Ah eikö se ole

Vuosikymmeniä olen yllyttänyt tässä blogissa kakkia lukemaan mieluummin huonoja kirjoja kuin hyviä kirjoja. Koska minulla on kielivika eli se painuu poskeen, 3ehdottaisin nyt Armas J Pullaa. Muutkin kuin Ryhmy-kirjat ovat erittäin hupaisia ja eräät jopa ylösrakentavia.

Joskus ennenkin olen maininnut, että ollessani renkina korkeimmassa oikeudessa tulin kerran käymäesteiden vuoksi sisään Espalta, vaikka se ovi olikin varattu suomalaisille suurmiehille, joita siellä oli silloin 23 + kansliapäällikkö. Meneillään oli portaikon remontti, ja pinkopahviin li naulattu firman nimi “Entisöinti Pulla Oy”. 

Tunsin kirjailijan, koska toimitin pari hänen kirjaansa Otavassa vuonna 1965. Hän oli sitä lajia erikoinen viipurilainen, että hän jutteli rauhallisesti ja hauskasti, vailla halua hukuttaa kuulijaa sukkeluuksiinsa. Itse hän mainitsi, että hyvin usein hän joutuu vastaamaan kysymykseen, mikä hänen oikea nimensä on. Se oli Armas J. Pulla, ja suvulla oli Viipurissa maalarinliike. 

Muistelen että varhaistuotannossaan hyvin etevä Jari Tervon hänkin maalausliikkeen tai maalikaupan poika, Rovaniemeltä. Jos joku ottaa vastatakseen, kertokoo minulle samalla, oliko “Olli” (Väinö Nuorteva) edes väärän puun kautta sukua neuvostokasvatti Kerttu Nuortevalle, josta on elokuvakin.

(Lähellä oli Viipurin Romu ja Lumppu, josta tuli omistajan muutettua sukunimensä edelleen täysillä toimiva Kuusakoski Oy, erikoisalana ongelmajäte.)

Pulla arveli, että suosittu väärinkäsitys johtui naapurihuoneessa Otavassa istuneesta Viljo Marttilasta, ystävien kesken vain “johtaja Marttila”, joka käytti nimimerkkiä Jukka H. Puntari ja sommitteli lehtiin kilpatehtäviä. 

Hänen veljensä, Heikki Marttila, käytti Hesarissa nimimerkkiä Arijoutsi ja talvisin kamelinkarvatakkia. Nimimerkki oli almanakassa etunimenä vuoteen 1949 ja voi perustua keisarin nimeen Hadrianus. Siitä on johdettu huomattavasti suositumpi nimi Ari. “Agapetus” ,uuten on kreikkaa ja tarkoittaa “rakastettu”. Yrjö Soinille se sopi hyvin, oska henkilönä hän ei ollut lainkaan rakastettava. Sen sijaan hän kirjoitti maan parhaisiin kuuluvat humoreskit (“Aatamin puvussa ja vähän Eevankin”, “Asessorin naishuolet”, Hilman päivät”. Erään kirjan nimikin on mainio, “Kaikkien pappien täti”. Kukaties Koneen rahoittama Sursillien suku-tutkimus sai virikkeen juuri tästä? Ainakin puolet suomalaisista on uumajalaisen Sursillin (suomeksi “hapansilli) jälkeläisiä 1500-luvun alusta. Vihje kotouttamisen vastustajille - maahanmuuttajalle voitaisiin esitellä hapansilli. Jos hän kestää sen, hän kestää paljon muutakin.

Kun ihmettelin, että venläisiä klassikkoja kuitenkin suomennettiin pari sotien välisenä aikana, Heikki A. sanoi, että piti keksiä Veli Giovannille töitä. Tuo nimimerkki oli Hj. Viherjuuri (etunimet Hillari Johannes), joka puolestaan houkutteli kustantajan kelpuuttamaan painokoneisiin turhan ja ikävystyttävän A. Tšehovin neljä näytelmää, kun hänen tuttavansa Eino Kalima oli ne suomentanut piilotellessaan ystäväänsä K. Stansilavskia Grankullan kylpylässä, joka oli vielä muutama vuosi sitten Kaunialan sotavammasairaala, jossa isäni vietti viimeiset vuotensa.

Ilmari Kianto, Vaasan Jaakkoo ja mikäli mahdollista vieläkin oikeistolaisempi Hurja-Hilja Riipinen muuten olivat Moskovan maistereita eli opiskelleet yliopistolla venäjää onnistuneesti.

Ihastuin kovasti, kun löysin näitä blogeja järjestellessäni (nyt 0,7 gigatavua) kommentin, jonka kirjoittaja sanoi harrastavansa ja oikein etsivänsä vanhentuneita tietokirjoja. Siinä vasta mies! Tosin hän mainitsi Ilmari Jäämaan “Nuoren kokeilijan ja keksijän kirjan”, joka oli meille kaikille rakas. Itse harmittelin vieläkin, että päästin kaatolavall vanhempieni kodista suurenmoiset “Uusin tieto I-IV” ja “Tietojen kirjan I- VIII”. Onneksi minulla on omta takaa “Tekniikan käsikirja” vuodelta 1937.  Matematiikka · mekaniikka · lujuusoppi · konetekniikka · lämpö · mittaus · statiikka.

Otsikko on kirjastaa, joka teki minuun lähes yhtä syvän vaikutuksen kun Dale Carnegien “Miten saan, ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”. Nimittäin Lin Jutangin “Maallinen onni”.

“Leikata punaista melonia terävällä veitsellä… Ah, eikö se ole onnea!”

Tavallinen ihminen

 

Iltapäivälehdet ovat hyvin hyödyllisiä. Miellyin huomattuani, että tällainen lehti oli löytänyt riittävän arvostelukyvyttömän asianajajan kertomaan, mitä tavallisen ihmisen ei missään tapauksessa pidä tehdä tavallisen kuolemantapaukse jälkeen, ettei joutuisi kiipeliin perinnön vuoksi.

Koko perintö ja osa omista voi mennä veroihin, vaikka perintö olisi tavallinen talo tavallisessa paikassa ja yllättävän pieni määrä säästöjä.

Minä en uskaltaisi neuvoa ketään, koska olen hoitanut ja ratkaissut näitä asioita vasta vajaat 60 vuotta. Ne ovat näet yllättävän konstikkaita.

Ainoa neuvoni on: kysykää joltain, joka osaa. Ei siis esimerkiksi naapurin kissalta. Varautukaa maksamaan neuvoista. Pakollisesta perukirjoituksesta joudutte jok tapauksessa maksamaan.

Niin, ja varokaa sukulaista, jollaisia on kaikilla sanomassa, että hänpä insinöörimiehenä tekee paperit ja asia on sitä myöten selvä.

Ei ole.

Varokaa myös esimerkiksi blogia pitäviä juristeja. Perusjuristi ei tiedä höykäsen pöläystä jäämistöoikeudesta.

Minä nyt tässä kirjoitan, koska tänä vuonna olen tehnyt kolmessa eri tapauksessa paperit. Ja jo 1960-luvulla olin selvittelemässä koti-kihlakuntani ennätysriitaa, jota käsiteltiin tuomioistuimissa 32 vuotta. Kun kaikki perilliset olivat kuuliaisesti itse, kukin vuorollaan, kuolleet, muuan jälkeläinen kertoi, että perintöriidan syy oli tiedossa. Alkuperäisen vainajan isälle oli tarjottu kerran kuolintalossa kahvia korvattomasta kupista patapenkin vieressä, vaikka lentomestari X:lle tuukattiin kamariin. 

Asia on mielessä, koska kuulun itse ikäni ja terveyteni vuoksi seuraavaksi kuoleviin, ja joku olisi halunnut minulta mahdollisesti rahanarvoisen tavaran. Amerikalaisen kultadollarin, jota käytän paperipainona, hinta on muuten tällä hetkellä 627,19 euroa. Se painaa unssin.

Kuolleen tai kuolemaa tekevän omaisuuden ennenaikainen jakaminen voi johtaa vielä suurempiin ongelmiin kuin riittämätön, vainajaehdokkaalle itselleen suullisesti tehty ilmoitus, että ei halua pesästä mitään. Vai haluaisiko joku itse vastuuseen kuolleen pankkivelasta, jota minun tapauksessani on?

Eilen ajattelin lopettaa propagandan lukemisen ja pitkien elokuvien katsomisen puolesta. Kysyin kirjastossa erästä Paavo Rintalan kirjaa, jossa on hieno kuvaus, miten Viipurin seudulla sukukokouksessa neuvottiin päättäväisesti lääkärin puheille sukulaista, joka rohkeni maanpetoksellisesti epäillä Mannerheimin ja Hitlerin voittoa, kun Viipuri paloi jo 10 kilometrin päässä ja puskoissa laahusti kiväärinsä ja saappaansa hukanneita suomalaisia sotamiehiä ja majureita matkalla jalan Lappeenrantaan tai Vaasaan.

Kirjastonhoitaja kysyi uudelleen kirjailijan nimeä, ja kun sanoin “Rintala, Paavo), kävi ilmi, ettei hän ollut kuullut sitä ennen. Kysyin miten olisi Veijo Meri. Sama vastaus - tuntematon kirjastonhoitajalle. Kysyin vielä: onko teillä Kiven “Seitsemän veljestä”. Kirjastonhoitaja kysyi:” Onko se genrekirjallisuutta?”

Saan syyttää itseäni. Olinhan itse katsonut verkosta, että näiden kahden ja samoin Haavikon, Saarikosken ja Joenpellon lainauskertoja oli vuodessa 0.

Kerron tämän Viipuri 44 -vaiheen ajatellen tämän viikon mediatapahtumia. Mitä hankalampi tilann on, eitä sitkeämmi tavallinen ihminen puhuu asian vierestä, esimerkiksi sanojen merkityksestä, sen sijaan että tekisi jotain, esimerkiksi juoksisi pakoon.

Olen tavallinen ihminen. Toisaalta olen kuitenkin kaivonkatsoja. Kotona autoni paikalla, yleensä vasemman takarenkaan vieressä, on viemärikaivon kansi. On tullut tavaksi katsoa sitä, koska se voi olla etenkin talvella liukas.

Mielialani kuiitenkin nousee, koska muistan, miten ihailemani putkimies K. nosti tuon 72 kg painavan valurautakannen käsin eli oikeastaan sormilla. Itse tarvitsin voimani päivinä sorkkaraudan, ja silti oli syytä olla tarkkana.

Kumpi ompi

 Luin Jani Kaaron uutuuskirjan "Massahysteria".

Suosittelen sitä teille.

Viis minä siitä, oliko se aivan niin suurenmoinen kuin Hesarin arvostelu väitti. Itse sain siitä yhden uuden ja yhden erittäin mielenkiintoisen ajatuksen. Se on paljon. 

Kirja tulee saamaan palkintoja, ja se on hyvä se.

Koska kirja on pätevä ja asioita on paljon, arvaan että te, lukijat, pysähdytte hiukan eri kohdissa tuumimaan että kas - tuota en ole tullut ajatelleeksi. Ja tämä taas riippuu omasta taustastanne.

Siitä otsikko ja kuva. Vanha laulu on tyhmä mutta hauska: kumpi ompi parempi, pusu vaiko baakelsi…

Tyhmyys on siinä, että vastaus on niin selvä, joskus toinen, joskus toinen.

On hauska lukea esimerkiksi, miten tietoisesti valheellinen propaganda kehitty US:ssa I maailmansodan aikana osittain silloisen presidentin Woodrow Wilsonin toiveesta. Amerikkalaisten enemmistön mielialoja ja ja mielipiteitä oli muutettava, jotta maa voisi liittyää sotaan Saksan keisarikuntaa vastaan. Tuon pyrkimyksen perusteet olivat osittain sotilaallisia, ja ne tuottivatkin tuloksen.

Kun sota sitten yhtäkkiä päättyi marraskuussa 1918, eräskin propagandatehtävissä mukana ollut henkilö sai nerokkaan ajatuksen. Mitä jos samoja keinoja käytettäisiin  tavaroiden myymiseen Amerikassa amerikkalaisille. PR eli markkinointi oli keksitty. Menestys oli suunnaton, ja ihmiset alkoivat ensin siellä ja aika pian Euroopassakin ostaa selvällä rahalla kaikenlaista, mitä he eivät oikeastaan tarvinneet. Jopa Henry Ford joutui peräytymään ajatuksistaan, koska kilpailijat osoittivat, etteivät ihmiset halua ensisijaisesti hyviä ja toimivia autoja, vaan näennäisesti hiukan hienompia autoja kuin naapurilla on.

Minulle henkilökohtaisesti muuan esimerkki tuosta ajattelustaon Mustang, joka oli tosi hienon näköinen mutta hengenvaarallinen, koska se alkeellisten iskunvaimentimien ja ja surkean pyöränripustuksen taki heitti vetävät takapyörät pikku töyssystäkin ilmaan, kääntyi poikittain ja meni metsään.

Olen ymmärtänyt, ettei nyt kiinalaisomisteisen Volvon johdonmukainen turvallisuuteen ja kestävyyteen panostaminen tehoa amerikkalaisiin eikä moniin muihinkaan tänäkään päivänä. Joskus kiusoittelen ihmisiä sanomalla pokkana, että Toyota Corolla on maailman paras auto. Kun avaimesta kääntää, moottorikäynnistyy.. Aina. Ja kärry kestää ainakin parisataa tuhatta kilometriä nikottelematta. Vastaus on aina sama: mutta kun se on niin persoonaton. Niin on.

Koska rakastan myös vanhentuneita puujalkavitsejä - kuuluisa suomalainen tenori mainosti ennen sotia Suomen Kuvalehdessä eräitä savukkeita korostaen, etteivät ne mitenkään rasita hänen kurkkuaan, Ihmettelijöille hän sanoi, että hän puhui totta, koska hän ei tupakoi ollenkaan. Joten Sevilla ei karhenna hänen kurkkuaan. Mikä oli todistettava.

Tämä on siis esimerkki propagandasta.

Ja minua mietityttävä ongelma on tässä: olen käyttänyt suurimman osan elämääni tuomioistumissa, joiden pyrkimys on ohjailla lainkäyttöä, ja lisäksi olen istunut eduskunnan valiokunnissa asintuntijana. Yli viisikymmentä vuotta minua on häirinnyt, ettei valtiolla edes ole elintä eikä se käytä konsultteja selvittääkseen, mitä lain muutoksilla todellisuudessa on saatu aikaan. Muistan esimerkiksi, kun olimme opetusministeriön virkamiehen kanssa täysin eri mieltä siitä, onko VHS-kasettien ja juuri käyttöön tulleitten DVD-levyjen suojaaminen häiriöraidoilla luvatonta kopioimista vastaan elämän ja kuoleman kysymys. Arvoisa ministerin mies voitti. En muista nähneeni missään edes rivin mainintaa, kun noin kahdessa vuodessa kävi ilmi, että tekijänoikeuksista kimeimmin huutaneet suuryhtiöt eli tallenteiden tuottajat olivat vähin äänin luopuneet näistä teknisistä keinoista.

Jos haluatte nähdä rikollisen kuvanauhan, kaapistani löytyisi . Pena Pajukallio teki sellaisia Peter von Baghille ja minulle. Voi voi. Molemmat ovat kuolleet - ja lukemisen taantumisesta huolestuneet eivät edes huomaa, että myös vakavasti otettavien elokuvien suosio laskee laskemistaan. Epäilen, ttä syy on, kuten Jani Kaarokin antaa ymmärtää, asiakkaan korvien välissä.

Luulo

 

Lakimiehiä epäillään tarpeettomasta sanojen vääntelystä. Epäily ei ole aiheeton. Toisaalta muutakaan ei voi. Rikoslaki määrää rangaistuksen petoksesta. Miestä joka pettää vaimoaan tai vaimo, joka on petollinen miehelleen, ei voi rangaista petoksesta.

Peruskurssilla jo opetetaan että tuo rangaistava teko, jonka nimi on laissa petos, koostuu neljästä tunnusmerkistä: erehdyttäminen, erehdys, erehdyksen vallassa tehty määräämistoimi, omaisuusvahinko.

Jos hetken katsotte tuota, ymmärrätte, että näitä juttuja on suhteellisen vähän. Ostaja erehtyy arvioidessaan ostavansa hyvän käytetyn auton, kun käy ilmi, että hän ostikin huonon käytetyn auton. Teko ei ole petos. Lain “erehdys” ei tässäkään kohden tarkoita arviointivirhettä.

“Arviointi” tarkoittaa etenkin asiaa, joka ei ole mitattavissa tai punnittavissa. Esimerkiksi kirjoituksen tai lauseen “loukkaavuus” on vain arvioitavissa, koska yhdelle koiran sanominen piskiksi on loukkaavaa, toiselle ei. Lehdessä kuvailtiin Turussa hyvin tietämääni Rettigin palatsia. Tapasin lukiolaisena ostaa piippuuni kioskilta “Retkun sotkua” ja sain siis Rettigin sekoitusta. Rohkenen arvata, että tuohon aikaan vielä alalla ollut suku oli kiinnostuneempi rahasta kuin tuotteensa nimen häpäisemisestä.

Sanon joskus myös itseäni paremmassa seurassa:” Anteeksi, hetki. Minun pitää ajaa eräs asia.” Olen siis ollut virallisesti asianajaja, joka on suojattu ammattinimike. Ja kysymyksessä on niin sanottu pienempi asia.

Vuonna 1938, kun synkät varjot jo laskeutuivat Euroopan ylle, valmistui eteväksi tiedetyn lakimiehen huolellisesti laatima mietintö ja ehdotus lakiesityksestä avioliittoa solmimattomien henkilöiden rankaisemisesta. Myhempi 2avopari”, joka sekin lienee sanana unohtunut, oli tuohon aikaan “susipari”, ja tällaisen järjestelyn naispuolinen osakas oli “pullahiiri”. Laista taisi poistua vasta sotien jälkeen jännitävä rikosnimike “salavuoteus”, joka tarkoitti sukupuoliyhdynnän harjoittamista avioliittoa solmimatta. Jos joku onneton harjoitti sitä olessaan avioliitossa toisaalla, rikoksen nimi oli “huoruus”.

Siis takaisin eilen esillä olleeseen jumaluusoppiin. Minun on joskus vaikea saada itseltäni suunvuoroa ja joskus pyydän kokouksessa seuraavan ja sitä seuraavan puheenvuoron. Monesta syystä arvostamani keskustelukumppani, myöhempi ministeri ja tohtori ynnä muuta, kysyi kerran sen aikakauden tapaan: uskotko sinä Jumalaan. Sanoin että minua kiinnostaa, uskooko Jumala minuun. Kumppani näytti pitävän tuota näsäviisautena.

Se että kysymys on ollut 300-luvun kirkolliskokouksista alkaen uskomisesta eikä tietämisestä, on iso asia. Vanhimpien laestadiolaisten aikoinaan suosimassa 1700-luvun raamatun suomennoksessa sanottiin, että usko Jumalan pääll’. Olen huomannut, että nykyteologit eivät yleensä huomaa, että tuo ei ole pelkkä svetismi (tro på Gud), vaan täsmällinen kysymys Jumalan olemassaolosta. Eri asia on uskoa esimerkiksi Jumalan väiitettyihin käskyihin ja kieltoihin. Ja sitten on myös lakikielen käyttämä usko, joka tarkoittaa oikeastaan luottamusta “Hyvässä uskossa tehty oikeustoimi.”

Tuo uskomista tarkoittava kreikan sana, josta meillä on sivistyssana “hypoteesi”, muuten jäi poikittain kurkkuun jo Hieronomyksen porukalle, kun ei se käänny latinaksikaan. Siitä tuli väkisin “substantia rerum” ( Hepr. 11:1), ja siitäkös riita repesi. Asioiden aines eli ikään kuin olemus.

Mutta teologiasta apinoihin. Trump ja alle puolet amerikkalaisista eivät usko, että kuolemanrangaistus ei vähennä murhia. Huomatkaa, sanoin “usko”. Minä uskon, mutta perusteluni ovat tilastotieteellisiä. Tapasin petkuttaa opiskelijoita sanomalla vain, että henkirikoksen tekemiseen ei liity harkintaa, vaikka rikoksen tekemistä olisi harkittu paljonkin. Vain harvoin joku huomasi kysyä: entä palkkamurhaajat. Siihen vastasin: kylmäverisiä palkkamurhaajia on äärettömän vähän. Useimmat palkkiosta murhaavat ovat erilaisia hörhöjä ja että pyöveliksikin houkuttelee useimpia enemmän kuviteltu Jumalan tahto kuin hyvä palkka.

Asia ei ole laskettavissa. Ja tässä käy esimerkistä satunnaisuus eli epäjärjestyksen lisääntyminen (entropia). On ongelmatonta ottaa kenkälaatikosta jokin pingispallo mutta erittäin vaikeaa jopa suunnitella, miten tuon pallon saisi täsmälleen oikeaan kohtaan takaisin. Miten on, kun kenkälaatikon paikalla on messuhalli ja pallot ovat erikokoisia?

Tyhmyyden esimerkkinä olen minä. Pidin lapsena kovasti Taranin apinasta, jonka nimi oli Cheetah ja joka istui joskus Tarzanin olkapäällä. En edes käsittänyt, että se oli poikanen, koska aikuinen simpanssi paina yli 50 kiloa ja on ainakin puolitoista metriä pitkä. Pelkästään Tarzania puolustaakseen tuo veikeä olento hyppäsi joskus rosvon niskaan ja kiskoi tätä tukasta.

Todellisuudessa simpanssi on puolitoista - kaksi kertaa voimakkaampi kuin ihminen, hyvi nopea, aika agressiivinen ja niin erinomainen tappelija ettei Tarzanilla olisi mitään mahdollisuuksia sitä vastaan, luultavasti ei edes puukon kanssa. Keskinäisissä yhteenotoissa simpanssi repii toiselta ensin korvat päästä ja sitten silmät ja tapettu vastustaja revitään käsivoimin kappaleiksi.

Toivo ja Usko

 

Tässä eräänä päivänä tulin uskoon. Se ei ole minulle mitenkään uutta. Usein minua häiritsevät Vanhan testamentin osien pronssikautinen ajatusmaailma ja kielellinen sekavuus. Välillä kyllästyn Uuden testamentin poliittisuuteen. Koska olen vakavissani opiskellut sekä dogmatiikkaa että systemaattista teologiaa, tunnistan kirjoitusajan puolueet - Paavalin puolue, temppelipuolue, aleksandrialaisuus.

Ymmärrän hyvin lähetyssaarnaajien ongelman. Jo Amerikassa 1600-luvulla toimineet jesuiitat opettelivat kieliä ja julkaisivat yhteenvetoja keskusteluistaan “alkuasukkaiden” kanssa. Greber ja Wengrow perustelevat, että niillä oli suuri merkitys Euroopassa muu muassa siihen, mitä me sanomme valsitusajatteluksi, eli Rousseau, Voltaire jne.

Myös Kiinassa toimineet kristinaatten levittäjät ajoittain huomasivat, miten takapajuisina kiinalaiset pitivät heitä. Sitä he eivät kai huomanneet, että tuohon asenteeseen saattoi olla aihettakin. Ja sama koskee Intian osia. Kuvassa kätevä keino latinaa osaaville oppia kreikkaa, jos käytettävissä on esimerkiksi Pakarisen kielioppia ja sanakirja, joita kyllä on verkossa paljon. Kirjan kieli on melkein puhekieltä. Omissa kahdessa klassisessa kielessämme on se ongelma, että rakenteet ja sanavalinnat ovat usein kovin hienostuneita. Siksi epäilen, että jopa Caesarin “Gallian sota” oli toistaitoisille tarkoitettua propagandaa. Kili on niin helppoa.

Niin, lähetyssaarnaajat, mikä on tämä suuri henki, josta ei oikeastaan saanut teh kuvaa ja jonka nimen lausuminen oli erikseen kielletty. Tuota käskyähän Jeesus itse näyttäisi rikkoneen hyvin ahkerasti. Siis jumalalla oli vain yksi poika eikä yhtään tyttöä. Ja tämän pojan hän toimitti surmattavaksi jokseenkin kovakätisten roomalaisten hallitsemaan maakuntaan keskenän kilpailevien ylipappien yllyttäessä.

Tarina on omituinen ja jokseenkin vastenmielinen.

Minulle, joka en jaksa uskoa kaikenlaisia pikku nuken syntejä pilven päältä kyttäävään olentoon, jolla luulisi olevan parempaakin tekemistä, oma tulkintani palautuu mieleen, kun katselen Trumpin ja Putinin kasvoja ja muistelen amerikkalaista ilkeyttä: ostaisitteko tämän näköiseltä henkilöltä käytetyn auton. 

Ne amerikkalaiset intiaanit kammoksuivat eurooppalaisia, jotka olivat koko ajan sortamassa toisiaan rahan takia. Monilla heistä oli aavistus, että rahakasa johtaa vallan keskittymiseen ja vallan saanut viis veisaa muista ihmisistä haaveillessaan, miten saisi vielä enemmän rahaa.

Tulkintani ristiinnaulitsemisesta on ehkä peräisin Bachin passioista, joissa ahdistus Öljymäellä on esitetty niin hyvin. Tämä todellinen tai keksitty profeetta, jonka etunimi Jeesus oli yhtä tavallinen kuin Usko, Toivo ja Lempi minun nuoruuteni Suomessa, oli kaikkien pasifistien ja sivareiden huippu. Hän luopui kaikesta vallasta, vaikka sanoi muutamankin kerran, että “isä” ei luultavasti Vanhan testamentin Jumala voisi lähettää tuhansia enkeleitä hänen avukseen.

Rakkaus on sisällöltään harvinaisen epäselvä sana, joka jaoteltiin jo kaksi tuhatta vuotta sitten neljään merkitysryhmään, jotta etenkin “eros”, jota me ehkä sanoisimme seksuaaliseksi vetovoimaksi, ja “agape”, joka viittaa mystiseen rakkauteen. Meidän raamatunkäntäjämme ottivat suomennoksiin tuon sanan, jonka tautalla on germaanisten kielten vanha ahneutta tarkoittava sana. Ja”lähimmäisenrakkaus” pysyi niin epäselvä, että vielä Nietzsche vinoili siitä huomaamatta, että evankeliumien mukaan “lähimmäinen” ona myös “kauimmainen”, mutta toisaalta luomiskertomus oli sortanut näkymättömiin sen, ettei näissä tarinoissa ole yksilöä eikä yksilöllitä tietoisuutta, vaan ekosysteemi ja planeetta, joka on “Jumalan luoma” eli rakastamisen kohde.

Ainakin minulle tuulessa värsieva haavanlehti on elämän sotalippu, ja itse olen kokenut, mitä on (Beethoven - Gellert) “Jumalan kunnia luonnossa”.

Autuaita ovat köyhät – siis ne, joilla ei ole valtaa ja varallisuuden voimaa. Ja evankeliumien kertomusten mukaan päähenkilö hyökkäili rikkaita vastaan.

Sitäpä olisi sietänyt olla kuuntelemassa, kun Frasiscus Assisilainen, köyhäksi ryhtynyt kauppiaan poika, keskusteli Assisissa keisari Fredrik II Hohenstaufenin kanssa, jolla oli aikansa väljin mieli,

 

Generalisti

 

Korkeisiin töihin, erinomaisille palkoille, ei haluta eteviä asiamtutijoita, vaan yleistiedoiltaan hyviä henkilöitä. Stubb näyttäisi onnistuvan erinomaisesti, kuten ennen häntä Niinistö ja Koivisto.

Selitys on luullakseni selvä. Kukaan heistä ei ollut alansa huippu, mutta kaikki osoittivat erinomaista kykyä käsittää pelin jatkuvasti muuttuva kuvio.

Luin hiljan Turun yliopiston professorin selittäneen, että hän on Sauli Niinistöä etevämpi henkilö, koska hänellä on paljon enemmän oikeudellisia julkaisuja. 

Tunnenn lääkärin, joka on “generalisti”, mutta ei ole erikoistunut yleislääketieteen erikoislääkäriksi. (Tuo erikoistumisala todella on olemassa).

Emme ole sattuneet tapaamaan vähään aikaan, mutta tiedän, että hänen vaivansa oli joutua työnanantajansa, yksityisen lääkäriaseman toimitusjohtajaksi, ja kilpailijat yrittivät ostaa häntä vastaavaan tehtävään. Hänen odotushuoneensa oli aina täynnä potilaita, ja hän rakasti yleislääkärin toimintaa ja oli pohjattoman kiinnostunut ihmisistä. Minulla on itselläni pari dramaattista kokemusta hänen salaperäisestä kyvystään löytää yllättäväkin sairaus.

Eräs toinen, nyt jo kuollut lääkäri, tiivisti minulle, että diagnoosi on enemmän taidetta kuin tiedettä. Hän rakasti viulunsoittoa, vaikka oli ainakin vanhoilla päivillään siinä aika huono. Kun kysyin - tietäen että hän oli ollut Hannikaisen poikien hyvä kaveri - hän sanoi, että etenkin kvartetissa viulua soittaessa pitää koko ajan ottaa huomioo kaikki asiat. Hän oli ollut nuoruudessaan kaukana Karjalan korpimaassa kunnanlääkärinä, ja siihen tehtävään kuului tasan kaikki. Paitsi ehkä ei hevosen kengittäminen.

Joskus on sivuutettava erikoistuntijat ja turvauduttava generalistiin. Kun luin ja kopioin väitöskirjaani suurenmoisen hyvät oikeustilastot 1800-luvun loppupuolelta 1930-luvulle, näin että rangaistuksiin tuomituista oli tilastoitu tekopaikka, tekijän sukupuoli, ammatti, koulutustaso ja varallisuus (esimerkiksi “perin heikko”), näin Tilastollisen päätoimiston niteistä, ettei kukaan ollut koskaan ottanut niitä käteensä. Olin jo aikaisemmin löytänyt silloin vielä salaisen valtiorikosoikeuksien toiminnastaan laatiman tilaston ja nähnyt, että Suomen ensimmäinen nuorisoliike oli punakaarti 1917. Törkeistä teoista rangaistujen keski-ikä oli alle 19 vuotta. Tämä vastaa hyvin myöhemmin verkon laajojen tietojen perusteella laskemieni Talvi- ja Jatkosodassa kaatuneiden taustatietoja. Paljon muita enemmän kaatui noin 20-vuotiaita pikakiväärimiehiä ja vänrikkejä. Hokema että nuoret pitävät itseään kuolemattomina tuntui saavan tukea.

Nyt sitten selvittelin numeroitten avulla, miksi henkirikollisuus ja törkeät pahoinpitelyt kasaantuivat niin kummallisesti. Vastaukseni oli ja on: sellaiset kaupungit kuin Helsinki, Turku, Tampere ja Viipuri kieltäytyivät jyrkästi ottamasta osiakaan maalaiskunnista kaupunginosiksi, koska kunnallislainsäädännön mukaan se olisi ollut kallista. Siksi esimerkiksi Sörnäisten osissa, Raunsitulassa, Pispalassa ja koko Viipurin maalaiskunnassa ei ollut käytännössä lainkaan poliiseja, lääkäreitä eikä kouluja. Meillä Etelä-Pohjanmaalla häjyjen puukkoterrori eli maan keskiarvoon verrattuna kymmenkertainen väkivaltarikollisuus pysähtyi kuin seinään, kun Pohjanmaan rata tuli käyttöön noin 1881. Nyt kuvernööri sai kasakat paikalle alle vuorokaudessa lennättimen ja junien avulla. 

Hämeenlinnassa tiedettiin, että kaikki kaupungin hevosvarkaat olivat Lammilta.

Minä en ole tyypillinen generalisti, koska olen muutamassa asiassa spesialisti. Luulen ettei läheltä löydy esimerkiksi toista lääkkeiden ja rokotteiden patentoinnin spesilistia patenttiriitoja ajatellen ja väittäisin tietäväni tärkeitä asioita tekoälyn oikeudellisesta suojaamisesta. Harmittelen hiukan, kun kukaan ei tunnu käsittävä, että sodankäynnin jo täysin mullistaneet lennokit ovat tekoälylaitteita. Niissä on mukana sekä antenni että integroidut mikropiirit. Kun niitä päästään käyttämään kvanttitietokoneella, joka miljardikertaistaa nykyisten tietokoneiden laskentatehon, on mahdollista löytää muoviroska molekyyli molekyyliltä ja siten kehittää kemialliset keinot polymeerien purkamiseen hyödyllisiksi yhdisteiksi ja - niin haaveilen - sekä atomi- että vetypommin sabotoimiseen ennen laukaisemista, esimerkiksi drooneilla. 

Niinpä tyydyn keventämään loppua kohti kirjoitusta viittaamalla kiinnotavaan kysymykseen Suomen historiasta. Mikä on ollut humalan aikutus itsenäisen Suomen historiaan? Merkittävä osa upseerikuntaamme alkoholisoitui 1930-luvulla ja uudelleen asemasodan aikana 1943-1943. Fasismivaara eli Lapuan liike ja etenkin Mäntsälän kapina liittyvät kieltolakiin, jonka kumoaminen vähensi tiukan viinan osuutta.Esimerkiksi Mäntsälässä 1932 osa joukoista sekä tilanteen päähenkilöt, kenraalit Wallenius ja Malmberg, olivat juovuksissa kuin ampiaiset. Henkilöt tunteneilta ja asianomaisten sukulaisilta olen kuullut, että ainakin Vihtori Kosolan toiminnan todellinen kriteeri oli viina. Sitä ei “virvoitusjuoille” itsekin perso Arvo Salo huomannut. Mutta Kauhavalla oli vielä joitakin vuosia sitten ihmisiä, jotka sanoivat, että ei Kosoolan Vikistä ollut… Itsekin tuntemani poikansa Niilo, pitkäaikainn kansanedustaja, olikin sitten absolutisti.

Mieluisa kuvitus

 

Tekstin hyvä kuvitus on vilkas mielikuvitus. Laulusssa saotaan myös, että se on 

köyhän ainut huvitus.

Keskustelin eilen W. Shakespearen kanssa ja kyselin kuulumisia. Vahvistuin käsityksessäni, ettei hän oikein ehtinyt eikä viitsinyt perehtyä taustoihin, koska hänellä oli niin kiire kirjoittaa näytelmiä ja sonetteja, ja niistä sai rahaa. Jälkimaailma näkee kohdittain heti, että hänellä oli sama tapa kuin monilla muillakin suurilla kirjailijoilla: häikäilemätön plagioiminen. Kohde oli usein Plutarkhos. Sir Thomas North oli tehnyt sen hyvän työn, että käänsi “Kuuluisien miesten elämäkertoja” (Bioi parallelloi) englanniksi. Joskus kohde oli saaga (Hamlet) tai hyvin epämääräinen Skotlannin tai Engglannin historia (Macbeth).

Tekijänoikeuden säännöksi muuten jäi, ettei sankareihin eikä juonikuvioihin ole yksinoikeutta. Sitä eivät kaikki ymmärrä. 

Tyhmä, joka luulee itseään viisaaksi, ja viisas, joka arvele olevansa joseenkin vähä-älyinen, siis Ohukainen ja Paksukainen tai Pekka ja Pätkä, on esiintynyt saduissa ja tarinoissa ainakin 3 500 vuotta. Folkloristi D.L. Ashlimanin luettelossa on tuhansia juonia, enimmäksren indoeurooppalaisten kielten ja persian / arabian kielten piiristä. Otsikolla “Tuhkimo / Tuhkimus” on 24 merkittävää versiota eri puolilta maapalloa. Ashliman siis on korvannut sinänsä loistavan Aarne-Thompsonin vastaavan indeksin, jota ei tahdo saada enää mistään käsiinsä.

Ja Kiina… Onnekseni kielitaitoinen tyttäreni. joka asui pari vuotta sillä suunnalla, mainitsi että hyvältä ja kokeneelta vieraan kielen opiskelijalta menee ainakin 2 vuotta à 8 tuntia päivässä oppia mandariinin kiinan pari tuhatta perusmerkkiä (”kirjainta”) ja niitä vastaavat sanat. Eikä mandariinlla sitten tee käytännössä mitään, koska kuulemma kantonilainen ei ymmärrä sanaakaa pekingiläisen puheesta ja näille taas Shanghain murre on käsittämätöntä.

Eurooppalaisia kieliä olen itse oppinut jopa hyvin varusteina sanakirja, kielioppi ja kaksikielinen teksti. Mutta kun kiinassa ia ole eikä voi olla “sanakirjaa” eikä oikeastaan kielioppia, koska ääntämys muuttaa usein merkityksen. Nyt, suomennettuani eri kielten kautta etenkin Du Fun runoja, vasta ymmärrän, että “kolme rotkoa” on hyvin merkittävä paikka, ja katsellut valokuvia sieltä. Ja monin paikoin jokaiseen malampaankin vuoreen sisältyy kymmenen satua ja viisi kertomusta, ja lisäksi merkkihenkilöiden tapana on ollut muutamia tuhansia vuosia muuttaa omaa, alamaistensa, kaupunkien ja maakuntien nimiä vain valtansa osoittamiseksi.

Eli siis siellä on tuhansia tarinoita, joiden alustavakin ymmärtäminen edellyttäisi maan historian tuntemista. Ja eräskin Kiinan historian klassikko on 30 000 kirjoituskääröä, meidän peeruskirjoinamme luultavasti jotain 10 000 osaa. Joten se siitä.

“Pei Dille joelta 

Kylmillä vuorilla tummuu sini,

 syksyinen vesi virtaa yöstä yöhön.

Keppiini nojaten kuuntelen veräjällä

myöhään tuulessa kaskaiden ääntä. 

Aurinko viipyy vielä valkaman kohdalla; 

kylästä tupruttaa yksinäinen savu.

Ennen Jie Yu makasi maassa sikahumalassa. 

Tao Yuanming karjui laulujaan kuin mieletön.”

Toisin kuin Thukydides ja Xenofon, jotka ovat kuolematonta proosaa, Plutarkhos olisi meidän maailmassamme iltapäivälehden toimittaja, koska hän sekoitti meheviä tarinoita ja odottamattomia käänteitä hurskastelevaan tekoylevyyteen. Kaikilla ei ollut sellaista onnea kuin esseen keksijällä; Montaignen isällä oli kasvatustieteellinen päähänpinttymä, jonka johdosta pikkupojan todellinen äidinkieli oli latina. Hänelle puhuttiin vain sitä, ja kotimaansa kieltä ranskaa hän oppi vasta kilipukin kokoisena. Ja niinpä hänen raivostuttavuuteen asti siteeraamiaan lähteitä olivat Plutarkhos - kreikkaa - ja Seneca ja välillä vähän oikeussalihuijari Ciceron esimerkillistä proosaa. Kreikkaa hän opiskeli siis latinaksi lapsena.

Muuan EU:n tulkki, nimeltään Ikonomou, kääntää kuulemma 21:tä yhteisön virallisista kielistä, joita on 24, ja puhuu 32:ta nykykieltä sekä lukuisia kuolleita kieliä, joihin kuuluu assyria / babylonia, sanskrit ja - mandariini.

Luettuani kommenteista ja Facebookista, jota tapaan joskus silmäillä, vaikka en kirjoita sinne, miten pahasti monet kärsivät paniikkihäiriöstä tässä maailmassa, haluaisin vihjata, että Graeberin - Wengrowin ”Alussa oli - Ihmiskunnan uusi historia” on huomaamattani ilmestynyt suomeksi. Ehkä joku uistaa, että vuonna 2021 menetin täysin malttini tuon kirjan johdosta ja kirjoitin ainakin 3 blogikirjitukseksi kuvaillen sitä ylistävään sävyyn.

“Kansojen historian” 12 kaksoisosaa olen itse lukenut 3 kertaa ja lahjakas veljeni Pekka neljästi. Se on rratonta viihettä eikä lopu aian kesken, varsinkin kun välillä joutuu oikein muistelemaan, mitkä kaikki perustiedot olivat virheellisiä jo alun perin tai osoittautuneet matkan varrella vääriksi. Mutta Graeber - Wengrow tekevät lukijalle palvelun esittämällä tulkintoja, jotka he samassa yhteydessä perustelevat. Heidän, antropologin ja arkeologin, dokumentointinsa muutti ainakin minun käsityksiäni. Jesuiittojen välittämät suurten intiaaniheimojen ihmisten selostukset valkoisista eivät ole kevyesti sivuutettavissa. Alun perin lakimiehenä huomaan pohtivani myös eurooppalaisia perusselityksiä esimerkiksi linjalla Hobbes - Rousseau. Mitä todella tarkoitetaan “luonnonlailla”?

Ja muuten - eilen esiin ottamani tanskalainen Holberg on erittäin mielenkiintoinen rinnastus Voltairelle ja Montesquieulle. Eurooppa horju 1700-luvulla kertomusmuodon ja “tutkimuksen” välillä. Valitettavasti tutkimus voitti, vaikka asioitaan toivat hyvin etevästi esiin tarinoilla ranskalaiset - esimerkiksi “Persialaisia kirjeitä” tai “Candide” tai Voltairen Kaarle XII:n elämä, joka lienee aikalaisten puolittain keksittyjen elämäkertojen kantaisä. Minkin tunsin kerran miehen, jolla oli pakonomainen tarve kirjoittaa Urho Kekkosen omaelämäkerta. Se olisi ehkä sopinut, kun sekä kirjoittaja että uhri olivat joka tuulen tuiverrettavia.

Valettu kannu

 

Tanskalaisen kuuluisan L. Holbergin “Jeppe Niilonpojan” ohella nimeltä tunnettu “Valtioviisas kannunvalaja” oli ahkera politikoitsija. Näin sanotaan verkosta (Gutenberg) löytyvässä Larin-Kyöstin suomennoksessa. Tosin Holbergin etevyys kirjailijana tulee oikeastaan ilmi vasta alkukielellä. Ja “kannunvalajat” lienee valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden yhdistyksen nimi meilläkin.

Siinä voi olla itseivaa. Mieleen tulee esimerkiksi “nojatuolistrategi”. Rintala käytti nimitystä “ajatuseversti” henkilöistä, jotka kävelevät esikuntaan töihin salkku kädessä ja palaavat virka-ajan päättyessä salkku eväsvoileipiä laihempana.

Muita sotilasarvoja, jotka on hyvä tietää, ovat kenraalibasso ja tambuurimajuri (tambuuri on eteinen), kalkkilaivan kapteeni (liian vanha vanhus), ja oli ensimmäisessä työpaikassani myös kellarikeisari, joka käsitteli yhtä sujuvasti aaltopahvia kuin kartonkia.

Tanska siunattiin nerokkailla henkilöillä. Usean hyvin merkittävän luonontieteilijän ohella heitä olivat H.C. Andersen ja Søren Kierkegaard, molemmat ihmeellisen omaperäisesti perinteeseen tarttuneita. Tyko Brahen ja etenkin Niels Bohrin saavutukset tunnetaan kaikkialla. Nimenä yhtä tunnettu Celsius oli kuitenkin ruotsalainen. Mutta norjalainen, yhä erittäin elävä Ibsen, puolestaan kytkeytyi tanskalaiseen perinteeseen.

Vastaan omaan kysymykseeni, miksi meillä ei ole tuollaisia maailmannimiä, unohtamatta tässä ruotsalaisia Ingmar Bergmania (ja Greta Garboa)? Vastaukseni on markkinointi. Tunnen hiukan elokuva-alaa ja enemmän kirja-alaa. Kyllä ero on suuri! Ruotsi lienee edelleen viihdeteollisuuden mekka (ilmiö Abba; Spotify). Ja viihdebisneksen suurin nimi on Nobel, siis palkinto.

Entä jos meidän hyvinvointimme ja hyvä brändimme on länsivaltojen ansiota? Kenen rahoilla ostimme 20-luvulla energian (Imatra) ja metsät (Enso Gutzeit, Tornator)? - Englannin. Mitä merkitsivät sotakorvaukset 1945-1952? Pakkoinvestointia raskaaseen teollisuuteen. Kuka maksoi Salpa-linjan, joka oli Euroopan suurimpia ja kalleimpia rakenusurakoita? - Ruotsi, jonka rahoitusta Suomi sai yhden vuoden bruttokansantuotteen verran. Miksi Stalin jätti Suomen miehittämättä 1944? Vastoin Teheranin ja Jaltan sopimuksia länsi piti kiinni kytkennästään Suomeen, koska me ja Ruotsi olimme johtavia Neuvostoliiton vakoiluasemia, ja niin vain kävi, että N-liiton järkyttävä nousu ydinasevallaksi perustui erittäin laajaan ja etevään vakoiluun. Heillähän oli liivintaskussaan jopa Englannin sotilastiedustelun johtoon kuulunut mies. Mihin menivät 10 maailmantason matemaatikkoamme sodan jälkeen? USA:han ja Sveitsiin (Väisälät, Heiskanen, Nevanlinna jne.) Kuka oli kuvassa mukana, kun USA (etenkin ilmavoimat) kehitti mullistavaa tietotekniikka. - Yllättävä määrä nuoria suomalaisia väitöskirjan tekijöitä. Mitä meille todistettiin runsas vuosi sitten? Että Paasikiven ja Kekkosen suuri taito oli johdonmukainen valehteleminen venäläisille. Meillä oli poliitikko, joka tunsi kaikki ja istui puheenjohtajana kansainvälisen osuuskauppaliikkeen kokouksissa, koska ainoana hän puhui hyvin ruotsia ja saksaa ja täysin riittävästi englantia ja ranskaa - Väinö Tanner.

Pääasia: Trumpin kaltaisen henkilön yhteydessä ei ennen puhuttu diileistä, Hän on jobbari tai trokari tai gulassi, suomeksi keinottelija.

Hän ja hänen mielistelijänsä huutavat, että Natossa Euroopan on maksettava itse omasta turvallisuudestaan. Ehkä hän ei ole edes kuullut, että Marshall-apu ja Nato syntyivät Yhdysvaltain turvaamiseksi. Amerikkalaiset olivat luulleet olevansa turvassa omalla mantereellaan, kunnes Japani hyökkäsi Hawaijille, Pearl Harbouriin. Hyökkäämisen syy oli tariffit, jotka johtivat kauppasotaan ja vientikieltoon (embargo). Japanilla ei ollut öljyä eikä metalleja. Kun Amerikka oli sodassa, Victory-luokan tavallisia sotalaivoja valmistui yksi kuukaudessa. Parin kuukauden kuluttua niitä valmistui yksi päivässä, ja Atlantilla käytettiin brittien keksimää uutta tekniikkaa, tutkaa. Lentokonetuotanto oli käytännössä kansallistettu ja mm. panssarivaunujen moottoreita valmistivat Ford ja General Motors.

Trump ei ymärrä eikä Putin huomaa, että Virtnamin soda aiheuttaman kansantaloudellisen harharetkeilyn jälkeen Keynes on voimissaan. Kansa kannattaa niitä, jotka parantavat oloja lisäämällä kulutusta rahoilla, joita ei ole.

Kunnian polut

 Oikein etsin vanhentuneita ja tiedoiltaan virheellisiksi osoitettuja kirjoja.

Jac. Ahrenbergin “ihmiset, joita tunsin” 1910-luvulta joutui kateisiin, enkä sitä surrut. Toisin kuin nuorempi aikalaisensa Yrjö Hirn hän suhtautui kaunaisesti kansallisromanttiseen arkkitehtuuriin (tyyppiä Pohjolan talo Aleksilla) ja tarkemmin katsoen kaikkeen persoonalliselta haiskahtavaan. Korkeana virkamiehenä hän ehkä pystytti oman kapeamielisyytensä muistoksi Tampereelle Reaalilyseon talon Hallituskadulle. Ja tuotsiksi ilmestyneistä kirjoista ilmenee nopeasti, että kuvailua ansainneeksi tuttaviksi hän oli valinnut johdonmukaisesti kaltaisiaan li henkisesti lattajalkaisia lampsijoita.

Amerikkalainen, syvän eurooppalaistaustainen ja natseja meren yli paennut Peter Gay jätti vuosikymmen sitten kuollessaan hyvin laajan ja kaikkialla kiitetyn tuotannon. Sen kulmakiveksi arvioitiin iso S. Freudin elämäkerta. Hän osasi yhdistää Voltairen kaltaisen valistusajattelun psykoanalyysin syntyyn ja modernismiin.

Toisin sanoen hän tuli käyttäneeksi pettämätöntä keinoa tutkimalla merkitykseltään hyvin epämääräisten sanojen suhdetta toisiinsa. Minun kuttuurihistoriani nojautuu kernaasti vehnän ja rukiin satoihin ja hintoihin, täsmällisesti mitattuihin lämpötila- ja kosteuseroihin ja Atlantin, Välimeren ja Itämeren sangen suuriin suolaisuuseroihin.

Itse luin yhden osan Tuomo Polvisen Paasikivi-elämäkerrasta, jota pidetään suuntaa antavana. Sitä se toki on, mutta sivuuttaa kaikki keskeiset kysymykset. Paasikivi - ei Kekkonen - oli suomalaisten suurmiesten sensaatio. Hän kohosi tasan tyhjästä, tätinsä pikkuruisen maitokaupan takahuoneesta Lahdessa isän palelluttua juovuspäissään hankeen. Hänen uransa ja oma tuotantonsa osoittaa aivan hätkähdyttävää lahjakkuutta. Mutta miten hänestä tuli niin luonnevikainen, ahne ja ailahteleva? Haluaisin lisätä lahjottava - mutta onko jokseenkin varattoman tohtorin tie Kansallispankin suurimmaksi osakkeenomistajaksi hyvän liiketavan mukaista, vaikka se minusta on hyvin epäilyttävää?

Myymälävarkaalle paras mahdollinen asema tarjoutuu myymäläetsivänä.

Tiedän turhan monta tapausta, jossa vaurastuminen tapahtuu menetelmällä “kick-back” - saat tämän edun, jos sujautat pöydän kannen ali minulle siitä osan. 

Kilpailijoittensakin hämmästyttävän kyvykkäiksi tunnustaneiden koulunerojen Ståhlbergin ja Rytin rinnalla Paasikivi oli nerokas sanojen vääntelijä, josta olisi voinut tulla vaikka runoilija!

Jopa nykyiset kellokkaat ovat muokanneet Paasikiven saksan kielestä ottaman “Staatsräson” (ehkä “valtiollinen realismi”) mallin mukaan iskulauseen “realistinen idealismi”, tai jotain siihen suuntaan.

Hän vannoi “tosiasioiden ‘“ nimeen ja käski muitakin tekemää niin, ja tuhosi silloisen poliittisen uransa hankkimalla maahan saksalaista kuningasta tekaistuin perustein syksyllä 1918. Englanti ja Ranska olivat juuri varoittaneet, että tämä tällainen tulisi osoittautumaan itsenäistyneelle pikku valtiolle erittäin ikäväksi asiaksl.

Paasikiven “Staatsräson” perustui siihen, että sekä Saksassa että Ranskassa, jota yhtä vähän kuin Englantiakaan hän ei harrastanut, johtava historiantutkija on tai on ollut myös johtava poliitikko, jolla siis on kyky ja halu selittää asiat “parhain päin”. Yksi (Churchill) sai jopa kirjallisuuden Nobelin palkinnon. Syy saattoi olla se, että hän loistavana kirjoittajana pani valehtelijan käsikirjan nimeksi “sotakronikat”.

Toisin kuin Suomen Pankin johtaja Ryti Paasikivi ei ehkä edes tuntenut Keynesiä. 

Ryti ja Paasikivi eli maan johtavat aiantuntijat olivat virlä vuonna 1919 varmoja, että rahan arvo, hinnat ja työllisyys palaavat maailmansotaa edeltäneelle tasolleen automaattisesti. Juuri tuon taloustieteen perustana olleen automaattisuuden Keynes kumosi osoittamalla ja ennustamalla, että hyvin pahoin käy, jos Saksalta vaaditaan liialliset sotakorvaukset. Siltä vaadittiin niin paljon, että kiinteistöt menettivät arvonsa ja hyperinflaatio söi palkat ja eläkkeet niin ettei työttömille jäänyt muuta tekemistä kuin ryhtyä puhdistelemaan vanhoja kiväärejään. 

Venäjän keisarikunta, Saksan keisarikunta ja Itävalta-Unkari olivat lillerilallereita (Humpty Dumpty) joita eivät pysty korjaamaan kaikki kuninkaan miehet, kun se (muna) aidalta pudottuaan särkyy.

Alussa mainittu Peter Gay osoittaa, että vihollisen keksiminen ja rakentaminen vie valtiolta 30 - 50 vuotta. Jos hän olisi keskittynyt myös kansantalouteen, hän olisi huomannut, että viholliset “kapitalisti” ja “työläinen” syntyivät hyvin hitaasti ja vaivaisesti ja unohtuivat heti, kun maailmansota alkoi. Stalin - kuin Paasikiven hengessä - jatkoi klassisella linjalla vainoamalla kaikkia niitä, jotka ikeasti osasivat jotain. Ja nyt Putin ja Trump eivät tunne taloustieteen keskeistä kysymystä; kumpi määrää, kysyntä vai tarjonta. Vastaus on, että kaupankäynti on kannattavampaa kuin varastaminen.