Kemppinen: joulukuuta 2023

IRANIN islamilaisen tasavallan suurlähetystön lehdistöosasto esitti perjantaina lehdessä kysymyksiä kansanedustaja Pekka Haavistolle, siinä sivussa eduskunnalle ja itse asiassa myös Suomen valtiolle. Ongelmana on kirjailija Salman Rushdielle annettu "uskonnollinen tuomio" eli käsky tappaa hänet.

Iranin Islamilaisen Tasavallan suurlähetystön on syytä tietää, että jos kirjailija Rushdie vierailisi Suomessa ja hänen asiansa ratkaistaisiin siis Suomen lakien mukaan, suurlähetystön olisi ehkä viisasta diplomaattiseen suojeluoikeuteen nojautuen poistua maasta. Rushdien "tuomiota" aktiivisin toimin tukevat henkilöt näet syyllistyvät Suomen lain tuntemista rikoksista toiseksi raskaimpaan, yllytykseen murhaan.

Vieraan valtion määräämän kuolemantuomion täytäntöönpaneminen Suomessa olisi murha, josta sen tekijä tuomittaisiin elinkaudeksi vankeuteen.

Ordre public -säännön mukaan Suomen oikeus ei kuitenkaan tulkintani mukaan tunnusta Iranin Islamilaisen Tasavallan langettamaa tuomiota, eikä kirjailija Rushdieta esimerkiksi luovutettaisi Iraniin. Käsitykseni mukaan tulkinta on kaikissa atlanttisen oikeuskulttuurin maissa sama.

Se mikä on Iranille tuomio on täällä raskas rikos. Tämä kirjoitus on vastalause rikoksen nimittämiselle oikeudeksi.

IRANIN Islamilaisen Tasavallan kirjoituksessa puhutaan omantunnon vapaudesta täsmällisesti samalla tavalla kuin Hitlerin Saksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa. "Kirja 'Saatanallisia säkeitä' hyökkää väärinkäyttämällä vapautta omantunnon vapautta vastaan ja häiritsee uskonnollisten ihmisten rauhaa kaikkialla maailmassa", lähetystön taholta todetaan.

Vapauden väärinkäyttämistä oli vasemmistolaisuus ja juutalaisuus 1930-luvun Saksassa, ja vapautta ymmärtämättöminä kansanvihollisina teloitettiin Stalinin Neuvostoliitossa ne, jotka häiritsivät hyviä kommunisteja ajattelemalla toisin kuin johtava ideologia edellytti.

Tuota ajattelutapaa, jollaista vieraan valtion lähetystö nyt levittää murhaan yllyttämisen ohella tässä maassa, on totuttu nimittämään fasismiksi.

Ihmisoikeussopimukset, joihin täällä suhtaudutaan vakavasti, ovat parastaikaa harkinnan pohjana, kun YK ja Amerikan Yhdysvallat harkitsevat voimatoimia eräitä entisessä Jugoslaviassa terroria harjoittavia ryhmiä vastaan. Lähtökohtaisesti kuitenkin se, mitä Iran tekisi oman suvereniteettinsa alueella Rushdielle, jos tavoittaisi hänet, on Iranin Islamilaisen Tasavallan sisäinen asia. Jos Iranissa ajatellaan, että sen lainkäyttövalta ulottuu esimerkiksi Suomeen, ajatus on virheellinen.

EUROOPPALAISILLA on pitkä kokemus ihmisten vainoamisesta heidän kansallisuutensa, kielensä, rotunsa, poliittisten käsitystensä tai mielipiteittensä vuoksi. Historian pitkinä kausina islam on usein ollut kristillistä Eurooppaa huomattavasti valistuneempi ja oikeudenmukaisempi voima.

Nyt osat ovat vaihtuneet. Iranin Islamilaisen Tasavallan edustama "uskonnollinen oikeus" on vakava asia.

SUOMEN EDUSKUNNAN ihmisoikeusryhmällä on laaja kannatus. Se edustaa huomattavaa kansalaismielipidettä. Kysymys ei ole yksittäisen kansanedustaja Haaviston tulkinnoista, vaan vakavista ja merkittävistä kysymyksistä, joiden oikeudellisia, filosofisia ja uskonnollisia ulottuvuuksia pidetään polttavan tärkeinä asioina. Kansanedustaja Haaviston tulkinnasta vallitsee laaja yksimielisyys. Iranin Islamilaisen Tasavallan ei tule tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä siitä, että jotkut poliittiset henkilöt ovat suostuneet markkinoimaan täällä sikäläistä uskonnollis-poliittista järjestelmää.

Täällä siis tuetaan sellaista kirjailijaa, joka on loukannut maailman uskonnollisten ihmisten ja muslimien uskonnollisia ja pyhiä uskomuksia. Täällä tuetaan myös sellaisia kirjailijoita, jotka loukkaavat tässä maassa laajasti kunnioitettuja kristillisiä käsityksiä. Jos jossain harvinaisessa tapauksessa syyllistytään uskonnon harjoittamisen häiritsemiseen, siitä sakotetaan maallisessa tuomioistuimessa.

Iranin Islamilaisen Tasavallan lehtikirjoituksessa loukataan raa'asti monien suomalaisten vakaumusta polkemalla ihmisoikeuksia ja niiden taustalla olevia vuosituhantisia kristillisiä oppeja. Tässä maassa se on sallittua, koska tässä maassa vallitsevan oikeuskäsityksen mukaan mielipiteiden ja arvojen - myös uskontojen - todellinen merkitys on niiden vakuuttavuudessa. Niiden merkitys nähdään siinä, uskovatko ihmiset niitä - vaikkei heitä uhattaisi surmata.

KOSKA hyviin tapoihin kuuluu esittäytyä, totean vielä olevani suomalainen tuomari, historiantutkija ja kirjailija.

DREYFUS I 22.6.1991

MUUTAMAT rikosjutut ovat järisyttäneet kansakuntia. Näytösoikeudenkäynnit ovat erikoisasemassa. Ne vertautuvat paraateihin. Ne ovat kulisseja, joissa totuutta lainataan käytettäväksi säästeliäästi vallanpitäjän tarpeisiin.

Muutamat jutut ovat "ratkaisseet" poliittisia kohtalonkysymyksiä. Suomen punaisia ei ollut pakko tuomita valtio rikosoikeuksissa yksin kappalein, mutta heidän kapinansa julistaminen rikokseksi voimassa olevaa lakia vastaan tuntui tarpeelliselta, vaikka perusteet olivat heikot. Sama logiikka toimi toisen maailmansodan jälkeisissä poliittisissa oikeudenkäynneissä.

VAIKKA Los Angeles paloi erään rikosasian sytyttämänä ja vaikka 1920-luvun Saccon ja Vanzettin ilmeisen väärä kuolemantuomio jakoi kansakuntaa samalla tavalla kuin Rosenbergien asiallisesti luultavasti oikea ja prosessioikeudellisesti kirkkaasti lainvastainen sähkötuolituomio 1940-luvulla, yksi poliittinen oikeudenkäynti on ylitse muiden, Ranskan Dreyfus-juttu, joka kiehui 1800-luvun viimeisinä vuosina ja uuden vuosisadan ensimmäisinä.

Sen ajan Ranskassa ei ollut mitenkään outoa, että viaton mies tuomittiin Pirunsaarelle, varsinkin kun hän oli epämiellyttävä henkilö ja juutalainen ja vuosien 1870-1871 sodassa selkäänsä saanut Ranska tarvitsi välttämättä Saksan uhan ja pettureita.

JUTTU valtavine intohimoineen kiinnostaa eniten siksi, että sen yhteydessä tapahtui kolme suurta kulttuurihistorian mullistusta. Intellektuellit keksivät itselleen nimen ja esiintyivät ryhmänä monien kuuluisuuksien johdolla: Zola. Anatole France, Marcel Proust. Toiseksi aito fasismi oli syntymässä, kun ihmisten pohjimmainen rettelöinnin halu sai ylivallan ja arkista rauhanaikaa oli saatu liikaa. Kolmanneksi työväenliike kääntyi Jaurèsin johdolla ensimmäisen kerran osallistumaan porvareiden kamppailuun.

Neljänneksi Dreyfus-juttu, jonka lopputuloksena armeija, kirkko ja seurapiirien kuohukerma menettivät mainettaan, oli ensimmäinen joukkoviestimin käyty kamppailu, joka aikana sata sanomalehteä kävi joka päivä kiihkeää kamppailua ja eräät, kuten Clemenceau, kirjoittivat 103 päivässä 107 laajaa lehtikirjoitusta tästä kiistakysymyksestä.

Viidenneksi oikeusjuttu nosti pintaan erikoisen sanojen samankaltaisuuden. Oikeus ja oikeisto ovat ranskan kielessä sama sana ja samoin saksassa ja englannissa. Tässä tapauksessa oikeisto ajoi vääryyttä.

Ilmiön kielellinen tausta olisi hauska selvittää. Miksi "oikea" on oikea? Oikeisto ei ajanut oikeutta vaan uskollisuutta, isänmaallisuutta ja kunniaa. Se joka asettui väittämään, että viaton oli tuomittu, hyökkäsi isänmaata, armeijaa, kirkkoa ja koteja vastaan.

LOPPUTULOS oli "dreyfusardien" voitto ja vakoojana tuomitun miehen vapauttaminen, mutta sangen luultavasti osa ensimmäisen maailmansodan alkuvuosien mielettömyyksistä luotiin tässä oikeudenkäynnissä. Kunnia, kiihko ja kiihkeä toiminta ennen kaikkea järkeä. harkintaa ja oikeutta - juuri kuten suurteurastukseen johtaneet taistelut.

DREYFUS II 29.6.1991

VIIME VIIKOLLA puheena olleen suuren kansallisen taistelun, miltei sisällissodan, ilmeinen tausta oli yhteiskunnan muuttuminen organisaatioiden hallitsemaksi. Suuren ja valistuneenkin yleisön oli mahdoton tajuta, että talouselämässä ja kulttuurissa olivat toiminnassa uudet markkinavoimat eikä suinkaan pirullinen juutalaisten, kapitalistien, jumalankieltäjien, onnenonkijoiden ja isänmaanpettureiden syndikaatti, joka oli valmis sylkemään kaikkea sitä, mikä oli toisille pyhää ja kallista.

JULKISEEN KESKUSTELUUN oli tullut kaksi uutta sanaa, dekandenssi ja degeneraatio. Ensin mainitusta, rappeutuneisuudesta, katsottiin kärsivän niiden liikasivistyneiden, joiden mielipiteet eivät vastannut oikeaksi arvioituja ajatussuuntia. Röyhkeimmät heistä esittäytyivät reippaasti rappeutuneiksi, harrastivat paheksuttuja sukupuolisen kanssakäymisen tapoja ja elivät itse ottamiensa lakien mukaisesti.

Vakavasti itsensä ottava tiede taas oli ryhtynyt selittämään yhteiskunnan häiritseviä ilmiöitä biologisesti väittämällä, että suuri osa kansasta, etenkin työtä tekevät, olivat degeneroituneet eli huonontuneet perimältään, vereltään ja älyltään. Näille degeneroiduille oli tehtävä jotain. Heidät oli eristettävä ja tehtävä vaarattomiksi.

Jopa Yhdysvallat luopui pyhiksi arvioiduista perinteistään ja ryhtyi imperialistiseksi, sortavaksi ja rajoittavaksi suurvallaksi kukistamalla ihmisarvoltaan kyseenalaisen alkuperäisväestön Havaijilla, Kuubassa, Puerto Ricossa ja Filippiineillä. Ajatussuunta johti viime kädessä sekaantumiseen Indo‑Kiinan ongelmiin.

Ratkaisu oli ensimmäinen maailmansota, jossa osa dekadenteista ja suuri osa degenroiduista pääsi hengestään osoitettuaan sitä ennen uskomatonta toimintakykyä ja elinvoimaa.

SAMA ONGELMA nostettiin pakottavaksi 1930-luvun Saksassa, jossa keksittiin hyvin tunnetut, "lopulliset ratkaisut".

Tämän hetken Euroopassa ja Aasiassa käsitys toisten - toisen rotuisten, toisen heimoisten - rakenteellisesti huonommuudesta on noussut jälleen polttavaksi. Väittämällä esimerkiksi naapurikansaa luihuiksi anastajiksi väittäjät hankkivat itselleen oikeuden sotilaallisiin hirmutekoihin.

SAMAT AJATUKSET liikkuvat myös tässä maassa. Ensimmäisen, toisen tai kolmannen epämiellyttävän poliittisen tapahtumasarjan jälkeen lapset ja lapsenlapset ovat valmiit kaivamaan esiin haudatut sotakirveet ja Suomi-konepistoolit ja pahanlaatuinen ryssäviha herää kevyestä unestaan.

Merkit ovat näkyvissä. Toivottavasti Karjala-keskustelua ei sekoiteta tähän sotkuun, koska siinä on kysymys oikeudesta ja vääryyksistä sekä valtioviisaudesta.

Valtioviisaus - Paasikiven ihannoima "Staatsräson" - on tavanmukaisesti räikeimpien oikeudenloukkausten "oikeuttaja". Kun isänmaan edun katsotaan vaativan sitä, alkeellinenkin oikeudentunto syrjäytyy. Siksi isänmaallisuus on vaarallinen tunne, jota on taiten viljeltävä.

RIKOS JA RANGAISTUS 2.12.1991

IKÄVÄ KYSYMYS: ovatko veronmaksajat todella halukkaita kustantamaan vankeusvangit, joiden ylläpito maksaa yhteiskunnalle päivässä suunnilleen saman kuin paremmanpuoleinen hotellihuone ja täyshoito?

VANKEINHOIDON KOULUTUSKESKUKSEN johtaja Aimo Myllylä kirjoitti pari viikkoa sitten jokseenkin suoraan, ettei viime aikojen kauhistelu ja vouhastelu vankiloista ja vangeista johda mihinkään eikä edistä kenenkään etua.

Hän tuntee asian. Hän on toiminut pitkään vankeinhoidon tarkastajana ja ainakin taannoin hän tunsi useimmat Suomen vangit henkilökohtaisesti.

Väkivalta ja aseelliset ryöstöt kuohuttavat ja säikyttävät. Suuri yleisö on huolestunut siitä, etteivät rikolliset vain pääsisi liian vähällä.

Ongelma ei ole järjestelmän pehmeys. Järjestelmä ei ole pehmeä. Ongelma on järjestelmän summittaisuus, tehottomuus ja kalleus.

Vanha yhteiskunta ei keksinyt spitaalisille, hulluille ja rosvoille muuta eristämisen. Spitaali poistettiin, hulluutta hoidetaan, rikollisuutta ei. Rikollisuutta voidaan hoitaa. Hoitaminen vaatii ihmisen kohtaamista. Mutta meillä tuomitaan ja "hoidetaan" rikollisia, ei ihmisiä.

Vankiloiden ei ole havaittu tehoavan, sillä kun yksi paha mies pakastetaan muutamaksi vuodeksi, sijalle ilmestyy tusina uusia.

Vuonna 1990 vankiloille budjetoitiin 737 ja oikeuslaitokselle 842 miljoonaa markkaa. Yksi vanki maksaa veronmaksajille vuodessa saman kuin yksi metallimies ansaitsee palkkana, mutta vanki ei tuota muuta kuin kuluja. Vankien käyttäminen vankilassa tuottavaan työhön osoittautui kuvitelmaksi jo täystyöllisyyden aikana.

UUTISISTA luulisi, että olemme nyt kaikki henkeämme kaupalla valtavan väkivaltarikollisuuden aallossa. Se ei pidä paikkaansa. Suomessa kuolee vuosittain hiukan alle 50 000 ihmistä. Heistä menehtyy esimerkiksi syöpään ja muihin kasvaimiin 10 000 ihmistä. Viinaan kuolee 1 100, tapaturmiin 2 800 itsemurhiin 1 400 ja murhiin ja pahoinpitelyihin 130-150 henkeä. Surmatuista "viattomia sivullisia kunnon kansalaisia" on kymmenkunta vuodessa.

JUHANI IIVARI on väitellyt tohtoriksi rikosten vapaaehtoisesta sovittelusta, josta hänellä on kova käytännön kokemus. Törkeitäkin rikoksia voi sovitella onnistuneesti, jos tekijä ja uhri saadaan kohtaamaan toisensa. Uhri hakee sittenkin useimmiten hyvitystä itselleen eikä rangaistusta esivallalle. Rikoksensa korvannut tekijä on uhrille ja yhteiskunnalle käytännössä vaaraton ja ilmainen toisin kuin vankilassa rangaistustaan "sovittava".

RAUTALANGASTA 25.3.1996

USEASSA yhteydessä, aivan viime aikoinakin, on ollut pakko vääntää rautalangasta vaikeita asioita. Kuten että pienempi paha ei suinkaan oikeuta vastustamaan suurempaa pahaa. Pienempi paha - esimerkiksi itsepuolustus - voi muuttaa laittoman teon hyväksyttäväksi, mutta oikeaksi se ei muutu.

RAUTALANKA päihittää ominaisuuksillaan vieläkin parhaat muovit. Erämies tai sissi tulee toimeen viikkokausia maastossa. Jos mukaan saa ottaa vain kaksi esinettä, ne ovat ilman muuta kirves ja pätkä rautalankaa. Tulenkin pystyy tekemään luonnosta löytyvin välinein, jos osaa, mutta koukkujen laitteleminen katajasta ja paulojen rakentaminen vitsaksista on enempi heikkoa.

Eräs futurologi kaavaili selviytymispakkausta tilanteeseen, jossa sähköä ei saa ja yhteiskunta ei toimi. Hän kaavaili listalleen rynnäkkökiväärin ja polkupyörän lisäksi sardiinirasioita ja - rautalankaa.

Rautalangan pätkällä voi korjata polkupyörää, kuristaa vartiomiehiä, tiirikoida lukkoja ja rikkoa koneita. Kerrassaan käytännöllinen kapine. Bilteman uusimman postimyyntiluettelon mukaan 100 metriä hehkutettua, galvanoitua millin teräslankaa maksaa vaivaiset 19,90 mk.

SUOMALAISTA työtä kuvailevassa kirjassa eräs sähkömies kertoo, mistä kielikuva näyttäisi saaneen alkunsa. Kun vesijohto- ja viemäriputket olivat ennen aikaan valurautaa, liitoksien ja käyrien mitoittaminen oli tarkkaa puuhaa. Piirustusten tekeminen oli herrojen kotkotuksia, eikä sellaista harrastettu. Ammattitaitoinen putkimies väänsi rautalangasta kaavaimen, joka oli täsmälleen sen pituinen kuin hankittava putki, ja tähän rautalankaan taivutettiin tarvittavat käyrät ja mutkat. Sen jälkeen rautalanka viikattiin kainaloon ja mentiin Huberille, ilmoitettiin putken halkaisija ja sanottiin: ”Tällainen.” Eikä siihen enempää tarvittu. Nimenoman ei vaikeasti mitattavia kulmia ja kaaria.

KELLO ranteessa oli ennen merkki joltisestakin menestymisestä yhteiskunnallisissa pyrinnöissä, ja lakkarikello eritoten. Nyt näyttää hetkittäin siltä, että vanha muoti olisi tullut takaisin, koska ylikalliit kellot ovat sitkeästi muodissa. Olen itse aikoinani mitannut sosiaalista arvonantoani käyttämällä silloin tällöin miltei aitoa Rolexia, jonka kerran ostin 40 Suomen markan hinnalla raskasmieliseltä afrikkalaishenkilöltä Playa de las Americasin rantatiellä. Tuo kelpo koje kerää ihailevia katseita. Jos olisi vielä keltaiseksi ylimaalattu Mersu, johon on vaihdettu Ladan kone, kultahammas ja jatsarisaappaat, voisi tuntea itsensä oikein rahamieheksi ja antautua epäröimättä keskusteluun ventovieraiden kanssa.

Itse asiassa hankin juuri uuden herätyskellon ja olen läkähtyä ylpeydestä. Se onkin vakava juttu. En ole perin juuri mieltynyt Suomen valtioon, ja varhaislapsuudesta asti on ollut jotenkin nöyrryttävää koettaa sovittaa kulkunsa valtion aikamerkin mukaan. Lievää vahingoniloa toki herättää se, että puhelinlaitoksen ja radion kellot eivät käy täsmälleen samaa aikaa.

NYT haave on täyttynyt ja voin tarvittaessa kertoa Valtiolle oikean ajan (normal tid). Puhelinlaitoksen kello oli lauantaina 23.3. kolme sekuntia jäljessä. Paha vika. Kaupasta näet löytyi Junghansin valmistama suhteellisen huokea kello, joka pitää radioyhteyttä Braunschweigissa toimivaan fysikaalis-tekniseen laitokseen. Kello tarkkuuttaa itsensä automaattisesti kerran tunnissa, ja täsmällisyys riittää vaativallekin kuluttajalle. Radioyhteyden ansiosta se näet näyttää samaa aikaa kuin Saksassa sijaitseva tähtitieteen ja avaruusmatkailun tarpeisiin rakennettu arvatakseni cesium-atomin värähtelyä lukeva laite. Tarkkuus eli suurin käyntipoikkeama on karvan verran alle sekunti miljoonassa vuodessa.

Sillä tulee toimeen. Tietää mitä kello on lyönyt. Nyt se on 12.56:18.

Kojeen keskeinen käyttö on sama kuin Lauri Viidan runossa, jossa kämpän pöydällä olevalla kellolla oli toimena totinen asia: mitata täsmällisesti kauanko kuorsaus kesti.

SYVYYDESTÄ, PINNALLISUUDESTA, ELÄMÄN HVYYDESTÄ7.10.1996

HYVÄN ELÄMÄN kaksiulotteisuuden ongelma on elämä kuvana, jossa on aivan sama, mihin menee, koska kaikki paikat ovat samanlaisia eikä mikään niistä merkitse mitään, vaan kaikesta puuttuu tarkoitus. Mahdollisesti tämä asia, vuosikymmenien takaisen kirjallisuuden usein viittaamaa tyhjyys ja tarkoituksettomuus eli inho ajaa ihmisiä tuhoisaan toimintaan.

Tyhjyyden tunnot ovat Euroopan romantiikan seuralaisia, sen hyvin yleisen henkisen liikkeen, joka alkoi Ranskan vallankumouksesta ja päättyi vuonna 1989. Siinä yksilö nostettiin huipulle ja ihmisestä, yksittäisestä ihmisestä, tehtiin kaiken mitta. Se oli väärin käsitettyä Platonia ja virheellistä humanismia. Se alkoi giljotiinin juuresta ja päättyi vanhanaikaisten, piikkilankojen ja tuliaseiden vartioiman vankileirien maailman muuttumiseen lopulliseksi, sisäiseksi vankilaksi.

Kun ihminen päättää, että hänpä haluaakin nyt elämässä kaiken ja vielä puolet lisää, seurauksena on ikävystyminen ja läpitunkeva tuhkan maku kaikissa nautinnoissa.

ENNEN ROMANTIIKKAA tällainen oli harvinaista. Esimerkiksi elostelijoiden kuninkaat, Don Giovanni ja tohtori Faust, panivat kaiken likoon, edellinen aistinautinnosta, jälkimmäinen tiedosta. Molemmat vei piru, ja hyvä niinkin.

NÄINÄ PÄIVINÄ lehdessä on keskusteltu virheellisistä ja harhaanjohtavista matematiikan termeistä, joita eräät filosofit viljelevät. Kenties kielikuvat on otettu turhan tärkeästi. Kokeillaan tässä paria fysiikan käsitettä kielikuvina.

Suhteellisuus oli kauan muotisana, ja sillä tarkoitettiin esimerkiksi ajatusta, että ehkäpä Turun juna ei kiidäkään Karjaalta Saloon, vaan minä istun vaunussa paikallani kirja sylissä ja Salo kiitää ohitseni Karjaalle. Liike on suhteellista, ellei ilmoiteta, mihin nähden liikutaan.

Samassa yhteydessä puhutaan aikaulottuvuudesta, ja istu ja pala, kyllä ajan käsittäminen jostain johonkin suuntautuvaksi katkeamattomaksi suoraksi, jollainen esiintyy vaikkapa rautateiden aikataulussa, on nimenomaan menneen ja tämän vuosisadan ilmiö, joka on korvannut ihmisen intuitiivisia tuntoja hallinneen paikallaan pyörivän ajan, joka katsottiin auringosta ja palasi siis joka päivä tai ainakin joka vuosi entisille urilleen.

SYVYYDESTÄ minä huudan sinua, Herra ja odotan kuin vartijat aamua. - Joissakin käännöksissä psalmin 130 alussa mainitaan pohjaton kuilu, ranskannoksessa sulkumerkeissä. Varmaan se on oikein ja psalmistan omasta ympäristöstään ottama kielikuva.

Silti ajattelen, että tuo ”syvyys” on elämän syvyys, kolmas ulottuvuus, johon kuuluvat tunteet, muistot ja toiveet sekä usko ja ennen kaikkea syyllisyys, henkinen ja ruumiillinen kärsimys ja kuolema.

Tuon syvyyden läsnäolo tekee tyhjäksi kaksiulotteisuuden tarkoituksettomuuden. Kipua kärsivä ei ajattele elämän tarkoitusta eikä varsinkaan tarkoituksettomuutta.

SYVYYDELLÄ mitataan myös ilo. Nautinto on suuri tai vahva, suru voi olla raskas, mutta ilo on syvä. Olemassaolon vaikeasti kestettävissä oleva keveys on oikeastaan painottomuutta eli tarkemmin ajatellen syvyyden tunnon puutetta, siis kaksiulotteisuutta.

Syvyyden äärellä ei kysytä viisautta eikä kauneutta eikä rikkautta eikä mainetta, vaan siinä on kysymys syvyydelle antautumisesta ahdistuksen edessä.

Äiti köyhä ja vanha 8.10.1990

LUULTAVIMMIN ITÄ-EUROOPAN VUODEN 1989 tapahtumat johtuvat siitä, ettei neuvostoliittolaisilla ollut bensiiniä panssarivaunuihin. Alusmaiden irrottautuminen seuraa tästä loogisesti. Ellei tätä selitystä hyväksy, joutuu kulttuurinmuutoksen ja "hyvän tahdon" maaperälle.

Kulttuuri muuttuu vain tapahtuneiden tosiasioiden edessä. Hyvän tahdon ilmauksia on valtioiden historiasta vaikeampi löytää kuin sen vakuutuksia.

SAKSASSA ON bensiiniä ja siellä on ruokaa. Lähivuodet näyttävät, onko rautaesirippu rakennettava uudestaan klassisten esikuvien mukaan, kuten Kiinan muuri tai roomalaisten limes - pitämään nälkäisiä ja työttömiä barbaareja loitolla.

On mahdollista, ettei siihen tarvitse mennä. Barbaareista barbaarisimmat voi aina ostaa pitämään toisia barbaareja kurissa.

ÄITI VENÄJÄ uhkaa meitä nälkäisten ja työttömien kansainvaelluksella.

Kysymys on tässäkin perhesiteiden höltymisestä, vanhan itäisen suurperheen muuttumisesta.

Venäjä on ollut äiti, jonka lapsista Suomi oli silmäterä ja Puola se moniongelmainen. Saksa on ottolapsi, viisas lapsi, joka noutaa vitsansa itse. Ja nyt se on tullut aikuiseksi ja rikkaaksi ja nyt se omistaa bensiiniä ja ruokaa ja aloittaa psykoterapiansa menemällä menneisyyteensä samalla kun se puhuu tulevaisuudesta.

ÄITI ON tullut vanhaksi. Sen ansiot ja syyllisyydet on aihetta selvittää. Fasismin käsitteen lisäksi imperialismin käsite on käännettävä käyttäjiään vastaan ja kysyttävä, miten se aina niin kerkeästi mieleen tuli.

Venäjän menettelyä tutkittaessa on otettava huomioon vuoden 1734 lain pahanteon kaaren 30 luvun 2 §:n säännös:" Jos äiti makaa lapsensa kuoliaaksi, tutkikoon Tuomari sitä kohta. Jos se löyttään tapaturmasta tapahtuneeksi, niin pitää äiti varoitettaman ja olkoon sakosta vapaa. Jos se koetellaan toisin tapahtuneen, niin lykättäköön asia tuomarin tykö."

Rauha ja sovinto 24.9.1990

SAKSAN KANSSA EI sitten tehty rauhaa, vaan sovinto. Rauhansopimuksista onkin huonoja kokemuksia. Ne ovat kovin usein olleet kuritushuonejärjestyksiä, joissa luetellaan alistetun osapuolen monet velvollisuudet ja harvat oikeudet.

Uusi suomalainen tulkinta yya-sopimuksesta kouraisi vatsanpohjaa. Koko Eurooppa, Neuvostoliitto ja Nato mahtuvat nyt käsitteeseen "Saksa tai muu sen kanssa liitossa oleva valtio".

TOTUUS ON AJAN TYTÄR. Max Jakobson sanoo julkisesti, että toisen maailmansodan rauhansopimus Suomen kanssa sisälsi vääryyden. Meiltä vietiin alueita, joilla Neuvostoliitto ei ainakaan enää tee mitään.

Juuri tätä psykiatri Martti Siirala on yrittänyt saada sanotuksi jo muutaman vuoden ajan. Hänen haltuunsa on kertynyt ainutlaatuinen aineisto suomalaisen pysähtyneisyyden ajan dokumentteja - tunnettujen ja johtavien kansalaisten, tutkijoiden ja poliitikkojen kannanottoja siitä, miksi Karjalasta puhuminen on epäviisasta, epäasiallista ja hyödytöntä.

Siirala tosin sanoo, että rauhansopimuksen vääryys olisi oikaistava, ja Jakobson sanoo, että tuo vääryys olisi rohjettava lausua ääneen.

TÄSSÄ ON vain aste-ero. Vääryys myrkyttää ihmissuhteita ja valtioiden suhteita. Myrkyn voi pestä kylmällä vedellä. On kaadettava niskaan kylmää vettä.

Pesua voi jatkaa sanomalla, että Paasikivi ja Kekkonen eivät puhuneet totta. Suomi ei hävinnyt sodissaan Neuvostoliitolle. Neuvostoliitto onnistui toteuttamaan väkivallalla osan pyrkimyksistään. Osa jäi toteutumatta. Suomi ei joutunut antautumaan, kuten Saksa ja Japani. Tali - Ihantala oli liittoutuneiden ainoa suurhyökkäys, joka epäonnistui.

Toivon hartaasti, ettei enää jouduttaisi oikeudellisiin eikä sotilaallisiin ongelmiin rajoista. Etykin mukaan rajat ovat ylittämistä varten ja aidat ovat aidalla istumista varten.

SUOMEN OLISI nyt viimein aika ryhtyä ymmärtämään Neuvostoliittoa, mutta ei enää niin kuin häijyä lasta tai levotonta potilasta.

Meidän mentaliteettimme, tapamme, perinteemme, esineemme ovat syvästi venäläisen perinteen vaikuttamia. Ne perinteet on löydettävä, jotta saamme takaisin yhteyden itseemme - Karjala, rajamaa.

PELOTTAVA AJATUS 31.8.1992

PELOTTAVA AJATUS - kun ajat ovat todella menneet niin ihmeellisiksi, että ihmisen rehellisyyden näkee siitä, väittääkö hän ymmärtävänsä jotain tästä kaikesta. Reaalisosialismi kaatui. Kansalliskiihko nousi. Uskonnot nousevat Tämän maan rahalaitos ja elinkeinoelämä kulkevat sellaista uraa, ettei mitään vastaavaa ole nähty ennen.

Tähdistäennustajat ja muut lehtikirjoittajat hakevat kuitenkin selityksiä. Selittäminen merkitsee juonen löytämistä. Juonen löytäminen merkitsee rakenteen oivaltamista. Rakenteella ei tee mitään, ellei tajua sen lakeja. Ja näitä lakeja ei löydy.

Korkea korkotaso tiedetään ongelmien syyksi ja seuraukseksi. Se ei ole sinänsä surullista, että raha tulee rikkaille kalliiksi. Se on hirmuista, että panemalla rahat pankkiin ansaitsee enemmän kuin panemalla ne samat rahat tuotannolliseen toimintaan eli työhön. Jotta tuotanto sujuisi, siitä täytyisi ansaita enemmän kuin pankin maksavat korkona. Jos se ei tuota sitä, minkä pankit veloittavat korkoa, tulee konkurssi.

Korkotaso johtuu siitä, että me olemme nyt saaneet täsmälleen sen mitä tilasimme, vapaan kilpailun ja markkinatalouden. Pankit kilpailevat vapaasti rahoitusmarkkinoilla ja pitävät huutokauppaa ylittämällä toistensa korkotarjoukset,

"Ennen säännöstelyn purkamista" kilpailu ei ollut vapaata, mutta puolet säännöstelystä oli pankkien hintakartellia. Pankit eivät kilpailleet rahasta maksamallaan hinnalla.

SE KAAMEA ajatus on, että tähän muutokseen ei ehkä olekaan selitystä eikä siis parannusta, paitsi sattuman voimat. Entä jos viime vuosikymmenien filosofit ja kirjallisuudentutkijat olisivat nyt olleet taloustieteilijöitä ja finanssimiehiä viisaampia. Tämä olisi se puhuttu postmoderni ja jälkiteollinen maailma, josta merkitys on kaikonnut. Rahan arvo ja haluttavuus oli tällainen merkitys.

Derrida ja Lyotard ja Habermaskin väittivät, ettei kielessä ja kirjallisuudessa eli siis maailmassa ole syvää merkitystä, jonka tutkija, oivaltaja tai näkijä voisi kaivaa esiin. Merkitykset on siroteltu maailman kamaralle kuin siemenet tai akanat tuuleen. Ehkä ne tekevät kuvioita, mutta kuviot ovat mielivaltaisia eikä niillä ole sellaista sisältöä, jonka voisi pysäyttää merkitykseksi. Merkitykset, tarkoitukset ja päämäärät ovat tomua ja tuhkaa.

JOS TÄMÄ pitää paikkansa, henkitiede on jälleen arvannut sellaista, mitä ei osattu laskea eikä ymmärretty edes yrittää.

Se on se kohtuullisen pelottava ajatus. Todellisuus jäljittelee taidetta. Samalla tavalla kuin realismi katosi kirjallisuudesta ja maalaustaiteesta, se katosi vakiintuneen valtioviisauden muodossaan politiikasta.

Kaikkein pisimmän nenän saivat politiikan ja liikkeenjohdon realistit, joiden todellisuus oli realismi-niminen kuva ja yhtä vähän totta kuin talon kuva on talo. Elämme maagista realismia.

IKUINEN PALUU 11.4.1994

SE ELÄMYS, että on kokenut tai kuullut saman asian ennenkin, tunnetaan nimellä "déja-vu". Historioita lukiessa se on valitettavan tavallinen.

R.W. SETON-WATSON oli ollut luomassa Jugoslavian valtiota ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyjen yhteydessä. Oli käynyt ilmi, että parlamentissa turvauduttiin sanojen sijasta revolvereihin ja että maata piti koossa serbien terrori ja heidän, kroaattien, albanialaisten, bosnialaisten, unkarilaisten, bulgaarien ja romanialaisten syvä keskinäinen viha. Seton-Watsom kirjoitti kirjeessään vuonna 1928, että serbit olivat sortajina omaa luokkaansa Itävallan vanhoihin Habsburgeihin verrattuna, ja pohti: "Itse olisin taipuvainen jättämään serbit ja kroaatit kiehumaan omassa liemessään. Molemmat ovat hulluja eivätkä kykene näkemään nenäänsä pidemmälle."

SAKSAN valtakunnankanslerin sihteeri Riezler kirjoitti päiväkirjaansa 4.10.1915:" Sodanpäämäärämme on Euroopan yhteisö. Se naamioi tahtomme hallita ensin Eurooppaa ja sitten maailmaa."

Nietzschen käsitteistä "ikuinen paluu" on jokseenkin lattea, ellei sitä yhdistä ajatukseen vallantahdosta. Jos ja kun tahto saada valtaa millä hyvänsä hinnalla villitsee eräitä ihmisiä, kaava on kyllä löydettävissä, ja kaavan toteutuessa tapahtuu samalla ikuinen paluu.

Ajankohtainen esimerkki on se täällä käynyt venäläinen henkilö, joka käyttää samanlaista lippalakkia kuin Bismarck, Helmut Kohl, Seppo Heikinheimo ja minä. Hän on vaarallinen. Venäläisiä on vanhastaan ihastuttanut lippalakkia käyttävä mies, joka huutaa kuin rantapiru. Ja saksalaisia.

Saksalaiset Max Weber ja Carl Schmitt ovat nykyisinkin niin muodissa, että myös täällä Suomessa etevät tohtorit uhraavat aikaansa tutkiakseen heidän pyhiä kirjoituksiaan. Molemmat tähdensivät presidentin valtaoikeuksia parlamentarismin ja kansalaisvapauksien kustannuksella.

SAKSA oli ennen ensimmäistä maailmansotaa ja sen jälkeen kahden kulttuurin taistelutanner. Itäinen Saksa tahtoi järjestystä ja sai sen, tosi pitkäksi aikaa. Berliini ja läntinen Saksa olivat maailmallisten, ulkomaisten vaikutteiden turmelemia.

Saksalainen "illiberalismi" on juridiikan äiti. Se lainoppi, jota me käytämme ja sovellamme ja joka on nyt puhjennut ennen näkemättömään kukkaan Euroopan unionissa ihmisoikeuksien varjolla, on saksalaisten aivokummitus.

Ajatus on peräti yksinkertainen. Kaikesta määrätään. Joka asiasta kirjoitetaan orderit. Sitten eletään niiden mukaan.

Lainoppi ei ole vain lakikirja. Saman käsitteellisen, todellisuutta kaihtavan ja systemaattisen perinteen osia ovat kirkkopolitiikka, jossa melkein mitä tahansa voi perustella tunnustuskirjoilla ja Melanchtonin tulkinnoilla, ja armeija.

Suomalainen esivalta-ajattelumme ja lainoppimme ovat eräin osin skandinaavisen liberalismin hapattamia, mutta jäljet kyllä johtavat mutkia tekemättä suoraan sylttytehtaalle.

LIBERAALI henkilö joutuu penkin ja seinän väliin tai hänet pannaan mustaan autoon ja kyyditään rajalle. Liberaalit puolueet ovat kokeneet saman kohtalon kuin sosialistit, agraarit ja konservatiivit. Niiden keskeiset tavoitteet ovat toteutuneet ja ne ovat tulleet turhiksi.

Tilanne kotimaisessa politiikassa on kuin urheilukilpailun päätyttyä. Pitäisi panna paikat porukalla kuntoon ja tarkistaa sääntöjä seuraavia otteluja silmällä pitäen. Säännöt - myös lait - ovat kuollut kirjain, ellei niissä vaikuta elävä henki.

Niille "nuorsuomalaisille", jotka kaiketi kaappaavat lähiaikoina jonkin puolueen, saanee muistuttaa poliittisen liberalismin eräästä peruserehdyksestä. Yksipuolisen aseidenriisunnan merkeissä ei pidä riisua itseään ymmärryksestä. Vanhoillisten viekkautta ja kumouksellisten väkivaltaisuutta vastaan on pantava viisaus. Viisaus ei löydy yksinomaan kirjoista, vaikka kirjan kappaleiden eteen olisi painettu pykälän merkit.

"TUULET PUHALSIVAT ja sitä huonetta sysäsivät, joka kukistui, ja sen lankeemus oli suuri", kerrotaan raamatussa.

HISTORIALLISEN LIIKKEEN dynamiikka on ollut näinä vuosina uskomaton. Rautaesirippu kaatui. Rautaiset järjestelmät kaatuvat. Panssarit väistyivät tyhjiä ostoskasseja heristävien tätien tieltä. Luulisi kuuntelevansa Kansainvälistä: "Pois jo kansat holhoukset alta!"

NEUVOSTOLIITTO on ainakin toistaiseksi olemassa. Suomi on tehnyt valtiosopimuksia nimenomaan Neuvostoliiton kanssa.

Se henkilö, joka keksi ajatuksen Baltian maiden tunnustamisesta vain de facto, ansaitsisi kekseliäisyydestään kultaisen kunniamerkin miekkojen ja tammenlehvien kanssa.

Ministerit viittaavat nyt toisten Euroopan maiden menettelyyn. He eivät ehkä muista, että meillä on Neuvostoliiton kanssa Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947.

Toisin kuin useat muut Euroopan maat Suomi on toisen maailmansodan häviäjä Saksan kanssasotijana. Välirauhansopimus 1944 ja rauhansopimus 1947 tarkoittivat, että Suomi hyväksyi ehdoitta kaikki ne Neuvostoliiton järjestelyt, jotka olivat muuttaneet Tarton rauhansopimusta 1920. Niihin kuului Baltian maiden itsenäisyys ja esimerkiksi Karjalan autonomia.

DE JURE-TUNNUSTUS olisi ollut rauhansopimuksen vastainen, mutta de facto-tunnustus diplomaattisuhteiden solmimiseen on myös, koska Suomi oli luopunut rauhansopimuksella enempää tunnustamasta Baltian maita.

Kun tunnustaminen koski Neuvostoliiton valtion aluetta, Suomi ei olisi voinut tehdä sitä kuulematta Neuvostoliiton mielipidettä. Suomen tulkinta olisi looginen vain jos Suomi olisi sanonut irti diplomaattisuhteensa Neuvostoliittoon tai katsoisi, ettei rauhansopimus velvoita enää Suomea.

Tämän tulkinnan johdosta myös Moskovan rauhan rajat ovat nyt tehty kyseenalaisiksi. Koska Neuvostoliiton sisälläkin on syntynyt keskustelua rajoista eikä se keskustelu varmankaan lopu, Suomen hallituksen luulisi ilmoittavan ETYKin hengessä, että rajakysymys on meidän osaltamme joka tapauksessa loppuun käsitelty.

Tällainen ilmoitus kiinnostaisi kansalaisia, koska nyt näyttää ilmenneen, että Suomi kunnioittaa Baltian naapurivaltioittensa entisiä rajoja ja valtioaluetta mutta ei omia entisiä rajojaan ja valtioaluettaan.

Samassa yhteydessä olisi kiinnostavaa kuulla, onko Karjalan liittäminen Neuvostoliittoon 1944 vieläkään muuta kuin "realiteetti" ja "legitiimi turvallisuusintressi".

Rauhansopimus on sekä sitova että pakolla toteutettu, mutta kansainvälisissä sopimuksissa ei tunneta pätemättömyys- eikä kohtuullistuttamisperiaatteita.

Pelkään että tähän kysymykseen vastaaminen tulee useille suomalaisille poliitikoille kohtalonkysymykseksi.

IKÄVÄ HUOMAUTUS 3.2.1991

EPÄREALISTISET HAAVEILIJAT ja kuuhunkatsojat ovat osoittautuneet teräviksi huomioiden tekijöiksi siinä kuin järkevät, hitaat analyytikotkin. Heidän politiikkansa on eri asia. Profeetta on herättäjä, ei liikkeenjohtaja.

"Nykyinen maailma on repinyt armottomasti kappaleiksi ihmisten siteet ja katkonut heidän kytköksensä luontoon. Ihmisiä ei yhdistä enää muu kuin alaston omanvoitonpyyntö eikä heitä kiinnosta muu kuin ihmisen hinta. Kiihko, innostus, hartaus ja tunteet ovat kateissa. Jäljellä on vain laskelmoinnin harmaata, jäistä vettä.

Ihmisarvon tilalle on astunut vaihtoarvo. Ihmisen vapauden sijaan on tullut vapaakauppa..."

Jokseenkin näin kirjoittivat Marx ja Engels vuonna 1848 selvittäessään ihmisen mahdollisuuksia yhdentyvässä Euroopassa.

VALTION KUOLEUTUMINEN näyttäisi nyt olevan Karl Marxin ennusteista se, jonka toteutuminen olisi käsillä. The Economistin vuosikirja mainitsee Skandinavian ajan ilmiöksi sosialidemokratian eli liike-elämän, ammattiyhdistysten ja puolueiden koalition hajoamisen.

Nämä kolme tekevät EY:n nimissä miekkalähetystä.

Suomalaiset heimopäälliköt varaavat jääsahoja Katumajärvelle pestäkseen eurooppalaisen kasteen pois heti kun ristiretkeläisten silmä välttää. Ristiretki tähtää todellisuudessa Novgorodiin. Saksalainen ritarikunta etenee Liivinmaalta kohti Peipus-järven heikoksi tunnettua jäätä.

IKÄVÄ HUOMAUTUS on oikeudellinen. Vuosien 1899-1917 suuri poliittinen taistelu koski muun muassa lainsäädäntövaltaa eli samaa kysymystä kuin ETY JA EY. Valtakunnanlainsäädäntö oli keisarin asia, mutta suuriruhtinaanmaalla oli oikeus osallistua sisäisiä asioitaan koskevaan lainsäädäntöön.

Kysymys on lakien laillisuudesta.

Tämän saman ongelman muunnelmat ovat federalismin ydinkysymyksiä. Yhdysvalloissa niitä käsittelee korkein oikeus, joka ratkaisee viranomaisten toimien perustuslainmukaisuuden.

EY:ssä ja Euroopan neuvostossa tuo sama valta on annettu kahdelle tuomioistuimelle, jotka toimivat Luxemburgissa ja Strassburgissa.

Suomessa tuomioistuimet olivat sortovuosina kieltäytyneet soveltamasta laittomia lakeja. Hallitusmuototaistelussa 1918-1919 lakien perustuslainmukaisuuden kontrolli unohtui valtiomuotokysymyksen melskeissä, ja asia jäi avoimeksi. Eduskunnan vallankäyttöä kontrolloi vain eduskunta, eivät tuomioistuimet.

Nyt Suomi, joka on toiminut 75 vuotta vailla omien perustuslakiensa kontrollia yksittäistapauksissa, on sitoutunut uusiin, kontrolloituihin perustuslakeihin.

Siis kysymys: kun Strassburg Luxemburg tuomitsevat lakiemme laillisuutta, miten sitten kansallisissa kysymyksissä suomalaiset tuomioistuimet?

Vallitseva mielipide näkee tuomioistuimet lainsäätäjän suuna, työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen käsivartena ja elinkeinoelämän käsikassarana. Mutta jäisikö lainkäytön vallanjako ennalleen lainsäädännön vallanjaon hajautuessa pitkin Eurooppaa?

RAJALLA 6.4.1992

UUNO KAILAAN RAJALLA-runo, se missä edessä on Aasia, itä, ja vartija varjelee sitä, liittyy eurooppalaiseen rajarunojen perinteeseen, kuten "Reinin vartioon".

Historiantutkimus, etenkin Tuomo Polvinen ja Seppo Zetterberg, on tuonut suomalaisia maan pinnalle osoittamalla, että Venäjän reunavaltiopolitiikka oli vuosisadan alussa järjellistä, ja kohdistui kaikkiin naapureihin Suomen suuriruhtinaanmaasta Balkanille ja Turkkiin. Paasikivikin tunnisti keisarikunnan legitiimit turvallisuusintressit jo vuosisadan alussa.

Vaikka runo liittyy perinteiseen tyyppiin, se kuvaa todellista tilannetta ja aitoa ongelmaa. Tosin Kailaan tarkittama Tarton rauhan raja ei ole se todellinen, historiallinen ja kohtalokas linja, jonka vuoksi Suomen tasavalta muodostuu kahdesta kappaleesta melkein samassa mielessä kuin jokin Italia.

EY JA YK neuvottelevat karttansa jälleen digitalisoineella Balkanilla. Serbien ja kroaattien asiassa suo on siellä ja vetelä täällä.

On vaikea neuvotella sellaisen vastapuolen kanssa, joka käsittää jo voittaneensa, ja sellaisen, joka arvioi, ettei sillä ole enää mitään hävittävää.

Taisteluja käydään samalla alueella, jossa sijaitsi Vanha Eurooppa, maailman ensimmäinen korkeakulttuuri Vinça, Sumeria ja Egyptiä vanhempi.

IDÄSTÄ TULI ITÄ ja lännestä länsi viimeistään Rooman valtakunnan muuttuessa kaksinapaiseksi, kun Konstantinopoli alkoi kasvaa Bysantiksi.

Niistä ajoista alkaen Euroopassa on taisteltu lännen ja idän rajasta. Juuri se raja erottaa vanhastaan serbit ja kroaatit. Hapsburgien mailla ja Saksassa paine itään tunnettiin jo keskiajalla. Paine itään, Drang nach Osten ei ole Hitleriä, vaan keskiajan talous- ja sosiaalihistoriaa.

Itämeren rannalla Puola on ollut kauan kahden maailman rajalla ja on sitä jälleen nyt, kun koko DDR loikkasi länteen.

IDÄN JA LÄNNEN raja halkaisee Baltian, tekee Virosta Viron ja kulkee Siestarjokea Vuokselle. Sen jälkeen tuo raja leikkaa Suomen vinosti kahteen kappaleeseen, joista toinen on rikas ja toinen köyhä.

Pähkinäsaaren rauhan raja ei ollut sattuma eikä kompromissi eikä poliittinen ratkaisu, vaan Euroopan ja idän hyvin vanha vedenjakaja.

Murteiden ja esineistön lisäksi uskonto osoitti Suomen idän ja lännen jakautumista etupiireihin. Ensimmäinen suomalaisia koskeva Ribbentrop-sopimus on vuodelta 1323 ja viimeisin vuodelta 1992. Laatokan pohjoispuolella raja on ollut vuosisatojen ajan jokseenkin viitteellinen. Kannaksella kahden maailman raja ei kulkenut poikittain vaan pitkittäin, muinoin Jääsken ja Äyräpään kirkkopitäjien välillä.

SAMALLA TAVALLA kuin puolueettomuuden käsite on yllättäen osoitettu muuttuvaksi, muuttuu itsenäisyyden käsitesisältö. Nyt nähdään, kykeneekö Suomi, tämä etueurooppalainen pirkkalaisleiri, piirtämään Pohjanlahdesta Laatokkaan miekalla rajan. Siinä voi olla piirtämistä.

Mahdollisuuksia on. Keskiajalla meistä teki eräänlaisen kansakunnan ilmaston nopea viileneminen. Kun voimalat kaiketi jatkavat nykyistä menoaan, turkisten ja polttopuiden kysyntä voi kohota jälleen.

IHMISEN SÄÄTÄMYS, SUOJA JA MONIMUOTOISUUS 9.9.1996

IHMISENSUOJALAKI olisi viimein säädettävä. Heti perään olisi säädettävä laki kunnallisesta ihmisneuvonnasta ja laki ihmissuojalautakunnasta.

(Todellisuudessa ihmissuojasta on jo säädetty muutetussa hallitussuojassa peitenimellä ”perusoikeudet” mutta sitä ei ole pahemmin huomattu eikä sitä ole vielä oikein otettu todesta.)

TÄHÄN MENNESSÄ on toteutettu lastensuojelulaki, luonnonsuojelulaki, eläinsuojelulaki, terveydensuojelulaki, rakennussuojelulaki ja ilmansuojelulaki. Koskien ja meren suojelusta on säädetty. Väestönsuojelu näyttäisi olevan hanskassa. Tuoteturvallisuutta on kehitetty. Tietosuoja on hyvällä tolalla.

TÄSTÄ KIRJOITTELUSTA tulee kaikenlaista palautetta. Useimmat, jotka ottavat opastaakseen, ovat hyväntahtoisesti neuvoneet jättämään ikävistä lakiasioista kirjoittamisen vähemmälle ja keskittymään johonkin tärkeämpään tai hauskempaan. Hiljan joku kirjoittaja kysyi, mitä luulen tietäväni rattijuopoista ja muista rikollisista. Kun hän ei ollut pannut kirjeeseen osoitetta eikä allekirjoitusta, en voinut vastata, että jotain, kun olen ollut tuomitsemassa ihmisiä rangaistuksiin kolmattakymmentä vuotta ja seurannut ja tutkinut rikoksia, rangaistuksia, niiden vaikutusta ja merkitystä. Olen nähnyt ja tavannut syytettyjä ja tuomittuja oikeussalissa, vankiloissa ja vapaalla. Olen nähnyt heidän jälkiään kaduilla ja teillä.

IHMISSUOJELUN toteuttaminen ei taida suorastaan edellyttää kuluttajansuojan purkamista, vaikka siitä voisi vapautua varoja ja henkilökuntaa.

Ajatus on se, että kun muinaisuudessa ihmiset olivat hallitsijalle vain vaivoin elolliseksi myönnettyä ainetta ja pitkälle tälle vuosisadalla lailliselle esivallalle alamaisia kohteita, jokainen ihminen on nyt nousemassa lain edessä tasa-arvoiseksi valtion kanssa.

Enää ei riitä, että valtio ylhäisesti rankaisee tai palkitsee päästämällä jonkun onnettoman oikeuksiinsa.

ENNEN ajateltiin, että meillä on järkkymättömät lait ja suurenmoiset virkamiehet. Jos kenestä vaikutti siltä, että häntä oli esimerkiksi verotettu virheellisesti tai vaikka maantie oli linjattu pirtin ja kamarin välistä, siitä sopi mennä kysymään virkamieheltä. Virkamies otti lakikirjan, tutki sitä ja sanoi, että oikein tämä asia on ratkaistu, ota paperisi ja anna laputtaa. Oikeus toteutui.

NYKYINEN ajatus on, että meillä on lupa ja tilaisuus panna valtio vastuuseen ja vaatia sitä, mikä meille kuuluu. Lain sanonnat ovat hempeitä, mutta niissä on ajatusta. Nykyinen perustuslakimme tietää esimerkiksi seuraavan.

Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.

LUONNON monimuotoisuuden lisäksi ihmisen monimuotoisuuden säilymisestä ovat kaikki vastuullisia.

EPÄAJANMUKAISTA 11.3.1996

NÄMÄ EPÄAJANMUKAISET ajatukset voivat merkitä potkuja ja siis ammatin vaihtoa. Juristin tulee harrastaa lainoppia, tutkijan oikeustiedettä ja tuomarin asiana on edistää oikeutta.

Lainoppi on kliffaa, varsinkin nyt, kun se on otettu takaisin armoihin. Nuoret tutkijat rypevät vierasperäisissä, kaksitoistasylinterisissä sanoissa ja rakastavat turboahdettuja lauserakenteita. Me vanhat tohtorit ja vastaavat kekkaleet selvittelemme kaikessa rauhassa, mitä missäkin laissa on itse asiassa sanottu ja millainen tarkoitus ja mahdollinen järki mahtaa piillä lausekokonaisuuksia takana. Ja ajoittain käytämme tervettä järkeä, häpeä tunnustaa. Se on lainoppia eikä mitään tiedettä.

IHMISOIKEUKSIA olen alkanut vastustaa. Oikeudenmukaisuuteen suhtaudun yhä suuremmin epäilyin.

ERÄÄT niin sanotut ihmis- tai perusoikeudet ovat selvää asiaa, kuten lupa puhua omassa asiassaan. Niin sanottu oikeudenmukainen oikeudenkäynti (fair trial) on hyvin tärkeä asia, mutta se on käytännössä ongelmallinen.

Ihmisoikeusjutut ovat näihin asti koskeneet vähäpätöisiä asioita. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti voi johtaa sellaisiin työmääriin, jotka eivät ole missään järjellisessä suhteessa asian arvoon. Hovioikeus joutuu järjestämään suullisen kuulustelun jutussa, jossa takaaja on meinannut sanoa pankille, että hänen sitoumuksensa onkin voimassa, toisin kuin asiakirjoihin on merkitty, vain tämän vuoden. Tuomarit ja asianajajat juoksevat edestakaisin ja kaikkien ennalta tietämä lopputulos on, ettei muutoksenhaku anna aihetta käräjäoikeuden päätöksen muuttamiseen, ja vastaaja maksaa velkansa, jos jaksaa. Tai korkein oikeus palauttaa alioikeuteen jutun, jotta joku asianosainen saisi tilaisuuden sanoa, ettei hänellä oikeastaan ole muita vaatimuksia asiassa kuin saada vaivat palkaksi.

IHMISOIKEUDET keksivät jakobiinit Ranskassa ja heidän varhaisemmat hengenheimolaisensa Yhdysvalloissa. Tarkoitus oli luoda jokaiselle kansalaiselle peruuttamattomat oikeudet pahan, ylimysvaltaisen ja ahdistavan valtion sortotoimenpiteitä vastaan. Niiden merkitys jäi suhteellisen vähäiseksi, koska sellaisia keinoja ei ole paljon, joilla valtion saisi pakotetuksi noudattamaan lakiaan tai olemaan lakia muuttamatta.

Nyt ihmisoikeuksien asema on muuttunut, kun niillä on Euroopan yhteisössä kansainvälinen sitovuus. Uusin vaihe on tuore tuomioistuimen päätös, joka takaa yksityiselle ja yhteisölle oikeuden saada valtiolta vahingonkorvausta, jos valtio on loukannut yhteisön määräyksiä.

Yhdysvalloissa taas kysymys on perustuslain tulkinnoista eli käytännössä liittovaltion ja osavaltioiden väleistä. Tuomioistuimet soveltavat esimerkiksi syrjintäkieltoa jyrkästi. Partiopoikajärjestö on joutunut selvittämään kantansa kansallisiin vähemmistöihin, kuten juutalaisiin ja värillisiin, toiseen sukupuoleen eli ottamaan jäsenikseen myös naisia partiotyttöjärjestöjen olemassaolosta huolimatta, ja nyt viimeksi homoseksuaalisia partionjohtajia.

Kehitys on kaiketi sellainen kuin sen kuuluukin olla, mutta ainakin tämä ongelma siinä on: vapaaehtoinen yhteisöjen muodostaminen perustuu monissa tapauksissa syrjimisen aatteeseen. Esimerkiksi uskonnollinen herätysliike ottaa jäsenikseen vain ihmisiä, jotka väittävät hyväksyvänsä liikkeen päämäärät ja tuomitsevansa synniksi sen saman kuin liikekin. Jos uskonnollisten yhteisöjen asioita ei Yhdysvalloissa olisi nimenomaan erotettu perustuslakikysymyksistä, olisi kaiketi mahdollista, että jumalankieltäjä saisi vahingonkorvausta uskonlahkolta, joka ei hyväksy häntä jäsenekseen.

ASIAN YDIN: oikeus, edes ihmisoikeus, ei ole läheskään riittävä yhteiskunnan perustus. Itse asiassa Euroopassa velvoite on yleensä ymmärretty tärkeämmäksi asiaksi kuin yksilön oikeus. Ihmiset velvoittautuvat menemällä naimisiin, hankkimalla työpaikan, maksamalla palkkaa, ottamalla lainaa. Viranomaiskoneiston tehtävä ei ole niinkään ajaa läpi teoreettisia ja abstraktisia oikeuksia, maksoi mitä maksoi, vaan toimia erotuomarina tilanteissa, joissa ihmiset eivät jostain syystä aiokaan pitää molemminpuolisista sitoumuksistaan kiinni.

Pitkän eurooppalaisen perinteen ydinsana ei ole oikeus eikä ansio eikä hyvät teot, vaan yksin armo.

Kenelläkään ei ole oikeutta vaatia, että maailma kohtelisi, aina ja kaikessa, juuri häntä oikeudenmukaisesti.

MUUTTUUKO IHMINEN? 5.8.1995

Nyt tämä kysymys kiinnostaa viimein muitakin kuin iskelmälaulajia.

Ei muutu paremmaksi, ei välttämättä huonommaksikaan, mutta toisenlaiseksi. Ranskassa Furet ja pari muuta arvovaltaista historioitsijaa on ottanut jo vuosia sitten sen kannan, että nykyihminen ei kerta kaikkiaan kykene käsittämään kahden sadan vuoden takaista ihmistä, ei järjellä eikä tunteella. Kaikki oli niin erilaista.

Se on hurja väite, enkä oikein jaksa uskoa siihen, koska niin paljon on kuitenkin samaa. Otaksun ainakin ymmärtäväni esimerkiksi menneisyyden runoutta ja musiikkia, ja minulla on vahva epäily, että ymmärrän sitä saman suuntaisesti kuin aikalaisyleisö.

Mutta ainakin arvot muuttuvat.

ERIC HOBSBAWM on kirjoittanut valmiiksi uusimman ajan historiansa. Jos nyt kuka maallikko tai ammattilainenkin haluaa todella hyvät tiedot ja varmasti pettämätöntä viihdytystä menneisyyden väärintekojen tutkimisesta, hän voi lukea Hobsbawmin neljä historiateosta - The Age of Revolution, The Age of Capital, The Age of Empire ja The Age of Extremes, ja lisäksi tietysti Paul Johnsonin kaksi isoa kirjaa, The Birth of Modern ja Modern Times.

Hobsbawmilla on ihastuttava vanha-anglo-marxilainen ote suuriin linjoihin ja Johnson puolestaan hahmottaa ilmiöitä Englannin ja Napoleonin suhteista Marilyn Monroen ja John F. Kennedyn suhteisiin. Molempien herrojen teokset ovat historian kurssikirjoina ainakin Turun kulttuurihistoriassa.

KULUVA VUOSISATA on lyhin, mitä milloinkaan on eletty. Se alkoi heinäkuussa 1914 ja päättyi 1991.

Kolmekymmentäyksivuotinen sota 1914-1945 käytiin siksi, että politiikka ja talous olivat muuttuneet samaksi asiaksi. Maailmanloppu tapahtui vuoden 1991 vaiheilla, eikä se johtunut sosialismin romahtamisesta, vaan maanviljelyn aikakauden päättymisestä. Ensimmäisen kerran noin kahdeksaan tuhanteen vuoteen maapallon väestön enemmistö ei nyt elä viljelystä.

Ehkä sen takia ihminen on lakannut olemasta oman onnensa seppä, omien kahleittensa seppä ja kaiken kaikkiaan seppä. Meneillään ei ole kansallisvaltion kriisi, kuten monet kirjoittavat, vaan kaikkien organisaatioiden kriisi.

KUN NYT merkkihenkilöt keikahtelevat, häkki heiluu oikeustaloissa ja eilispäivän sankari on tämän päivän roisto, ilmiötä ei pidä sivuuttaa olankohautuksella. Mene ja tiedä vaikka käynnissä olisi utopistien ennustelema kaikkien arvojen uudelleen arvioiminen.

Ajan epävakaisuudelle löydetään syyllisiä, mutta sellainen ajattelu on lapsellista. Ei tätä kukaan ihminen, ammattikunta, puolue eikä pankkiryhmä saanut aikaan. Aika muuttui ja nyt on opeteltava paljon asioita alusta.

Joku jossain esimerkiksi selitti, että lakimiehet menettivät tilapäisesti käsityksensä oikeasta ja väärästä, mutta julkisuutta saaneet tapaukset tosin ovat poikkeuksia. Kun lakimies menettää käsityksensä oikeasta ja väärästä, eikö se ole sama kuin lääkäri menettäisi käsityksensä terveestä ja sairaasta?

Sitä vastoin lakimies, joka menettelee lainvastaisesti ja syyllistyy rikoksiin, on verrattavissa lääkäriin, joka sairastuu. Minkäpä luonnolle, historialle ja kuolemattomille siivekkäille voi.

TYPERYYKSIÄ saa kyllä lukea päivittäin. Muuankin syyttäjä väitti tuomioistuimessa tunnustamisen veroiseksi menettelyksi sitä, että eräät Vantaan virkamiehet olivat luopuneet luottamustoimista heitä vastaan ajetun oikeudenkäynnin ajaksi! Ehkä olisi hyödyllistä säilyttää joku tolkku.

Mutta aika myös nimeää itsensä. On tietymätöntä, mistä fuusioituva liikepankki hankki kielitieteellisen asiantuntemuksen sorvatessaan uutta nimeään, Merita. Kantasanoja ovat verbi ”mereo” ja nomini ”merx”. Molemmat tarkoittavat ansiota ja saalista, keinoihin katsomatta.

Oma assosiaationi on häiritsevän iskevä: mercatorius, palkkasoturi, ja meretrix, portto.

TAVOISTA JA TAIVUTTELUSTA 12.10.1992

MUUAN KÄYTÄNNÖN käyttäytymistieteilijä selitti kerran, että behaviorismi on pätevä oppi ja ettei hän pidä ihmisten taivuttelemista mitenkään ongelmallisena. "Toimittakaa tänne vakaumuksellinen ateisti, pätkä kuparilankaa ja sopiva virtalähde, niin takaan, että viimeistään viikon kuluttua hän osaa konstantinopolilais-nikealaisen uskontunnustuksen ulkoa, ja uskoo joka sanan."

Vuosisadan pianisti Artur Rubinstein, joka näki melkein koko vuosisadan ja sen monet puolet ja tahot, kertoo muistelmissaan etevästä sihteeristään José Avilasta, joka auttoi häntä eräillä Etelä-Amerikan kiertueilla esimmäisen maailmansodan vuosina. Rio de Janeirossa muuan musiikkikriitikko piti Rubinsteinin Schubert-tulkintoja kehnoina ja Chopin-tulkintoja arvelluttavina ja perusteli kantaansa saksalaisista musiikkitieteen käsikirjoista ottamillaan lainauksilla, jotka hän esitti vakiintuneen tavan mukaisesti omina mielipiteinään ja henkilökohtaisina oivalluksina.

Rubinsteinin sihteeri hoiti asian. Kriitikko kääntyi myönteiseksi, jopa haltioituneeksi - eikä siihen tarvittu kuin pari pulloa viiniä ja pistooli.

PAIKALLINEN Ranskan suurlähettiläs kuunteli päivällispöydässä Brasilian ulkoministerin rouvan analyyttisiä mielipiteitä ranskalaisesta kirjallisuudesta ja kivahti Rubinsteinin kauhuksi:" Pitäkää suunne kiinni. Puhutte typeryyksiä." Suurlähettilään sihteeri, säveltäjänä vielä tuntematon Darius Milhaud vastasi ulkomaanedustuksen diplomaattisesta puolesta. Hän kutsui Rubinsteinin ja hänen sihteerinsä juhlimaan. Seuraan liittyi suorapuheinen suurlähettiläs. Hän oli nimeltään Paul Claudel.

Tarina on opettavainen ja outo. Claudelin kirjallisessa tuotannossa juuri se, mitä lukija jää kaipaamaan, on suorasukaisuus, mutkattomuus. Rubisteinin esitykset taas tekee kuolemattomiksi juuri kuulijalle välittyvä tunne, että pianistilla on käsillä ja käytettävissään sekä sampanjaa että revolveri.

VALTIO ON VIHOLLINEN 20.1.1992

DEMOKRATIAN TUNNUSMERKKI on, että valtio myöntää olevansa joskus paha. Fasistinen, poliittisesti tai uskonnollisesti kiihkoileva valtio on niin hyvä, että sen hyvyyden epäileminenkin on rangaistava teko. Demokraattinen valtio säätää itselleen rajoituksia.

Tuomioistuin on, tai ainakin sen pitäisi olla, kansalaisen turva jopa valtiota vastaan. Siksi tuomari ei ole valtion käskettävissä toisin kuin hallintovirkamies.

TÄMÄ ON kommentti myös EY-keskusteluun ja kannunvalantaan Itä-Euroopan maiden kohtaloista. Mukana on muitakin kuin taloudellisia tekijöitä.

EY:tä pelätään eduskunnan vallan kaventajana ja sitä se onkin. Mutta entä ihmisten turva ja suoja, oikeuksien saaminen ja vääryyksien torjuminen?

Jo voimassa olevat ihmisoikeussopimukset antavat kaikille ainakin teoreettiset mahdollisuudet puolustautua hyvinkin mahtavia tahoja vastaan.

Itä-Euroopasta puolestaan synkimmät ennustukset pohjautuvat henkilökohtaisen vapauden ja siihen liittyvän vastuullisuuden puuttumiseen. Ihmisten on vaikea oppia tekemään työtäkään, ellei heillä ole käsitystä edesvastuusta, ja tämä perinne johtuu täydellisesti voimattomuudesta ylimmän vallan edessä. Heillä ei siellä ole ollut mitään asiallisesti läntiseen tuomioistuinlaitokseen verrattavaa.

IHMISOIKEUDET ovat suhteellisia. Yhdysvaltain perustuslaki takaa vanhastaan ihmisoikeudet. Silti FBI kehitti jo ensimmäisen maailmansodan aikana ja 20-luvun sen tekniikan, jonka myös GPU, Gestapo ja Stasi myöhemmin keksivät - määrätön arkistointi, asiamiesverkko, ilmiantajajärjestelmä, salakuuntelu, vakoilu.

Yksityiskohtainen kuvaus perustuslainvastaisesta kehityksestä sisältyy Curt Gentryn ihastuttavan puolueelliseen J. Edgar Hooverin elämäkertaan The Man and the Secrets.

SUOMESSA ON käyty laimeaa keskustelua poliisin toimista taparikollisia vastaan, muun muassa puhelinkuuntelun sallimisesta, ja poliisin kriisivaltuuksista.

Keskustelijoilta näyttäisi välillä unohtuneen, ettei mikään oikeus ole ehdoton. Henkilö joka syyllistyy törkeään rikokseen, menettää vapautensa. Asiasta päättää tuomioistuin.

Jos poliisilla ei ole mahdollisuutta paljastaa urkkimalla esimerkiksi tekeillä olevaa terrori-iskua, jokin on vialla.

Suomi saavutti 1939-1946 salakuuntelemalla Neuvostoliittoa ja Saksaa yhtä suuria voittoja kuin rintamilla.

ONGELMA EI OLE KEINO, vaan kontrolli. Meillä on pysytelty keinojen puolella kieltämällä umpimähkäisesti esimerkiksi henkilörekisterit ja jättämällä lupamenettely aukkoiseksi. Asiakirjojen salassapito ei katso asiayhteyteen eikä käyttötarkoituksen. Erikoislupia myönnetään, mutta niiden myöntämisen ehtoja ei ole täsmennetty eikä keskitetty johdonmukaisesti tuomioistuimille.

Ainakin yhdessä tuoreessa tapauksessa korkein oikeus on purkanut tiettyjen oikeudenkäyntiasiakirjojen salassapitomääräyksen. Se on luonteenomainen tuomioistuimen tehtävä.

NIETZSCHE JA PÄTKIS 17.5.1993

NIETZSCHE käsitti, että elämäntunne on kokonaisuus, ettei kieli heijasta vaan luo, ja että sekä ajatukset että ihmiset kiertävät ikuista kehää palatakseen aina uudelleen takaisin.

Erilaisissa tarhoissa tarpoessa tulee joskus se tunne, että kehityksen tai oikeastaan muutoksen kärki on milloin missäkin, joskus hyvin arvaamattomalla suunnalla. Samalla kun esimerkiksi konserttimusiikki menetti elimellisen yhteytensä yleisöön, yleisö sai toisen musiikin, jota alettiin sättiä populaariksi tai viihteeksi tai jazziksi tai rokiksi. 1960-luvun Euroopasta ja 1930-luvun Yhdysvalloista ei voisi tehdä toden tuntuista kuvausta musiikitta.

MUUATTA Nietzschen ajatusta mukaillen muutos on viestikapula, jota ei kuljeteta tunnettujen sääntöjen mukaan. Viesti ei kulje korkeakouluissa, akatemioissa eikä konservatorioissa. Se kulkee näennäisesti umpimähkäisesti, ja joskus viestikapulan sisällä on pommi, joka tuhoaa viestinviejän.

Amerikkalaisessa elokuvassa Tuulen viemää ja Lumikki ja seitsemän kääpiötä olivat ennen toista maailmansotaa uusia viestejä, joiden merkitys ei tyhjenny. Ne toivat elokuvaan ja sen kautta ihmisten mieleen jotain uutta, pysyvää. Ne loivat valheen tai kuvitelman, joista tuli todellisuutta. Tuulen viemän Atlanta on todellisempi kuin Yhdysvaltain sisällissodan Atlanta. Lumikki ja hänen kääpiönsä ovat osa yhteistä unta.

Sitä on vaikea sanoa, missä kehityksen tai muutoksen kärki oli sotien jälkeen. Kirjoittajat kai yleensä osoittavat rikoselokuvia ja muita vähällä rahalla tuotettuja painavia filmejä, joissa aikakausi puhui itsestään.

Nietzsche ei olisi samaa mieltä. Hän näkisi ihmisen luovan hengen uljaimmillaan pätkiksessä. Sotien jälkeen puhe ei enää ole Disneystä, jonka kokoillan piirretyistä oli tullut vakiintunut osa mielikuvien säännönmukaista maailmaa. Villeintä, luovinta, hulluinta, säännöttömintä ja avartavinta oli piirrettyjen täytefilmien tuotanto Warner Brosin ja Metron studioilla. Se huipentui yhteen mieheen, tai ainakin hyvin suppeaan ryhmään. Tuo netzscheläinen nero oli Tex Avery, mies Repe Sorsan (Daffy Duck), Väiski Vemmelsäären (What's up, Doc?) ja Lurpan (Droopy) takana.

Parhaissa näistä piirretyistä nähdään 1940-luvulla se epävarma ja arvaamaton maailma, joka alkoi tulla taloudellisesti ja poliittisesti tutuksi 1980-luvulla. Sitä maailmaa on sanottu jälkiteolliseksi tai postmoderniksi.

FUTURISTIT uskoivat vuosisadan alussa seisovansa historian kielekkeellä. Vertaus oli hyvä. Nyt kun olemme vapaassa pudotuksessa tuolta kielekkeeltä alas, tuntuu edelleen hauskalta tietää ja todeta, että logiikaton maailma piirrettiin selluloidille jo viisikymmentä vuotta sitten.

Tex Averyn nimi on laadun tae. Hänen piirroshahmonsa jatkoivat myöhemmin elämäänsä toisissa, taitamattomammissa käsissä, ja umpimähkään valittu uudempi Väiski tai Repe on luultavasti joutava tuote. Jos se on Tex Averyn loiston päiviltä, se ei ole huono.

Televisio esittää näitä pieniä mestariteoksia kiitettävästi. Videovuokraamoista niitä löytää, jos osaa valita. Ehkä kaikkein parhaat pätkät sisältyvät täysin epämääräiseltä vaikuttavaan nauhaan, jonka nimi on Kujakissa. Siihen sisältyvä "Pahan onnen kissa" on pätkiksen epälooginen huipennus noin vuodelta 1950. Nietzsche olisi pitänyt siitä. Hän tuli lopullisesti hulluksi Torinossa nähdessään eläintä pahoinpideltävän mielettömästi. Pätkiksissä hän olisi nähnyt eläinten koston.

HEINÄKUUN VIIDES PÄIVÄ 5.7.1993

YRJÖ JYLHÄ käytti sotarunoissaan musiikin mielikuvia. "Laulu Vuokselle" etenee samaan mittaan kuin Beethovenin 7. sinfonian surumarssi. Runoa voisi laulaa sinfonian hitaan osaan sävelmään. Runo "Hyvästi kirvesmäki" sisältää puolestaan enemmän kuin muistuman 1600-luvun tuntemattoman kirjoittajan tekstistä, joka tunnetaan Lapuan taisteluvirtenä:"Elo täällä kuin unta ja varjoa on, kuni kuohuva koski se on levoton, veden lailla se hiekkahan haihtuu." "Mitä vannottiin, se pidetty on, yli päämme kun löi tulilaine..."

HEINÄKUUN VIIDES päivä on sankarien päivä. "Kodista köyhäst' oli hän, laps' saloseudun synkeän, ei suvultansa suuri, vaan tuli kunniaksi maan, nous' arvoon arvaamattomaan, ol' lujin Suomen muuri, ja muistons' elää ainiaan..." Runeberg ei tarkoita Kekkosta, vaan J.Z. Dunckeria, ja myös Duncker on tässä runossa enemmän esimerkki kuin poikkeus.

Runo "Heinäkuun viides päivä" opetti lukijoilleen, mikä on Suomi ja mikä on Suomessa kaunista. Runo poikkeaa sävyltään aika tavalla "Vänrikkien" sotaisten saavutusten historiasta, koska se tähdentää uhrautumisen ohella kestävyyttä ja uskollisuutta tulessa ja hallan kourissa, arvojen asettamista kuolemaa korkeammiksi. Yrjö Jylhän väsyneet sankarit kohoavat parhaimmillaan samaan.

SUOMEN SALOT, talot ja sairaalat ovat täynnä kovaa kipua ja hiljaista kärsimystä. Jos joutuu - onnettomuudekseen tai onnekseen - vierailemaan vaikkapa syöpäosastoilla, niiden hiljaista sankaruutta ei voi olla aistimatta. Siellä vanhat ja nuoret katsovat silmästä silmään omaa henkilökohtaista kuolemaansa. Jotkut kuolevat lohduttavat terveitä. Jotkut hoitajat tekevät työtään henkisesti äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Jotkut lääkärit työskentelevät kuin hengenpelastajat kiskoen ihmisiä jään alta elämälle.

Tällaisten käyntien jälkeen sotaisa räiske ja meno markoista ja makkaroista, etuoikeuksista, esineistä ja arvonimistä ei oikein edes inhota.

Hiljaisille sankareille ei ole paljon laulettu eikä liputettu. Kuolema on ihmisen lakiosa, mutta urhoollisuus herättää ihailua. Kärsimys nostaa näkyviin inhimillisen pienuuden ja suuruuden.

Heinäkuun viides päivä on kuin rukous. Suomalainen luonto on täydellinen ja vihreydessään viaton, kaikkea poliittisuutta vailla. Sitten alkaa korjuu ja kiista.

"Ei huku unhojärveen hän, vaan lailla luodon vihreän kohoopi alta laineen, kuoleepi, eikä kuole hän."

KERTOMUKSESTA 12.7.1993

KÄTEEN OSUI eteväksi väitetyn dekkarikirjailija James Ellroyn kirja, sattumalta ruotsinkielisenä. Tuomitsin kirjoittajan mielessäni joutavanpäiväiseksi. Sitten sama "Musta daalia" jäi räpylään alkukielisenä ja osoittautuikin mainioksi. Ellroy kirjoittaa samalla tavalla kuin Peter von Bagh puhuu, äyskien innostusta ja voimaa. Hänen kerronnassaan on nopeutta.

TUTTU TUOMARI sanoi kadulla tavatessamme, ettei hän koskaan lue dekkareita. Siitä monet muutkin tuomarit ylpeilevät. Paitsi ne, jotka ylpeilevät siitä, etteivät lue ylipäätään kirjoja.

Raymond Chandler kirjoitti vuonna 1949:"Näyttäkää minulle ihminen, mies tai nainen, joka ei siedä arvoituksia, niin minä näytän teille typeryksen, joka voi olla älykäskin, mutta siitä huolimatta typerys."

Chandler olisi vanhentunut aikoja sitten siksi, että pelkkä vitsailu, naljailu ja letkauttelu, eli hänen tavaramerkkinsä, ei pidä pitkään mielenkiintoa yllä. Tarvitaan kerronta eli ihmisen ääni ja sävy, eli hänen tapauksessaan pettämättömän surullinen lyyrisyys.

JOBIN KIRJAN ensimmäisessä luvussa Herra sanoo saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa." Saatana vastaa Herralle: "Miksi ei Job olisi jumalaapelkäävä? Sinähän olet sulkenut hänet suojelukseesi, hänet ja hänen perheensä ja omaisuutensa. Olet siunannut kaiken mihin hän ryhtyy, ja hänen karjansa leviää yli maan. Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!"

Jännitystarina lähtee liikkeelle muutamalla repliikillä. Se on paljon muutakin kuin jännitystarina - mutta sekä Chandler että Hitchcock käyttivät samanlaista avausta.

ELLROY on kuulemma koulutukseltaan murtovaras. Chandlerin tausta ja kirjoittajakoulu on sama kuin esimerkiksi P.G. Wodehousen, nimittäin latinakoulu ja Tacitus. Kun Ellroy varastaa edeltäjiltään, nämä pojat veivät arvotavaraa suoraan museosta.

Chandler ja Wodehouse kävivät Dulwichin yläluokkaisen yksityiskoulun ja oppivat siellä harvinaisen taidon, lukemisen. Kuuntelemisen taito oli luonnonlahja.

Chandlerin ansiosta dekkarikirjallisuuden kerronnan malli on suoraa Tacitusta. Esimerkiksi tässä ei ole puhe Los Angelesista:" Rantalaitureilla oli bordelleja täynnä ylhäisiä naisia, ja vastapäätä nähtiin alastomia porttoja siveettömästi elehtimässä ja liikehtimässä. Illan hämärtyessä läheiset lehdot ja talot kaikuviat lauluja ja välkkyivät valoja. Luonnolliset ja luonnottomat halut olivat turmelleet Neron, eikä hän laiminlyönyt mitään, mikä häpäisisi häntä vielä enemmän."

CHANDLER kirjoittaa oikeusteoriasta:" Laki ei ole oikeutta. Se on vain huono koneisto. Jos painaa juuri oikeaa nappia ja on vähän onneakin, sitä saattaa joskus saada oikeutta. Lakia ei ole koskaan edes tarkoitettu muuksi kuin koneistoksi. "

KERTOMUKSEN KONEISTO on vanha kuin taivas ja selvä kuin pläkki - raamattu ja roomalaiset. Sitä ei ole koskaan edes tarkoitettu muuksi kuin koneistoksi. Äänen on oltava oma, eläväinen ja liikkuva kuin soralla rahisevien askelten ääni.

VAIHTEEKSI TOTTA? 22.3.1993

MINISTERI PAAVO VÄYRYSEN kirjan nimen mukaan on totuuden aika 1. Tulossa saattaa siis olla aikanaan totuuden aika numero 2. Tuon tulevan ajan varalta on esitettävä muuan ikävä kysymys. Julkaiseeko ministeri Väyrynen ulkoasiainhallinnon salassa pidettäviä asiakirjoja yksityiseen tarpeeseensa?

Luultavasti julkaisee, eikä siinä ole mitään laitonta eikä luvatonta. Mutta siinä on ongelmia.

Mistä tiedämme, puhuuko ministeri Väyrynen totta?

Kysymys on akateeminen. Meillä ei näet ole mahdollisuutta vastata siihen. Ja se kiinnostaa historiantutkijoita.

ASIAKIRJOISTA, joita Väyrynen lainaa, osa on salaisia. Niistä ei annettaisi pyytäjälle kopioita. Osa on salaisia määräysten mukaan, joita Väyrynen on ollut itse antamassa. Kirjeet, muistiot ja "hyvä veli-kirjeet", joita Väyrynen lähetti presidentti Kekkoselle ministerinä olleessaan, on toivottavasti diarioitu ulkoministeriössä. Niissä on tietoja esimerkiksi luottamuksellisista neuvotteluista vieraiden valtioiden edustajien kanssa. Siten niitä ei voi pitää yksityisinä, vaikka ne näyttävät kohdittain liittyvän sisäpoliittiseen juonitteluun.

ERÄÄSSÄ KOHDASSA kirjaa mainitaan sitaatissa, että Vladimirov-jupakka johtui Ahti Karjalaisen arvostelukyvyn pettämisestä, tämä kun antoi julkisuuteen liian tuoretta materiaalia. Väyrysen kirjassa julkaistaan myös "liian tuoretta materiaalia".

Tämä on ongelman ydin. Ulkoministeri saa deklassifioida itse laatimaansa aineistoa eli kumota ja poistaa sen salassapitoa koskevat määräykset. Mutta kiinnostuneiden ulkopuolisten, kuten tutkijoiden, olisi saatava nähdä Väyrysen julkistamat asiakirjat.

Muutamassa kohdassa kirjaa Väyrynen viittaa suurlähettiläiden raportteihin. Ne ovat siis nyt muidenkin käytettävissä. Vai ovatko?

SALASSAPITOMÄÄRÄYSTEN kumoaminen on pulmallinen kysymys. Joltain osin ratkaiseva on asian luonne. Ulkoasiainhallinnon papereissa on epäilemättä runsaasti julkista tietoa, joka tunnetaan jo muista lähteistä. Sellaisen tiedon ilmaiseminen on tuskin kiellettyä. Toisaalta on tietoa, josta on "asian luonteen vuoksi" vaiettava, ellei poliittinen johto päätä julkistaa sitä.

Kun asiakirjoja julkistetaan tai referoidaan yksitellen, yleisöllä ja tutkijoilla ei ole keinoa varmistua tiedon riittävyydestä, täydellisyydestä ja asiayhteydestä. On vain luotettava kirjoittajan sanaan. Ja ministeri Väyrysen sanaanhan voi luottaa.

JULKISTEN ASIAKIRJOJEN salassapitoaika on Suomessa edelleen liian pitkä. Joudumme pesemään likapyykkiämme käsikopelolla, silmät ummessa. Ei hyvä.

Tämän päivän poliitikot ovat epäilemättä onnellisia siitä, että 1970-luku ja 1980-luku ovat lukkojen takana ja vain heillä on niiden lukkojen avaimet. Mutta tuleeko heille sallia näin valtava tulkintaetuoikeus?

KANSLERI JA RUUSUN NIMI 8.6.1994

OIKEUSKANSLERI Jorma S. Aalto ei saa jäädä vaille kiitosta työstään menneisyyden portinvartijana. Juhantalon juttu lienee nyt ohi. Oikeuskanslerin julkistettu lausuma oli niin huolellisesti ja taitavasti kirjoitettu, ettei edes iltalypsyyn tuomioistuimissa näyttäisi jäävän tilaisuutta. Kenelläkään ei ole mahdollisuutta kysyä menetettyä kunniaansa.

Syyteharkinta on muodollis-juridista. Sitä on tuomioistuimenkin harkinta. Ylen määrin lakiuskollisen Suomen kansan on nyt kuitenkin syytä tarkoin harkita oikeuden ja vastuun muita ulottuvuuksia ja piirtää risti seinään.

PRINSSIEVERSTISTÄ Rantasalmen ja koko Suomen sulttaaniksi kohonnut puoluejohtaja lausui työväentalolla ensi sanoikseen, että maailman on nyt tullut toiseksi ja tarvitsee toisenlaisia ihmisiä. Se on totta, mutta onko muutosta parempaan nyt, kun edistyksen ja valistuksen aikakausi on peruuttamattomasti ohi?

Ruusuilla maatessa voi käydä niin, että herättyä linnat ovat orjantappuroiden peitossa ja vuosisata on kulunut kuin päivä. Toinen taivas ja maa on kiinalaisen legendan mukaan kirsikankukkien eli siis todellisuuden tuolla puolen, historian tavoittamattomissa.

YMPÄRI EUROOPPAA suuret puolueet kompastelevat korruptioon. Italia, Espanja, Ranska ja Suomi ovat esimerkkejä siitä. Yhdysvalloissa poliittinen korruptio - graft - liitetään henkilöihin, koska siellä puolueet ovat vailla selvää kiinnikettä ryhmäintresseihin. Euroopassa kiinni jäävä poliitikko ryvettää sitä vastoin koko puolueensa. Suomessa kolme suurinta puoluetta on samanaikaisesti ratkeamisen vaarassa.

NIINPÄ muodollis-juridinen harkinta ei riitä. Moraalisen vastuun ja poliittisen vastuun sisältö on mietittävä uudestaan.

Suomen oloissa selkeintä olisi laajentaa perinteisten oikeusviranomaisten katsantoa ja toimivaltaa. Oikeastaan siihen on jo sitouduttu. Oikeudenkäyntilaitoksemme uudistuu, mutta uudistus ei toimi, elleivät tuomarit, asianajajat ja syyttäjät toimi.

SYYTTÄJIEN ylin on oikeuskansleri. Muutamissa viime aikojen suurissa jutuissa hänelle on liukunut tuomioistuimella kuuluvaa harkintavaltaa. Juhantalon asiassa ratkaisua ei ole arvosteltava, koska syytekynnys valtakunnanoikeuteen on voimassaolevan, vanhentuneen lain mukaan selvästi korkeampi kuin muissa virkamiehiä koskevissa rikosasioissa.

Hiukan jää ihmettelemään, mitä vikaa oikeuskansleri ja sanomalehtien pääkirjoitukset näkivät henkilötodistajissa. Suomen lain mukaan valaehtoinen todistajanlausunto on vahvin mahdollinen näyttö ja oikeutta esittää kirjallisia todisteita on rajoitettu.

Lakia on muutettava ja vastuun rajoja mietittävä, koska nyt tehdyt ratkaisut voidaan lukea siten, että Suomessa poliitikko saa täyttää taskunsa ja tyhjentää toisten taskut ilman pelkoa oikeudellisesta, moraalisesti tai poliittisesta vastuusta.

Oikeuskanslerin ja syyttäjien asemaa on mietittävä. Oikeusministeriön kaavailun mukaan asianomistajan syyteoikeus rikosasioissa poistettaisiin melkein kokonaan. Ajatus on oikean suuntainen, mutta oikeuskanslerin ylitsekäymiset osoittavat, millä suunnalla ongelma on. Syyttämättäjättämispäätöksestä ei voi valittaa. Sen peruuttaminenkin on vaikeaa. Tuomioistuinmenettelyn ytimiä sitä vastoin on juuri muutoksenhakuoikeus. Syyteharkinnan laajentaminen johtaa samaan kuin Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa, tuomiovallan liukumiseen syyttäjille.

Tarvitaan uusia ihmisiä ja väsymättömiä ajatuksia. Mutta Jumala yksin tietää, milloin vaaraimet metsässä kypsyvät ja mikä on ruusun nimi.

EI HYYSÄTÄ 18.3.1996

RATTIJUOPPO on taas ajanut hengiltä lapsia. Kansanedustaja Saapunki on todennut eduskunan liikennevaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessaan, että rattijuoppoja hyysätään aivan liikaa. Rangaistuksia on korotettava. ”On varmaa, että kovilla rangaistuksilla on ennalta ehkäisevä vaikutus”, hän lausuu lehdessä.

LUIN TÄMÄN ja ryntäsin hakemaan nenäliinan. Siinä ei silmä pysynyt kuivana. Kauan olemme tarponeet tietämättömyydessä. Nyt saimme kuulla totuuden. Kovilla rangaistuksilla on ennalta ehkäisevä vaikutus.

Juuri tätä samaa asiaa, kovien rangaistusten vaikutusta, on pohdittu tuhannen tutkijan voimin. Siihen on tuhlattu sanomattomasti aikaa. Jo kirkkoisät kirjoittivat 100-luvulla ja 200-luvulla ja 300-luvulla tästä asiasta, koska he eivät tunteneet kansanedustaja Saapunkia. Rikoslain säätäjät sata vuotta sitten polkivat pimeydessä. Viime vuosisadan valistajat erehtyivät poistaessaan vesileipärangaistuksen, piiskaamisen ja kirveellä mestaamisen.

Kirje Clintonille! Hän käynnisti erittäin laajan rangaistusten kiristämisohjelman. Hänellä oli saman suuntaisia epäilyjä kuin kansanedustaja Saapungilla, mutta häneltä puuttui tieto.

Rangaistuksia sitten kiristettiin. Alle 18-vuotiaita tuomitaan elinkautiseen vankeuteen ryöstöistä, joissa kenenkään henki ei ollut vaarassa, ja on muutenkin saatu aikaan jämäkkä ja miehekäs meininki ja maailman kaikkien aikojen suurin vankiluku niin että peräti Kalifornian talous horjahtelee vankiloiden kustannuksista, köyhemmistä valtioista puhumatta. Rikollisuus mokoma kuitenkin kasvaa ja raaistuu eikä yhtään surmattua ole saatu herätetyksi henkiin. Rikollisuuden kokonaiskustannukset moninkertaistuvat.

Mutta meillä on onneksi mies, joka tietää: kovilla rangaistuksilla on ennalta ehkäisevä vaikutus.

TÖRKEÄSTÄ rattijuopumuksesta tuomitut on siis lähetettävä vankilaan pitkäksi ajaksi. Lisäkustannukset ovat olemattomat: muutama miljardi. Kansanedustaja Saapunki järjestää ne jostain. Helpointa on ottaa ne huono-osaisten toimeentulosta.

Vielä halvemmalla päästäisiin, jos poliisille annettaisiin oikeus teloittaa rattijuopot ja sellaisiksi epäillyt paikan päällä lähimpään maantien ojaan. Poliiseilla kyllä on estoja. Ehkä jokin moottoripyöräkerho voisi ottaa teloittamisen urakaksi.

HITLER ja Stalin menettelivät näin. Vankiloissa ei liioin hyysätty ketään. Itse asiassa näitä vankiloita on edelleen. Ottaisivatkohan venäläiset halvallakin meidän rattijuoppomme rangaistavikseen? Heillä on avarat kiinteistöt ja niin reipas meininki, että sitä ihmetellään Euroopan neuvostossa asti.

PRESIDENTTI Kekkonen-vainaa puuttui sypäkästi rattijuoppouskysymykseen eräässä uuden vuoden puheessaan. Tuomarit säikähtivät ja alkoivat tuomita vankeusrangaistuksia entistä verrattomasti useammin, ja Seutulan lentokenttä sen kuin laajeni. Mutta rattijuoppouteen se ei vaikuttanut.

Yleensä on näet kuviteltu, että kattonopeus, turvavyöt, valvonta, tarkkailu ja valistus olisivat vaikuttaneet liikennekuolemien määrän laskemiseen. Ne ovat pudonneet 20 vuodessa melkein puoleen, vaikka liikennemäärät ovat moninkertaistuneet.

Mutta kansanedustaja Suopunki tietää totuuden, ja se on toinen. Rangaistuksia on kovennettava.

On puututtava seurauksiin, ei syihin.

EDUSKUNTA kenties haluaisi kuulla asiantuntijoina serbejä, kroaatteja, hamaseja ja hizbollaheja, jotka ovat tulleet tunnetuiksi hyysäämättömyyden asiantuntijoina? Vai haluaako kansanedustaja julistaa rattijuopoille jihadin, pyhän sodan?

Entä jos hän kuitenkin jättäisi asian poliisille ja tuomioistuimille? Siellä riittää nimikkeitä ja asteikkoja 12 vuoteen asti. Perustuslaissakin on lukevinaan, että nämä rangaistuksen mittaamista koskevat asiat kuuluisivat riippumattomille tuomioistuimille eivätkä poliitikoille.

RATTIJUOPON päästäminen tutkinnan jälkeen vapaaksi perustuu lakiin ja noin 700 vuotta sovellettuun käytäntöön, jonka mukaan vangitsemisen on perustuttava lakiin - habeas corpus.

TÄMÄ KIRJOITUS on hyökkäys, jonka kohteena on yksittäisen poliitikon mielipide. En ihaile rattijuoppoja enkä hae keinoja heidän hyvittelemisekseen. Perusteeni on sen politiikan paheksuminen, että ihmisten ymmärrettäviä surun, vihan ja raivon tunteita lietsotaan ja käytetään hyväksi. Se on vakavampi ongelma kuin rikollisuus liikenteessä.

KALAT VEDESTÄ 29.1.1996

HETKITTIN voisi luulla, että puoli kansaa on kalamiehiä. Eikä edes tarvita sisävesien lohiloukkuja, joista voi löytyä pienemmän saaliin ohella kuutteja, norppia ja pintasukeltajia. Pyydyksistä paras on kateus, joka vie kalat vedestä.

Sitä esiintyy kahden suuntaisena. Toisilla eivät saisi olla asiat hyvin ja toisten sietäisi kokea kovia.

Jos julkisuuden henkilö jää kielestään kiinni ja hänet tuomitaan rötöksestä, häntä pitäisi muun rankaisemisen lisäksi roikuttaa jaloista kaupungin portilla. Jos joku on puolestaan pääsemässä paremmille päiville lihavan leivän ääreen, häneltä pitäisi kaikin keinoin saada se leipä pois.

EUROKANSAN edustajilla on liian suuret tulot. En ole havainnut, että raha tekisi onnelliseksi, rauhoittaisi tai raukaisisi. Mutta en voi olla ihailematta suomalaisten ja ruotsalaisten pohjatonta tekopyhyyttä.

Miksi eurokansan edustaja ei saisi ansaita edes kymmenettä osaa siitä minkä jääkiekkoilija? Molemmilla on kovasti matkustamista, taitoa tarvitaan ja vähän väliä taklataan kaukalon reunaa vasten niin että luut rutisevat, ja poikittaista mailaa tulee joka suunnasta. Tosin Brysselissä toisin kuin Winnipegissä ja Montrealissa ja Torontossa koukitaan ja rokotetaan näemmä tehokkaammin omien kuin vastapuolen toimesta.

TUOMARIT eivät muka saisi rosvota välimiesoikeuksissa eivätkä professorit sivutoimillaan. Asianajajat ovat ilman muuta liian hyvätuloisia...

Muuan juristiystävä tämän valtakunnan huipulta sanoi ilkikurisesti virnistäen, että ainakin tuomarin pitää olla niin rikas, ettei häntä voi lahjoa. Hän ei saisi olla riippuvainen kenenkään mielisuosiosta eikä kädenojennuksista kohtuullisten tarpeittensa täyttämisessä.

On epäilyttäviä sivutoimia, jotka ovat omiaan horjuttamaan yleisön luottamusta virkamiestä kohtaan, kuten esimerkiksi kolumnien kirjoittaminen sanomalehteen. Riippuvuutta taas rakentuu erittäin helposti säätiöitä ja rahastoja kohtaan, jos harjoittaa tiedettä tai taidetta tai molempia.

Ne ovat myös ajankäytön kannalta sivutoimista tuhoisimpia. Ne pitäisi kieltää.

RUOTSALAISET harkitsivat ministeri Sahlinin syytteeseen panemista mutta eivät sitten panneetkaan. Syynä oli sählääminen luottokorteilla.

On järkyttävää, että ministeri joutuu juoksemaan päivittäistavarakaupoissa ja vielä niin huonoissa rahavaroissa, että vauvanvaipat joutuvat väärään piikkiin. Ennen vanhaan jopa yhteiskoulun rehtori käveli kauppaan maha pystyssä, keräsi ostokset ja oletti, että myymälänhoitaja merkitsee hankinnat muistiin ja lähettää laskun perässä. Joka maksettiin jos jaksettiin.

Lienee ihmisiä, joiden ammattina on tuhlaaminen, mutta toisten mielenkiinto törsäämiseen loppuu ennen pitkää. Monet tosi rikkaat ovat yhtä tunnettuja kohtuullisista elämäntavoistaan kuin suomalaiset vuorineuvoksettaret työn sierrettämistä käsistään. Heillä ei ole siihen työhön pakkoa. Se on valintaa.

CINCINNATUS jätti auransa pellolle pahuutensa valtaan, kun häntä tultiin tahtomaan diktaattoriksi. Gallien hyökkäys oli kiireisempi asia kuin kyntäminen. Meillä ministerien pitäisi ehtiä maitokauppaan ennen iltakoulua, tuomareitten hakemaan lapsi tarhasta ja kirurgien täytyisi kiirehtiä leikkausta, jotta kerkeäisi imuroida ennen kuin anoppi ilmestyy kylään. Lumentulo keskeyttäisi tulopoliittiset neuvottelut ja Suomen Pankin johtokunnan kokouksen, koska porukan olisi kiirehdittävä kolaamaan pihansa ja ajotiensä.

Ruotsalaiset ovat korottaneet hiukan ministerinpalkkoja, mutta yleisesti ajatellaan, että ministerin ja hänen sihteerinsä ja tämän siivoojan olisi ansaittava nettona suunnilleen sama. Tasa-arvo vaatii sitä. Mutta tällainen tasa-arvoaate on aivan yhtä hullu kuin kuvitelma, että esimerkiksi leikkauksia suorittaisivat tasa-arvon nimissä vuoroon kirurgit ja kerrossiivoojat.

Kaunis ajatus siis, mutta sitten ministereiksi, johtajiksi ja muiksi vallankäyttäjiksi hakeutuu pelkästään psykopaatteja.

On näetsen miellyttävämpiäkin tapoja viettää elämänsä kuin sellainen virka ja päivittäinen aikataulu, jossa ihminen pyörii samalla tavoin kuin sammakko pyörii äkeen piikissä.

EREHDYKSIÄ 2.1.1995

UUDENVUODEN aikaan lehdet kirjaavat mennyttä vuotta ja povaavat tulevaa. Vuosi 1994 ei ollut ainakaan se yleinen ja lopullinen katastrofi, jota Suomessa luvattiin. Henkilökohtaisella tasolla vuosi oli kullekin omansalainen.

Suvaitsin huvittua ja sitten hetken hävetä katsellessani vuoden kirjauksia. Annoin vuosi sitten kustantajalle suullisen arvion ja lausunnon Jostein Gaardnerin kirjasta "Sofian valinnat". Ilmoitin, että kirja on kummallinen, sillä ei ole menestymisen mahdollisuuksia ainakaan Suomessa ja sanoin filosofian opettajan arvovallalla, että filosofia on kaiken kaikkiaan out, varsinkin nuoria ajatellen.

Silloinen lausuntoni kysyjä ei sattunut muistamaan, miten asiantuntijan mielipiteisiin on viisasta suhtautua: kuunnella, maksaa vaadittu palkkio ja sitten tehdä täsmälleen päin vastoin. Vaimovainajani saavutti kustantajana hyviä tuloksia käyttäen sitä menetelmää.

No, Sofian valinnat oli siis kaksinkertainen erehdys. Kirja on hyvä ja myy kuin siimaa ja filosofia on järkyttävällä tavalla muodissa. Ennen kuin arvaamme akateeminen oppineisuus on ongelmissa ja tarkoin vartioidut suvaittujen filosofian koulukuntien raja-aidat rempallaan.

Mutta erehtymiselläkin on filosofiansa.

IHMISOIKEUKSIA koskeviin kansainvälisiin yleissopimuksiin olisi aika tehdä lisäyksiä. Erehtyminen olisi oleva ensimmäinen uusi ihmisoikeus. Toinen olisi huolimattomuus ja kolmas huolettomuus. Neljäs voisi olla vaadittavan joutuisuuden noudattamatta jättäminen (suomeksi laiskuus) ja viides riittämätön asiantuntemus ja ammattitaito.

Näiden viiden ominaisuuden turvin voi luottavaisin mielin harjoittaa esimerkiksi lehtikirjoittelua. Teen niin itse. Muistelmateoksista olen huomannut, että toisetkin tekevät samaa. Lauri Karénin "Herrasmiehiä valepuvussa" on hyvin aidon makuinen ammattikirjoittajan muistelmateos ja hauskakin. Siinä kerrotaan aika vähän onnistumisista ja aika paljon möhläyksistä.

Onnistunut kirjoitus tai onnistunut elämä on kuin teollisuustimantti tai jäljitelty helmi: kadehdittava, täydellinen, upea, salaperäisesti kimaltava ja täysin mielenkiinnoton.

POIKA TUOMISTA koskevasta elämäkertateoksesta käy ilmi suunnilleen sama asia kuin kirjakauppoihin nyt ilahduttavasti uutena painoksena palanneesta Shirerin teoksesta "Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho". Niistä käy ilmi, missä ne olivat ne parhaat ihmiset, jotka harvoin jos koskaan erehtyivät, joiden tarkkuus ja huolellisuus hakivat vertaansa ja joiden asiantuntemusta ja ammattitaitoa kukaan ei keksinyt edes epäillä.

Heikäläisillä oli pysyväinen tyyssija Moskovassa ja Berliinissä ja heitä oli kahta rotua. Huippunimet, kuten Hitler ja Trotski, Lenin ja Molotov, ehkä todella olivat ihmisinä henkisesti sellaisia, joita muinoin nimitettiin epäsikiöiksi. Kiinnostuakseen heistä pitäisi olla koulutukseltaan patologi. Pikkunilkit ovat vain tympeitä. Jos on ryöstettävä talonpoika tai pistettävä sika tai kansanvihollinen, tekijöistä ei ole koskaan puutetta ainakaan jos palkkio maksetaan luonnossa, nestemäisenä, suoraan paikalla nautittavana.

SUORIUTUMINEN elämästä ja kuolemasta on edelleen, kuten se on aina ollut, tavallisten ihmisten varassa. Niiden jotka eivät oikein osaa ja yrittäessään erehtyvät tai väsyvät kesken.

Tunnetusti tavallisista ihmisistä syntyy lynkkauskopla vähällä. Tunnetusti suurin toivo on tavallisten ihmisten arkinen kunnollisuus. Sitä on vaikka mitä määrät.

Hyvää uutta vuotta tavallisille ihmisille.

VALTAKUNNANSALAISUUS 30.11.1993

LAKIMIESPIIREISSÄ puoliääneen pohdittu valtakunnansalaisuus voisi kiinnostaa yleisöäkin. Valtakunnanoikeus, joka kokoontuu tulevana syksynä käsittelemään erään ministerin menettelyn rangaistavuutta, ei välttämättä ole toimivaltainen.

Voimassa olevan ihmisoikeussopimuksen mukaan erikoistuomioistuimen käyttäminen rikosasiassa on kielletty. Valtakunnanoikeus voitaisiin katsoa erikoistuomioistuimeksi ja siis kielletyksi. Sen kokoonpano on ennalta määrätty ja epätavallinen. Sen ratkaisusta ei voi valittaa. Eräässä EY-maassa valtakunnanoikeutemme kaltainen tuomioistuin on katsottu kansainvälisten velvoitteiden vastaiseksi.

Seurauksena voisi olla, että asianomasta ministeriä vastaan ajettava syyte jätettäisiin tutkittavaksi ottamatta ja hän käytännössä vapautuisi vastuusta. Sen jälkeen hän voisi esimerkiksi ryhtyä vaatimaan korvauksia Suomen valtiolta.

Tämä on pelkkä otaksuma. Jos ongelma osoittautuu oikeaksi, sille on pätevät ratkaisijat. Esittämällä sen julkisesti tähdennän perusoikeusjärjestelmämme keskeneräisyyttä, joka voi käsitykseni mukaan johtaa eräissä tapauksissa hyvin outoihin tuloksiin.

LUULLAKSENI valtakunnanoikeus ei voi vetäytyä tutkimasta juttua, koska sellainen päätös merkitsisi, että tuomioistuin julistaisi itse itsensä lainvastaiseksi. Kun sen toimivalta nojautuu perustuslain tasoiseen säädökseen, se voisi yksittäistapauksessa ratkaista kahden samantasoisen säädöksen välisen ristiriidan eli siis suomalaisen perustuslain ja tässä maassa voimassa olevan ihmisoikeussopimuksen, mutta mielestäni se ei voi tehdä vallankaappausta katsomalla suomalaista perustuslakia de jure mitättömäksi. Tuomioistuimen on tutkittava omasta aloitteestaan, onko sillä toimivalta asiassa, mutta se ei voi tutkia, onko sitä (oikeudellisesti) olemassa.

Eräs mahdollisuus olisi, että valtakunnanoikeus huomauttaisi ratkaisussaan ristiriidasta ja kiirehtisi eduskuntaa muuttamaan lain. Jos kuviteltavissa oleva langettava lopputulos arveluttaisi, valtakunnanoikeus voisi päätöksessään ehdottaa tuomitun armahtamista.

VALTIOSÄÄNTÖTUOMIOISTUINTA ei tarvita valtakunnanoikeuden sijaan. Sellainen tuomioistuin on jo olemassa, korkein hallinto-oikeus. Sitä voidaan kehittää. Sitä vastoin tarvitsisimme perusoikeustuomioistuimen, jonka tehtävänä olisi ratkaista perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia koskevia riitoja ja antaa niiden tulkinnasta lausuntoja kansallisena elimenä ennen Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuinta. Jotta tuo tuomioistuin olisi ihmisoikeussopimuksen mukainen, sen ratkaisuista olisi voitava valittaa korkeimpaan oikeuteen. Selkeintä olisi, että perusoikeustuomioistuimena toimisi suoraan korkein oikeus.

LAINMUUTOKSELLA ministereitten ja korkeiden virkamiesten virkasyyteasiat olisi ohjattava Helsingin hovioikeuteen ensimmäisenä oikeusasteena tai suoraan korkeimpaan oikeuteen. Mahdollisuus syyttää korkeimman oikeuden jäsenten virkatoimesta olisi ehkä poistettava laista kokonaan. Toinen vaihtoehto olisi määrätä, että korkein oikeus itse tuomitsee jäsenensä. Silloin jäisi teknisesti auki se mahdollisuus, että korkein oikeus voisi siirtää itselleen ylimmän vallan maassa. Riittävän takeen tällaista vastaan antaa yleinen mielipide.

Suomen korkeimman oikeuden toiminnassa ei ole milloinkaan esiintynyt piirteitä, jotka tekisivät virkavastuun ajankohtaiseksi. Tuomioistuimen suhde julkisuuteen on ollut etäinen, joskus ehkä ylimielinenkin. Tuo valitettava perinne näyttää olevan menneisyyttä.

Tuomioistuinjärjestelmämme ei ehkä ole kaikin osin kansainvälisten velvoitteiden mukainen. Miten on esimerkiksi markkinatuomioistuimen laita? Sen langettavista päätöksistä ei nykyisen lain mukaan voi valittaa.

ONGELMA ei ole vähäinen. Poliittisen ja oikeudellisen vastuun suhde on nousemassa eri puolilla Eurooppaa suureksi kysymykseksi. Eräissä valtioissa häkki heiluu toden teolla. Toivottavasti Suomessa sellaiseen ei tule enempää aihetta. Suomessa erikoistuomioistuimesta ja poliittissävyisestä lainkäytöstä on pelkästään huonoja kokemuksia. Tarkoitan esimerkiksi vuoden 1918 valtiorikosoikeuksia, 1930-luvun valtio- ja maanpetosjuttuja ja 1940-luvun sotasyyllisyysoikeutta.

LIPPULAULU 27.3.1995

ERÄS KAVERI marisi kerran töissä, että kun me kirjoitamme tuomioita, niin jälki on useimmiten yhtä pitkää kuin leveääkin, ja sanoi, että Yhdysvalloissa ne joskus osaavat, kuten siinä Teksasin lipunpolttojutussa.

Juttu on Texas v. Johnson, 491 U.S. 397 (1989). Muuan hyväkäs, tämä Johnson, oli osoittanut toisten joukossa ankarasti mieltään Ronald Reaganille Dallasissa vuonna 1984, kastellut tähtilipun puhdistetulla bensiinillä ja tuikannut sen tuleen.

Temppu oli tuttu Vietnamin sodan päiviltä, ja siksi liittovaltio oli säätänyt lain lipun häpäisemisen rankaisemisesta ja 48 osavaltiota oli seurannut esimerkkiä. Yhdysvaltain korkein oikeus katsoi kuitenkin äänin 5-4, että kaikki nämä lait olivat perustuslain vastaisia, ja syyte herra Johnsonia vastaan hylättiin.

PERUSTELU ei todellakaan ole pitkä. Silti se sisältää oikeudellisen ajattelun ytimen. Se sisältää terveisiä myös Suomen perusoikeusajattelijoille, jotka ovat olleet viime aikoina muissa puuhissa. Siinä on ajattelemista niille, joiden mielestä Suomeen tarvittaisiin valtiosääntötuomioistuin, ja niille, jotka ovat sillä kannalla, ettei sellaista tuomioistuinta tarvita.

Suomessa on näet epäselvää, voiko eduskunta säätää millaisia lakeja tahansa. Viime aikojen kokemukset viittaavat lievästi siihen suuntaan, että näkyy voivan. Esimerkiksi puuhastelu tietokonelevykkeiden kanssa omassa kodissa ja puhtaasti yksityiseksi viihdytykseksi on tätä nykyä poliisiasia. Lainsäätäjää ei tunnu kaikin ajoin liikuttavan se, voidaanko lakien noudattamista valvoa. Ajoittain on epäselvää, mitä tuomioistuinten päätöksissä usein esiintyvät korulauseet "yleinen lainkuuliaisuus" ja "piittaamattomuus lain käskyistä ja kielloista" mahtavat tarkoittaa.

YHDYSVALTOJEN perustuslaki kohdan, jossa sanotaan: "Kongressi ei voi säätää lakia, jolla ... rajoitettaisiin sananvapautta."

Se tarkoittaa, ettei valtioilla ole yleistä lupaa, oikeutta eikä mahdollisuutta rajoittaa kansalaistensa vapautta. Teksasin lippujutussa tuomari Brennan kirjoitti: "Jos me rankaisisimme lipun häpäisemisestä, halventaisimme itse lippuamme. Lippu edustaa meille ihmisen vapautta. Ja vapaus on mahdollisuus toimia toisin ja olla eri mieltä. Lain tehtävä on kunnioittaa ja suojella niitä, jotka eivät kunnioita lakia."

Se on niin. Ne jotka kunnioittavat lakia, hoitavat asiansa ilman tuomareita.

SUOMALAISESTA oikeusajattelusta ja yhteiskuntafilosofiasta puuttuu lujien arvojen vakaumus. Sellainen arvo meillä tavallaan on omassa perustuslaissamme, mutta kukaan ei ole huomannut ottaa sitä tarpeeksi vakavasti: ihmisen vapaus. Tärkeämpää kuin kansalaisten lainkuuliaisuus on lainsäätäjän ja lainkäyttäjän leppymätön halu turvata kansalaisten vapauden edellytykset, jotka ovat taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisia.

Amerikkalainen tuomari Robert H. Jackson kirjoitti eräässä jutussa vuonna 1943, että perustuslain turvaama vapaus on lainsäätäjän eli kansanedustuslaitoksen enemmistöjen tavoittamattomissa.

Toinen tuomari - tietämistäni oikullisin, kiukkuisin ja suurin eli William O. Douglas ‑ kirjoitti korkeimman oikeuden päätöksessä Terminiello v. Chicago sananvapaudesta:

" Sananvapauden tehtävä on aiheuttaa erimielisyyttä. Se täyttää parhaiten korkean tehtävänsä lietsomalla levottomuutta ja aiheuttamalla tyytymättömyyttä oleviin oloihin, jopa nostattamalla suuttumusta."

Hän tähdensi, ettei millään valtiolla eikä ainoallakaan tuomioistuimella ole oikeutta painostaa kansalaista omaksumaan mitään mielipiteitä eikä riistää häneltä lain suojaa siksi, että hän käyttäytyy ikävästi ja puhuu tai kirjoittaa mahdottomia. Laillisuuden eli oikeusturvan vastapaino on Bill of Rights, ihmisen omat oikeudet toisia ihmisiä, valtiota ja tuomioistuimia vastaan.

TÄMÄ ON samalla vastaus kirjailija George Orwellin 1930-luvulla esittämään vaikeaan kysymykseen: miten voi suvaita suvaitsemattomuutta.

Laillisen yhteiskunnan eli tässä tapauksessa pakkovaltaa käyttävien tuomareiden, jotka haluavat pitää yllä oikeutta ja oikeudenmukaisuutta, on suvaittava myös suvaitsemattomuutta, rajoitettava rankaisemista ja pidättäydyttävä asioihin sekaantumisesta silloinkin, kun he luulevat tietävänsä, mikä ihmisille on hyväksi, paremmin kuin nämä ihmiset itse.

MAAN PARHAAT 27.1.1991

"ON KOLME TAPAA suhtautua kyvykkyyteen: syrjäyttäminen, vihamielisyys ja erottaminen."

NYT ON kiinnitetty huomiota kansanedustajaehdokkaisiin, jotka rikkovat hyviä tapoja osoittamalla vaalimainonnassaan oman valintansa valintana näennäiseksi. He eivät lupaa sitä mitä olisi tehtävä. He lupaavat vain sen, mitä he eivät tee. He eivät inahdakaan suurista ja ikävistä enrergia-, ympäristö-, finanssi- ja yhteismarkkina-asioista, joiden ratkaisulle on saatava tulevan eduskunnan siunaus.

Poliitikko on virkamiehen mainosmies. Hänen tehtävänsä on kiinnittää yleisön huomio muualle siksi aikaa, kun asioita vähin äänin ratkaistaan tai kun ne ratkeavat omia aikojaan.

Vaaliuurnat toimivat tulevanakin viikonvaihteena perinteisessä tehtävässään. Niihin kootaan tuhka.

POSITIVISMIN MAAILMA on murenee haudassaan. Positivismiin kuului kansanvalistuspohjainen kuvitelma etevien henkilöiden edistymisestä yhteisessä yhteiskunnassa. Sitä edistymistä on olemassa yhtä vähän kuin muutakaan. Valta on sillä, joka sen tahtoi ja otti.

Virkamies pystyy omin nokkinsa muotoilemaan komiteat käyneen lakitekstin niin että siitä koituu miljoonalaskuja ja muita hankaluuksia monille. Sille eivät mahda mitään ministerit, valiokunnat eikä eduskunta. Jos perään kysytään, virkamies kutsuu itseään "hallitukseksi". Hallitus on päättänyt.

AINOA KUVITELTAVISSA OLEVA ROHTO tähän tällaiseen, äänettömiin vaaleihin, puolueettomuustoimistoihin, virkamiesvaltaistumiseen yli tehottomuuden, tuhlauksen ja tuottamattomuuden kaikkien ennätysten, on leppymätön julkisuus.

Poliittinen ongelma, keskustelemattomuuden ja konsensuksen ongelma sekä vallan ja vaikuttamisen ongelma on karsittava kysymykseksi, kuka omistaa julkisuuden.

Itse asiassa filosofi Jürgen Habermas on kirjoittanut juuri tästä kirjoja.

Virkamiesten vaikeneminen on hopeaa mutta kirjoittaminen on kultaa, koska kirjoittajaa on epätavallisen vaikea vihamielisesti vallata, syrjäyttää tai erottaa. Virkamies ei voi erottaa Habermasia tai Haavikkoa - jonka kirjoittama ajatus aloittaa tämän kirjoituksen.

AVOIN ASIANAJOVALTA 16.3.1991

MIKSI AY-LIIKKEEN epäilty vähätteleminen on kuolemansynti? Osittain se johtuu hallinnon kolmiportaisuudesta. Alimman tason viranomainen osaa kirjoittaa, välitason viranomainen osaa lukea ja ylimmän asteen viranomainen ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Ministeri ei saa puhua asiasta, vaan ainoastaan asian vierestä.

"On typerää olla aktivisti ajattomalla ajalla", sanoi takinkääntäjien ritarikunnan suurmestari J.K. Paasikivi, joka muutti reaalipolitiikkaansa kolme kertaa vuoden kuluessa joulukuusta 1918 joulukuuhun 1919.

SOPIMUS JA YHTEISKUNTASOPIMUS keksittiin suunnilleen samanaikaisesti 1700-luvun lopulla. Siihen asti "sopimukset" olivat tavan määräämiä kaavoja. Vieläkään ei voi sopia avioliitosta, johon ei liittyisi velvollisuutta osallistua lasten elatukseen, pappisvirasta oikeuksin olla käyttämättä lipereitä, upseerinurasta oikeuksien kieltäytyä aseista.

Edustuksellisuus perustui uuteen käsitykseen kaikenkattavasta sopimuksesta. Sen perua ovat parlamentti ja edunvalvontajärjestöt. Mielikuvituksellinen taustateoria sai nimen "yhteiskuntasopimus". Rikkaat porvarit alkoivat järjestää asioitaan vapaamuotoisin sopimuksin.

Ennen pitkää valtio ja tuomioistuimet kuitenkin alkoivat sekaantua torpankontrahteihin ja palvelussopimuksiin ja pian koko "yhteiskuntasopimukseen".

Järjestelmä toimi kolmikantaperiaatteella, jossa esimerkiksi työmarkkinajärjestöt sopivat sekä omien jäsentensä että ulkopuolisten asioista, ja valtio siunasi sopimuksen säätämällä lain.

SOPIMUS EDELLYTTÄÄ, että on suunnilleen tasavahvuiset sopijat ja jotain sopimuksella jaettavaa. Molemmat edellytykset horjuvat nyt.

Koko yhteiskunta on nyt samassa tilanteessa kuin osattomat 1880-luvulla, jolloin porvarillinen reformipolitiikka toden teolla alkoi hallinnossa ja tuomioistuimissa ja alettiin suojella heikkoja.

Nyt muuan ministeri on tullut maininneeksi, että työmarkkinoitten kaupantekijöitten valtakirjoissa voi olla jotain vikaa. Havainto on syvällinen ja oikea, joten siitä hirmustutaan kaikkialla siellä, missä vallankäyttö perustuu epäilyttävään valtuutukseen tai tulkinnanvaraiseen toimeksiantoon.

"ON KOLME TAPAA suhtautua kyvykkyyteen: syrjäyttäminen, vihamielisyys ja erottaminen."

Poliitikko on virkamiehen mainosmies. Hänen tehtävänsä on kiinnittää yleisön huomio muualle siksi aikaa, kun asioita vähin äänin ratkaistaan tai kun ne ratkeavat omia aikojaan.

Vaaliuurnat toimivat tulevanakin viikonvaihteena perinteisessä tehtävässään. Niihin kootaan tuhka.

Poliittinen ongelma, keskustelemattomuuden ja konsensuksen ongelma sekä vallan ja vaikuttamisen ongelma on karsittava kysymykseksi, kuka omistaa julkisuuden.

Itse asiassa filosofi Jürgen Habermas on kirjoittanut juuri tästä kirjoja.

VALKOISET JA VUOKOT 20.9.1993

HEIKKI YLIKANKAAN mahdikas lisä vapaussotakirjallisuuteen, ”Tie Tampereelle”, herättää ajatuksia ja tekee siis lukijalle palveluksen.

Historiassa ei ole lopullisia totuuksia. Tutkimus on pitkälle tosiasioiden keräämistä, tulkintaa ja punnintaa. Lopputulokseen voi vaikuttaa sekin, että vaaka on suora mutta lattia vino.

Ylikangas korostaa kirjoituksissaan rakenneselityksiä, ja samalla hän on Gunnar Suolahden, Pentti Renvallin ja Eino Jutikkalan seuraaja mentaalihistorioitsijana. Esimerkiksi ne pohjalaiset poikkeavuudet, joita hän on tutkinut paljon, eivät selity "kansanluonteella", mutta sitä vastoin tuo kansanluonne eli poikkeavuus on selitettävissä aineellisin perustein. Se puolestaan voi selittää, miksi pohjalaiset ovat käyttäytyneet toisin kuin muut.

Historiatieteessä kysymyksistä syvimpiä ja epäselvimpiä lienee, mikä on ilmiön syy ja mikä sen seuraus. Selittävätkö taloudelliset tekijät pohjalaisten käyttäytymistä vai pohjalaisten käyttäytyminen taloudellisia tekijöitä?

VAPAUSSOTA-SISÄLLISSOTA ei ollut mielestäni sellainen omistajien ja osattomien taistelu, johon Pohjanmaan köyhät huiputettiin väärälle eli valkoiselle puolelle.

Omistamista voimakkaampi vaikuttaja on yhteiskunnallinen koostuneisuus eli integraatioaste, johon vaikuttavat monet muutkin rakennetekijät kuin varallisuus. Sosiaalisesti integroituneessa maakunnassa ei ollut niitä omalakisesti kehittyneitä ryhmiä, jotka olivat etelässä punaisen armeijan ytimiä.

Ja mistä se johtui?

VAPAUSSODAN rintamalinja on sama kuin valkovuokon levinnäisyyden pohjoisraja Suomessa: Ikaalinen, Ruovesi, Vilppula, Orivesi, Mäntyharju, Ruokolahti, Jääski. Se on myös lehmuksen ja kymmenien muiden kasvien pohjoisraja.

Maantieteellisen kartaston irtaimia maalajeja kuvaava kartta yhdistettynä kevään ja syksyn ”isotermeihin” eli keskilämpötilaa kuvaaviin käyriin, on Suomen historian avain. Vapaussodan rintama näkyy maaperäkartalla ja ilmaston isotermeinä - Pohjanmaan peltoalue on poikkeus. Maaperä- ja sääkartoista voidaan lukea rintamat. Rautatiestö taas määräsi sotatoimia.

KARTANOLAITOS levisi Suomessa täsmälleen sinne asti, missä riitti ryöstettävää pois kuljetettavaksi asti.

Pohjanmaalla ei ollut kartanoita eikä edes rustholleja. Vuonna 1918 se oli köyhtynyt erillisalue. Ruotsin vallan aikana se oli ollut liian kaukana rikastumaan painavilla pellon ja metsän tuotteilla. Autonomian aikana maakunta rikastui, kunnes suot oli poltettu pelloiksi ja Venäjän halpa vilja vei taloudelta vuosikymmeniksi pohjan. Turun, Helsingin ja etenkin Pietarin markkinat olivat kovin kaukana.

POHJALAISET ovat allergisia herroille koska herroja on ollut siellä niin vähän ja hajallaan. Väestön suunnattomista varallisuuseroista huolimatta maakunta oli sosiaalisesti lähes itsenäinen rakenne. Sisällissodassa taas, kuten Ylikangas ja häntä ennen Jaakko Paavolainen ovat osoittaneet, tapetaan lähinnä vieraat ja voudit.

Historian "isotermien", kuten maaperän ja ilmaston määrääminä pohjalaiset ovat olleet tuhat vuotta samaa sakkia manttaalipösöistä ruotivaivaisiin. Talonpoikaiskapina - Euroopan keskiajan ”jacquerie”, Suomen nuijasota, vapaussota ja talvisota on isäntien, renkien ja päiväläisten yhteinen raivonpurkaus vieraita herroja vastaan. Talonpoikaisten ökytalollisten harjoittama sorto ei aiheuta kapinoita, koska heidän sortamillaan ei ole, millä kapinoida, ei aseita, varoja eikä toivoa.

Pohjanmaalla vapaussodan luokkasotaselitys ei toimi. Ei se toimi jääkäriliikkeessäkään, johon maakunnan ylhäisimmät vetivät maakunnan alhaisimmat. Möhkälemäistä omistavat - omistamattomat -vastakohtaisasettelua ei pelasta salaliitto- eli huiputusteoria, vaikka vastustajan kasvot olivat varmasti pohjalaisille valkoisille järkytys. Historian aineelliset rakenteet, viime kädessä maantiede ja ilmasto eivätkä luokkarakenteet olivat vieneet Pohjanmaan köyhät valkoiselle puolelle.

FRAKISSA 27.8.1990

KUKA ON KIINNOSTUNUT Frakista? Se on Finlex-tietokannan rekisteri, jossa on tiedot alioikeuksien rangaistuskäytännöstä erikseen vuodelta 1986 ja erikseen 1982-1986. Kartutus on käynnissä.

Finlexin tietokannat ovat ihana helpotus ja pelottava oikeusvaara. Niistä käytetään puheessa ja kirjoituksessa hullunkurisia lyhenteitä, kuten FBIF ja FLEK. Sääli ettei viimeksi mainittu, jossa on lakien eduskuntakäsittely, ole nimeltään ”flak”.

Lyhenteitä ladellessaan tunteekin itsensä joskus raskaaksi IT-tykiksi, englanniksi myös ack-ack.

FRAK KERTOO, että tappoja tutkittiin 1982-1986 tuomioistuimissa 693. Rangaistusten keskiarvo on kuusi vuotta ja mediaani on seitsemän. Tilastotiedot ovat hiukan vaikealukuisia, koska läheskään aina oikeusjutussa ei ole kysymyksessä pelkkä tappo, vaan sen ohella menee tuomiolle muita tekoja.

Elinkautiseen tuomittiin murhista viisivuotiskautena 23 henkilöä. Se ei ole määrällisesti paljon, alle viisi vuodessa. Murhan mediaanirangaistus on kymmenen vuotta. Siis huomattava osa tekijöistä on ollut täyttä ymmärrystä vailla tai nuoria henkilöitä.

Kuolemantuottamuksen mediaani on yksi vuosi.

ERÄÄSSÄ VAIHEESSA oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijat äänestivät suosituimmaksi oppikirjakseen Nils Christien teoksen ”Piinan rajat”, jossa kirjoitetaan hyvin radikaalisti tuomioistuimista ja valtiovallasta kärsimyksen anniskelijoina ja annostelijoina.

Ajatus on kiusallisen paradoksaalinen ja tosi. Pahaa mitataan pahalla. Nyrkinlyöntejä muunnetaan vankilakuukausiksi.

Oikeusvaara on siinä, että tuomarit luottavat tilastoihin ja että rangaistus tulee aina valmiiksi annosteltuna kuin apteekin hyllyltä. Rangaistuksen mittaamisessa tulisi kuitenkin ottaa monia eri näkökohtia tekijästä uhriin ja ympäristöön.

TÄSSÄ LEHDESSÄ ja toisissa lehdissä näkyy kirjoiteltavan valtiouskollisuudesta saksalaisena ja muuna perinteenä. Keskustelijat ovat muoto- ja rotuvalioita, mutta kukaan ei näy tuntevan Norbert Eliasin sivilisaatiotutkimusta, joka on nykyjään myynnissä englannin kielisenä nimellä ”History of Civilization”. Siinä käsitellään seikkaperäisesti Saksan, Ranskan ja Englannin valtionmuodostuksen historia, keskipakoiset ja keskihakuiset voimat ja maantieteellisten välimatkojen merkitys.

Eliasin oleellinen havainto on monopolisointiprosessi. Myös valtio monopolisoi asioita itselleen. Ellei se pidä väkivallan ja ryöstön monopoleja eli armeijaa ja verotusta, se lakkaa olemasta valtio.

Elias kertoo viehättävästi, miten valtion yritykset monopolisoida "hyvä maku" ja ajattelu ovat menestyneet eri aikoina Saksassa, Ranskassa ja Englannissa. On niillä ollut menestystä. Tietokannat ovat valtion. Valtion maku esiintyy Frakissa ja valtion ajattelu monin kohdin Finlexissä.

Entisajan valtiolla ei ollut kuin puukko ja puntari. Ne esiintyvätkin vielä monopolisoidun lainkäytön symboleina miekkana ja vaakana.

PUOLUEISTA 26.7.1993

MYÖS PUOLUEET ovat kriisissä ja tietävät sen itse. Niiden kuuluu tietää. Niiden olisi pitänyt haistaa, mitä ajassa ja ihmisten mielessä liikkuu. Ne eivät aavistaneet sitä ajoissa. Siksi ne oppivat nyt läksyään kantapään kautta.

On ehkä liian varhaista arvailla, mikä kumman tappajavirus kaataa nyt puoluekoneistoja ympäri maailman Japanista Italiaan ja Suomeen, puhumattakaan entisistä sosialistisista maista. Yksi syy on korruptio, mutta Edward Gibbon tiesi jo 1700-luvulla, että korruptio ja perustuslaillinen vapaus ovat sama asia. Politiikka on tarkoituksenmukaisuusharkintaa, eikä se voi perustua lakiin. Se on enemmän uusien menettelytapojen luomista kuin vanhojen noudattamista.

Jotkut puolueitten moittijoista ja korruptiota ruoskivista matkasaarnaajista ovat ilmiselviä fundamentalisteja, jotka luulevat voivansa elää kirjan mukaan. Historia opettaa, että monissa tapauksissa puolueiden puhdistajat ovat itse olleet pesunkestäviä roistoja. Joseph McCarthy-vainaja ja häntä tahdikkaampi Richard M. Nixon vannoivat puhdistavansa Washingtonin epäasiallisista kytkennöistä. Raamattu, lakikirja ja kolmen linjan kivääri sopivat samaan kainaloon myös Suomessa 1930-luvulla.

PUOLUEJÄRJESTELMÄN merkillisyyden tietää se, joka on historiantunnilla joutunut tekemään selkoa esimerkiksi guelfeistä ja ghibelliineistä tai yrittänyt ymmärtää vieraan maan puoluelaitosta tai selostaa ulkomaalaiselle omaansa.

Suomen puoluelaitos syntyi pikaistuksissa vuoden 1906 eduskuntavaaleja varten ja muuttui vuoden 1918 ja vuoden 1944 tapausten yhteydessä. Työväenpuolue ja maalaisliitto syntyivät kuin tyhjästä. Huomattavia valtiomiehiä tuottanut edistyspuolue puolestaan katosi kuin mustaan aukkoon.

Työttömillä ja osattomilla ei ole koskaan puoluetta, koska heidän ahdinkonsa on nimenomaan osallisuuden puutetta.

SUOMI NÄYTTÄISI nyt syöksyvän vapaasti pudoten kohti tosiasiallista kaksipuoluejärjestelmää. Vasemmistopuolueen ja oikeistopuolueen ympärillä voi hyvinkin pöristä pieniä ryhmittymiä lobbaamassa asioitaan isoille.

Maalaisliiton muuntuminen edellyttäisi oivallusta, ettei maatalous ole enää perustuotantoa, vaan teollisuutta, jonka raaka-aineena on maa. Maa ei ole tuotannontekijä, toisin kuin pääoma. Juuri siitä veret seisauttavassa ja tyhjiin valuttavassa pankkikriisissä on kysymys. On sama, onko panttina peltoja vai tehtaita, jos niillä ei ole hintaa. On siirrytty Karl Marxin maailmasta Karl Barxin maailmaan. (Carl Barks on mies Disneyn takana, Roope Ankan ja hänen rahasäiliönsä keksijä.)

ON VALITETTAVAA että emme tiedä paljon mitään. Euroopan yhteisö näytti aluksi uudelta kehitysvaiheelta ja sana "integraatio" innosti, koska se tuntui tarkoittavat järjellistä ja harkittua yhteen kytkemistä, uuden toiminnallisen kokonaisuuden muodostamista yli puolue- ja kansallisuusrajojen.

Nyt emme tiedä puolueinemme ja maatalouksinemme, onko Euroopan liitto edistysaskel, vai onko se päin vastoin yritys palata menneisyyteen ja ankkuroida pitämättömäksi osoittautuneet rakenteet niin kauheaksi byrokratiaksi ja fundamentalismiksi, että siinä istutaan kiinni vuosikymmeniä. Ainakin se on osa hallinnon ja puolueiden ikuista taistelua.

Onko yhteisö edistymistä vai taantumista? Mihin puoleista on? Mistä minä tiedän.

NEUVOJA PRESIDENTEILLE 6.9.1993

JOS PRESIDENTTIEHDOKKAAT lukisivat kirjoja, he saisivat tietää, miksi yksi nousee ja toinen ei - miksi Ahtisaaren suosio jatkuu. Hänen ympärillään on sellainen vaikutelma, että hän välittää ihmisistä ja on kiinnostunut heistä. Eräiden kilpailijiden ympärillä on sellainen tunne, että he ovat pohjattoman kiinnostuneita itsestään ja maallisesta menestyksestään.

YKSINKERTAINEN poliitikkotesti yksinkertaisille äänestäjille: miettikää, milloin viimeksi ehdokkaanne on tehnyt jollekin ihmiselle jotain hyvää. Maataloustuloratkaisut, ulkomaankauppasopimukset ja tieteellistekninen yhteistyö eivät kelpaa. Vihaisten lepyttäminen rauhaan kelpaa.

En tarkoita, että poliitikon pitäisi ostaa köyhälle pikkupojalle sukset - mutta Kekkonen toimi samalla tavalla kuin Roosevelt ja Kennedy. Hän katsoi ihmisiä silmiin ja kertoi, mitä hän ajatteli tehdä. Hän oppi sen matkan varrella. Pääministerinä ja nuorena presidenttinä hän oli uhkapeluri maailman kasinolla.

Historiassa jopa suuret tyrannit ja miesten tapattajat ovat saaneet unohtumattoman maineen kiinnostuksestaan ihmisiä ja heidän asioitaan kohtaan, esimerkiksi satujen kalifi Harun ar Rashid eli Aaron rehellinen, joka kulki valepukuisena kansan keskuudessa, Kaarle XII jonka käsitettiin hakevan tavallisten sotamiesten seuraa, Pietari Suuri, joka juopotteli rakuunoiden kanssa, Mannerheim jonka arveltiin arvostavan kansanmiehiä ja pistelevän upseereita, tai vaikkapa Adolf Ehrnrooth joka ruotsinkielisenä aatelismiehenä sai herrojen metkuihin tottuneet savolaiset jätkämiehet toimimaan valioyksikkönä osoittamalla, että hän piti heidän puoliaan.

Johtaja ei pysty pitkään pitämään salassa alaisiltaan, ettei hän piittaa näistä pätkääkään.

VIKTOR VLADIMIROVIN lehdistötilaisuudesta poistuin pökertyneenä. En ole usein nähnyt sellaista lavasäteilyä ja niin häikäisevää taitoa olla vastaamatta kysymyksiin. Kun kysymys koski aitaa, saapuvilla ollut kevyt suomalainen tiedotuskomppania tuijotti tuokion kuluttua lumoutuneena aidanseivästä.

Ainakin huhtikuusta 1808 alkaen täällä on juossut avointa mielenkiintoa ja inhimillistä lämpöä osoittavia venäläisiä kertomassa, että heikäläiset ovat nyttemmin kertakaikkiaan muuttaneet tapansa. Suomen kansa on joka kerta läähättänyt ihastuksesta. Niin nytkin. Tai 1808 on ehkä liian myöhäinen ajankohta.

LUULEN ÄÄNESTÄVÄNI ensi presidentinvaaleissa Vladimirovia, ellei kukaan kotimainen ehdokas ymmärrä tulla alas kansan keskuuteen kysymään kuulumisia, miettimään pulmia, ottamaan vastaan ongelmia.

Puheet isähahmosta ovat roskaa. Harva meistä on niin julma, että äänestäisi isäänsä ikävään virkaan.

Puheet valemessiaista ovat roskaa - mutta on niissä yksi totuus. Tähän mennessä mielipidetutkimuksissa ovat pärjänneet ne, jotka ovat esiintyneet valmiina kantamaan vastuuta toisten asioista. Valtion asioita hoitavat virkamiehet ja lasisilmin kansalaisten lompakkoa tuijottavat ministerit. Valtionhoitajat valitsevat nyt ihmiset. Ihmiset valitsevat ihmisen.

Joku sanoi katugallupissa Väyrysestä, että mahtaa olla pätevä mies, mutta leuhkan oloinen. Voiko asiaa sanoa sen paremmin? Leuhka on ihminen, joka elää koko maailman itsensä kautta - joka haluaa itselleen kaiken ja näkee toiset kuin shakkipelin nappulat, suhteessa itseensä ja asemiinsa. "Alhaisiksi" taas sanottiin muinoin paroneja, jotka olivat kiinnostuneita niin talonpojista, heidän vaimoistaan kuin heidän porsaistaankin, tyttäristä puhumattakaan.

VALTIONKONKURSSI 23.12.1991

PROSESSIOIKEUDEN TENTISSÄ saatettiin kysyä vaikeana knoppina, voiko kunta tehdä konkurssin. Vastaus on: periaatteessa kyllä mutta käytännössä ei.

Valtion konkurssi ei ole mahdollinen. Englantilaisen käsityksen mukaan kuningas voisi yksityishenkilönä joutua vararikkoon, mutta hallitsijana ei. Kuninkaalla on kaksi ruumista, kuten Maitland osoitti.

Konkurssin sijasta valtio joutuu luottokelpoisuutensa menettäen kansainväliselle protestilistalle, jolle Suomikin on nyt tiettävästi nousemassa.

YHTEISÖJEN rikosoikeudellinen vastuu on tullut nyt ajankohtaiseksi ja siitä saadaan laki. Vahingonkorvauksen lisäksi osakeyhtiö voi joutua maksamaan suuret sakot esimerkiksi ympäristörikoksesta.

Tämä herättää mielenkiintoisia teoreettisia kysymyksiä yhteisöjen rikosoikeudellisen vastuun kehittämisestä edelleen.

Voiko kunta syyllistyä petokseen, varkauteen tai väärennykseen? Epäilemättä ei, vaikka sekä valtion että kunnan verotus tietysti täyttää ryöstön tunnusmerkistön, mitä roomalaiset korostivat mielellään. Itä-Suomessa tämä ajatuskanta elää yhä, sillä laillista ulosmittaamista sanotaan puheessa ryöstämiseksi. "Nimismies kävi lehmän ryöstämässä."

AIKAISEMMIN arvioitiin, etteivät laki ja moraali koske valtioita, sillä niiden asioita johtaa yksinomaan valtioviisaus, Staatsräson, joka edellyttää valehtelemista, varastamista, petkuttamista, väärentämistä ja tappamista.

Paasikiven päiväkirjoista, etenkin niiden viimeksi ilmestyneestä osasta, saa erinomaisen käsityksen tästä opista ja sen vaikutuksesta yksilöön.

Aikanaan valmistuvan uuden tasavallan presidentin virka-asunnon katolle asennettavaan poliittiseen tuuliviiriin leikattaneen Paasikiven kuva.

VANHENTUNEEN KÄSITYKSEN mukaan Moskova ei ole raastupa eikä raastupa ole Moskova.

Nyt on kuitenkin perusteita epäillä, että Neuvostoliiton valtiorakenteen merkillisen äkillinen ja kivuton muuttaminen saattaisi johtaa samaan tulokseen kuin nopea yhtiöittäminen Suomen liike-elämässä. Kuka tietää, vaikka siinä olisi mukana tietoista suunnittelua.

Käykö jossain vaiheessa ilmi, että Neuvostoliiton valtionvelan jakaminen on yhtä vaikeaa kuin luonnonvarojen ja ydinaseiden jakaminen tasavaltojen kesken? Olisiko sopimatonta mainita, että valtionvelasta ja finanssikriisistä on ennenkin selvitty vaihtamalla valtiomuotoa ja sanoutumalla irti edeltäjän sitoumuksista?

Voiko Neuvostoliitto tai sen yleisseuraannon saaja Venäjä syyllistyä kevytmielisenä, epärehellisenä tai petollisena velallisena tehtyyn konkurssirikokseen?

Juuri tällä hetkellä on ilmassa sellaiset merkit, että Jumalan ja Ruotsin lain mukaan - joita lakikirjan mukaan on sovellettava - jutun vastaaja, mikä se sitten lieneekin, olisi asetettava seuraavassa Moskovan rauhassa liiketoimintakieltoon.

Ei ihme. Aikaisempi toimitusjohtaja Kerenski oli kumminkin lakimies ja asianajaja...

HERROJEN PALKAT 13.4.1994

KANSANTALOUDEN KRIISIÄ haluttaisiin helpottaa ottamalla herroilta palkasta pois puolet tai enemmän.

Herrojen palkat eivät vaikuta kansantalouteen sitä eivätkä tätä, vaikka ne vaikuttavat kansan mieleen. Etevien henkilöiden tulojen lisääminen voisi vaikuttaa kokonaisuuteen suotuisasti. Taitelijoiden ja tiedemiesten apurahajärjestelmä perustuu tähän ajatukseen.

KASTIJÄRJESTELMÄ on pysynyt Suomessa vaikka luokkajärjestelmä on kadonnut. Yliopiston professorit ja metallimiehet asuvat samoissa rivitaloissa, ostavat ruokansa samoista valintataloista ja katsovat iltaisin samoja sarjafilmejä. Sosiaalidemokratia toteutui.

Virkamiesten luokka-asema tuhottiin jo 1920-luvulla keskustan ja vasemmiston hallitusyhteistyöllä. Tuho oli pysyvä. Rahalla mitattuna esimerkiksi 50-vuotias istuva tuomari ansaitsee vain saman kuin 25-vuotias liikejuristi, kertoo Lakimiesuutiset-lehti.

Raha ei kuitenkaan mittaa kastia. Kastille osoitetaan melkein järjenvastaista arvonantoa. Kihlakunnantuomareiden ja lääkäreiden mahdollisuudet erittäin korkeisiin tuloihin vietiin järjestelmän muutoksilla, mutta silti heiltä ei mennyt asema.

KEINOTTELIJOIDEN ja kerskailijoiden arvonanto on ollut perinteisesti ansaitusti vähäinen. Tässä asiassa tapahtui heilahdus viime vuosikymmenellä, mutta nyt tavat ovat talttuneet. Henkilö joka ajaa pihaan susiturkeissa mustalla BMW:llä ei luultavasti ole kunnioitettu liikemies eikä pankinjohtaja. Sutenöörisääty vikisee nyt hiljaa konkurssiaallon kourissa.

PALKKAUSKATEUTEEN olisi tarjolla teknisesti helppo ratkaisu. Sen nimi on tantiemi eli osapalkkio.

Johtajat saivat menneinä vuosikymmeninä valtaosan ansiotuloistaan prosenttiosuutena johtamansa yrityksen voitosta. Joku sai kaksi prosenttia, joka on paljon, joku toinen neljä, mikä on hirvittävä summa esimerkiksi pankijohtajalle.

Moni johtaja jätti tantiemit nostamatta ja kuittasi niitä vastaan maksullisia osakkeita johtamansa yhtiön anneista. Niin siirtyi moni alkujaan kansallinen yritys kapealle omistuspohjalle, esimerkiksi eri sukujen käsiin.

Tantiemeista on luovuttu ja niitten verotuksellinen käsittely on vaivalloista. Itse järjestelmä on kuitenkin perusreilu. Johtaja saa kuukausipalkkana jonkin kaksi-kolmekymmentä tuhatta. Jos yhtiö jakaa voittoa osakkailleen, johtajakin saa. Jos yhtiö ei menesty, johtaja jää rahattomaksi.

SAMALLA voitaisiin estää miljoonamääräisten erojais- ja suuntukkijaisrahojen käsittely palkkakuluina. Se raha saisi olla yhtiöillekin verotettua.

GÖR HERREN RÄTT MEN ALDRIG GOTT.

KIRKAS TULLI JA LEIMAUS 9.12.1994

MINÄ LUIN LUSIKAT Brysselin seinänraossa...

Huoneenhallitus oli lähettänyt neuvottelijansa, nuoren ja muhkean Eskon, neuvottelemaan konkreettisista yhdentymistoimista Karrin tyttären kanssa. Ajatuksena oli toimeenpanna kihlaus, josta isännät olivat viinapäissään tehneet aiesopimuksen Puol'matkan krouvissa.

Kun täysivaltainen erikoissuursuutari ja hänen juridinen neuvonantajansa M. Vilkastus saapuivat kokouspaikalle, integraatiopolitiikka olikin saanut odottamattoman käänteen, sillä toiset jo viettivät häitä.

Suomen delegaatiolle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin turvautua siihen keinoon, johon meillä mettäksen pojilla on tietotaitoa, nimittäin räyhäämiseen ja rähjäämiseen ja selkään saamiseen.

VAURAS VÄKI säilyttää lusikkansa seinänraossa kuin merkiksi siitä, että talossa on lusikalle pysyvästi käyttöä.

Kellistetty nummisuutari laskee lusikat ja kypsyy pitäytymään pienteollisuuteen, kun rahatkin on juotu. Muuten olisi edessä ero eli apskeeti.

"Olin minäkin kerran jäsen raittiuden liitossa, mutta paninpa sisään apskeetin."

"Olittepa kerran poliisikin, mutta panitte myös sisään apskeetin!"

SUOMI ei seiso omalla pohjallaan, vaan luottaa vieraan apuun. Lehti kuin lehti, asiantuntija kuin asiantuntija kehottaa kiirehtimään Euroopan yhteisöön, jossa viisaat miehet sitten kertovat, mitä meidän täytyy tehdä.

Keinot ja päämäärät ovat taas kerran sekoittuneet. Nyt olisi aika havaita, ettei Euroopan yhteisöä ole vielä olemassa. Kysymys on jälleen uudesta järjestelystä, joka lupaa paljon ja maksaa hirvittävästi.

SUOMI ON OLLUT Euroopan ainoa sosialistinen maa. Se ei ollut valintaa eikä ideologiaa, vaan pakko. Hallinto ja lainkäyttö olivat jokseenkin sama asia, ja ovat yhä. Käsitykset yksilön vapaudesta ja aloitteellisuudesta olivat viitteellisiä. Presidentin puolueeseen kuulumista ei kyselty, vaan pidettiin itsestään selvänä.

Meillä oli Japanin teollisuusministeriötä ja Neuvostoliiton tilaustaloutta johtaneita virastoja vahvempi organisaatio, Soteva.

Sotakorvausteollisuuden johtoon vedettiin parhaat voimat, ja valtuudet olivat riittävät. Sotevan miehet jakoivat sekä tilaukset että resurssit.

Sotakorvausteollisuuden järjestelmää luunkovine kartelleineen ei huomattu koskaan purkaa. Siksi eräät eurooppalaiset eleet tekivät talous- ja finanssipolitiikassa niin rumaa jälkeä.

Mutta on meillä mahdollisuuksiakin. Olemme eräissä asioissa jonkin askeleen edellä toisia Baltian maita.

Kulttuurin nelimaaottelussa Suomi - Viro - Latvia - Liettua emme menesty.

VAIKEITA SANOJA 12.9.199412.9.1994

KANSAA PETETÄÄN vaikeilla sanoilla ja noilla sanoilla on historiansa.

Kansankiihotusta harjoitettaessa järkeen ei vedota, vaan auktoriteettiin tai tunteeseen.

Tunteeseen vetoamisen välineitä ovat esimerkiksi sanat "isänmaa" ja "vapaus". On vaikeata, miltei mahdotonta selvittää, mitä ne tarkoittavat. Ne ovat sanoja kuin lippuja. Isänmaallisuus tarkoittaa tällä hetkellä esimerkiksi pienten lasten surmaamista ja näännyttämistä kaupunkitaisteluissa. Vapaus tarkoittaa esimerkiksi vapautta ihmisen vahingoittamiseen suunniteltujen automaattiaseiden hallussapitoon.

Auktoriteettiin vetoaminen onnistuu parhaiten tekotieteellisellä sanastolla. Nyt esimerkiksi on meneillään Euroopan "integraatio" - mutta mitä se on se integraatio? Jonkinlaista yhdyntää se on, mutta jos se on selvää ja hyödyllistä, miksei sitä selitetä? Jos se on kummitusmaista ja torjuttavaa, miksi ei sen verhoja vedetä alas?

Mitä on parlamentarismin tukeminen? Edustuksellinen poliittinen järjestelmä, esimerkiksi parlamentarismi, ei kerro mitään ihmisten osasta eikä onnesta. Yleisillä vaaleilla valitut parlamentit istuvat myös kovan diktatuurin maissa.

PITÄISI KYSYÄ laajemmin. Pitäisi kysyä paitsi mitä, myös miten, kuinka paljon, milloin ja miksi.

Esimerkiksi tuo integraatio näyttää olevan sopiva nimi kehitysvaiheille, jotka voivat johtaa moneen suuntaan. Kun alueita ja kansanryhmiä kytketään toisiinsa vaikkapa kanavin tai rautatein tai optisin kaapelein ja 64-bittisin väylin, "integraatioaste" saattaa lisääntyä. Integraation huippu on varavankila, jossa kaikki pitävät silmällä toisiaan.

Integraation asemesta puhuttiin kymmenen vuotta sitten synergiasta, kaksikymmentä vuotta sitten entropiasta ja niin poispäin. Hitlerillä oli "pohjoinen aate", mutta sen sisältö ei koskaan selvinnyt ainakaan ulkopuolisille.

Suomessa integraatio liikahti rajusti ja levottomasti 1860-1880, valtiopäivistä rautatiehen, paikallishallintoon ja realismiin. Seuraava suuri liikahdus oli suurlakko 1905 ja kolmas valtalaki 1917. Laajasti ottaen päätäntävalta jakaantui entistä verrattomasti laajemmaksi.

Jossain toisessa maassa, esimerkiksi Ranskassa, integraation malli oli kuin lukin seitin. Kaikki rihmat johtivat keskusvaltaan Pariisiin. Neuvostoliittolainen ihanne taas oli jakaa päätäntävalta tosi pieniksi palasiksi ja siirtää "kaikki valta neuvostoille" eli asianosaisille. Neuvostojen, "soveettien", kohtaloa on tutkittu etevästi; sen verran on selvää, etteivät päätäntävaltaiset neuvostot, joiden varaan sosialismi oli aiottu rakentaa, eläneet monta kuukautta vallankumouksen jälkeen.

PERINTEISESTI suomalaisia on ollut helpoin pettää valehtelemalla, että erinäiset kysymykset ovat oikeudellisia. Kuten nyt Eurooppa.

Juridisoimatta ja sanojen sokeudelle antautumatta kysymys on lähinnä siitä, missä marketissa asioimme. Huonot puolensa niillä on kaikilla, K-marketeilla, T-marketeilla, Spareilla, Säästäreillä ja E‑marketeilla eli Euroopan yhteisöllä.

Niistä seikoista, miten esimerkiksi Eurooppa‑nimiseen valintamyymälään saadaan tavaraa, paljonko siitä nyhdetään kuluttajilta, ketkä ovat marketissa töissä ja kuka on omistaja, ei kysytä kansalaisten mieltä eikä heitä äänestytetä.

ONKO suoritettava neuvoa antava kansanäänestys millään tavoin sitova? Väyrynen äänestää vastaan. Ovatko kengännauhat sitovia? Eivät. Niillä sidotaan. Kengännauhat voi sitoa myös toisiinsa. Kysymys ei ole oikeudellinen, vaan ihmisten tahdosta riippuva. Pitää tietää, aikooko marssia taivaanrantaa päin kengät tukevasti jalassa vai tuiskahtaa turvalleen.

Olennainen kysymys ei ole "mitä", vaan "miten". Olennainen kysymys ei ole se, josta äänestetään, integraatio vai ei, vaan se, mistä ei äänestetä, millainen integraatio. Ja millainen vapaus. Ja millainen isänmaa. Ne ovat dynaamisia käsitteitä nämä Eurooppa, koti, uskonto ja isänmaa. Niiden eteen on tehtävä työtä.

AJATTELUN KONKURSSIT 25.11.1991

OIKEUSAJATTELUSSA on vikoja. Keinojen kustannuksia ei lasketa. Päämäärien järjellisyyttä ei pidetä silmällä. Teknisiin ja tavallisiin lakeihin suhtaudutaan kuin taivaasta toimitettuihin laintauluihin kysymättä, ovatko ne totta ja mitä niillä tekee.

Lainsäätäjän olisi aika ajatella tulosvastuutaan.

KONKURSSI on vanhentunut ajatus. Konkurssisääntö edellyttää, että elinkeinonharjoittaja pystyy maksamaan erääntyneet velkansa kahdeksan päivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä. Kauppiaan ja yhtiön on kyettävä aina vastaamaan sitoumuksistaan ja hänellä on oltava varoja velkoja enemmän. Alatyylisen ilmaisun mukaan hänen on oltava likvidi ja solventti.

Nämä kaksi vaatimusta ovat jäänteitä ajalta, jolloin rahoitusrakenne oli täysin toinen kuin nykyisin ja jolloin varallisuuserien lainmukaiset kirjanpitoarvot olivat lähempänä realisointiarvoa kuin ne ovat olleet viime vuosina. Nykyinen tasekäytäntö ei kerro edes rahan hintaa, vaikka rahoituksesta on tullut elinkeinonharjoittajille tarvike ja tuote.

Todellisuudessa hyvä ja terve yhtiö voi olla enimmän osan ajasta teknisesti konkurssikypsä. Myös rahoittajilla on luottoehtojen nojalla tilaisuus ja lupa kaataa yhtiö konkurssiin.

Dersu Uzala teroitti elokuvassa, että myös eläimet ovat ihmisiä. Myös yhtiöt ovat luontoa, jota on suojeltava! Ne ovat osa katoamassa olevaa hyvinvointiamme. Ne ovat arkoja kovakouraiselle käytölle, pilaantumiselle ja saastumiselle.

ALIOIKEUDET LÄKÄHTYVÄT konkurssiasioihin. Mutta miksi konkurssit ovat varsinaisasioita ja miksi ne ylipäätään tuodaan tuomioistuimiin? Mitä tekemistä tuomioistuimilla on yhtiöiden rahojen kanssa?

Useimmat konkurssit raukeavat varojen puutteessa. Mitään tuomiota ei anneta, mutta velallinen vastaa veloistaan myös sillä omaisuudella, minkä hän kenties tulevaisuudessa saa. Konkurssi ei pyyhi pois yksityishenkilön velkoja. Yhtiö sen sijaan lakkaa.

Kuusikymmentä vuotta sitten annettu akordilaki on kuollut kirjain. Valtio ei saa sopia saamisten järjestelystä niin että se tyytyisi osittaiseen maksuun. Tuomioistuin ei voi pyyhkiä ainuttakaan velkaa pois.

Vaikka maaorjuus on poistettu ja velkavankeus lakkautettu, konkurssin tehnyt ihminen jää pysyvästi oikeudellisesti vajaaksi.

PESÄNSELVITTÄJÄ tekisi saman kuin tuomioistuin, mutta halvemmin. Miksi ei konkurssiasioissa siirryttäisi heti samaan järjestelmään, josta on perintöasioissa vain hyviä kokemuksia? Toimitsijamiehet ovat käytännössä aina juristeja ja useimmiten kokeneita ja taitavia. He voisivat aivan hyvin ottaa vastaan velkojien valvonnat ja laatia jaon. Tuomioistuin saisi tyytyä omaan rooliinsa eli ratkaisemaan riitautukset.

Vaikka selvitysmiesten palkkioita joskus kauhistellaan, pieniä ovat silakat joulukaloiksi. Valtion vakinainen koneisto on kalliimpi.

WHAT'S UP DOC? 3.9.1990

MARKKINOILLA ON SUOMEKSI äänitettyjä piirrettyjä, kuten Väiski Vemmelsääri, jossa Väiski sanoo:" Mikä hätänä?" eikä "What's up, Doc?"

Suomeksi dubattuna hyvä piirretty elokuva kuolee. Huono ei muutu miksikään.

Hyvien piirrettyjen, etenkin Warner Brosin vanhojen Väiskien (Bugs Bunny) ääniraita on toinen puoli asiaa. Kun puhe on muutettu, on kielen ohella menetetty luonteenomainen ääni, joka liittyy saumattomasti maiskutuksiin, puhevikoihin, kiljahduksiin ja hälyihin. Eräästä dokumenttielokuvasta kävi ilmi, että alkuperäinen Väiski Vemmelsäären ääni opettaa poikaansa jatkamaan uraansa. Aku Ankan äänenä toiminut näyttelijä kuoli jättämättä seuraajaa.

Suomenkielisen version vaikutelma on samantapainen kuin säestettäessä oopperaa pianolla. Tai ei se ole sama. Pianon pystyy kuulemaan orkesterina, jos on musikaalista mielikuvitusta.

BARTOK ja Stravinski sanoivat pianoa lyömäsoittimeksi ja käsittelivät sitä sellaisena. Heidän asemaansa on nyt vaikea asettua. Heidän sukupolvensa korvat olivat sopeutuneet kuulemaan pianon orkesterin korvikkeena, vähemmän soittimena kuin musiikkia tuottavana koneena. Soittaja oli usein jokin sateenvarjon näköinen täti tai sedän käppänä, joka soitti kuin olisi opettanut koiraa sisäsiistiksi.

Abram Chasins kertoo kirjassaan pianisteista, miten hän tutustui nuorena miehenä kolmeen suurimpaan, nimittäin Godowskiin, Josef Hofmaniin ja Rahmaninoviin. Myöhemmin hän seurusteli ammatillisesti ja yksityisesti sellaisten aikalaistensa kuin Rubinsteinin, Schnabelin, Backhausin ja Giesekingin kanssa.

Horowitzistä hän kertoo Plaskinin kirjoittamassa elämäkertateoksessa mainitun tapauksen toisen puolen. Kun nuorehko Horowitz siis soitti Steinwayn pianoliikkeen kellarissa Rahmaninoville tämän kolmatta pianokonserttoa, säveltäjä kertoi jälkeen päin: "Hän kävi sen kimppuun kuin tiikeri. Hän nielaisi sen kerralla. Hänellä oli se voima, keskitys ja uskallus, joka tekee taiteilijasta suuren."

Tapaus oli kuin toisinto Horowitzin läpimurtokonsertista lännessä, Hampurissa 1925. Hän joutui paikkaamaan puolen tunnin varoitusajalla toista pianistia ja soitti Tshaikovskin paremman konserton. Horowitzin aloitettua kapellimestari oli ollut kuin salaman iskemä, hypännyt korokkeelta ja tullut tahtia lyöden flyygelin viereen tuijottamaan, mitä pianistin sormissa tapahtui. Kun konsertto oli ohi, flyygeli oli kuin surmattu lohikäärme ja yleisö repi kiinteistöä kirkuen innosta.

PIANONSOITON TAITEESTA Hofman oli sanonut nuorelle Chasinsille kuultuaan tämän soittavan: "Lahjakuuttanne en epäile. Tunnettakin teillä on, mutta se ei tule esiin. Teillä on korvaa, mutta sisäinen korvanne kuuntelee sitä mitä luulette soittavanne. Tekniikkanne ei riitä ilmaisuun, pianon ääni on tunteista tyhjä eikä teillä ole kappaleissa minkäänlaista tempoa. Otatte vapauksia, jotka vääristävät musiikin. Rikotte jatkuvasti liikkeen ja levon sääntöä. Kun melodinen linja saavuttaa lepokohtaansa, korostatte vasenta kättä täyttääksenne tyhjiön, jolloin melodian lepo katoaa. Jokainen uusi dynaaminen muutos tekee tyhjäksi edeltäneen. Teillä ei ole mitään käsitystä pianonsoiton taiteesta eikä musiikista. Teillä ei ole perusteita, joihin vertaamalla voisitte arvioida, hioa ja kohentaa soittoanne."

Kotiin tultuaan Chasins kirjoitti nämä sanat muistiin. Hänestä tuli Hofmanin oppilas, hyvä konserttipianisti, kriitikko ja maailmankuulun WQXR-radioaseman musiikkipäällikkö.

Tiedän, mitä mieltä hän oli Rubinsteinista (suuri), Solomonista (pieni) ja Arrausta (kehityskelpoinen), mutta en tiedä, mitä mieltä hän oli Väiski Vemmelsäärestä. Animaatiofilmin soivan kokonaisuuden hän kuitenkin edellä olevan mukaan olisi kevyesti käsittänyt.

SUORAMYYNTIÄ 10.8.1991

EN ONNEKSENI OLE puhelinmyyjien listoilla. Postitse tulee kohtuullisesti osto- ja tilaustarjouksia. Ovellemme eivät myyntimiehet ole syrjäisen sijainnin vuoksi löytäneet lainkaan. En muutenkaan tunne olevani kuluttajana sen suojan tarpeessa, jota viranomaisilla on tarjolla. Hinnoittelulla rosvoaminen ei kuulu kuluttajansuojan piiriin.

Kuluttajansuojaa, kuten posti- ja puhelinmyyntiä, oikeusapua, tasa-arvoa, tietosuojaa ynnä muita keskeisiä asioita koskevat lait ja valvontaelimet on perustettu huomattavalla metelillä. Tässä taloudellisen ahdingon, monikansallisen väkivallan ja rikollisuuden maailmassa ne epäilemättä ovatkin asioista tärkeimpiä, eikä lomauttaminen tai virkojen lakkauttamisen uhkaa tämän alan virkamiehiä.

Tuhannet, kymmenet tuhannet marssivat kilometritehtaalle vailla käsitystä tulevaisuudesta. Viranomaiset keskittävät tarmonsa lupiin, käskyihin ja kieltoihin. Tuomioistuin tekee vakavan harkinnan jälkeen ennakkopäätöksen jonkin helyn kieltämisestä kirjan tai lehden tilaajalle annettavana kylkiäislahjana. Siihen meillä on organisaatio ja miehitys; työ ja toimeentulo taas on jokaisen oma ongelma.

Tarpeettomia organisaatioita voitaisiin perustaa lisääkin!

KOULUTEKOHAMPAAT olisi oivallinen idea. Ne olisi saatava maksuttoman terveydenhoidon piiriin. On jotenkin niin epäasiallista mennä ekalle luokalle ilman etuhampaita. Vauvatekohampaita voisi myös harkita.

Todellinen joka kodin työturvallisuusidea olisi kätevä vauvapakkopaita. Jos sellaisen onnistuisi yhdistämään syöttötuoliin, se säästäisi hintansa pelkkinä siivouskuluina käden käänteessä, hävitetyn irtaimiston arvosta puhumattakaan.

JUOPPOKYPÄRÄ on vielä toteuttamatta. Kevyt styroxrakenne voisi olla sopiva.

Ensin tuli kypäräpakko moottoripyöräilijöille ja sitten mopoilijoille. Tuomioistuimet ovat miettineet otsa rypyssä, onko luvattomasti mopon kyydissä olevan käytettävä sakon uhalla kypärää. Polkupyöräilijän kypärät ovat jo aivan tavallisia, vaikkei käyttöpakkoa ole, ja vauvakypärät ovat kovaa vauhtia yleistymässä.

Seuraava uhanalainen laji on juopot. Sosiaalihallitus, joka kantaa murhetta niin moninaisesta, voisi panna ajatuksen pyörimään. Kansantaloudellisia säästöjä vähempinä kallovammoina ja kuhmujen määrän romahtamisena! Kypäräpakko kaikille juopoille. Tehoiskuja ja ratsioita perjantai-illan juniin ja linja-autoihin. Rikesakko auki jääneestä leukaremmistä ja rangaistusmääräys suojavarusteen puuttumisesta.

Kohtuullisesta korvauksesta olen valmis postittamaan asianomaiselle ministeriölle tai keskusvirastolle edellä esitetyistä uudistuksista laatimani säädösluonnoksen, jonka nimi on Esitys ehdotukseksi eräiden henkilökohtaisten suojalaitteiden käyttöönottamisen tehostamisesta.

Luonnos on laadittu valtioneuvoston virallisohjeita ja systematiikkaa noudattaen. Tätä sanomalehtikirjoitusta voi tilata kuluttajansuojalain 6 luvussa määrättyä menettelyä noudattaen erikseen säädetylle Kuvailulehdelle tulostettuna kirjoittajalta.

PIENI MAA 28.9.1992

SUOMI ON niin pieni maa, että sen kävelee päästä päähän viidessätoista minuutissa.

Eräässä yhteydessä oli selvitettävä tiettyjen korkeiden tuomareiden ja juristiprofessorien henkilötietoja ja taustoja. Välillä tuntui siltä, että kaikki olivat lähtöisin samalta hiekkalaatikolta Etu-Töölöstä. Miettiessä muita henkilöitä, jotka ovat rakentaneet Suomea virkamiehinä, tiedemiehinä, taiteilijoina ja liikemiehinä kansallista kuuluisuutta saavuttamatta, se Etu-Töölön hiekkalaatikko tuntuu edelleen Suomen keskipisteeltä.

Perhe asui Museokadulla, Runeberginkadulla, Liisankadulla tai Tehtaankadulla. Koulu oli Norssi, Ressu, Svenska norsen, Svenska lyceum, SYK Yrjönkadulla ja sitten Nervanderinkadulla, tai Korkeavuorenkadun Lärkan.

Ympärillä oli luokkaraja, joka ylitettiin suhteellisen vaivattomasti kiipeämällä Ruoholahden ja Lapinlahden villoista tai Kallion puutaloista ja kivimuureista.

Yliopisto tai muu elämäntyön areena - virasto, pankki tai toimisto - olivat saman ympyrän sisällä. Suomen sosiaali-, talous- ja kulttuurihistorian ymmärtämiseksi täytyisi tietää, kuka on lyönyt ketäkin ämpärillä päähän pienenä.

TUOMARINVIRKOIHIN talonpoikaislähtöiset miehet alkavat tulla ennen aikojaan, 1890-luvun alussa. Sotien välisenä aikana ja sotien jälkeen tuomarikunta pysyy taustaltaan hämmästyttävän monipuolisena. Selvästi työläislähtöisiä ei tietenkään ole kuin muutama, mutta 45 % Suomen korkeimman oikeuden 135 jäseninä 1918.1.991 toimineista henkilöistä on ollut ensimmäisen sukupolven ylioppilaita ja keskimäärin ratamestarin, sahanhoitajan tai tehtaankasöörin poikia.

Ylimystön vesoja ja sivistyssukujen jäseniä, kuten Kailaa, Thesleffiä ja Järnefeltiä tietysti on ollut, mutta yllättävän vähän.

Tämä virkakunnan osa muodosti oman, jokseenkin suljetun kulttuurinsa, mutta huipulle asti pääsi pelkällä etevyydellä. Kaksi korkeimman oikeuden presidenteistä oli lähtöisin aivan yhteiskunnan pohjalta ja kaiken lisäksi aviottomia lapsia, mikä oli tämän vuosisadan alussa iso este.

Tämän vuosisadan oikeustieteen professorit ovat keskimäärin selvästi korkeampaa kantaa. Ero ei johdu yksinomaan tuomarikunnan arvoista, vaan myös sortovuosien poliittisesta taistelusta, joka kiihdytti virkakiertoa tuomioistuimissa.

TODELLISUUDESSA Korkeimman oikeuden tuomareista ei ole helsinkiläisiä kuin neljännes. Kuusitoista on Turusta ja kokonaista 13 Kuopion kouluista. Sitä vastoin oikeustieteen professoreista ja apulaisprofessoreista helsinkiläisiä on yli kolmannes. Siinä näkyy taas se tööläläisyys.

VANHAT TALOT 19.7.1993

YHDYSVALLOISSA on neljä viidettä osaa siitä, mitä maassa on koskaan rakennettu, rakennettu erään maantieteilijä McKibbenin mukaan toisen maailmansodan jälkeen. Suomesta minulla ei ole vastaavaa tietoa, mutta paljon täällä on pilattu.

KIRKKONUMMEN kunta on kuin Karjalan kannas. Se on kuin versio Viipurista, kauhukuva siitä mitä olisi voinut tapahtua, jos olisi käynyt toisin.

Nähtävästi mikään ei turmele havaintokykyä niin kuin todellisuus. Kirkkonummelle muutettaessa 1972 omalla tontillamme oli taisteluhautoja, joita haluttomat soltut olivat luultavasti luoneet loputtomasti auki ja umpeen ja auki 1944-1956. Talojen seinissä oli venäjänkielisiä kirjoituksia. Yhdessä kiellettiin polttamasta tupakkaa; luultavasti kielto perustui Neuvostoliiton lääkintöhallituksen havaintoon, jonka mukaan ammusvarikon räjähtäminen vaarantaa terveytenne.

Yllättävissä paikoissa niityillä ja vesakoissa risahteli lasi askelten alla. Kylässä oli ollut ennen sotia kymmenen kauppapuutarhaa kasvihuoneineen. Puut osoittivat talojen paikkoja sielläkin missä ei taloja ollut.

SIGBRITT BACKMAN ja Kirkkonummen kunta ovat julkaisseet kirjan "Kirkkonummen rakennuskulttuurin ja kulttuurimaisema". Kirjassa on satojen talojen kuvat ja paljon tietoja seudun rakennuskannasta. Miellyttävä teos herättää kauhistuttavia ajatuksia.

Suomalaisen maiseman kerroksisuus alkaa näkyä vasta nyt, kun kirkonkylien pankkeja ja myymälöitä seisoo autioina, tyhjin silmin, tyhjin sydämin. Jokin Seurasaari antaa tavallaan väärän kuvan ihmisten asumisesta, koska elämisen keinot eivät milloinkaan pysy paikallaan eikä ehjä rakennuskokonaisuus ole yleensä aito. Vanhan ja uuden kuuluisi lomittua ja rytmittyä toisiinsa sekä ihmisten että talojen keskuudessa.

KIRKKONUMMEN keskustassa on kaikkiaan kaksi tai neljä vanhaa taloa ja kirkko hautausmaineen. Muu on uutta. Suunnittelultaan keskusta on varmaan Etelä-Suomen parhaita, vaikka suunnittelijalla on ollut rasituksena muun muassa liian suuri koulukeskus.

Kunnan kylistä löytyy vanhoja mahtitaloja. Itse asiassa niitä on venäläisten jäljiltä yllättävän paljon jopa Hangon tien ja Vanhan rantatien varrella. Enemmän kylissä on kuitenkin ensimmäisen maailmansodan keinottelun aikakauden huviloita luonteenomaisen sekasortoisine muotoineen. Kirkkonummella voi väläyksittäin - ehkä eniten Luomassa ja kenties Jorvaksessa - nähdä Elmer Diktoniuksen Janne Kuution, Joel Lehtosen Sakris Kukkelmanin ja Maiju Lassilan esikaupunkiromaanien maailmaa, jossa mikään ei pidä paikkaansa, eivät edes talot.

KIRKKONUMMELLA on koko maan tilastoihin verrattuna suhteellisesti suunnattoman paljon sekä alle 15-vuotiaita että yli 65-vuotiaita. Se on siis samalla kertaa suurkaupungin kylkiäisenä nuorten perheiden läpikulkupaikka ja vauras maanviljelyspitäjä ikääntyneine kanta-asukkaineen. Jossakin paikoin vain vuosikymmenen tai kaksi kestävät uudet hökkelikylät on viskottu tuhatvuotisille viljelysmaille. Toisaalta esimerkiksi maantie kirkolta Volsin kautta Evitskogiin tai Luomasta Lapinkylään on Uudenmaan kulttuurimaisemaa kauneimmillaan.

Hangon tiellä viimeistään Pikkalassa Siuntion puolelle tultua toteutuu jälleen samaisen McKibbenin lause:" Maantie on kuin televisio, väkivaltainen ja sekasortoinen. Se kulkee yhdentekevänä kulissimaisten rakennusten ja kaupallisten viestien keskellä. Perille pääseminen ei tunnu miltään, koska jokainen paikka on saman näköinen kuin mikä tahansa muu paikka ja koko ajan on keskellä ei-niin-mitään.

MENNYT JA MENEVÄ MAAILMA 17.2.1997

ITSE ASIASSA tarkoitus oli koota salaista tietoa Yhdysvalloista ja ryhtyä myymään sitä Suomessa tipoittain kovalla hinnalla eniten tarjoavalle. Jostain syystä kirjoitan kuitenkin kaikkein salaisimmat tiedot tähän ja raportoin ne Suomeen ja suurlähettiläälle vasta kun ne on painettu.

TEKIJÄNOIKEUS kuulostaa asialta, joka kiinnostaa vain asiantuntijoita. Erehdys. Juridiikka eli laki ja lainkäyttö tulee alas ylpeästä tornistaan kovalla kolinalla. Oikeudellisten rakenteiden huomioon ottaminen on jo nyt osa taloutta ja tuotesuunnittelua. Se on yhtä vähän asiantuntijoitten eli juristien asia kuin terveys ja ympäristön terveellisyys on lääkäreiden asia.

SOTATEOLLISUUS oli Kaliforniassa ja mittaamattoman suurta. Sen kävi huonosti, kun kylmä sota päättyi. Los Angelesissa väitetään, että “kansalaisryhmien levottomuudet” eli rotumellakat olivat osa tätä ilmiöryhmää: työttömyys, lama, kasvavat varallisuuserot, epävarmuus tulevaisuudesta, moraalijärjestelmän pettäminen, kun yhteinen vihollinen katosi. Yksi harvoista asioista, josta amerikkalaiset olivat jokseenkin yksimielisiä rotuun, uskontoon ja kieleen katsomatta, oli kommunismin pelko.

Nyt tilanne näyttäisi muuttuneen. Sijoittajien ja kansainvälisen pääoman kannalta viestintä on kiinnostavin kohde. Vielä tällä hetkellä kaapelin vetäjät ja ohjelman tekijät eivät ole oikein löytäneet toisiaan, mutta siihen ei mene kauan. Silloin meillä on muinaisen metalliteollisuuden ja petrokemian ja merenkulun rinnalla uusi, näitä suurempi teollisuus, viestintä.

KAUPAN JA MERENKULUN säännöt ovat vanhat ja enimmältään selvät. Kun suuri raha on kysymyksessä, tuomioistuimia ei yleensä päästetä sotkemaan asioita, vaan riidat ratkaistaan välimiesoikeudessa tai sovittelumenettelyllä. Viestinnässä ei ole sääntöjä - tai niitä on liian vähän. Tekijänoikeudelta on pudonnut pohja ja siinä kohdassa, missä ennen oli kivijalka, on nyt musta aukko, Internet.

Olin eilen ja tänään yliopistoissa, joista Internet on kotoisin, UCLA:ssa ja USN:ssä. Ensin mainittu on kuuluisa valtionyliopisto, jossa on paljon ulkomaalaisia, myös suomalaisia. Filmikoulu on maailmankuulu. Viimeksi mainittu on yksityinen yliopisto, joka on kantanut vastuuta ensin maatalouden kehittämisestä ja sitten muun muassa lentokonesuunnittelusta ja avaruusteollisuudesta. Jossain välissä kehitettiin polttomoottorin katalysaattori ja ties mitä.

Pääsin sanomaan Internetille kädestä päivää. Suomeen suhtaudutaan kunnioittavasti, koska kaikki tietävät, että meillä uusien viestintävälineiden käyttö on tavattoman laajaa, henkilöä kohti laskettuna laajempaa kuin Kaliforniassa. Mutta totuus on, että sovelluksien kehittämisessä olemme jäämässä pahasti jälkeen. Pahin aukko on kaupallisten sovellusten kohdalla. Esimerkiksi oikeudelliset tietokannat ovat reippaasti parempia kuin omamme.

SALAINEN TIETO: CD-ROM-levy on kaupallisessa mielessä kuolemassa. Siitä ei tule pysyvää kulutustavaraa. Sillä on pysyvä, keskeinen sija laitosten ja kirjastojen kapineena, mutta kaupoissa se jäi vaille selkeää sisältöä ja profiilia. Mitään uutta erikoisen kiinnostavaa ei ole tulossa. Paitsi ehkä DRAM.

EI MIKÄÄN UUTINEN: se joka keksii “combon” eli kirjan ja elektronisen tallenteen yhdistelmän, tulee nopeasti hyvin rikkaaksi.

AATTEEN JA PERIAATTEEN IHMISIÄ 10.3.1997

ON OLLUT KIIRETTÄ. Yhdeksän päivää reissussa. Heti tultuani Stanfordista ja Berkeleystä lähdin Washingtoniin ja New Yorkiin ja siinä välissä olin vielä kaksi päivää Cornellin yliopistossa luennoimassa lainkäytöstä. Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa tapasin oikeusneuvos Stevensin, ja muutamina yksinäisinä hetkinä mietin kokemaani ja luin taas yhden tuomarielämäkerran. Olen yrittänyt lukea ne kaikki.

Nyt tuli tuttavaksi yksi professori, joka kirjoittaa Amerikassa kirjaa tuomareista ennen ja nyt. Meistähän tuli kaverit. Hän on töissä korkeimmassa oikeudessa ja tuntee jengin. Keskustelimme yleisön mielikuvista ja median asenteista. Muistelimme Abe Fortasin skandaalia, joka sattui muutamia vuosikymmeniä sitten ja vauhditti amerikkalaisen oikeusneuvoksen lähtöä virastaan.

Hotellissa luin oikeusneuvos Lewis Powellin elämäkerran loppuun. Siinä sanottiin, että korkein oikeus on kuin pullo, jossa on yhdeksän skorpionia.

KOTONA LOS ANGELESISSA sain leikkeitä ja fakseja Suomen lehdistä. Donner osoitti kolmella kirjoituksellaan, miksi hänen oli vaikea olla tässä kaupungissa. Hän ei ole kiinnostunut ihmisistä. Ja sitten kirjoituksia ja lisää kirjoituksia Suomen korkeimmasta oikeudesta.

VOI OLLA, ettei korkein oikeus ole täysin onnistunut viime vuosien nimityksissään. Se nimittää käytännössä itse jäsenensä samoin kuin hovioikeuksien jäsenet. Tasavallan presidentti allekirjoittaa.

Yhdysvalloissa ihmisten on vaikea uskoa korviaan, kun he kuulevat meidän käytännöstämme. Kyllä se onkin erikoinen. Korkeiden tuomareiden tulisi tasapainottaa toimeenpanovaltaa ja lainsäädäntövaltaa. Meillä unohtui vuonna 1918 levy päälle. Ylimmät tuomarit nimitti “hallitsija”, hallitusmuodon mukaan presidentti. Presidentit eivät kuitenkaan ole ottaneet tätä tehtäväänsä todesta, koska tuomioistuinten käytännön merkitys on ollut niin vähäpätöinen, että on ollut loppujen lopuksi yhdentekevää, kuka siellä istuu.

NYT AIKA MUUTTUI ja “tuomarivaltio” on jo todellisuutta. Jää ihmettelemään, miksi ongelmallisia asioita ei hoideta etukäteen. Monissa tehtävissä ehdokkaalta kysytään etukäteen, mitä kaikkea muuta hän aikoo hommata työnsä ohella.

Välimiesoikeuksista ei ole yhtä totuutta. Joskus niihin tarvitaan korkeimpia tuomareita, jotka hallitsevat vaikeita erikoisaloja, joskus ei. Eräissä Euroopan maissa tuomarit eivät saa toimia välimiehinä.)

YHDYSVALLOISSA presidentti nimeää korkeimman oikeuden jäsenen, ja valtiopäivämiehet kuulustelevat hänet ja äänestävät. Lehdistö tekee parhaansa löytääkseen ikäviä tietoja ehdokkaasta, ja tällä on puolestaan konttori nimityskampanjaa hoitamassa. Monesti korkeimpiin virkoihin valitaan eteviä henkilöitä.

Suomessa nimitykset hoidetaan salaisesti ja virkoihin nimitetään salaisia henkilöitä. Tämä on tsaarin aikaa. Todennäköisimmin nimitetyksi tulee henkilö, josta kukaan ei satu tietämään mitään pahaa.

VALTIOSÄÄNTÖ ei edellytä remonttia. Tasavallan presidentillä on toimintavapaus, jos hän haluaa käyttää sitä. Onko tasavallan presidentti tietoinen siitä, että useimmiten “nuhteeton palvelu” painaa enemmän kuin taito?

Ei tarvitse pelätä, että tuomareista tulisi presidentin miehiä ja naisia. Kyllä he purevat kättä, joka ruokkii. Nixoninkin toimittivat viralta miehet, jotka hän oli nimittänyt tehtäviinsä.

GANGSTERIVALTIOT JA PAHA KALIFORNIA 27.1.1997

MOOTTORITIELLÄ siirretään ruumista ambulanssiin. Autosta ei ole paljon jäljellä. Elämä ei jatku. Elämän kunnioittaminen ei ole keskeinen arvo seudulla, jolla kuoleman kultti on suuri. Hetken kuluttua, kun liikenne jatkuu, ollaan Forest Lawnin suunnattoman hautausmaan kohdalla. Tätä ennen viimeksi keskiajalla kaupungit jäsentyvät hautausmaan ympärille.

MAANTIETEELLISEN Kalifornian eteläinen niemimaa on nimeltään Baja California eli “baha”. Se on Meksikoa. Pikku-uutisen mukaan siellä rikotaan nyt Sisilian ennätyksiä. Lyhyen ajan kuluessa yhdeksäntoista poliisia ja syyttäjää on surmattu Yhdysvaltojen Kaliforniaan rajoittuvalla alueella siksi, että he ovat selvitelleet huumekaupan yhteyksiä. Arvostetut amerikkalaiset lehdet otaksuvat, että järjestäytynyt rikollisuus on rajan takana siirtymässä poliisien liiketoimesta armeijan yritykseksi. Huumerahaa pestään Los Angelesin seudulla vuodessa määrä, joka ylittää monin kerroin Suomen valtion budjetin.

Uudissanat kertovat texmex-kulttuurista ja uuskeskiaikaisista gangsterivaltioista, joita syntyy molemmin puolin rajaa. Kokaiinin kysyntä on rajaton ja käsiase kuuluu jälleen sekä vapaa-ajan asuun että juhlapukuun.

RANSKALAISTA historiatiedettä lukeneet kirjoittajat ovat kauhukseen havainneet, että Yhdysvalloissa vuoristot ovat väärin päin ja vuolaat joet väärissä paikoissa. Euroopassa historian suuret muokkaajat ovat aina olleet välimatkat, vuoret ja ilmasto. Yhdysvalloilla ei ole Kanadan eikä Meksikon suuntaan mitään erityistä rajaa. Meksikon väkiluku oli sotien jälkeen 15 prosenttia Yhdysvaltain väkiluvusta ja nyt 35 prosenttia. Työikäisen väestön suhteelliset osuudet ovat musertavia, koska Meksikossa noin puolet väestöstä on alle 15-vuotiaita.

THE ATLANTIC Monthlyn helmikuun numerossa esiintyy hyvin arvovaltainen kirjoittaja, George Soros, yksi maailman taitavimmista finanssimiehistä, jolla on jättiläisomaisuus. Hän käyttää sitä johdonmukaisesti “avoimen yhteiskunnan” luomiseen entiseen Itä-Eurooppaan. Soros on lukenut Karl Popperia ja puhuu avoimesta yhteiskunnasta erehtyvyyden, rajallisen tiedon ja havittelun ja odotusten määräämän kysynnän maailmassa.

Pörssissä ostajat ja myyjät yrittävät lyödä rahoiksi tulevaisuuden, jota eivät määrää “markkinavoimat”, vaan ostajien ja myyjien omat liiketoimet. Ei ole toisistaan riippumatonta kysyntää ja tarjontaa.

ARTIKKELI on tärkeä, ja se herättää vastaväitteitä. Se sisältää useita tabuina pidettyjä tosiasioita ja vetoomuksen kansainvälisen järjestyksen ryhdistämiseksi. “Kansakunta” ja “valtio” ovat yhä epämääräisempiä käsitteitä. Pohjoinen Meksiko on melkein Yhdysvaltoja ja eteläinen Meksiko luonteenomainen kehitysmaa. Euroopassa Balkan ja Venäjä herättävät mielikuvia gangsterivaltioista. Mutta toisin kuin menneisyydessä, jolloin rosvolla oli linna ja pieni armeija, rosvovaltio on nyt elimellinen osa toimivien teollisuusmaiden pääomamarkkinoita.

YHDYN Sorosin erehtyvyyden oppiin. Historia on virheiden ja väärinkäsitysten (kuten fasismi ja neuvostoliittolainen sosialismi) historiaa. Darwinin oppi siirrettynä yhteiskuntaan on pötyä. Eliö perii ominaisuuksia, mutta ihminen osakkeita, eikä peritty varallisuus aina osu “vahvimmalle” saati eloonjäämiseen soveliaimmalle.

SOROS jättää kysymättä, voiko raha myrkyttyä. Voiko dollariin tarttua tappava virus? Luultavasti voi, jos atlanttinen kulttuuri jatkaa nykyistä menestyksen palvontaa ja arvojärjestelmien vieroksuntaa.

On aina yksi, joka on vahvempi kuin dollari ja pörssi, kuolema.

21.11.1988

Mitä tarkoitan luetun ymmärtämisellä? Aikoinaan kansakoulussa kuulemma annettiin erikseen arvosana sisältälukemisesta ja luetun ymmärtämisestä. Ensin mainittu ei ole ongelma, jälkimmäinen taas on.

Ymmärrettävyyden vaatimus tekee runoilijalle hiukan kipeää. Se sisältää yleensä ajatuksen, että runo olisi voitava pelkistää ja sieventää yleiskieliseen muotoon.

Jos sellainen olisi mahdollista, runon kirjoittaminen olisi tarpeetonta konstailua. Runoutta kirjoitetaan moniselitteisin kuvin, jotka sijaitsevat menneiden elämysten esille nousemisen ja tulevaisuudeksi muuttumisen leikkauspisteessä. Pelkät muistot eivät merkitse paljon, ellei niistä kirjoittamisella tule jotain. Teksti on muodonmuutos, metamorfoosi.

Jeesus siteeraa Jesajaa: "Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemmällä nähkää, älkääkä käsittäkö."

Tämä on se ymmärryksen ansa, johon Lutherista alkaen on niin usein viitattu. Valitettavasti se on useimmiten ymmärretty väärin. Siinä varoitetaan ymmärtämästä väärin ymmärtämällä liian äkkiä ja älykkäästi.

Luther pyytää kuin rukouksena, ettemme me lankeaisi ymmärryksen ansaan, sillä silloin me tulemme omiksi mestareiksemme. Tekstiä -- Lutherille Raamattua -- ja mitä tahansa totista kirjoitusta on ensin kuunneltava ennen kuin sitä lähtee ymmärtämään.

Luther sanoo, että hänestä itsestään on piru rusikoinut tohtorin. Hän siis sanoo, ettei eräitä asioita voi ymmärtää ennen kuin on kärsinyt ne nahoissaan ja kiusana ja ahdistuksena.

Nykyiset hermeneutikot eli ymmärtämisen ja tulkinnan filosofiset tutkijat ovat alkaneet löytää itselleen edeltäjiä teologeista. Se oppisuunta, johon itse tekstin ymmärtämiseen pyrkiessäni lukeudun, tähdentää niin sanottua esiymmärrystä ja henkilökohtaista elämänsuhdetta tekstiin. Teologi Bultman kirjoitti: "Vaatimus jonka mukaan tulkitsijan on vaiennettava subjektiivisuutensa on mielettömintä mitä voidaan ajatella."

2.1.1989

Kansliaproosaa panetellaan aiheettomasti antamalla ymmärtää, että viranomaiset voisivat kirjoittaa ihmisiksi, jos haluaisivat. Silloin lakien ja päätösten käsitettävyys ei aiheuttaisi ongelmia.

Niin helppoa se ei ole.

Politiikan kieltä ei voi korvata kirjallisuuden kieli. Kielen kuorrutus on toinen. Tuomioistuimen tai hallinnollisen viranomaisen päätös ei tavoittele tehoa eikä mielisuosiota. Se on ankkuroitava vakiintuneeseen lakikieleen - silloinkin kun tehdään politiikkaa.

Juristipiireissä puhutaan "hyvistä kirjoittajista". Tällä kunnioittavalla nimityksellä tarkoitetaan toista kuin yleiskielessä. Hyviä kirjoittajia ovat ne, jotka kykenevät pukemaan vaikeat ratkaisut istuvan kansliaproosan vaatteisiin. Yleiskielessä heidänlaisiaan nimitettäisiin eteviksi stilisteiksi.

Alan ensimmäinen oli K. J. Ståhlberg. Nuoruutensa päivinä hän toimi protokollasihteerinä eli senaatin esittäjänä. Sortovuosien tultua hän joutui 1903 määrittelemään poliittisen kantansa laillisuuteen.

Laillisuuden noudattaminen on eräissä tilanteissa poliittinen kysymys. Vuosisadan alun perustuslaillisuuteen oli kansalaistottelemattomuusliike: se tukeutui suuriruhtinaanmaan lakeihin ei yksinvaltiaan keisarin määräyksiin.

Laillisuusmies Ståhlberg oli suuri poliittinen strategi. Tässä hän oli voimansa päivinä suuria riitaveljiään Svinhufvudia ja Paasikiveä etevämpi. Hänen käsityksensä Venäjästä, jääkäreistä, itsenäisyydestä, tasavallasta, Neuvostoliitosta, fasismista ja jatkosodasta osuivat kohdalleen.

Ståhlberg loi omassa jutussaan suomalaisen kansalaistottelemattomuuden ja oikeusetiikan perustan.

Kieltäydyttyään laatimasta toimituskirjoja ja varmentamasta niitä allekirjoituksellaan - koska senaatin ratkaisu oli oikeudeton - hän kirjoitti selityksessään kenraalikuvernööri Bobrikoffille:

"Virkamiehen kuuliaisuusvelvollisuus ei ole rajaton. Jos se toimi, johon häntä käsketään, sisältää laittomuuden taikka on kokonaan laillista tukea vailla, virkamies on velvollinen kieltäytymään tottelemasta. Tällaisia tapauksia saattaa sattua varsinkin silloin, kun käskynalainen tietää, ettei ylempi viranomainen enää ole hyvässä uskossa, vaan todella tarkoittaa oikeudenloukkausta.

Seurauksiin, jotka laillinen tuomioistuin tästä niskoittelusta ehkä määrää, on virkamiehen alistuttava nurkumatta."

2.1.1989

Aseiden puhuessa lait vaikenevat, sanoivat roomaiset, ja samaa ovat sanoneet kyllä muutkin.

Se ei ole totta. Aseiden puhuessa tuomarit vaikenevat.

Toinen perinteinen huuli, jonka mukaan hätä ei lue lakia, on otettu Kaarlo Tuorin ja Martin Scheininin uuden kirjan nimeksi: Lukeeko hätä lakia? Kirjassa on kysymys hätätila- ja poikkeuslainsäädännöstä.

Aihe on tärkeä. Poikkeusvaltuuksilla ratsastaminen on ollut vanhastaan suosittua puuhaa, ja harvassa on niintä Cincinnatuksia, jotka ovat raatsineet hyvällä luopua kerran saaduista korkeista valtuuksista.

Lieneekö lopun aikojen merkki, että suuret ja vakiintuneet kustannusliikkeet varovat yhä visummin "vaikeaa" kirjallisuutta ja että sellaisen julkaiseminen jää pikkuputiikkien asiaksi?

On sanottu, että näin on oikein. Tuntuu kuitenkin hiukan oudolta, että riski sälytetään niille joiden taloudellinen kyky kantaa riskiä on huono. Enkä ole enää täysin vakuuttunut siitäkään, onko todella oikea sellainen työnjako, että kannattamaton kirjallisuus julkaistaan valtion varoin ja kannattava yksityisin.

Yliopistojen eri laitokset ovat joutuneet harjoittamaan omaa julkaisutoimintaa. Tuorin junailema Helsingin yliopiston julkisoikeuden laitoksen julkaisuja - sarja on siitä tasokas esimerkki.

Hiukan huoli kaihertaa: osuvatko nämä kirjat kenenkään silmiin?

Mitä tulee hätään, joka ei lue lakia: kukaan tuttavapiiriini kuuluva lakimies ei ole osannut suoralta kädeltä sanoa, mihin perustui niin sanottujen Valpon vankien kohtelu sotien jälkeen. Eräitä istutettiin tutkintavankeudessa jopa kolme vuotta ja vapautettiin sitten.

Tavanomaisin arvaus on ollut, että se ei olisi perustunut mihinkään.

Arvaus on väärä. Kyllä siinä noudatettiin "laillisuutta". Menettely perustui 6.10.1939 annetun tasavallan suojelulain valtuutukseen. Sen nojalla annettiin juuri sodan syttymispäivänä ns. turvasäiläasetus, asetus henkilökohtaisen vapauden rajoittamisesta tasavallan suojelulain nojalla.

Ellen erehdy, näitten poikkeussäännösten laatijoistakin muutama pääsi nauttimaan työnsä tuloksista. Epämääräiseksi ajaksi vangitseminen oli tarkoitettu suojakeinoksi kommunisteja ja sabotööreja vastaan, mutta pykälät osoittautuivat käyttökelpoisiksi vastapuolen väkeä, mm. asekätkijöitä keräiltäessä.

Matti Lukkarin hyvätasoisessa kirjassa Asekätkentä on liite tuomituista ja rangaistuksista. Siitä kukin voi etsiä ja löytää tuttaviaan.

13.2.1989

Teneriffalla luin Churchillin sotakronikkaa ja pahoittelin, ettei mies ryhtynyt lyyrikoksi. Hänellä oli kyky muuttaa maailmaa kielellä. Sotakronikan tietojen vertaaminen erillistutkimuksiin osoittaa, että hänellä oli myös kyky muuntaa todellisuutta.

Los Cristianosin ainoan kirjakaupan käytettyjen kirjojen hyllyssä oli kolme sidottua kirjaa ja yksi niistä oli Willam Stevensonin A Man Called Intrepid, Sir William Stephensonin elämänkerta. "Intrepid" eli Peloton oli Churchillin luottomies, joka auttoi USA:ssa Villi Bill Donovania panemaan pystyyn salaisen palvelun, myöhemmin CIA:ksi nimetyn OSS:n, ja oli korviaan myöten sekaantunut Englannin vakoiluun ja vastavakoiluun.

Paluulennolla luin monta päivää vanhaa lehteä. Helsingin Sanomat toisti Reuterin tietona, että sama William Stephenson oli juuri kuollut Bermudalla 93 vuoden iässä.

Muutamia päiviä myöhemmin lehdessä kerrottiin, että James Bond, Länsi-Intian lintutieteen tunnustettu auktoriteetti, oli niin ikään kuollut.

Lounaalla Ian Flemingin kanssa hän oli kerran maininnut, ettei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että Fleming oli hiukkasen käyttänyt hänen nimeään kaunokirjallisiin tarkoituksiin.

Ian Fleming oli itse laivaston tiedustelu-upseeri ja sellaisena aivan pätevä. Mikään suuri tekijä hän ei ollut. Se käy ilmi Phillip Knightleyn verrattain uudesta (1986) ja ilkeydessään hyvin ilahduttavasta vakoilukirjasta The Second Oldest Profession, joka kertoo vakoilijoista isänmaanystävinä, byrokraatteina, fantasteina ja huorina ja on hyödyllinen lukukokemus niille, jotka ovat kiinnostuneet esimerkiksi Suomessa 1920-luvun alussa mellastaneista R. B. Lockhartista, Paul Dukesista Ja Sydney Reillysta tai vaikkapa Mata Harista.

Tiedustelutoiminnan historia on keskeisesti organisaatioiden psykopatologiaa ja ylimalkaan hölmöilyn historiaa.

Atomifyysikko Niels Bohr uskoi järkeen ja järjen voittoon. Stephensonin johdolla hänet saatiin miehitetystä maasta Englantiin ja edelleen Yhdysvaltoihin tekemään pommia kahdennellatoista hetkellä, kun Saksa oli ollut ottamaisillaan hänet hellään huomaansa.

Yhdysvalloissa hän ryhtyi rettelöimään vaatimalla, että ydinenergiasalaisuudet oli ilmaistava Neuvostoliitolle. Hän uskoi järkeen.

Haluaisin kymmenen vuoden kulutta esittää arvion siitä, kumpi oli on vaikuttanut enemmän tämän vuosisadan historiaan, Sir William Stephenson vai Ian Fleming.

Toinen toimi; toinen oli villiintyneen mielikuvituksensa uhri.

20.3.1989

"Paholaisen sanakirjat" ovat periaatteessa hauskoja, mutta käytännössä kirja ei ole paras paikka ilkeyksille. Ilkeily on sosiaalinen ilmiö, joka menettää kärkensä yhteydestään irrotettuna.

Alan klassikko on Ambrose Bierce, jonka Devil's Dictionary ilmestyi 1906. Siitä pitäen niitä on riittänyt.

Biercen määritelmän mukaan esimerkiksi konservatiivi on poliitikko, joka on rakastanut olemassa oleviin epäkohtiin vastakohtana liberaalille, joka haluaisi korvata ne uusilla.

Seksologi Havelock Ellisin mukaan kirkkohistoria osoittaa selvästi, että Jerusalemista puuttui tarkoituksenmukainen mielisairaala.

Kirjailija Nelson Algrenilla oli periaatteita. Älä koskaan syö kaupungilla "kotiruokaa". Alä koskaan pelaa korttia sellaisen miehen kanssa, jota sanotaan Tohtoriksi. Äläkä koskaan makaa naisen kanssa, jolla on enemmän ongelmia kuin sinulla itselläsi.

Kun kirjailija esittää käsityksiään toisista kirjailijoista, siinä on ammattimies asialla. W. H. Auden katsoi, ettei kukaan lyyrikko ole niin hupsu, että toivoisi olevansa kaikkien aikojen ainoa lyyrikko, mutta kernaasti kyllä ainoa nykyisin elossa oleva; lisäksi useat uskovat, että Jumala onkin kuullut viimeksi mainitun toivomuksen.

Samuel Pepys: "Näin Kesäyön unelman, jota en ollut kokenut aikaisemmin enkä katso toista, koska ikinä en ole nähnyt älyttömämpää tai naurettavampaa näytöskappaletta."

G. B. Shaw: "En halveksi ketään toista kirjailijaa niin pohjattomasti kuin Shakespearea. Homerosta ehkä lukuun ottamatta, koska kaikinpuolisessa kelvottomuudessa hänelle ei vedä vertoja edes Sir Walter Scott."

Lordi Byron: "Ei enää Keatsia, kiitos; ruoskikaa se vuoteen kastelija hengiltä, ettei minun tarvitse nylkeä häntä; Keatsin älytöntä lörpötystä ei voi kestää."

Virginia Woolf James Joycesta: "Hervoton ylioppilas, joka kynsii finnejään."

H. G. Wells G. B. Shawsta: "Vajaamielinen joka kirkuu kopissaan."

Bertrand Russell Wordsworthista: "Ensin hän oli paha mies, joka ihaili Ranskan vallankumousta ja kirjoitti hyviä runoja. Sitten hän rupesi hyväksi, omaksui oikeat mielipiteet ja alkoi kirjoittaa huonoja runoja."

Joku kysyi painovapauden ja skandaalilehdistön esitaistelija John Wilkesiltä, mahtaako tämä kuolla hirsipuuhun vai kuppaan.

"Riippuu siitä, omaksunko Teidän asenteenne vai ystävättärenne."

Maa- ja kaupunkiorjuus 17.7.1989

Sanomalehdessä kerrottiin, että uuden avioliittolain mukainen eromenettely on sopimus. Koska avioliitto on kahden ihmisen välinen järkevä sopimus, erokin saa olla sitä.

Muuten totta mutta ei pidä paikkaansa.

Niin monet sanat, kuten laillisuus, isänmaa, uskonto, tasa-arvo, kohtuus ja tietosuoja ovat valomainoksia, julkisivun koristelemiseen tarkoitettuja, mutta valomainoksen perusteella ei löydä edes pääsisäänkäyntiä. Valomainos ei liioin takaa, että sen takana olisi mitään todellista.

Suuret sanat eivät halkaise suuta. Jos halkaisisivat, olisimme ristihuulisten rotua. Suurilla sanoilla tarkoitetaan mitä milloinkin, ja akateeminen perinne edellyttää, että selvitettäisiin kulloisiakin merkitystilanteita. Vuoden 1918 laillisuus ja vuoden 1919 laillisuus ovat niin eri asioita, ettei vuosiluvuissa ole syytä tehdä lyöntivirhettä.

Sopimus - avioliitto sopimuksena - on näitä suuria sanoja. Rousseau sanoi yhteiskuntajärjestyksen perustuvan yhteiskuntasopimukseen. 1800-luvun alun Ranskan rikosoikeuden professorit selittävät rikosoikeudellisen syyntakeettomuuden sopimuskäsitteellä. Hullua ei voi tuomita rangaistukseen, koska hän ei ole voinut tehdä sitovaa yhteiskuntasopimusta eikä sitten rikkoakaan sitä.

Kahden kansalaisen välinen vapaamuotoinen sopimus on aika myöhäinen ilmiö juridiikassa ja kulttuurissa. Avioliiton solmimisen vertaaminen sopimukseen tuo mieleen irtaimen kaupan: joku ostaa sian säkissä. Se on sopimus.

Jos avioliittoa haluaa verrata johonkin toiseen kulttuuri-ilmiöön, niin verrattakoon läänityslaitokseen.

Ihminen vannoo uskollisuutta toiselle ihmisellä. Syntyy molemminpuolinen, sitova uskollisuuden velvoite. Siihen liittyvät alisteisina asioina tilukset ja veronkannot.

Avioliiton oikeudellinen etymologia ei ole sopimus, pactum, vaan henkilökohtainen usko ja luottamus, fides.

Roomalainen oikeus tunsi molemmat.

Miekka ja kukkaro 14.8.1989

Liikkuessani virastossa luvallisilla asioillani näen ikkunasta lipun. Suomen lippu se siinä - sotalippu vapaudenristeineen - liehuu talossa numero 1 Pohjoisesplanadin varrella tässä kaupungissa työtätekevien riemuksi ja kansankavaltajien kauhuksi.

Todellisuus on tarua todempi. Oikeudenkäyntejä on tullut tavaksi pitää vieraina, likaisina tai vastenmielisinä asioina, joista asiantuntijat huolehtivat, tai sitten herrojen kieroiluna, jolla kansalaisia estetään pääsemästä oikeuksiinsa.

Nyt kuitenkin keskustellaan täyttä päätä lainkäytöstä. Syyskirjojen julkaisemisesta paljastuu oikeudellisia ongelmia. Lähihistoria on saanut oikeudellisen käänteen. Tosiasioitten pelkistävän luetteloinnin ja historiallisten "totuuksien" tilalle on kovaa vauhtia tullut historiallinen "oikeuttaminen", justifikaatio.

Historia istuu välikäräjiä.

Pari vuosikymmentä sitten filosofit, kuten Habermas, ottivat lainkäytön esimerkiksi julkisuuden rakennemuutoksesta.

Modernisuuskeskustelua ovat käyneet enimmin kirjallisuusmiehet, joilta on mahdollisesti jäänyt huomaamatta se teesi, että muun muassa lainsäädännön ja lainkäytön kriittinen ja keskusteleva avoimuus söi itse itsensä kun sadun peikko.

Tilalle ovat nousseet diskurssit, romaanien lisäksi jotkut oikeudenkäynnit ja moraaliset avaukset, joilla käydään vallankäyttäjien kimppuun.

Jos Jürgen Habermas lähettää Svean hovioikeudelle kiitossähkeen, allekirjoittaisin sen itsekin mielelläni.

Palmen murhajutun ratkaisussa ovat ne ainekset, joita on haikailtu: teko eli murha, sitä koskevat diskurssit kuten syyttäjän ja puolustajien sekä poliisien puheet, tuomioistuimen vapauttava ratkaisu ja ihmisten moraaliset ja moralisoivat mielipiteet.

Ratkaisu on esimerkki vallankäyttöprosessista, jossa ovat mukana isot voimat. Onneksi prosessi piti. Oikeusvaltiot ovat harrastaneet ihmisuhreja, sellaisia kuin Dreyfus tai Sacco ja Vanzetti, Oppenheimer, Salama tai Tuhatshevski.

Oikeusviihteen harrastajat saivat samalla havaintoesimerkin siitä, mitä tarkoittaa riittävä näyttö rikosasiassa. Todisteiden on ulotuttava beyond reasonable doubt, aiheellisen epäilyn tuolle puolen.

Raiskattuja kirjoja 16.10.1989

Pakinoitsijanimimerkki Ollin uudessa valikoimassa on nyt mukana ryssäjuttuja. Vuonna 1942 hän julkaisi niitä kokonaisen kirjan, Vot, Iivana.

Ollin tuotannon parhaimmistoa nämä jutut todella näyttävät olevan. Pakinoitsija ei mitään niin tarvitse kuin hyvää, liikkumatonta ja isoa maalitaulua.

Tarina Kuinka juna tuli Porojetsiin on täysi klassikko ja lisäksi naapuruussuhteiden kannalta perin kiltti. Inhimillisiä Ollin sotavuosien jutut olivat kauttaaltaan.

Noitakaan ryssäjuttuja ei ollut koskaan kielletty. Meillä puhutaan jatkuvasti sodanjälkeisestä kiellettyjen kirjojen luettelosta. Se oli yksityinen, Suomen Kustannusyhdistyksen laatima lista, jota käyttäen näytevarastoa poistettiin kirjakaupoista. Kirjastoissa käytettiin samaa tai kirjastoväen tekemiä listoja.

Tiedossa ei ole, että viranomaiset olisivat antaneet nimettyjä kirjoja koskevia kieltoja tai käskyjä.

Siihen on yksinkertainen syy. Rikoslaista ei tahdo löytyä perustetta. Ne lainkohdat, joita olisi voinut käyttää neuvostovihamielisen kirjallisuuden tukahduttamiseksi, ovat niin järeitä valtiopetospykäliä, että niihin turvautuminen olisi ollut suhdatonta.

Painokanteen pohjaksi sopivat pykälät kirjoitettiin sotien välisenä aikana kommunisteja ajatellen ja niitä käytettiin lähinnä kommunisteihin. Rikoslaissa on tänäkin päivänä mm. suojeluskuntapykälä, 16 luvun 25 §. Sen nojalla on rangaistava sitä, joka julkisesti häpäisee toista tai pakottaa häntä nöyryyttävään tekoon sen johdosta, että hän on ottanut osaa maan puolustamista tai laillisen yhteiskuntajärjestyksen voimassa pitämistä tarkoittavaan toimintaan.

On vaikea keksiä, mihin tuota 1931 annettua säännöstä oli voitu soveltaa toisen maailmansodan jälkeen.

Rikoksista ystävyydessä olevaa valtiota vastaan säädettiin rangaistuksia 1948, mutta syytteen nostaminen niistä edellyttää vieraan valtion esittämää pyyntöä tai tasavallan presidentin määräystä.

Olisikohan näitä lainkohtia koskaan sovellettu? Ehkä niillä uhattiin Yrjö Leinon muistelmien yhteydessä.

Niin muuttuu maailma, että tietyt Brezhnevin kaudella Suomessa julkaistut kirjat, kuten Kauko Kareen piiristä lähteneet, useissa tapauksissa hyvin yksipuoliset ja sävyltään ikävät teokset alkavat tuntua myönteiseltä muistolta.

Kirjallisuudelle ei pantu suitsia suuhun, vaikka itsesensuuri oli tuimaa. Parvilahden Berijan tarhat ja Tuomisen Kremlin kellot kertoivat 1950-luvun asioita, jotka ovat muuttuneet yleiseksi, sallituksi historiaksi vasta nyt.

Elokuvan Päivä Ivan Denisovitshin elämässä kielsi korkein hallinto-oikeus. Kirja ilmestyi ja herätti asianmukaista huomiota.

Ei hullumpi historia.

Puolueettomassa maassa tarvitaan puolueellista kirjallisuutta. Ellei sellaista ilmesty, maa ei ole puolueeton.

Yhteiskunnan vihollinen 23.10.1989

Kuulin sanovani, että hyvä tuomari on valtion vihollinen. Opiskelijat vaikuttivat hämmästyneiltä. Olavus Petri sanoi vuosisatoja sitten tuomarinohjeissa, että hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki.

Ajatuksena oli luennoilla osoittaa, ettei oikeus ole pelkkää lakijuristien puuhastelua, vaan dynamiikka, joka pitää ihmisyhteisöjä yllä ja kaataa niitä.

Mikä määrä Euroopan valtioista on tällä hetkellä oikeuttaan hakevia?

Ensin otettiin puheeksi yksityistäminen, joka on poliittinen oppi. Nyt Pekka Korpinen ja arvovaltainen The Economist miettivät valtion osittaista romuttamista. Se on kapearaiteisen rautatien, vaarallisen voimalan, huonon auton, vanhentuneen lentokoneen tai viheliäisen kauppalaivan kohtalo.

Romuttaminen on kaatopaikan organisoimista. Tarpeellinen otetaan talteen; tarpeeton tehdään vaarattomaksi.

Tässä vihreä vaihtoehto. Myös ajatus on tietysti vielä vihreä. Voisiko valtio myydä tai antaa urakalle koululaitoksen, sosiaalitoimen ja terveydenhoidon, viestinnän ja liikenteen?

Silloin valtiota tarvittaisiin liikepankkina, joka järjestäisi ja tasapainottaisi rahoituksen. Itse se vastaisi järjestyksestä ja turvallisuudesta, kuten poliisista, armeijasta ja oikeuslaitoksesta.

Tässä ajatuskuviossa tuomareiden ja tiettyjen julkisen edun valvojien tulisi olla susia, valmiina käymään kimppuun, tuli kerjuri taikka keisari.

Lakiin turvaa valtiokin. Esimerkiksi Wärtsilän Meriteollisuuden tapauksessa ministeriö toimi tehokkaasti jättämällä konkurssihakemuksen. Muuten olisivat eräät takaisinsaannin määräajat päässeet kulumaan umpeen.

Suomessa valtion nousu ja rappio ovat tutkittavissa, koska kaikki on tapahtunut niin nopeasti. Suomalainen tuomarikin on muuttunut sadassa vuodessa esivallan välikappaleesta laillisuustaistelijaksi, sitten riippumattomaksi byrokraatiksi ja edelleen erotuomariksi, jolta ei puutu kuin raitapaita, pilli ja oma tahto.

Unta ja totta Euroopassa 4.11.1989

JOS JOLLAKULLA olisi kyky esittää viime viikkojen uutisia television viihdeohjelmista puolikin vuotta sitten, kukaan ei olisi nauranut. Joku olisi harkinnut syytetoimia.

Keskustelin historiallista koulukuntaa edustavien Turun romantikkojen kanssa, jotka vertasivat tätä vuotta 1989 vuosiin 1848 ja 1789.

Mietimme, missä kolossa nyt odottavat historian rautatieläiset, jarrumiehet tai vaihdemiehet, jotka ovat valmiit kääntämään kehityksen sivuraiteelle.

Sellaisista ei ole ollut Euroopassa koskaan puutetta.

JULKISEEN KESKUSTELUUN viimein nousseiden ympäristökriisien ja väestokriisien rinnalle on viime viikkoina lopullisesti asettunut finanssijärjestelmän kriisi.

NEUVOSTOLIITON MERKITTÄVÄT kansantalousmiehet, kuten Nikolai Shmelev, antavat ymmärtää, että kommunismi on osoittautunut välivaiheeksi historiallisessa kehityksessä kapitalismissa kapitalismiin. Se lupasi kannattajilleen kuun taivaalta muttei pystynyt toimittamaan edes housuja.

Kulutushyödykkeiden ja pohjimmiltaan markkinoiden puuttuessa neuvostokansalaisilla on niin paljon liikaa setelirahaa (arviolta 460 miljardia ruplaa), että Etelä-Amerikan valtioiden inflaatioennätykset lyötäisiin, jos hinnat saisivat seurata kysyntää. Saksassa itämarkan arvo putosi niin kuin lakki putoaa naulasta.

Karnevaaliaikaa seuraa vuodenkierrossa niin sanottu pitkä paasto.

YHDENTYMINEN, MUURIEN murtumisen ja ennennäkemättömien ongelmien ilmestyessä myös taustalla tapahtuu. Esimerkiksi Suomi on kehittymässä hyvää vauhtia oikeusvaltioksi. Vastikään saatiin ensimmäiset rapsut YK:n ihmisoikeuskomitealta. Liittymällä keväällä Euroopan neuvoston jäseneksi ja allekirjoittamalla Euroopan ihmisoikeussopimuksen Suomi on sitoutunut kansainväliseen valvontaan ihmisoikeuksia koskevassa lainsäädännössä ja lainkäytössä. Sopimusta ei ole vielä ratifioitu.

Periaatteellisesti muutos on valtava. Väite jonka mukaan maailma ei ole raastupa on lakannut osittain olemasta totta.

Vuoden merkittävimpiä teoksia, joka on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota ja kiitosta, on Matti Pellonpään Euroopan ihmisoikeussopimus Suomen näkökulmasta. Se on oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 21/191989.

Pellonpään teosta ei kuitenkaan voi suositella virkamies-isälle pukin konttiin eikä iltalukemiseksi, koska se on omiaan karistamaan unet silmistä.

Unohtuisiko Euroopassa paha uni valkoisista ja punaisista?

Unohtuisiko uni mustista, keltaisista, valkoisista ja punaisista ihmisoikeuksista?

JAKOJÄÄNNÖS 15.1.1990

TAMMINIEMEN PESÄNJAKAJIEN "kahdeksas ja viimeinen" painos ilmestyi. Ensimmäinen painos aiheutti 1981 äläkän. Nimimerkkien takaa paljastettiin joukko poliittisia toimittajia.

Vuonna 1981 kirja oli sikamainen pamfletti. Nyt luettuna se herättää ajatuksia. Aarno Laitinen sanoo esipuheessaan, että kirja raikasti tunkkaista ilmapiiriä. Muistan asian toisin. Minusta kirja oli kakaramainen hajupommi. Nyt se ei tunnu siltä.

Nyt käy ilmi, että kirjoittajat olivat kuitenkin oikeassa. Suomi oli brezhneviläinen valtio, jossa julkisuus oli poikkeus ja salakähmäisyys sääntö. Kansallinen orjamieli oli peritty idästä ja ammatillinen etiikka Saksasta - Maul halten, turpa kiinni rivissä.

TAMMINIEMEN PESÄNJAKAJIA myytiin 162 000 kappaletta muutamassa kuukaudessa. Se osui vedenjakajalle. Puoluepolitiikka joutui lopullisesti huonoon huutoon. Tämä kirja oli juuri sitä huonoa huutoa.

Politiikan arvostus on laskenut koko 1980-luvun ja ainakin nuoriso suhtautuu luottamusmiehiinsä ynseästi.

Viisaat, kuten de Tocqueville, tunnustivat jo viime vuosisadan alussa, että perustuslaillinen, edustuksellinen demokratia ja tietyn tyyppinen korruptio ovat sama asia. Rötösherrojen kahlitseminen vie politiikalta vaihtoehdot. Rötöstoverit ovat asia erikseen.

Moniko tajuaa, että rötösherrojen runsaus ei todista rötösten yleisyyttä vaan normien kiristymistä?

Jos Paavo Väyrynen pystyisi manaamaan Juho Niukkasen esiin kuten Hamlet isänsä haamun, Niukkanen ei ehkä ymmärtäisi, mistä Väyrystä oikein syytetään ja miksi häntä vieroksutaan.

Haamu sanoisi: "Oikein, poikani."

KADULTA KÄSIN syöstään valhe vallasta mutta kadulta ei hallita. Puoluepolitiikka on valtion tukiranka ja poliitikot kaikkine kähmimisineen välttämättömiä.

Siksi on surullista, että taitavat ja arvostelukykyiset ihmiset kaihtavat politiikkaa. Jos valtiopäivillä istuu rupuliporukkaa, valta siirtyy virastoille ja virkamiehille.

Fasismi esittäytyy aina epäpoliittiseksi tai politiikanvastaiseksi kansanliikkeeksi. Fasismi ajaa "yksimielisyyttä". Politiikka on riitelyä. On osattava riidellä.

TAMMINIEMEN PESÄ osoittautui ylivelkaiseksi. Vastuilta puuttui kate.

Mikä mahti palauttaisi poliitikkojen menetetyn maineen? Seuraavissa vaaleissa hyvin moni joutuu koti- ja ulkomaisten tapahtumien johdosta äänestämään menetelmällä entten-tentten-teelikamentten.

Maailma ja kulissit 12.2.1990

KERRAN LUIN saksankielisen kirjan nimeltä narayamalaulujen vaikeaselkoisuudesta. Nimi oli parempi kuin kirja. Todelliset laulut ovat vaikeaselkoisia.

Asianajaja Matti Wuori, joka oli opiskeluaikoina yksi meistä, eli lupaava hampuusinalku, puhuu totta.

Wuori sanoo, että tuskin koskaan ovat päätöksentekijät olleet niin etäällä todellisuudesta kuin Suomessa nyt.

Päättäjiksi päätyäkseen joutuu opettelemaan, miten maailmaa katsotaan sanojen ja numeroiden läpi, kapeista ja kiemuraisista reijistä. Ennen aikaan kulissit olivat paperimassaa, papier mâché, nyt kirjoitettua paperia.

EN KEKSI, miksi psykoosi viehättää valistunutta yleisöä niin kovin. Eräät ihailluista intellektuelleistamme kirjoittavat, toimivat ja puhuvat psykoottisesti.

Psykoosiin joutunut näkee ja kuulee omiaan. Kämmenistä kasvaa karvoja. Radiolaite kuuntelee. Selän takana on salaliitto. Luonto kuolee huomenna kello kahdeksantoista, koska ne ovat päättäneet niin.

Tällaista nimitetään todellisuuden harhaiseksi omistamiseksi. Räikeimmät tapaukset eivät esiinny potilaskortistoissa vaan vallan muualla.

LEHDISSÄ KIRJOITETAAN tutkinnoista, tuomioista ja armahduksista. Luen vuodessa sata, kaksisataa pöytäkirjaa velkomus- ja sakkojutuista törkeisiin henkirikoksiin. Ainakin viimeksi mainituissa kymmenenkin korkean tason ammattilaista on ponnistanut selvittääkseen, mitä todellisuudessa tapahtui auton takapenkillä, venerannassa tai juopporingissä.

Silti noin yksi juttu kymmenestä jää faktoiltaan tai psykologialtaan aukkoiseksi. Todellisuus ei tule liki.

Tuomioistuimen päätös ei ole tulkinta siitä, mitä on tapahtunut, vaan ratkaisu. Se on samanlaista päätöksentekoa kuin liiketoiminta ja jalkaväkitaistelu.

Jossain vaiheessa on lyötävä yhteen faktat ja opit ja julistettava päätös. Menestyksen määrää ratkaisijan todellisuudentaju. Psykoottinen versio ei menesty.

Puolella hinnalla 26.2.1990

LIIKEPANKIT VOISI LAKKAUTTAA tarpeettomina, vaarallisina ja vahingollisina. Säästöpankit ja osuuspankit voisivat vielä yrittää pelastautua palaamalla entisiin keskinäisen avun oppeihinsa.

Pankkilakko on osoittanut todeksi sen, mikä on muutenkin arvattu. Bisnes on kasvanut kieroon. Tosi on.

PANKKIEN HISTORIA ei ala tapauksesta, jossa eräs henkilö kaatoi rahanvaihtajien pöydät. Nykyisen tyyppinen pankkitoiminta alkoi Venetsiassa Rialton sillalla ja pankki tarkoittaa samaa kuin penkki.

Erittäin kehittyneitä maksuliikennejärjestelmiä oli käytössä keskiajalla Intiassa, armenialaisilla kauppiailla ja juutalaisilla. Shekki ja vekseli tulivat käyttöön sydänkeskiajalla niin ettei kauppiaan tarvinnut enää kulkea aatelisten ja muiden rosvojen saaliina rahapussi kilkkuen.

MEIDÄN PANKKIMME ovat nyt kahden maailman rajalla. Luototus on kanavoitunut osittain niiden ohi. Maksunvälitysjärjestelmä ei kannata. Yleisö hautoo kapinaa. Keskinäistä kilpailua ei ole. Kansainvälinen kilpailu on alkamassa.

POHJALTAAN KANNATTAVUUS ja tuloksellisuus ovat ikävän suhteellisia käsitteitä.

Pikkukauppias saa kauppansa kannattavaksi unohtamalla hinnoitella oman työnsä. Kansallinen teollisuus kannattaa todellisen kilpailun puutuessa. Kansainvälinen teollisuus kannattaa siksi, että taseisiin merkitään vain sovinnaisia eriä, kuten raha-arvoisia saamisia ja velkoja sekä laskettuja arvostuseriä.

YMPARISTÖLIIKE EI OLE huomannut, että ekologia ja ekonomia ovat sama sana.

Tämän hetken bisnes on ekonomiaa, jossa ekologiaa ei ole merkitty taseisiin. Tästä väärinkäytöksestä oli tehtävä loppu.

Ympäristöä kuormittava teollisuuslaitos ottaa väkisin velkaa yhteiskunnalta. Velka olisi merkittävä taseisiin.

Kaikkea ei voi laskea rahana, mutta rahoihin perustuvat laskelmat saattavat heittää häränpyllyä, kun arvot on merkitty väärin. Aineettomat arvot näkyvät varaston arvostuksena ja realisoituvat yhtiökaupoissa ja osakeanneissa. Missä ovat aineettomat velat?

Hissi 26.3.1990

YSTÄVÄ JOLLA ON IKÄÄ, vaikkei kovin paljon, yritettiin ryöstää Stockmannin hississä.

Hissit ovat pelottavia ilman ryösteleviä alaikäisiäkin. Nämä olivat oikein ruvenneet hissinkuljettajiksi odottaessaan uhria. Yksi paineli nappeja niin etteivät hissin ovet auenneet kerroksissa, tai jos aukesivat, sulkeutuivat saman tien.

Hanke meni myttyyn. Ryöstettävä ei luopunut rahoistaan.

Ryöstäjiltä meni sisu kaulaan.

RANGAISTUKSET EIVÄT PURE. Rikosepidemioita on vaikea hillitä rangaistuksilla. Kyllä rattijuopumuksenkin saisi vähäksi aikaa kuriin, jos poliisille annettaisiin vaikkapa oikeus lopettaa rattijuoppo niskaan ampumalla heti tai tavatessa.

Oikeusvaltiolla on aina vähemmän keinoja kuin rikollisilla.

Se ei tarkoita, että rikolliset olisivat aina niskan päällä. Keinot ratkaisevat, ei keinojen kovuus. Kysykää saksalaisilta.

KUN SILLOINEN HÄRMÄN, myöhempi Kauhavan nimismies ajoi 1920-luvulla virkaansa astuneena häätalon ohi, sällit kävivät hevosen päitsiin kiinni. Nimismies veti sälliä nyrkillä turpaan niin että paukahti ja osoitti siten virka-asemansa käytännön merkityksen.

Mainittavia järjestyshäiriöitä ei seuraavina vuosikymmeninä esiintynyt eikä vallesmannin tarvinnut käydä sen koommin käsiksi muihin kuin vieraspaikkakuntalaisiin ja heihinkin vain kerran.

Tarina opettaa. Lyöminen ei ole poliisille sen luvallisempaa kuin siviilillekään. Vanhassa Härmässä turpaan lyöminen oli tietynlaisten henkilöiden keskuudessa jokapäiväisen kanssakäymisen muoto ja hyväksytty tapa tähdentää sanottavaansa.

NE JOTKA AJAVAT rangaistuksen kovaa linjaa, ovat katsoneet väärin sekä kelloa että almanakkaa. Oikeus ei ole muuttumaton, olletikaan ei rikosoikeus.

Aikakauden on haettava itse keinonsa torjua torjuttavat ilmiöt. Rikosoikeudessa sekä rangaistavien tekojen että niiden seuraamusten määritykset ovat vanhentuneet. Yhteiskunta saa luvan miettiä alusta alkaen uudestaan, mitkä se rankaisee. Tapa ripotella kaiken maailman lakien häntään uhkauksia sakosta tai vankeudesta enintään kuukaudeksi on lainsäätäjän neuvottomuuden osoitus.

Onneksi nämä kysymykset ovat parhaillaan puntaroitavina. Niistä on lietsottava keskustelua. Asiaa ei saa jättää asiantuntijoiden käsiin. Tarvitaan politiikkaa.

ENNEMÄN KUIN HAMPPAREITA pelkään räätäliä, joka Jörö-Jukassa syöksyy hissistä saksineen ja leikkaa pojalta peukalot. Se räätäli on kuin Yhteiskunta.

Jos vika on johdossa? 23.4.1990

TANNER KIRJOITTI kaksi- tai monimielisen kupletin, joka alkaa puhelinsoitosta ja jatkuu ties mihin ja kertosäe on: mä luulen että vika on johdossa; (J. Alfred, ei Väinö Alfred).

Eräs tuttu johtavassa asemassa oleva henkilö näyttää tulleen siihen pisteeseen, että hänen on syytä kiertää eläinlääkäriasemat kaukaa. Hän on tullut vanhentuessaan vihaiseksi ja voi purra omaakin väkeä.

Ilmiö on tuttu. Sitä pyritään estämään muun muassa kurssittamalla johtajia.

PAASIKIVI EI päässyt osalliseksi johtajakoulutuksesta, vaikka yleni valtiokonttorin ylitirehtööriksi vanhasuomalaisen puolueen nappulaliigan mukana 35-vuotiaana.

Sen sijaan Kansallispankki kyllä käytti hänet mielentilatutkimuksessa vuonna 1930. Tämä hyvä ajatus ei ole tullut laajemmin käyttöön. Sikäli kuin tiedetään, ainakaan vankimielisairaala ei ota vastaan ulkopuolisia toimeksiantoja, vaikka liiketaloudellisia toimintatapoja ajetaan valtionhallintoon kuin käärmettä pyssyyn.

Paasikiven tutkinut hermotautien professori, luultavammin Lapinlahdessa isännöinyt Fabritius kuin Kivelässä toiminut naapuripankkiin assosioituva kenraalisuvun edustaja E. Hj. Ehrnrooth, antoi KOP:n johtokunnalle lausunnon. Ärtyneen ja kiukkuisen päätoimittaja terveydentilaa ei vaivannut mikään. Lausunnossa todettiin vain että "temperamentti on omalaatuinen eikä potilaalla ole mitään kasvatusta".

Lähde on Yrjö Blomstedin KOP:n historia 1 ja tapauksen tausta on jokin monista riidoista pankin toisen vahvan miehen A. Osw. Kairamon kanssa, joka kirjoitti hallintoneuvoston puheenjohtaja Svinhufvudille: "Valistunut despotismi saattaa joskus olla hyvä ja toivottava. Mutta tuskin tässä tapauksessa. Ainoa mikä merkitsee jotakin, on JKP. Ja niin juuri pitääkin olla, sen on JKP minulle hänelle ominaiselle grobiaanisella tavalla väittänyt."

Paasikivi sai vielä jatkaa mutta ennätti tämän jälkeen saada vielä useita kertoja potkut eri tehtävistä.

SEURAAVA PÄÄJOHTAJA Honkajuuri oli äidin puolella Forsmaneja eli Yrjö-Koskisia, kuten myös pankin hallintoneuvoston jäsen, senaattori ja hovioikeudenpresidentti A. A. Käpy.

Johtavien henkilöiden taustat ovat tärkeitä, jos haluaa ymmärtää heidän toimintaansa. Niinpä lukijoilta kaivattaisiin nyt lisävalaistusta senaatin oikeusosaston jäsenten suku-, puolue- ja hallintoneuvostosuhteissa. Kansallispankin lisäksi ainakin Säästöpankilla ja Osuuskassajärjestöllä oli uskotut miehensä tuomioistuimissa, ja samoin johtavilla vakuutusyhtiöillä.

Varapuheenjohtajista Wrede ja Åkerman olivat myös puoluemiehiä, af Nyborgin jälkeläisissä on Ehrnrootheja ja presidentti Grotenfelt kuului avioliiton kautta Söderhjelmien klaaniin.

Tietoja puuttuu F. F. Saarikoskesta, Kyösti Fabian Auerista, Samuel Valentin Koskesta ja Eugraf Nymanin myöhemmistä vaiheista.

Kiitollisuus taataan.

Kuuluisien miesten elämäkertoja 7.7.1990

LAINOPPINUT TUTTAVA antoi lainaksi Suomalaisen Kustannus-O. Y. Kansan vuonna 1909 julkaiseman teoksen Kuka Kukin On. Samantyyppinen teos ilmestyi toisen kustantajan toimesta useita vuosikymmeniä Aikalaiskirjana ja sitten tällä vanhalla nimellä.

Tampereen Laukon torilta mustan makkaran äärestä on vain muutama askel kaupungin toiseksi parhaaseen antikvariaattiin. Sieltä sain omakseni vuoden 1909 laitoksen ja lainoppinut tuttava sai palkkioksi kärsivällisyydestään oman kappaleensa takaisin, mikä ei ole vähän.

KOVA MIES oli poikavuosieni ihanne Jalmari Sauli. ”Erämaan kasvattien”, ”Ketunlukon oravapoikien” ja monen muun unohtumattoman kirjan kirjoittaja ja valtionpalkinnon saaja vuodelta 1929. "Hgin suom. realilyseon V.- ja U.-seuran "Tarmon" edustajana Tamp. yleisessä urheilujuhlassa 06 ensikerran esiintyi urheilukentällä, valloittaen ensi sijan kuulantyönnissä, siitä asti voittanut kaikki heittosarjain maljakot kotimaisissa kansainvälisissä kilpailuissa; omistaa suom. ennätyksen kuulantyönnissä; urheillut Pietarissa, Lontoon olympisissa kisoissa ja kahdesti Tukholmassa, missä 08 löi yhteistuloksellaan kuulantyönissä uuden maailmanrekordin. Runoja tilap. julkaisuissa."

MATRIKKELI ON VIELÄ hapuileva. Paasikivi ja Svinhufvud puuttuvat. Aikakauden kuuluisuus Edward Westermarck kuitataan muutamalla rivillä. Sibeliuksesta on laaja artikkeli. Gallén-Kallelalta on lueteltu kolmisenkymmentä työtä ja sen lisäksi on mainittu, että taiteilija on suostunut toimittamaan Kalevalan loistopainoksen kuvittamisen. Se ilmestyikin jo 1922.

Kaikki eivät ole vaivautuneet vastaamaan eikä toimitus ole jaksanut ponnistaa loppuun asti, mitä esipuheessa vilpittömästi pahoitellaan.

Hovioikeudenpresidentti Daniel Woldeman Åkermanista kerrotaan, että hän on julkaissut sanomalehdissä joukon nimimerkillä -l-r-n varustettuja kirjoituksia. Hänen rouvansa kohdalla mainitaan: "14 lapsesta yksi kuollut, muut ottaneet vanhempiensa tilaan Taipalsaarella kuuluvan niemekkeen mukaan Voipion nimen."

Työväenliikkeen perustaja Viktor von Wright on "kunnallisneuvos, paju- ja rottinkitavarain tehtailija".

Hovioikeudenpresidentti Strengistä mainitaan: "... joutui sekasorron aikana vuodesta 02 kovan vainon ja osittain väkivallankin alaiseksi, koska tuomarina oli hovioikeuden valtavasta enemmistöstä poikkeavalla kannalla muutamien juttujen käsittelemisessä."

Ja senaattori Ruusuvaara. "... joutui suurlakon alkaessa rääkkäyksen alaiseksi, kun tuomarina oli äänestänyt kuolemanrangaistusta (prokuraattori Soisalon-Soinisen murhaajalle) Hohenthalille."

Bysanttilaisia joulutarinoita I 11.6.1990

"SIITÄ TULEE mitä viisikymmentä vuotta. Ei se ollut niin helppoa kuin sanotaan ja kerrotaan ja elokuvissa. Saksalaiset tekivät pirusti vastarintaa. Siellä missä niitä oli. Ja hyviä joukkoja. Se oli Hollannissa sellainen kaupunki. Me oltiin vallattu se ja me käveltiin everstin kanssa kadulla. Minä oikealla kun oli se tilanne päällä. Niin se eversti katsoi sillä lailla pahasti ja minä livahdin vasemmalle puolelle kun olin niin paljon nuorempi upseeri. Saksalainen tarkka-ampuja osasi armeijan tavat. Ampui oikeanpuoleisen jostain tornista. Niin sen everstin.

ARDENNEILTA TIETYSTI se tuli yllätyksenä se hyökkäys. Ei sen uskottu enää hyökkäävän ja taas se tuli ja taas Ardenneilta niin kuin neljäkymmentä. Meitä jäi melkein neljäkymmentätuhatta vangiksi. Jumalattoman hyviä joukkoja mutta ei meidän. Ei meillä ollut paljon sellaisia kun olisi tulleet St. Lôsta asti tai sieltä. Samanlaisia vähän äkkinäisiä niin kuin ensimmäisessä maailmansodassa, kun saksalaiset meitä suotta säikähti. Ei ne tienny. Mutta nyt ne tiesi.

SIITÄ TULI kova talvi. Meitä ja englantilaisiahan saksalaiset piti vankileireillä hyvin. Helvetti engelsmannit lähetti pyykkinsä Punaisen Ristin kautta pesulaan. Yhdellä oli ikkunaverhot ja kukkia ikkunalla.

Että niitä pisti vihaksi kun me tultiin. Meni paikat ja punkat ja sitten saksalaiset lopetti ruuan antamisen. Minä en usko että ne tahallaan. Kyllä siellä yksi ja toinen käsitti, että kun Valtakunnankanslian bunkkeri on poltettu niin eihän niillä muuta vaihtorahaa jumalauta ole kuin sotavangit. Mutta niillä oli niin huonoa itselläkin ruuan kanssa siinä vaiheessa.

PARIIN KUUKAUTEEN ei saatu oikeastaan mitään. Jotain rasvaista vettä ja lantun naatteja. Se ei ole tämä vihreä linja iskenyt meikäläiseen myöhemminkään eikä lanttu eikä turnipsi varsinkaan.

Vartijat oli vanhoja tai sitten aivan nuoria. Yksi SS-porukka tuli pitämään komentoa maaliskuussa. Silloin oli rintama niin lähellä että käsiaseittenkin ääntä kuului.

NIIN OSA sitä SS-sakkia oli vitjassa ja osa meitä vahtimassa. Ne aina vähän väliä vaihtoi. Sitten kun tuli oikein tiukka paikka niin ne hommasi jostain koiria. Yöksi laskivat susikoirat irti piikkilanka-aidan sisään. Helvetti että ne ihmetteli kun aamulla ei löytynyt yhtään koiraa. Ne ei kerta kaikkiaan käsittäny, missä koirat. Ei edes kaulapantoja näkynyt.

NÄLKÄHÄN SIITÄ lähti. Eikä me enää nähty sitä vartioporukkaa."

Leivättömän pöydän äärestä 6.8.1990

MISSÄ ON SE VALTA, joka puuttui eduskunnalta? Annettu ilmaiseksi ensimmäiselle vastaantulijalle.

Kansanedustajat ovat tehneet kielteisen vallankaappauksen. He ovat sysänneet väkisin pois se vallan, jota heidän on valittu käyttämään. He ovat luopuneet vallasta tuomioistuinten hyväksi ja vierittäneet harteiltaan vastuun, joka heidän olisi ollut kannettava.

TUOTEVASTUU ON muuan esimerkki. Eduskunta oli säätävinään lain, jonka mukaan muun muassa tavaran valmistaja on velvollinen korvaamaan sen aiheuttaman vahingon. Tämä uudistus olikin jo myöhässä.

Tuotevastuu ulotettiin muun muassa tupakkaan. Samalla otettiin jälleen harppaus kohti tuomioistuinvaltiota.

Tupakan vahingollisuus on lääketieteellinen tosiasia ja sosiaalipoliittinen ja teollisuuspoliittinen ongelma. Nyt pantiin tuomioistuimet vetämään linjat ja hakemaan syy-yhteydet.

Keuhkosyövän luulisi olevan uuden lain mukaan helppo ratkaisu, jos lain voimaantulosäännökset ovat selvät. Mutta onko Amer-yhtymä vastuussa, jos joku polttaa partansa sen valmistamalla savukkeella? Tai vuoteensa, itsensä, talonsa ja tavaransa? Miten määritellään vahingonkärsijän myötävaikutus? Mikä on alaikäisen vastuu? Miten otetaan huomioon vahingonkärsijän henkivakuutus, sairausvakuutus ja tapaturmavakuutus? Entä tupakkatehtaiden mahdollisuus hankkia vastuuvakuutus? Entä vakuutusyhtiöiden jälleenvakuutusmahdollisuus?

TUOMIOISTUIMET JOUTUVAT ottamaan kantaa periaatteellisiin ja laajakantoisiin kysymyksiin eduskunnan sormeiltua hallituksen esitystä. Eipä sillä, samalla tavalla kävi viimeksikin, vahingonkorvauslakia säädettäessä. Eduskunta teki viisaudessaan joukon muutoksia, joita ei nivelletty lain kokonaisuuteen. Niistä ajoista kysymys aineettoman vahingon korvaamisesta on ollut vaikea ja puhdas varallisuusvahinko erityisen vaikea.

KÄVISIKÖ JOKU Ranskassa matkustava vilkaisemassa, onko Montesquieu kääntynyt haudassaan? Ajatus oli kauan sitten, että yhdet säätävät lait ja toiset soveltavat niitä. Se oli hyvä ajatus.

ENNEN EPÄILTIIN, että tuomioistuimet olisivat kiertotietä hankkimassa itselleen valtaa, joka kuuluu eduskunnalle. Merkkejä tällaisesta aktiviteetista ei ole. Ylituomareilla ei ole harrastusta, koulutusta eikä kykyä suurten teollisuus- ja sosiaalipoliittisten kysymysten ratkaisemiseen. Tuomioistuimet ovat taitavia silloin kun kysymyksessä on perinteinen, reipas tappo tai kiharainen testamentin moite.

Nyt tuomioistuimet ovat uudessa tilanteessa. Eduskunta säätää puolitekoisia lakeja. Tuomioistuimet tarvitaan oikeudenjakamisen automaateiksi ja lisäksi niillä tulee olla kyky löytää oikea ratkaisu silloinkin kun laki vaikenee. Niiden tehtävänä on rajankäynti, ei maanjako.

Kohta ei riitä, että opitaan asuilemaan oman eduskunnan kanssa. On otettava lisäksi huomioon eurooppalaiset ja yleismaailmalliset sopimukset ja direktiivit. Mitä tekee vuoden kahden kuluttua käräjänotaari, kun ulkomaalainen hakee lainhuutoa ja esittää saantokirjana jonkin brysselinkielisen paperin? Menee kirjoituspöydän alle piiloon?

OIKEUSPOLIITTISTA KESKUSTELUA on liian vähän. Neljännen valtiomahdin eli lehdistön nalkutus kaikuu asian vierestä, ei kohdalta. Lentokonekaappareista kirjoitetaan, mutta miten monen pääkirjoittajan ja alakerturin pöydälle on päässyt ammattilehti Lakimiehen uusin numero 8/90, jossa ihmisoikeussopimuksia käsitellään arvovaltaisesti ja asiantuntevasti - Olavi Heinonen, Raimo Pekkanen, Matti Pellonpää, Martin Scheinin, Pekka Hallberg, Gustaf Möller.

Eduskunta säätää lakeja, joista tehdään pieni uutinen, vaikka asia olisi suuri. Kuka arvioi ja arvostelee eduskuntaa? Kuka on selvillä sen toimintamahdollisuuksista ja eri valiokuntien työn tasosta?

Maailmaa ei sovi jättää asiantuntijoiden käsiin eikä oleellista lainsäädäntöä Bermudan kolmioon oikeusministeriö - lakivaliokunta - korkein oikeus.

Henkilö- ja osoiteasioita 30.7.1990

HYVÄ VELI Pekka Kallio, Teosto, mennään lounaalle, niin jatketaan keskustelua kirjelappusin pöydän yli ja kirjoitetaan lehtiin vain välttämättömän syyn niin vaatiessa. Olemme yksimielisiä useimmissa tekijänoikeusasioissa ja muissakin asioissa. Eikä Teostossa pahaa vikaa ole, ainakaan verrattuna Oy Yleisradio Ab:hen joka nykyisellään sopisi paremmin Breznevin mausoleumiksi kuin tajunnantuottajaksi.

Oikaisusi heinäkuun alun kirjoitukseeni oli vaikuttava. Olin maininnut Teoston radiolta ja televisiolta perimät summat, viime vuonna 40 miljoonaa ja edellisvuonna 34 miljoonaa. Oikaisit ne 27 ja 25 miljoonaksi. Puhe oli Teoston tuloista. Tarkoitin Teoston kaikilta radio- ja tv-yhtiöiltä perimiä summia. Sinä tarkoitat pelkästään Oy Yleisradio Ab:ltä veloitettuja summia. Asia ei muuksi muutu.

MARKKINAMEKANISMIN KÄSITÄMME eri tavoin. Minusta se ei ole markkinamekanismia, että janoinen ostaa viinapullon Alkosta valtion määräämään hintaan, eikä se, että Aspirin maksaa apteekissa sen minkä apteekkari määrää. Alko, Teosto ja apteekit ovat monopoleja.

Muistatko kun yhdessä torjuimme ruotsalaisia tekijänoikeuden kehittämisen suuntaviivoja viisitoista vuotta sitten? Ja miten istuimme yli 500 tekijänoikeuskomitean kokouksessa kuuntelemassa Taistelevien Metsojen rähinää ja myöhempinä vuosina puheenjohtajan alustuksia, joiden seikkaperäisyyttä ei voinut moittia?

Silloin taannoin joku oli saanut päähänsä yrittää tekijänoikeuden osittaista sosialisoimista. Liike-elämä on nyt saanut tahtonsa läpi niin että valtio "sosialisoi" huonosti menevät yritykset maksamalla niiden velat ja yksityinen sektori uurastaa kiitettävästi varjellakseen liikevoittoja verotukselta.

Olen ottanut jälleen puheeksi tekijäin edun ja käyttäjien edun sovittelemisen. Se on se tekijänoikeuden vanha peruskysymys.

NAAPURIOIKEUKSIEN ELI esittävien taiteilijoiden esitysten ja äänitteiden valmistajien oikeuden suoja-ajasta minulla ei ole varmaa kantaa. Nykyinen 25 vuotta voi olla liian lyhyt. Toisaalta CD-levyjen aiheuttama tilanne on ehkä ainutlaatuinen luonnonoikku.

Valokuvaoikeuden suoja-aika, 25 vuotta, on liian lyhyt. Valokuvaajien asema on tässä asiassa muihin taiteilijoihin verrattuna kohtuuttoman huono. Valokuvalaki olisi kumottava ja valokuvan oikeussuojaa sisältävät säännökset siirrettävä tekijänoikeuslakiin. Paperit ovat tiettävästi valmiina ja ministeri Taxellin oli määrä hoitaa asia. Eipähän hoitanut.

TYYTYMÄTTOMYYTTÄ ILMOITAN monopolististen käytäntöjen vuoksi ja siksi, ettei kuluttajapolitiikka eikä kilpailuoikeus toimi tekijänoikeudessa. Tilanne on nurinkurinenkin. Kun Neuvostoliitto ja Yhdysvallat eivät kuulu Rooman sopimukseen, näissä suurvalloissa äänitetty levytuotanto on vapaata esitysoikeuskorvauksista. Olisiko tässä yksi syy kevyen musiikin ohjelmiston yksipuolisuuteen?

Erityisen tyytymätön olen aineettomien oikeuksien hallintoon. Se on jakautunut neljälle ministeriölle: opetus-, oikeus-, kauppa- ja teollisuus- ja ulkoasiainministeriölle. Opetusministeriöön Teostolla on peräti toimivat suhteet.

Onko perusteltua säilyttää tekijänoikeus opetusministeriön mandaattina? Selviytyykö opetusministeriö pitkän päälle teollisuudeksi ja ulkomaankaupaksi muuttuneesta tietoliikennejuridiikasta? Entä jos oikeusministeriön tyypit hoitaisivat paremmin lainsäädännön kehittämisen?

Periaatteessa olisi aina hyvä, että pukin ja kaalimaan välissä olisi kunnollinen aita.

FILEERATTU AHVEN on muuten tosi hyvää, mitä siihen lounaaseen tulee.

Ylemmän palkkaluokan rikollinen 23.7.1990

JULKISUUDESSA ON ESITETTY erinäisiä asiattomuuksia taloudellisesta rikollisuudesta, järjestäytyneestä rikollisuudesta ja mafiasta. Takana olisi tämä tai tuo salaliitto.

Karl Popper osoitti kauan sitten kirjassa Avoin yhteiskunta ja sen viholliset, miten pitkä ja sitkeä salaliittoteoria on. Se oli hyvin suosittu keskiajalla haettaessa syntipukkeja sotaan, ruttoon ja pahaan äkkikuolemaan. Kerettiläiset ja noidat pantiin vastuuseen paljosta.

Muuan Popperin käsittelemä "salaliitto" oli juutalaiset. Juutalaisten kansainvälisen salaliiton todistuskappale oli Siionin pyhien pöytäkirjat. Se osoittautui väärennykseksi.

Jacques Attali on käsitellyt tulevaisuuden horisontteja koskevassa uudessa kirjassaan huumausainerikollisuutta, joka on hänen mukaansa Yhdysvaltojen perikato.

Braudel-vainaja osoitti isossa kapitalismin historiassaan yli kymmenen vuotta sitten sormella kuutamotaloutta, joka hänen mukaansa oli jo tuolloin noin kolmannes läntisen Euroopan maiden bruttokansantulosta.

Näistä kolmesta asiasta rakentuu ongelma.

RIKOLLISUUS EI ole rikollisten asia. Jos se olisi, se voitaisiin jättää huoleti syyttäjien, tuomareiden ja vanhan koulun kriminaalipoliitikkojen asiaksi.

Rikollisuudesta rikastuvat muutkin kuin rosmot. Yhteinen rahvas tuntee vanhastaan harrastusta sellaista ratkaisua kohtaan, että nähtäisiin joukko herroja hirressä. Rötösherrat olisi otettava kiinni ja pantava rautoihin.

Talousrikolliset halutaan nähdä mafiana, syndikaattina tai Siionin pyhinä. He ovat muka keskinäisten rituaalien ja kaameiden salaisuuksien yhteen sitoma järjestö, joka suorittaa tihutyötään yhteiskuntaruumiissa kuin kalvava tauti.

TUO AJATUS on tosi, pitää paikkansa eikä se pidä. Se on perätön sikäli että näitä viihteen väärään hohteeseen käärimiä järjestöjä toimii Euroopassa vähemmän kuin luullaan. Myös Yhdysvalloissa vanhan mafian keinot ja menettelytavat ovat osoittautuneet vanhanaikaisiksi.

Suomen pankeissa pestään rahaa. Keisari Vespasianus -vainaja sanoi, ettei raha haise, vaikka se olisi käymäläverona koottu. Ei huumerahakaan haise, mutta silti se on pestävä ja mankeloitava. Hämärän alkuperän sijalle on saatava kunniallinen.

Tiettävästi se ei ole tavattoman vaikeaakaan, varsinkaan maissa, joissa valvontakoneisto ja lainsäädäntö ovat takapajuisia, kuten Suomessa, jolla ei ole sijoittamisen eikä sijoittumisen mahdollisuuksia jo alkaneessa talouden ja kaupan EM-kisoissa.

AJATUS ON tosi siten, että tietty talousrikollisuus on kilpaileva talousjärjestelmä. Selvimmin sen näkee vastikään romahtaneissa valtioissa, joita ei tarvitse tätä nykyä hakea kaukaa. Epävirallinen, rikollinen järjestelmä kasvaa reaalisosialismin raunioilla kuin horsma.

Huumeraha, veron kiertänyt raha ja asekaupparaha ovat toinen talousjärjestelmä virallisen järjestelmän rinnalla, yllä ja alla.

Yhdysvallat ei investoi eikä säästä. Se ei pärjää Japanille eikä taida pärjätä edes Euroopalle. Syytä on haettu röyhkeän ja itsevarman yritteliäisyyden katoamisesta. Lähempää syy löytyisi illegaaleista järjestelmistä, joilla Yhdysvalloissa on pitkä perinne.

Jos suuri osa Wall Streetin havittelu- ja haihattelurahasta on hämäristä lähteistä, Greshamin laki astuu esiin uudessa muodossaan ja sairas raha sivuuttaa ja tukehduttaa terveen.

JOHTOPÄÄTÖS ON kammottava, terveen järjen ja hyvän maun vastainen. Huumekauppa ja muu talousrikollisuus olisi integroitava kansantalouteen.

Koska huumausaineiden torjuminen ei enää tule onnistumaan, valtion olisi otettava heroiini, kokaiini ja crack myydäkseen kuten muutkin huumeet ja nautintoaineet. Hiukan vaikeampi on keksiä, miten rikollisuus voitaisiin valtiollistaa.

Haanpää kertoi Hiiri-Pekasta, joka oli pitäjänvaras. Pitäisikö nyt perustaa lääninvarkaan virkoja?

SEIS, MAAILMA 19.4.1993

NÄYTELMÄN NIMI "Seis maailma, tahdon ulos" on vähemmän metafyysinen englanniksi ja ranskaksi kuin suomeksi. Sanonta on repliikki linja-auton kuljettajalle:" Voisitteko pysäyttäkää maailman. Jään tässä pois."

ARMAS J. PULLAN vanhoissa Ryhmyissä ja Romppaisissa, joista kustantaja Karisto on leiponut kirjakauppoihin paksun ja huokean laitoksen, on unohtumattomia yksityiskohtia. Puskahuumori kukoistaa, kun satiirit ja parodiat kuukahtavat omaan nokkeluuteensa. Vain todella hyvä ja todella huono kestävät, ensin mainittu oman jaloutensa vuoksi ja viimeksi mainittu siksi, että sydänjuuria myöten vilpittömällä hölmöilyllä on aina ystäviä, me joitten vastaanottokykyä silmällä pitäen nuo kirjat on kirjoitettu.

Kaupunkiin on ilmestynyt huonojen aikojen myötä hyviä antikvariaatteja, joista vain osa keskittyy perinteisesti korkeatasoiseen tavaraan, kuten Kampintorin Saaristo, Arohonka, Hagelstam ja Pohjoismainen Antikvariaatti. Niistä löytää esimerkiksi helppoa Waltaria tai vaikeaa Topeliusta.

Uusissa liikkeissä on joitakin, jotka keskittyvät esimerkiksi sarjakuviin, ja toisia, joiden erikoisalana ovat dekkarit tai kioskikirjallisuus. Brahenkadulla on liike, johon näyttäisi kertyneen kaikki tieto esimerkiksi Outsideristä ja Marton Taigasta ja josta kuka tahansa voi poimia muistojensa kuvakirjaan vaikkapa 1950-luvun Tex Willerin.

KUN EVERSTI talvisodan sytyttyä hakee miehiä kaukopartiotehtäviin, hän selittää, että sissiksi aikovan on oltava sisukas, häikäilemätön ja täysin pelkäämätön. Hän kysyy, miten kaikin puolin olemattomalta vaikuttava sotamies Kalle Ryhmy kuvittelee täyttävänsä nämä vaatimukset.

"Herra eversti, olen siviilissä pölynimuriagentti. Onkos herra everstin kotona pölynimijä? Suosittelen ehdottomasti "Super-Loisto" -pölynimuria. Sen helppo hoito, keveys, käytännöllisyys, pieni virrankulutus ja..."

Epäsotilaallisen sotamiehen myyntipuheen katkaisee tuleva kaukopartiokaveri Romppainen, jonka suosituksena puolestaan on linja-auton kuljettajan ammatti. Hän on tottunut pääsemään läpi mistä tahansa, joten esimerkiksi vihollisen linjojen ylittäminen ei tuota ongelmia.

SAMASSA teoksessa vilahtaa kansan syvien rivien käsitys arkkitehti Huttusesta ja hänen mestarillisesta funkistyylistään. Ryhmy tunnistaa linjojen takana kiikaroidessaan ja punamultaa etsiessään erään kannakselaiskylän rakennuksen osuuskaupaksi. Argumentaatio on mieleenpainuva. Rakennus on nimittäin niin ruma, että sen on pakko olla arkkitehdin suunnittelema, eikä kenelläkään muulla kuin osuuskaupalla ole varaa käyttää arkkitehtia tällaisissa pikkupitäjissä...

OIKEIN OSATTU viihde ei kuole vähällä, ja sen verraton anti on terapeuttinen. Sellaisina hetkinä ja aikoina, jolloin ihmisellä on omasta takaa perimmäisiä kysymyksiä kädet ja taskut täynnä, tämän tyyppinen kirjallisuus tarjoaa tervetulleen tilaisuuden paeta todellisuudesta.

"Nietu, pimproinen... Korjaan, ei, herra eversti!"

KOIRAN HYVYYDESTÄ JA KORKEASTA AMMATTITAIDOSTA 23.9.1996

KOIRA voisi kaikkea kohtuutta noudattaen ja taksoja ylittämättä laskuttaa erikoislääkärin tuntitaksan mukaan. Terapeuttina se on joka tapauksessa verraton, ja myös sen menetelmä on tuttu mutta vaativa: valpasta myötäelämistä, vahvaa läsnäoloa, alttiutta tunteiden ilmaisemiseen ja vuorovaikutukseen pahoina ja parempina päivinä, koeteltu kyky välttää tarpeetonta käsitteellistämistä ja toiminnan torjumista kielen koukeroiksi.

SILLÄ on omat heikkoutensa. Niin voimallisella parantajalla pitää ollakin. Se tulee ensin surulliseksi ja hyvin pian sen jälkeen lohduttomaksi, kun se näkee matkalaukkuja. Se on liian iso mahtuakseen matkalaukkuun itse; siksi se laskee kostean kuononsa laukun päälle ja huokailee. Se ei kerta kaikkiaan pidä matkoista. Sitä inhottaa kun toiset lähtevät. Jos se itse pääsee mukaan, se kärsii matkan ruumiilliset vaivat ja henkiset järkytykset osoittaen suurta tyyneyttä ja mielenlujuutta, mutta se ei pidä matkoista eikä käsitä, miten toiset eivät malta olla paikoillaan maailmassa, joka on kuitenkin täynnä tuulta, ääniä ja mahdottoman mielenkiintoisia hajuja.

Se myös uskottelee, että kissa on tarpeeton olento ja vastenmielinen ilmestys. Kuitenkin kissojen jahtaaminen tarjoaa sille tervetullutta harjoitusta ja antaa samalla mahdollisuuden ansioihin, sillä kunnostautuminen palkitaan. Kissan ärähtäminen pois reviiriltä on näet sinänsä valitettava mutta käytännössä välttämätön poliisitoimi. Sen tunnollisesta suorittamisesta voi hyvinkin hyötyä viipaleen makkaraa, tai jos kysymyksessä on ollut harvinaisen ilkeä kissa, nokareen homejuustoa.

KUN MONINEUVO Odysseus palasi kotiin, korkea jumalatar oli muuttanut hänen muotonsa niin etteivät häntä tunteneet vaimo eikä tytär, mutta hänen koiransa tunsi hänet ja sen jälkeen vanha paimen. Homeros tekee tilanteesta suuren numeron, vaikka asia on selvä. Ei koiraa voi vetää höplästä. Koiraa ei voi pettää, koska se ei halua hyötyä kohtuuttomasti ihmisistä, kohtuullisesti vain.

Sherlock Holmesin keskeinen anti tieteenteorialle on eräässä tarinassa, jonka ydinkysymys on: miksi koira ei haukkunut. Murhaaja oli hiipinyt yöllä tekemään tihutyötä pihan halki. Holmes huomauttaa asiasta, joka on myös todisteiden harkinnan kannalta keskeinen: mitä ei tapahtunut. Koira ei haukkunut. Siis murhaaja oli koiralle tuttu. Siis hän oli oman talon väkeä.

NYT puheena oleva koirahenkilö on naaras. Se hallitsee kaiken naisellisen viehkeyden eikä ylimalkaan hauku ihmisiä, vaikka syytä siihen suoraan sanoen olisi. Sen sijaan se osaa tehdä temppuja, kuten haukkua hiljaa. Kun se ei osaa soittaa ovikelloa, se haukkuu hiljaa käytyään metsikössä huolehtimassa eräistä henkilökohtaisista asioista.

Kissat pitävät ihmisiä kotieläiminä ja käyttäytyvät kuin omistaisivat talon. Koira sen sijaan on vaatimaton ammattilainen, joka käsittää toimensa: se on meillä koirana.

LISÄKSI koira on aidosti eläin. Se kuuluu laumaan. Se antaa lauman johtajan ruokailla ensin ja odottaa omaa vuoroon järkähtämättömästi pöydän alla, ikikoristeellisessa asennossa.

Sivun näyttöjä yhteensä

31. joulukuuta 2023

DREYFUS II 29.6.1991

EPÄAJANMUKAISTA 11.3.1996

MUUTTUUKO IHMINEN? 5.8.1995

SUORAMYYNTIÄ 10.8.1991