Kiusaaja

 

Kiusasimme koulussa huutelemalla liian lihavalle tytölle, joka kiirehti vanhan puolen portaita ketterästi alas:”Marna vyöryy.” Muistan kuka sen aloitti. En tiedä mihin se johti. Aloittaja oli kuitenkin paha henkemme. Hänestä tuli opettaja. Mielestäni hän oli jo lukiolaisena seksuaalisesti häiriintynyt. Kun toiset pojat puhuivat naisista ja sukupuolielimistä, tämä keksi aiheesta jotain mahdollisimman ikävää sanottavaa. Hän yritti esimerkiksi nuuskia, kenellä tytöistä oli kuukautiset ja sitten räkättää luokassa asiasta kaikille.

 

Kenellekään pojista ei ollut edes likimain käsitystä, mitä ”kuukautiset” tarkoittaa, paitsi että kysymyksessä oli hyvin häpeällinen, asianomaisen itse aiheuttama asia. Muuan terhakka tyttö oli tiuskaissut vastaan: äidilläsi on. Sitä mietittiin poikajoukossa ja tultiin siihen tulokseen, että väite oli mahdoton.

 

Kiusaamisen kansanperinteen voisi ehkä hahmotella. Luulen että sekä sanojen että tekojen tasolla on täysin poikkeuksellista, että joku keksisi alalla jotain omaperäistä tai suorastaan uutta. Sanat vain vaihtuvat. Minun kouluaikanani  ei haukuttu homoksi vaan kommunistiksi.

 

Kulttuurihistorian kautta olen saanut hiukan selvää pennalismista eli simputuksesta. Olin itse huomannut, että Pentti Haanpään kirjan ”Kenttä ja kasarmi” eräät kiusaamiskertomukset vastasivat itse Oulussa 1963 havaitsemaani. Meillä oli jopa patterin päällikkönä versio Haanpään ”Saksan jääkäristä”, pieni ja pettynyt luutnantti. Toisin kuin Haanpää tutustuin moniin henkilöihin, jotka arvioin edelleen ihmisinä ja kouluttajina suurenmoisiksi.

 

Erään blogin kommentin johdosta – Levensonin ”Einstein in Berlin” kannattaa tosiaan lukea. Tarina jopa liittyy kuluneella viikolla kahdesti käsittämääni Leporen kirjaan If -then”, eli keskeinen teema on päättäjien ja vastuuhenkilöiden pohjaton typeryys sekoitettuna määrättömään omahyväisyyteen. Leporella esimerkkejä olivat Nixon ja Lyndon B, Johnson.

 

Levenson kertoo, miten satumaisesti Einstein nousi maineeseen 1905 ja eli tieteelle ja vastaanotti kunnianosoituksia oikealta ja vasemmalta. Einsteinin omapäisyys ollut aivan tervettä edes hänen kasvuvuosinaan. Hän oli kiusattu / kiusaaja, joka joutui helposti opettajista tyhmimpien hampaisiin. Hän pelastui valtavalla matemaattisella lahjakkuudellaan, jota asiaa tuntemattomat muuten edelleen epäilevät, ja patenttiviraston insinöörin virka Sveitsissä oli paremmin palkattu kuin normaali professuuri.

 

Kirjan pääasia on yksityiskirjeistä välittyvä kauhu ja epätoivo maailmansotainnosta 1914. Einsteinilta meni vuosi ymmärtää, että jopa Max Planck ja Fritz Haber heittäytyivät käsittämättömän kiihkon vallassa sotilaiden henkisesti ryöstettäviksi ja olivat ylpeitä siitä. Einsteinin mielestä aikakauden johtavat tiedemiehet, joiden suuresta älykkyydestä hän oli hyvin selvillä, olivat kerta kaikkiaan vieneet aivonsa pääesikunnan varusvarastoon kuihtumaan.

 

Mielestäni Einstein oli aivan selvästi oikeassa, vaikka hänellä oli Saksassa yhteensä yksi kannattaja ja vastapuolella tuolloin vielä isänmaan miehenä kukoistanut Thomas Mann ja käytännössä kaikki luonnontieteilijät. Asian tekee vakavaksi, että 1939 ja 1943 Einstein oli uudelleen eri mieltä kuin kollegansa. Hän ei osallistunut ydinpommin kehittämiseen, koska hanke oli hänestä mieletön ja moraaliton.

 

Yhteenveto: ”joukkopsykoosi” on liian lievä termi. Hulluus tarttuu. Kiusaamiskulttuuri on yksi tällaisen hulluuden muoto. Meillä oli Suomessa vapaussotapsykoosi, punakapinapsykoosi ja sitten talvisotapsykoosi. Tässä lauseessa tarkoitan psykoosilla todellisuudentajun ja harkintakyvyn pettämistä ja tarkoitan, että valkoisten sota oli hyvä asia ja Talvisota välttämätön asia ja uskomattoman hieno saavutus, mutta niiden hintaa ja huonoja seurauksia joudumme kestämään edelleen. Pullosta päästettyä pirua ei saa takaisin pulloon.