Areena, latinaksi harena, kukaties etruskin kielestä
omaksuttu sana, oli paikka, jossa saattoi seurata atleettien hyödyttömiä ja
julmia temppuja. Tätä päivitteli kirkkoisistä muuan.
Olen henkilökohtaisesti kiitollinen kolmesta Ylen
tarjoamasta linjasta, ääniradion Ylen ykkösestä, television Teemasta ja
yleisestä Areenasta.
Ennenkin on ollut tarve tehdä tiliä kirjoista. Luultavasti
luen yhä enemmän koneella. iPadin syömät kirjat, etenkin Kindle, ovat
oivallisia. Toistan samaa kuin ennenkin. Tällainen ei ole painetuilta kirjoilta
pois, kuten ei äänikirjakaan. Ne ovat niin erilaisia, että täydentävät
toisiaan.
Viimein viikolla ilmaantunut Yle Areenan iPad sovellus oli
kuin lahja. Kaikki kai tietävät, että iPad on liian kallis ja pitää kiinni
kaikenlaisista kummallisuuksista, kuten vihamielisyydestä Adoben Flashia
kohtaan.
Mutta nyt Ylen sovellus on ilmaiseksi ladattavissa ja toimii
moitteettomasti.
iPadissä lienee edelleen paras näyttö. Asiantuntijanani
toimii henkilö, jolla on keskihankalia silmävaivoja. Siirtyminen läppäristä
padiin + langattomaan näppikseen tapahtui noin päivässä ja väitteen mukaan
silmät eivät niin väsy.
Itse en ole vielä viitsinyt selvittää itselleni, mikä on
mutkattomin tapa sisällyttää sähköpostiin liitteet – veikkaisin että iCloud.
Sen jälkeen itse asiassa voisikin siirtyä hoitamaan sähköpostit tuolla
vekottimella.
Näin etenkin siksi, että Windows 8:n muuan hyvä ominaisuus
on ”sleep”. Olen nyt kokeillut tarpeeksi vakuuttaakseni, etteivät
tallentamattomatkaan tiedostot häivy mihinkään. Speksien mukaan ne pysyvät
tallella, vaikka virta katkeaisi välillä. Siis kun poistun koneiden äärestä
muutamaksi tunniksi, panen koneet nukkumaan. Pöytäkone herää, kun painaa mitä
tahansa näppäintä. Salasanalla suojaaminen on tietysti mahdollista, mutta
minulle tarpeeton.
(Vanhalle miehelle kovin tarpeellinen vastaus kysmykseen ”mikä
maa, mikä valuutta löytää painamalla Windows-näppäintä ja sitten sama näppäin +
C ja ruutu näyttää, että totta vieköön eletään maanantaita ja meneillään on
marraskuu.
Ryypimme kahvia kirjailija Tuurin kanssa. Hän ylisti
suuresti Bijou-merkkistä kirjoituskonettaan. Löysin mielihyväkseni yksityistä
tietoa asiasta.
Typewriter.slk.fi on osoite. Sen takana on Suomen
Liikemiesten Kauppaopiston säätiö, joka kehuu verkkosivulla kirjoitus- ja
laskukonekoelmaansa. Ja toden totta – monissa kuvissa esiintyvissä koneissa on
suomalaiset näppäimet eli skandit mukana.
Noinkohan tuli asiaa Pasilaan? Mr. Raimo Harlio, jonka
aloitteesta museo on verkkosivun mukaan perustettu, on kyllä selvästi
suomalainen suurmies, mikä täten tehdään julkisesti tiettäväksi.
Hieman pidempi matka on Canberrassa Australiassa
sijaitsevaan kirjoituskonemuseoon oztyperiter.blogspot.fi.
Google näyttää tuntevan aikamoisen määrän tieteellisiä ja
epätieteellisiä, virtuaalisia ja fysikaalisia konttorikonemuseoita. Olisiko
otettava haarapussi olalle ja rasvattava saappaat?
Tähän asti mieluisimpia löytämiäni museoita on Pariisissa
suhteellisen keskeisellä paikalla sijaitseva lukkomuseo. Sen erikoisuutena
olivat ainakin siellä käydessäni keskiajan ja uudenajan alun kiltojen ja
ammatillisten yhteenliittymnien arkut, joita ympäröi joka puolelta suunnattoman
sokkeloinen metallikehikko – ulkoinen lukko. Sellaisessa oli sata niveltä ja
tuhat vipua.
Hauska että voi kerrankin ylistää mekaanisia ihmeitä.
Smithsonianin tietokonemuseon Washingtonissa on kyllä hieno, mutta ei siitä
verenpaine kohoa, toisin kuin tästä.