Rahaa hoitajille

 

 

Lääkärien palkan alentamista ei ole ehdotettu. Hoitajien uudet palkkavaatimukset voivat aiheuttaa kohta työtaistelun.

 

Mielikuvat menevät hankalasti sekaisin. Suhteellisen lähellä kuollaan pommituksiin ja piirityksiin. Meillä pelätään vanhanaikaista sotaa. Vaadi siihen sitten tuntuvia palkankorotuksia.

 

Valitettavasti kysymys ei ole asioista, vaan asioiden markkinoinnista. Kun en näe veroja palkkioina enkä rangaistuksina, oma tuntumani on, että hoitohenkilöstön palkkoja pitäisi nostaa erittäin tuntuvasti. Nyt vaadittu korotus ei ole riittävän suuri.

 

Monissa kommenteissa näkyy taustalla vanha kysymys, mistä raha tulee. Vastausehdotus taitaa edelleen olla: kansan selkänahasta. Sekä kysymys että vastaus ovat vääriä. Raha on mittari.

 

Taiteelliset tuttavani eivät koskaan ymmärtäneet, että raha ja pääoma eivät ole sama asia. He kirjoittivat näytelmiä, joissa vararahasto sijaitsi kamarissa sängyn alla. Sieltä porvari haki kultarahoja halutessaan taas jotain tarpeetonta. Yritin ennen selittää, että ”rahasto” on kirjanpidollinen termi, kuten ”poisto” tai ”siirtosaatava”. 

 

Aivan yhtä hupsua on sanoa, että jokin ”kysynnän ja tarjonnan laki” määräisi jonkin ammattikunnan palkat. Muistan kun omana aikaani korkeimpien oikeuksien jäsenten palkat kaksinkertaistettiin. Ei siinä ollut kysymys kysynnästä eikä tarjonnasta. Presidentti Curt Olsson toisti minulle vanhan sanonnan, että tuomarin pitäisi olla niin rikas, ettei hän viitsi varastaa eikä ottaa lahjuksia. Jotkut sanoivat että korkea tuomari ei saisi hankkia välimiesoikeuksista eli siis vapailta markkinoilta vuodessa enempää rahaa kuin saa virastaan vuodessa.

 

Mannerheim-risteihin liittyi erittäin huomattava rahapalkkio. Eräältäkin palkitulta meni kolmatta viikkoa juoda me rahat kavereiden kanssa Imatran Valtionhotellissa. Joku toinen sai sillä rahalla äidille tai vaimolle sievoisen mökin.

 

Ku olen tämän asian tutkinut, tiedän että Suomessakin oli tsaarin aikana se järjestelmä, että esittelijäkin ajoi töihin valjakolla kaupunkitalostaan. Palkka kaksinkertaistui aina kun sai ylennyksen, eikä veroja oikeastaan ollut. Sotien jälkeen korkeilla tuomareilla ei ollut varaa syödä rouvan kanssa ravintolassa yhtä kertaa kuukaudessa, ja verohuojennus- eli aravatalot täyttyivät Tapiolassa näistä miehistä, he kun olivat samassa tuloluokassa kuin oppikoulun opettajat. Sairaanhoitajalle sanottiin palkasta puhuttaessa, että mene naimisiin lääkärin kanssa. Monet ottivat onkeensa. Ja tunsin lääkäreitä, jotka ostivat henkilöauton käteisellä; leikkauksista sai merkittävät rahat palkan lisäksi. Kirurgi sai, hoitaja ei.

 

Nyt olemme tilanteessa, jossa hyvä hoitaja on tärkeämpi kuin huono lääkäri. Sen pitäisi näkyä jossain, kun meillä on julkiset sairaalat. Kaliforniassa minua hiukan kauhistutti, että marketeissa oli hanttihommissa yliopisto professoreita. Jos sattui olemaan omainen vakavasti sairaana. Ja tälläkin hetkellä minua viisi tai kymmenen vuotta vanhemmat luennoivat. Ei oikein ole eläkettä. Kysymys on siis toimeentulosta.

 

Mikä neuvoksi? En tiedä. Sen uskon, ettei hoitohenkilökunnan elämä ole sellaista kuin sen pitäisi olla. Se on myös kansanterveydellinen ongelma.

Vastauksia kysymykseen

 

 

En vastaa mielipiteistäni. Minusta ei olisi koskaan tullut intellektuellia, koska aika harvoin kannata omia tulkintojani.

 

Eli: hallinto todella on välimatkojen ja niiden taittamisen tekniikan funktio. Hallinto vaatii rahaa eli veroja ja tulleja, Parhaassa tapauksessa hallinto tuottaa turvallisuutta eli armeija ja poliisin. Aina on ollut alueita, joissa hallinta myös tasaa tavaraa. Esimerkiksi Roomassa valtio elätti useimpia Rooman kaupungissa asuvia. Nykymaailmassa on pyrkimystä pitää köyhiä ruuassa ja kohtalaisen terveinä, ja maksajina ovat varakkaat.

 

Aasian puoli vuosituhatta Silkkitietä tulleet hyökkäilyt ulottuivat lopulta aika lähelle Atlanttia. Mullistava tekniikka oli hevonen eli taito ratsastaa ja ampua jousella ratsailta. Mongoleja ei nähtyä kovin pohjoisessa, koska täällä on liikaa puita ja soita.

 

Maailman ensimmäinen ”osakeyhtiö” oli temppeli, myöhemmin vain kirkko. ”Osakeyhtiön” ajatus on konkurssikelpoisuus. Kun järjestö menee nurin, osakkaat menettävät vain osuutensa, mutta voivat jatkaa elämää ja toimintaa muilla keinoin. Tätä pidettiin hitaiden yhteyksien maailmassa liian vaarallisina, Kristillinen kirkko syntyi hautausapuyhdistyksinä. Ne keräsivät rahaa ja ostivat tontteina tarpeetonta maata syvältä rakentaakseen tunneleita kuolleille. Niin syntyivät katakombit, joiden venttiileinä alkoi näkyä kirkkoja ja muita palvontahuoneistoja.

 

Kristinusko oli aluksi heikko esitys verrattuna esimerkiksi mitralaisuuteen, mutta sen taloushallinto osoittautui erinomaiseksi. Ennen pitkää Vatikaanissa oli enemmän rahaa kuin keisarilla ja Pietari peningit eli henkivero tuottivat lisää. Vastaavasti kirkko huolehti sairaaloista (hospitaalit) ja kouluista. Uskonpuhdistus liittyi monin sitein uuteen ulkomaankauppaan eli löytöretkiin, jotka tuottivat liikaa hopeaa ja kultaa.  Protestanttisten maiden kauppakomppaniat (osakeyhtiöt) menestyivät.

 

Se oli suuri hetki, kun löytöretkeilijä kahlasi Tyyneen valtamereen ja julisti sen kuninkaalleen kuuluvaksi. Siitä alkaen alue sinänsä nähtiin tavoittelemisen arvoisena. Piti hallita esimerkiksi Intiaa tai Afrikkaa.

 

Ydinoivallus opittiin johtamaan vasta nyt 2000-luvulla sähköisessä maailmassa jo toteutetusta verkkomallista. Kalat pyydystää verkko, eivät verkon reiät. Ratkaisevia ovat hubit eli verkon solmut. Ja nämä uudet verkot ovat kolmiulotteisia eli eräänlaisia katiskoja. Ei kannata valloittaa luotoja, vaan vetää pyydyksiä sikin sokin niiden väliin. Trooli on tehokas keksintö.

 

Putinin joukko tavoittelee samaa kuin Hitler, elintilaa ja oikeaa rotua. Elintilaa halutaan lännestä, nyt Ukrainasta ja oikea on isovenäläisittäin nähty slaavilainen ”rotu”. Termi natsismi muuten tarkoitti kansallismielisyyttä; puolue määritteli itsensä kansallissosialistiseksi.

 

Tilanne on outo, koska Venäjällä on selkänsä takana neljännes maapalloa melkein tyhjillään. Slaaveja siellä Siperiassa ja Keski-Aasiassa tosin on vähän.

 

Kiina ja EU eivät kuulu samaan ryhmään kuin Venäjä ja USA. Venäjällä hallinto ei ole koskaan toiminut. USA toteutti kaikkien kummaksi toimivan valtioliiton. EU ei pyri valtioksi eikä siitä ole sellaiseen. Nato ei ole valtio. YK on menettänyt pahasti merkitystään. Verkkomalli muun on peräisin pankki- ja pörssijärjestelmästä. Siihen Putin kaatuu. Arvatkaa huviksenne, mitä maksaa yksi ohjus, yksi Suhoi, yksi klooriammus, yksi atomipommi. Ja miten kiinnostavia ne ovat investointeina.

Kysymys vastaukseen

 

 

Kun ukrainalaiset ovat noin hyviä, miksi venäläiset eivät ole?

 

Kysyn huomauttaakseni, että ”Venäjä” ja ”venäläiset” ovat mahdollisesti sellaisia sanoja, ettei järkevä keskustelu ole oikein mahdollista niitä käyttäen.

 

Tällä hetkellä Ukrainaa määrittää yhtenä tekijänä kieli. Jos jostain (ehkä Kanadan siirtolaisista) tempaistaisiin vain ukrainaa osaava, venäläinen ei ymmärtäisi hänen puheestaan paljonkaan eikä hän venäläisen. Käytännössä Ukrainan kaupungeissa ollaan kyllä hyvin laajasti kaksikielisiä. Huono vertaus voisi olla syväsavolaisen kyky ymmärtää Nortamo-seurassa Raumalla puhuttua murretta.

 

Tämä ei ole asiayhteys hakautua vaikeaan ja värjäytyneeseen kysymykseen, mikä on kieli ja mikä murre.

 

Haen vastausta ensimmäisen rivin kysymykseen. Tilanne ole kenenkään syytä eikä ansiota. Venäjän tunnetut ongelma eivät ”johdu” mongolivallasta eivätkä Neuvostoliitosta. Ilman Putinia sotaa ei olisi tullut – näin kai on, mutta tuo ajatus sopii paremmin seuraleikkiin kuin syiden etsimiseen.

 

”Venäjästä ei tule demokratiaa”, sanoo moni asiantuntija. Tuo ajatus on todistettavasti väärä. Se kuitenkin kuulostaa uskottavalta. Koirasta ei tule kissaa. Mutta liskoista tuli lintuja kerran ja linnuista ihmisiä. 

 

Vähän täsmällisemmin: muutos tarkoittaa niin monia, osittain toisensa kumoavia valintoja ja ehtoja, joita ei tällä hetkellä ole olemassa, että tuo lause on viivojen jatkamista (lineaarista approksimaatiota). Se on oikea, jos kaikki vaikuttavat ehdot ovat näkyvissä ja ne kaikki toteutuvat. Esimerkki: olin yli 40-vuotias, eikä kukaan ennustanut eikä arvannut joka taskun kännykkää eli langatonta matkapuhelinta. Olin yli 30, kun kukaan ei arvannut, että vatsahaavan (ulcus) voi parantaa.

 

Jättäisin käyttämättä sanaa ”demokratia”, koska se ei täytä järjellisyyden alkeita. Vertaa sanaan ”kapitalismi”. Onko se oppi vai ilmiö? 

 

Väitteeni: monille ihmisille parahultainen yhteiskunta, sellainen kuin Suomi, on maantieteen, tekniikan ja historian tulos. Ihmisillä on aika pieni osuus. Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat ovat liian isoja. Niitä ei voi järjestää eikä hallita. Kun näin on, käytännössä on turvauduttu mielikuviin eli mainontaan. 

 

Rooman valtakunta ei olisi tuhoutunut, jos joku olisi ajoissa keksinyt mopon ja perämoottorin. Maantiet olivat hyviä ja vesireitit käyttökelpoisia.

 

Ukraina kehittyi 20 vuodessa valtavasti. Ihmiset osoittavat nyt käyttäytymisellään, että näin kävi. Ennen opetettiin koulussa, että on Iso-Venäjä, Valko-Venäjä ja Vähä-Venäjä. Isovenäläisyys voi tietenkin muuttua. Kauppakorkeakoulussa opetetaan, miten maan voisi saneerata. Esim. rönsyt myyntiin, kuten koko Aasian puoleinen alue ja Kaspian meren seutu. On halvempaa ostaa kuin varastaa. Jos tahdot jalokiviä, et varmaankaan tarvitse omaa kaivosta.

 

Pankaa johtajat kiertoon. Pakollisen eläkeiän rinnalle pakollinen viiden vuoden vilttiketju. Varokaa turvallisuuspoliisin miehiä. Kekkonen oli. Firman nimi oli silloin Etsivä keskuspoliisi.

Länsimaiden tuho

 

Kun kehotin kuuntelemaan eversti ja yliopistonopettaja Karin haastattelun, ajattelin niitä kahta uusinta, jotka ovat YouTubessa. Saska Saarikoski kirjoitti kolmannesta, joka on parin vuoden takaa.

 

Molemmat, Saska ja hänen kuvaamansa Kari, putosivat wrightiläisyyteen. Tämä keksimäni termi tarkoitti Suomessa ennen sosialismia haparoitua työväenliikettä. Sen perustajan hiukan etäisempi sukulainen oli akateemikko G.H. von Wright, jota kaikki muut arvostavat, paitsi minä.  Hän oli itserakas mies. Tietenkin hänellä oli siihen hyvät perusteet.

 

Siten ”Ajatus ja julistus”, joka sisältää esseet muun muassa maailmanselityksistä, on maailmanselitys. Essee Dostojevskista sivuuttaa Dostojevskin, koska kirjoittajalla on niin kova tarve pitää esillä kirjoittajaa.

 

Jos Jörn Donnerilla olisi ollut pitkät, sirottavat kulmakarvat, hän ja von Wright olisivat olleet kuin kaksoisveljet. ”Logiikka, filosofia ja kieli” vaikutti ratkaisevan paljon suomalaiseen yhteiskunta- ja oikeustieteeseen. Modaalinen logiikka ei ottanut huomioon termin ”velvoite” (obligatio) historiallista hämäryyttä, joka olisi huomattu, jos olisi osattu roomalaista oikeutta. Velvoitetta ei ollut sillä, joka ei voi velvoittautua, kuten pojalla, jonka isä oli vielä hengissä. Lähteet löytyvät sopimuksen historiasta, josta käy ilmi, että jo klassikot veistelivät peruskäsitteitään ”olevia oloja” vastaaviksi.

 

Jutun kuva (virkatut pannulaput) esittää deonttista logiikkaa. Venäläisyyden kuva taa on esitetty Tshehovin pitkässä novellissa ”Aro”. Sen luettuaan tietää – toisin kuin maailman ja sen tulevaisuuden kuvaajat – että ilmiöillä on kääntöpuolensa. Oikein – nurin on takaa katsottuna nurin – oikein. Ja Tshehov kuvaa kouluun hankalasti ja haikeana matkustavan pojan tuntemuksia hahmottaessaan, miksi Putin ja Zelenskyi ovat saman ongelman edessä: aron. Se on liian suuri hallittavaksi. Eikä siihen tarvitse genetiikkaa, että tuo aro veti eläimiä ja ihmisiä jo 30 000 vuotta sitten. Se tuhosi heidät aina, koska arolla ei oikein voi elää, paitsi linnunmunilla, ehkä. 

 

Marija Gimbutas oli jonkin aikaa maailman ihailluin arkeologi. Hän löysi naisten kivikautisen kulttuurin arojen reunalta: rauhaa, viisautta, sopusointua. Sen sitten hävitti kurgaanikulttuuri eli miehet, jotka ratsastivat Volgalle. Maailmanselitys hajosi lähemmin tarkasteltuna.

 

Evansin Kreetalta löytämä minolainen ihannekulttuuri, jonka me tunnemme ”Sinuhesta” Minean maana ja mytologia tuntee Minotaurus-hirviön asuinpaikkana, kiihdytti Freudista alkaen nousevia modernisteja aivan uusiin maailmanselityksiin. Sitten kävi ilmi, ettei se niin ole. Itse jäin miettimään rintojaan pitelevää hedelmällisyys-figuriinia eli nukkea. Egyptin papyrokset kertovat, että tuo rintojen pitely oli surun osoitus. Niin että se siitäkin.

 

Saska ja Kari ovat kumpikin oikeassa, niin oikeassa kuin voi olla. Ryhdyn tässäkin asiassa tuomariksi, sillä kulttuurihistoriallisesti käsitettynä lakimiehen tehtävä on riidan ratkaisussa esittää vakuuttava virheellinen tulkinta tapahtumien kulusta.

 

Ilman Wrightiäkin tiedämme, ettei todellisuus varsinaisesti ole kielellä selitettävissä. Syy on se, että ”todellisuus” on kielellinen ilmiö, ja sekä joka selittää systeeemiä juuri siihen selitettävään sisältyvällä perustelulla, onnistuu aina. – Tässä emme ole järin kaukana Gödelin toisesta lauseesta, jonka mukaan edes matematiikkaa ei voi selittää ja ratkaista matematiikalla. Aina on tosia lauseita, joita ei voi todistaa järjestelmän sisäisillä menetelmillä.

Mustan mullan maa

 

 

Tämän kirjoituksen kuva on esimerkki propagandasta. Sodan aikaa toimi Propaganda-aseveljet -niminen yhteenliittymä. Muista ihmetelleeni sitä, koska olin jo oppinut, että ”ropakanta” tarkoittaa sellaista, mitä ei oikeasti ole. Käsitykseni oli lapsekas. Lieventävä asiahaara on, että oli lapsi.

 

Nyt suositan Martti J. Karin kolmea YouTube -haastattelua, jotka ovat kaikki laajoja. Keskeisen propagandaelimen Ylen tietoiskuissa tahtoo olla se vika, että ne päättyvät ennen kuin ovat alkaneetkaan. Tämä Kari on tohtori, tutkija, venäjän taitoinen ja entinen tiedustelu-upseeri. Olemus miellyttää, koska maailman vierinkivet ovat jo jättäneet jälkensä.

 

Lppi on mennyt perille. Suuri Laestadiuskaan ei koskaan pessyt housujaan ja kiroili ihan perkeleesti. Kun tätä joskus ihmeteltiin Leipzigissä, hän sanoi voivansa saarnata saksan sijasta latinaksi ja vihjasi voivansa vetää niskansa sellaisen kultakanuunaisen nutun, että heikkopäistä hirvittää. 

 

Katso lähemmin Pohjankirja (toim. J. Kemppinen) Aurén, ”Suorasukainen kertomus Lestadiuksesta” s. 132 ss. (perustuu tutustumiseen ja tapaamiseen).

 

Ilta-Sanomien videohaastattelussa miellyttivät täsmälliset tiedot joukkotuhoaseiden käyttämisestä Venäjällä, ja samoin hyvä haukkumanimi ”Neuvostoliitto 2.0”.

 

Putinin lisäksi tarvitaan kaksi korkeinta sotilasta. Jos yksikin on sitä mieltä että ei, hän pitää huolen, että armeijassa leviää tieto. Ja armeija toimii kuin Kiina. Se on voittajan puolella. Ja se on menoa Putinille.

 

Eilen maan suurimpien rahavarojen haltija ja muut ykkösketjun toimijat sanoivat Venäjän vaatimuksista saada maksu maakaasusta ruplina, että turpiin tuli. Ajatus oli varmaan se, että esimerkiksi Saksan on hankittava ne ruplat jostain, ja Venäjä määrää kurssin. Revalvoimalla rajusti eli päättämällä esimerkiksi että yhdellä eurolla saa vain yhden ruplan (jonka arvo meidän mielestämme on luokkaa 0.01 euroa) Venäjä vetäisi eurot ja niiden perässä dollarit itselleen ja ostaisi koko rahalla tankkeja ja ohjuksia. Keneltä niitä ostettaisiin, sitä ei mainittu.

 

On totta, että sähkön ja kaasun hinta saattaa nyt kymmenkertaistua, tavalla jonka itse muistan 1970-luvu alusta. Mutta se ei ole kohtaloksi, kuten ei ollut viime kerrallakaan. Tai ajatelleen II maailmansotaa. Useimmat osallistujat, paitsi USA, ampuivat rahansa pitkin metsiä ja soita. Pinon päälle jäivät ne, joilla oli kyky koota raaka-aineita, jalostaa ja jaella niitä ja rakentaa niiden varaan palvelutoiminta. Käytännössä USA ja EU, Britannia mukaan luettuna.

 

Nyt olemme jo nähneet, että ihmisluonnon päivittely ei johda mihinkään. Kuukaudessa on tapahtunut uskomattomia asioita. Putinin maalla ei ole mahdollisuuksia.

 

Äkisti Trumpin kausi ja Brexit näyttävät koeponnistuksilta, jollaiset ovat tarpeen paineastioille. Tuli lommoja mutta ei revennyt.

 

Vuosisadan parhaisiin ja monipuolisimpiin kuuluut kirjailija Bashevis Singer vietti nuoruutensa Puolassa hyvin lähellä Ukrainan Lviviä. Asovan meren Taganrogista oli kotoisin seutua paljon kuvaillut Anton Tshehov. Siellä on Euroopan painopiste. Äkkinäinen luulisi, että tuo piste olisi Lonto tai Pariisi tai Berliini. Mutta kun ei ole.

Valekuva

 

Eilinen jutun kuva olohuoneestani oli sijoitettu nähtäväksi propagandatarkoituksessa.

 

Se on otettu heinäkuussa 2009.

 

Talo on paikallaan. Kirjoituspöytä on poissa. Konttorituolilla istun nytkin. Taustalla erottuu hyödyllinen kapine, täyskokoinen flyygeli makuuhuoneessa. Teilläkin o varmaan…? 

 

Sen pitsipeite on äitini virkkaama, samoin kuin punainen pyöreä matto, joka on matonkuteista käsin tehty. Alvar Aallon hyvin harvoin nähty iso lasipöytä on saanut ilokseni paremman kodin. Muistan hyvin tyttäreni syntymäpäivät noin 40 vuotta sitten, kun eräs pikku vieraista onnistui särkemään tuon lasin pudottamalla jaffapullon korkealta. Kävi ilmi, että Bergholmin lasiliikkeessä tuollainen yli metrinen lasilevy oli oikeastaan yllättävän halpa.

 

Flyygelin vieressä näen Lutherin valitut teokset saksaksi, fraktuuralla. Olen lukenut viisi nidettä. Galatalaiskirjeen selitys oli vähän kuiva mutta ”Kristityn vapaudesta” yksi länsimaisen kirjallisuuden perusteoksista. Se muuten on olemassa Tuomo Mannermaan suurenmoisena suomennoksena.

 

Hyllyn päällä oleva Jussi-patsas on vaimoni. Paljeoven vieressä näkyvän uurnan toi Risto Jarva käydessään; se oli hänen vaimonsa työtä.

 

Seinällä näkyvät Rudolf Koivun kaksi originaalia ovat lapsilla. Encyclopaedia Britannican koko pitkä rivi on Raumalla; tuon sarjan jälkeen ei ole julkaistu vastaavaa, eikä julkaista.

 

Ylähyllyn Antiikin klassikot suomeksi ovat siirtyneet ennakkoperintönä. Olli tietää, että Xenophonin Anabasis on rautaa. Olen selvittänyt, että eräissä muistelmateoksissa mainittu ”o thalatta” eli ”oi, meri”, on virheellinen sitaatti. Miehet käyttivät doorilaista murretta ja ääntämystä. Huuto oli ”o thalassa”. Käänsin kerran nuorisolle tarkoitetun version tarinasta englannin kielestä ja toimeliaana luin alkutekstin, josta kävi ilmi, että soturit kahlasivat jäätävään veteen kirjaimellisesti ”munia myöten”. 

 

Takaseinällä oleva vihreä kirjasarja Suomen Sanan vieressä on nyt Savossa. Siinä ovat Parnassot vuodesta 1953 vuoteen 1974. Tuo lehti oli monessa vaiheessa järkyttään korkeatasoinen. Muut tekivät kai samaa – itse käytin puolitoista kuukautta erään kolmisivuisen arvostelun kirjoittamiseen, koska oli perehdyttävä taustamateriaaliin. Mirjam Polkusen suomennokset italiankielisistä runoista pitäisi saada uudelleen julki.

 

Otavan (Otavamedia) kirjasäätiölle sellaisia terveisiä, että on hirmuteko pitää nuo vanhat Parnassot poissa verkosta. Ne ovat paljon parempia ja tärkeämpiä kuin uusimmat numerot, anteeksi nyt vain.

 

Olen valmis neuvottelemaan kirjoittajien tekijänoikeuskorvauksista. Olen junaillut niitä ja edelleen halukas edistämään tekijänoikeudellista järjestelmää, joka edistäisi selkeästi yleishyödyllisen ja kulttuurisesti arvokkaan aineiston toimittamista yleisön saataville.

 

Valokuvassa tärkeintä on se, mitä ei nähdä. Kuvan oikean reunan lähellä istui isäni pyörätuolissa. Kuvaajan eli minun selkäni takana istui anoppini Helena. Keskustelu oli sekä vilkasta että asiantuntevaa. Kahvi oli Presidenttiä.

Tuijottaja

 

Runoilija varoittaa, ettei ole hyvä tuijottaa tulehen kauan.

 

Sama on kuvien laita.

 

Huvittavasti sensori ja sensori ovat nyt sama sana. Sensuuria harjoittava censor oli vuonna 443 ennen ajanlaskumme alkua perustettu Rooman tasavallan virka. Viran haltijalla oli oikeus jopa viedä ratsuaateliselta hevoset ja sormukset, jos tämä oli menetellyt sopivaisuutta loukkaavalla tavalla. Nyt sensori on anturi, jolla mitataan fysikaalista tai kemiallista suuretta. Sellainen on huokeassa pikku lampussani, joka napsahtaa yöllä päälle, kun menen ajamaan erään asian. Asianajotoimistoni edessä voi kompastua mattoon, mikä olisi onnetonta.

 

Toimilaitetta eli aktuaattoria en tuolloin tarvitse. Sana tarkoittaa laitetta, joka tuottaa liikkeen signaalin vaikutuksesta.

 

Niin kauan kuin kävin sikana Savossa, valokuvasin samat kolme puuta ja yhden taivaan. Erään kerran viidessä puussa oli kolme lintua. Se tuntui järkyttävältä. Puukin kasvoi ja sitten sanoin pojalleni, että sahaa pois, kun kuistia oli levennettävä. Dendrokronologia sai jäädä omalta osaltani. Muutamassa museossa kuuluu olevan nuppineuloin osoitettu yhdeksän tuhannen vuoden säätilat. Puu kasvaa reippaammin, kun on hyvät kelit. Järvistä ja soista on nostettu mahdottoman vanhoja tukkeja. Joten sarja on mainio.

 

Kehotan katsomaan osoitetta kantapuu.finna.fi Hakusanaksi sopii puukiekko. Sivut ovat ansiokkaat ja itse metsämuseo Lusto on Punkaharjulla. Paikkakunnalla on muutakin nähtävää. Runsaasti.

 

Käsiteltyjä, laajasti myös muokattuja, alkuperäiset säilyttäen, minulla on tietokoneella vasta 537 gigatavua. Erikseen on sitten puolen tunnin kaitafilmejä ja yksi kotimainen uudelleen masteroitu koko illan näytelmäelokuva.

 

Aivan viisaita ihmisiä nämä venäläiset, jotka eivät usko, vaikka heille kerrotaan ja näyttää kuvia. On totta, että jokainen valokuva on propagandistinen. Ihmiset eivät liioin ole kovin halukkaita ajattelemaan. Jos näyttää valokuvan, joka ei esitä Kiovan ympäristön taisteluita, vaan esimerkiksi lehmää, he arvelevat tämän todistavan, ettei Kiovan ympäristössä ole taisteluita.

 

Olen lukenut monta varsin uutta viisauskirjaa. Niiden mukaan – neurotieteessä siis – aivot ehdottavat esimerkiksi silmille itse keksimiään aistimuksia, joista ”näkijä” sitten valitsee joitakin. Sama koskee tietenkin kuuloa. Ääntähän ei ”ole olemassa”, koska ilmassa kulkeva aalto ei varsinaisesti helisytä molekyylejä.

 

Kun hermosto on ratautunut sopivasti, se tunnistaa gorillan koripalloksi, kuten siinä kuuluisassa kokeessa, jossa kukaan video katsoja ei tullut huomanneeksi pallokentän yli gorillapuvussa kävelevää ihmistä. 

 

Seuraavaksi askartelen Photoshopilla kuvan, jossa nurmikollani on iso kivenlohkare ja sen päällä ruohoa, paikassa jossa ei oikeasti ole sellaista.  Ja lehmä. Kuva on.

 

 

Porrastelu

 

Sana ”eskalaatio” esiintyy nyt jatkuvasti. Taustasana on ”porras”. Toinen räjäyttää pienen ydinpommin ja toinen vähän isomman, jolloin ensimmäinen laitta matkaan vielä isomman ja niin edelleen.

 

Tavallinen ydinpommi eli niin sanottu strateginen pommi aiheuttaisi asutussa kohteessa 90 – 100 miljoonaa kuolonuhria välittömästi, ja muun muassa napajään alla piilossa olevilla aseilla ammutun pommin vaikutuksesta kaikki ihmiset ja muut nisäkkäät kuolevat heti.

 

Tästä ei ole puhuttu paljon nyt. Noin 50 vuotta tiukimmatkin sotilaat olivat uskoneet, ettei kannata voittaa, ellei jää voittajaa. Nyt nousee ajatus, että jos kuitenkin vähän nirhaisisi.

 

Nyt nimenomaan Putin vihjailee taktisella ydinaseella eli pienellä pomilla. Vaikkapa Varsovan voisi hävittää taas kerran.

 

Asia on mietittävä rohkeasti. 

 

Eskalaatio-ajatus perustui tosimaailmaan ja aitoihin tarkoitusperiin, kuten ryöstäminen. Nyt on kuitenkin mahdollinen myös tilanne, jossa tennisottelun toinen osapuoli poimii syötetyn pallon maasta ja syö sen.

 

Viikinkien karhunnahkamiehet eli berserkit opettivat tavan tappaa tappamisen riemusta ja paiskoa kullat ja kalleudet jokeen tai mereen. Viikinkipäälliköt tiesivät, että nämä miehet ovat vaarallisia myös omille.

 

Lenin ja Stalin opettivat, että tappaminen on hienoa ja siinä tuoksinassa unohtuu sekin, että olet itse seuraava. Berija taisi olla ensimmäinen turvallisuuspoliisin päällikkö, joka selvisi herransa valtakaudesta hengissä, mutta ei paljon sen päätyttyä.

 

Chaplinin ”Ritari Siniparran” esikuva Henri Landru tappoi ainakin 11 ihmistä, luultavasti 78. Perustelurepliikki oli: jos tappaa muutamia, joutuu giljotiiniin, mutta jos tappaa todella paljon, on sotasankari.

 

Ajattelutavalla on kannattajia myös lännessä. Vielä hiljan pelkäämissämme islamin maissa, etenkin itsemurhapommittajissa, käsitettiin otolliseksi teoksi, että tappaa. Japanin kamikaze-lentäjillä oli sama ajatus.

 

Meillä Suomessa ylistettiin vähävoimaisten surmaamista vuonna 1918, mutta osa joukosta alkoi myöhemmin pitää asiasta pientä suuta. Tutkimus ”Laillisuuden haaksirikko” nosti karvaan hymyn huulille. Käytännöllisesti katsoen koko suomalainen lakimieskunta oli tekemässä vääriä tai joka tapauksessa lakiin perustumattomia tuomiota. Ja minä olen tuntenut niitä miehiä!

 

Tappamisen ongelma esitetään Raamatussa. Jumala sanoo: älä tapa. Tuon kiellon jälkeen sitten vasta tapetaankin. Myös Jumala itse on syyllinen. Kainia ei saa tappaa, mutta Isai pitäisi päästää päiviltä. Uuden testamentin kauhukertomusta ei kukaan ymmärrä. Isä on maailmaa niin rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa tapettavaksi. Pelimerkki ”iankaikkinen elämä” ei ole toteutunut. Tosin hengiltä kidutetun ruumis katosi sinetöidystä kalliohaudasta.

 

Mutta porrastelusta: ainakaan isompi ydinaseisku ei ole nykytekniikalla torjuttavissa. Sama koskee monia kemiallisia aseita.

 

Kuvani tähdentää poraamisen tärkeyttä. Vihaan ja rakastan. Kysyt kai miksi. – En tiedä, kuin ristillä tunnen tuskan.

Usko

 

Kommentin ja keskustelun johdosta vakava sana.

 

Putin ei ole uhannut Suomea yhtään millään.

 

Putinin edustaja on uhannut, että Suomen Natoon liittymisestä aiheutuisi seurauksia. Niitä seurauksia on kuvailtu merkittäviksi.

 

Tästä huolimatta jokseenkin kaikki johtavat sotilaat ja poliitikot ovat ilmaisseet käsityksensä. Sen mukaan Venäjän ja Suomen suhteet ovat äkisti muuttuneet.

 

Muutosta ei ole aiheuttanut uhkaus, jollaista ei siis ole esitetty, vaan uhka.

 

Kukaan ei tiedä, aikooko Putinin johtama Venäjä hyökätä Suomeen.

 

Oma arvioni on, ettei hän itsekään tiedä sitä. Mutta uhka on. Venäjällä puhutaan vaikutuspiiristä. Miten syvä tämän vaikutuksen pitäisi olla, sitä ei sanota.

 

Arvioni perustuu samaan kuin monien muiden.  Venäjä hyökkäsi Ukrainassa jo monta vuotta sitten, vaikka Ukraina ei aiheuttanut uhkaa Venäjän turvallisuudelle. Tänä vuonna Venäjä ulotti sodan eri puolille maata, ja siellä kuolee paljon ihmisiä.

 

Suomessa on ihmisiä, jotka panevat asian omalle kohdalleen. Millaista olisi lähteä kohti tuntematonta päämäärää, mukana vain se, minkä jaksaa kantaa nyytissä?

 

Ukrainaa ei kuulemme ole olemassakaan, tai ei ainakaan pitäisi olla. Vaikka valtio on perustettu Kievissä, Venäjän pitäisi olla ydin ja pyhin. Tarvittaessa ajatusta korostetaan pyhin ydinasein. 

 

Kirkko sanoo patriarkka Kirilin suulla, että Ukraina o länttä ja länsi on pahuutta.

 

Meneillään on siis myös jonkinlainen eksorsismi eli paholaisen manaaminen. Samaan aikaan ortodoksinen Ukraina ja roomalaiskatolinen Puola ovat löytänet tavat kohdella toisiaan läheisyyden ja kunnioituksen hengessä.

 

’Usko’ on yhdeltä merkitykseltään sama asia kuin luottamus. Järjestelmämme perustuu siihen, mutta venäläisiin ei ole luottamista. Määritelmän mukaan ”fidusiaarinen” on henkilö, joka toimii toisen puolesta ja asettaa päämiehensä edut omien etujensa yläpuolelle uskon ja luottamuksen ylläpitämiseksi, sidottuna sekä oikeudellisesti että moraalisesti toisen etujen edistämiseen.

 

Oleellisesti sama asia ja siis ihmistn, korporaatioiden ja valtioiden toiminnan edellytys on ilmaistu Uudessa testamentissa, joka siis nimityksenä tarkoittaa uutta sopimuskirjaa:

 

”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan; ojentautumista sen mukaan, mitä ei nähdä.”

 

Jos jaksatte, kuunnelkaa ja lukekaa YouTubesta Boris Akuninin (kirjailija) tavattoman selkeä esitys tlanteesta ja venäläisyydestä. https://www.youtube.com/watch?v=70RmF0rPj9o

Sataa

 

 

”Aku, aja sataa”, me pyysimme. Aku ajoi, vaikka kerran jäi Paalasen risteyksessä ratti käteen. Lauttamukseen päästiin ohjaamalla jakoavaimella ohjaustangon päästä. 

 

Jutun kuvan esittämä henkilö ei ollut tuohon aikaan vielä esittelijäneuvos. Tässä yhteydessä ja jutussa kuvan sanoma on poliittinen.

 

Kysyin vuona 1964, mikä selittää Hellaakosken runouden odottamattoman nousun sodan jälkeen. Minulle vastattiin: fyysinen pelkuruus. Sodan aikana ei oikein tiedetty, että se on ominaisuus, hermosto toimintatapa. Asianomainen ei lainkaan kestänyt sitä, että vaikka hän oli vasta 40 täyttänyt, hänelle ei järjestynyt muuta kuin toisarvoisia väestönsuojelutehtäviä Töölössä. Ei toisaalta Mikakaan, jatkoi kertojani, kestänyt tiedotuskomppaniaa, jonka majapaikkaan kuuluivat sodan äänet, joten hän teki hyvän diilin ja palasi kaupunkiin kirjoittamaan ”ruumisarkunnaulojaan” eli kirjakapalla sotapropagandaa. Kun taas Jylhä, kertoi isäni, oli polttanut Talvisodassa kaiken mahdollisen pelon karrelle ja uskalsi aivan liikaa.

 

Sain lukeakseni itsestäni julkaistua; kirjoittaja oli kovin myönteinen, vaikka on asiansa osaava. Puhe oli oikeuskulttuurista eli siis alan kirjoittelustani, joka yltyi tuo jutun valokuvan ottamisen aikoihin ihan mahdottomaksi. Tuossa yhteydessä mainittiin, että luonnehtiessani politiikan huipulle nousseita lakimiehiä olin jättänyt Kekkosen lähes maininnoitta.

 

Nyt kun käytännössä kaikki, siis esimerkiksi minä, ovat sitä mieltä, että Niinistö hoitaa tehtäväänsä erinomaisen hyvin ja pelottomasti, vaikka kateelliset ikätoverit ovat jupisseet viime vuosiin, asti, ettei hän ole juristina kaksinen, tohtii sanoa muutakin.

 

Kun Kekkonen jätettiin Rytin ja Mannerheimin vaatimuksesta ministeritason hommista pois ja puoluetta edusti uskomattomasti kirvulainen maanviljelijä Niukkanen puolustusministerinä, Urho yritti jopa sotatoimiin, kersantti kun oli. Vanhempi veli Jussi, todellinen sissipäällikkö, joka seuraavassa sodassa menetti näkönsä, torjui Urhon ilmoittautumiset väitteen mukaan lyhyesti. ”Ei Urhosta ole.”

 

Näkisin tässä taustan Urhon poliittiselle toiminalle ennenaikaisen rauhanteon kannattajana ja sitten ylilyövän idänpolitiikan kannattajana.

 

Ukrainan rohkeutta ajatellen jäljennän tähän jälleen J.K. Paasikiven amerikkalaiselle ddiplomaatille sanman (Steinhard 27.5.1941, Foreign Relations of the United States 1941 I, Washington 1955 s. 30). ”Arvovalta merkitsee heille enemmän kuin mikään muu. Heidän muuttumattomana politiikkanaan on saada, mitä he voivat, niin vähällä kuin mahdollista, ja sitten pyytää lisää. He eivät uhraa koskaan välittömiä etujaan tulevaisuuden päämäärien vuoksi. He eivät kiinnitä koskaan huomiota siihen, mitä on sanottu, vaan ainoastaan siihen, mitä on tehty. He pyrkivät saamaan korkean hinnan siitä, minkä ymmärtävät joutuvansa tekemään joka tapauksessa. He ovat immuuneja eettisille ja humanitäärisille ja abstraktisiin oikeuteen perustuville tekijöille, ollen pelkästään käytännöllisten ja realististen näkökohtien vaikutettavissa.”

 

Puhe on siis Venäjästä, johon tutustumisen Paasikivi aloitti nuorena tutkijana tsaarin aikana.

Etusormi

 

Tunnen jätkän, joka osoittaa minua ja muita etusormellaan, kun hänellä on asiaa. Häntä lykitään tästä kärryillä, mutta joskus hän kiipeää portaat ihan itse. Ja näyttää sormella.

 

Etusormi on latinaksi ”index”, oikean käden.

 

Olen ryhtynyt tekemään indeksiä eli asiahakemistoa elämästäni.

 

«« Mötikäinen, Malakias, professori, HY, tavattu siivouskomerosta toimistosihteerin kanssa VIII 3.7.11.; nimitetty virkaansa viekkaudella ja vääryydellä, IX 18.3.; Addendum 18, passim.

«« Ipsissimus; kun aioin konekivääriampujaksi vuonna 1947, LC 3.11. Hotchkissin ja Maximin  vertailua saksalaiseen MG42-aseeseen LC 3.11.8. Peckinpah, ”Hurja joukko” konekivääriurheilun yhteenvetona LC 3.12. Bengtskärin majakkasaaren Madsen-konetykki rannikkopuolustuksessa LC 4.0.18

«« Kirosanojen käsikirja ”Les gros mots” (Tel Quel) 1973 (Paris). Ks. myös «« Joka naisen niksikirja, Suova, Maija (ed.) 1953, s. 55-56, 108.

«« Jumalauta, sanoi Joulupukki, kun lahjat loppui, Kemppinen, J., op. cit, s. 11088

 

Tämän kirjoituksen kuvassa esiintyvä kirja kertoo, miten yllättävästi sekä konkordanssi että indeksi keksittiin jokseenkin samanaikaisesti 1250-luvulla. Grossetesten uraa uurtavan teoksen jaksoja on kahdessa museossa. 

 

Luetteloiden laatiminen näyttäisi olleen kirjoitusten lähtökohta ympäri tunnetun maailman, unohtamatta ennustuksia ja rukouksia. On kohtuullisen oikein väittää, että tämä kirjaimistomme on foinikialaisten kehittämä. Jatkuvuuden erottaa jopa paljaalla silmällä. Myös heprea ja arabia ovat samaa kantaa, ja laiskanpulskeiden ihmisten vaikeaksi väittämä kyrillinen eli venäläinen kirjoitus on päivänselvästi sitä samaa.

 

Mitä perua on aakkosten järjestys, siis alfa ja omega, englanniksi A – Z, suomeksi A - Ö, on sitä vastoin aika mutkikas tarina. Tuo järjestys vakiintui varhain, eikä siinä tunnu olevan mitään havaittavaa juonta. Myös digitaalisen maailman järjestelmät, kuten Unicode ja heksadesimaalit, pyörivät tuo aakkoston ympärillä.

 

On väitetty – itse epäilen, että väite on humalaisen päähänpisto – että kiinalaisten ja japanilaisten tietty jälkeenjääneisyys softan kehittämisessä – johtuu sitä, että he käyttivät lähdekoodii läntisiä kirjaimia ja jopa käyttöjärjestelmät olivat pitkään englanninkielisiä, ainakin DOS.

 

Surullinen ajatus. Korkein runous ja kaunein kirjoitus olivat Kiinassa samaa T’ang -kauden perua eli ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen lopulta. T.S. Eliot esitti muka uutena ajatuksena runouden ylivertaisuudesta, että sen korvaamaton tehtävä on siivot kieltä ja pyyhkiä siitä pölyt.

 

Mutta konkordanssi oli ensin luettelo kaikista Raamatun sanoista ja indeksi eli asiahakemisto palveli suuresti muun muassa saarnamiehiä. Kirjojen kulttuuri levisi kuin rutto 1200-luvulla. Indeksit olivat enemmän kuin tarpeen.

 

Nyt me ovat vielä enemmän. Google ei ole ”hakukone”, vaan indeksi eli asiahakemisto. Sellaisen aikaansaaminen on valtava työ. Vltava on ollut kyllä taloudellinen tuloskin.

 

 

Torvisoittokunta

 

Lieneekö pelkkää keljuilua, että venäläisillä olisi ollut Kiovaan ”mentäessä” repuissa ja rensseleissä paraatipuvut pakattuna, mutta paukkuja ei hetikään tarpeeksi?

 

Tietenkin muistin heti tiedon, joka sekin voi olla perätön, että Neuvostoliiton hyökättyä ”Mainilan laukausten” jälkeen 1939 Suomeen, kärjessä olisi kuljetettu torvisoittokuntaa ja sen soittimia. Oltiim menossa vapauttamaa maata porvarien ikeestä ja antamaan kyytiä tanner-mannerheimilaiselle koplalle. Stalimi syntymäpäivää kaksi päivää ennen joulua piti juhlia Senaatintorilla Helsingissä. Ja on minulla ainakin äänitteenä Shostakovitshin tuohon juhlaan säveltämä musiikki, jossa on suomalaisia kansanlauluja.

 

Teekkarit eivät ole tunnettuja tahdikkuudestaan. Heidän laulukirjassaankin on tämä ”Haistakaa nyt huilu, koko torvisoittokunta, esikunta ensin ja sitten muut. – Kun kaverit mut jättää ja henkselit pettää ja varpaita palelee ja paskattaa.”

 

Pikkutytöt lauloivat tarhasta tullessaan hauskaa lastenlaulua. Hätkähdin, koska sävel oli ”Karjalan poikia” eli minulle heidän ikäisenään ”Silmien välliin ryssää”. Se muuten levytettiin noin 1930 nimellä ”Kauhavan polkka”. Siitä laulusta en pidä, koska siinä mennään sielullisen sairaalloisuuden puolelle.

 

Silti olin pudota tuoliltani, kun kerran 70-luvulla Puna-armeijan kuoro esitti televisioidun ”Saunalaulun”, joka on tuo sama polkka ja sekin nimimerkki Pallen (Reino Palmroth) kynästä. Löylyä lissää, löylyä lissää, löylyä lissää kiukaaseen. Ja kaikki suomalaiset kuulijat tunsivat tämän ”silmien välliin”- version, jota kuorolaisille ei selvästikään ollut mainittu.

 

Oli se näky. Lieneekö kuvanauha tallella? Vaikka ei nykypolvi tuota laulua tunne, eikä sitä kysytä ylioppilaskirjoitusten yleissivistystä mittaavassa osassa, jonka eilen luin lehdestä, hiukan murhemielin.

 

Sen sijaan kuuntelin”Kaksi krenatööriä” (Kim Borgin esityksenä) ja mietin taas, mitä oli liikkunut saksan juutalaisen Heinrich Heinen mielessä hänen kirjoittaessaan tämän tekstin, joka on niin Napoleonia ja sotaa ihaileva. ”Mitä vaimostain, mitä lapsistain, surun kestää mä voin suuremmanki. Leivän kerjätköön, jos on nälkä vain. Mun on keisari, keisari vanki…” ”Dan reitet mein Kaiser wohl über mein Grab, viel’ Schwerter klirren und blitzen…”

 

”Jäitä hattuun” on mieletön ajatus. En ole koskaan nähnyt sellaista – mutta olen silti samaa mieltä kuin presidentti. Kylmä-Kalle päähän olisi parempi ajatus, mutta vaikka useimmat tuntisivat tuotteen pakastimesta otettuna kylmäkassin jäähdyttäjänä, joillakin voisi tulla mieleen kenraali K.A. Heiskanen, jolla oli tuo köllinimi, kuulemma allergisen nuhan tai sitten kroonisen sinuiitin vuoksi.

 

Kuvani, Neuvostoliiton sankarin merkki, perustuu raivostuttavaan televisiokatsaukseen, jonka näin. Kunniamerkitrinnassa venäläiset partisaanit seisoivat Tankavaarassa maantiellä ja kertoivat tuhonneensa saksalaisen tukikohdan siellä. Suomalaiset nyökyttelivät. Varmistin isältäni, joka oli pommittanutkin Tankavaaraa Lapin sodassa. Siellä oli yksi monista saksalaisten varikoista mutta ei mitään tukikohtaa. 

 

Partisaanit tappoivat väijyksistä Oulun piispan ja tekivät erittäin pahaa jälkeä kahdessa Saariselän eteläpuolen kylässä. Lokka, Mutenia, Riesto ja Korvanen. Neuvostoliiton sankarit ampuivat koteihinsa myös lapset ja pikkuvauvat sekä naisia.

Kunnia on katkera juoma

 

Mitkä kasvot? Venäjälle ja Putinille pitäisi pelata tilaisuus säilyttää kasvonsa siirtyessään järjellisiin vaatimuksiin ja lopettaessaan paukuttelun.

 

Vauvan sanotaan oppivan tunnistaman ihmiskasvot ja jopa ihmiset toisistaan muutaman viikon ikäisenä. Niinpä Putin kävisi nukesta.

 

Media tarjoaa hauskoja ryhmäkuvia Kremlin porukasta. En tiedä, mitä kaikkea Putinin kasvoihin on ruiskutettu, mutta hänen ilmeensä ovat tietoisesti synnytettyjä, kuten huonolla näyttelijällä. Ympärillä on sitten aina kakkosmiehiä, jotka harrastavat perinteisiä venäläisiä ilmeitä ja korostavat omasta mielestään voimaa ja jotain kuviteltua suurenmoisuutta. Se nuori nulkki on säälittävä.

 

Lavroviakin käy sääli. Kun hän latelee päivittäisiä tolkuttomuuksiaan, hänen ympärillään on sääliä herättävä murheen ilmapiiri.

 

Sain aiheen näihin ajatuksiin katsoessani pitkästä, pitkästä aikaa huolellisesti elokuvan alusta loppuun – ”Mies joka tiesi liikaa”. James Stewartilla on sama erikoisuus kuin oli Steve McQueenilla – merkillisen vaalean siniset silmät. Ja kyky näytellä silmillä ja kasvojen lihaksilla. Hän käyttää mikroilmeitä niin taitavasti, että Stanislavski huutaisi onnesta tuollaista nähdessään.

 

Meillähän oli Suomessa Tauno Palo, joka oli juuri saman asian mestari. 

 

En vieläkään tiedä, mihin filmin nimi liittyy, muta se on hyvä. Sen tiedän vanhastaan, että Hitchcockin parhaiden elokuvien yhdistävä piirre on paranoidinen psykoosi. Sen turvin tekijä voi yhdistellä mahdottomia ja mahdollisia juonenkäänteitä.

 

Teatterin ja elokuvan sääntö numero yksi on keskittyä siihen, mitä katsoja luulee kuulevansa. Se on yhdentekevää, mitä katsojalle sanotaan. Juuri tämän toinen suuri nero, Chaplin, ymmärsi täysin ja valitettavasti sitten unohti. Hänen viimeiset, epäonnistuneet elokuvansa, perustuvat liikaa puheeseen.

 

Putin ei ymmärrä oppi-isäänsä Stalinia. Politiikka ei ole faktoja, vaan tunnetta. Politiikka ei ole tekoja, vaan tunnetta.

 

”Ikuinen kunnia suuren isänmaallisen sodan sankareille”, julisti myös Stalin, joka hädissään hyväksyi ajatuksen sata kertaa kirotun ”isänmaallisuuden” uusiokäyttämisestä, kun hän itse olit ajat sitten korvannut sen kommunismin historiallisesti välttämättömällä voittokululla Venäjällä ja kaikissa maissa. Ja noista sankareista pari miljoonaa oli jokseenkin pelkästään hänen vastuullaan, mielettömän sodankäynnin tuloksena. Ajatellaan Ukrainan nälänhätää 30-luvulla ja Kiovan lihamyllyä 1941. Siellä kaatui 700 000 venäläistä.

 

Julkinen ennustukseni on, että Putin kompastuu näinä päivinä. Ydin- tai biologista iskua ei tule, koska lähimiehet estävät sen. Jos Putin itse haluaa viedä koko maailman mennessään, ympärillä on ihmisiä, joilla on tulevaisuutta ajatellen vielä yhtä ja toista lystiä mielessä.

 

Ja läntinen puolustus tule Suomeen, nimellä NATO tai USA tai jotain muuta sopivaa. Paasikivi ja vielä Niinistökin toistelevat, että maantieteelle emme mahda mitään. Entä sitten? Ei meillä ole vieressämme Venäjä, kuten väitetään, vaan venäläisiä. Ja itsemme olemme venäläisten, ellei veljiä, ainakin serkkuja. 

Sotilaspoikia

 

 

Lapsuudessani oltiin niin isänmaallisia. Nuorena aikuisena esittelin Eirik Hornborgin kirjan ”Fänrik Ståls sägner och verkligheten” (1954) eli Vänrikki Stoolin tarinat ja todellisuus.

 

Vanha jääkäriaktivisti ja erittäin merkittävästä asemasta sotasyyllisyysoikeudenkäynnin ennen sen vireille tuloa kyseenalaiseksi asettanut historiantutkija osoitti jokseenkin vakuuttavasti, että tuo kirjoista isänmaallisin oli enimmäkseen puppua tai kuorrutettua puppua.

 

Taisin itsekin osata se ulkoa, sekä suomeksi että ruotsiksi. Henkisissä kilpailuissa esitin Wilhelm von Schwerinin. Voisin muuten esittää vieläkin, mutta en halua, koska koko juttu on typerä ja Oravaisten – Juuttaan taistelu oli turha. Hornborg jo antoi ymmärtää, että vähäinen kahakka kuvattiin runoissa kuin Napoleonin ratsastus Austerlitzissa miljoona-armeijan edessä.

 

Puheena on tämän päivän termein ”kansallinen narratiivi” eli siis kirjallis-draamallinen eli aivan muuta kuin todenperäisyyttä tavoitteleva tuote. Juuri sellaisia esittävät tänään Lavrov ja Putin.

 

Jos joku saisi päähänsä lueskella aatehistoriaa tai peräti kulttuurihistoriaa, Hornborgin ”Mannen i ledet” ei saa jäädä väliin.

 

Ja röyhkeä rinnastukseni johtuu siitä, että olen joko käynyt läpi tai lukenut 11 Euroopan maan kouluhistorioita tai historian perusteoksia. Tässäkin tunnen voimatonta raivoa venäjän kielen laiminlyömisestäni. Venäjällä on hyvin voimakas perinne kirjoittaa historia vähän väliä uudestaan, mutta kyllä Suomi on hyvä kakkonen. Mutta ”objektiivisen” historian suuret nimet, kuten Michelet ja Ranke niin kuin myös lordi Acton käsittelevät tosiasioita kuin pahankuriset penskat lelujaan. 

 

Edellä esitetty on tarkoitettu nälväisyksi kollegoille, jotka joutuvat kirjoittamaan Suomen historian 1917-2022 heti uudestaan. Olen itsekin sillä kannalla, että kysymyksessä on fantastinen menestystarina, jonka kirjaaminen olisi enemmän kuin tarpeen – tällä kertaa ilman höpöjuttuja kumpujen yöstä.

 

Jutun kuvassa on yksi sissikomppanian mies ja kaksi rannikkojääkäriä, joilla on erikoiskoulutus muun muassa ohjusiskuihin ja vihreä baretti hyllyllä vihjeenä siitä, että taisteluvarustuksessakin liikutaan synkässä yössä kymmeniä kilometrejä, välillä uiden, ellei muu auta.

 

Ukraina on ollut usein silmittömän tuhoamisvimman kohde. Se kärsi sisällissodassa 1918-1922. Stalin tapatti etenkin nälkään miljoonia maanviljelysuudistuksensa eli viisivuotissuunnitelman vuoksi. Venäläisiä kuoli lähes miljoona 1941 saksalaisten hyökättyä. Neuvostotermein se on ”sankarikaupunki” siinä kuin Stalingrad – ja Leningrad.

 

Nyt meneillään olevien tapausten taustalla ovat ukrainalaissyntyinen mutta Pietarissa vaikuttanut Nikolai Gogol ja samalla hänen hyvä kaverinsa, isoäitinsä puolelta etiopialainen värillinen orja Pushkin.

 

Gogol opetti monet lukemaan kirjallisia tarinoita hulluuden historian läpitse. Oma samaistuksen kohteeni on Akaki Akakijevtsh, nuorempi reistaattori kun olen ollut ja kaunista käsialaa harjoittelen edelleen.

 

 

Ryijy

 

Tämän ryijyn kopion olen näyttänyt ennenkin. Se on äitini vuonna 1953 tekemä. Mallina oli hänen Elli-äitinsä suvun ryijy vuodelta 1803. Tuo tapa ja taito oli Satakunnassa, tässä tapauksessa Tyrvään seudulla. Se alkuperäinen on tallella mutta aivan murentunut. Tämä kopio on hyvässä tallessa. Selvitimme veljeni kanssa aivan hiljan, miten sellainen pestään tai puhdistetaan. Ei pestä. Kaikkein paras keino on käyttää tällaista talvea ja levitellä ryijy vähäksi aikaa juuri sataneelle lumelle, joka on syytä pyyhkiä hyviin varovasti pois ennen kuin kudos tuodaan sisään.

 

Alla on ikonostaasi, jonka pääosa on edelleen äidillä palvelutalossa.

 

Todellisuus ei ole sellaisenaan sitä eikä tätä. Suvussamme todellisuus rakennettuna ja mielellään itse rakennettuna on tapa. Taata teki taloja. Äiti teki neuleita, joita on huolellisesti säilytettynä varmaan tuhat, pannulapuista iltapukuihin. Kirjoitan tämän muistuttaakseni itseäni, että ne olisi nyt hetki toimittaa Jyväskylään käsityömuseoon, jonka ihmiset kävivät katsomassa niitä ja ihastuivat kovastikin. Mutta sitten museoon tuli putkiremontti ja sitten tuli pandemia ja sitten ties mitä.

 

Tulkitsen että tuollainen kuvakudos on tekijänsä kertomus tulevaisuudesta. Taulu olisi nykyisyyttä ja suuri osa taiteesta menneisyyttä.

 

Noitarumpu auttaa psykoosiin pääsemiseen. Roomalaiset näkivät tulevia tapahtumia lintujen lennosta ja teurastetun eläimen maksan muodoista. Hyvin vanhaa kantaa ovat oraakkeliluut, joita lienee käytetty paljon. Kiinassa paistettiin kilpikonnia, joiden lohkeilevasta kuoresta luettiin ikään kuin kirjaimia eli siis tietoja siitä, mitä on tapahtuva.

 

Tapa ennustaa tähdistä on niin tunnettu, että se on moneen kertaan unohdettu. Horoskoopin lukijat eivät löydä Vesimiestä, joka on Pegasuksen alla Kotkan itäpuolella. Vaikka olisi Skepsis r.y.:n jäsen, on voinut syntyä onnellisten tähtien alla. Niin sanotaan. Minulle on epätietoista, mitä ne onnelliset tähdet ovat ja mihin päin avaruutta Zweig tähyili tutkiessaan Ihmiskunnan tähtihetkiä.

 

On muitakin tulkintateitä. Isäni mainitsi tastelulentäjien taikauskosta, jota tietenkin pidettiin vitsinä. Oli oltava kaulassa ohut huivi, mielelään tytöltä saatu. Minulla on hänestä valokuva pakkolaskun jälkeen. Asu ei ole kovin upseerimainen. Verkkarihousut, Friitalan lyhyt nahkatakki ja tosiaan se huivi.

 

Jopa Roope Ankalla on onnenraha. Sitäkin Karhukopla vaanii. Onnenrahojen kanssa voi nykyisin olla vähän niin ja näin. Kun lapset kysyivät minulta hiljan kolikkoa, ei minulla ollut. Ei tosin ollut seteliäkään.

 

Mutta juuri lapset ovat nyt palauttaneet mieleeni onnenesineet. Tietenkin mianonta vie myös alle kouluikäisiä, joten yksisarvinen pitää olla. Mutta hupaisaa, että keppihevonen on tullut takaisin tuossa muodossa. Leluilla on arvojärjestys, ja on hyvin tärkeää, kenen mikäkin lelu on.

 

Ja tunnen, nimiä mainitsematta, arvostelukykyisiä naisia, jotka vaalivat aarteena 60 vuoden takaista nukkea. Kauheaa kyllä, tätä kirjoittaessani muistin yhden Ritvan, joka antoi räsynukelle piiskaa.

 

Nukke oli ollut tuhma.

Polku pieni

 

Toivottavasti Kai Stenvall ymmärtää tähän kirjoitukseen ottamani kuvan innostuneeksi sitaatiksi ja siten tekijänoikeuden kannalta asialliseksi. Hän, kuuluisa Aku Ankka -tauluistaan, on nyt siirtynyt Putin-tauluihin, joita löytyy muutamia hakukoneella verkosta.

 

Käsitän että huumori tai ainakin koomisuus ja joka tapauksessa groteski on määritelty yhteen sopimattomien elementtien yhdistämiseksi. Muistelen että koulun runousopin esimerkki oli Nummisuutarin Eskon ”enkeli taivaasta ei tee näin hyvää kenkää kuin minä”. Ja huumori on siis ajatus enkelistä vetelemässä tervalapulla ompelulankaa ja naputtelemassa puunauloja kengänpohjaan.

 

Teknisesti voisi puhua polkuriippuvuudesta, vaikka tuonkin termin taloustieteilijät ovat määritelleet hiukan väärin otettuaan sen joitakin vuosikymmeniä sitten käyttöön.

 

Termi tarkoittaa kerran ehkä kevein perustein tehdyn ratkaisun musertaa painoa ja pitkäikäisyyttä, ja ykkösesimerkki on näppäimistön QWERTY-sijoittelu, joka selostetaan lähteissä yleensä väärin. Oikeasti Remington pyrki havaittuaan kirjoituskoneen kirjasinvarsien takertuvan helposti kehitteli sijoittelun, jossa kirjoittajan pitäisi jatkuvasti vaihtaa kättä tai ainakin sormia. Puolikaareen sijoitettujen kirjasinvarsien pituus ja siis nopeus vaihtelisivat, joten vastaavasti ne eivät niin jumiutuisi.

 

Jokainen suomalainen tietää, että tuo järjestely samoin kuin sen läheinen sukulainen Underwood, jossa keskirivin aloitti vasemmalta x-kirjain, ovat välillä vaikeita suomea kirjoitettaessa. Jäin miettimään, että tämän väitteen todistaminen laskelmalla ei edellyttäisi suurta ohjelmointitaitoa. Minulla on tietokoneessani kielentutkimuksen laitokselta Matti Pääkkösen artikkeli aiheesta https://jkorpela.fi/kielikello/kirjtil.html . a i t n e s l p k u ä m v r h y p d ö. Tuossa 20 kärjessä listassa menevät kieltämättä vasen ja oikea käsi tasan. Parempi näppäinsijoittelu Dvorak ei koskaan saanut suosiota. USA:n pikakirjoituskoneet ovat kai jääneet täysin käytöstä.

 

Näppäimien ohella esimerkkinä mainitaan usein rautateiden raideleveys. Läntiseen (1435 mm) tai meidän venäläiseen mittaamme (1524 mm) ei ole mitään selvää syytä.

 

Silmääni sattui tieto, että nyt Venäjä pyrkii erittäin innokkaasti valloittamaan kaupungit, joissa on rautateiden solmukohtia, kuten Harkovassa. Venäläinen logistiikka tukeutuu vanhastaan hyvin vahvasti juniin. On kai mahdollista, että se joka päivä mainittu kymmenien kilometrien letka ei mahdu kääntymään, ja kelirikkokin on tulossa. Siis Raatteen tie -efekti? Suomussalmella sotilaallinen taitamattomuus kukoisti – rajan takaa tulevalla tiellä ei tosiaankaan mahtunut kääntymään, joten suomalaiset jäädyttivät joukon paikalleen aurattuaan ja jäädytettyään ensin itse itselleen huoltotien TVH:n kalustolla asiantuntijoinaan paikalliset metsäteknikot.

 

Venäläiset olivat polkusidonnaisia, suomalaiset eivät. Mutta tuo termi tarkoittaa muutakin kuin kaavoihin kangistumista. Polku rakentuu useista haaroista, jotka vaikuttavat matkan varrelta, usein näkymättömästi. Sadussa linnut olivat syöneet lasten polkunsa varrelle sirottelemia leivänmuruja, joten takaisin ei ollut pääsyä. Tämän Stenvall ymmärtää ja kertoo, ja siksi Puin istuu Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä, joka pidettiin ennen hänen syntymäänsä.