Sivun näyttöjä yhteensä

31. elokuuta 2023

Syvä kivi


 

Tutkijat ovat piilottaneet hämmennyksensä. Pohjois-Amerikan muinaismeren pohjan alta kivestä esiin kaiverretut hirmuliskojen jäänteet eivät käyneet ihmeestä. Onnenpotku oli löytää niin paljon niin pieneltä alueelta. Ihme se ei ollut. Selittämättömän suuria luun palasia korjattiin talteen jo 1600-luvulla, ja etenkin Mary Anning etsi ja löysi niitä järjestelmällisesti Englannin etelärannikolta 1800-luvun alussa. Hän näytti niitä miehille, jotka pistelivät ne liivintaskuihinsa ja näyttivät niitä henkilökohtaisina saavutuksinaan kokouksissa. Mary ei saanut kunniaa edes kokonaisen liskon - ichtyosauruksen - luurangosta, jonka hän kokosi löytämistään palasista, koska hän oli vain nainen.


Salaisuus oli humanoidin luuranko, joka raaputettiin esiin allosauruksen alta hiekkakivestä. Selittämätöntä on, että tuo luuranko on puoliksi kiinni peruskalliossa, sen sisällä.


Peruskallio on syväkiveä eli maapallon hitaasti miljardeja vuosia sitten kiinteytyessä muodostunutta kalliota. Sitä on Suomessa näkyvissä runsaasti. Myös viimeisin jääkausi, joka poistui runsaat kymmenen tuhatta vuotta sitten, höyläsi meillä maanpintaa, juuri peruskallioon asti. Yksi sen tyypillinen kivilaji on kaikkien tuntema graniitti, rantakalliomme.


Tässä tapauksessa luuranko on nykyihmistä miljoona vuotta sitten edeltäneen homo erectuksen. Nimi tarkoittaa pystyä ihmistä eli kahdella jalalla kävelemistä.


Luurangon kädessä on Sveitsin armeijan linkkuveitsi. Punainen kuori, jonka sisään terät lukkiutuvat, on hiukan tummunut. Terät ovat kirkkaita ja toimivia. Koska tuollaisen kiven sisällä ei yleensä ole huokosia eikä siis vapaata happea, metalli ei ole ruostunut edes kivessä näin pitkään maatessaan. Happea syväkivessä on vähän, lähinnä maasälpään tai kiilteeseen sitoutuneena.


Tutkimusten mukaan tämän upseerimallisen veitsen ikä on noin 150 miljoonaa vuotta. Ajoituksissa ei tietenkään voida käyttää hiili-isotooppia, mutta esimerkiksi eloktroluminisenssin tulos on sinänsä selvä.


Ainoa puhtaasti tieteellinen selitys on aikaritsa. Joku on jossain keksinyt ritsat, joilla voidaan ampua tavaraa menneisyyteen. Tuo joku, joka ei ole halunnut nimeään julkisuuteen, on kokeillut onnistuneesti linkkuveistä ja sen perään tuon kädellisen tyypin luita.


Jos tuo vanhan haaveen toteuttanut keksijä oli hullu niin kuin keksijät usein tahtovat olla, hän ei ehkä jaksanut hillitä mieltään, vaan ampui menneisyyteen seuraavaksi itsensä. Ritsat hän vei varmaan mukanaan, koska niistä ei ole tietoa eikä edes huhua.


Oletettavasti hän harhailee jossain jurakauden kortteiden keskellä. Kukkakasveja ja meille tuttuja puita ei vielä ollut, mutta ilma oli hengitettävää, kenties jopa reipastuttavaa. Nisäkkäitä ei juuri ollut, mutta petoliskot olivat niin kovia kulkemaan, että pakoon juoksemisessa mahtoi olla tekemistä.


Suuren suvun viimeinen vihanta krokotiili juoksee lähdeteosten mukaan jopa 20 km/h, eli pakoon pötkivä ihminen voi hyvin jäädä toiseksi.


Elokuvan kuuluisaksi tekemä raptor pisteli yli viittäkymppiä. Vaikkei se ollut suurensuuri, siinä olivat kyllä ritsat tarpeen. Ja linkkuveitsi, joka tarkasti katsoen onkin myöhäinen tekninen versio hirmuliskosta.




30. elokuuta 2023

Mieliala



Eilen televisiosta lähetettiin Kaija Saariaho viimeiseksi jäänyt teos. Hän tiesi sairautensa trumpettikonserttoa säveltäessään.


Kuvasta päätellen Musiikkitalon yleisö oli saman tunteen vallassa kuin itse olin kotonani. Loveen lankeaminen oli alkujaan louheen lankeamista ja loihi puolestaan kallion repeämä. Sellaisia on Suomessa paljon muitakin kuin Helvetinkolu. Peurungan ja Vihtavuoren tienoilla on monta ja Koski H.l., nykyiseltä nimeltään jotain muuta, käsittää Salpausselästä sellaise pätkän, joka on tiheänä suppaa. Nuo jäälohkareen hitaamman sulamisen aiheuttamat kartionmuotoiset kuopat ovat kuulemma suunnistajien hyvin tuntemia ja usein kiroamia. Sellainen saattaa olla kymmeniä metrejä syvä niin että luitaan rikkomatta alas päästyään saa seuraavaksi ihmetellä, miten täältä pääsee hengissä ylös.


Yleensä todella merkittävän asian huomaa siitä, että se meni ohi jo. Sitä perua on myös sanonta, että onnea on tartuttava otsatukasta. Muuta mahdollisuutta ei ole, koska se liikkuu lujaa.


Günther Grass ja Thomas Bernhard näyttäisivät olleen elinaikani merkittävimpiä eurooppalaisilta kielialueilta; saman kielialueen Heinrich Böll toki ylsi hänkin hienoihin saavutuksiin (etenkin “Tohtori Murken kootut tauot”).


Kysyn itseltäni, mitä näiden kahden sopivaan aikaan kuolleen mestarin tuotannon lukemiseen vaikuttaa se, että heidän menneisyydeksi näkemänsä haamut ovat palanneet ja tuonee tullessaan pahan pandemian pelon ja auttamattoman ilmastonmuutoksen, jonka huomiotta jättämiseen en näe aihetta. 


Bernhardin kirjoista ajattelen sitä yhtä, jossa pianisti hankkiutui heti eroon Steinway-flyygelistään kuultuaan nuoren Glenn Gouldin soittavan samaa Bachin teosta, josta hänkin oli saanut kiitosta yleisöltä ja arvostelijoilta, ja sitä toista tarinaa, jossa syvällinen taiteen tuntija istuu 35 vuotta useita päiviä viikossa tuijottamassa taidemuseossa Tintoretton maalausta opittuaan vihaamaan hienoimmissa tauluissa nimenomaan niiden virheettömyyttä. Samalla hän kasvaa vihaamaan yhteiskunti, jotka pitävät yllä taidemuseoita, ja ihmisiä, jotka käyvät niissä, lukuun ottamatta vaimoaan, joka liukasui pihassa, koska musseo ja kaupunki olivat laiminlyöneet kävijöiden turvallisuuden.


Tuota Tintorettoa en tosin ymmärrä; olen itse katsellut hänen töitään Venetsiassa, eivätkä ne minusta olleet paljon paskojakaan verrattuna esimerkiksi Sienasta löytyviin (Salvatore Rosi, Amrogio Lorenzetti ja ne pari muuta, joille ei ollut ehditty kertoa, että nyt on kuulkaa renessanssi alkanut). Niissä Sienan freskoissa ei seikkailla taivaassa, kuten Tintoretto tekee, vaan kuvataan yleissiviilioikeutta, kuten hyvää ja huonoa hallintoa kaupankäynnin kannalta.


Grass, joka hallitsi juoksevan tekstin ongelman, kirjoitti lopuksi siitä aiheesta kirjan, joka näennäisesti kertoo Grimmin veljesten sanakirjapuuhista ja siis etenkin yksittäisten sanojen miettimisestä.


En ole tuosta pinttymästä itsekään ensinkään vapaa. Aina joskus muistan, että maanjako-oikeudellinen termi “vesijättö” on ruotsiksi “anhopning”, ja haaska, jolta karhua ei lain mukaan saa ampua, on “åtel”.


Grassin “Kissa ja hiiri” oli liki parasta, mitä sota-ajan nuorista on kirjoitettu, ja ohutkin se on. “Peltirumpu” on kokonainen maailma ja historia. Grass oli Otavan kirjailija. Olin siellä töissä, kun “Kampela” (Der Butt) ilmestyi, ja kokouksissa olin tohkeissani. Silloiset kokeneemmat työtoverit pyörittelivät kirjaa käsissään, selvittivät lievetekstistä, että puhe oli tavalla tai toisella Grimmin sadusta, ja kirja hylättiin. Tammi otti sen ja kaikki seuraavat Grassit lemmessä. “Mahdottoman” tehtävän eli suomentamisen otti hoitaakseen Oili Suominen, jonka työn jälki on joka suhteessa erinomaista.


Oma suosikkini Grassin tuotannossa on “Kirjailijakokous”, jossa seikkailevat barokin virsirunoilijat. “Krebsgang” oli minulle kielellisesti melkein ylivoimainen. Sen varmaan sata ihmistä puhuvat kaikenlaisia saksan murteita ja slangeja. Joku puhuja on kuin se kettomuksen henkilö, joka sukeltaa rajapoliisia pakoon tukkisuman ali ja pulputtaa vastarannalla kilometrin pituisen virkkeensä kaikki verbt sotkuiseksi läjäksi ruovikkoon.


Mutta Grassin kautta tein senkin havainnot, että saksalainen romaani voi olla kodikkaampi ja läheisempi minulle, suomalaiselle, kuin ruotsalainen. Ja näitten nimien joukossa on mainittava vielä vuosisadan saksalainen suuruus W.G. Seebald, joka asui Englannissa ja kirjoitti englanniksi.


Grimmin sanakirjasta mieleeni tulee virkaveljeni, joka ryhtyi kääntämään hyvin merkittävää teosta ja takertui ensimmäiseen virkkeeseen. Arvoitus oli sana “sana”. “Alussa oli sana,” (logos). Ei ihme, että kääntäjälle kävi lopulta ikävästi, niin tohtorismies kuin olikin.



17. elokuuta 2023

Viisi leipää


 



Viisi leipää… Mitä minulla on häntä vastaan? Minä kerron rehellisesti, naapuri. Kuuntelin kerran, kun hän saarnasi, ja oli siinä ja siinä, etten ryhtynyt hänen seuraajakseen. 


Ihan palasin kotiin ja sanoi serkulleni, joka on satulaseppä, että häntä täytyy kuunnella. Hän on omalla tavallaan profeetta. Hän puhuu kauniisti, se on tietty. Sydän ihan hypähtää rinnassa. Kuulkaa minulla oli vedet silmissä. Olisin voinut sulkea puotini siinä ja silloin ja seurata häntä päästämättä häntä ikinä silmistäni.


Anna pois kaikki, mitä sinulla on, ja seuraa minua - niin hän sanoi. Rakasta lähimmäistäsi, auta köyhiä, anna anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet sinua vastaan, kaikkea sellaista. Minä ollen pelkkä leipuri, mutta kun kuuntelin häntä, outo ilo ja suru täytti mieleni, etten tiedä, miten sen voisi kertoa. Olisin voinut pudota polvilleni ja itkeä mutta samaan aikaan mieli oli niin hyvä ja iloinen, aivan kuin kaikki huoli ja harmi olisi karissut minusta pois.  Ja sanoin serkulleni että senkin tyhmä, häpeäisit itseäsi. Muuta et osaa kuin puhua rahasta ja kuka on mitäkin velkaa ja että joudut maksamaan vuokria ja hinnankorotuksia ja vuokria. Sinun pitäisi jakaa omaisuutesi köyhille, jättää vaimosi ja lapsesi ja seurata häntä… 


Eikä minulla ole mitään sitäkään vastaan, että hän parantaa sairaita ja riivattuja. Onhan se kummallinen kyky, mutta kaikki tietävät, ettei meidän parantajistamme ole mihinkään, eikä roomalaisista myöskään. He ajattelevat omaa etuaan ja ovat hyviä viemään rahat, mutta kuin joku tekee kuolemaa, he nakkelevat niskojaan ja sanovat että olisi pitänyt tulla aikaisemmin. Aikaisemmin! Vaimovainajani sairasti kaksi vuotta verenvuototautia ja vein häntä lääkäristä lääkäriin niin ettet tiedä, mitä se maksoi, eikä kenestäkään ollut apua! Jos hän olisi kulkenut täällä siihen aikaan, olisin mennyt polvilleni ja sanonut, että Herra, paranna tämä nainen! Ja hän olisi parantunut koskettamalla tämän miehen viittaa. En edes yritä kertoa, miten hän oli kärsinyt - niin että siitä minä häntä ylistän, sairaiden parantamisesta. Tiedät itse, että puoskarit huutavat täyttä kurkkua. Tämä sekaantuu petollisesti heidän työhönsä ja siitä on tehtävä loppu ja ties mitä. Aina on etuja ja asioita. Kun joku haluaa auttaa ihmisiä ja pelastaa maailman, niin aina siinä on jonkun toisen tilanne vaarassa. Ei kaikkia voi miellyttää, niin kuin tiedät. 


Minusta kuule sopii parantaa sairaita ja vaikka herättää ihmisiä kuolleista, mutta ne viisi leipää hä olisi saanut jättää rauhaan. Sanon sen leipurina, että se oli suuri vääryys meikäläisille. Ai et ole kuullut niistä viidestä leivästä? Kumma; kaikki leipurit ovat aivan vimmoissaan siitä. 


No siis ihmiset seurasivat häntä erämaahan ja hän paransi sairaita. Sitten illalla hänen opetuslapsensa tulivat sanomaan, että tämä on asumatonta seutua ja ilta on tullut. Lähetä nyt ihmiset pois niin että he pääsevät kyliin hankkimaan syötävää.


Mutta hän sanoi heille: “Heidän ei tarvitse lähteä. Antakaa heidän syödä.” Ja he sanoivat hänelle:” Ei meillä ole kuin viisi leipää ja kaksi kalaa. Hän sanoi: “Tuokaa ne tänne.” Ja hän käski väkijoukon istua maahan ja otti viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi taivaaseen, siunasi ja mursi ja antoi leivät opetuslapsille, jotka antoivat ne väkijoukolle. Ja kaikki söivät ja tulivat kylläisiksi ja kun tähteet kerättiin, niitä jäi kaksitoista korillista. Ja heitä oli siellä syömässä viisi tuhatta ihmistä ja lisäksi naisia ja lapsia. 


Myönnä pois, hyvä naapuri, ettei kukaan leipuri siedä sellaista, eikä olekin totta. Jos tuosta tulee yleisempi tapa ruokkia viisi tuhatta ihmistä, niin leipureiltahan menee työ. Ei niistä kaloista mitään, kun ne kasvavat itsestään vedessä ja jokainen voi pyydystää niitä itse. Mutta leipuri joutuu ostamaan jauhoja ja polttopuita kovalla hinnalla, tarvitsee apuaisen, jolle on maksettava, ja leipomon ja saa maksaa veroja ja ties mitä niin että hyvä jos saa itselleen muutaman kolikon niin ettei joudu lähtemään kerjuulle. 


Mutta tämä kun vain katsoo taivaalle ja saa leipää viidelle tuhannelle tai ties kuinka monelle. Jauho ei maksa mitään, ei tarvitse raahata polttopuita maan ääristä, ei ole kuluja, ei työtä - helppohan siinä on jakaa leipää ilmaiseksi, vai mitä. Eikä hänellä edes käy mielessä, että tässä hän riistää leipureilta kovalla ja kunniallisella työllä ansaitut tulot. Se on vilpillistä kilpailua, kuule, ja siitä on tehtävä loppu. Maksakoon veroja, jos haluaa pitää leipomoa.


Nyt jo ihmiset tulevat kysymään, että miten me vaadimme niin epäkristillistä hintaa yhdestä kurjasta leivästä. Sitä pitäisi saada ilmaiseksi ja kun se on kuulemma hyvääkin, valkoista, rapeaa ja maukasta ja tuoksuu niin että sitä söisi haljetakseen…


Me olemme jo joutuneet laskemaan hintoja alle omien kustannusten, ettei menisi myymälä nurin. 


Jos tilanne jatkuu tällaisena, se on leipurin ammatin loppu. Jossain hän on kuulemme ruokkinut neljä tuhatta ihmistä ja naiset ja lapset lisäksi seitsemällä leivällä ja muutamalla kalalla, mutta tähteitä jäi vain neljä korillista. 


Voi olla, että hänen elinkeinonsa ontuu, mutta meille leipureille tämä on loppu. Ja kuule kun sanon, että hänellä on takana vain leipurien viha. Kyllä kalakauppiaatkin pitävät meteliä, mutta se tiedetään, että he kiskovat kovia hintoja kaloista. Ei se ole kunniallista työtä niin kuin tämä meidän.


Kuule naapuri, minä olen kohta vanha ja yksin maailmassa. En tarvitse mitään, kun ei ole vaimoa eikä lapsia. Olen jo sanonut apulaiselleni, että hänellä on nyt leipomo niskoillaan. Minulla ei ole enää asiaa täällä. Itse asiassa antaisin mieluummin pois vähät tavarani ja seuraisin häntä ja rakastaisin lähimmäisiäni ja mitä kaikkea hän saarnaa. 


Mutta kun näen, kuinka hän suhtautuu meihin leipureihin, minä ajattelen aivan vain leipurina että ei - näin ei maailmaa pelasteta, vaan tämä on suunniteltu tuho meidän ammatillemme. Anteeksi vain, mutta tätä minä en suvaitse. Tämä ei käy. Tietysti valitimme hänestä Hannaalle ja kuvernöörille kaupankäynnin sääntöjen loukkaamisesta ja rauhan rikkomisesta, mutta tiedät, miten hidasta on saada viranomaisia liikkeelle. 


Sinä tiedät naapurina, että olen rauhan mies enkä halua epäsopua kenenkään kanssa. Mutta jos hän tulee Jerusalemiin, menen kadun varteen huutamaan: Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!


Karel Çapek, 1937 (suom. englannista Jukka Kemppinen 2023):





16. elokuuta 2023

Yksiä asioita


 

Valitan että tuli toisia kiireitä kesken yleispoliittisen keskustelun. Joudun kampaamaan tietokonettani. 

Se ei johdu suomalaisista eikä venäläsistä. 

Jostain tuli lähes kaksi tuhatta 5 - 10 vuotta vanhaa laatimaani ja lähettämääni sähköpostiviestiä. Myös kaupallisia häiriöviestejä muka noudattavista paketeista tai pätevistä peniksenhoidoista tulee runsaasti.

Eli joudun katsomaan tarkoin filtterini ja myös varmistamaan ulkoisilta kovalevyiltä vanhat sähköpostini. Olen niistä tarkka. Olen säilyttänyt kaiken, mutta turvassa. Nyt sitten tulee todella kauan sitten itse laatimiani tenttikysymyksiä tai jo kuolleiden ihmisten puhelinnumeroita.

Epäilen että operaattori on myös omasta puolestaan tehnyt hiukan säätöjä eikä pilvipalvelukaan ole aivan varmasti viaton, koska sieltä löytyi tililtäni esimerkiksi vuonna 2005 ottamiani valokuvia ja sitä ennen kopioimaani musiikkia, jota saa vaivatta verkosta.

Tietotekniikkaongelmat jyrsivät ihmisiä jo ennen tietotekniikan syntymistä.

Panu Rajala on kunnostautunut etenkin kirjailijaelämäkerroilla. Monet niistä ovat mielestäni oikein hyviä ja mieluisia lukea. Huomaan että arkistoja on auennut ja yksi ja toinen ihminen on longotellut luista suutaan. Mukana on siten ennen tuntematonta aineistoa. Vielä kehuakseni: kirjoitaja on toiminut, kuten professorin kuuluu. Hakemistot ja lähdeluettelot ovat hyviä.

Lukija huomannee, että aikamoisen väännön jälkeen esimerkiksi Kansaslliskirjaston sivuilla on todella paljon vanhempia sanomalehtiä. Mikäpä hienompaa, jos mietittävänä on esimerkiksi kirjailijan arvostelumenestys tai hänestä lehdissä käydyt sodat.

Olavi Paavolainen (1903 - 1964) oli merkittävä kulttuurihenkilö jo monen ison kirjan kirjoittaja. Elämäkerran mukaan hän kerran suuttui viimeisinä työvuosinaan radiossa. Joku oli leikannut makkaraa hänen saksillaan!

Elämäkerran kirjoittaja viittaa tässä usean aikalaisen todistukseen. Yllättäen Matti Kurjensaari, joka näyttää kestäneen vaikka millaisia hullutuksia ysävältään Paavolaiselta itse koskaan korottamatta ääntään, kuuluisi sanoneen, ettei Olavi välttämättä lukenut lehtiä eikä kirjoja. Hän perehtyi niihin selaamalla kevyesti ja työntämällä niteen sitten johonkin. Hänellä oli erityinen vimma alleviivata kirjoja ja kirjoittaa sivun reunaan punakynällä “Obs!”, ja leikellä lehdistä kirjoituksia ja kuvia.

Lopulta eli elämän ja alkolismin murheellisessa loppuvaiheessa, hänen sinänsä kelvolliseen asuntoonsa Ratakadulla ei mahtunut kuin pöytä. Kaikki paikat olivat niin täynnä lehtileikkeitä. Tunnen itseni grobiaaniksi, kun olen skannannut jo kauan sitten äitini upeat leikekirjat, joita on paljon. Muistan lukeneeni, että eräällä kansalliskirjailijalla oli mielenkiintinen tapa käyttää kirjoja albumeina.  Hän liimasi sivut täyteen leikkeitä. Kirjoista tuli sitten mielenkiintoisen muotoisia.

Rajalan kirja ratkaisi ongelmani. Se varmaan kuului kylälle asti, kun kivi putosi sydämeltäni. Kuten olen tässä blogissakin toistellut Paavolainen oli yksi oman kirjoittamiseni johtotähti. Luin hänen kootut teoksensa lukiolaisena ja monia kirjoja, kuten “Synkän yksinpöuhelun” usein sen jälkeen.

Ongelmani on “Nykyaikaa etsimässä”. Haeskelin Pariisissa 21-vuotiaana niitä paikkoja ja kirjoja. Myöhemmin ihmettelin myös kirjoituksissani, miten Paavolainen ja häne toverinsa Tulenkantajat eivät juhlineet runoilija Guillaume Apollinairea, joka oli tullut kuuluisaksi heidän “uudistuksillaan” 20 vuotta ennen kuin he aloittivat. Siellä on koneromantiikan lisäksi jopa sotilasmystiikka ja eksoottinen rakkaus.

Paavolainen ei osannut ranskaa.

Saksaa hän puhui erinomaisesti, koska se oli hänen äitinsä äidinkieli. 

Rajala mainitsee, että isänmaallisuudestaan kuuluisa akateemikko Martti Haavio kieltäytyi matkustamasta Pariisiin. Mika Waltari sitä vastoin alkoi ottaa tunteja maan kielessä kohta paikkakunnalle päästyään.

Paavolainen käänsi Helvi Hämäläiselle Hitlerin “Mein Kampfia” ja sitten myöhemmin Hertta Kuusisen kanssa luettiin “Kommunistista manifestia”, kylki kyljessä.

Onneksi Tulenkantajilla ja muilla sotien välisen ajan älymystön edustajilla oli tekoäly ja käännöskone: Ruotsin lehdet. Siellä luettiin ja käännettiin ällistyttävän paljon muun muassa ranskalaista ja venäläistä kirjallisuutta. Minähän kerran otin selvittääkseni, tunnettiinko meillä Suomessa ennen sotia sellaisia kirjoittajia kuin Tšehov, Proust, Kafka ja Joyce. Kun tuo englantikin oli aika vieras kieli niin että muiden ohella Hemingwayn, Henry Millerin ja George Orwellin Manner-Euroopasta ei oikein ollut jakelussa. Ensin mainittu oli ottanut oikein kirjansa nimeksi, että nuorelle miehelle Pariisi on liikkuva juhlapyhä…


14. elokuuta 2023

Putinin rasismi


 

Lukutaito on heikoissa.

Julkaisin uudelleen tutkimuspyyntöni vuodelta 2015 uteliaisuuttani. Sain tietoni. Aikamme näkyvin rasisti on Vladimir Putin, joka ilmoitti ukrainalaisuuden viholliseksi, joka oli hävitettävä. Hän korosti rasismiaan kieltäytymällä ja kieltämällä nimittämästä sotaa sodaksi ja hyökkäystä hyökkäykseksi.

Sotilaallinen erikoistoimi oli nyt unohtuva peitenimitys.

Halusin siis nähdä, missä vaiheessa kokoomus, perussuomalaiset ja muut huomaavat, että Euroopan ulkopuolelta tulevat, silmiinpistävää tavalla pukeutuvat ihmiset, on paljon pienempi asia kuin Suomen turvallisuus. 

Ukrainassa on meneillään verinen sota ja hyökkääjät uhkailevat välillä myös Suomea. Eskalaatio-ongelma on ydinaseen eli atomipommin pelko. Ja lähin venäläinen ydinvoimala, joka lienee sekä huonokuntoinen että huonoissa käsissä, on Suomenlahden rannalla (Sosnovyi Bor).

Itse epäilen, että nykyisen Venäjän johto toimii hyökkäävästi kylvämällä erimielisyyttä ympäristöönsä ja kiinnittämällä huomioon pikkuasioihin. Pilkkaamalla koraania puistossa saa enemmän huomiota kuin pommittamalla siviilejä hengiltä.

Perussuomalaiset ovat toimineet suhtautumisessaan Ukrainaan ja Venäjään hienosti. 

Sille ei poliitikko mahda mitään, että kaikissa kannattajajoukoissa on ihmisiä, jotka innostuvat vain mieliaiheistaan. Tiedän yhden, jota kiihdytti enemmän edellisen pääministerin tapa käyttää hänen mielestään liikaa huulipunaa kuin maan asumis- ja elinkustannukset. 

Suomen laki ei kiellä maahanmuuton vastustamista. Suomen laki ei kiellä islamin vastustamista. Mikään ei estä myöskään ylistämästä Putinia, mutta sen sijaan minulle on epäselvää, onko kiellettyä sanoa, että Kiovassa pitävät valtaa natsihomot. Tällaista en ole kuullut enkä lukenut suomalaisilta.

Suomessa rasismi leimahti vuonna 1917. Rauhallisia ja omiin asioihinsa keskittyviä ihmisiä alettiin sanoa punikeiksi eli siis punaisiksi lehmiksi ja vainota.

Poliittisesti erittäin vahvat sosialistit yrittivät vallankumousta. Mielestäni se oli sekä rikollista että yritys kaataa keskeinen lainsäädäntö väkivaltaisesti ja lisäksi erittäin kohtalokas virhe myös toimijoiden omia päämääriä ajatellen: tuhoon tuomittu.

Seuraava suuri suomalainen rasismin aalto oli ryssäviha, joka alkoi 1918 ja kasvoi ja sai suurta kannatusta 20 vuotta. Nyt ja tässä en puhu sotavuosista. Aseiden puhuessa tuomarit vaikenevat.

Vihaa kohdistettiin venäläisytyteen, ei pelkästään sosialismin aatteisiin. Esimerkiksi jääkäripiireissä puhuttiin hyvin karmeita “ryssänupseereista”, joista Suomessa olevat olivat siis sosialismin vastustajia.

Suuri rasisti J. Stalin ahdisti ja teloitutti Venäjällä suomalaisia siksi että he kuuluivat tähän kansanryhmään, suomalaisiin.

Rasismi ja maahanmuutto eivät ole sama asia. Ne eivät ole edes lähellä toisiaan. Historiallisesti rasismin taustalla on orjakauppa, jossa ennen pitkää Englanti oli ylimpänä: Afrikasta ryöstettiin miljoonia ihmisiä, joista kuljetuksesta hengissä säilyneet pakotettiin oikeudettomina tekemään raskaita töitä puuvillapelloilla ja sokeriviljelmillä.

Tämän päivän ennätys on julkaisemani kommentti “Kallita ihmisoikeuksia kuluttavat muualta tulleet, Suomalaiset tuottavat.” - Ihmisoikeuksia ei tuoteta eikä kuluteta eikä niistä makseta. Kommentoija tuskin lukee tätä, mutta “Ihmisoikeudet ovat osa kansainvälistä oikeutta. Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa kirjattuja oikeuksia ovat esimerkiksi mielipiteen- ja sananvapaus, oikeus yksityisyyden ja perhe-elämän suojaan, syrjinnän kielto sekä oikeus sosiaaliturvaan. “ Pohjalla on oikeus elämään, vapauteen ja omaisuuteen.”

Oikeus tulla Suomeen ja asettua tänne ei ole ihmisoikeus. Oikeus saada sosiaaliturvaa Suomessa ei ole ihmisoikeus. Se ei ole lainkaan oikeus. EU:ssa meillä on oikeus matkustaa toiseen maahan, mutta ruuasta ja yöpymisestä on maksettava itse - ellei toisin ole nimenomaan päätetty. 

Arvelin pääseväni tästä alkeiden toistamisesta, mutta valpastuin. Halla-aho sanoi eilen, että tulevissa presidentinvaaleissa otetaan puheeksi vanhat maininnat Venäjästä. Pelkään että hän aikoo ottaa puheeksi venäjämyönteisyyden. Hän siis luottaa siihen, ettei yleisö ymmärrä myönteisyyden ja kielteisyyden eroa.


12. elokuuta 2023

Kemppisen “rikosilmoitus” 21.8.2015





Tätä välillä kysytään - ei kuitenkaan tarpeeksi usein. Otsikosta ilmenevänä päivänä julkaistu kirjoitus, jonka panen verkkoon nyt uudestaan, sai kirpeää vastaanottoa. Sitä sanottiin sananvapauden rajoittamiseksi. Eräs bloggaava professori piti tutkimuspyyntöäni “uskomattoman halpamaisena”.

Eilen kommentoija kysyi rikosilmoituksesta. “Rikosilmoitus” tarkoittaa ilmoitusta rikoksesta. Tutkimuspyyntö, kuten tämä, pyytää poliisia tutkimaan, onko rikos tapahtunut.

Kommentoija kysyy, onko kirjelmääni annettu päätöstä. Kun kysymyksessä ei ole asianomistajan rikosilmoitus, siihen ei tietenkään anneta päätöstä. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on tyypiltään rikos, jossa poliisi ja syyttäjä toimivat oman harkintansa perusteella. 

Jos kommentoija ilmaisee ihmettelevänsä, johtiko kirjelmäni mihinkään, en tietenkään tiedä asiaa. Otaksun kuitenkin, että moni on havainnut, että rasistisiksi arvelluista viesteistä on ollut viime aikoinakin puhetta julkisuudessa.

Yksityinen, kuten sähköposti tai tekstiviesti, ja julkinen, kuten twee tai blogi, ovat sekoittuneet toisiinsa.

Blogin pitäjänä olen rikosoikeudellisesti vastuussa myös kommenteista. En julkaise lain kieltämää sisältöä, mutta 55 vuoden kokemuksella tiedän, ettei lain kiellon tai käskyn tulkinta ole useinkaan helppoa. Maassa on tuhansia ihmisiä, jotka saavat palkkaa tuon kysymyksen selvittelystä eri tilanteissa. Olin yksi heistä.

Juuri nyt uutisissa toistettu lause “maahanmuuttokriittisyys ei ole rasismia” kuulostaa korvissani samalta kuin “rikoslain opiskeleminen ei ole rikollista”.


“Keskusrikospoliisille


Pyydän kunnioittavasti, että poliisi selvittäisi, täyttävätkö eräät viimeksi kuluneen viikon aikana tässä blogissani kemppinen.blogspot.fi julkaistut kirjoitusteni kommentit rikoslain 11 luvun 10 §:n tunnusmerkistön kiihottamisena kansanryhmää vastaan tai muun tuossa luvussa rangaistavaksi säädetyn teon.


Kommentoijien IP-osoitteiden ja muun heidän henkilöllisyytensä selvittämisen vuoksi ilmoitan olevani käytettävissä ja valmis toimittamaan tutkittavaksi hallussani olevan aineiston.


 Henkilökohtaisen arveluni mukaan kysymyksessä on sittenkin suppea ryhmä, joka yrittää vaikuttaa mielialoihin etenkin parhaillaan meneillä olevan pakolaiskriisin johdosta ja käyttää tässä tarkoituksessa hyväkseen lukijamäärältään erittäin suurta blogiani.


Julkaisen tämänkin kirjoituksen blogissani ja ilmoitan samalla lopettavani sellaisten viestien julkaisemisen, jotka antavat aiheen epäillä vihapuhetta. Tähän on kaksi syytä. Voimassaolevan lain mukaan olen oikeudellisesti vastuussa päivittäin verkossa ilmestyvän blogini mahdollisesti rikollisesta sisällöstä silloinkin kun se ei ole itse kirjoittamaani. Toiseksi tavoitettuani tuon kirjoittajaryhmän jäseniä en halua tarjota heille alustaa sellaisten mielipiteiden esittämiseen, jotka poikkeavat dramaattisesti omistani. Perustuslain turvaaman sananvapauden tehokas käyttö edellyttää toimia, joilla estetään kansalaisten mielipiteiden hukkuminen sisältönsä vuoksi rikollisiin tai mahdollisesti rikollisiin kirjoituksiin.


Edellä mainittu lainkohta määrää:


”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”



Nähdäkseni myös törkeä tekomuoto (RL 11 : 10a) voi tulla kysymykseen. Syrjintäsäännös (RL 11 : 11) voi sekin tulla kysymykseen, koska eräät viestit kohdistuvat jo maahan tulleisiin turvapaikan hakijoihin ja saattavat asettaa heidät eriarvoiseen asemaan.



Blogini on yksityinen eli se ei liity mihinkään kaupalliseen toimintaan enkä itse lukeudu mihinkään poliittiseen tai järjestyneeseen mielipideryhmään eikä minulla ole asiaan vaikuttavia tehtäviä tai sidonnaisuuksia. Näen tässä tarkoittamani kiihottamisen oikeuden ottamisena omiin käsiin ja siten myös periaatteellisella tasolla toimintana, joka ei kuulu lain turvaamaan poliittisen mielipiteen muodostamisen alueeseen.


 Ihmisoikeuksien kannalta viranomaisten on mielestäni toimittava sen virheellisen luulon hälventämiseksi, että internet olisi tavalla tai toisella erikoinen alue. Kuten useimmat tietävät, agitaatiota on harjoitettu aina ja toisiakin sortotoimiin kannustavat henkilöt ovat valitettavan usein ensimmäisiä vetoamaan omiin perusoikeuksiinsa, kuten sananvapauteen ja yksityisyyden suojaan.


Tuollainen menettely on myös moraalisesti halveksittavaa,



Sikäli kuin asiasta olisi apua, luovutan pyynnöstä käytettäväksi kaikki hallussani olevat blogikirjoitukset vuodesta 2005 alkaen kaikkine kommentteineen. Olen muokannut ne helposti käytettäviksi pdf-tiedostoiksi. Kirjoituksia on yli 3 000 ja kommentteja noin 50 000. Käsittelen kirjoituksissani yleisten ja oikeudellisten asioiden lisäksi hyvin usein kirjallisuutta ja taidetta. Tätä ennen ei oman tulkintani mukaan ole ilmestynyt oikeudellisesti arveluttavaa aineistoa asiaan kuuluvaa ironiaa ja siihen rinnastettavaa kärjistämistä tietenkään lukuun ottamatta. Omistani poikkeavia mielipiteitä olen julkaissut jatkuvasti ja tulen sitä jatkamaan, sitovan lainsäädännön puitteissa.


 Palvelimien osoitteista päätellen hyvinkin suuri osa lukijoistani toimii viranomaistehtävissä tai luottamustoimissa tai mediassa. 


 Ehkä se on syy nyt ilmenneeseen verkkohuliganismiin palstoillani. Tarpeelliset yhteystietoni ilmenevät blogini lomakkeesta eli pohjasta. Kun asian selvittäminen ei sitä edellytä, en mielelläni esiintyisi nimelläni jutun yhteydessä. Tämän tutkintapyynnön julkaisen, koska haluan tähdentää lukijoilleni, ettei mielivaltaiseen menettelyyn pidä alistua.



Kirkkonummella 21.8.2015



Jukka Kemppinen


Professori (eläkkeellä), filosofian tohtori


10. elokuuta 2023

Orwell


Jatkan kommentoijan ajatusta. Hän sanoi, että Olavi Paavolaisesta tulee hänellä mieleen George Orwell, syystä tai toisesta.

Huomautuksen tausta on kylmä sota eli 1946 - 1992. Tausta on siis USA ja sen hyvä ystävä UK (Englanti jne.) vastaan Neuvostoliitto ja sen enemmän tai vähemmän hyvät ystävät. 

Minun huomautukseni on, että Paavolainen oli kirjoittanut muutakin kuin “Synkän yksinpuhelun” ja Orwell muutakin kuin “Eläinten vallankumouksen” ja “Vuonna 1984”. Vuonna 1950 Paavolainen oli vaiennut ja Orwell kuoli.

Ymmärrän täysin ajatuksen mutta luulen, että tämän blogin lukijat eivät vahingoitu pienestä lisäyksestä.

Aikakauden “nimet” valikoituvat hyvin oudosti. Luulen että kirjoittamisen korkea taso vaikuttaa asiaan ja että teknisillä seikoilla, kuten tekstien laajuudella, on myös suuri vaikutus.

Esimerkiksi Ranskassa palvottu Sartre on jo unohtunut. Hänen merkittävimmät tekstinsä olivat näytelmiä ja romaani ja esseet ikäviä; Camusin kirjoittaminen on ikuinen esikuva kenelle vain, mutta hän pani lukijansa hyvin lujille. Saksassa Grass kirjoitti liian laajoja romaaneita ja Böll piilotti usein asiansa pelehtimiseen.

Paavolainen ja Orwell ovat siis ikään kuin ne kaksi, eurooppalainen ja suomalainen lipunkantaja.

Ehkä - ja heidän tekstinsä ja ajatuksensa olivat äärimmäisen jyrkästi toistensa vastakohtia. Paavolainen oli nykyajan etsijä, mutta hänellä ei ollut kulloiseenkaan nykyaikaan sen enempää sanottavaa. “Suursiivouksessa” hän ajoi sisään kavereittensa haukkumisen, mikä kyllä oli aiheellista.

Orwell kirjoitti itse, että viimeistään vuodesta 1936 aivan kaikki hänen kirjoituksensa, joka ainoa rivi, olivat poliittisia. Kirjailijan tehtävä oli hänelle löytää yhä parempia keinoja vastustaa yksinvaltaisuutta eli autoritarisuutta eli totalitaarisuutta. Viimeinen sysäys oli Espanjan sisällissota, johon hän osallistui Kataloniassa, ja näki, miten itsevaltaiset Hitler, Stalin ja Mussoliini syöttivät omia katalia puuhiaan muka aatteina ihmisille, ja ihmiset kärsivät ja kuolivat.

Hän katsoi, kun Moskovan kommunistit ampuivat spanjan kommunisteja kiväärillä selkään, ja Francon miehet istuivat ja panivat tupakaksi. Saatti silkkitupsu heilahdella suikan nokassa.

Neuvostoliitto, Saksa ja Italia siis sekaantuivat sisällissotaan tavalla jonka muisto on espanjalaisen Picasson taulu “Guernica”, kun taas esimerkiksi Ranska, Englanti ja Yhdysvallat vetäytyivät kuviosta ja valehtelivat, ettei niillä muka ollut halua puuttua “toisten asioihin”. Picasso liittyi sodan jälkeen kommunistipuolueeseen ja sain parin vuoden kuluttua kuulla edustavansa amerikkalaisperäistä, löyhkäävää rappiotaidetta. Samoin kuin Matisse.

Tuo essee “Kun ammuin norsun” on journalistisen selkeä kertomus,  joka muuttuu faabeliksi. Se on vertauskuvallinen satu ihmisten hallitsemisesta.

Vain lukemalla , mitä nämä kaksi ovat kirjoittaneet, näkee suuren kuvion. Jo Orwellin muistelma hienosta poikakoulusta, suomeksi nimellä “Armas aika”, sisältää kaiken hänelle oleellisen, ja jauhaa silpuksi englantia puhuvien vaistomaisen tavan pitää omaa menneisyyttään kaikkea muuta etevämpänä, ja mieltymyksiään epätavalisen mielyttävinä. Siksi heillä olisi jonkin väitetyn lggiikan mukaan oikeus määrätä toisten elämästä. Ja tietysti kuolemasta.

Orwell kuvasi omaa maailmaansa vähemmän tunnetussa kirjassaan “Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa”, jossa hän kertoo rauhallisesti muistojaan muun muassa hienojen hotellien keittiöistä, tiskaajan näkökulmasta, ja englantilaisuuden julmuudesta niitä kohtaan, jotka loukkaavat yleistä säädyllisyyttä olemalla rahattomia. Hän tavallaan kiteytti sen, minkä kuvaamiseen Charles Dickens oli käyttänyt tuhansia sivuja, kun aika oli vielä toinen.

Orwell kuvasi, toisin kuin Paavolainen, ihmisiä. Esimerkiksi siellä Pariisissa notkui todella mielenkiintoisia ihmisiä vaikka millaisista maista. Luulen hänen oppineen juuri Dickensiltä, että joukossa on aina myös joku Uriah Heep, kumarteleva teeskentelijä, joka sommittelee ja suorittaa tihutöitä iskemällä toisten ihmisten heikkouksiin. Etsiessän jotain todella ihmismäistä hän päätyi “Eläinten vallankumouksessa” sikoihin.

Neljä johtavaa kustantajaa kieltäytyi julkaisemasta tällaista kirjaa ja mm. T.S. Eliot luennoi hylkäävässä kirjeessään kirjoittajalle. Toinen maailmansota oli vasta päättymäisillään. Vuosi oli siis 1945. (Orwell halusi kuvata vuotta 1917 mutta tuli kuvanneeksi meneillään ollutta vuotta ja vuosikymmeniä siitä eteenpäin.)

Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.


8. elokuuta 2023

Pöljä


Anteeksi, savolaiset. Anteeksi, Pohjois-Siilinjärven kunnioitettavat asukkaat. “Tuliko Pöljästä mitään”, kysyi Savon radan junailija napsutellen pihtejään. 

“Ei tullut”, sanoi mies pyöräyttäen tupakkiholkkia suussaan, jossa hampaita oli harvassa, ja katsoi poikaansa. “Pöljänä pysyy.”

Oli käyty läheisessä Niuvanniemen  sairaalassa saamassa tietoa, auttaisiko nuoren miehen hulluuteen mikään. Eikä siis auttaisi.

Perehdyin Kennanin “pitkään sähkeeseen” miettiessäni sunnuntaina julkaisemani, Venäjänmaata koskevan kirjoitukseni (“Myytti”) johdosta, että jospa Putin on vain pöljä.

Sekä Hitlerin että Stalinin dramaattiset tyhmyydet on listattu. Listat eivät ole lyhyitä. Churchillin ja Rooseveltin vastaavaa kantakirjaa saa hiukan etsiä, mutta ne löytää. Ranskan de Gaulle oli kerran oikeassa, nimittäin kieltäytyessään antautumasta saksalaisille 1940, vaikka esimies niin käski.

Kennanin sähke käsitteli 1945 mieleen juolahtanutta kysymystä, mitä etenkin USA:n pitäisi tehdä suhteissaan venäläisiin nyt, sodan päättyessä.

Kennan esitti tuon saman ajatuksen, jolla Ukrainan sotaa ajatellaan nyt, siitä kun selvästi on Putinille ja hänen joukoilleen pelkkää vahinkoa, voittivat he tai hävisivät tai olipa tuloksena vaikka tasapeli. Kennan ei käyttänyt 1945 samaa termiä sanomalla, että Stalinin ajattelu on myyttistä. Hän sanoi että se on tunteenomaista venäläisyyden ajamista niin että puheet kommunismista ja sosialismista eivät merkinneet mitään. Lännessä vallalla ollut ajattelu, että järkevästi kompromisseja tehden Stalinin kanssa tulisi toimeen, oli kerta kaikkiaan pöljä. Kennan ei käyttänyt tuota sanaa, koska hän kirjoitti englantia.

Truman, joka oli rehellinen rättikauppias Keski-lännestä eikä entuudesta perehtynyt suuren maailman asioihin, piti puheen, ja kylmä sota alkoi. Aidosti äärimmäisen fiksu kenraali Marshall oli oivaltanut puheet massiivisesta raha-avusta Japanille ja Euroopalle ja siihen liittyen Saksan rikastuttamisesta puskuriksi. Ranskalaiset olivat saada halvauksen.

Ranska - valopäiden Mekka ja seutu, jossa on tapana olla henkeäsalpaavan älykkäästi aivan väärässä - ei tajunnut. Englanti ja osittain USA olivat rakennelleet erilaista yhteiskuntatiedettä ja lisäksi valjastaneet sopivat liikemiehet pyörittämään esimerkiksi ilmavoimien ja merivoimien rakentamista. He tiesivät, että toimiva päätöksentekojärjestelmä eli mainoskielellä “yhteiskuntarauha” on kaikki kaikessa. 

Ja Saksaan rakennettiin samanaikaisesti aivan puhtaalta pöydältä rahoitusjärjestelmä ja ammattiliitot, unohtamatta ammattiin kouluttamista. Aikaan saatiin systeemi, jota esimerkiksi Ranskassa ja USA:ssa ei ole vieläkään.

Muistan hyvin, miten täsmälleen minun kaltaiseni henkilöt, sosiaalihistoriasta ja filosofiasta kiinnostuneet vakosamettimiehet ja etenkin oikeusteorian tuntijat, panivat Saksan ja Italian lujille Punaisten prikaatien aikaan. Meillä sama asiaa ajoi 1970-luvun alun stalinismi, joka vetosi erikoisesti niihin, jotka olivat oppineet niin paljon, etteivät enää mitään ymmärtäneet.

Itse en ollut valveutunut. Oli vain niin paljon työtä. Elämäkertaa ei voi kirjoittaa eikä haaratuvien polkujen puutarhaa ole.  Menneisyys määrää tulevaisuutta, mutta menneisyys muuttuu koko ajan, koska se on muistissa, ja muistia vertaa sienirihmastoon. Se kasvaa, katkeilee ja haaroittuu koko ajan.

Kyllä. Putin on pöljä. Ihminen ympäristöineen on emergentti eli muuta kuin osiensa summa. Tuossa on rapulla käpy. Kaikki kuninkaan miehet eivät pysty palauttamaan sitä siemeneksi, josta käoyä kantanut kuusi on kasvanut, eivätkä siementä kantasoluksi. Jos hän ei olisi pöljä, hän tjon tajuten miettisi seuraajaansa. Uskottava perimätieto kertoo, että ihmiset oikaisevat koipensa, kukin vuorollaan.



5. elokuuta 2023

Myytti


 



Paha etten ihan mene yllyttämään, hankkikaa ja lukekaa kuvan kirja, professori Jukka Korpelan tutkimus venäjästä ja sen myyteistä. Ehkä olen tilanteessa, josta saisin rahani, jos saisin rahaa. Tarkoitan: välittämässä tällä blogilla painavilta tuntuvia käsityksiä.

Ongelma on kirjan laajuus ja korkea taso ja siitä johtuva oppineisuus. Yli 400 sivua, joista varmaan jokaisella viisi jo kadonneilla, osittin slaavilaisia kielilä kirjoitettua henkilön tai paikan nimeä, ja suurta yksithiskohtien runsautta.

Kirjan sähköistävä viesi on tämä, suora lainaus:

”Pyhä Venäjä onkin kirkon opetuksen mukaan kaikkien oikeauskoisten isänmaa koko maailmassa. Siksi voidaan ajatella, että Venäjä ei ole eurooppalainen kansallisvaltio territoriaalisine rajoineen. Se on pikemminkin aate, joka pyrkii pelastamaan koko maailman: se uskoo voivansa taistella kaikkia vääräoppisia vastaan oman eli aidon totuuden puolesta. Siksi se myös uskoo, että sen aitoa ja oikeaa totuutta on vainottu ja uhattu läpi historian.”

Kirjaan perehtyessä ymmärtää, ettei “oikeauskoisuus” tarkoita ainakaan samaa kuin ortodoksinen kirkkokunta, eikä edes “kristinusko”. Sanoisin että kysymyksessä o sovinnaistaa tai taikausko. Tietyn malliset kirkot, eräät ikonit, monet seremoniat ja valitut sanat ovat tuota “oikeauskoisuutta”.

Aito “otuus” voi olla uhattu myös omien keskuudessa. Tuo “oma” ei ole Venäjä, vaan Venäjänmaa, oikeammin “Pyhä Venäjänmaa”. Sen synnystä ja sijoittumisesta kartalle on erilaisia mielipiteitä. Kirjamme kirjoittaja Korpela sanoo että selity Kiovan seudulle 900-luvulla syntyneestä Venäjänmaasta on virheellinen ja sen tukeiksi esitetyt vanhat asiakirjat ovat väärennettyjä. Korpelan mukaan “aitoja” asiakirjoja ja jopa keskiaikaiaisia kronikoita on vanhastaan valmistettu kulloisenkin tarpeen mukaan.

Kirja ei ole siis poleeminen hyökkäys, vaan yhteenveto laajasta, Venäjälläkin harjoitetusta tutkimuksesta, joka on jäänyt vieraaksi jopa niille, jotka hyvin vilpittömästi tutkivat esimerkiksi Neuvostoliiton ja Nyky-Venäjän poliittista historiaa.

Kärjistäisin asian näin. Meillä eli Länsi-Euroopassa ja sen alusmaissa (kuten Yhdysvalloissa) vaikuttaa rationalistinen perinne. Kiistaisiakin asioita ratkaistaan “järjellä” eli esimerkiksi mitaten ja mikroskoopilla, punniten ja painottaen. Meidän “uskonkappaleemme” esiintyy tiheästi esimerkiksi teoreettisessa fhysiikass ja kvanttikemiassa: tämä on tieteen tämänhetkinen kanta, koska matemaattiset laskelmat johtavat tähän ja samaan tulokseen on tultu empiirisesti eli lukemattomin kokein Esimerkki: kvanttimekaniikka. Tuntuu hiukan terveen järjen vastaiselta, mutta toimii ja on tätä nykyä täysin välttämätön, koska yhdessä suhteellisuusteorian kanssa se johtaa esimerkiksi BPS-paikantamiseen, jota ilman ei olisi esimerkiksi matkapuhelimia eikä internetiä. Ja kaikki tietävät, että vallitsevassa muotoilussa (konkordanssi) on jotain vikaa ja etteivät nämä kaksi jättiläisteoriaa istu toisiinsa.

Venäjällä ei ole, ei ole ollut eikä sinne tule rationaalisuutta, tässä mielessä. Toki siellä käytetään menestyksekkäästi esimerkiksi edellä mainittuja teorioita, mutta tämän ei anneta häiritä ihmisiä, joita ohjaa isien usko ja salaperäinen vakaumus.

Seuraus tästä on jatkuvuus. Iivana Julmasta alkanut välillä valtiota muistuttanut järjestelmä jatkui sellaisenaan Aleksanteri- ja Nikolain-tsaarien ajan, Lenin ja Stalin eivät muuttaneet mitään oleellista eikä heidän uskonnonvastaisuuttaan tai maerialidsmiaan pidä ottaa vakavasti. Ja Gorbachovin ja Jeltsinin pikku kuvioiden jälkeen Vladimir Putin on pohjaltaan erittäin monien venäläisten mielestä ainoalla oikealla asialla. Sitten Ukrainan palauttaminen on pyhistä pyhin velvollisuus. Ne puheet, että myös Kiova oli kauankin viikinkien, Bysantin eli Itä-Rooman, islamia tunnustavien ratsastajakansojen ja osittain luonnohenkiin uskoneiden itäisten kaanien vallassa, on täysin sivuseikka.

Ennen kuin kukaan ehtii sanoa, että juuri noin, minä sanon, että me suomalaiset olemme aika monessa suhteessa samaa porukkaa. Putin Sonkajärven osuuskaupan portailla ei erottuisi olemukseltaan muista äijistä millään tavalla.