Sienien maailma

Ylen areenan Prisma: sienien maailma on esimerkki erinomaisesta median käytöstä.

Biologia on jatkuvien mullistusten kourissa. Tavallinenkin tutkimusteksti on aidosti vaikeatajuista. Hyvin kauniisti parhaalla nykytekniikalla tehty dokumenttielokuva on paras vaihtoehto, varsinkin jos se on toteutettu hiukan hutiloiden, kuten nyt kehumani. Tärkeintä on että keskeiset ajatukset tulevat selvästi esiin. Pikkutarkka johdonmukaisuus saa mielellään olla tutkijoiden huoli.

Holtittomat yleistykset ovat terveellisiä. Ohjelmassa sanotaan, ja on se tottakin, että juuri sienet mukaan luettuna metsä on lähinnä erillinen eliö, ei suinkaan esimerkiksi puu tai pensas.

Maaperän internet – näin asia ilmaistaan ohjelmassa – näyttäisi olevan tekniikkaan tukeutuen rakentamaamme verrattuna todella tehokas ja monipuolinen ja jonkinlaisen ”tekoälyn” tuote. Tuo tekoäly tosin on lähinnä lajinvalintaa eli evoluutiota.

Siihenkin liittyy ylimääräistä. Sienet ovat ihmisiin ja heidän tutkimuslaitoksiinsa verrattuna niin ylivoimaisia kemistejä, että alamme vasta aavistella asian todellista laitaa. 

Hiivojen ratkaiseva merkitys on tiedetty kauan. Sitäkin on aavisteltu, että olut on vanhempi keksintö kuin leipä, ja että ihmisellä on ollut mahdollisuus kehittyä, koska pystymme käyttämään alkoholia. Alkoholi puolestaan desinfioi.

Alppien ”jäämiehen” tavaroista löydetyn käävän tarkoitus on ehkä löydetty: lääke. Kaikin puolin meidän porukkaa etevämmän Neanderthalin ihmisen väistyminen on tuntunut ihmeelliseltä. Olen arvaillut, että ehkä heillä  oli autoimmuunijärjestelmässä ongelmia. Nyt rinnalla on kilpaileva selitys: kukaties he eivät keksineet jyrsiä kääpää, joka siis kuulemma auttaa tulehduksiin ja syöpään.

Kosteusvaurioista ja homeesta valittavien voisi olla hyvä muistaa, että pensilliini on kosteutta tarvitseva sieni. Televisio-ohjelmassa kerrotaan samaa kuin Nature-lehdessä pari kuukautta sitten. Ehkä antibiooteille vastustuskykyisiksi muuttuneisiin bakteereihin auttaa juuri sienien kemian tuottama hiiva, joka siis itsekin on sieni.

Myös tiedot lämmöstä ja ilmastosta olivat varsin uusia. Tasalämpöisten triumfi voi liittyä siihen, että monet huoneenlämmössä viihtyvät pieneliöt eivät kestä ruumiinlämmössä.

Harvoin saa tällaista mielenruokaa.

Äsken nolostelin pelastuslaitoksen auton luona ja ajattelin, että näkijä tietenkin päättelee: Kemppistä viedään; sienet saavat omansa. Minä sinne hätänumeroon soitin. Viime myrskyn jäljiltä yksi tuore puu makasi sähköjohdolla ja oli jännitteinen eli hengenvaarallinen.

Ei ole enää. Oma oloni kohentui huomattavasti, kun oli yleisempää, taatusti perusteltua murehtimista. Joissakin oloissa metsäpalon vaara ei ole etäinen. Meillä on oli juhannusaattona siis kokonsijasta valokaari.

Vahoo

Juhannusaatto, yksin, hämärässä. Miten tyhmä ihminen voi olla!

Kahdeksan talon kyläsessämme oli paikalla kaksi naapuria ja minä. Naapuritkin olivat poissa mutta kotiutuivat.

Kaiken varalta kertaan tässä, miten kuollutta katsotaan. Jänis Vemmelsääri tuli jättämään viimeisiä jäähyväisiään kuolleeksi tekeytyneelle Susi Hukkaselle. Seisoessaan siinä pää painuksissa ja viiksikarvat värähdellen Jänis Vemmelsääri sanoi:” Totisesti. Ellen tietäisi, että kuollut, kun häntä käydään katsomassa, koukistaa oikean takajalkansa ja sanoo ’Vahoo’, sanoisin ett Susi Hukkanen on kuollut. Susi koukisti ja sanoi Vahoo kuuluvalla äänellä. Mutta kun hän rynnisti muka kuolinvuoteeltaan napatakseen paistin itselleen, jänis oli jo tavoittamattomissa ja nauroi huulet ristissä.

Siis: Vahoo!

Kello seitsemäntoista askartelin jotain tiemmä älyperäistä, ja tietokoneeni vieressä televisio kertoili jalkapallo-ottelusta, jota pelattiin jossain kaukana. Taisin juuri miettiä, että Canetti oli oikeammassa kuin Broch. Canetti snoi (”Masse und Macht”), ettei ihinen pelkää mitään niin kuin tuntemattoman kosketusta,, josta hänet voi vapauttaa vain väenpaljous.

Hän ei pitänyt yksilöterapiaa riittävänä, vaan selvitteli vuosikymmeniä, miksi ihmiset ovat sitä valmiimpia seuraamaan mielipuolia, mitä hullumpia he tekevät ja puhuvat. Caneetti oli siis sefardim-juutalainen ja wieniläinen ja nähnyt pitkän elämänsä aikana sen kaiken.

Hän ei kaihda viittaamasta Ortega y Gassetin määritelmään massasta ei erityisen pätevien ihmisten yhteenliittymänä. Molempien tarkoituksena oli sanoa, ettei järki ehkä löydykään joukoista. 

Toisin kuin esimerkiksi Tatu Vaaskivi (”Vaistojen kapina”) en olisi huolissani aikamme ylirationaalisuudesta. Olin ajatellut, että 1900-luku oli Valehtelemisen vuosisata, kunnes havaitsin, että se oli vasta alkua. Käsitteiden saippuoiminen tehoaa paremmin kuin koskaan. Esimerkiksi säännönmukaisuuden nimittäminen älyksi (tekoäly) on oikein tehoksta.

Myrsky siis kaatoi jotain sähkölinjoille eilen illansuussa ja paukahti. Kävin tunnollisesti katsomassa muuntajan ja pannuhuoneen. Kolmen neljännestunnin kuluttua sähkö tuli päälle, mutta pian pamahti taas.

Ajattelin että pidetään sitten pimeää. Jossain vaiheessa jokin napsahti. Puoli kymmeneltä katsoin puhelimesta, että Caruna ei ilmoita sähkökatkoksista Uudellamaalla, jota ajatus soittaa ja haukkua joku suut ja silmät täyteen ei tuntunut houkuttelevalta. 

Sitten laahustin saunalle, ja siellä valo syttyi. Luikin kotiin, tartuin taskulamppuun ja katsoin. Virta oli kai ollut päällä jo horvin tovin. Sulake oli palanut. Automaattisulakkeen napsautus, eikä siihen tarvittu Maradonan kättä. Valekus tuli.

Jännitepiikki virran oikeasti palattua. Kuinka tyhmäksi tässä vielä ehtii ennen kuin Jänis Vemmelsääri seisoo vuoteeni vieressä? Vahoo.

Ranta-manu

Sillä välin kun olimme olleet kirkolla kaupassa mummun kanssa, alakerran pojat olivat polttaneet veneeni, jonka nimi oli Ranta-manu. Tunsi itseni aivan lahoksi. Olin viisi- tai kuusivuotias. Ehkä kysymyksessä oli juoni. Muistan, että veneeni oli kuulemma niin laho ja rapistunut, ettei kukaan jaksanut korjaila sitä. Oli toisia veneitä. Pellisen kaupasta hankittiin ennen pitkää yksi, joka osoittautui erikoisen huonoksi.

Sitten mummu tosiaan kuoli. Se tuntui aivan johdonmukaiselta.

Nyt olen mietiskellyt, mihin sellaista kesähuvilaa tarvittiin jo 1948. Se valmistui juhannukseksi. Hämmentävästi juhannus oli myös isäni syntymäpäivä, kunnes Vilkuna sotki asiat ja kävi ilmi, että juhannus saattoi olla muukin päivä kuin 24.6.

Jos joku ehdotti minulle ylimääräistä korppua tai muuta juhlavaa, kaikki sanoivat kiireesti, että eihän se ole oikeasti Jukka, vaan Martti Juhani. Näin olikin. Siitä oli paljon vastusta. Eihän minua olisi edes voinut ainoa Martiksi, koska Martti oli isoisäni. Se oli outoa, koska kaikkien muiden sen ikäisten miesten nimi oli Nikolai. Heidän poikiensa nimi oli melkein aina Kyösti eli Köysti tai Kustaa eli Kuustaa.

Äitini väittää, että nimekseni piti laittaa virallisestikin Jukka, mutta Helsingin mummu oli vastaan ja piti ajatusta kamalana, koska Jukka on hevosen nimi.

Kun elämäni alkoi saada virallisia sävyjä, anoin lääninhallitukselta etunimen muutosta, mihin lääninhallitus harkitsi oikeaksi myöntyä. 

Jossain vaiheessa tuli ongelmaksi, olisiko Evijärven sijasta mentävä Lentäjien juhannusjuhlille Ilmasotakoululle. Olin siellä esimerkiksi silloin kun lentonäytökseen osallistui reaktiokone, jollaisia ruvettiin myöhemmin sanomaan suihkuhävittäjiksi. Se oli Vamppi (de Havilland Vampire) ja vuosi 1950-lukua. Häiritsemättä luokkatovereitteni juhlanviettoa en saa selville, pidennettiinkö lentokentän kiitorataa juuri näitä koneita varten. Sen tiedän, että Kauhavan sodanjälkeinen asekätkö ja sen pidennyksen alle, Passilan pellolle.

Toivotan itse kullekin säädylle, sekä ylemmille että alemmille, hyvää juhannusta. 

”Juhannus” esiintyi ajoittain jopa kirkonkirjoissa tapana kirjoittaa nimi ”Johannes” eli arkikäytössä Juha. On totta, että vaikka Jukka esiintyy ikävässä yhteydessä kansanlauluissa (Anssin Jukka, oikeastaan Juha Antinpoika Leskenantti, ei se ole mikään aivan oikea nimi. Piruuttaan se Antti Rannanjärvi varmaan teki puukkojunkkariksi kasvaneesta pojastaan Jukan. Ei joka miehestä tule Anttia, vaikka yrittäisi.

Jos joku jaksaa ihmetellä – kuvissani usein esiintyvä laite on aurinkokelloni, joka mittaa vuosia. Päivän kuvassa aurinko paistaa oudosta ilmansuunnasta, kesäpäivän seisauksen aattona aamulla kello viisi. Kun kuvassa on fossiilisen polttoaineen (öljy) monumentti ja puita, se muistuttaa myös T.S. Eliotin säkeestä: kierrämme piikkikaktusta aamulla kello viisi. (Tällä tavoin maailma loppuu – ei pamahda, parahtaa.)

Rugby

Palloilusta on selvät todisteet Kiinasta 3000 takaaja esimerkiksi mayoilta, jotka tuskin olivat saaneet kulttuurivaikutteita toisilta.

Eräällä poikani ystävällä oli palloilukoira. Se toi osittain rikki purrun jalkapallon vieraammallekin ja laski sen maahan vetoavalla tavalla. Kun sille heitettiin palloa, se yritti napata pallon hampaisiinsa mahdollisimman korkealta ja suoraan ilmasta. Maalivahtikoira siis.

On meillä ollut itsellämmekin perheessä koiria, jotka eivät ole jaksaneet vastustaa pallon tenhoa.

Tyytyisin sanomaan, ett siinä on jotain myötäsyntyistä. Ja on myös lisättävä, että monimuotoinen jalkapallo, myös tämä tuntemamme Association Football eli soccer ovat samalla tavalla kuin rugby peräisin englantilaisista kouluista. Asiaa on tutkittu suunnattomasti, ja jo 1800-luvun puolella erinäiset oppilaitokset tulivat julkaisemissaan tutkimuksissa siihen, että sääntöjen mukainen ja korkeatasoinen jalkapallo oli peräisin juuri heiltä. 

Nyreys englantilaisia koulu ja jalkapalloa kohtaan on ilmaistu mieleenpainuvasti George Orwellin esseessä Such, Such Were the Joys, joka on myös suomennettu.

Orwellilla oli sama outo ominaisuus kuin Camus’lla, olla menemättä mukaan. Heillä oli kyky ja rohkeus ajatella silloinkin kun sellainen ei ollut muotia, ja työllä hankittu kyky ilmaista ajatuksia.

Olisin voinut hyvin lisätä saman tien Elias Canettin ja W.G.Seebaldin. Jos haluatte kaikkea hyvää etenkin itsellenne, älkää lukeko Seebaldin teosta Ilmasota ja kirjallisuus.

Mielestäni on tahditonta puhua totta ja käsitellä vastenmielisiä aiheita, kuten Saksan suurpommitusten vaikutusta sodan lopputulokseen.

Käsitin Englannin ja Yhdysvaltojen yliopistoissa ja tuomioistuimissa, että jalkapallo on samanlainen asia kuin sää. Molempiin voi suhtautua järkähtämättömin mielin, mutta siinä menee sitten kaksi sopivaa puheenaihetta.

Toisin kuin helsinkiläisissä takseissa ennen keskustelijan ei ole viisasta esittäytyä tämän tai tuon seuran kannattajaksi.

Kuljetusalan koulutus ehkä toimii tai sitten omistajat ovat raakoja rengeilleen. Siitä on vuosia, kun kuulin taksissa edes verhotun kysymyksen, olenko Jokerien vai IFK:n kannattaja. Silloin ennen tiesin kuulemani perusteella, että jos olisi vastannut vetoamalla tietämättömyyteen, kuski olisi voinut kurvata lähimmän heikkomielisten hoitoon omistautuneen laitoksen ovelle.

Ylähuoneen puhemies sanoi minulle, että ellei kannata Arsenalia, on turha tavoitella ylähuoneen puhemiehen paikkaa. Yhdessä Sir Robinin kanssa he neuvoivat hankkimaan myös Barbourin vahakangastakin, joka on yhtä hyvä Claridgen naulakossa kuin Arsenalin katsomossa.

En usko että Orwell olisi ollut tuota mieltä, mutta hän ei ollutkaan juristi, onneksi. Lähdettä en löydä äkkipäätään, mutta Camus’n mainittiin olleen suuri lahjakkuus maalivahtina Oranissa. Onneksi hän jatkoi juuri noiden kykyjen käyttämistä kirjailijan. 

Potkupalloa

Kypsät, itse harkitut mielipiteet ovat harvinaisia. Esimerkiksi itse en voi sellaisilla kehuskella.

Urheilu näytti kasvuikäisten nuorten harrastukselta. Siinä oli ennen myös protestia. Etenkin Haanpää on kuvannut talollisväestön kielteisiä asenteita. Hän oli itse kiinnostunut ilmiötä ja tiettävästi taitavakin.

Olisiko hän kuitenkin siepannut jalkapallon peruspiirteen kirjoittaessaan jonkin henkilönä käsityksen, että miehet juoksentelivat mielettömän nahkakuulan perässä, ja se heistä, joka ennätti potkaisemaan sitä jalallaan, luuli olevana suurikin sankari.

Turkulainen tutkija Vesa Vares on julkaissut valaisevan kirjan asiasta, mutta jättänyt korostamatta, miten Englannin tänäkin päivänä tietyn leuhkuuden leimaama jalkapallo oli erittäin yläluokkainen harraste ja esimerkiksi Etelä-Amerikan perinne lähti slummien viheliäisestä köyhyydestä. 

Se näkökulma tulee kyllä esiin, että tuo urheilulaji on ollut jo kauan maailman viihdeteollisuuden huipulla ja että johdon ongelma on sama kuin olympiakomitean: talous ja korruptio. Ellen erehdy, nykyinen jalkapaloliitto FIFA on maailman suurin liikeyritys, eikä moni ymmärrä, miten temppu tehdään, kun ammattilaisjoukkueen omistaminen näyttäisi olevan erittäin huono liiketoimi.

Suomessa jalkapallo on aina ollut rautatiekaupunkien peli ja pesäpallo maaseudun. Jälkimmäisen suosio suojeluskunnissa, armeijassa ja kansakoulussa on tunnettu tosiasia ja samoin maalaisuus.

Usein mainitusta syistä olen nyt kärkäs silmäilemään sellaista, mikä ei ole kuulunut ennen dieettiini. 

Käännynnäisen innolla yllytän: seuratkaa otteluita. 

Joku sanoi hiljan rehellisesti, ettei ymmärrä tuota peliä eikä siis osaa seurata sitä.

Vihje: jalkapallo on pelaajille ja katsojille vaativaa. Siksi juniorien ja etenkin tyttöjen osoittama uusi mielenkiinto on innostava asia. Yleisten urheilun kysymysten lisäksi pelaaminen panee kognition koetukselle. Hyvin usein on tehtävä mahdoton: pidettävä tarkasti silmällä palloa ja vielä tarkemmin palloon ulottuvia pelaajia ja sen lisäksi koko joukkuetta eli yi kahtakymmentä ihistä.

Televisiosta näkee, että mestareilla on taito pitää mielessään neljä tai viisi seuraavaa vaihtoehtoa ja yllätykset päälle. Oikeastaan en näe asiallista eroa shakkiin (jota en pelaa), enkä kaupallisiin ja poliittisiin kokouksiin ja monijäsenisten viranomaisten istuntoihin.

Se ei voita, joka esittää parhaat perusteet, eikä se, jonka tarjous on summana suurin. Menestyminen edellyttää tilanteen rakentamista ja sitten iskua oikealla voimalla, oikealla hetkellä. Jalkapallossa harvoin, ulkoelämässä usein, vastapuolelle voi syöttää ratkaisun, jonka tämä kuvittelee tehneensä itse.

Rupatteleva sydän

Miksi miellyn sinisiin tuntureihin? 

Hymyilen sydän supussa.

Ei revi vihainen virta rannan kukkien kuvajaista.

Tämän takana on toinen tunturimaa ja toinen.

 = = =

Painan vaellussauvani maahan. Nyt

siinä on puu. Viskaan

keltaisen virkapäähineen päästäni,

päälle sataa kaikilta suunniltaan ilmaa.

 = = =

Tämä kuru on ylhäällä

auringon lumella, sopulinkin

kapea käydä. Purolla katsoin jo,

miten tammukka syö kalojen pölyä.

 = = =

Tämä ei ole seutu.

Sydän kierteillä kuin 

iän haurastuttama oksa.

Mielin kierteliäin jään muistelematta.

 = = =

Oli kerran kaksi kuninkaanlasta, Ragnvald ja Romuald.

Heillä oli kiintymisen lahja.

Toinen oli kukaties sieni, toinen levä.

He olivat syntynet 429 miljoonaa vuotta sitten,

mutta ilmakehän happeen tarvittiin vielä hiiva.

 = ==

Jäkälä palaa poroksi. Kierreluppo

olisi poron herkku. 

 = = =

Lukisin itsekin 

Luonnon kirjaa

mutta jo i-kirjaimen pisten on

maapalon kokoinen.

 = = =

Kirjaimet kukkivat kesäisin.

Kirja on jäkälä, siis sekovartinen.

 = = =

Pyramidi oli kieliopillinen oivallus,

labyrintti aavistus kirjasta.

Missä liitää nyt virkapäähineeni?

Jäämerellä, arvaan

sydän nurkassa. 

Värinä

Sydämen rytmihäiriö alkaa kuin Beethovenin pianosonaatti. Koska eilinen oli sen verran paha, että se jouduttiin hoitamaan sairaalassa sähköllä, asiasta on jatkossa käytännön seurauksia ja se vaikuttaa ohjelmaan, ei auta muu kuin ryhtyä itsensäpaljastajaksi. Lepopulssi oli tunnista toiseen 130 ja verenpaineessa alapaine 140 ja yläpaine 180.

Ne ovat jo kaameita arvoja, etenkin kun alla olla tavanomainen betasalpaaja pilleri.

Aina kun menee Jorviin, siellä on siirretty talot eri paikkoihin ja rakennettu lisää. Niinpä jalkamatka vanhalta pääovelta päivystyksen ovelle vanhan Turuntien viereen ja neljä kerrosväliä portaita, kun en hissiäkään huomannut, totisesti tuntui.

Sydänfilmissä ilmiö saatiin kuvatuksi. Flimmeri eli eteisvärinä tai lepatus. Se on suhteellisen tavallinen ja aika vaaraton, mutta siihen voi kuolla. Valehteleva sydän saattaa jättää hyytymiä, jollainen voi kulkeutua esimerkiksi aivoihin ja aiheuttaa esimerkiksi veritulpan, jollaiseen esimerkiksi kuolee. 

Makailin kymmenen tuntia vuoteella, hetkittäin sekavana, koska sähköllä tahdistaminen tehdään kevytnarkoosissa, josta tulee hetkeksi jännittävän disorientoitunut olo. Tietää missä paikassa on, mutta tietää väärin.

Larin-Kyösti kirjoitti hyvin: huomasin surreeni väärin.

Isoisäni joutui pettymään, kun lääkäri ei kirjoittanut hänelle todistusta, että jaksaa hyvin rakentaa hirrestä mökkejä omin voimin, mutta ei käydä marjassa. Selkä olisi kestänyt hirsien nostelemista, mutta ei puolukoille kumartelua. Lääkärit näet lupasivat, että etenkin äkillisempi ponnistus saattaa nostaa pulssin niin ettei se sitten vähällä laskekaan. Ja ainakin jossain määrin pitää ottaa huomioon, ettei laita itseään kovin kauas sairaaloista eli esimerkiksi maalle…

Taustoja voi olla erilaisia, kuten lihavuus ja huono syöminen. Luulisin että minulla jotenkin kummittelee 10-12-vuotiaana kärsitty sydäntulehdus ja nivelreuma, joiden takia istuin voimistelutunnitkin penkillä, ja sitten armeija-aikana hyvinkin kova reumaattinen kuume, jonka vaikutuksia sydämeen ei lainkaan tutkittu. Se jäi kumminkin mieleen, ett kun nuorena perheenisänä otin henkivakuutuksen, lääkärintutkimuksen jälkeen siihen tehtiin rajoitusehto, että ei koska sydänperäisiä tapauksia.

Eikä minusta tullut liioin sisukasta Lapin vaeltajaa, vaikka eräissä vaiheissa olisi voinut olla halujakin.

Poliittinen maailmankatsomukseni muuttui eilen täydellisesti. Jorvi eli julkisen puolen palvelu oli joka suhteessa tyrmistyttävän hyvä. Koko henkilökunta toimi komeasti yhteen ja henki tuntui olevan hyvä. Joskus maalailtua kuvaa sorretuista hoitajista peitti vahva vaikutelma, että nämä ihmiset ovat ylpeitä työstään, vaikka saisi siitä tietenkin maksaa paremmin.

Jouten maatessani kuuntelin ja sitten vähän kyselinkin. Myös sairaaloissa on ammattimaisesti sairaiden asiakkaiden ryhmä, ehkä jopa viidennes kaikista. He puhuvat tunnin tai kaksi henkeä vetämättä, miten ovat käyneet tänäkin vuonana 49 kertaa täällä päivystyksessä, ja aina on annettu väärät lääkkeet tai väärennetyt laboratoriotiedot, kun eivät muka löydä asianomaisen lukemattomia tauteja ja vaivoja. Samanlainen ihmisryhmä on tuttu tuomioistuimista ja muista laitoksista. Hienoa että heitäkin jaksetaan kuunnella.

Terveisiä puoluekokouksiin

Kepujohtoiset pitäjät löytyvät sellaisinaan jo 1500-luvun alun eli siis päättyvän keskiajan peltoviljelyalueita kuvaavasta kartasta. Paradoksi on hauska. Keskustapuolue-maalaisliitto on siis ei-peltoviljelyn alue. Puhe on kaskimaista ja eräalueista.

Kyösti Kallio taisi olla lähes ainoa maanviljelijä koko johtojoukossa. Se on väärin muistettu. Juho Niukkanen oli kirvulainen maanviljelijä ja Johannes Virolainen Viipurin maalaiskunnasta. Mutta sitten onkin ollut suuret määrät erilaisia tohtoreita ja professoreita. 

Suomen rakennehistoria (toim. Pertti Haapala 2018) toteaa myös, että meillä on edelleen Euroopan maalaisin keskiluokka. Syy on tietenkin heikko ja myöhäinen kaupungistuminen.

Ajattelen säälien varhaisia sosialisteja, jotka joutuivat miettimään ”työläisten ja talonpoikien” liikettä. Suomessa talonpoika, ymmärrettynä talolliseksi eli periaatteessa perheen elättävän tilan omistajaksi, oli hyväosainen. Samaa saa sanoa aika varhain, ehkä 1900-luvun alusta, osasta tehdastyöläisiä. 

Kokoomuspuolueen nimi taas tarkoittanee yhteen liittymistä, joka ainakin vihjaa samanmielisyyteen. Erimieliset perustivat aikoinaan edistyspuolueen, joka sitten lopahti kuten poliittinen ja ehkä taloudellinenkin liberalismi eri puolilla.

Valehtelumielessä ”torppareiksi” nimitetyt eli maaseudun tilattomat oli kasvava ongelma, joka purkautui aluksi muun muassa massasiirtolaisuutena. Torppareita eli maanvuokraajia oli kaikenlaisia. Pohjimmaisia he eivät välttämättä olleet. Joskus talonpitoa jatkettiin lohkaisemalla nuorimmille veljille tai jopa sisarille torpat, joissa elämisen ehdot saattoivat olla kohtuulliset.  Menneisyyden maata viljelleet olivat jopa täysin kykeneviä toimivaan verosuunnitteluun.

Ihmisten nykyisin kehuskelumielessä omaksuma nimitys ”itsellinen” tarkoitti virallisesti niin köyhää maalaista, ettei hän omistanut edes paitaa päällään saati kattoa päänsä päällä. Länsi-Suomen itselliset kirjattiin Itä-Suomessa nimikkeellä ”loinen”. Esimerkiksi Joel Lehtonen oli ”loisnaisen poika” (joka toimitettiin äitinsä hylkäämänä pikkuvauvana hyväsydämisen ruustinnan hoidettavaksi).

Ei siinä ole sinänsä kauhistelemista. Lajina ihminen on parasiitti eli loinen maapalolla, etenkin pyristeltyään osittain pois toisten ravintoketjusta. Ajatuksen ”luomakunnan herrasta” saa unohtaa. 

Nyt taidan lähteä pyyhkimään teitä. Kutsu on käynyt. Päivänsankari harjoittai työaikoinaan maanmittarin kunnioitettavaa ammattia.

Erityiskohtelu

HS:n artikkeli Stephen Koskinin Suomen käynnistä ja puheesta sisältää muutaman keskeisen omituisuuden. Miksi Stalin varasi Suomelle erityiskohtelun 1939 verrattuna Baltian maihin, joihin marssitettiin neuvostojoukkoja heti, ja Puolaan, jonka strateginen asema oli väitteen mukaan samankaltainen kuin Suomen?

Olen lukenut tuon Stalin-elämäkerran II osan ja kirjoittanut erittäin kiittävästi siitä tässä. Siinä on puhe Suomesta, mutta ei erikoiskohtelusta eikä etenkään Suomen lipumisesta erilleen Venäjästä jo ennen I maailmansotaa.

Suomen kohtalo oli toinen kuin Baltian, koska Suomi kieltäytyi Neuvostoliiton vaatimuksista, ja siksi, että Suomen armeija oli mobilisoitu. Armeija aseineen oli rajoilla jo 10.10.1939. Viimeinen neuvottelukerta Moskovassa oli 9.11.

Suomessa puhutaan edelleen joskus rajanoikaisuista Karjalan kannaksella, vaikka iso asia, johon neuvottelut kaatuivat, oli Neuvostoliiton – Stalinin – vaatimus saada Hanko tukikohdaksi.

Suostuminen siihen olisi tehnyt Helsingin seudun ja ehkä koko Suomen mahdottomaksi puolustaa. Tiedämme tämän kokemuksista vuodelta 1944, jolloin Porkkala luovutettiin tukikohdaksi ”vuokralle”.

Nämä ovat faktoja. Se on johtopäätös, että Venäjä oli suunnitellut hyökkäystä ja luultavasti Suomen valloitusta hyvissä ajoin. Kun sota alkoi 1.12., Terijoen hallitus perustettiin samana päivänä. Helsingissä istuvan hallituksen ei katsottu edustavan todellista Suomea. Tuollainen järjestely ei synny päivässä tai kahdessa, vaikka Terijoen hallitus ei koskaan kokoontunutkaan.

Edelleen johtopäätös: Terijoen hallitus ja Neuvostoliiton sen kanssa tekemät sopimukset todistavat, että tarkoitus oli vallata Suomi poliittisesti ja kuten 1.12. kävi ilmi, sotilaallisesti. Runsas arkistoaineisto osoittaa, että puna-armeijan oli tarkoitus viettää joulua Helsingissä. Pohjoisesta hyökkääviä kehotettiin varomaan Ruotsin rajaa, siis Tornion seudulla. Puna-armeija eteni Kemijärvelle ja Savukoskelle joulukuussa. Noista seuduista ei ollut puhuttu Moskovan neuvotteluissa.

Tämä oli Stalinin erityiskohtelu Suomelle.

Jartsev ja Stein olivat puhuneet 1938 ja 1939 salaisissa neuvotteluissa Suomessa Saksan aiheuttamasta uhasta. Moskovan neuvotteluissa sanottiin, että järjestelyt olivat tarpeen länsivaltojen aiheuttaman sotilaallisen uhan takia. Siinä välissä oli tehty sopimus Saksan kanssa, ja Suomi oli siirretty Neuvostoliiton etupiiriin – vaikka Stalin otti kyllä riskin hyökkäämällä Hitlerille ilmoittamatta. Saksan armeija oli Puolan murskattuaan kiinni lännessä, jossa sotatila vallitsi vaikkei sitten Ranskan valloittamiseen johtaneita taisteluita aloitettu ennen kuin keväällä 1940. 

Helsingin Sanomat (Jukka Petäjä) saisi tarkistaa tosiasioiden vastaisia kantojaan. Toivon että Kotkin saa tietää, missä merkeissä hän esiintyy päälehdessämme. Elämäkertateoksessaan hän korostaa epätavallisen vahvasti ja useita kertoja Stalinin talvisotaa fiaskona ja Stalinin omaa arvioita, että tilanne oli siis myös sotilaallisesti arvioitu kovin väärin. Siitä ei ole neuvostolähdettä, että Stalin tulkitsi myös Suomen poliittisen tilanteen väärin. Saksalla muuten ei ollut talvisotamme aikana sellaisia suunnitelmia, jotka johtivat sitten kesäkuussa 1941 hyökkäykseen Venäjälle (Barbarossa-suunnitelma). Suomesta teki Saksan ”liittolaisen” Stalin. Hitlerin Saksan kannatus ei ollut meillä suurta. Stalin työnsi Suomen Hitlerin syliin (Kotkin).

Vintage

Tämä ei ole kirjoitus televisio-ohjelmasta. Ohjelma on aivan hauska, mutta sen maailma on minulle täysin vieras – vanha rokki, moottoripyörät, iänaikaiset peliautomaatit.

Vaikka on ole paremmista perheistä, toisin kuin lapseni ja heidän lapsensa, olen kai viettänyt ahdasta elämää kapeakatseisuuden merkeissä.

Amerikasta ostin jääkaappimagneetin, jossa luki, että älkää heittäkö vanhaa aviomiestä roskiin – hän saattaa tulla takaisin muotiin.

Olen siis selaillut 45 vuoden takaisia ja sitä vain hiukan nuorempia valokuvia ajalta, jolloin muutimme tänne.  Jos sivuutetaan ne talolliset ja mökkiläiset ja ja hyvin harvat maalaisaateliset, jotka ovat asuneet sijoillaan viisi tai kymmenen sukupolvea, 45 vuotta taitaa olla epätavallista pääkaupunkiseudulla.

Tavaroista on kuvia ja esineistä ohjelmia. Ehkä olen ylimielinen, mutta kun jotkut intoilevat Indian-moottoripyörästä, ajattelen vain, että enoillani oli hienompi. Se oli sotaa edeltäneeltä ajalta, ja minuun teki suuren vaikutuksen logo, intiaanin pää, ja muistikuva, että enoni käyttivät tuota moottoripyörää perunannostoon Pukkilassa tai Kettulassa. Kyllä lensi perunaa sakeana, kun joku ajoi pitkin perunamaata ja väänsi välillä kaasua oikein reippaasti.

Vintage-ihmiset on paljon vaikeampi kysymys. Tuumin että jospa laatisin listan kaikista ihmisistä, jotka muistan. Nyt laki kieltää ainakin sellaisten listojen luovuttamisen tai näyttämisen. Vain kotipiirin puhelinmuistiot ja kukaties kallisarvoinen joulukorttilistamme ovat sallittuja.

Vanhuuden iloja on paljon. Mieliharrasteeni on torkkuminen. Unen ja valveen rajalla on merkillisiä maailmoja. Harrastan usein myös muistelemista. Kuka oli se hikoileva lihava mies, jolla oli nenäliinasta solmittu hellepäähine ja levetä henkselit ja raidallinen flanellipaita? Vuosi oli 1974. Kuka oli Hilja Näsi? Naishenkilö Hemmingistä tai Pernaalta. Hänellä oli kovin näkyvä maksaläikkä kasvoissa. Vuosi oli 1949 koska mielestäni mummoni jutteli hänen kanssaan, vaikka alkoi olla raihnas.

Välillä tulee pelottavan taianomaisia muistiin palautumisia. Muista miltä näytti konnari, kun matkusti yksinHelsinkiin vartionjohtajakurssille 1956. Sattui niin hyvin, että sain paikan olympiavaunusta. Sellainen oli melkein yhtä hieno kuin toisen luokan vaunu. Ensimmäisen luokan vaunua uskalsin tuskin katsoa.

Vastapäätä istui täti, joka välillä puhui rohkaisevia, Matkustin tietysti partiopusero päällä ja huivi kaulassa. Täti kertoi sukulaispojasta, joka oli ollut partiossa, saanut ongenkoukusta haavan sormeensa, siitä verenmyrkytyksen ja kuollut. Tarina ei hätkäyttänyt pahemmin. Osasin käsitellä koukkuja, koska pitkänsiiman laskeminen oli kesälauantaisin tavallinen ohjelma ja siiman madottaminen oli lasten puuhaa. Isoisäni ja tätini mies olivat opettaneet, ettei koskaan pidä panna sormea hauen suuhun, kun irrottaa koukkua. Siitä tulee helposti haavoja, jotka voivat tulehtua.

Niinpä ilahduin, kun siinä suuressa historiateoksessa tähdennetiin, että atsteekit, mayat ja tiettävästi khmerit antoivat vuosituhansia nimiä kaikelle, koska mikään nimetön ei oikeastaan ollut omassa elämänpiirissä. Äidinisäni oli muinaiskansaa. Kesämökin laiturilta näkyi Ruikkukarin takaa kaksi järvestä kohoavaa kiveä, jotka olivat Kaija ja Maija. Luultavasti Raija oli Hautsaaren takana. Niemen nokassa oli Mustalainen ja meidän ja Pukimon poikien mökin välissä Lääppä. En tiedä, mistä nimi oli keksitty. Mutta oli se Lääpän näköinen.

Aika lentää kuin banaani

Jatkaakseni osittain repeytyneistä Riemannin monistoista ja paikoista, jotka ovat monessa paikassa, ja pisteistä, jotka oatkin viivoja, koska niitä on paljon eikä niiden pisteiden väleissä ole rakoja, arvelen ettei tällaisia vanhojen ihmisten kirjoituksia kannata lukea.

Englanninkielinen sanaleikki ”Time flies like anarrow; fruit flies like a banana” ei tiettävästi ole Groucho Marxin, vaan paljon vanhempi. Aika lentää kuin nuoli, hedelmäkärpäsetpitävät banaanista. Sanaleikki – esittäjältään usein asiattoman asian merkki – on sanojen fly/fly ja like/like kaksoismerkitys.

Sain eilen Sakari Melanderin kirjan ”Rikosvastuun yleiset edellytykset”. Se on suhteellisen suppea ja hyvässä maineessa. Sitä kannesta kanteen lukemattakin voi selvittää askarruttavaa ongelmaa.

Katsoin kiinnostuneena hakemiston mukaan kohtaa ”Yritysvastuu eurooppalaisessa ja kansainvälisessä rikosoikeudessa”. Jäin miettimään, pitäisikö vielä kirjoittaa tietosuojasta ja korostaa, ettei uusi EU-laki GDPR liity Suomen Sote-ongelmaan. Paska vain räpsähti propelliin.

Ensin mainittua valmisteltiin iät ajat ja asetus annettiin toissa vuonna. Se tuli voimaan nyt, tämän vuoden toukokuussa.  Luultavasti taustalla oli kiihtymys vuodoista ja paheneva informaatiosota. Ehkä ajateltiin myös amerikkalaisia jättiläisyhtiöitä.

Sote on oma sosiaaliturvan ja terveydenhoidon hankkeemme, jonka läpi vieminen on vaikeuksissa. Tuon hankkeen takana on asioita, joita ei ole kerrottu. Erittäin paha asia on sairaalateknologian kalleus. Kun viimeksi kuulin kommentin uskottavalta taholta, se oli että sairaaloiden tietotekniikka ja siihen liittyvä automaatio maksaa sata kertaa enemmän kuin ICT eli tieto- ja viestintekniikka yleisellä puolella (tavallisille ihmisille ja pikkufirmoille). Kysyin, onko HUS:illa eli Suomen valtiolla enää varaa siihen, vastaus oli, että ei ole. Kysyin yksityissairaalan kirurgeilta, miten he leikkaavat käsin verkkokalvoani. He sanoivat, ettei ole varaa robotiikkaan. Heidän sairaalansa on Suomen kallein.

Nyt on kriisi, kun kepu haluaa pitää äänestäjänsä maakunnissa ja demarit toivovat nousevansa tuhkasta perinteisen duunari-äänestäjäkunnan kadotessa ja toistenkin tavoitellessa ”valistuneita nuoria”.

Mutta EU-asetus tekee Sote-hankkeen entistäkin vaikeammaksi, ja siitä perustuslakivaliokunta huomautti. Miten vaikeaksi EU-asetus tekee palvelutoiminnan, sitä suomalaiset firmat eivät ole oikein huomanneet vielä. Ja itse olen loukkaantunut siitä, että poliisi ei saa sakottaa pelkkiä kameran ikuistamia autoja oikeusturvasyistä, mutta hallintovirkamies saa sakottaa ihmisiä ja yhtiöitä melkein ilman keskeisiä oikeusturvakeinoja, ja yksin. Meillähän on markkinaoikeus, joka käsittelee kolmenammattilaisen voimin aika pieniäkin rikkomuksia, ja kuluttajasuojalautakunta, joka ei saa sakottaa ollenkaan. – Jokin tässä haisee. Ehkä se propelli.

Mutta vanhuudesta ja ymmärtämättömyydestä. Edellä siteeraamani Melanderin yritysvastuu ei siis tarkoittanut yrityksen vastuuta vaan rikoksen yritystä, aloitetta mutta kesken jäänyttä rikosta.

Luin varmaan sivun ennen kuin tajusin. Kohta kilpailen Donerin kanssa tittelistä ”vuoden vanhus”, mutta en kuitenkaan kahta vuotta nuoremman Donald Trumpin kanssa. Vuoden vanhus… Tunnistan Trumpin toiminnassa äksyilyä ja poukkoilua, jonka tunnistan itsessäni. Se on vanhuutta.

Kosmogrammi

Kuva: Wikimedia commons

Khmerit (100-luku CE) ja mayat olivat viisasta väkeä.

Pohtiessani heitä, unohtamatta kirjoituksen luultavasti keksinyttä Urukia, josta sumerit ja egyptiläiset ottivat kiinni, mieleeni tuli historiallinen selitys.

USA ja Venäjä sekä Kiina pitävät kiinni kuolemanrangaistuksista. Mitä perua tämä tällainen on?

Vastaan: kysymyksessä ovat ihmisuhrit. Sellaisia toteutetaan korkeampien voimien lepyttämiseksi.

Todellisuudessa historioitsijat pitävät niitä hallitsijoiden tapana näyttää käsittämättömän korkeaa voimaansa ihmisille eli tavallisille ihmisille.

Kiinalaisilla oli 3500 vuotta sitten kaunis tapa laatia pöytäkirjoja. Lehmän luita ja kilpikonnan kuoria kuumennettiin, kunnes ne lohkeilivat. Ennustajapappi luki halkeamat kirjaimina. Näin keksittiin Kiinassa kirjoitus. Teksti toimitettiin hallitsijalle, maininnoin ”halkeamat ennustavat että 2300 vangilta lyödään pää poikki”. Hallitsija vastasi ”ennustus on suotuisa”. Ja niin sitten toimittiin.

Näin ”tuomio” oli ikään kuin myös korkeiden henkien ilmoitus. 

Muinaiskulttuureista löytyy myös edistynyttä kvanttikenttädynamiikkaa. Esimerkiksi mayat laskivat kaupungin väkilukuun myös kuolleet, koska he asuivat kaupungissä, ja henget.

Kaupunkeja ei suunniteltu (pelkästään) hallitsijoiden vallan näyttämöksi eikä varsinkaan käytännön tarpeiden mukaan, vaan kuvaksi maailmankaikkeudesta eli kosmogrammiksi. Ilmansuuntien lisäksi aurinko ja kuu sekä kiertotähdet olivat asemakaavoituksessa keskeisiä.

Aika merkittiin lieriöillä, koska kaikki aika oli koko ajan läsnä eli hiukan uudemmalla kielellä se oli ilmansuunta tai ulottuvuus.

Sekä fysiikassa että mikrobiologiassa kokeillaan mm. omituisten geenien tai kvanttitason alta löytyvän rakeisuuden laskemiseen mm. tensorilaskentaa. Yksi lähtökohta on Minkowskin ja sitten Hilbertin avaruudet, jotka eivät ole skalaarisia (niin kuin karttapallo), vaan vektoriavaruuksia (joilla on myös suunta), ja ulottuvuuksia on esimerkiksi yhtä vaille ääretön määrä. Tässä yhteydessä ääretön määrä ulottuvuuksia ei sovi, koska esimerkiksi täyteen pakattuun geeniin mahtuu aina vielä yksi, aivan kuin linja-autoon.

Ajatusta on sovellettu suunnattomiin tähtien määriin ja myös esimerkiksi hermosoluihin, joita on todella paljon.

Tuohon tapaan laskien, mikä tahansa on aina ”kulman takana” aivan vieressä eikä suunnattoman kaukana.

Rinnakkaisista maailmankaikkeuksista kirjoittavat ja tieteen popularisoijat, sellaiset kuin meillä esimerkiksiviisas Valtaoja, eivät aina jaksa selittää tätä. Moniulotteista avaruutta on vaikea kuvitella ja vektoriavaruutta vielä vaikeampi. Mutta Jukatanin mayat rakensivat etevinä matemaatikkoina kaupunkinsa näiden ajatusten mukaisesti. Ajalle oma ”ilmansuunta”.  Miten viehättävää!

Lue tästä

Luin perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 15:2018 vp), koska sananpuolikas uutisessa viritti. Tietosuoja on suuren suomalaisen sote-riidan ydinkysymyksiä, sanoo valiokunta.

Ja siihen hanke hyytyy ja hallitus kaatuu. Älkää minua uskoko, mutta huono-osaisten ja muiden avuntarvitsijoiden etu jää puolueiden kalasteleman edun jalkoihin.

Uteliaisuuteni johtuu myös siitä, että tulkintani on erittäin erilainen kuin julkisuudessa yleisesti esiintyvä. Yllätyksekseni elinkeinoelämäkin on tuskin kiinnostunut elinehdostaan.

”Henkilötietojen suojaa koskeva valinnanvapauslain sääntely on olennaiselta osin puutteellista perustuslain kannalta”, toteaa perustuslakivaliokunta.

Hallitus ilmaisee hilpeyttä. Kyllä tästä selvitään. Ei taida onnistua. Taustalla on jo voimaan tullut EU:n asetus ja keskeneräinen suomalainen laki. EU-asetuksesta olen sanonut tässä blogissa jo usein, ettei toistaiseksi ole tullut vastaan ihmistä, joka ymmärtäisi sen.

Tyynesti suhtaudutaan siihenkin, että kaksiasianosaisjärjestelmästä käytännössä luovutaan ja yksi ainoa hallintovirkamies saisi antaa käskyjä ja määräillä rangaistuksia, asetuksen mukaan kuitenkin enintään 20 miljoonaa euroa kerralla.

Ongelma on tuossakin lainsäädännössä – perustuslaillisesti – kansalaisten oikeuksien ja velvollisuuksien epämääräisyys, joka suoraan loukkaa laillisuusperiaatettamme. Esimerkiksi millaiset alihankkijat saavat pyörittää tietoja ihmisten sairauksista tai heidän asioinnistaan sosiaalitoimen (sossun) kanssa.

Yhteinen kansa lienee sitä mieltä, että hyvä kun henkilötietoja suojataan rosmoilta, ja toiset lisäävät, ettei voisi vähempää kiinnostaa, kun ei ole mitään salattavaa.

Kuten sanottu, on ihmisiä, jotka kuitenkin ovat sitä mieltä ettei lääkäreiden ja hoitajien pidä levitellä potilastietoja, ja sellaisiakin, jotka haluaisivat pitää raha-asiansa omana tietonaan.

Mutta kun asia ei pääty tähän. Esimerkiksi vakuutus- ja vahingonkorvausasioissa toimijat ovat suureksi osaksi yksityisiä firmoja, joilla ei ole mitään yksityisyyden suojaa eikä tietosuojaa (yrityssalaisuuksia lukuun ottamatta). Yhteiskuntamme on yksityisten ja julkisten toimijoitten yhteistoimintaa, ja yksityisille ihmisille lienee varattu esimerkiksi tässä tietosuojassa maksajan osa. Vai millä tämä rahoitetaan? 

Hyötyjiä ovat joka tapauksessa Yhdysvallat ja Kiina, joita EU-asetuksen mukaan piti suitsia näillä säännöksillä. En usko kuulevani suomalaisesta hallintovirkamiehestä Pekingin kihlakunnanoikeuden istunnossa yhtä vähän kuin moittimassa amerikkalaisia aseenkantolupien luetteloiden pitämisestä.

Jos joku vielä väittäisi, että ”herrat” säätävät vaikeita lakeja, jottei ”kansa” niitä ymmärtäisi, en ihmettelisi tuollaista ajatusta. Perustuslakivaliokuntaa haluaisin kuitenkin kehua. Työtä on tehty ja tulosta on tullut. 

Tulevaisuuden muisto

Eilen olisi ollut sopiva päivä antaa nuorille lahjaksi ”Ikuisia ajatuksia” tai ”Vaeltava viisaus”. Kumpaakaan ei enää valmisteta. Tarkoitan kirjoja. En väitä valheeksi, ettei ajatuksia tai viisautta ole niitäkään enää saatavilla. Joka tapauksessa Martti Haavio ja V.A. Koskenniemi ovat kuolleet. Hannu Tarmio -vainajan Arkipäivän postilla ja Elämänviisauden kirja lähtisivät kolmella eurolla arvattavasti vain vähän käytettyinä niteinä.

Olen samaa mieltä kuin ne, jotka vastaavat kirja-ideoihin sanomalla ”ei kirjoja enää myydä”. Väitteestä ettei niitä enää lueta voisi vähän keskustellakin. – En kuitenkaan totta puhuen tiedä, mitä Helsingin valmistuvaan keskustakirjastoon aiotaan sijoittaa. Ainakaan musteella käsitellyn paperin säilyttäminen mainiolle tontille nousevassa rakennuksessa kuulostaa rahamiehen korvissa hyvin oudolta.

Melkein kirjoitin vahakantiseen vihkooni Hneri Poincarén huomautuksen vuodelta 1902. Hän oli aikansa etevimpiä ihmisiä, matemaatikko, tien valmistaja heti perässä tulleen Einsteinin oivalluksille:

Tieteelliselle, kokeellisesti osoitetulle todistukselle löytää aina suuret määrät hypoteeseja. 

Siinä meni tieteen perusrakenteen kulmakivi. Esitetään hypoteesi eli olettamus (eli arvaus) ja vakiintuneiden ja hyväksyttyjen menetelmien mukaan alistetaan se empiirisille kokeille, jotka kuka tahansa toistaa. Lopputulos on tieteellinen tosiasia, jonka mukaan toimitaan, kunnes kukaties tulee toinen lopputulos ja tuo edellinen falsifioidaan. Valo taipuu tietynlaisessa painovoimakentässä. Mustia aukkoja on olemassa ja samoin pimeää ainetta. Todistelu on ollut etenkin matemaattista. Hiukkaset (aallot) käyttäytyvät tavalla, jonka selittää vain gravitaatio, vaikka emme näe sitä millään kiikareilla.

Myös kieli aiheuttaa, ikävä kyllä, erinäisiä ongelmia. Nyt tuli esimerkiksi voimaan tietosuoja-asetus. Se ei käsittele tietoja ja vain välillisesti dataa. Informaatio ei sekään kuulu sen piiriin. Ruotsissa, saksassa, englannissa ja ranskassa ei muuten ole oikein hyvää vastinetta sanallemme ”tieto”. Tuon säädöksen nimi on englanniksi käännettynä asetus luonnollisten henkilöiden suojaamisesta henkilökohtaista dataa käsiteltäessä. Ranskaksi kohteena on ”données” eli ”data”. Wikipedian mukaan data on tietoa, jolla itsessään ei ole välttämättä semanttista merkitystätai informatiivista järjestystä.

Hiuksenhalkomista? Kieltämättä. Mutta kieleemme aika hyvin asettunut ”henkilötieto” ei sitten tullut kysymykseen. Ja kieltämättä ”tietojen suojaaminen” viittaa puheessa joskus esimerkiksi ohjusasemien sijaintiin ja varustukseen.

Fernandez-Armesto on kirjoittanut kirjansa ”A Foot in the River” osoittaakseen, että ”kulttuurievoluutio” on enimmäkseen huono kielikuva. Tämä väite tuskin häiritsee maallikkojen rauhaa. Riemastuttavaa sitä vastoin on, kun hän sekaantuu yhä välillä pintaan pullahtavaan ”kahden kulttuurin” (luonnontiede – humanistiset tieteet) keskusteluun, miten lystikkäästi hän lyttää merkkihenkilön toisensa jälkeen ja kuvailee juuri tällä hetkellä fysiikan pelottaessa lukijoita suosituksi tulleen biologian suhdetta esimerkiksi historiaan. Mieleeni tulee yksi kaikkien aikojen hienoimmista elokuvista, Ohukaisen ja Paksukaisen suri piirakkasota (A Battle of the Century). Erikoisesti saavat siipeensä suurimmat nimet, kuten Max Weber. Itse olisin lisännyt yhden: sekä nuoren että kypsän Karl Marxin oivallusten kukaan Karl Marxia ei voinut olla olemassa, koska merkittävät käänteet olivat historiallisesti välttämättömiä. En kykene kuvittelemaan, että tämä fiksu mutta raha-asioissa retuperällä raahustava setä olisi ollut tieteellisesti välttämätön yhteiskunnan voimien tulos, yhtä vähän kuin Lenin. Vahinko ettei asiaa kysytty asianomaisten äideiltä.

  

Alas innovaatiot ja keksinnöt

Olen siis toistanut tuhat kertaa, että vain innovaatioissa on onni ja tulevaisuus, sekä rauha ja rakkaus. Kyky tehdä keksintöjä on vain ihmislajille ominainen asia. Sen varassa olemme. Elinkeinoelämässä keksintöjä suojaavien patenttien merkitys on suunnaton. Lisäksi koko tekijänoikeus, esimerkiksi käytännössä kaikki uudempi kevyt ja klassinen musiikki on innovatiivista. Perinteisistä syistä myös lakitekstissä puhutaan tosin ”luovuudesta” ja siitä, että saadakseen suojaa teoksen on oltava ”omaperäinen” eli se ei saa olla plagiaatti eikä täysin itsestään selvä. Pelkkä  kolmisointu ei ole omaperäinen, mutta yhdelle duurikolmisoinnulle perustua ”Koska meitä käsketään” on. Siitä on myös Mozartin versio.

Felipe Fernandez-Armesto on tämän ajan tunnetuimpia historiantutkijoita ja erittäin menestynyt myös ns. kansantajuisten teostenkirjoittaja. ”Millenium” suomennettiinkin alle 20 vuotta sitten mutta ei herättänyt varsinaista kohinaa.

Tämän hetken läntisen maailman mielestäni kiihdyttävin ja antoisin suuri teossarja on The Cambridge World History”. Se on aivan uusi. Siinä on seitsemän lähes tuhatsivuista osaa ja se on kallis. Tämä ei ole se sarja, joka luulette sen olevan. Cambridge on julkaissut yli 100 vuotta ammattilaisille erittäin laajoja ja suurella huolella toimitettuja sarjoja.

Nyt on menty niin pitkälle, että esimerkiksi Afrikan ja Australian historia on mukana homo sapiensin ilmaantumisesta alkaen. Lisäksi jako esihistoriaan ja historiaan on riitautettu. Poliittinen historia, taloushistoria jne. ovat menettäneet raja-aitojaan, eikä nimeltä tunnettu faarao ole välttämättä mielenkiintoisempi tutkittava kuin saman aikakauden kalakauppias.

Lyhyesti sanottuna sarja on sensaatiomainen, myös siinä, että se selvittää olevansa tämän hetken esitys osittain erittäin epäselvistä asioista, koska ”historiallista totuutta” ei oikeastaan ole olemassa ja Ranken kuuluisa luonnehdinta historiasta lähteisiin perustuvana kertomuksen siitä, ”mitä itse asiassa on tapahtunut” on vihlaisevan lapsellinen ja läpikotaisin virheellinen.

Suosittelen lukijoilleni tätä sopivaa kesälukemista. Eiköhän tuo seitsemisen tuhatta sivua aina kotiolot voita, kuten kuritushuonevangeilla oli ennen tapana sanoa oloistaan. Itse olen silläkin tavalla hupsu, että minusta on ihastuttavaa lukea, miten maya-kulttuurit luultavasti pystyttivät suunnattomia kivirakennelmiaan ja perustivat pyhiä lehtoja vuoden alkamisen kunniaksi, jotteivat ilmansuunnat, nuo jumalista ylimmät, vimmastuisi.   

Fernandez-Armesto on tämän sarjan yksi useasta sadasta kirjoittajasta, jotka ovat jokseenkin kaikki professoreita mutta eivät läheskään kaikki englantia puhuvasta maailmasta. Hänkin on puoliksi espanjalainen.

Sekä Cambridgen sarja että Fernandez-Armeston omat kirjat herättävät monin kohdin minussa apinan raivoa: noin ei voi olla. Juuri sellaisista kirjoista pidän eniten.

Tämän kirjoituksen alku on lainaus F-A:n mielipiteestä, jonka tueksi hän syvällisesti molekyylibiologiaa ja genetiikkaa käsitellen huomauttaa, että menestyneimpiä tai ainakin pitkäikäisimpiä ovat olleet kulttuurit, joissa ei ole tapahtunut miljoonaan, muutamaan miljoonaan vuoteen mitään. Sen sijaan oma nykyinen kulttuurimme häilyy suunnilleen viikosta viikkoon erisuuntiin ja on tukeutunut 10 000 vuotta innovaatioihin ja keksintöihin, jotka ovat johtaneet lähes poikkeuksetta kriiseihin, onnettomuuksiin ja katastrofeihin, joita näyttää olevan myös tulossa lujasti lisää. [Jatkuu…]