa yksityiskohtaisia, koska meriarkeologian edistyessä päästiin käsiksi kolmeen kauppa-alukseen, joiden rahti ja rakenne tunnetaan nyt naulan tarkkuudella.

Nykymaailmaan siirrettynä ajatus sisältää sen, ettei hegemonia eli ylivalta ole järkevä tavoite. Kiinalaiset tuntuvat tietävän tämän vanhastaan, amerikkalaiset taas eivät. Ainakin ranskalaisille, jotka sanovat muodostaneensa maailman vanhimman yhtäjaksoisesti (melkein) olemassa olleen valtakunnan, on lupa esittää kysymys, entä Kiina. 

Rauta oli tunnettu kauan ja jopa terästä käytettiin, mutta vuoden 1177 katastrofien jälkeen käsitettiin, että rauta on rauhassa vielä tärkeämpi hyödyke kuin sodassa. Auran ja lapion terät, akselit ja laakerit, ennen kaikkea veneiden ja laivojen naulat ja takilan pyörät ja pylpyrät.

Troijan sodan tarinoista häämöttää mennyt kulta-aika, tuossa tapauksessa Mykene ja siis välillisesti Kreeta. Tapahtumasarja sinänsä oli todellinen. Myös Vanhassa testamentissa on paljon tarinoita, joille on löydetty asialliset todisteet. Jopa suunnattoman vanhoissa intialaisissa kirjoituksissa on asioita, joista kuultaa tosi ja tapahtunut.

Ehkä arkeologit eivät korosta muutosta riittävästi. Pronssikauden upeus, kuten kuvan ns. Agamemnonin kultainen kuolinnaamio (ehkä 1500 eaa.) väistyi, mutta se filosofia, tiede ja taide, joka nousi rautakaudella etenkin Ateenassa, on nyt jatkunut ehkä 2700 vuotta. 

Ilmanko kreikkalaisista teksteistä tulee jotenkin tyven olo. Jopa nyt käsillä oleva talvipäivän seisauksen juhla kuuluu tähän perinteeseen, joka keksitään yhtä uudelleen. Roomalaisetkit löivät rahoihinsa omalla kielellään palvonnan kohteen, joka oli ”voittamaton aurinko”. 

Selailin saksankielistä kreikan oppikirjaani, jonka olen ostanut ja alleviivannut ahkerasti vuonna 1965. Panen sen kunniapaikalle. Pimeys tanssii.

Virallisesti

Esimerkiksi Te, Herra eduskunnan Oikeusasiamies, ottanette ilman aiheetonta viivytystä, selvitettäväksi kysymyksen taikauskoisten menojen estämiseksi etenkin oppivelvollisuuskouluissa.

Aku Ankka, Aku Ankkaan viittaaminen ja ilmiön hyväksyminen olisi kiellettävä. Useitten asiantuntevien järjestöjen ja niiden vieläkin asiantuntevampien jäsenten tutkimusten mukaan Aku Ankkaa ei nimittäin ole olemassa. Eräitten Kaakkois-Intian mogulidynastioiden ajalta olevien piirrosten tulkinta on tosin vielä kesken, mutta tieteellisesti voidaan silti todeta, ettei Aku Ankkaa ole koskaan edes ollut olemassa.

Kysymys on siis veronaksajien varojen väärinkäyttämisestä. Lisäksi ainakin osa opettajakuntaa näyttäisi laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa.  Eräskin entinen hovioikeudenneuvos ja professori on saadun tiedon mukaan tilannut tuota vastenmielistä nokkaeläintä esittelevän julkaisun lapsenlapsilleen, jota on sitten pidäkkeettömästi esitelty esikoulussa ja koulussa.

Koska etenkin vapaasti ajattelevat r.y.:n jäsenet ovat oikeassa ja kaikki muut ovat väärässä, epäkohdan poistaminen onnistunee nopeasti.

Lukija kysyy, miksi ilveilen. Totinen lukija kysyy, vertaanko evankeliumia johonkin viihdeilmiöön.

Yritän selvittää asiaa. Ja olen jo useaan kertaan käynyt läpi tämän tekstin, jossa väestölaskentaa sanotaan verollepanoksi, keisari Augustuksen aikaan.

δόξα ἐν ὑψίστοις Θεῷκαὶἐπὶγῆς εἰρήνη, ἐν ἀνθρώποις εὐδοκία. 

Tarina on tietääkseni kaikin puolin perätön. Jo Neuvostoliiton avaruuteen lähettämä astronautti todisti, ettei siellä mitään Jumalaa ole, toisin kuin tekstissä väitetään (”kunnia Jumalalle korkeuksissa”).

Asiaa ei ole aihetta epäillä.

Oppi taloudesta ja lisäksi osa taloustieteestä on hyvin läheistä sukua uskonnoille. Lähes yksimielisiä ollaan siitä, että ns. markkina käyttäytyy ja toimii muilla kuin järjellisillä perusteilla ja on altis esimerkiksi massapsykoosille ja joukkohysterialle. Poliitikon on pakko ottaa huomioon, että rahallisesti mitätön toimi voi saada järisyttäviä seurauksia samaan aikaan kuin järisyttävät toimet eivät kiinnosta ketään.

Elinaikanani sosialismi oli suuri uskonto ja sen nimissä tehtiin pahaa enemmän kuin minkään muun opin koskaan, kristinusko ja islam mukaan luettuna. (Myös kansallissosialismi.)

Näistä asioista kovalla tieteellä ei ole paljon sanottavaa, mutta kokeellinen, lukemattomia kertoja ristiin testattu tiede antaa vastauksen, johon itse uskon. Sosialismi oli taikauskoa, joka osoittautui aina vahingolliseksi. Sanasta ei pidä tehdä itselleen taikakalua. Monet sosialismin ja kommunismin ajamat vaatimukset ovat ja ovat olleet hyviä, omassa kokemuspiirissämme esimerkiksi osuustoiminta. Mutta sen olen tutkinut itsekin, että esimerkiksi asuntotuotannossa osuuskuntamalli ei Suomessa toimi.

Jos panet nenääsi renkaan, joku kiinnittää siihen kohta köyden ja alkaa vetää. Jos etunimi on Donald, varo.

Oikeuksia

Halusin vaieta, koska kukaan ei ole kysynyt mielipidettäni ja koska Otava on entinen työpaikkani, jota arvostan suuresti.

Totean, että juuri noista syistä selvitän, miten. Otavan edustaja antoi eilen lehdessä virheellisen tiedon kirjoittajan ja kustantajan oikeudellisesta vastuusta.

Asia on tulenarka. Nyt on uutisia erään lääkärin kirjasta, joka on varsin uskottavasti leimattu sisällöltään virheelliseksi ja jopa mahdollisesti vahingolliseksi lukijoilleen. Kustantaja sanoo: ”Kirjan tekijä vastaa aina kirjan sisällöstä.” Luen tämän niin, että kustantaja ei niinkään vastaisi.

Kun esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan johti juuri tuomioon julkaisijaa vastaan ja esimerkiksi tietosuojalaki soveltuu erikoisen hyvin rangaistuksen luonteisiin sakkoihin, jotka voivat olla valtavan korkeita ja kohdistua kustantajaan, pidän lausuntoa valitettavana. Luulen että se oli vain ajattelematon.

Asia ei ole mikään uutuus. Perustuslakiin tukeutuva vuoden 2003 laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä toistaa sen säännön, että painotuotteella tehdyt rikokset tutkitaan ja tuomitaan mm. rikoslain ja vahingonkorvauslain mukaan.

Asiaa kustannusliikkeessä kommentoinut henkilö oli nimeltään Reenpää. Olin itsekin mukana oikeusjutussa, kun hänen sukulaisensa vuorineuvos Kari Reenpää tuomittiin jumalanpilkkajutussa, samoin kuin Otava.

Jumalanpilkkapykälää on onneksi muutettu, mutta painotuotteella tapahtuvien rikosten määrä on lisääntynyt ja vastuuperusteet ovat ennallaan. Siinä ovat sitten rinnalla sähköisillä julkaisulla toteutetut rikokset. Kysymys on keskeisesti sananvapaudesta. Huonoa ja virheellistä tekstiä saa tietenkin julkaista, mutta sisällöltään lainvastaista ei. Jos lääkäri aiheuttaa painetulla hoito-ohjeella henkilövahingon eli lukijan terveyden vaarantumisen, on aihetta kysyä vahingonkorvausvelvollisia.

Yleisesti lienee tiedossa, että EU on säätämässä nyt alustoille eli platformeille vastuuta tekijänoikeudenkin loukkaamisesta.

Niin että älkää hyvät julkaisijat ja kustantajat suhtautuko sananvapauskysymyksiin kevyesti. Kuten eräs päätoimittaja kiteytti, sananvapauteen liittyy ”sananvastuu”.

Poliitikot puhuivat sekavia, kun puheeksi tulivat Saksan entisen kansallissosialistisen puolueen kantamat hakaristiliput. Ainakin joku perussuomalainen sanoi, että entä sirppi ja vasara tai puolikuu ja tähti (!).

Saksalaisen hakaristilipun kieltäminen ei ole ongelmallista. Laissa on suuret määrät säännöksiä siitäkin, miten Suomen lippua ei saa käyttää. Muunnelmien harkinta on tuomioistuimen arkipäivää esimerkiksi tavaramerkeissä.

Entinen lippu oli Hitlerin ajan Saksan virallinen tunnus, ja Saksan tuon ajan toiminta on yksiselitteisesti ja laajasti todettu rikolliseksi. Näin ei ole käynyt muille symboleille. Kristillisen ristin alla on tehty ja tehdään jatkuvasti kansanmurhia. Ja hakaristiä sinänsä ei voi kieltää. Itse merkki on ollut käytössä monta tuhatta vuotta, ja sotien välisenä aikana erilaiset ristit olivat suurta muotia. Meillä se esiintyy tänäkin päivänä muun muassa Vapaudenristissä.

Vihjeet

-->

Vieressä näkyvistä kirjoista Taivas on taikurin viitta on pieni ja ohut. Maailman loppu on jokapäiväinen asia on iso ja hieno. Tahdoin tehdä niin vanhanaikaisen kirjan kuin osaan. Tarkoitan esinettä, joka antaa aitoa mielihyvää ennen lukemista, lukiessa ja sen jälkeen. Arvoesine on minulle pysyvä ilon aihe. Näen tästä kymmeniä sellaisia. Jos joku haluaisi ostaa yhden ja tarjoaisi siitä esimerkiksi vanhan kultadollarin, jonka metalliarvo on yli tuhat dollaria, en tekisi kauppoja.  Millaisia kirjoja? Esimerkiksi K. Wirilander, Herrasväkeä. Suomen säätyläistö 1721-1870.  

Pekka Vuoren osuus on ollut korvaamaton. Taittaja teki hänkin hienon työn. Toimittamisessa oli iso urakka, varsinkin kun ymmärsin liian myöhään, ettei runotekstin skannaaminen ole järkevää. Liian monta erilaista fonttia ja niin tarkat sisennykset ja katkot. Jos kustannusliike julkaisee valikoiman vaikka Eino Leinon runoja, niitä ei skannata, vaan kirjoitetaan koneella. Yllättäen kirjoittajia löytyy, ja joukossa on erittäin hyviä.

Näillä näkymin kirjoitan siis kaikkiin verkkokaupastamme lähetettyihin kirjoihin omistuksen. Kun runokirjat ilmestyivät, suurin osa 1980-luvulla, niitä kehuttiin ja palkittiin. Ne ovat ”oikeita” runokokoelmia eivätkä kirjoittajan turhamaisuuden ajelemia omakustanteita.

Siinä on jotain vastenmielistä ja sairasta, että yksi veistää itse itselleen hautakiven. Ajatus on kuitenkin: jotain kouriintuntuvaa elämästä. Eikä hautakivi ole mikään harvinaisuus.

Mediassa on käsketty hermostua joulusta ja käyttää aivan liikaa rahaa, mielellään pikavippejä, tarpeettomien joululahjojen hankkimiseen. En ole ajatellut kallistaa korvaani sellaiselle.

Mutta hyvistä lahjavihjeistä ei moitittane.  Kulttuurikodiksi voi tuskin sanoa huushollia, jossa ei ole sitä aikojen alussa ilmestynyttä ylikokoista ”Aku Ankka” -kirjaa, jossa on kaikkein parhaat Barksin pitkät Akut. Ainakin eilen kirja maksoi marketissa 24 euroa. Barksin Akuja on normaalikokoisina myynnissä noin kymmenen, tuo 24 euroa kukin.

Nyt tiedämme, että tarina ja etenkin satu ovat ihmisen kehitykselle ja hyvinvoinnille välttämättömiä. Juuri sitä nämä vanhat ovat. Olen antanut periksi. Jotkut satuklassikot (Grimm) ovat sietämättömän julmia, toiset ikävän opettavaisia (La Fontaine), useimmat vetisteleviä (Andersen, Topelius) ja osa muuttunut monille hyvin vaikeasti käsitettäviksi (Suomalaiset kansansadut) tai muuten merkillisen makuisiksi (Tuhat ja yksi yötä).

Jouluyön ykköskirja on Caleb Scharfin Zoomataan universumiin (Ursa, 2018). Kirjan nimi  on mielestäni hitusen helppohintainen, koska itse teos on pelkkää asiaa hauskasta ja helposti luettavassa muodossa. Oivaltava idea on ollut kytkeä yhteen aivan kaikki suurimmista (kosmologia) pienimpiin (kvanttivaahto). Lukija saa sekä ajattelemista että hyviä esimerkkiväitteitä, joita ei usko kahvipöydässä kukaan.

Kun yhdessä solussa on DNA-rihmaa noin 2 metriä, paljonko sitä on yhdessä ihmisessä=
? - 74 miljardia kilometriä.

Valoisaa jatkoa!