Kuvassa ylhäällä oikealla oleva ryssän solttu on isoisäni
Juho Kemppinen. Kuva on otettu 1915. Viiksiäijä on hänen veljensä Risto.
Pienessä kuvassa hän muutama vuosi takaperin asevelvollisena. Alakuvassa olevat
Helena-vauva ja Hilda kuolivat siviilissä Neuvostoliitossa. Risto ja Liisa ja
hyvin pitkä rivi muita saivat surmansa kotiseudullaan, muinoin Levashovon
pohatalta ostetulla maalla, naapurikiinteistön puolella olevassa avannossa,
tai Siperiassa tai matkalla sinne.
Kun Juho oli lokakuun vallankumouksen aikaan Pietarissa,
hänellä oli repullinen rahaa. Silläkin asialla oli kääntöpuolensa. Raha oli
vastikään menettänyt arvonsa. Olen itsekin nähnyt niitä tshervonetseja, tsaarin
seteleitä.
Tuota valokuvaa ei ole juuri levitelty edes perheen
piirissä. Isänisä on valokuvissakin äreän näköinen ukkeli Helsingin
Ruoholahdenkadulta. Sitten hän kuoli, 1958.
Kuva on ajankohtainen.
Suur-Venäjä… Suur-Saksa oli aikansa jotenkin virallinen
aate. Berliinissä sijainnut poliittinen johto lajittele ihmiset ryhmiin ”kansan-saksalaiset”
ja muut. Volksdeutsch eli siis kansansaksalainen tai saksan-kansalainen oli
esimerkiksi jossain naapurimaassa asuva ryhmä. Sellainen ryhmä oli
pelastettava, halusi se sitä tai ei. Etenkin nuo ryhmät oli pelastettava
slaavilaisilta.
Suur-Suomen muistatte muistuttamatta. Tuon lähinnä vuosien
1941-1943 poliittisen aatteen ongelmat olivat tutut. Kuka on niin suomalainen
että kelpaa suur-suomalakiseksi? Menettääkö ihminen suur-suomalaisuutensa
kallistumalla vasemmistolaisiin aatteisiin? Näitä jouduttiin miettimään
Itä-Karjalan piikkilankojen äärellä. Joku pikaälyinen ymmärsi, ettei alkujaan
aivan väritöntä nimitystä ”keskitysleiri” pidä käyttää. Keskittäminen
tarkoittaa keräämistä – kokoamisleiri.
Sanomalehdissä on näkynyt muutaman kerran historian
roskatynnyristä ongittu sana ”panslavismi”. Se oli 1800-luvun aate, ja siitä
oli myös Suomessa harmia.
Kunnon todisteiden puuttuessa arvioin, että V. Putin ei
suinkaan tavoittele Itä-Ukrainaa, Länsi-Ukrainaa tai muuta pientä. Tuo
panslavismi eli yleisslaavilaisuus ei sekään oikein toimi, koska
ei-slaavilaiset Viro, Latvia ja Liettua ovat selvästi tähtäimessä. samoin kuin
Suomi.
Tavoitteena on Suur-Venäjä.
Kartalle sijoitettuna tuo tavoite muistuttaa oudosti
Neuvostoliiton vaikutuspiiriä, johon siis kuuluu niin sanottu Itäblokki, kuten
Unkari, mutta ei Kreikka. Miten Putin aikoo tavoittaa Itä-Saksan, sitä en osaa
kuvitella, mutta ydinpelote varmaan tehoaisi. Kaliningrad on sopivan lähellä.
Meille vakuutetaan nyt joka päivä, että Suomeen ei kohdistu
vaaraa. Tuo tarkoittaa, ettei kuvassa esiintyvän kaltainen eikä liioin
maastopukuinen ryssän solttu meitä vaani.
Kuvan henkilö, isoisäni, vastusti henkeen ja vereen,
kirjaimellisesti muuten, bolshevikkeja eli Neuvosto-Venäjää. V. Putinia hän
vastustaisi ainakin siksi, että tämä on luultavasti raittiusmiehiä, joka
isoisäni ajattelutavan mukaan on venäläisessä niin yllättävä piirre, että se on
vahva salaisen poliisin miehen merkki.
Kuvan olen ottanut tähän itseäni varten, jotta muistaisin,
miten kaikki venäläiset eivät ole venäläisiä. Puheena oleva pieni osa Kemppisiä,
joka asui siis Pietarin seudulla helmikuusta 1836 sinne Hiitolasta
harhailleena, tuli Venäjällä toimeen ihan hyvin aikana, jolloin Suomessa
kuoltiin nälkään tai tauteihin. Tosin liikkeelle lähteneiden Riston ja Katrin,
jonka oma sukunimi on unohtunut, 18 lapsesta kuoli pienenä 14.
Tämä isoisästäni. V. Putinin henkinen isoisä ei ole
isä-Karamazov, joka oli teutaroiva tempoja, ei hulluuden rajalla tanssiva
Dmitri eikä lauhkea Aljosha, vaan Ivan Karamazov, jonka mielestä järjen nimessä
ja Jumalan poissa ollessa kaikki on sallittua.
Merkittävimmät lukijat ovat tietenkin olleet oikeassa. Tuo
Dostojevskin mahdoton romaani, joka siis on aivan äskettäin tullut kauppoihin
uutena suomennoksena, näyttää sisältävän koko tulevaisuuden selityksen ja
venäläisyyden pesänselvityksen.
Koska teos valmistui vuonna 1880, sen ennustama tulevaisuus
on nyt menneisyyttä. Menneisyys tosin jatkuu yhä. Varatkaa hevonen. Isoisäni
tuli selkähevosella rajan yli vuonna 1919 osallistuttuaan edellisvuonna täällä
kansalaissotaan valkoisena eli varmasti eri univormussa.