Huomenta

Kiitos dementoitumisen en istunut junassa pitelemässä pudonnutta ajojohtoa, vaan kävi autolla Lappeenrannassa kertomassa nuorille, miksi sananvapaus on perusoikeuksien ydin.

Aivan uskomaton sää. Aika lailla tuntuu vanhoissa luissa 2 x 3 tuntia 15 minuuttia ja siinä välissä kolmen tunnin luento.

On se kohtuutonta, että joutuu korkeassa iässä ansaitsemaan leipäänsä rehellisellä työllä.

Olisi minulla valmiina muutama tekstin suikale, mutta mielestäni keskustelu ja kirjoittaminen on mennyt vähän tiiviiksi viime päivinä, joten tyydyn esittämään muutamia repliikkejä esillä olevista teemoista.

Eilisestä ja Dostojevskin isä Karamazovin murhaajasta: hienoja kommentteja. Mielestäni ydin on tämä: keksittyään rikostarinan ”Rikoksessa ja rangaistuksessa” Dostojevski purkaa keksintönsä ”Karamazovissa”. Murha, josta Dmitri tuomitaan romaanin mukaan väärin, jää epäselväksi. S. Freud –vainaa ja muutama muu on sanonut, että Dostojevski toteutti näin oman isänmurhafantasiansa.

Se ajatus, että ellei Jumalaa ole, kaikki on luvallista, esiintyy romaanissa mainitsemassani jaksossa (luku ”Why Is Such a Man Alive”). Tähänkin on vaikea ottaa kantaa, koska Ivan myöntää todeksi isä Paissyn esittämän version ja Dmitrin version. Hän ei siis itse toista noita sanoja.

Suosittelisin teille, että jättäytyisitte syytä kertomatta töistä ja alkaisitte laiminlyödä velvollisuuksianne ja lukisitte Karamazovin Pevearin ja Volokhonskyn käännöksenä.

Minulla on tässä se ja ”Riivaajaat” (Demons). Saan kohta Tshehovin luetuksi jälleen kerran alusta loppuun ja pelkään, että nämä kaksi Dostojevskia ovat vuorossa. Sääli, rakastan Tshehovia ja inhoan Dostojevskia. Mutta sitä en tiedä, kumpi on suurempi kirjailija. Toinen on Mount Everest ja toinen K 2 (tappajavuori).

Luulen, ettei kenenkään odotettavissa oleva elinikä riitä venäjän oppimiseen niin hyvin, että alkutekstistä saisi ilmi sen, mikä tässä englanninkielisessä versiossa hätkähdyttää. Dostojevski on kirjoittanut kullekin henkilölle tunnistettavan kielen, kun mikäkin Kivi (tai Linna). Kunkin henkilön ajattelun sairaalloisuus liittyy henkilön kielen erikoisuuksiin, jopa sanavalintoihin.

Kommenttien johdosta eri asiasta: Douglass North käsittelee mielestäni kirjassaan juuri kommentin kirjoittajan kaipaamaa kysymystä, liukumista rajoitetun pääsyn (acces) yhteiskunnasta ”avokoodiyhteiskuntaan” (open source). Ydinkäsite on liikkuvuuden eli vaihtuvuuden takaava sananvapaus.

Kun Risto E. J. Penttilä sanoi eilen televisiossa, että joudumme ehkä käymään kauppaa Kiinan kanssa sivuuttaen ihmisoikeusongelman, hän puhui mahdottomia. Ei sellainen valtio käy kauan kauppaa, jossa sananvapaus ei toimi. Siihen Neuvostoliittokin kaatui!

Kommentoija kertokoon, missä päin verkkoa on hänen tarkoittamansa Northin ja muiden kirjoitus, niin vertaan. Aiheeseen palaan.

Kolmanneksi: vuosia miettimäni kysymys, miksi joitakin kirjoja myydään äkkiä 3,5 miljoonaa nidettä Ruotsissa. Olen tutkiskellut vaikeaselkoisia luetteloista ja tietoja kirjojen, levyjen ja elokuvien myynnistä ja väittäisin, että niissä näkyi jo kauan sitten USA:n markkinoilla eräänlainen power law –distribuutio.

Kyllä, tiedän oikein hyvin, että ”long tail”, ”fat tail” ja Barabasin ja kumppaneiden arvailut ovat vanhoja hattuja.

Silti Elvis ja Beatles näyttävät tuottavan levy-yhtiöille ehkä 90 % niiden tuloista. USA:n kirjojen best-seller listalla pari vuotta sitten John Grisham, Dee Brown ja joku kolmas törkymöykky vastasivat kolmisin yli 90 prosentista myydyistä kirjoista.

Olisikko tämä Stieg Larsson –ilmiö riippumaton kirjan sisällöstä? Olisiko tämä Harry Potter –ilmiön selitys – pelkästään nopeutunut ja määrällisesti valtavasti lisääntynyt tietoliikenne?

Kun vakaumukseni on, ettei tilastomatematiikka – joka minustakin on abstraktinen peli – voi tuottaa viisasten kiveä maailman selittämiseksi, laimentaisin kysymykseni tähän muotoon: entä jos Talibin vihamielisyys kellokäyrää eli Gaussin käyrää kohtaan on perusteltu?

Tuli mieleen, kun eilen näytettiin televisiossa Suomessa polskuttelevaa Mustaa Joutsenta. Amerikkalaisillahan on sellainen, siis Musta Joutsen, nyt presidenttinäkin.

Instituutio

"Avioliitto on hieno institituutio". Johon Mae West sanoi: "I am not ready for an institution yet."

Instituutio on ihmisen aikaansaama järjestys tai järjestelmä. Avioliito on järjestelmä. Mae Westin vitsissä "institution" on vanhainkoti tai hullujenhuone, jotka ovat nekin ihmistekoisia laitoksia.

Taloustieteistä sanotaan, että niiden harjoittaminen on omiaan ihmisille, joille kirjanpitäjän ammatti on liian hurja ja kiihkon täyttämä.

"Gai saber" eli Iloinen tiede tarkoitti runojen kirjoittamisen taitoa. Nietzsche, kuten tunnettua, otti termin omakseen, koska taloustiede - Surullinen tiede (dismal science) oli jo vakiintunut vertauskohta.

Jälkimmäistä korosti Carlyle, joka esimerkiksi arveli, ettei orjuuden poistamisella saavutettaisi mitään hyvää, koska palkkaorjuus osoittautuisi aikaisempia institituuioita pahemmaksi.

Vastakkain ovat siis runous ja talous, ja tämä on pieni merkintä.

Douglass North on yksi henkilökohtaisista kotijumalistani. Ylhäällä on hänen kuvansa. Harjoitan sen edessä palvontamenoja aamuisin ja iltaisin.

Ihan siisti villapaita.

Nykyinen oikeudellinen sääntely kaatuu kuin Neuvostoliitto transaktiokuluihin. Kun kustannuksia sopimuskumppanin löytämisestä, sopimusneuvotteluista, sopimuksen tekemisestä ja sopimuksen täytäntöönpanosta ei panna kovalla kädellä aisoihin, hinnat karkaavat käsistä.

Ihanteellinen järjestelmä on R-kioski. Kirjakauppa on toinen hieno keksintö. Rautakauppa on kolmas.

Ihmisten uskomusjärjestelmiin sopivaa aineistoa myydään valmiiksi pakattuna ja selkeästi hinnoiteltuna. Kun haluan, kuten haluan, saada selvän siitä, ketä tuttavistani on tänään vangittu tai erotettu, ostan iltapäivälehden hintaan euro kaksikymmentä. Irtonumeroa varten on olemassa suuri määrä tekijänoikeudellisia järjestelyjä, joista minä asiakkaana viis veisaan. Luen lehden ja luettuani kuivaan sillä kumisaappaita.

Tätä sanotaan taloudelliseksi tehokkuudeksi.

(Tätä tekijänoikeusjärjestöt eivät ota uskoakseen - hankkikoon minun puolestani suuren määrän oikeutettuja korvauksia luovasta toiminnasta, kunhan tekevät sen järjellisesti eli ilmoittavat, mitä maksaa. Ei basaarikauppiaskaan ilmaannu matkamuiston myytyään hotelliin puhumaan kopioinninestosta eikä laitekorvauksista.)

North on lisännyt käsitteisiinsä intention eli tarkoitusperän. Hänen taloustiedettään on ehkä aiheellisesti moitittu taloudellisen toiminnan palauttamisesta niin epämääräisiin seikkoihin kuin maun ja muodin vaihteluun.

Mutta tämä ajattelu miellyttää minua ja tuo menetelmä näyttää tuottavan parempia tuloksia kuin taannoinen, muun muassa juuri kuolleen Milton Friedmanin nimeen liitetty uusklassismi.

Väite on yksinkertainen: taloutta ei voi irrottaa poliittisesta ja kulttuurisesta uskomusjärjestelmästä.

Siis: talous ja runous ovat lähellä toisiaan. Surullinen tiede ja iloinen tiede ovat saman rakennelman seiniä.

Kuvan kirja on aika uusi. Olen jo melkei hieronut kämmeneni rakoille, koska tiedän voivani luetuttaa sen pakollisena tenttikirjana muutamillakin henkilöillä.

Onni ettei North ole kalifornialainen guru eikä mikä tahansa liehuparta. Hän on taloustieteen nobelisti ja myös vastustajiensa mielestä yksi aikakauden keskeisistä ajatteliljoista.

Jotenkin samaan tapaan kuin historiantutkija Férnand Braudel - rauha hänen muistolleen mutta ei tuotannolleen - North tuo jatkuvasti esiin instituutioiden muutoksen vaikutuksen ihmisten tajuntaan ja tapaan tehdä havaintoja ja siis luoda uskomuksia.

Olemme navigaattoreiden ja matkapuhelinten kanssa erilaisia ihmisiä kuin isämme ja näiden isät, joiden tukena oli maastomuisti ja melkein peritty käsitys kulkureiteistä.

Ja muuttunut tajuamisen tapa vaikuttaa instituutioihin, niinkin hyvin rakennettuihin kuin Berliinin muuri.

Esimerkiksi taisteleva islam ja esimerkiksi Yhdysvaltain yllättävät vaikeudet ja Yhdysvaltain uhkaava rapautuminen selittyvät osaksi informaation hajautumisella ja information epätasapainolla.

Niin kauan kuin informaatio oli vain Kremlissä ja CIA:n pääkonttorissa, toisten oli syytä pitää turpansa kiinni.

Nyt niin ei ole.

Ilmiön tekee niin peräti viehättäväksi se, että Stendhal, Tolstoi ja nämä muut historiamme suurimmat eli 1800-luvun kirjailijat ja taiteilijat ja jotkut heidän myöhemmät perillisensä olivat ymmärtäneet tämän kaiken vaistomaisesti.

Olen väittämäisilläni, että taloustieteen ja siis sen käsineidon tekniikan nerokkaimmat nimet ovat henkilöitä, jotka kulkevat taiteilijan kirjoissa. Ehdotan Tolstoita, mutta en ole aivan varma. Gogol tulisi myös kysymykseen. Tai Tshehov. Tolstoin tekee monille vastenmieliseksi se, että hän hurahti omista ajatuksistaan ja unohti, ettei maailmankatsomusta voi perustaa ja että profeetaksi joudutaan, ei pyritä.