Ollille

Tämän kirjoituksen yläpuolella oleva valokuva on otettu hyvin lähellä päivää, jolloin itse pääsin ylioppilaaksi, kuten sinä tänään. 

Nyt on marraskuu 2019. Silloin oli toukokuu 1963. Aikaa on kulunut 56 vuotta.

Meitä, sinua ja minua, yhdistää se seikka, että olemme eläneet ylioppilaaksi asti yhdellä paikkakunnalla, sinä Raumalla, minä Kauhavalla. Se on tilastollisesti aika harvinaista.

Se ei todista oikeastaan mitään, mutta väittäisin, että se on yllätys tai lahja. 

Tämän hetken puheenaihe, ympäristön turmeltuminen, sisältää ajatusvirheen. 

”Ihminen ja hänen ympäristönsä” on outo ajatus. Se kuulostaa samalta kuin ”voikukka ja sen ympäristö”, jolloin mukaan luettaisiin myös tuo Heinon kaupan pihassa, matkustajakodin edessä oleva kuorma-auto, joka oli merkiltään Bedford. Nurmella eli isoisäsi isoisällä oli Thames, jota autokoulummekin näytti. Autokorjaamo näkyy hyvin. Minun ikkunani näkyy.

Ihminen on ympäristönsä. Ympäristö on ihmisensä.

Eikä historiaa ole olemassa. Sana kai tarkoittaa jotain, joka meni jo, oli, oli kerran. Mutta ei mikään mene ohi.

Kun viimeksi kävelin tämän kuvan esittämässä maisemassa, eksyin heti. Taloista ei ole nyt montakaan jäljellä, ja on kaikenlaisia uusia katuja. Tuon kuvan tietä kuljin ainakin viisi tuhatta kertaa. Mutta eksyin. 

Näkyvistä ja mukana olleista ihmisistä ei ole monta hengissä. Äidilleni voisin tätä näyttää. Siinä on talo, johon hänet tuotiin 1924 Satakunnassa syntyneenä. Nyt on marraskuun viimeinen päivä. Äitini koululuokalta kaatuivat kaikki pojat, Taipaleella ja Vuosalmella.

Vaikka tämä on pelkkä postikortti – sellaiseksi kyllä hyvälaatuinen ja lentokoneesta otettuna veljekset Karhumäen töitä luullakseni – tuo on minun maailmani, josta sinäkin sait paljon perinnöksi, halusit tai et. Jos jotakuta kiinnostaisi, osaisin luetella tästä noin 60 talon asukkaat, eräin kohdin kaikki asukkaat. 

Hienotunteisesti poliisiaseman putka rajautuu vasemmalla kuvasta. Varjoista näen, että kello on noin 14 ja puista, että heinäkuu on puolessa. Siis myös poliisiputka on vielä tyhjillään, koska vakiovieraat olivat kuvaa otettaessa vielä jokirannassa hankkiutumassa sellaiseen kuntoon.

Kun tämä ei ole ylioppilaskirjoitus, jotka ovat meiltä molemmilta nyt ohi, riittää kun sanoo huitaisemalla, että ihmisestä toinen puoli on kemiaa eli siis perimää ja toinen puoli on koettua eli muuttuvaa ympäristöä.

Muutokseen on ylioppilaat kutsuttu vähän niin kuin eturiviin. Heille on hankittu siihen aseita ja työkaluja. Joskus materialismin aikana luultiin, että asiat sen kuin tapahtuvat. Se oli taikauskoa. Nyt me suorastaan tiedämme, että muutoksista pienin on Planckin vakio ja että muutos muuttuu.

Että sellaista. Onnea. 

Liikkeen luovutus

Kukaan ei tunnu osaavat selittää, mitä Postin kiistan ”liikkeen luovutus” tarkoittaa. Tänään käy ilmi, että eduskunta ihmettelee samaa.

Tuossa lakossa viisi kauppiasta pelasi korttia matkustajakodin takahuoneessa. Jossain vaiheessa pelaaja vaati tarjoilijaa panemaan rahaa pöytään. Tarjoilija sanoi: eihän minulla ole korttejakaan ja minä olen täällä vain töissä. Tässä olisi herroille pilsneriä.

Tämä esimerkki avaa lakimiehen lausetta: sopimus sitoo sen tekijöitä. Sopimus ei sido sivullisia. Jos siis Ville ja Kalle päättävät vaihtaa päähineitä, karvalakki vastaan lippalakki, mitäpä se muille kuuluu.

Töihin meneminen tarkoittaa sopimusta. Se on työsopimus. Myyt makkaroita illalla kioskilla ja saat vitosen tunnilta.

”Liikkeen luovutus” tarkoittaa monia eri asioita. Bruno myy kauppansa Tertulle. Hän luovuttaa liikkeen. Terttu maksaa varastosta. Veloista on sovittava erikseen. Veloista ei pääse eroon liikkeen luovutuksella. Konkurssi on sitten eri asia.

Kirjankustannusliike luopuu julkaisemasta kirjoja mutta pitää kirjapainot. Kustannusliike siirtyy ostajalle. Se on liikkeen luovutus.

Fuusiossa eli sulautumisessa olemassa oleva liike tai yhtiö liitetään sellaisenaan, kaikkineen, toiseen yhtiöön. Missä ovat KOP, SYP, Merita, Postipankki, Säästöpankki jne.? Ennen ne näki kaikki työmatkallaan Aleksanterinkadulta. Konkurssissa, fuusioitu, luovutettu.

Liikkeen luovutuksella ei voi noin vain huonontaa palkkoja. Vuokra-asunto myydään pankille; pankki joutuu tyytymään edellisen omistajan ja vuokralaisen sopimaan vuokraan. Pelkkä omistajanvaihdos ei oikeuta korottamaan vuokraa.

Yksityistäminen ja ulkoistaminen ovat sanomalehtikieltä. Molemmat ovat usein aika mutkikkaita asioita ja vaativat paljon ilmoituksia ja sopimuksia. Maassa on joukko lakimiehiä ja tilimiehiä, jotka osaavat nämä asiat Yhden kerran luin Esko Rekolan muistelmat. Niistä kävi ilmi, että Valtion viljavarasto oli vaikea nakki. Kukaan ei oikein tiennyt, mikä se on, virasto vai firma.

Ei se mitään. Rekolakaan ei tiennyt eräiden juristien salaisuutta. Pirukaan ei tiedä, kuka omistaa Suomenlinnan. Viimeinen varma omistaja oli Venäjän keisarikunnan yleisesikunta eli ei siis valtio. Oliko Lokakuun vallankumous ”liikkeen luovutus”, siihen en uskalla ottaa kantaa, vaikka jouduin tuomarina ratkaisemaan asian, joka koski Neuvostoliiton Saksalta sotasaaliina ottamia tavaramerkkejä (BMW, Carl Zeiss, Agfa, IG Farben jne.). Oliko Neuvostoliittoa (joka oli luovuttanut oikeutensa Seximo Oy:lle) pidettävä tavaramerkkioikeudellisesti liikkeenharjoittajana? – Neuvostoliitto muuten myi pala palalta nuo merkit länteen.

Eduskunnassa ollaan siis olevinaan tietämättömiä siitä, että päätös liikkeen luovuttamisesta, tuon päätöksen voimaantulo ja sopimusten voimassaolo ovat eri asioita kaikki. Minusta kuulostaa, että nyt joku ei halua tunnustaa, että sana ”oikea” tarkoittaa eri asiaa sanonnoissa ”oikea silmä” ja ”oikea päätös”. Näin vain oikeasti on.

Pimeys

Pimeys

Huvitun. Ulkomaalainen ei ymmärtäisi yrittämälläkään. Matkustin silloin katsomaan pimeää.

Minulla on tämä kaveri ja sellainen veli. Lensimme Ivaloon. En ollut koskaan ollut joulukuussa aivan pohjoisessa. Myös retkeilijälle tunturiin lähteminen voi olla huono ajatus. Tietynlainen keli – etkä pääse etenemään suksilla. Etkä Skiidulla. Puutermaista lunta voi olla kainaloihin asti.

Kaveri tunsi paikkoja ja ihmisiä Nellimissä. Yöksi ajoimme Kiilopäälle, joka sekin oli aika tyhjillään. Suomen Ladun hirsimökit ovat niin täydellisiä seestyneisyyden tyyssijoja, että kenelle ei kelpaa, ei liene terve sydämeltään.

Tai on siellä kyllä valtatien varressa paikkoja, joissa voi teeskennellä, ettei olekaan pohjoisessa. Se on erikoisempi syy matkustaa pohjoiseen kuin omani, pimeän pitäminen.

Kävelimme Paatsjoen sillalle. Oli keskipäivä. Otin huolimattomasti muutaman valokuvan. Niissä ei sitten näkynyt mitään, koska ei ollut valoa. Sillalta näki mustaan veteen, joka oli siis väärä joki ja menossa Jäämereen. Menee sinne Teno ja tietenkin Lutto (ja Suomu), mutta tämä oli jotenkin lopullisen tuntuista.

Mutta tämän rinnalla Tuonelan virta on kuin tökerö yritys keksiä jotain huvittavaa.

Tuonelan joutsenesta en tehnyt havaintoa. Kai se oli kuollut kylmään ja yksinäisyyteen.

Yllätyin etsittyäni valokuvan. Siitä on viisi vuotta. Paikka on Nellim ja siitä melkein näkyy Norja ja Venäjä. Rakennelma on nili.

Tänäkin vuonna käy niin että täytän vuosia. Nyt kun olen taas näin paljon vanhempi, ymmärrän ihmetellä, miten tämä yhteinen kieli menee näin. Olisi parempi sanoa, että en minä täytä vuosia, vaan vuodet täyttävät minut.

Kun osaan näitä lauluja ja runoja. Ulkomuistini toimii myös sisällä. Tämä on useimpien jo unohtamaa Sarkiaa, jolla oli nyt sivuutettu kyky rakentaa sanoista torneja, joiden läpi näky taivas.

Pimeys

Jos sylissäs, oi pimeys,

jo sylkähdellä saisin.

En silmin nää maisin

ma mitään kauniimpaa

kuin tumma hyväilys.

Min aavistaa taisin.

sen saisin

sun helmassas täysin omistaa.

-       - -

Repäisevä kirjoitus

Yhtiöt ja valtiot ryöstävät taas kansalaisia. Ne ostavat ja myyvät terveystietoja ja muita henkilötietoja. Omistajat eivät saa mitään, paitsi vahinkoa.

Nykyisin kukaan ei omista itseään koskevia tietoja. Laki koostuu sivullisille asetetuista rajoituksista. Esimerkiksi terveydentilaa ja sairauksia koskevien tietojen kerääminen ja käyttäminen ei ole luvallista ilman kohteen suostumusta. Miten se suostumus saadaan, miten laajalle se ulottuu ja kauanko se on voimassa, ovat esimerkkejä kysymyksistä, jotka peittävät näkyvyyttä. Ei siinä yksi ihminen tai yksi puolue mitään mahda. 

Mutta järjestelmä ei toimi. Se ei tule koskaan toimimaan.

Ehdotan että uskoisitte minua. Olin juuri näiden asioiden professori ja sitä ennen tuomari. ”Nämä asiat”  niputetaan otsikolla ”yksityisyys” (privacy) tai ”informaatio”. Olin virallisesti informaatio- ja teknologiaoikeuden professori ja kouluttamassa monia nyt virassa olevia.

Omistaminen tarkoittaa mahdollisuutta ostaa tai myydä ja hallintaa. Omistan lompakkoni sisältöineen. Jos sen varas vie, poliisi juoksee varkaan kiinni ja palauttaa lompakkoni hallintaani.

Tekijän- ja patenttioikeus ovat olleet 150 vuotta vaikeita siksi, etteivät lain suojaama teos ja lain suojaama patentoitu keksintö ole fyysisesti olemassa. Tämä kirjoitus, jota luet nyt, ei ole teos. Minun laatimani teos ”ilmenee” tästä. Kysymys ei ole hiusten halkomisesta. Teostani ei voi pelkistää sanoiksi, koska epäilemättä tekijänoikeuteni koskisi myös tätä kirjoitusta huolellisesti toiselle kielelle käännettynä. Kertomuksen kirjoittajalla on mahdollisuus määrätä elokuvasta, joka tehdään tuota kertomusta käyttäen. 

En omista henkilötietojani. En voi myydä tietoa syntymäajastani ja henkilötunnuksesta, vaikka joku ostaisi. Minulla kun ei ole keinoa estää Googlea myymästä samoja tietoja Amazonille jne.

Vakuutan tutkittuani asiaa yli neljännesvuosisadan, ettei arkaluonteisten mutta ehkä rahan arvoisten tietojen suojaaminen onnistu. Euroopan tietosuoja-asetus GDPRS on jokseenkin käyttökelvoton, susi. 

Uskokaa minua, tämän kaupungin miehet, ja te, naiset. Tieto ensi viikon oikeasta lottorivistä olisi hyvin arvokas. Tieto viime viikon oikeasta rivistä on rahallisesti arvoton. 

Tieto on kauppatavaraa nenäni edessä. Heti kun olen käynyt katsomassa, mitä   käsittämättömän hienon ja minua syvästi miellyttävän nobelistin Olga Tokarczukin kirja ”Alku ja muut ajat” maksaa (29,90), sekä sähköpostiini että aivan asiaan kuulumattomille sivuille alkaa tulla patisteluja.

Voisin järjestää kurssit Eduskunnan oikeusasiamiehen virastossa. Lehtien mukaan virastossa on väitetty, että verohallinnon koneellisesti laadituttamat veroehdotukset olisivat lainvastaisia. Virhe on sama kuin jos väitettäisiin, ettei seteli ole oikea ja siis valtiota sitova, kun siihen on painettu kahden henkilön nimet sen sijaan että ne olisi kirjoitettu kynällä.

Jos asiakirja, seteli vastaava on kysymyksessä olevaan toimeen oikeutetun virkamiehen tai virasto antama, sen sitovuuteen ei vaikuta, onko se laadittu oikealla vai vasemmalla kädellä vai koneellisesti. Ennen sanottiin, että tämä on olettama, praesumptio juris. – Muistan kun eräs pikku oikeusneuvos intti 70-luvulla, ettei tulostettu toimituskirja ole lainmukainen. Pitää olla koneella kirjoitettu…

Heinäsirkka kulkee kankeasti

Amazon Prime esittää moniosaista sarjaa ”The Man in the High Castle”. Taustalla on 1982 kuolleen Philip K. Dickin science fiction -romaani, jonka suomennos on nimeltään ”Oraakkelin kirja”.  Sitä ei taida saada mistään, mutta kirjastossa on kymmeniä varauksia.

Olen ihmeissäni. Ja olen vieraalla alueella ilman karttaa ja kompassia. Siksi varoitan lukijaa uskomasta puheitani. Minusta näet oikeiden kirjailijoiden ulkopuolelle sijoitetun Dickin kirja on harvinaisen hyvä ja Amazonin omaa tuotantoa oleva laaja elokuva joka suhteessa erinomainen.

Samaa sanoi Helsingin Sanomien arvostelija.

Dickin tekseihin muuten perustuvat myös ”Blade Runner” ja ”Total Recall”.

Tämä Korkean linnan mies kuvaa tilannetta 1960-luvulla, kun siis USA ja Englanti olivat hävinneet toisen maailmansodan, Yhdysvaltain länsirannikko oli edistynyt natsismin entisestään raaistunein opein ja itärannikolla toimi Japanin nukkehallitus kaikessa keisarikunnan komentoa noudattaen. Juutalaiset ja värilliset kaasutetaan välittömästi. Koko Afrikan väestö on tuhottu väärän rodun vuoksi.

Heinäsirkka-kirja on siis kuvitelma kuvitelman sisällä. Dickin kirjan henkilöt lukevat siitä, millaista olisi ollut, ellei Franklin D. Rooseveltia olisi murhatta Miamissa 1940 eikä Veenäjn rintama olisi romahtanut Stalingradissa, kun uusi ja mitätön USA:n presidentti kieltäytyi tukemasta sotaa Hitleriä vastaan…

Sarjassa amerikkalaiset ovat vaipuneet vähäpätöisyyteen. Saksa ja Japani valvovat pieniäkin liikahduksia, eikä amerikkalaisilla ole oikeastaan mitään sitä vastaan. Saksalaiset lentävät Marsiin. Amerikkalaisilla ei ole sellaiseen tietoa eikä halua.

Lukijan ja katsojan tehtäväksi jää miettiä, onko tämän viihteen takana muutakin.

Luultavasti Dick, joka kirjoitti paljon henkensä pitimiksi ja hosuen, osasi jättää tarkoitusperät vähemmälle. Hän kulki samaa tietä kuin Ray Bradbury, jonka ajatjusleikki ”Fahrenheit 451” innoitti Turffaut’n tekemään elokuvan maailmasta, jossa lukeminen on kielletty ja käskyt välitetään kuvilla. Lopussa käy ilmi, että ihmiset haluavat kuitenkin lukea ja opettelevat kirjoja ulkoa. Tätähän muuten esiintyi Neuvostoliitossa.

Jossain ketään kiinnostamattomassa paikassa toimii hyvin pieni toisinajattelijoiden joukko, joka lukee heinäsirkka-kirjaa. Koska kirjan nimi on Raamatusta (Saarnaaja 12 luku) otsikossa on vanha suomennos. Alkuperäisteoksessa ja elokuvassa tuon vapauden kirjan nimi on ”Grasshopper lies heavy”.

Lause on käsittämätön. Jotain ymmärtää lukemalla tekstin tunnelman:

1. Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja
joutuvat ne vuodet, joista olet sanova:
2. "Nämä eivät minua miellytä"; ennenkuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin -
3. jolloin huoneen vartijat vapisevat ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin, ja akkunoista-kurkistelijat jäävät pimeään,
4. ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät;
5. myös peljätään mäkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti, ja kapriisinnuppu on tehoton; sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla -
6. ennenkuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon.
7. Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.
8. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja; kaikki on turhuutta!

Vihapuhe vieri

Rahvaanrunoilija Paavo Korhonen runoili Rautalammilla ja kuoli 1840. Elias Lönnrot poikkesi tapaamassa, kirjoitti muistiin ja julkaisi 1848. Lönnrot valitteli kirjeessään, että tämä Vihta-Paavo oli niin mahdoton juoppo. 

Itse arvelen, että kansanrunoutemme suurten nimien takana oli muun ohella laulajien persous päihdyttäville aineille ja lahjonta. Lönnrot itse vieroksui väkeviä.

Lönnrot oli selvästi 1800-lukumme suurin lahjakkuus ja ensimmäinen ja viimeinen mestarismies, joka tuli toimeen sekä suomeksi että ruotsiksi kenen kanssa tahansa. Tänäkin päivänä se olisi korkeammissa piireissä harvinainen saavutus.

Kalevalan poikkeuksellinen arvo ymmärrettiin laajasti. Lönnrot ei viitsinyt lähteä edes Saksaan professoriksi, vaikka pyydettiin. Hänen kirjeenvaihdostaan hahmottuu jotain aivan muuta kuin pölyttynyt pölkkypää.

Lieneekö Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ansiota, että kuin enimmäkseen kaavamaista Snellmania on pidetty esillä jatkuvasti, Lönnrotista on vain 1920-luvun elämäkerta (Anttila) ja sitten vain kumea hiljaisuus.

Tiedän ja ymmärrän, että runomuoto sinänsä ja Kalevalan kieli vaatii nykylukijalta hiukan ponnistelua. Mutta kielen ja kieliyhteisön rakentajana Lönnrot oli samaa uskomatonta luokkaa kuin kiusankappale Kivi. Kalevalassa esimerkiksi loppuruno (Marjatan poika) ja esimerkiksi Kilpalaulanta   näyttäisivät olevan hyvin selvästi määrätietoisen kirjoittajan eli siis Lönnrotin työtä.  

Nimismies Kokista

Ruunun Kokki, Jämsän Kokki, Rautalammin Kokki,
Reikänuttu, paikkapöksy, takkukarva takki;
Kokki jota kypsen kysyi, kypsen kyllä tiesi,

Kypsen tehdä taitamatta, kypsen kyllä löysi.
Kokki jota koiran juonet kaikki kyllä tunsi,
Kokki jota koplotella miehen taskut taisi.

Ruunun roisto, Jämsän jättö, kowan onnen Kokki,
Rahan kurri, welan herra koko tämä Kokki;
Monen miehen mieltä myöten teki tämä Kokki,
Jolla oli, siltä otti, peijakas kun petti.

Siinä armo sekä hirmu rinnatuksin pantiin,
Että aiwan äänetönnä iso aika oltiin;
Kaikki pere pelästyypi: "mitähän nyt tehdään,"
Kokki kovin wihastuupi: "kyllä se nyt nähdään".
"Elä suutu, hywä herra, kyllä minä annan,
Kun ma katson kassojani, tasan tästä pannaan".

Itse Kokki rahat luki, näitä meillä nähtiin,
Halttunen se wärkit hankki, joilla kirjat tehtiin.
Heti kohta kestinkihin ukko akkoinensa
Kutsuttihin kirkkotieltä, wanhin poika kanssa.

Piti wiedä wiinakannu, josta suuhun saatiin,
Kuiwa ol´ se kahwipannu, mitäs sille taittiin.
Eipä Kokin kestingissä haihtun´t miehen hattu;
Se ol´ harwa wiinaryyppy, joka siellä sattui.

Wiekää weikot welkakirjat, kyllä Jaakko jaksaa,
Yhtä haawaa saatte rahaa, Kokki kaikki maksaa;
Mutta pienet welkamiehet yksitellen menkää,
Ett´ei Kokki, welan herra, paljoutta pelkää!
Weitset, piiput, wiinaryypyt, kaikki hän ne maksaa,
Säkit, kontit, saawit, pytyt, tämä welkasaksa,

Woit ja talit, kenkäparit, waikka mitä otti,
P a l s a r i n se poikinensa ottamassa woitti.
Tämä Kokki Kokin poika Kokin koulut käynyt
Konstillisen Kokin mahdin koulusta on tuonut.

Jämsän joki, Rautalampi tämän Kokin tietää,
Ett´ei tämä Kokki ole, joka puuron keittää.
Kokin pitää pitäjästä ahkerasti ajaa,

Kerustella keittämistä, särwintä ja suolaa,
Muuta kanssa kaikenlaista, josta soppa syntyy;
Kokit ne ei paljon puista, keittohon ne tyytyy.

Kuullun ymmärtäminen

Kirjoitin että eräs puolueen puheenjohtaja sanoi televisiossa Postin lakon johtuvan maahanmuuttajista. Heille kun kelpaa huonokin palkka. Tavoitteena on suomalainen sosiaaliturva.

Muutamassa kommentissa tätä pehmenneltiin. Jotain sen suuntaista oli ehkä ollut esillä.

A-studiossa maanantaina 18.11. Halla-ahon ja Orpon keskustelussa, joka on Yle Areenassa, ohjelman kohdalla 9:02 – 9:37 minuuttia ja uudelleen 12:45 Halla-aho esitti tuon väitteen. Jälkimmäisessä kohdassa hän siirtyi selittämään, että ilmaston muutokseen tähtäävät liioitellut toimet. Vaarantavat maan vientiteollisuuden ja siten työllisyyden.

En ole Halla-ahon perään.

Mietin kirjoituksen, kuuntelemisen ja näkemisen toimintaa. Bill Brysonin ”Body” oli se ravisteleva vaikute. En oikein usko omiin tulkintoihini enkä varsinkaan mielikuviini. Bryson ja hänen haastattelemansa pitkän linjan ammattilaiset (lue: nobelistit) näyttävät kuitenkin tässä tukevan luuloani. Myös aistimuksemme ovat osittain oman hermojärjestelmämme tuotetta, eikä ole tyhmää kysyä, miksi makea maistuu makealta. Molekyylit sinänsä eivät maistu miltään.

Televisiossa näimme taas joitakin päiviä sitten, että lumelääkkeet voivat näkyä selvästi aivotoiminnassa ja poistaa kivun, vaikka niissä ei ole ainuttakaan vaikuttavaa ainetta.

Kuulemme mitä sattuu, näemme valikoivasti, kirjoituksen tulkinta riippuu asiayhteydestä, ja asiayhteys on epäselvä.

Luotettavaa tietoa ovat itsensä määrittelevät (aksiomaattiset) alat. Ainakaan minulla ei ole elinaikaa väittää kertotaulua vastaan eikä huomautella kymmenlukujärjestelmästä tai lukuteoriasta.

Tämän kirjoituksen johdosta alle 1 prosentti lukijoista kelaa esiin Ylen Areenan taltioinnin. Muut tietävät että asianomainen puhuu totta tai että hän valehtelee tai että asialla ei ole väliä, ja tässä on parempaakin tekemistä.

Tarvittiin vanha oikeusteorian lähdekirjani, italialaisen E. Bettin tulkinnan yleinen teoria, ennen kuin suostuin tajuamaan. Olen kohtalokkaasti lakimies ja runoilija. Eräällä tasolla tiedän, että puhe postin lakosta ja työllisten työläydestä on runoutta.

Toisin kuin minullekin opetettiin kaiken maailman kouluissa, ei poliittinen puhe ole mitään ”asiaviestintää”. Ajatelkaa USA:n, ajatelkaa Venäjän, Puolan ja Unkarin, Italian ja Espanjan etenkin Englannin hallaisia ahoja.

Kilpalaulanta on kuvattu Kalevalassa, pääosissa herra Väinämöinen ja Joukahainen. Vanhempi kilpailija laulaa nuoremman suohon, ja tälle jalkaan kiviset kengät.

Kysymys on loitsimisesta eli taikojen tekemisestä eli siis runoudesta, jonka tarkoitus on vaikuttaa kuulijoihin. Sanat tehoavat. Niiden todenperäisyyden kysyminen on osoitus, ettei kysyjä ymmärrä, mikä laji on meneillään.