Meillä B-luokka oli hurjan paljon parempi kuin A. Mittaan ylioppilaskirjoituksilla, myöhemmällä koulutuksella ja työuralla. Itse olin siis A-luokalla.
Ajattelen muuttaa mielipiteitäni. Tutkimuksen ja ajoittain kiitostenkohteena on ollut vanhastaan ensiluokkainen kirjallisuus. Alan taipua kannattamaan toisen luokan tekstiä.
Esimerkiksi ”Suomen kirjallisuuden antologia” I-VIII sisältää selvästi parhaan kirjallisuutemme, mutta jos minulla olisi käytettävissäni Jäntin ”Suomen sana”, saattaisin käyttää sitä hanakammin. Ensin mainittu on Anhavan koulukunnan työtä, ja kokonaisuudessa, johon kuului myös ”Suomen kirjallisuus I-VIII”, työmyyriä olivat muiden ohella Matti Suurpää, Sirkka Kurki-Suonio ja Hannu Launonen.
Yrjö A. Jäntin kyvyistä tekstin tajuajana minulla on sangen laaja kokemus, ja se on kielteinen. Arjessa hän ei yleensä edes uskotellut ymmärtävänsä kirjoja, joissa ei ole kuvia. Toisin oli hänen isänsä Jalmarin laita. Mutta Suomen Sana 1-24, jota en siis ottaisi asutooni vaikka siitä maksettaisiin, on mielenkiintoinen sillisalaatti-rosolli-väskynäsoppa, johon on sekoitettu yksiin kansiin kaikenlaista yhteen kuulumatonta.
Niinpä kokonaisuus on samalla tavalla ylläpitävä kuin Karilaan Pikku Jättiläinen (jonka kokoonpanossa ei ole päätä eikä pasmalankaa) tai saman tekijän ”Suuri kaskukirja”, jossa on loputon määrä anekdootteja, jotka eivät naurata.
Palaan lähipäivinä pohtimaan, mihin ja miksi kaskukirjat ja humoreskit tyyppiä Agapetus, ja pakinat tyyppiä Olli ja Valentin ovat kadonneet.
Tämä on sivujuonne, kun nyt tähdennän, että Suomessa perinteisesti kääntäjän ei ole tarvinnut osata kääntää. Myöskään lähtökielen ymmärtämistä ei edellytetty. Juhani Jaskari ja Eila Pennanen olivat tuomassa muutosta. Joku Kersti Juva on täysin epätyypillinen ilmiö, syvällisesti aiheisiinsa perehtyvä erinomaisesti omaa ja vierasta kieltä osaava mestari.
Minun aikanani käännettävää ”annettiin” ansioituneille ja suosituille tekijöille kuin armopaloja, ja näiden onnellisten odotettiin osoittavan käyttäytymisellään kiitollisuutta. Vain Tammessa toimittiin toisin, koska J. Helleman oli itse lukenut merkittävät kirjat alkukielellä ja tutustui suomennoksiin. Hänhän muuten sattui olemaan tanskalainen, joka oli lapsuudessaan oppinut Suomessa suomea.
Hankin kiireesti Helmi Krohnin elämäkerran, joka ilmestyi juuri. Olen hyvin utelias näkemään, yrittävätkö kirjoittajat tehdä hänestä tämän hetken #-hengessä erittäin merkittävän kirjailijan. Sekin on kiinnostavaa nähdä, missä määrin otetaan esiin se, että Krohnin entinen aviomies E.N. Setälä oli vuosikymmeniä suomalaisen kulttuurin paha henki.
Olin kummissani, kun jouduin Otavassa 1964-1965 ”stilisoimaan” eli korjaamaan mm. Helmi Setälän lukuisia suomennoksia nuorisonkirjallisuuden klassikoista. Oli helppo havaita, että hänen suomen kielen tyylinsä oli oudon piimäistä verrattuna esimerkiksi sisarpuoleen (Aino Kallas) ja että englantia, josta hän suomensi, hän ei osannut käytännössä lainkaan. Mutta tämä nipottaminen on sekä häijyä että turhaa. ”Maailman parhaita nuorisokirjoja” on edelleen useimpien lukijoittensa rakkaassa muistossa, eikä ketään häirinnyt käännösten kehnous. Mutta palaan asiaan. Olen ajatellut kääntyä spiritualistiksi ja samalla spiritistiksi.
Kuvassa Krohnien pitkäaikainen tyyssija Kiiskilän hovi Viipurinlahden rannassa.
Pakinoitsijoista Bisquit oli edelleen hyvin luettavaa, kun kesämökin hyllystä pokkarin löysin. Agapetuksista ym. on tosiaan aika jättänyt. Ollista ei aivan yhtä pahoin. Hänen ja Karin mustapartaiset miehet olivat jos ei veljeksiä, niin serkkuja ainakin.
VastaaPoistaYliesierikoisapulaisvaravaurioraivausvuorovarausratkaisupäällikkö.
Täydennykseksi, että kyllä Aapelikin on vielä täyttä tavaraa.
PoistaOheisen linkin takana piruilua Paavolaisen synkälle yksinpuhelulle vuodelta 1946.
Meidän Herramme muurahainen.
http://tuhannettunteet.kuopio.fi/main.asp?sid=3&sivu=5&kpl=13&o=5
Minulla on hyllyssä useampi vuosikerta "Kuvallinen kuukausilehti Otavaa". Niitä voi selata ällistyksellä. Ei sellaista yleistajuista kulttuurilehteä liene sen jälkeen tehty, ja varhaisemmat Kyläkirjastot keskittyvät enemmän ristillissiveelliseen opettavaisuuteen. Sama koskee "Pääskystä". Ikävä että päätoimittaja sittemmin sekosi.
VastaaPoistaAnteeksi lausejärjestysvirhe: Tarkoitin siis että "Otavan" rinnalla "Pääskynen" on myös todella korkeatasoinen julkaisu. Sinne muuten on tainnut kirjoittaa ihan lapsina joukko myöhempiä tärkeitä henkilöitä.
PoistaPääskyseen on uusimman elämäkerran mukaan kirjoittanut myös Katri Vala. (Katri Vala/Kulkuri&näkijä/Minna Maijala/Otava 2021)
PoistaVEK
Spiritus fortukseen suosittlemme Wells -- Huxley -- Wellsin järkälettä "Elämän ihmeet" joka isoisän kirjahyllyssä mua suunnattomasti kiehtoi 50-luvulla, ja sen lukua yhdeksän, "Rajalla ja rajan takana", jossa käsitellään ihmishengen maailmaa: oppi sielusta, ruumiista ja hengestä; ennustavat unet ja ajatuksensiirto; selkeänäköisyys ja telekineesi; aineistuminen ja ektoplasma; persoonallinen kuolemattomuus.
VastaaPoistaKoska samaan aikaan luin myös vaikuttavasti Doré-kuvattua raamattua -- samanlainen tiiliskivi -- taisin saada ns. tiedon peruskivet aika varahin.
Mutta muistiin jäi vain ihmeet.
Myöhemmin uteliaisuus näillä alueilla on laimennut, ainakin yleisessä mediass. Johtunee huijauksen helppoudesta ja usein myös tuottavuudesta.
"#-hengessä"
VastaaPoistaHyvä heitto. Tuo spiritushan on nyttemmin valtakunnan päälehdessä lähes päivittäin silmiemme edessä ainakin aukeman mittaisina panegyyreinä, oli taiteen- tai tieteenala mikä hyvänsä. Mutta ei parane aukoa enempää; siellä tuntuu olevan kiivaankoleerisia toimitushenkilöitä.
Itse luen "lehden" nykyään (olosuhteiden pakosta) sähköisessä muodossa puhelimen näytöltä. Mikäli en tee aktiivisesti valintoja, vaan tyydyn masokistisesti siihen sisältöön, mitä julkaisija minulle haluaa näyttää, loistavat tasapuolisesti kaikki tieteen- ja taiteenalat poissaolollaan. Sitä vastoin kaiken karvaisia some-ilmiöitä, -persoonia ja -influenssereita skrollautuu ruudulleni - ajan ilmausta käyttääkseni - ihan jäätävät määrät.
PoistaToisaalta se on myös avartavaa. Tänäänkin olen lukenut parista podcastaajasta, muutamasta ns. life style -sisällön (asuminen, muoti ja puolialastomana poseeraaminen) tuottajasta ja yhdestä Facebook-sivuston avulla löytyneestä korusta. Ai niin, olihan siellä muuan tv:stä tuttu stailaajakin.
Tiede ja taide, ketä kiinnostaa??!
Muistanpa ajan vuonna 1975, jolloin luennolta tullessani äkkäsin kirjakaupassa Matti Klingen vastailmestyneen taskukirjan Bernadotten ja Leninin välissä. Illalla sitten ahmin tuon opusculumin. Pieni nide avasikin todella avaria näköaloja, joita en ennen ollut tullut ajatelleeksikaan. Painavimpana jäi mieleen Klingen artikkeli "Mikä mies Porthan oli?" Siitä selvisi millä keinoin, ja hyvinkin väkinäisesti, Turun akatemian professorista tekemällä tehtiin Suomen ensimmäinen pronssiin valettu "suurmies". Keskeisen sysäyksen antoi, kuinkas muuten, Snellman ja hänen lehtikirjoituksensa "Hvad var Porthan". Ja tuo kaikki tietenkin nousevan suomalaisen nationalismin tarpeisiin. Samalla Klingen artikkeli antoi ajattelemmisen aihetta yleisemminkin siitä, miten ja miksi ns. suurmieskuvia on aikojen saatossa rakennettu.
VastaaPoistaVuosikymmeniä myöhemmin satuin kuulemaan yleisöluennon, jossa esitelmöitsijä, yksi tuon Helmin Krohnin elämäkerran kirjoittajista, puhui mm. Tyyni Tuuliosta ja tämän aikalaiskirjailijoista. Tuossa yhteydessä esitelmöitsijä pohdiskeli, eikö nykyään olisi tarvetta myös "suurnaiseuden" käsitteelle. Jäin poistuessani tilaisuudesta pohdiskelemaan, mihin tarpeeseen nykyaikana tarvittaisiin uusia konstruoituja "suurhenkilöitä", kun "keksittyjen traditioiden" myyttiä on Klingen tapaan jo vuosikymmeniä sitten alettu murtaa. Ja sitä paitsi (loppukevennyksenä, ilman mitään aliarvioivaa saati muuta tarkoitusta): historian "jännät" naisethan meillä jo onkin.
Yhdessä perinnönjaossa sain tietysti kirjoja isänisän kirjastosta.Sain yhden kokonaisen sarjan: Suomen kansalliskirjallisuus I-X,toim. E.N. Setälä, V. Tarkiainen,Vihtori Laurila. Otava 1932-39. Minusta kirjasarja on hyvä. En olisi tullut lukeneeksi Suomen kirjallisuuden historiaa yhtä läheltä ilman tätä sarjaa. Yliopistossa opiskelin maailmankirjallisuuden draamaosastoa.
VastaaPoistaSitä olen miettinyt että mistä Otavalle tuli päähänpisto näin suuren sarjan kustantamiseen. Ehkä idea on kotimaisen kirjallisuuden laitoksilta, kun Setälä oli proffana ja taisi olla Tarkiainenkin,siis Helsingin yliopistossa.
Anteeksi, tuossa oli kirjoitusvirhe: Suomen kansalliskirjallisuus I-XV, eli opuksia oli 15 ja paksuja jokainen.
PoistaNyt kun Kiiskilän hovia pystytetään uudelleen lukuisine uusine sivurakennuksineen tulee miettineeksi varsinkin näin Ukrainan tapahtumien melskeissä, onko se tarkoitettu tunnuksettomille vihreille miehille.
VastaaPoistaPienille vihreille miehille meillä on yllin kyllin mukavia paikkoja, joita isänmaalliset miljardöörit ovat ostelleet eri puolilta maata ja rakennelleet sinne kasarmeja monine helikopterikenttineen. Ei siinä mene kuin hujaus, kun ne asutetaan. Asevarikkojen ympäristöt onkin ostettu omaan käyttöön jo kauan sitten.
PoistaMutta vielä jatkuvat rauhan ajat, älkää pelästykö. Ensin täytyy liittää keisarikuntaan heimoveli mustan mullan mailta, sitten vasta pieni suuriruhtinaskunta. Odotellessa puristellaan ilmat optioista.
Ja metsänomistajat ovat rakennelleet paljon metsäautoteitä pitkin ja poikin maata ettei panssarien tarvitse ajella ihan umpimetsässä.
PoistaPutin ihan takuulla arvostaa sinisiä silmiämme ja avuliaisuuttamme ja likvidoi sitten vain kaikkein paatuneimmat russofoobikot ja natokiimaisimmat sotakiihkoilijat.
PoistaNyt vain miettimään, mihin me Vladimir I Putinin patsas pystytetään? Ehkäpä Rauhanpatsaan päälle Hakaniemeen - nehän siinä selvästikin ikään kuin jo kantavat jotakin... Putinia tietysti!!!
Kylläpä Helsingin kaupunki oli kaukaa viisas!
Ne metsäautotiet on kyllä suurelta osin tehty valtion suosiollisella rahalla, kuten vesistöille ja ilmastolle tuhoisat ojituksetkin. Se siitä suomalaisesta metsätaloudesta yksityisenä liiketoimintana.
PoistaKukahan ne rahat on valtiolta ruinnan IT ja teiden rakentamisen metsiinsä sallinut?
PoistaTietysti painostusta on ollut paljon mutta tuskin valtiolta vaan..
No, jos se vainolainen tahtoo meidän perämetsien läpi kulkevaa metsäautotietä käyttää, mitähän luulee sieltä löytävänsä? Ja on siellä vielä sen verran puustoa pystyss. että tielle saa murroksen tehtyä. Ja löytyy jonkun tienmutkan takaa väijypaikkoja, joista voisi singolla lasauttaa...
PoistaTuskin niitä venäläisiä löytyy enää Kainuun korpiin tapettaviksi, kun niitten vähemmistökansalaisuudetkin ovat osoittautuneet enempi omapäisiksi kuin 80 vuotta sitten. Moskovan pojista tuskin on lähtijöiksi.
Kuule, niitä metsäautoteitä löytyy eniten nimenomaan Eteläsuomesta. Ja olettevasti Moskovan pojissa on enemmän lähtijöitä kuin meissä kolajuoman ja kännykän lihottamissa suomalaisissa.
PoistaMoskovalaiset poikulaiset tyrkitään lähtemään tai muuten...!
PoistaTaitaa olla toiveajattelua, no ehkäpä jos pannaan tytöt ja naiset asialle..
PoistaEdeltävät kommentit heijastelevat upeaa ja syvällistä kirjallisuuden tuntemusta. Itse olen saanut luoda maailmankuvaani hieman vaatimattomimmin. Joululahjaksi vuonna 1949 sain kymmenosaisen Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä sarjan. Täytyy sanoa, että kirjasarjasta ammennetuilla asenteilla olen melko hyvin tullut toimeen, vaikka sitten myöhemmin olen tullutkin perehtyneeksi muuhunkin kirjalliseen tuotantoon.
VastaaPoistaIsänikin oli ollut sotahommissa Viipurinlahdella alle 20-vuotiaana Jatkosodan aikana. Nostelivat siellä kuulemma ruumiita vedestä. Oli sekin yhdenlainen sotakokemus. Äitini oli ollut samoihin aikoihin Helsingissä pommitusten aikoihin. Oli ollut silloin tlapäistöissä Seurasaaressa ja Kansallismuseossa. Vaimoni täti oli kuulemma ollut lottana Itä-Karjalassa ja Munkkiniemen sotasairaalassa Helsingissä, Sellaisia nuoruusaikoja heillä. Arkkitehtipoikani taas kiersi ekskursiolla Viipurinlahden rantoja historiallisia rakennuksia tutkimassa._
VastaaPoistaMinulta meni vuosikymmeniä ymmärtää, että suomentaja oli siirtänyt Pekka Töpöhännän Uppsalasta Turkuun. Hyvin tehty! GK GK GK - kaikki kaikessa ! (Pekka Töpöhäntä Amerikassa). - Eräille tutuille stalinisteille annoimme kutsumanimet Momni, Pilli ja Pulla.
VastaaPoistaMinulle taas tuo pahamaineinen trio on tullut vuosikymmenten varrella usein mieleen erinäisten tyyppien ja ilmiöiden symboleina ("stalinistien" kiusaamaksi en ihme ja kumma kuitenkaan koskaan joutunut, eipä sellaisia edes tullut näköpiiriin). Näin tautisena (vapauden)aikana tulee mieleen lähinnä kolmikko HS, IS ja IL. (Kaikki yhteydet todellisuuteen kuviteltuja ja sattumanvaraisia.)
PoistaIlmoittaudun Töpöhännän Pekan ihailjakerhoon. On hämmästyttävää, miten osuva kuvaus mistä tahansa organisaatiosta on Monnin sekä Pillin ja Pullan muodostama kokonaisuus. Monnien kierous vaihtelee, välillä sitä ei juuri olekaan, mutta pillien ja pullien tyhmyys on aina yhtä huikaisevaa.
PoistaEihän tuohon tarvittu isoja muutoksia, pari vuotta Ruotsissa opetti mistä suomalaiset kadun nimet tulevat (skolgatan, hamgatan, nygatan, handelsgatan, trädgårdsgatan jne. ). Uusikatu on täällä vaihtanut nimensä mutta muut löytyvät edelleen.
PoistaAikoinaan puhuttiin yleisesti siitä, että niillä Kemppisen yhäkin kammoamilla Monneilla, Pilleillä ja Pullilla kuitenkin kaikitenkin oli parhaat "bailut", Maija Maitoparrat ja muut mirrit.
PoistaNähtävästi monikaan Töpöhäntää kommentoinneista ei ole koko sarjaa lukenut. Se on kokonaisuutena hieno kasvukertomus lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuistumisesta. Se sisältää opetusta koulukiusaamisesta, erilaisuuden ymmärtämisestä sekä rotujen rinnakkain elosta. On siellä urheiluetiikkaakin ja kaikki tämä sellaisessa muodossa, että alle kymmenvuotiaskin sen ymmärtää. Venäjänkielinen käännös olisi aikanaan ollut Putinille terveellistä luettavaa.
PoistaOlen kyllä lukenut mutta alle 10-vuotiaana, eikä kaikki sillä keinoin enää ole vereksenä mielessä...Alkuvuodesta 1959 sitten otin ja vein omin päin koko pinon Maalaistentalon aktikvariaattiin. Tilalle sain resuisia lännenlehtiä ja Urheilun Kuva-Aittoja. Äiti hieman pahoitteli ja moitiskelikin.
PoistaSen luulen muistavani, että tuon alun perin Pelle Svanslösin sattumuksissa ei puhuttu mitään koulukiusaamisesta saati "rotujen rinnakkaiselosta". Asiallisesti ehkä sama, mutta käsitteinä nuo vuonna 1939 alulle pannussa sarjassa olivat aivan outoja, nykyvinkkelistä anakronismeja.
Jostain olen lukenut, että Gösta Knutssonin ilmeisen vauraan kodin huvilalle olisi otettu kesäkissa, joka sitten syksyn tullen jäi surkeana katsomaan perheen kaupunkiin suuntaavan auton perään. Gösta Knutssonin myöhemmistä tunnonvaivoista olisi sitten kirvonnut kirjan aihe.
Pekka Töpöhäntä koulussa sisältää sen koulukiusaamisen ja rotujen rinnakkain eloa löydät kirjasta Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira. Tässä kirjasarjassa osaltaan Knutsson sivalteli korville joitakin Göteborgin silloisia tunnettuja hahmoja, jotka paikalliset tunnistivat mm Monnista ja hänen aseenkantajistaan.
PoistaSaattaapa ollakin. Kuten sanoin, en ole asiantuntija ja muistonikin ovat kaukaisilta ajoilta. Silti ihmettelen: valtaosa Pelle Svanskös -kirjoista ilmestyi 1940-luvulla, viimeisin 1972. Noihin aikoihin Ruotsissa ei ollut minkäänlaista "rotuongelmaa". Päinvastoin, Ruotsi oli natsi-Saksan jälkeen "rodun puhtautta" vaaliva suurvalta Uppsalan Rasbiologiska Institutet -tutkimuslaitoksineen, joka lakkautettiin vasta 1958.
PoistaKnutsson oli Natsisaksan vastainen ja näinollen poikkesi valtavirrasta. Vaikka kirja Pekka Töpöhäntä Amerikassa kosketteleekin järjestäytynyttä rikollisuutta, niin osoitin kohdistuu natseihin. G.K. kavereiden tervehdyskin on kopio natsitervehdyksestä.
PoistaIhan 70-luvun alussa Ruotsin suurissa tehtaissa työskennelleenä voi todeta, että Ruotsin rotuongelma olivat suomalaiset ja jugot. Se pätee myös Tukholmaan. Muita rotuja siellä ei näkynyt sen enempää kuin samaan aikaan Suomessakaan.
PoistaVasta 70-luvun lopussa maassa alkoi parveilla muitakin "rotuja", lähinnä kurdeja ja arabeja. Mustia afrikkalaisiakin oli muutamia, mutta ei heitä tehtaissa näkynyt. Olen muuten siitä harvinainen ihminen, että olen nähnyt mustalaismiehen oikeissa töissä tehtaassa. Kolme päivää hän sitä kesti.
Mikähän kansallisisänmaallisen aatteen merkitys tässä konfliktissa on? Putin uhoaa suurisänmaallisuuden nimissä, mutta isänmaallisia ovat ukrainalaisetkin. Jos "perinteisoä arvoja" kannattava nationalismi on meidän(kin) aikamme johtava aate, niin voi meitä!
VastaaPoistaTämähän on myös meidän oikean laitamme ääriainesten dilemma: miten samaan aikaan kumartaa idän vaarallista autokratiaa ja esiintyä täällä yli-isänmaallisina. Mutta populismissahan millään johdonmukaisuudella ei olekaan väliä, kunhan vain ääni on asiasta riippumatta aina tarpeeksi kova.
PoistaSuomessa kuva koko Ukrainan tilanteesta olla hieman vino, koska medioista suurin, Monni, pilli ja pullat perässään, käyttää tilannetta niin voimallisesti Natohaaveidensa propagointiin. Samanlainen perspektiiviharha vallitsee oletettavasti noin kaikissa maissa, missä mihinkin suuntaan ja mistäkin syystä. Kotimaisten lisäksi anglosaksisen maailman medioiden alkuvuoden uutiskattauksesta kun yrittää uloszoomata ja kokonaiskuvaa hahmottaa, ei oikein voi tulla muuhun tulokseen kuin, että eniten sotaa tässä on julistanut USA. Suorastaan nauratti Ukrainan presidentin sanottua Bidenille, että hätäkös tässä on ja Bidenin pettymys tämänkertaisen hämmingin polttopisteestä tulleeseen tilannekuvaan ehti lipsahtaa maailmalle. Syykin pettymykseen on nähtävissä: USAssa on vaalit edessä ja yhteiskuntarauha valmiiksi vaakalaudalla tilanteessa, jossa parinkymmenen vuoden setelinpainannan lasku on tulossa maksuun. Jenkeissä inflaatio ylitti eilen 7%. Mikäs moiseen tilanteeseen parempi olisi kuin perinnelääke; pikku sota. Mutta se suunnitelma ei nyt vaan ole käyttis, koska nyt tulisikin iso. Onneksi jenkeissäkin on taas aikuisia presidentin ympärillä ja heidän on keksittävä muuta.
VastaaPoistaNäyttää siltä, että joku ymmärtämätön, kokematon, historiaton tai vallastaan hulluksi tullut porukka on välillä muuta ajatellut, mutta nyt kaikille johtajille lännessä on kirkastettu fakta, ettei Ukrainaa - äitivenäjän tuhatvuotista alkukotia - voida naton jäsenenä ikimaailmassa hyväksyä. Asian yksinkertaisuus selviää katsomalla karttaa. Vertauskuvin: Kuuban ohjustaminen tai Hangon pakkovuokraus olisi kärsijän kannalta Ukrainan USAan liittämistä selvästi vähäpätöisempi asia. Putin tuli sen nyt alleviivanneeksi, vähän turhankin perusteellisesti. Onneksi meidän suomalaisten turvallisuuden kannalta tilanteessa on hyvä juttu se, että suurella varmuudella Venäjän meneillään olevan hankkeen suunnitelman tavoitteita määrittelevässä kappaleessa on korkealla sijalla alleviivattuna, että Monni ei saa missään nimessä tavoitteessaan onnistua. Se kun olisi erittäin vittumaista, kallista, vaarallista ja tarpeetonta molempien maiden kannalta. Nato tulisi kahden, kolmen minuutin lentomatkan ja liki tykistökantaman päähän toisesta pääkaupungista, Pietarista. Suoran vihollisrajan mitta moninkertaistuisi. Ruotsikin siinä takana, nyt virallisestikin liki kahdeksan vuosikymmenen jälkeen. Lujaa vastapainoahan semmoiseen olisi laitettava. Siinäkö meidän suomalaisten olisi sitten kiva? Onneksi meillä on yhteinen intressi ja tsaarin valtuuksilla vetävä Vlad P ymmärtää kyllä moisen tilanteen kaikin keinoin väistää.
Hänen ja hovinsa pitää nyt päättää, miten purkaa tämä suurehkoksi paisuteltu asioiden selväksitekotilanne. Tavasta luulisi toki olevan valmiiksi suunnitelma - varsin putkeenhan operaatio on mennyt tähänkin asti ja plan A lie edelleen käytössä. Oma arvaukseni on päivän, parin sisään-ulos-operaatio jo valmiilla konfliktialueella. EU ei ehdi edes kantaa muodostaa - diktaattorin luontaisetuja - ennekuin tilanne on jo ohi. Sitten lännen lausunnoissa moititaan kovasti, kaikkien oikeasti huokaistessa helpotuksesta. Diplomatiaa aletaan toimittamaan entistä ahkerammin.
Solttupojat pääsevät kotona käymään, Saksan päästä kaasuputki aukeaa ja elo vähän kaikkialla jatkuu, kuten ennenkin. Huonompiakin vaihtoehtoja toki on, runsaasti. Monnin lempiagenda pysyy silti kaikissa todennäköisissä skenaarioissa yhtä tyhmänä ja epätoivottavana koko maailmankolkalle.
Muuten ihan hyvä, mutta sisältää ajatuksen, että suurvalloilla on oikeus etupiiriinsä.
PoistaNatohan ei leviä eikä laajene, vaan pienet maat sitä levittävät ja laajentavat halutessaan sen suojaan isolta viha- ja ylimieliseltä naapuriltaan. Natoon pääsyä pitää anoa ja rukoilla! Siis ihan päinvastoin kuin Venäjän valtapiirin kanssa. On siinä pieni ero.
Tarkoitatko kirjoituksellasi sitä, että pitäisi palata "turvalliselle" 70-luvulle, jolloin Tehtaankadulla päätettiin kaikesta maatamme koskevasta olennaisesta. Se nimittäin myös toteutuessaan tarkoittaisi sitä, että me joutuisimme "liittoutumaan" ns länttä vastaan. Duuman varapuhemies tässä hiljakkoin kaavaili Venäjän saavuttavan tsaarinvallan aikaiset rajansa ja mm Balttian maat sekä Suomi ryömisivät Venäjän helmaan, kun huomaisivat oman mitättömyytensä. Oletko varma, että olisi hienompaa harjoitella Venäjän sotavoimien kanssa esimerkiksi Tukholman valtausta. "Ei teiltä kysytä. Te olette pieni maa..." sanoi N-L:n edustaja Liettuan varaulkoministerille. "Teidät tullaan liittämään Neuvostoliiton kunniakkaaseen perheeseen, kuten Viro, Latvia ja Suomi..."
PoistaMikähän siinä on, että joka ikinen kerta, kun esittää, ettei Suomen ei pitäisi liittyä Natoon perustellen näkemystään sillä, että se vetäisi ilkeästi Venäjän ja Usa-Naton ikuisen kukkotappelun etulinjan polttopisteen muutoin kovin kauniille ja mukavalle etelä-Karjalan seudulle ja laajemmassa katsannossa koko Itämerelle ja Skandinaviaan, tulee anonyymi kypäräpappi ja usein monta vasta-argumentoimaan asiaa 1970-luvulla ja suomettumisella? Olihan se varmaan traumatisoivaa ja ikävää sillä tavalla kärsällään maaten vaurastua, mutta mihin teiltä unohtui, että geopolitiikassa tehtiin uudet jaot jo miespolvi takaperin, kun NL hajosi. Pohjolan vinkkelistä valittu linja pitää Euroopan koillisnurkka rauhallisena, sillä ettei ole natoa laskettu tänne, on pelittänyt minusta oikein hyvin. Siksi näe syytä asiain tilaa muuttaa - enkä siksi myöskään kelpuuta tätä suomettumisperustetta.
VastaaPoistaLue tarkemmin idolisi itänaapurin nykypäivän viestejä. Tämä geopolitiikkasi tuntuu olevan uusjaossa eikä Natolla ole tässä mitään jakoa. Se on vain tekosyynä tälle "turvallisuusvajeelle".
Poista"Ikuinen kukkotappelu" on pientä liioittelua, sillä viimeisimmässä sodassammekin USA avusti auliisti Stalinin Neukkulaa sen yrittäessä tuhota Suomi. Sen kokeneita elää vielä. Siinä se kaunis ja mukava Karjalakin menetettiin, ellet muista.
PoistaMutta muuten olen kyllä kerrankin vanhan edistyksellisen rauhanpuolustajan kanssa samaa mieltä siitä, ettei Suomen kannata juuri nyt liittyä Natoon. Se momemtum meni 20 vuotta sitten.
Joo, ei ole laskettu tänne Natoa - eikä Neukkulaa, siinäkin onnistuttiin, vaikka tipalla oli. Unohdat myös ettei Nato laajene itsestään, vaan siihen täytyy anoa.
Miksi niin moni on halunnut siihen liittyä, selitäpä se?
Kypäräpappi