Toinen kotimainen

Kommenteissa ja kaupungilla kohtaa usein sallittua rasismia, joka kohdistuu ruotsin kieleen ja joskus Ruotsiin.

Yllättävästi havaittava vastenmielisyys toista kotimaista kohtaan näyttäisi olevan yleisempää nuorten kuin keskipolven piirissä.

Runsaan viikon kuluttua radio-ohjelmani jää kesätauolle keskustelulla, jonka käymme Kjell Westön kanssa. Pitäisin miestä täysin kaksikielisenä. Hän on kotoisin Munkkivuoresta, suku Pohjanmaalta. Mutta hän kirjoittaa ruotsiksi ja ”Där vi en gång gott” on niin hienoa suomenruotsia etten oikein muista vastaavaa. Westö osoittaa pelkästään kielen keinoin, että oli olemassa ruotsinkielinen hampuusiluokka ja ruotsinkielinen duunariporukka jne. Hän käyttää näitä menneisyyden erikoiskieliä, kuten Helsingin ruotsinkielisten slangia mestarillisesti.

Meillä on maassa laki, jonka mukaan jokaisella on oikeus asioida viranomaisissa äidinkielellään, jos se on suomi tai ruotsi. Tätä nykyä tuo on aika kuollut kirjain, koska esimerkiksi äidinkieleltään suomenkieliset tuomarit tai poliisit eivät suoriudu ruotsiksi edes välttävästi, vaikka ovat suorittaneet tutkintonsa.

Ennen vanhaan liikennelaitoksen rahastajia kiusattiin pyytämällä raitsikassa menopaluu Sipoon kirkolle, koska kaikki ne rahastajat olivat kotoisin Sipoosta tai Kirkkonummesta. Niin olimme tietävinämme. Yleisönpalvelutehtävissä vaadittiin molempien kotimaisten osaamista, ja siksi näihin mataliin toimiin saatiin melkein pelkästään ruotsinkielisiä, joiden suomi saattoi sitten hiukan onnahdella.

Muista etäisesti sen ajan, jolloin Stockmannilla sai palvelua rähisemällä aluksi ruotsiksi. Jokunen päivä sitten asiallista ruotsinruotsia puhuva matkustaja kysyi jotain asiallista sähköjunan konnarilta, joka vastasi asiallisesti englanniksi. Asia tuli hoidetuksi.

Jokainen pitäköön mielipiteensä. Itse olen hyvilläni siitä, että ruotsinkielisemme käyttäytyvät sävyisästi ja että kielilainsäädäntömme on kaikesta päättäen kunnossa. Kun kieliriita leimahtaa – kuten Belgiassa on ehkä käynyt viime aikoina – silloin on piru irti.

Suomi käytti melkein koko sen sotienvälisen ajan, jolloin olisi täytynyt rakentaa kauppaa ja teollisuutta ja kansainvälisiä suhteita, riitelyyn maan ruotsinkielisen vähemmistön kanssa. Riita myrkytti pahasti yliopistoja.

Talvisodassa riita unohtui täydellisesti, enkä ole nähnyt merkkiä vakavasta uusintaottelun halusta.

Yliopistohommissa olen pahoillani siitä, että opiskelijoiden ruotsin taito on niin olematon. (Samoin professoreiden.)

Joillakin aloille, etenin juridiikassa, kylmä totuus on Ruotsin tieteen paremmuus.

Meillä on aika niukasti hyvää kirjallisuutta sopimusoikeudesta ja vahingonkorvausoikeudesta. Ruotsissa sitä on runsaasti, ja yksi kirjoittajista on Jan Hellner, mahdollisesti pohjoismaiden paras juristi-tutkija.

Tekijänoikeudessa tilanne on vielä surkeampi – ruotsia pitäisi osata, mutta paras tutkimus on ollut vuosikymmeniä tanskalaista ja siis tanskankielistä. Koktvedgaardin jälkeen ovat tulleet muiden muassa Mads Bryde Andersen ja Jens Schovsbo.

Juridiikka on alue, jossa läheskään kaikille termeille ei ole olemassa englanninkielistä vastinetta. Mikä olisi englanniksi esimerkiksi lainhuuto tai lievä tuottamus?

Väitöskirjatasollakin tulee aika pahaa jälkeä, kun nuoret kääntävät englannin ja amerikan kielestä ja kuvittelivat, että esimerkiksi breach of confidence tarkoittaisi luottamuksen pettämistä, tai good faith samaa kuin vilpitön mieli.

Tosiasiassa oikeudelliset ilmaukset ovat niin kiinteä osa kulttuuria, etteivät ne ylimalkaan tahdo kääntyä. Siksi on syntynyt uusi kansainvälinen kieli, niin sanottu englanti, jota EY ja YK käyttävät. Niiden säädöksissä ja papereissa esiintyvä kieli muistuttaa sanastoltaan ja rakenteiltaan englantia, mutta sitä se ei ole.

Tuomioistuimissa asenne ruotsinkielisiin kollegoihin oli minun aikanani selvä. Kohdalla tuli välillä juttuja, jossa päätös oli kirjoitettava ruotsiksi. Vaikka arveli osaavansa ruotsia hyvin – minulla oli itselläni virallinen paperi kelpaamisesta suomentamaan ruotsinkielisiä asiakirjoja Korkeimmassa oikeudessa – niin ei sitä kuitenkaan osannut tarpeeksi hyvin. Oli pakko luikkia äidinkieleltään ruotsinkielisen kollegan puheille huutamaan apua.

Tietääkseni hovioikeudessa vielä virassa oleva Wiklund sai monien rajattoman kiitollisuuden jeesaamalla aina mukisematta.

Vastaavasti ainakin Helsingin hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa on ja täytyy olla muuta ruotsinkielinen jäsen, jottei tuomioistuin vallan häpäisisi itseään.

Kuulemme sellaisten löytäminen on välillä vaikeaa.

Itse miellyin vanhaan virkakieleen. Tukholmalainen ei ymmärtänyt siitä sanaakaan.

Kun aloittelin ammatissa, haastehakemus saattoi alkaa esimerkiksi suunnilleen näin: ”Härmed får de undertecknade vördsamt anhålla, att den till yrket outgivna N.N., bosatt i Hagalund by och Esbo köping, måtte kallas och stämmes för att höras och giva genmäle, då jag ärnär yrka, att…”

Tuomarinuralle?

(Kuvassa lakimies yllätettynä kesken puuhiaan.)

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksistä ei ole näkynyt pahemmin tietoja lehdissä.

Laitos kyseli syyttäjiltä ja asianajajilta halukkuutta tuomarinuralle, ja sitä oli.

Vastanneet syyttäjät näyttivät olevan tyypillisiä, nelissäkymmenissä, eri puolilta maata, kokemusta tuomioistuimista ja muista tehtävistä.

Nykyistä nimitysmenettelyä tiedusteltaessa vastauksen ”Ei ongelmia lainkaan, tuomareilla on yleensä sopivin elämän- ja työkokemus tehtäviinsä valitsi syyttäjistä 2,2 % ja asianajajista 1.2 %-

Vastauksen ”Vakava ongelma, tuomarinuran pitäisi olla avoimempi myös muille lakimiehille valitsi syyttäjistä 34,3 % ja asianajajista 18.7..

Jonkinasteisena ongelmana nimitysmenettelyä piti edellisistä 59,1 % ja jälkimmäisistä 77,4 %.

Tietääkseni sitä ei ole tutkittu, kuinka suuri osa tuomareista pitää syyttäjiä ja asianajajia tehtäviinsä sangen soveliaina. Mutta se on eri kysymys. Tuossa kysyttiin nimitysmenettelyä.

Uskaltaisin kuvitella, että jos tuomarit vastaisivat rehellisesti, aika moni antaisi näille kahdelle ammattikunnalle arvosanan ”ihan hyvä” tai ”menettelee”.

Ammattikunnan arvosteleminen on tietenkin vaikeaa. Voi olla mahdotonta selvittää missä määrin yksittäiset ilmiöt vaikuttavat asenteisiin. Itse väittäisi kohdanneeni työelämässä aivan surkeita asianajajia ja melko viheliäisiä syyttäjiä, mutta toisaalta taas koko joukon niin hyviä, ettei heidän työskentelyssään ole ollut mitään aihetta lisäämiseen, muuttamiseen tahi vaikenemiseen.

Asianajajien väliset tuloerot ovat huomattavat, ilmoittaa Suomen Asianajajaliitto

Pääasiassa liikejuridisia eli siis yhtiöiden asioita hoitavien asianajajien tuntilaskutus koko maassa on keskimäärin 221 euroa tunnilta ja pääasiassa muita (rikosasioita) hoitavilla 150 euroa, molemmat ilman arvonlisäveroa.

Valtio maksaa maksuttomista oikeudenkäynneistä tuntipalkkaa alle 100 euroa.

Kaikkien asianajajien vuosiansioiden mediaani oli vuonna 2006 53 000 euroa.

Vuositulojen keskiarvo on liikejuridiikassa koko maassa 117 127 euroa ja muita asioita hoitavilla 67 045 euroa.

Asianajajat maksavat tietenkin välttämättömät kustannuksen tuloistaan, ja ne voivat olla suuria, kuten toimiston vuokra ja henkilökunnan palkat. Jos sanoisi että puolet menee kiinteisiin kuluihin, ei missään tapauksessa liioittelisi.

Jos joutuisin turvautumaan asianajajaan – aina voi tulla ongelmia perintöasioissa, veroissa tai vaikka kesämökin ostossa tai asunnon myynnissä – hakisin tuollaisen vähän yli 200 euroa tunnissa laskuttavan juristin. Sattuneesta syystä ei mainitse nimiä, vaikka luonnollisesti tiedän esimerkkejä.

Nimekkäät juristit – liikejuridiikan puolella – laskuttavat äkkiäkin 350 euroa tai jopa yli 400 euroa tunnista.

Sanoisin että se on paljon mutta sanoisin samalla, että joissakin asioissa summalla ei ole väliä. Jos toimeksianto hoitaa kaikki paperityöt perustettaessa selluloosatehdas Borneoon, maksajaa kiinnostaa vain se, tulee työ hyvin hoidetuksi, ei hinta.

Ettei tarvitse ihmetellä – en ryhtyisi asianajajaksi, vaikka istutettaisiin valmiiseen pöytään. Tuomarin ammatti on hieno, mutta olen menettämässä kykyni eläytyä siihenkin.

Sanovat merkiksi eläkkeelle siirtymisen otollisuudesta, kun polte tienaamiseen alkaa hiipua, vaikkei tuota rahaa revittäväksi asti ole.

Sääliksi käy

”Urkkimislaiksi” nimitetyn Sähköisen viestinnän tietosuojalain ja siihen liittyvien lakien muutoksesta on annettu hallituksen esitys HE 48/2008. Se löytyy eduskunnan sivuilta – annettiin 25.4.

Paperi on laaja ja sekava.

Vanha perinne suositti, että lain pitäisi olla lyhyt ja sekava.

Tässä on noudatettu samaa keinoa kuin tekijänoikeuslain muutoksissa. Lainsäädäntö viedään sellaiseen muotoon, etteivät asiantuntijatkaan ymmärrä sitä.

Tässä asiassa olen asiantuntija. En toistaiseksi ole saanut selvää, mikä olisi lainmuutoksen mukaan sallittua ja mikä kiellettyä ja mikä rangaistavaa.

Lakiehdotus tulee niin kuin yllättävän moni asia tätä nykyä täsmälleen väärällä hetkellä.

Herrojen ministerien tekstiviestielämykset arvioidaan tuon saman lain mukaan nojautuen pykälään, johon kajoamista ei nyt ehdoteta.

Kun tekstiviestien luottamuksellisuus ja suoja on osoittautunut esimerkiksi ulko- ja pääministerin välittömän käsityskyvyn ylittäväksi asiaksi, tilanne on siis nyt vielä vaikeampi.

Lain muuttamin osittain tarkoittaa aina, että myös kokonaisuutta on tutkittava uudesta näkökulmasta.

Kun kansalaisten oikeus saada tietoja eli transparenssiperiaate ja poliitikkojen yksityisyyden suoja ovat törmänneet, sen kunniaksi tuodaan eduskuntaan lakiesitys, joka koskee palvelimen haltijoita eli yhteisötilaajia eli firmoja ja erilaisia laitoksia, kuten yliopistoja.

Tämäkö se oli se kiireellinen asia?

Lyön kuitenkin lukijani häpnaadilla.

En asetu heti vastustamaan lakihanketta. En myöskään ilmoittaudu Nokian etujen valvojaksi.

Nähdäkseni lainsäädäntöä tarvitaan, mutta luulen, että julkinen keskustelu on mennyt vinoon, kun työnantajatkaan eivät uskalla sanoa niin kuin asia on.

Yrityssalaisuuksien vuotaminen yhtiöistä ei ole niin iso asia kuin väitetään. Nokialta saa lähteä töihin Ericssonilla, ja kaikki pään sisällä siirtyvä tieto on käytettävissä uudessa työpaikassa.

Yrityksillä on paljon erilaisia keinoja estää salaisuuksien vuotaminen. Kassaneidit – tuo katoava luonnonvara – ja toimihenkilöt (vanhanaikainen sana) eivät käsittele yrityssalaisuuksia.

Asiasta on kirjoitettu huonosti. Yrityssalaisuuden ensimmäinen tunnusmerkki on se, että se on salainen. Huonommat yritykset yrittävät uskotella, että pääkonttorin vahtimestarin (muinaisaikainen virkanimike) koiran nimikin olisi yrityssalaisuus. Ei se ole.

Asiassa on kova ydin. Sitä on sotilasvakoilu ja kovan luokan teollisuusvakoilu.

Minulla on näistä asioista joitakin tietoja, joita en missään tapauksessa kerro teille. Ymmärrätte itsekin, ettei edes Euroopan valtioiden rinnakkaiselo ole todellisuudessa läheskään aina rauhanomaista.

Palomuurit kilisevät muun muassa korkeakouluissa aika uskomattomasti. Vaikka poliisilla on erinomaista asiantuntemusta, Nokian ja operaattoreiden toiminta on niin mutkikasta, että sen suojaamista poliisit eivät osaa eivätkä tuomioistuimet ymmärrä. Juurihan Sonerakin siirtää dataa Ruotsin armeijan jaloista Suomeen

Nyt media esittää tavallisen ihmisen näkökulman ja hyvä niin. Laki ja sen perustelut eivät näyttäisi ottavan huomioon tavallisen ihmisen oikeuksia riittävästi.

Taustalla on vakavia ongelmia, joista en ole löytänyt edes mainintaa lakiesityksestä.

Sääli poliitikkoja, jotka joutuvat ratkaisemaan tätä asiaa. Sääli perustuslakivaliokuntaa.

Itsesäälin aika on vasta sitten, jos tulee, niin kuin välillä tulee, käsky eduskunnan valiokuntaan asiantuntijaksi.

Silloin on kai pakko sanoa, että sähköisen viestinnän luottamuksellisuus ei ratkea tällaisella ristipistotyöllä eli koruompeluperiaatteella eli kirjoittamalla koristeellisia säännöksiä, jotka eivät tarkoita mitään erikoisempaa.

Kyllä poliitikkojen on pakko päättää, mikä on se hinta, joka sananvapaudesta on maksettava.

Uusi

En ole tainnut aikaisemmin selittää, miksi patentoitavan keksinnön on oltava lain mukaan uusi.

Istuimme perjantaina kokousta paperi- ja puhelinpäälliköiden kanssa ja mietimme patenttistrategioita.

Insinöörit, patentti-insinöörit heihin luettuna, suhtautuva joskus lakiin lapsellisesti. He luulevat, että ”uusi” tarkoittaa uusi.

Insinöörinkin mielestä uutta esiintyy usein kemiassa ja harvakseltaan elektroniikassa, mutta oikeastaan ”uusi” tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ei aikaisemmin dokumentoitu ja yllättävä.

Ajatus on sama kuin historiallisen ymmärryksen tarpeellisuus.

Jotta tietäisimme, mikä on uutta, meillä on oltava käsitys siitä, mikä on vanhaa.

Eilinen niittokone oli mullistava keksintö, mutta mihin sitä tarvittiin – kylvöheinään, jota tarvittiin karjalle, jota ruokittiin aivan uusin tavoin meijerituotteita varten. Niittokone ja timotei olivat vanhan liiton miehille paholaisen keksintöjä ja maailmanlopun enteitä.

Vaikka keksintö oli noin hieno, oikeastaan se on kaksi ovelasti konfiguroitua sahaa.

Vuonna 1900 uutta (tieteellisesti, ei patentointimielessä) oli elektroni, kvantti, geeni ja piilotajunta. (Darwin ja Mendel olivat puuhanneet puuhattavansa kauan sitten, mutta luonnonvalinnan takana olevat mekanismit todistettiin tuohon aikaan.)

Uutuus tuli eurooppalaiseen ajatteluun noin vuonna 1080. Lähtökohta oli tietysti kristillinen. Jos kristillisen opin luomiskertomusta painottaa, kaikki uusi osoittautuu joko mahdottomaksi tai synniksi. Toisen kristillisen vuosituhannen outo ja pohjaltaan tuntematon muutos oli Uuden testamentin korostuminen; Kristus oli käännekohta, ja ajatus ajan täyttymisen odotuksesta muuntui hyvin hitaasti Kristuksen seuraamiseksi. Ja se puolestaan on käännettävissä jatkuvaksi henkiseksi uudistumiseksi ja se älylliseksi ja ajatukselliseksi uudistumiseksi.

Kerettiläisyyden hyväksytty osa oli kerjäläismunkkien liike. Länsimainen tieteellinen ajattelu lähti hyvin selvästi fransiskaanimunkkien keskuudesta (etenkin Roger Bacon ja Wilhelm Occamilainen, Duns Scotus, Grosseteste), ja länsimainen systemaattinen ajattelu puolestaan kukoisti dominikaanien keskuudessa, sekä inkvisitiona että Tuomas Akvinolaisen työssä.

Franciscus Assisilainen oli rikkaan kauppiaan poika. Pisalainen Leonardo Fibonacci, joka mullisti matematiikan ja kaupankäynnin korkolaskuillaan, olivat aikalaisia ja kuuluivat samaan oppineeseen piiriin, vaikka olivat naapurimaakunnista, edellinen Toscanasta ja jälkimmäinen Perugiasta.

Molemmat tekivät toisistaan riippumatta saman oivalluksen – muutoksen käsitteen ja sen valtavat käytännölliset seuraukset. Fibonacci käsitteli muutosta esimerkiksi voitto-osuuksina ajan kuluessa tai elinkorkona ja kehitti arabialaiset numerot omaksuttuaan menetelmiä, jotka osittain korvasi 500 vuotta myöhemmin infinitesimaalilaskenta, lähinnä differentiaaliyhtälöt.

Tila ei ehkä salli selittää, miten paljasjaloin vuorilla kävellä läpsyttelevä köyhyyden tavoittelija on verrattavissa toiseen, joka kehitti liiketoiminnan suunnittelemisen edellyttämiä matemaattisia muuttujia.

Lyhyesti: noihin aikoihin asti muutos oli ollut ulkopuolisen (jumalallisen) voiman asioihin puuttumista. Franciscus haki köyhyydestä ja rukouksesta ihmisen muuttumista. Hänen seuraajansa näkivät, että maailma ja kaikki luotu on hyvää ja täydentyvää eikä kenenkään pidä kääntää sille selkäänsä. Ja jo seuraavassa polvessa fransiskaanit alkoivat nostaa esiin meidänkin tieteelliseksi tunnistamaamme ajattelua ja kokeellista menetelmää.

Meidän perinteemme ”uusi” ei siis ole jotain sellaista, mitä maailmassa ei ole milloinkaan ennen tavattu, vaan ”konfiguraatio”, sinänsä olemassa olevien ilmiöiden ja voimien toisenlainen, aikaisemmasta poikkeava ja yllättävä yhteen liittäminen.

Vielä alle sata vuotta sitten oltiin epävarmoja siitä, oliko tämä pikemmin tutkijoiden kuin taiteilijoiden aluetta. Ehkä se on vieläkin vähän epäselvää.

Niittokone

Olimme Jyväskylässä , kun oli käsketty.

Tietotekniikalla on komea talo, mutta näköala oli vielä komeampi.

Halusin että ajetaan Päijänteen länsirantaa takaisin. Lopulta innostuin niin, että pujottelimme Kangasalan kautta Pälkäneelle ja siitä Hämeenlinnaan. Olli joka ajoi ei esittänyt ainakaan painavia vastalauseita, mutta minä olin unohtanut, miten kaunista se on.

Halusin varmistaa sen sellaisen hiihtokeskuksen, joka näkyi tielle mutta ei houkutellut tutustumaan, kun en ole alan harrastaja.

Vietin siellä sukulaisissa aikaa useita kertoja, ja varsinkin yksi pidempi vierailu on jäänyt mieleen hyvin tarkasti. Juoksimme alas sitä vaaraa, joka on nyt yksi hiihtokeskuksen rinteistä. Silloinen maauimala näytti olevan paikallaan ja ennallaan.

Mutta talot olivat tietenkin poissa ja ihmiset. Näillä sukulaisilla oli ollut sikäli onnea, että Päijänteen rantamat eivät olleet huono korvaus Kivennavalle jääneistä tiluksista.

Keskustelumme tässä on tuonut esiin muistoja ja muistikuvia, jotka ovat syöpyneet mieleen, ja niitä on kuvattu hyvin. Ei moni halua kirjoittaa todella isoista muistoista, pahoista yhtä vähän kuin hyvistä.

Mutta ehkä useimmilla on oma ”Madeleine-leivoksensa”, se kirjailijan kuvaama outo kokemus, että maku ja siis myös haju ja kosketus voi palauttaa mieleen kokonaisen aikakauden kaikkine ihmisineen.

Mustarastas, joka mellasti tänään kuusessamme, vetää uskomattoman kaikuisalla äänellään mieleen vaikka mitä. Jos asettautuisin tuomariksi, nostaisin mustarastaan satakielen edelle.

Heräsin eräänä yönä tai aamuna niittokoneen ääneen. Kun kuuntelin, se oli jotain muuta, ehkä jokin lintu.

Niittokone oli kauan hevosvetoinen, mutta kyllä niitä käytettiin traktorillakin. Keksintö oli vanha ja alkeellinenkin. Siksi säksättävä ääni oli aina tunnistettavissa, ja se liittyy kesäkuun lopun tai heinäkuun lopun aamuun. Niitto kai aloitettiin aamukasteen aikaan eli hyvin varhain. Jänikset ja jäniksenpoikaset juoksivat hulluina konetta karkuun. Sen terä oli monille eläimille vaara.

En enää edes muista milloin dinosauruksen munat, valkoiseen muoviin käärityt heinäpaalit, tulivat maisemaan. En ole kuullut kenenkään sanovat niitä kaunistuksiksi. Kauan sitten pohjoiseen ajaessa heinäseipäät vaihtuivat jossain kohdin haasioiksi. Ruiskuhilaiden muistaminen on jo ylpeilyä. Ehkäpä niitä ei 50-luvun puolivälin jälkeen juuri nähnyt – mutta toisaalta oli sellaisia pieniä mökkejä, joissa ei käytetty koneita. Olen minä nähnyt ihmisten jopa puivan vakavissaan varstalla eli käsin, vaikka puimakoneet tulivat viimeistään 1920-luvun alussa yleiseen käyttöön.

Menneisyys on tympeä ja tyly maailma. En haluaisi sinne takaisin. Oikeastaan en halua edes katsella ”vanhoja paikkoja” eli sellaisia, jotka muistan toisen ajan erilaisessa asussa. Mutta muistoilla on merkitystä.

Wallace Stevens: Kolmetoista tapaa katsoa mustarastasta

I

Kahdenkymmenen lumisen vuoren keskellä

ei liikkunut muu kuin

mustarastaan silmä.

II

Olin kolmea mieltä

kuin puu,

jossa on kolme mustarastasta.

III

Mustarastas liehui syksyn tuulissa.

Se oli pieni osa sanatonta näytelmää.

IV

Eräs mies ja nainen

ovat yhtä.

Eräs mies ja nainen ja mustarastas

ovat yhtä.

V

En tiedä mihin mieltyä,

äänen vai merkityksen muutokseen,

mustarastaan vihellykseen

vai sen jälkeen.

= = =

X

Kun mustarastaat lentävät

vihreässä valossa,

sopusoinnun parittajat

kirkuvat sitä näkyä

XI

Hän matkusti Connecticutiin

lasivaunuissa.

Kerran muuan pelko lävisti hänet,

kun hän luuli

ajoneuvon varjoa

mustarastaiksi.

XII

Joki liikehtii.

Varmaan mustarastaat lentävät.

XIII

Koko pitkän päivän oli ilta.

Satoi lunta ja tarkoitti sataakin.

Mustarastas istui kuusen kämmenellä.

(Suom. JK, ”Tämän ilmaston runot”, WSOY)

Make my day

Nyt julkaisin kaksi hyvin hurskasta kirjoitusta. Niiden yhteenveto oli, että pahuuden edistämisen kannattaisi luoda edellytyksiä hyvyydelle.

Mutta rehellisyyskin on paikallaan, välillä.

Katsoimme Clintun Dirty Harry –filmejä mitä suurimmalla innolla silloin kun videonauhurit tulivat. Videoita on vieläkin jossakin. Katsoin niitä erityisesti vanhemman poikani kanssa. Hänestä ei kasvanut hulttiota.

Otsikon repliikki, joka alkaa ”Go ahead, punk”, näyttää olevan amerikkalaisen elokuvan kuuluisimpia, kymmenen kärjessä, yhtä maineikas kuin ”tarjous jota et voi vastustaa”.

Clinttu on saanut kyytiä tuomarilta, koska joku vaarallinen henkilö on otettu kiinni säännösten vastaisesti.

Teema esiteltiin jo sarjan ensimmäisessä elokuvassa, jonka nimi oli Dirty Harry.

Olin siis itse sellainen tuomari, joita Harry Callahan vihasi. Olin täysin selvillä siitä, että näilläkin elokuvilla luotiin 70- ja 80-luvulla nollatoleranssilinjaa, joka kääntyi valmiiksi sorrettujen ja solvattujen pikkurikollisten turmioksi.

Silti pidin näistä elokuvista ja pitäisin ehkä vieläkin. Kävellään tuomareiden ja tyhmien sääntöjen yli ja pannaan pyssyt paukkumaan ja kidutetaan rikoksesta epäiltyä tunnustukseen.

Kai tämä täydellinen ristiriita on kaikessa elämässä. Kukaties Veijo Meri määritteli kauan sitten esseessään, joiden lukemista kenenkään ei pidä minkään verukkeen varjolla laiminlyödä, että huumoria eli hauskaa on se, että joku pienempi ja heikompi kuin muut ja huono juoksemaan, ja sitten joku iso mustapartainen ihminen ottaa hänet kiinni ja antaa köniin. Se naurattaa. Aivan oikeasti – tuossa kuvattiin vanhojen Chaplin-elokuvien keskeinen juoni.

Se on hauskaa että joku putoaa tikapuilta tai katolta tai saa pianon varpailleen (Ohukainen ja Paksukainen). Suullisessa perinteessä vitsikkyyden huippu – miesten kesken – on että jonkun munat jäätyvät ratakiskoon kiinni.

Tuossa puhuttiin televisiossa vanhasta mieliaiheestani, ja keskusteluun osallistunut poliisi toisti samaa mitä itse aina toistan: nimenomaan törkeisiin rattijuoppoihin eivät rangaistukset tehoa. Heistä erittäin suuri osa on pisteessä, joissa oma henkikin merkitsee yhtä vähän kuin toisen. Joka tapauksessa sellainen järjellinen käyttäytyminen, jossa teon seurauksia mietittäisiin etukäteen, on noille ihmisille vierasta.

Yleensä lopetamme keskustelun aina tähän, koska seuraava kysymys olisi, miksi heitä sitten pannaan vankilaankaan. Siihen kysymykseen ei oikein ole vastausta.

Minun vastaukseni on huono: se on oikeudenmukaisuuden hinta. Joudumme tekemään lievästi järjettömiä päätöksiä, koska useimmista tuntuu siltä, että rangaistava on, ja kovasti.

Tässä kohdin linjat yhtyvät. ”Likainen Harry” vihjasi, että meillä on nautinnollisia väkivaltafantasioita aivan samoin kuin nautinnollisia eroottisia kuvitelmia. Minusta tuntuu hyvältä ajatella, miten suloista olisi ollut, jos joku olisi räjäyttänyt Hitlerin, Stalinin ja Maon tuhannen päreiksi. Se on väkivaltafantasia.

Elämä edellyttää, että ainakin aikuiset osaavat erottaa kuvitelman ja todellisuuden. Kuitenkin esimerkiksi raivoisa marxismi ja aika kotikutoinenkin fasismi olivat haaveen ja todellisuuden sekoittamista.

Oikeudenmukainen rangaistus rikoksesta on kosto eli väkivaltahaaveen toteutus eli fantasian ja toden sekoitusta.

Siispä ihminen on mielikuvituksen tuote, figment of imagination. Juuri tätä sangen monet suuret dramaatikot ja muut kirjailijat ovat väittäneet ja tähän taitaa perustua huumorin lisäksi taide. Osaamme kuvitella, mutta kuvitelmat ovat joskus hyvin ikäviä.

(Kuva Wikipedia)

Päätä seinään

Eilinen kirjoitus tuotti luonnollisesti sen, mitä ajattelin.

Että kiduttaminen on kiellettyä, paitsi joskus, jos olosuhteet sitä vaativat.

Että valtion harjoittama yksittäisten ihminen surmaaminen on kukaties surullista, mutta oikeastaan hyvä ratkaisu.

Uutisissa kerrotaan, että urheilua ja politiikkaa ei saa sotkea. Olettehan kuulleet, miten ihanteellisesti tästä periaatteesta pidettiin kiinni, kun Kiovan Dynamon henkiin ja vangiksi jääneet pelaajat ottelivat saksalaisia sotilaita vastaan 1943 saksalaisten huvitukseksi?

Muutamia kiovalaisia tosin ammuttiin ottelun kuluessa, koska he tekivät maaleja, mutta urheilua ja politiikkaa ei sekoitettu.

Tämä on rakentavaa toimintaa ja olympiaihanteen mukaista.

Lehdissä on kerrottu, että jopa sodat on tapana keskeyttää olympialaisten ajaksi. Sitä ei ole mainittu, että näin väitetään tehdyn kolmatta tuhatta vuotta sitten antiikissa. Berliinin kisoja 1916, Helsingin olympialaisia 1940 ja Lontoon olympialaisia 1944 ei kuitenkaan pidetty.

Mistähän sekin johtui? Taisi olla urheiluhengen puutetta.

Tony Judtin eilen mainitsemani kirja on saanut jo kielteisen vastaanoton arvosteluissa.

Häntä haukutaan pasifistiksi ja liennytyksen kannattajaksi Chamberlainin vuoden 1938 hengessä.

Itse en ole pasifisti, mutta vastustan sotaa. Liennytys (appeasement) on mielestäni sana, joka merkitsee sopimuksen tekemistä. Jos Yhdysvallat ei olisi liennyttänyt suhteessa Neuvostoliittoon, meitä ei luultavasti olisi enää olemassa.

Pahoinpitely on kiellettyä. Ennen poliiseihinkin suhtauduttiin hyväntahtoisesti ja kumipatukkaa sanottiin Nokian nuorisovalvojaksi. Siitä kaikesta tehtiin loppu.

Kun lasten kurittaminen kiellettiin, jotkut ilmoittivat pitävänsä sitä maailmanlopun merkkinä. Ja tiedättekö – lain mukaan naisiakaan ei saisi lyödä!

En ole käsittänyt, että tästä tiukkuudesta olisi aiheutunut ongelmia. Tuomarit joutuvat kieltämättä joskus miettimään, onko rintaan tai rintoihin töytäiseminen pahoinpitely vai ei, mutta nämä rajankäynnit ovat juuri se asia, josta tuomarit saavat palkkansa.

Tietysti olen huomannut, että kirkon viholliset ja kristinuskon vihaajat esittävät käsityksensä yleensä kuivissa ja lämmitetyissä tiloissa ja keskittävät kritiikkinsä hyvin vaikeisiin olemisen ja olemassaolon kysymyksiin. En ole kuullut arvostelua kriisipalvelusta enkä edes moitetta siitä, että meillä on papisto, joka on velvoittautunut kuuntelemaan ihmistä.

Soininvaaran blogin kommentoijista muutamat olivat kovin pilkallisia. Kallista uutisaikaa oli tuhlattu bussionnettomuudelle, vaikka liikenteessä kuolee Suomessa harva se päivä suunnilleen tuo määrä ihmisiä.

Toisen ihmisen tunteiden, etenkin surun vähätteleminen onkin kovasti muotia. Työelämässä se on suurta muotia.

Meillä on uusi ihmistyyppi, joka keskeyttää ja sanoo: ”Seli-seli.” Siis turha yrittää selittää, miksi on esimerkiksi myöhässä YPJ-lomakkeiden täyttämistilaisuudesta. Syyhän voisi olla esimerkiksi auton alle jääneen lapsen auttaminen ambulanssiin. Bah. Sellaistahan tapahtuu melkein joka päivä. Pientä se on virkavelvollisuuksiin verrattuna.

Bussionnettomuutta käsitellään laajasti, koska se on dramaattinen ja tunteisiin vetoava. Sitä paitsi ainakin televisiot ja näkemäni lehdet olivat ottaneet opikseen Jokelan ylilyönneistä. Jutut olivat asiallisia, jopa ihmisen huomioon ottavia.

Ehkä nuo kommentoijat harmistuivat juuri siitä?

Pois kissa pöydältä

Kirjoitan sotasurmista eräin taka-ajatuksin. En ole vielä edes päässyt korostamaan, että Suomen siviilimenetykset olivat Euroopan pienimmät sotaa käyneistä maista. Ranskassa kuoli siviilejä 270 000, Saksassa 1,8 miljoonaa, Neuvostoliitossa 11,4 miljoonaa ja Kiinassa ainakin 16 miljoonaa. Suomessa luku on tuhat – kaksi tuhatta. Virossa virallinen luku on 40 000, mutta siinä ei ole mukana Siperiaan vietyjä.

Sitten huomiotani kiinnitettiin juuri nyt myynnissä olevaan The New York Review of Booksin juttuun, jonka kirjoittaja Tony Judtin pari kirjaa olen lukenut.

Hiukan kärjistäen hän esittää siinä saman ajatuksen, johon olen halunnut itse vaihe vaiheelta johdatella lukijoitani.

Sota syövyttää ja pilaa myös ns. voittajan.

Amerikkalaiset ovat viemässä koko maailman nopeassa tahdissa helvettiin.

Siellä on ainakin yksi korkeimman oikeuden jäsen (Scalia) ja joukko juristiprofessoreita, joiden mielestä tunnustukseen kiduttaminen on ”eräissä olosuhteissa” sallittavaa. Ja kuolemanrangaistus on tunnetusti voimassa.

Amerikkalaisilla ei ole mitään muistikuvaa siviiliuhreista eikä oikeastaan liioin sodasta. He ovat kerran toisensa jälkeen lähteneet sotaan silloinkin, kun vihollista ei ole, kuten Vietnamissa ja Irakissa. Edellisessä viholliseksi nimettiin aggressiivinen kommunismi ja jälkimmäisessä Saddam Hussein oletettuine joukkotuhoaseineen.

Lehdissä väitetään, että neljännes sotilaista tai ehkä vielä suurempi osa tulee Irakista takaisin syvästi häiriintyneinä.

Euroopassa – Suomessa – kiltit tädit, humanistisedät ja entiset stalinistit eivät halua muistella sotaa eivätkä lukea siitä.

Valikoiva unohtaminen on käytännössä testattu keino.

Itse asiassa juuri Saksa ja Neuvostoliitto olivat valtioita, jotka tekivät kiduttamisesta ja valtion toimeenpanemasta teloittamisesta ”normaalin” käytännön ja sitten valehtelemisesta ja pettämisestä kansalaishyveen tai ainakin asian, joka oli pakko hyväksyä.

Judt sanoo aika ilkeästi, että Neuvostoliiton kaaduttua alettiin markkinoida ajatusta, että nyt se kaikki on ohi ja unohdetaan. Vuoden 2001 tapahtumien jälkeen alettiin myydä ajatusta, että siviileihin kohdistuva terrorismi olisi uusi asia ja sodalla taltutettavissa.

Mitään sellaista kuin Ranskan tihutyöt Algerian sodassa ja tappio ”terroristeille”, ei ole koskaan tapahtunut. Palestiinalaisten terroria ei suinkaan edeltänyt juutalaisten harjoittama terrori. Eikä valtionpäämiehinä tai ministereinä ole istunut entisiä terroristeja.

Mitä apua sen tietämisestä on, ettei historia alkanut eilen? Miksi ”historiasta ei opi mitään” ja ”historia on kuollut” ovat idiootin iskulauseita?

Mittanauhasta ei opi mitään. Mutta melkein kaikki kasvaminen ja oppiminen tapahtuu vertauskohtien (referenssien) avulla. Mittanauha on nopea referenssi, jota käyttäen voi verrata puun pituutta omaan pituuteensa. Historia on elävä referenssi, mutta sen tunnustaminen ylittää Hiihtoliiton kyvyt.

Rasismikin on saanut huonon maineensa siksi, että ihmisoikeuden kiistäminen eli viholliskuvan luominen on sodanlietsonnan ja sodan keskeinen keino.

Demokratia, jossa eräät menettelytavat, kuten kiduttaminen, ovat kerta kaikkiaan kiellettyjä, on eräs eurooppalainen perinne, jota ei saa sotkea. Meillä on kokemusta ja muistoja eli vertauskohtia muusta.

Kuppikunta

Joku huomasi, että ”komppania” ja siis yhtiö tarkoittaa samaa kuin yksissä leivissä oleminen – con pania, compaignie. Leipä on ”panis” eli perinteisesti ilmaisten pan-is, koska leivän kanssa olisi latinaksi con panem (akkusatiivi).

Kerroin eilen Pippingin pakkikunnista; havainto on loistava, mutta sellaista sanaa ei ollut olemassa eikä ole vieläkään.

Sitä vastoin meillä on kuppikunta, aika lähellä esimerkiksi Proustin cotérie –käsitettä.

Näitä kuppikuntia (joista käytettään jotain hienompaa nimitystä tai haukkumasanaa klikki – alkujaan ”kätten taputtajat”) liikkeenjohdon oppaat joko vihaavat tai kehottavat rakentamaan.

Itse olisin siinä mielessä vanhan liiton miehiä, että en vakavissani usko yksilön olemassaoloon. Siksi keskustelu on joskus väkinäistä, kun toiset eivät usko jumalaan ja minä en usko ihmiseen.

Lévi-Strauss opetti, että ihmisten maailmassa pienin yksikkö on kolme, nainen, sen lapsi ja sen mies. Mies ei tarkoita aviomiestä eikä siittäjää, vaan voi se olla velikin – vaivalloisesti tavoitettavan elannon hankkija ja jonkinmoinen suoja tai vahti ainakin raskausaikana.

Tästä näemme, että edes antropologian mukaan Los Angeles ei kuulu maailmaan. Siellä ennen pitkää perusyksikkö on äiti, lapsi ja ei muuta, paitsi joku vieraileva taiteilija joskus.

Tuo urbaani rakenne, joka ei ole meilläkään millään muotoa tuntematon, on kirjaimellisesti luonnoton.

Olen jopa tenttinyt vuoden 1865 kunnallislain, vaikken jaksanutkaan eilen varmistaa sen vuosilukua. Opiskelijoiden kielenkäytössä MKunnA ja KKunnA sisälsivät vielä 1960-luvulla kumminkin vero-oikeuteen liittyviä säännöksiä, joita joku ilkeä professori saattoi kysyä tentissä.

Kunnallislaki 1917 oli valtavien poliittisten riitojen ja mullistusten lapsi ja samanniminen säännös 1948 taas toisella tavalla kaiken muuttaneitten tapahtumien tulos.

Maalaiskuntien ja kaupunkien itsehallinnosta on kiitettävästi kirjoja, puhumattakaan kunnallislaista. Yksi kohtalaisen tunnettu alan tuntija oli 1920-luvulla asiasta julkaissut K.J. Ståhlberg.

En minä sitä ihmettele, että kuntien on käymässä huonosti. Kaikkia muita yhteenliittymän muotoja on kehitetty joustavasti kulloistenkin tarpeiden mukaan. Esimerkiksi osuuskunnat tulivat ja valitettavasti menivät, ja nyt ne tulevat taas.

Porukkamme on miettinyt monta vuotta, mikä on vertaisryhmä ja millaisia mahdollisuuksia ja vaaroja siihen sisältyy. Moni on huolissaan säätiöistä, jollaiset siis alkavat hallinnoida yliopistoja. Säätiö (Stiftung) oli alun perin saksalaisten oivallus jatkaa kirkollista perinnettä maallisella puolella, kun virheellisesti uskonnollisilta porukoilta, etenkin luostareilta, varastetut varat oli parkkeerattava sopivasti.

Suomeen ei ole kehittynyt anglosaksisen oikeuden trust –järjestelmää, ja se on sääli. Yksityisoikeudessa ”trust” on käännettävissä esimerkiksi ”säädeomaisuus” tai ”erillisvarallisuus”. Fyrkkaa pannaan kiven alle määräehdoin käytettäväksi.

Ehdotankin täten, että Suomen kunnat ja kaupungit muutetaan säätiöiksi. Hallinto kevenisi reippaasti, vaikka päättäjät valittaisiin edelleen vaaleilla. Mutta näin päästäisiin eroon maantieteen kahleista eli voitaisiin perustaa erikseen ”maalaiskunta” hallinnoimaan sairaaloita, ja suuri määrä ”kuntia” hallinnoimaan oppivelvollisuuskouluja.

Suomi on muuttunut.

Maa- ja metsätalouden prosenttiosuus väestöstä on muuttunut 1820 ja kymmenvuotiskausin vuodesta 1840 näin:

83,45 % 82,36 % 81,71 % 80,46 % 78,26 % 74,96 % 64,59 % 68,01 % 67,00 % 66,25 % 60,99 % 54,09 % 41,54 % 31,67 % 17,59 % 12,17 % 1 1,86 % 9,46 % 5,07 % 4,37 %

Viimeinen luku on vuosi 2003 ja viimeistä edellinen 2000.

Teollisuudessa toimivien osuus on pudonnut vuoden 1970 huipusta eli 30 prosentista alle kahteenkymmeneen.

Nämä luvut ovat peräisin Suomen tilastollisesta vuosikirjasta ja lähteenä korvaamattomasta niteestä Suomen taloushistoria 3, Historiallinen tilasto, Tammi 1983.

Luulen ettei kirjaa saa mistään vaikka itkisi. Tekstiosat ovat ihan kohtalaisia, mutta olen edelleen sitä mieltä, että nämä samoin kuin Pihkalan pienet kirjat jättävät Suomen historian auki. Poliittinen historia ja sotahistoria ja ties mikä on katettu kunniallisesti, mutta elinkeinojen ja elinkeinoelämän suhteuttaminen Suomen elämään on tekemättä.

Mutta jotta voisi kirjoittaa firmoista ja pankeista ja vakuutusyhtiöistä ja osuustoiminnasta, pitäisi ymmärtää kuntien ja kuppikuntien historia.

Tämän ymmärtämisen alalla ei ole tungosta.

Jupinaa

Rintamaupseereista olen ajatellut, että tuollainen ominaisuuksien sopusuhta oli ehkä se kaikkein tärkein. Ei mitään sensaatiomaisia urotekoja, mutta toisaalta porukka kesti loppuun asti.

Olen ennenkin mainostanut Knut Pippingin kirjaa Komppania pienoisyhteiskuntana. Pippingin aineisto on JR 12:sta. Siinä sosiologi esittää 1940-luvulla (väitöskirja oli alkujaan ruotsinkielinen) erittäin mielenkiintoisen verkostoteorian.

Vaimoni isä, joka selvisi ihmeellisesi talvisodasta Summassa, oli muuten juuri JR 12:n komppanianpäällikkönä koko varvin Kiestingistä Ihantalaan ja säilyi kaikin puolin hengissä, vaikka Pyöräkankaalla teki tiettävästi tiukkaa.

Pipping pyrki selvittämään konekiväärikomppanian sisäistä rakennetta ja arvioi, että suomalaisen sotavoiman ydinosasto oli pakkiporukka – ne jotka keittivät samoilla tulilla korvikkeensa. Aliupseeriarvoilla ei ollut merkitystä, kotipaikoilla jonkin verran.

”Kaveria ei jätetä” –iskulause on hiukan yllättäen Pippingin esittämän muodossa ”kaverin ruumista ei jätetä”. Kun Ihantalassa ei ollut ruokaa eikä ammuksia, vähät huoltomiehet pantiin kantamaan vainajia pois. Kuolleista ja haavoittuneista huolehtiminen oli hänen mukaansa kaikkein tärkein asia. Sitä ei tarvitse selittää epäitsekkyydeksi. Tuntui paremmalta olla porukassa, jonka tiesi auttavan ainakin sidontapaikalle. Urhoollisuutta taistelussa pidettiin Pippingin mukaan ”yksityisasiana”, jota ei kiitelty eikä moitittu mutta jolla ei sopinut kehuskella.

Tämä on oikeastaan pitkä vastaus siihen hiukan nenäkkääseen kommenttiin viikonlopun sotasurmakirjoituksiin, että kymmenen prosentti kymmenestä tuhannesta on enemmän kuin tuhannesta.

Tarkoitin mittakaavaongelmaa, joka on aidosti vaikea. Jo kadonneessa yhteiskunnassa – mikä oli kylän koko ja mikä kunnan ihannekoko?

Jo mammutinmetsästäjät jakautuivat kyliksi ja klaaneiksi. Nähtävästi viimeksi kuluneet kaksikymmentäviisi tuhatta vuotta sosiaalista rakennetta ovat määränneet ravinnon hankkiminen ja välimatkat.

Siksi minä näitä karttoja julkaisen, jotta näkisitte, miten esimerkiksi joki oli ennen ”maantie”. Asutus keskittyi käyttökelpoisten vesiväylien varteen.

Kaupungeista on kirjoittanut parhaiten Peter Hall (Cities and Civilization). Se on suunnattoman laaja kysymys. Viittaan vain rukkasella koilliseen ja sanon että jossain Arkangelin paikkeilla oli kerran mahtava kauppakaupunki Bjarmia, joka sitten lakkasi olemasta. Syyt ovat oikeastaan tuntemattomia.

Suomalainen kuntajärjestelmä on pitkäkestoinen epäonnistuminen. Maallinen hallinto erotettiin seurakunnista 1862, mutta valmista ei ole tullut.

Kukaties vuoden 1939 kunnat olivat käsiteltäviä – piti olla yksi lääkäri ja kätilö, terveyssisaria ei vielä ollut, kunnantoimistossa tarvittiin pari kanslistia ja kansakoululautakunnassa väkeä.

Toimivaa kokonaisuutta ei voi määritellä väkiluvulla, vaan pinta-ala, kulkuyhteydet ja elinkeinorakenne on otettava huomioon.

Luulen että noista vainajien tilastoista näkyy kuntia, jotka olivat jo ennen sotaa lohduttoman pieniä, ja kymmeniä kuntia, jotka muuttuivat elinkelvottomiksi suurten ja raskaiden sotatappioiden vuoksi. Yhtä kuollutta kohti oli kolme tai neljä ruumiilliseen työhön pystymättömäksi haavoittunutta.

Yhteisö kestää harvennuksen ikäpyramidin alapäästä ja tietysti yläpäästä, mutta tämä parhaassa iässä olleiden menettäminen, joka keksittiin ensimmäisessä maailmansodassa, aiheutti luultavasti pysyviä muutoksia.

Yli puolen vuosisadan takaisissa tilastoissa oikeastaan maanviljelijöiden valtavan suuri osuus herättää eniten ajatuksia. Tuo nimike synonyymeineen tarkoitti maata omistavia ihmisiä. Kun suurtiloja oli niin vähän ja vuokraviljely oli jo järjestetty, maa oli aika pitkälle maanviljelijöiden varassa.

Siitä olen kirjoittanut usein, että evakoiden ja rintamiesten välivarastointi oikeastaan elinkelvottomille alueille ja heidän ajamisensa maanpakoon Ruotsiin on yksi itsenäisen Suomen historian häpeällisimpiä lukuja.

Mutta toisaalta maanviljelijöitä ja näiden poikia kuoli sodissa 20 000 – 25 000. Vaikka heistä oli aikamoinen osa luovutetulta alueelta – eikö tässä ollut sauma ja yksi keino maatalouden alasajoon, joka sitten toteutui?

Elinkeinorakenne muuttui niin nopeasti, että kun 1945 lähes puoli miljoonaa miestä nimitti ainakin osan vuotta itseään metsätyömiehiksi, nyt metsureita on tilastoitu noin sata.

Tämän haluan johtaa aluksi sotatilastoista: ensin meni maanviljely, jonka jäljellä olevaa osaa sanotaan nyt maatalousyrittämiseksi, sen jälkeen meni perinteinen tehdastyö ja nyt on menossa metsäteollisuus.

Kun lähiaikoina julkaisen tässä blogissa laajan kaatuneiden ammattien luettelon, teen sen sanoakseni: katsokaa tarkasti. Neljä viidettä osaa ammattinimikkeistä on oikeastaan kadonnut. Ehkä vielä suurempi osa ammateista on kadonnut.

Mullistus on ollut täydellinen ja siirtyminen tähän palveluyhteiskuntaan, joka joko osoittautuu elinkelpoiseksi tai sitten ei, on monin kohdin sotien suora seuraus.

Pitäjät

Kotikunta Talvisota Jatkosota Miespuolinen väestö 1939
Ahlainen 14 43 1811 3,15 %
Aitolahti 1 17 322 5,59 %
Akaa 29 60 2362 3,77 %
Alahärmä 27 132 3497 4,55 %
Alajärvi 13 129 4931 2,88 %
Alastaro 48 95 2319 6,17 %
Alatornio 70 161 5013 4,61 %
Alaveteli 2 19 1237 1,70 %
Alavieska 35 34 2177 3,17 %
Alavus 71 179 6091 4,10 %
Angelniemi 3 14 476 3,57 %
Anjala 63 71 1927 6,95 %
Antrea 53 105 4410 3,58 %
Anttola 33 75 1521 7,10 %
Artjärvi 25 56 1364 5,94 %
Asikkala 60 169 3922 5,84 %
Askainen 7 18 478 5,23 %
Askola 16 48 1591 4,02 %
Aura 15 2 1047 1,62 %
Bromarv 4 28 1308 2,45 %
Degerby 15 12 693 3,90 %
Dragsfjärd 10 47 2225 2,56 %
Elimäki 48 107 3405 4,55 %
Eno 54 200 4612 5,51 %
Enonkoski 53 65 1559 7,57 %
Enontekiö 2 30 801 4,00 %
Eräjärvi 25 31 945 5,93 %
Espoo 90 163 5158 4,91 %
Eura 26 82 2122 5,09 %
Eurajoki 14 121 2881 4,69 %
Evijärvi 16 85 2855 3,54 %
Forssa 53 101 3418 4,51 %
Haaga ja Huopalahti 28 32 2091 2,87 %
Haapajärvi 48 148 4746 4,13 %
Haapasaari 1 5 95 6,32 %
Haapavesi 67 153 3976 5,53 %
Hailuoto 5 25 1212 2,48 %
Halikko 47 126 3516 4,92 %
Halsua 7 46 1129 4,69 %
Hamina 13 92 2077 5,06 %
Hammarland 1 0 1082 0,09 %
Hankasalmi 35 140 4147 4,22 %
Hanko ja mlk 21 58 3743 2,11 %
Harjavalta 17 62 1247 6,34 %
Harlu 63 79 3924 3,62 %
Hartola 44 146 2999 6,34 %
Hattula 52 110 2381 6,80 %
Hauho 39 138 2777 6,37 %
Haukipudas 41 108 5228 2,85 %
Haukivuori 35 81 2259 5,14 %
Hausjärvi 36 90 3712 3,39 %
Heinjoki 19 35 1841 2,93 %
Heinola ja mlk 63 200 4477 5,87 %
Heinävesi 57 119 4477 3,93 %
Helsingin mlk 120 335 9284 4,90 %
Helsinki 1531 4128 137450 4,12 %
Hiitola 55 104 4132 3,85 %
Hiittinen 2 8 737 1,36 %
Himanka 22 66 2056 4,28 %
Hinnerjoki 3 25 905 3,09 %
Hirvensalmi 72 114 3153 5,90 %
Hollola 60 139 3001 6,63 %
Hongonjoki 10 39 2057 2,38 %
Honkilahti 7 29 906 3,97 %
Houtskari 1 13 895 1,56 %
Huittinen 98 168 4280 6,21 %
Humppila 43 84 1534 8,28 %
Hyrynsalmi 8 74 1886 4,35 %
Hyvinkää ja mlk 62 247 4654 6,64 %
Hämeenkyrö 75 180 4509 5,66 %
Hämeenlinna ja mlk 55 229 5725 4,96 %
Ii 20 110 2926 4,44 %
Iisalmi ja mlk 85 202 8329 3,45 %
Iitti 96 165 4147 6,29 %
Ikaalinen 70 237 6114 5,02 %
Ilmajoki 37 174 6721 3,14 %
Ilomantsi 98 335 6533 6,63 %
Impilahti 117 131 7012 3,54 %
Inari 5 50 1406 3,91 %
Inkoo 29 51 1775 4,51 %
Isojoki 47 114 3462 4,65 %
Isokyrö 70 106 4494 3,92 %
Jaakkima ja Lahdenpohja 69 106 5338 3,28 %
Jaala 45 52 1614 6,01 %
Jalasjärvi 49 365 7302 5,67 %
Janakkala 66 123 4159 4,54 %
Jepua 9 14 1287 1,79 %
Joensuu 23 148 2696 6,34 %
Johannes 44 79 5204 2,36 %
Jokioinen 80 127 2459 8,42 %
Joroinen 41 152 3248 5,94 %
Joutsa 43 137 2666 6,75 %
Joutseno 76 174 3973 6,29 %
Juankoski 11 42 967 5,48 %
Jurva 60 121 3518 5,14 %
Juuka 113 203 5585 5,66 %
Juupajoki 24 77 1642 6,15 %
Juva 119 283 6405 6,28 %
Jyväskylä ja mlk 47 395 13589 3,25 %
Jämijärvi 20 55 2047 3,66 %
Jämsä 41 115 4338 3,60 %
Jämsänkoski 12 56 1561 4,36 %
Jäppilä 34 60 1522 6,18 %
Jääski 91 277 10370 3,55 %
Kaarina 17 63 3377 2,37 %
Kaarlela ja Öja 2 30 2539 1,26 %
Kaavi 69 133 3476 5,81 %
Kajaani ka mlk 71 179 3168 7,89 %
Kakskerta 5 16 659 3,19 %
Kalajoki 30 107 3790 3,61 %
Kalanti 30 89 1978 6,02 %
Kalvola 43 78 1963 6,16 %
Kangasala 48 132 3303 5,45 %
Kangaslampi 36 44 1246 6,42 %
Kangasniemi 75 212 5435 5,28 %
Kankaanpää 21 144 5510 2,99 %
Kanneljärvi 37 54 1871 4,86 %
Kannonkoski 34 64 1727 5,67 %
Kannus 35 93 3135 4,08 %
Karijoki 24 87 2197 5,05 %
Karinainen 22 38 1030 5,83 %
Karjaa 24 73 2606 3,72 %
Karjala 17 36 748 7,09 %
Karjalohja 12 46 975 5,95 %
Karkkila 2 61 2954 2,13 %
Karkku 34 61 1679 5,66 %
Karstula ja Kyyjärvi 122 132 5356 4,74 %
Karttula 65 117 2783 6,54 %
Karuna 10 22 647 4,95 %
Karunki 52 75 1647 7,71 %
Karvia 13 83 2853 3,36 %
Kaskinen 4 16 961 2,08 %
Kauhajoki 37 296 8587 3,88 %
Kauhava 74 131 5341 3,84 %
Kaukola 49 37 2105 4,09 %
Kaustinen 12 83 2361 4,02 %
Kauvatsa 18 51 1384 4,99 %
Keikyä 18 31 917 5,34 %
Keitele 52 130 2297 7,92 %
Kemi 121 359 11762 4,08 %
Kemijärvi 62 264 5122 6,36 %
Kemiö 16 73 2958 3,01 %
Kempele 5 34 875 4,46 %
Kerimäki 71 220 3767 7,72 %
Kestilä 23 72 1933 4,91 %
Kesälahti 60 116 2092 8,41 %
Keuruu 61 164 4145 5,43 %
Kihniö 12 83 1845 5,15 %
Kiihtelysvaara 47 104 2003 7,54 %
Kiikala 36 69 1794 5,85 %
Kiikka 33 86 1958 6,08 %
Kiikoinen 11 59 1430 4,90 %
Kiiminki 13 42 1264 4,35 %
Kinnula 23 51 1399 5,29 %
Kirkkonummi 54 100 3729 4,13 %
Kirvu 96 155 4394 5,71 %
Kisko 42 73 1569 7,33 %
Kitee 78 296 6396 5,85 %
Kittilä 68 140 3160 6,58 %
Kiukainen 21 95 2283 5,08 %
Kiuruvesi 133 276 7217 5,67 %
Kivennapa 84 86 5030 3,38 %
Kivijärvi 43 59 1451 7,03 %
Koijärvi 29 81 1572 7,00 %
Koivisto 82 100 6128 2,97 %
Koivulahti 24 30 1941 2,78 %
Kokemäki 44 109 3722 4,11 %
Kokkola 24 122 4300 3,40 %
Kolari 47 69 1833 6,33 %
Konginkangas 9 48 1340 4,25 %
Konnevesi 41 99 2422 5,78 %
Kontiolahti 19 180 4042 4,92 %
Korpilahti 71 140 3358 6,28 %
Korpiselkä 35 71 1892 5,60 %
Korppoo 3 15 1173 1,53 %
Korsnäs 14 38 2248 2,31 %
Kortesjärvi 12 83 2562 3,71 %
Koskenpää 11 27 1291 2,94 %
Koski Hl. 16 39 1205 4,56 %
Koski Tl. 44 66 1802 6,10 %
Kotka 120 328 10833 4,14 %
Kouvola 36 108 3127 4,61 %
Kristiinankaupunki 8 33 1606 2,55 %
Kruunupyy 4 25 1851 1,57 %
Kuhmalahti 39 38 993 7,75 %
Kuhmo 101 191 6161 4,74 %
Kuhmoinen 56 150 2855 7,22 %
Kuivaniemi 13 84 1787 5,43 %
Kullaa 7 43 1375 3,64 %
Kulosaari 3 40 410 10,49 %
Kuolemajärvi 82 68 2941 5,w0 %
Kuopio ja mlk 145 459 15976 3,78 %
Kuorevesi 25 93 1425 8,28 %
Kuortane 71 116 3436 5,44 %
Kurikka 31 226 5494 4,68 %
Kurkijoki 27 91 4934 2,39 %
Kuru 47 119 2776 5,98 %
Kustavi 13 27 1092 3,66 %
Kuusamo 53 340 7393 5,32 %
Kuusankoski 85 218 8221 3,69 %
Kuusjoki 22 48 1297 5,40 %
Kuusjärvi 38 74 3590 3,12 %
Kylmäkoski 31 81 1132 9,89 %
Kymi 131 256 10747 3,60 %
Käkisalmen mlk 53 92 5208 2,78 %
Kälviä 9 62 2148 3,31 %
Kärkölä 13 85 2317 4,23 %
Kärsämäki 33 90 2347 5,24 %
Köyliö 10 46 1853 3,02 %
Lahti 120 465 12548 4,66 %
Laihia 57 119 4055 4,34 %
Laitila ja Kodisjoki 78 204 4967 5,68 %
Lammi 38 109 3040 4,84 %
Lapinjärvi 45 78 2469 4,98 %
Lapinlahti 95 179 4984 5,50 %
Lappajärvi 18 71 3370 2,64 %
Lappee ja Lauritsala 146 396 8696 6,23 %
Lappeenranta 97 351 6271 7,14 %
Lappfjärd 26 44 3175 2,20 %
Lappi 21 64 1925 4,42 %
Lapua 103 228 7775 4,26 %
Laukaa 93 164 4986 5,15 %
Lavansaari 4 2 546 1,10 %
Lavia 58 83 2616 5,39 %
Lehtimäki 28 47 1580 4,75 %
Leivonmäki 18 49 1156 5,80 %
Lemi 35 95 2166 6,00 %
Lempäälä 31 116 2382 6,17 %
Lemu 9 14 410 5,61 %
Leppävirta 124 249 6324 5,90 %
Lestijärvi 2 17 732 2,60 %
Lieksa 14 78 2626 3,50 %
Lieto 18 53 2049 3,47 %
Liljendal 27 23 894 5,59 %
Liminka 11 79 1954 4,61 %
Liperi 51 145 5541 3,54 %
Lohja ja mlk 76 162 6092 3,91 %
Lohtaja 35 62 2120 4,58 %
Loimaa ja mlk 88 201 5117 5,65 %
Lokalahti 11 22 868 3,80 %
Loppi 75 111 3881 4,79 %
Loviisa 36 53 1876 4,74 %
Luhanka 18 50 1117 6,09 %
Lumijoki 8 55 1194 5,28 %
Lumivaara 14 66 2723 2,94 %
Luopioinen 30 103 2246 5,92 %
Luoto 19 20 1412 2,76 %
Luumäki 77 133 3280 6,40 %
Luvia 16 30 1320 3,48 %
Längelmäki 83 104 1925 9,71 %
Maalahti 51 50 2693 3,75 %
Maaninka 71 140 3050 6,92 %
Maaria 29 75 3880 2,68 %
Maarianh. 1 1 1267 0,16 %
Maksamaa 5 14 1020 1,86 %
Marttila 37 67 1491 6,98 %
Masku 18 26 671 6,56 %
Mellilä 29 35 1101 5,81 %
Merijärvi 22 41 1425 4,42 %
Merikarvia 53 142 4250 4,59 %
Merimasku 4 10 398 3,52 %
Messukylä 28 84 2795 4,01 %
Metsämaa 17 32 880 5,57 %
Metsäpirtti 60 39 2379 4,16 %
Miehikkälä 42 137 2517 7,11 %
Mietoinen 26 29 783 7,02 %
Mikkeli ja mlk 123 351 10984 4,32 %
Mouhijärvi 54 64 2060 5,73 %
Muhos 21 81 2754 3,70 %
Multia 59 96 2239 6,92 %
Munsala 21 23 2332 1,89 %
Muolaa 126 97 5972 3,73 %
Muonio 15 51 1098 6,01 %
Mustasaari 67 56 4385 2,81 %
Muurame 14 45 1255 4,70 %
Muurla 7 27 768 4,43 %
Muuruvesi 40 72 2184 5,13 %
Mynämäki 41 96 2120 6,46 %
Myrskylä 26 62 1388 6,34 %
Mäntsälä 73 136 4065 5,14 %
Mänttä 43 95 2232 6,18 %
Mäntyharju 103 206 4621 6,69 %
Naantali 22 29 867 5,88 %
Nakkila 31 87 2331 5,06 %
Nastola 13 61 2315 3,20 %
Nauvo 2 19 1482 1,42 %
Nilsiä 69 159 4283 5,32 %
Nivala 35 128 5983 2,72 %
Nokia 65 119 4615 3,99 %
Noormarkku 48 78 2116 5,95 %
Nousiainen 34 48 1447 5,67 %
Nuijamaa 61 94 1985 7,81 %
Nummi 14 72 1799 4,78 %
Nurmes 86 128 5974 3,58 %
Nurmijärvi 65 139 3878 5,26 %
Nurmo 60 72 2636 5,01 %
Närpiö 42 69 5908 1,88 %
Oravainen 25 24 2407 2,04 %
Orimattila 80 206 4856 5,89 %
Oripää 11 40 983 5,19 %
Orivesi 53 124 3160 5,60 %
Oulainen 72 113 3755 4,93 %
Oulu 70 363 13461 3,22 %
Oulujoki 19 60 2991 2,64 %
Oulunkylä 10 21 1154 2,69 %
Oulunsalo 3 22 1065 2,35 %
Paattinen 3 11 597 2,35 %
Paavola 20 104 3212 3,86 %
Padasjoki 44 128 2524 6,81 %
Paimio 38 72 2439 4,51 %
Paltamo 71 106 3759 4,71 %
Parainen 30 95 5325 2,35 %
Parikkala 45 240 5198 5,48 %
Parkano 32 160 4416 4,35 %
Pattijoki 8 38 1265 3,64 %
Pelkosenniemi 17 71 1852 4,75 %
Perho 20 64 1820 4,62 %
Pernaja 40 87 3551 3,58 %
Perniö 44 133 3553 4,98 %
Pertteli 33 71 1526 6,82 %
Pertunmaa 45 88 2263 5,88 %
Peräseinäjoki 68 136 3219 6,34 %
Petolahti 17 14 1228 2,52 %
Petsamo 33 61 2767 3,40 %
Petäjävesi 76 91 2574 6,49 %
Pieksämäki ja mlk 60 197 5456 4,71 %
Pielavesi 106 218 5868 5,52 %
Pielisensuu 14 70 3408 2,46 %
Pielisjärvi 116 313 10502 4,08 %
Pietarsaari ja mlk 32 107 4213 3,30 %
Pihlajavesi 51 45 1155 8,31 %
Pihtipudas 43 185 3350 6,81 %
Piikkiö 6 25 1134 2,73 %
Piippola 16 36 1118 4,65 %
Pirkkala 9 41 1131 4,42 %
Pirttikylä 38 32 1731 4,04 %
Pohja 16 53 2781 2,48 %
Pohjaslahti 14 30 4374 1,01 %
Pomarkku 31 74 2411 4,36 %
Pori ja mlk 148 416 15200 3,71 %
Pornainen 20 46 1013 6,52 %
Porvoo ja mlk 154 287 10838 4,07 %
Posio 23 93 2317 5,01 %
Pudasjärvi 71 293 6209 5,86 %
Pukkila 19 29 1061 4,52 %
Pulkkila 18 48 1523 4,33 %
Punkaharju 62 80 1849 7,68 %
Punkalaidun 77 157 3452 6,78 %
Puolanka 36 114 3297 4,55 %
Purmo 25 29 1444 3,74 %
Pusula 29 74 1846 5,58 %
Puumala 71 142 3349 6,36 %
Pyhtää 38 85 2642 4,66 %
Pyhäjoki 26 94 2905 4,13 %
Pyhäjärvi Ol 59 186 4497 5,45 %
Pyhäjärvi Ul. 37 38 2954 2,54 %
Pyhäjärvi Vl 16 84 4142 2,41 %
Pyhämaa 5 14 632 3,01 %
Pyhäntä 18 71 1162 7,66 %
Pyhäranta 17 39 1321 4,24 %
Pyhäselkä 35 100 2337 5,78 %
Pylkönmäki 18 62 1298 6,16 %
Pälkjärvi 40 38 1004 7,77 %
Pälkäne 56 115 2072 8,25 %
Pörtom/Pirttikylä 2 32 1731 1,96 %
Pöytyä 39 81 2416 4,97 %
Raahe 17 54 2090 3,40 %
Raippaluoto 4 38 1617 2,60 %
Raisio 14 26 1006 3,98 %
Rantasalmi 102 180 4176 6,75 %
Rantsila 20 92 2110 5,31 %
Ranua 64 105 2238 7,55 %
Rauma 115 171 7826 3,65 %
Rautalampi 67 97 2928 5,60 %
Rautavaara 45 87 2477 5,33 %
Rautio 12 33 937 4,80 %
Rautjärvi 98 114 2961 7,16 %
Rautu 26 60 2952 2,91 %
Reisjärvi 32 75 2447 4,37 %
Renko 29 66 1456 6,52 %
Revonlahti 7 36 655 6,56 %
Riihimäki 45 135 4793 3,76 %
Riistavesi 14 43 1367 4,17 %
Ristiina 98 144 2910 8,32 %
Ristijärvi 34 75 1763 6,18 %
Rovaniemi 188 443 11306 5,58 %
Ruokolahti 167 516 12325 5,54 %
Ruotsinpyhtää 31 54 2018 4,21 %
Ruovesi 80 173 5400 4,69 %
Ruskeala 77 69 3376 4,32 %
Rusko 4 9 364 3,57 %
Rymättylä 5 38 1279 3,36 %
Räisälä 71 84 3927 3,95 %
Rääkkylä 56 108 3305 4,96 %
Saari 25 86 1906 5,82 %
Saarijärvi 30 204 5276 4,44 %
Sahalahti 23 38 820 7,44 %
Sakkola 55 112 3167 5,27 %
Salla 62 179 4401 5,48 %
Salmi 223 171 7415 5,31 %
Salo 12 86 842 11,64 %
Saloinen 11 45 1528 3,66 %
Sammatti 9 23 523 6,12 %
Sauvo 39 53 1304 7,06 %
Savitaipale 106 172 4064 6,84 %
Savonlinna 39 142 3720 4,87 %
Savonranta 27 41 1770 3,84 %
Seinäjoki 20 88 4253 2,54 %
Seiskari 2 1 347 0,86 %
Sievi 31 118 3611 4,13 %
Siikainen 31 68 2779 3,56 %
Siikajoki 11 35 1175 3,91 %
Siilinjärvi 69 81 2636 5,69 %
Siipyy 11 41 1825 2,85 %
Simo 53 40 1896 4,91 %
Simpele 11 64 1266 5,92 %
Sipoo 72 98 3474 4,89 %
Sippola 115 269 6064 6,33 %
Siuntio 34 50 2046 4,11 %
Snappertuna 5 21 1031 2,52 %
Soanlahti 54 39 1522 6,11 %
Sodankylä 128 130 3604 7,16 %
Soini 82 85 2326 7,18 %
Somerniemi 30 62 1153 7,98 %
Somero 80 175 4480 5,69 %
Sonkajärvi 71 139 4702 4,47 %
Sortavala ja mlk 144 248 12607 3,11 %
Sotkamo 110 206 7236 4,37 %
Suistamo 163 111 4552 6,02 %
Sulkava 78 162 3431 7,00 %
Sulva 34 25 1712 3,45 %
Sumiainen 44 43 1192 7,30 %
Suodenniemi 26 54 1390 5,76 %
Suojärvi 221 124 8306 4,15 %
Suomenniemi 14 53 1040 6,44 %
Suomusjärvi 31 39 956 7,32 %
Suomussalmi 88 223 5638 5,52 %
Suonenjoki 92 181 4185 6,52 %
Suoniemi 22 28 888 5,63 %
Suursaari 4 2 385 1,56 %
Sysmä 86 210 4540 6,52 %
Säkkijärvi 32 76 4380 2,47 %
Säkylä 11 27 1573 2,42 %
Särkisalo 5 35 971 4,12 %
Säräisniemi 42 65 2141 5,00 %
Säyneinen 41 58 1493 6,63 %
Säynätsalo 11 28 905 4,31 %
Sääksmäki ja Valkeakoski 66 62 4020 3,18 %
Sääminki 64 118 5249 3,47 %
Taipalsaari 63 111 1837 9,47 %
Taivalkoski 42 82 2515 4,93 %
Taivassalo 16 47 1356 4,65 %
Tammela 53 124 3637 4,87 %
Tammisaari ja mlk 6 9 2469 0,61 %
Tampere 301 916 33897 3,59 %
Tarvasjoki 30 50 1011 7,91 %
Teerijärvi 1 30 1890 1,64 %
Teisko 37 117 2313 6,66 %
Temmes 4 24 628 4,46 %
Tenhola 14 25 1944 2,01 %
Terijoki 61 67 3722 3,44 %
Tervo 41 34 1508 4,97 %
Tervola 31 69 2702 3,70 %
Teuva 49 179 4901 4,65 %
Tiukka 4 11 795 1,89 %
Tohmajärvi 56 148 3204 6,37 %
Toholampi 27 82 2931 3,72 %
Toivakka 36 15 1583 3,22 %
Tornio 10 66 1072 7,09 %
Tottijärvi 6 12 632 2,85 %
Turku 283 789 33629 3,19 %
Turtola 59 109 2278 7,37 %
Tuulos 7 43 932 5,36 %
Tuupovaara 39 125 2337 7,02 %
Tuusniemi 39 100 3568 3,90 %
Tuusula ja Kerava 73 153 6769 3,34 %
Tyrnävä 22 70 2040 4,51 %
Tyrväntö 9 30 748 5,21 %
Tyrvää ja Vammalan kpl 69 131 4669 4,28 %
Tytärsaari 1 1 245 0,82 %
Töysä 55 84 2185 6,36 %
Ullava 1 34 941 3,72 %
Ulvila 89 96 5822 3,18 %
Urjala 81 175 3895 6,57 %
Uskela 34 42 2840 2,68 %
Utajärvi 25 72 3258 2,98 %
Utsjoki 2 10 402 2,99 %
Uukuniemi 74 126 3109 6,43 %
Uurainen 59 63 1734 7,04 %
Uusikaarlepyy 10 28 554 6,86 %
Uusikaupunki 24 58 2073 3,96 %
Uusikirkko 90 127 5448 3,98 %
Vaasa 114 252 14840 2,47 %
Vahto 2 17 492 3,86 %
Vahviala 70 65 2983 4,53 %
Valkeala 93 210 5335 5,68 %
Valkjärvi 63 84 3858 3,81 %
Valtimo 42 49 2269 4,01 %
Vampula 32 72 2194 4,74 %
Vanaja 18 54 1523 1,20 %
Varkaus 71 181 5987 4,21 %
Varpaisjärvi 45 129 2884 3,94 %
Vehkalahti 64 129 4413 9,46 %
Vehmaa 39 93 2040 6,47 %
Vehmersalmi 20 98 2060 5,73 %
Velkua 1 9 251 3,98 %
Vesanto 45 69 2388 4,77 %
Vesilahti 48 118 3001 5,53 %
Veteli 18 73 2449 3,72 %
Vieremä 57 142 3408 5,84 %
Vihanti 31 69 1983 5,04 %
Vihti 79 161 4003 6,00 %
Viiala 23 65 1400 6,29 %
Viipuri ja mlk 698 503 33263 3,61 %
Viitasaari 67 296 5705 6,36 %
Viljakkala 26 54 1268 6,31 %
Vilppula 42 157 2699 7,37 %
Vimpeli 7 53 2243 2,67 %
Virolahti 59 102 3747 4,30 %
Virrat 107 230 5901 5,71 %
Virtasalmi 51 93 1621 8,88 %
Vuoksela 21 31 1453 3,58 %
Vuoksenranta 27 32 1831 3,22 %
Vuolijoki 14 24 1327 2,86 %
Vähäkyrö 51 69 2581 4,65 %
Värtsilä 94 100 3243 5,98 %
Vöyri 59 68 4079 3,11 %
Yli-Ii 8 82 1741 5,17 %
Ylihärmä 36 55 1939 4,69 %
Ylikiiminki 15 82 1885 5,15 %
Ylimarkku 7 22 1904 1,52 %
Ylistaro 75 192 5223 5,11 %
Ylitornio 57 146 3218 6,31 %
Ylivieska 32 114 4519 3,23 %
Ylämaa 35 79 1797 6,34 %
Yläne 23 70 1726 5,39 %
Ylöjärvi 24 105 2260 5,71 %
Ypäjä 42 108 2269 6,61 %
Ähtäri 87 146 4172 5,58 %
Ähtävä 12 14 1440 1,81 %
Äyräpää 22 54 3055 2,49 %
Äänekoski ja Suolahti 4 57 5294 1,15 %
Total 26003 60090 1893583 4,60 %

= = =

Kun kopioitte, muuttakaa välilyönnit sarkaimiksi (^p). Sen jälkeen vieminen Exceliin onnistuu myös leikepöydän kautta.

Luvut ovat, kuten eilenkin, puolustusvoimain nettilomakkeista. Todelliset luvut ovat suurempia. koska merkintä kotipaikasta puuttuu usealta. Tilanne on kuitenkin ratkaisevasti parempi kuin Kansalaissodan tutkijoilla, joiden ainoa tieto kuolleesta saattaa olla "Rantanen ?".

"Miespuolinen väestö" on Metsälän kirjasta 31.12.1939. Olen tarkastanut ne kertaalleen ja löytänyt joitakin virheitä ja paljon tulkinnanvaraisuutta.

Koska kaikki luvut on aikoinaan kopioitu käsin, olen kiitollinen lyöntivirheiden osoittamisesta.

Prosenttiluvut ovat hiukan korkeampia kuin erittäin suositeltavassa Tarmo Metsälän kirjassa Isänmaan puolesta. Suomalaisten taistelujen tiet ja tappiot 1939-1945.

Ajatukseni on, että toiset voisivat jatkaa tästä. Kuten sanottu, alkuperäiset tiedostot ovat käytettävisäni ja arvelen - oikeudellisesti - että kantatiedostoni olisi tekijänoikeuslain tarkoittama tietokanta niin että voisin määrätä siitä pyytämättä lupaa puolustusvoimilta. Mutta en halua joutua siitä riitoihin.

Aineiston käsitteleminen on teknisesti aika hankalaa, koska jatkosodan tilasto ei mahdu Exceliin. Tosin nyt SPSS 16.0 tekee editoinnin siedettävän helpoksi.

Pari lisähuomautusta: kaatuneissa ovat mukana eri puolilla Eurooppaa kaatuneet SS-miehet ja aika suuri määrä "ulkomaalaisia" eli rajantakaisia karjalaisia, virolaisia ja vapaaehtoisia eri maista. En tiedä, onko heitä sankarihaudoissa.

Ainakin Lappeenrannan ja Ruokolahden suuret luvut johtuvat osittain sinne siirretyistä luovutetun Karjalan vainajista.

Jatkaakseni keskustelua

Kirjoitan tämän oikeastaan yleissivistyksen takia. Näitä luotettavina pitämiäni tietoja ei ole helposti löydettävässä muodossa juuri missään.

Tiedossani ei ole toistaiseksi tutkimusta, josta kävisi ilmi, ketä olivat ne ihmiset, jotka kaatuivat sodissa 1939-1944.

Oma aineistoni on alkujaan peräisin puolustusvoimien verkkosivuilta. Olen työskennellyt tuon aineiston kimpussa monia vuosia varsin paljon, mutta tutkimusta siitä ei tule. Pelkästään aineiston saaminen vertailukelpoiseksi on ollut kaamea käsityö. Olen muuttanut ammatiksi ”maanviljelijä” mm. merkinnät mv. maanv., maanvilj., til., tal., tilallinen, talollinen ja talokas, mutta en esimerkiksi ammattinimikettä ”mäkitupalainen” tai ”palstaviljelijä”.

Se ei ole tämän päivän aihe, mutta verkossa olevissa tauluissa joukko-osasto on ilmaistu lukemattomin eri tavoin, esimerkiksi JR 7/II/6, Jr 7/6/II, JR 7/6, JR 7/6 komp, 6/jr 7 jne.

Tutkimukseksi sanoisin sellaista, jossa tietoja voisi verrata johonkin. Sotavoimaan kuuluneista ei ole kokonaisesitystä eikä sellaisen aikaansaaminen tunnu mahdolliselta.

Jos voisi verrata kaatuneita henkiin jääneisiin ja vielä haavoittuneisiin, sitten tietäisikin jotain.

Olen torjunut kymmeniä kertoja nimiini pannun väitteen, että kaatuneista olisi löydettävissä poliittinen jakauma ja siten sotaherrojen ilkeyttä. Tämä ei tietenkään ole totta eikä voi olla totta.

Itse asiassa esitin kerran kysymyksen, mahtoiko talvisodassa kulua taistelujen loppuvaiheessa paljon sellaisia joukkoja, joiden sotilaskoulutus oli huono tai olematon. Yksi ryhmä näistä olivat armeijan oman myöntämisen mukaan ”punaisiksi” merkityt.

Tuo kysymys on kuitenkin aika toisarvoinen.

Kysymyksen takana on ongelma: tilastojen analysoiminen on hyvin vaikeaa, ja etenkin kaikki yleistykset kaikista kaatuneista ovat hyvin epäilyttäviä. Lukumäärä on niin suuri. Kun muuan pitäjä (Längelmäki) joitakin vuosia sitten nimettiin maan pahimmat tappiot kärsineeksi, siellä oltiin kovin ihmeissään.

Vähän väliä kysytään, selvisivätkö ruotsinkieliset pitäjät kovinkin helpolla.

En ryhtyisi vastaamaan siihenkään, koska pitäjäkohtaisiin tappiolukuihin vaikuttivat niin monet seikat. Listoiltani löytyy selviä suomenkielisiä pitäjiä, jotka pääsivät vähällä.

Mutta siinä on monta ongelmaa, onko sankarihaudan sijainti tai arkistoitu viimeinen asuinpaikka osoitus kotipaikasta. Suurimpien kaupunkien kuntarajat olivat epämääräisiä. Esimerkiksi Munkkiniemi, Haaga ja Oulunkylä eivät kuuluneet Helsingin kaupunkiin, saati Pitäjänmäki.

Sopivan tarkan näköinen luku kaatuneista on 91 948 henkilöä, joista talvisodassa kaatui 26 353.

Sotatappiot ovat siis alle 3 prosenttia kokonaisväestöstä.

Vuonna 1941 kaatui 26 938, 1942-1943 18515 ja 1944 20141.

Jatkosodassa hyökkäysvaihe oli siis raskaampi kuin suurtaistelut -44.

Lukuihin kuuluvat rauhan aikana, tyypillisesti sotasairaaloissa sotavammoihin menehtyneet.

Sitä on sitten vaikea sanoa, paljonko kokonaistappiot olivat, koska sotavoiman määrä vaihteli jatkuvasti. Äärimmäisen karkeasti kuvaillen aseissa oli 400 000 – 450 000 ihmistä. Luku lienee suurimpia koko maailmassa.

Suomen väkiluku oli 1939 3,7 miljoonaa ja 1945 3,77 miljoonaa. Miespuolisen väestönmäärä oli 1,8 ja 1.78 miljoonaa, joista 20-50 –vuotiaita 816 000 ja 796 000. Kaatuneita oli siis sotaan lähteneistä yksi kahdeksasta. Arvaan että taisteluihin osallistuneista osuus olisi ollut noin yksi viidestä.

Upseereita eli RUK:n 1920-1944 käyneitä oli 29 931. Sotavuosina upseerikoulutuksen sai 14 354 miestä.

Upseereita kaatui 5 030, joista talvisodassa 1 157. Vänrikkejä kaatui 2 700 ja luutnantteja 1 784.

Noin puolet kaatuneista oli sotamiehiä ja noin viidennes korpraaleja tai alikersantteja.

Upseerien osuus kaikista kaatuneista oli noin 5,5 %.

Karkean laskelman mukaan upseerien osuus koko sotavoimasta olisi suunnilleen sama.

Jatkossa ilmoitetuista ammateista – jatkosodan kaatuneista maanviljelijöitä oli ainakin 20 000 ja erilaisia työmiehiä 15 000.

Yhden kaatuneen ammatti oli tivolin johtaja, mutta olipa sukunimikin Sariola.

Loukatakseni yksityisyyttäni

Yksi tapa kaventaa yksityisyytensä suojaa on levitellä asioitaan julkisuudessaan. Kun on tehnyt sen, on paha itkeä jälkeenpäin, että toiset tunkeilevat.

Nytkään en jaksa vastustaa kiusausta. Tämän blogin kautta niin suuri osa tiedon tarvitsijoista saa informaation.

Onnistuin näet saamaan isäni Kaunialaan heti, huomisesta, pysyvästi. Suuri kunnia ylilääkärille. Isäni ei ole teknisessä mielessä sotainvalidi, vaan on kärsinyt nyt kymmenen vuotta siviilitapaturmasta, omalla mökillä kaatumisen aiheuttamasta neliraajahalvauksesta. Puhe oli sellainen, että tuo mies ei sitten enää ikinä omin voimin liiku, mutta kuntoutuipa vain.

Etenevä hermotulehdus, joka aiheutti taannoin kuolion, näyttäisi johtuvan kaularangan ahtautumasta, joka puolestaan aiheutuu lento-onnettomuudesta 1942.

Terveisiä vain Lotinanpeltoon. Se oli LaGG, joka ampui Fokker CX:n hävittäjäsuojasta huolimatta alas. Sota jatkui samana tai seuraavana päivänä. Olen tainnut sanoa ennenkin, että isäni oli yksi niistä, joka käytti armeijassa kuusi vuotta, koska hän meni siviilikarkurina asevelvolliseksi vuoden alussa 1939 ja tuli jouluksi 1944 Lapin sodasta; välirauhan aika meni tietenkin kesävänrikkinä.

Senkin olen varmaan maininnut, että hän kävi sen RUK:n kurssin, joka sitten kaatui melkein yhdettömiin, nimittäin tämän tammikuun lopussa 1940 keskeytetyn, ja olisi ollut kai Summaan menossa, mutta nimenhuudossa kysyttiin paria halukasta lentokoneen tähystäjäksi. Lentokonejoukoissa se sota olikin sitten aivan erilaista kuin maan tasalla. Miehiäkin oli melkein koko ajan enemmän kuin kalustoa.

Tarinassa on opetus. En ehkä ollut ikinä tullut ajatelleeksi, että isäni mielestäni yletön liikunnan harjoittaminen olisi ollut jotain muuta kuin sulaa hulluutta. Ehkä hän oli havainnut hyvinkin varhain, että vaivat pysyvät kurissa, kun kurittaa ruumistaan.

Pohjanmaalla painijat sanoivat, ettei hyvin harjoitellut mies mitään selkärankaa tarvitse. Lihaksisto riittää. Yksikin ortopedi kertoi olevansa täysin samaa mieltä.

Se on tietenkin sensaatio ja suuri onni, että ihmiset – vanhempani – elävät korkeaan vanhuuteen eli yli 85:n säilyttäen ymmärryksensä ja persoonallisuutensa.

Kun sitten alkujaankin uhmapäinen projekti, että vanha pariskunta asuu tavallisessa kodissaan tavallisessa Espoossa kahdestaan, alkoi mennä vaikeaksi ja sitten yli voimien, sotavammasairaalan ovet avautuivat. Monissakin paikoissa käymäseltään kuntoutuksessa ollut isäni oli antanut kautta rantain ymmärtää, että asuminen ihan pösilön huonekaverina on masentavaa. Tarkoittaen siis potilasta, joka ei enää ymmärrä puhetta eikä kirjoitusta eikä tiedä, onko yö vai päivä.

Tämä tällainen lähihoito on ollut tietysti ylellistä ja samalla raskasta. Rikas veljeni on käynyt joka aamu töihin mennessään auttamassa faarille housut jalkaan ja taitava veljeni on vastannut siitä että tarvittavat pelit ja vehkeet toimivat. Nuorempi poikani on vastannut mittavasta liikenteestä apteekkiin ja reseptejä uusimaan ja sisko hyvinvointipalveluista.

Toisin sanoen joskus kirottu ja joskus hämmästelty klaani on ollut liikkeellä niin että menee vähän mietteliääksi, kun tietää, millainen määrä on vanhoja ja yksinäisiä.

Sellaisia terveisiä, että nuorempia ihmisiä sopii naureskella vanhempien vähättelystä ja myös aiheettomasta ihailusta. Vanhana sitten huomaa, että huollossa, hoidossa ja hoivassa onkin yksi ylin periaate, jolla on niin hempeä nimi, että ujostuttaa sanoa – ihmisarvo tai jopa inhimillinen arvokkuus. Mahdollisuus matkustaa omana ihmisenään aikansa loppuun asti. Ja omalla kustannuksellaan.