Kuusta kuuleminen

 

Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.

Suuri intellektuelli Matti Kuusi vertaili etevästi myös sananparsia. Sukunimi on suomennettu aatelisnimestä Granfelt.

Suositan vilkkaasti kuvasta ilmenevää muistelmaa, joka on maan parhaita ja sisältää parikin historiamme solmukohtaa.

Kaduttaa että järjestin itseni vain kerran istumaan kunnon illan Matti Kuusen kanssa. Paikka oli ravintola Motti. Tapaamisesta jäi päällimmäiseksi mieleen, miten hankalaa taitaa olla myös kasvaminen lahjakkuuksista kuuluisaan sukuun. Tuo saman asian ymmärsin, kun sain usein tilaisuuden myös syvällisempään keskusteluun erään Kurki-Suonion kanssa. Hehän ovat Krohneja.

Siis minun silmissäni lähes neuroottinen tarve toppuutella ja jopa vähätellä omia tekemisiä. Eräänlainen arkuus, sanoisin. Matti Kuusen tapauksessa se oli tosi mielenkiintoista, koska hän oli ollut jo koulupoikana sukupolvensa majakka ja kuuluisa erittäin räväkästä tyylistään.

Tuohon piirteeseen näyttää liittyvän joskus hakeutuminen jonkun petolinnun apuriksi. Liittämättä noin pahaa sanaa asianomaiseen, Kuusen edeltäjä ja opettaja Martti Haavio ei kyllä pahemmin katsonut, kenen varpaille kulloinkin astui. Ja folkloristiikkaa lähellä oli E.N. Setälä, jonka monunmentaalinen itsekkyys ja tahdittomuus tunnettiin laajalti.

Mutta Kuusen kielen taju haki vertaistaan ja myös siksi tämä hänen muistelmakirjansa on kallis hunajapisara.

osin Kuusi on myös Suomen ehkä parhaan sotakirjan takana, Aake Jermon “Siiranmäen miehet”. Jermo oli “heppuli”, oikein tyypillinen toimittaja, jolle maistuivat myös virvokkeet.  Matti Kuusi oli absolutisti, mutta hän antoi ystävänsä Aimo Raassinan houkutella itsensä auttamaan Jermoa ja käytännössä kirjoittamaan uudelleen tämän selvityksen JR 7:n taisteluista kesän 44 suurhyökkäyksestä. - Äyräpää-kirjassa Kuusi ei ollut niin paljon mukana (“Taistellen takaisin”). Mutta tuo alistuminen suuren nimen varjoon näkyi siinäkin, että rykmentin valistusupseerina hän oi myös suurtaistelujen ajan legendaarisen Adolf Ehrnroothin lähin mies, ja Vackra Adolf puolestaan säästi luutnanttia hengissä arvatakseni siksi, että toivoi tämän kirjoittavan Vänrikki Stoolin tarinat 1944, päähenkilönä tämä Adolf. Tämä myöhempi jalkaväenkenraali oli valtavan hyvä rykmentin komentaja, parhaita mitä meillä oli. Toinen ilmiö, Ihantalassa kaatunut E. Vihma (alkujaan Wichman) vei määrätietoisuuden ja rohkeuden hulluuteen asti.

Kunnioitan Kuusta siitä, että hän ei kirjoittanut Hänen toinen runokokoelmansa “Routa liikkuu”, jonka osaan edelleen melkein kokonaan ulkoa, on syvän pettymyksen ja karvauden värittämä. “Tiesimme muka ( leikistä kuka / selvisi ehjin nahoin. / - Petyimme pahoin.// Ei entisellään / lie keho kellään, / sielukin sikin sokin. / Rempalla jokin.//”

Se hieno jakso on Berliinistä 1938 vai oliko se vuotta ennen. Stipendiaattina AKS:n, heimohengen ja itse asiassa rasismin läpitunkema Kuusi sai useaan kertaan nuorten saksalaisten intellektuellien ja erään suomenruotsalaisen daamin kanssa keskusteltuaan kuulla, että Kuusen kaltaisi alempia ihmisiä voitaisiin ainakin toistaiseksi sietää, koska he (suomalaiset) ovat hyödyllisiä, vaikka ovatkin mongoleja.

Kuusi kuvaa yksinäisiä öisiä kävelyjään ja ainutlaatuisen hyvin sitä, miten loukkaantuminen ja tuohtumus muuttui ajatteluksi ja siitä syväksi vakaumukseksi. Hänen täällä kuulemansa aatteet olivat aivan samaa perua kuin hänen itse Suomessa julistamansa (ja Normaalilyseossa hiotut) kannat. Ja hän luopui niistä vähin äänin.

Kirjasta käy ilmi, jos osaa lukea, jopa Kuusen myöhempi strateginen läheissuhde Urho Kekkoseen, vaikka hän ei peittele sitä, että Kekkonen oli kelmi.

Tuosta asiasta muuten on paraatiesimerkki Tapio Rautavaaran elämäkerrassa (Lasse Erola). Kun suomalaiset keihäänheittäjät eivät voittaneetkaan Oslon EM-kisoissa 1946, urheilujoukkueen johtaja Kekkonen tuli erikseen pilkkaamaan heitä ja nauroi lierihattunsa alta vasten naamaa. Rautavaaran mukaan Yrjö Nikkanen - maailmanennätysmies ja alkoholisti), oli jo puristanut kouransa nyrkkiin ja käyttämässä maailman nopeinta kättään, mutta Rautavaara ehti seisomaan väliin. Nikkasen (tai Rautavaaran) käden käytyä Kekkosesta olisi jäänyt se sananparren joskus mainitsema märkä lätti…

Hirven rahkeet

Outi Lauhakankaan ”Svengaa kuin hirvi. Sanontojen kootut selitykset” (SKS 2015) taitaa olla hyvä kirja, koska se herättää lukijassa sekä jatkuvaa uteliaisuutta että halun inttää.

Sananlaskuja meistä useimmat ovat oppineet inhoamaan. Isö, äiti tai täti ovat toistelleet jotain, tavallisesti väärässä paikassa sopimattomaan aikaan ja hyvin usein loukkaamistarkoituksessa.

Jotkut harvat, kuten Lauhakangas ja hänen isävainajansa akateemikko Matti Kuusi tutkivat silti sananlaskuja. Se on kansanrunouden tutkimusta eli folkloristiikkaa. On sellaisiakin ihmisiä, jotka tutkivat puolilahoja seipäitä ja palikoita ja vaativat kotiseutumuseoon katsomaan niitä. Järkevä ihminen viettää tietenkin mieluummin sen ajan kuohuvan oluttuopin ääressä.

Sananlaskuja tunnetaan käytännössä kaikista kulttuureista. Erikoisen pahamaineinen on Vanhan Testamentin tuon niminen kirja.

Edellä oleva on tarkoitettu piruiluksi. Sillä houkutellaan lukijaa jatkamaan. Nimittäin sananparsi ja varsinkin sanonta (”svengaa kuin hirvi”) herättää jatkuvasti kaikissa yhteiskuntaluokissa ja maan jokaisella jäljellä olevalla huoltoasemalla loputtomia keskusteluja ja syviä intohimoja. Niitä käsitellään jatkuvasti mediassa.

Kuulun niihin, jotka saavat näppylöitä, kun joku esittää ajatuksen ”pitkässä juoksussa” ja ”päivän päättyessä”. ”Saada näppylöitä” muuten on tyypillinen lentoilmaus.

Huonot ja hyvät sanonnat eivät ole kielen suola, vaan kielen proteiineja. Idiomit eli kuvailmaisut muun muassa osoittavat äidinkielen. Suomen kielessä alkusointuiset uhkaukset esimerkiksi ovat suosittuja sujuvuuden merkkejä. Poliitikko N. pitäisi työntää ”pää edellä pärehöylään” tai hänelle sietäisi ”antaa tunti turpaan”.

Sanonnat ovat peräisin jostain tuntemattomasta lähteestä tai ne liitetään oikein tai väärin tunnettuihin teoksiin. Lähde voi olla Uuno Turhapuro tai Pekka Puupää tai Lauhakankaan usein Väinö Linnaa vanhemman armeijan kielenkäyttöön sisältyvien sanontojen (”ei saa jäädä tuleen makaamaan”) ”Tuntematon sotilas”.

Wellerismi on yksi sanonnan muoto (”Töihin töihin, mutta ei kaikkiin töihin, sanoi Lapatossu”). Termi on peräisin Dickensin romaanihenkilöstä. Ilmari Turjan ”Särkelä itte” -näytelmässä ja elokuvass Aku Korhosen esittämä hahmo tuntuu osaavan puhua vain wellerismeillä (”sano Siirakki” jne.)

Vähäpätöisten ja voimille käyvien hokemien rinnalla on kielellisiä päähänpistoja, jotka ovat johtaneet miljoonia ihmisiä, jopa varmaan kuolemaan. ”Meillä ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse.” ”Verta, hikeä ja kyyneleitä.”

Jo ennen ensimmäisen maailmansodan aselepoa 1918 myöhempinä vuosikymmeninä äärimmäisen turmiolliseksi osoittautunut ”tikarinpisto” oli Saksassa laajassa käytössä. Sitten Hitler aseenkantajineen otti sen ahkeraan käyttöön.

Se on muuten aseenkantaja. Aisankannatta on mies, jota esimerkiksi vaimo pettää vieraan kanssa ja joka on niin hölmö ettei huomaa sitä, vaikka kaikki muut huomaavat.

Täytyy olla ikää ja maalaistaustaa, että ymmärtää. Tosimies valjastaa eli laittaa hevosen aisoihin, ja hanttimies menee hevosen toiselle puolelle pitelemään siksi ajaksi toista aisaa. Joissakin tapauksissa hän leimautuu samalla henkilöksi, joka ei osaa muuta. Hän on ikään kuin kävelevä naulakko, joka saa tehtäväkseen pidellä kaverin takkia siksi hetkeksi kun tämä vetää poliisia turpaan.

Tikarinisku oli selitys, täysin valheellinen, että Saksan armeija oli voittamaton ja olisi voittanut koko sodan, elleivät kommunistit ja sosialistit olisi kotirintamalta käsin puukottanet heitä selkään aloittamalla levottomuudet, jotka johtivat aselepoon ja Versaillesin ”häpeärauhaan”.

Selitys sivuuttaa kevyesti (suotta) suuresti kunnioitettujen Ludendorffin ja Hindenburgin paniikin ja hätäiset ilmoitukset, että taisteluissa on kärsitty tappio, sota on hävitty ja rauha tehtävä. Asianomaiset itsekin unohtivat nämä viestinsä tuota pikaa, ja Saksa oli ”voittamaton” taas toukokuuhun 1945,

Sanonnat ovat siis hyvin lähellä poliittisia iskulauseita (”kyllä kansa tietää”), (”missä EU siellä ongelma”), jotka ovat sitä tehokkaampia, mitä epämärääisempiä ne ovat. Lapuan Liikkeen ”pyykki on pantu ja pysyy” oli jo omana aikanaan myös toistelijoilleen merkitykseltään epäselvä. Pyykki ei viitannut puhtaisiin vaatteisiin vaan rajamerkkiin, mutta miten tämä niveltyi poliittiseen tilanteeseen, se jäi arvailujen varaan.

Lauhakankaan kirjassa ovat hyvin esillä kieliopilliset muotirakenteet. Tänä päivänä hyönteisen piston aiheuttamaa allergista reaktiota ei hoideta aloittamalla jollain valmisteella, vaan ”mennään antihistamiini edellä”.

Olisiko taustalla television speksiohjelmista tunnettu ”näillä mennään”, joka on korvannut muodon ”lähdetään tästä” tai ”sovitaan näin”?

Sanontojen sosiaalinen arvo näkyy uudistumisesta. Sellainen ihminen on tyytyväinen itseensä, joka käyttää kuulijoille outoja kielikuvia ja osaa välttää vanhentuneita.

Lauhakangas listaa vertauksia aloitta Kaurismäen repliikistä ”aika rientää kuin hirvi”, joka muuten lienee sukua Marx-veljesten ”Time flies like banana” -kehitelmällä, joka ei suomennu. Siinä mennään eteenpäin banaanikärpäsestä (banana-fly). ”Tarkkaa kuin rusinoiden rypistely”, ”kiinni kuin Alko jouluna”, ”ulkona kuin tupakkapaikka”, ”silmät kuin Skodan jarrupalat”, ”huutaa kuin mummo uunissa”.

Huvittavaa. Kirjan nimi ”Svengaa kuin hirvi” saattaa olla peräisin Juice Leskiseltä 1981 – ”Svengaa kuin hirviö”.

Kuitti

Olen kohtuullisesti oppimassa, että on pyydettävä kuitti, pidettävä se tallessa ja toimitettava perille.

Kuuntelemista ja lukemista ajatellen olen edelleen etuoikeutettu. Yleensä saan selvän useista läntisistä kielistä. Vaihtaminen ei tuota vielä vaikeuksia, koska asiallisissa töissä on edelleen kirjoja ja tekstejä useallakin kielellä. Usein kieleen ei tule kiinnittäneeksi huomiota, paitsi kiukutellessa oppilaille, jotka eivät osaa saksaa.

Laskun pyytäminen ja kuitin kirjoituttaminen eivät ole koskaan onnistuneet. Lasku saattaa olla ”conto” joka italiaksi tai espanjaksi, ja kukaties ”addition” ranskaksi.

Ruotsin ”kvitto” ei käänny englanniksi, jossa kuitti on taksissa ”receipt” eli resepti. Useissa Yhdysvaltojen suurkaupungeissa taksi tuikkaa kuitin sijasta käyntikorttinsa tai jotain vastaavaa itse täytettäväksi.

En saa selvää sanasta ”kuitti”. Sanan peru viittaa lopettamiseen ja rauhaan.

Urheilija tai kuntoilija, joka on ”kuitti” on maitohapoilla, poikki, rikki tai vastaavaa. En tiedä, mutta ehkä sana viittaa keskeytyskuntoon. Makaa polun tai ladun vieressä ja örisee vihreänä. (Se on terveellistä, kerrotaan.)

Muinaistietokilpailu ”Tupla tai kuitti” tarkoitti nimellään, että palkkion kaksinkertaistamisen sijasta kilpailija ”pyysi kuitin” eli ilmoitti lopettavansa.

Nuoret ”kuittailevat” toisilleen. Kuittailua kevyempi vastaus on jo luuta myöten kaluttu ”Nyt panit pahan”.

Lukijoita saattaa kiinnostaa se tieto, että lainsäädäntömme ei tunne kuitin antamisvelvollisuutta (paitsi uusi ulosottokaari). Tuntemattomasta syystä kuluttajansuojalaissa ei ole tällaista velvollisuutta. Niinpä verkkopankit rahastavat kuiteilla ja kansa on hämmennyksen vallassa, kun pitäisi käydä näyttämässä kuitti esimerkiksi puhelinlasku maksamisesta.

Vanhan juristin pikkumaisuudella sanoisin, ettei verkkopankista tulostettu paperi tai tiliote ole kuitti eli sitova kirjallinen todiste maksun suorittamisesta. Onneksi ne kelpaavat käytännössä.
Yhtä lajia kuitti kantoi ennen nimeä ”bongi” ja sitä ennen ”paragon”. ”Neiti, saanko Paragonin” on kuin repliikki suomalaisesta elokuvasta. Bongi on kassakuitti ja Paragon oli menestystarina – monia vuosikymmeniä käytössä ollut haitarilomake, jonka kanssa käytettiin hiilipaperia.

Kauppahinnan kuittaaminen kiinteistönkaupassa on hyvin tärkeä asia. Saamisen kuittaaminen ulosoton tai konkurssin uhatessa on aina hyvä (vaikea) tenttikysymys. – Se tarkoittaa, että velallinen ilmoittaa itse olevansa saamassa jotain ja suoritta ”kuittauksen”.

Kun olin lapsi, Osuuskaupalla oli kaksi hevosmiestä, joista toinen oli meidän mielestämme kiltti setä, koska hän päästi reen jalaksille tai kärryille, ja toinen oli kuitti setä, koska hän ei suvainnut sellaista.

Pohjanmalla ”kuitti” on ”epämiellyttävä, ikävä”. Jos kaveri ei antanut karamelliä, vaikka oli, hänelle sanottiin: ”Kyllä oot kuitti.” Elokuvateatterista tulija saattoi vastata kysymykseen elokuvaa tarkoittaen, että oli se vähän kuitti, joka tarkoittaa yleiskielellä pitkästyttävä, ikävystyttävä.

Sanan tausta ja kehitys on minulle täysin tuntematon. Täytyisi kaiva esiin etymologinen sanakirja, mutta en nyt jaksa. Henkilönimistömme ja paikannimistömme on täynnä kuitti-sanan sisältäviä sanoja. Mainio Uusi Nimikirja nostaa kädet pystyyn – ”Kuittinen” ja ”Kuitunen” esiintyvät sekä ylhäällä Savossa että alhaalla Satakunnassa uuden ajan alussa, mutta heitto ehkä ruotsalaisperäisestä lisänimestä ei paljon lämmitä. Itärajan takana ovat Vienan monikymmenkilometriset Kuittijärvet, joista yhden rannalla on Vuokkiniemi.

Puhuu kuin...

Kommentti: joku kiven alle vilistävä, selkärangattomiin luettava nimimerkkikirjoittaja, ja televisiostakin tuttu syyttelijä Ritva Santavuori ovat ihmetelleet, onko Tuomiojan Hella Wuolijoki -elämäkerta sihteerin kirjoittama tai osa puolueen vaalitoimintaa. - Katsokaa kirjaa, jos saatta selvää painetusta tekstistä. Palaan kirjaan seikkaperäisemmin, mutta en jätä jankuttamatta, ettei kysymys ole julkkiskirjasta eikä mainonnasta, vaan sisällöllisesti aivan poikkeuksellisen vauraasta teoksesta, joka saa esimerkiksi minut lähinnä kateelliseksi, sekä asian että ilmaisun takia.

= = =

Palaamme huomenna asiaankuuluviin tunnelmiin.

Blogin kanssa alkaa mennä ihan mahlottomaksi.

Harva se päivä tulee järkyttäviä viestejä, joista eilen Olli Sulopuiston:

http://kaino.kotus.fi/aineistot/

Kotimaisten kielten tutkimuslaitos on toden totta kasannut avoimeen verkkoon vaikka mitä, muun muassa 1800-luvun kirjoituksia ja mahdottoman määrän toinen toistaan hurjempia sanontoja otsikolla "sananparsia".

Vox humana eli ihmisen ääntä suomalaisittain - "puhhuu kuin perse, vai eri äänellä" (Nivala, 1933).

Menenpä etsimään kauppalistani. Mehut, piimää, talouspaperia, kahvia ja ties mitä. Painavaa ja bulkkista tavaraa. K-kauppa ja S-ryhmä, täältä tullaan.

Hanna ja Anna antoivat 1974 pehmoleluilleen nimeksi "Ressu Kenkäkauppa" ja "Puppeli K-myymälä". Seuraava sukupolvi esittää samanlaisia, mutta perustanee oman bloginsa ennen kuinarvataankaan.

Kieltosutkauksia

Älä välitä, ei Villekään välittänyt, vaikk' oli munat ketunraudoissa.

Älä välitä, ei Villekään välittänyt, vaikk' oli yhdeksän lapsen isä ja munaton mies.

Älä välitä, ei Villekään välittänyt, vaikka oli kuuden lapsen isä eikä ollut koskaan saanut..

Älä välitä ruma kaveri, en miekhän mikhän ruusu ole.

Älä väykytä niitä paskaasia leukoja, tarvittet ne vieläkin köyhänä keriätes.

Älä vääntele mjun puheitani, vääntele isäs vanhoja viinapaskoja.

Älä oo ylypee, kyllä maailma nylykee, paskatauti rankasoo.

Älä huono huokaa, kun on turva kelkas.

Älä hätääs kuole, kun et pienenä paskaaskaa kuollu.

Älä itke, ole vait, vasta sait.

Älä itke, anna isomisilmäsen itkeä (siis: pissi perään)

Älä itke, otetaan akka, ellei saada köyhää, niin sitten rikas.

Älä itke perkeles, minä kirjootan saatana.

Älä juna jätä, täällä tuloo Kosoola. (Lapua)

Älä vettä juo, tulevalla viikolla tehrään kaljaa.

Älä kiitä, ko ei oo ko risat vaatteet ja tuulen pyyhkimä perse.

Älä pullaan tukehru, täällä on korppua kans.

Sopimattomia

Wellerismi tarkoittaa sananpartta tai sanontaa, jonka yhteydessä mainitaan puhuja, esimerkiksi ennen niin kuuluisa "entinen akka".

Termi on peräisin Dickensin Pickwick-kerhon papereista, joissa palvelija Sam Weller puhuu näin. Samanlainen hahmo on Herojan isäntä, se jota Aku Korhonen esitti elokuvassa "Särkelä itte". Samassa elokuvassa muuten esiintyy tyypillisesti käsittämätön ja suuremoinen sanonta, kun Särkelä uhoaa, että saa tulla koko Suomi ja Sukkenpakka. Merkillinen päähänpisto Ilmari Turjalta, Suomi ja Pitäjänmäki.

Ehdotin joskus kauan sitten, että Paavo Lipponen nimitettisiin Suomen ja koko Rantasalmen sulttaaniksi, mutta se oli pelkkä mukailu Pekka Lipposesta, joka myöhemmin saadun tiedon mukaan ei ole edes sukua. Eikä Rantasalmelta taida löytyä Saparomäkeä.

Wellerismit ja sananparret liittyvät mielessä hyvinkin voimakkaasti Erkki Tantun piirroskokoelmiin. Muutaman vuosikymmenen tauon jälkeen selailtuna kirjat tuntuvat hyviltä tai erittäin hyviltä, vaikka puupiirrostekniikan luoma tasapaksu viiva käy joskus taitavasta piirtämisestä huolimatta yksitoikkoiseksi. Se ongelma on vähän väistynyt, että Otava teetti Tantulle niin hirveän määrän kirjan kansia ja kuvituksia, että Tantusta ja kansankulttuurista tuli samaa merkitseviä asioita.

Menneinä aikoina jopa Tanttu joutui kuitenkin hiukan jarruttelemaan. Kansanperinteen kokoelmiin sisältyvät muistiinpanot ovat kohdittain ilahduttavan ruokottomia. Sama koskee kieltosutkauksia: "Älä välitä - ei Villekään välittäny, vaikka oli viiden lapsen isä eikä ollu kertaakaan saanu."

Jätän harkittavaksi, näyttäytyisikö näissäkin sanonnoissa se karnevaalikulttuuri eli ylösalaisin käännetty maailma, jonka Bahtin ja muut havaitsivat ja jonka olemassaoloa äkkipojat eivät usko.

Aika tavalla siihen suuntaan viittaisivat kaskut, joiden kokoelmista mittavin saattaa olla Matti Kuusen 1993 toimittama "Kansanhuumorin parhaat" - kokoelma joka kohdittain kutakuinkin salpaa hengen, ja ehtaa tavaraa alusta loppuun.

Wellerismejä keräsi jo 1959 Iris Järviö-Nieminen, ja niitä julkaistiin hyvin häveliäästi tieteellisessä sarjassa; nide on harvinainen ja suppean folkloristipiirin ulkopuolella luultavasti tuiki tuntematon.

"Jos kerta saamaan rupiaa, niin mulle kans, sano laukkuryssä, kun poika ja tyttö pimiässä sipisivät."

"Vikansa kullakin, sano flikka kun huarin teki."

"Konstit on monet, sano Kauhavan akka, kun kusi, konttas, kuto sukkaa ja söi."

Vitsit ovat usein häikäilemättökän raakoja:

"Meirän rumis, kun on kurkut poikki, sano härmäläinen."

Erikoisessa suosiossa ovat vähemmistöt ja vähäosaiset:

"Oli onni, ettei ollut sakset, sano mustalainen, kun puukko silmään putosi."

"Praa konsti, sano hurri kun hevosen hirtti."

"Nytpä ilma juustolle haisee, sano sokea kun komeroon kusi."

"Hyvää yötä, sano ruotimummu, kun silmät puhkes."

"Älä noita pirujas puhu, sano Porren isäntä kun kerjäläinen leipää pyyti."

Yhteiskunnalliset rajat ylittyvät yhtä kevyesti kuin sopivuuden rajat.

"Vaihtelu virkistää sano ruustinna kun renkiä halasi."

"Mä että täältä erkanen, sano pappi kun putkasta pääsi."