Tuli kihti eli luuvalo. Ei se mitään. Roope Ankallakin oli
kääre räpylässä. Roope tosin nuortui vuosien kuluessa. Chaplinin elokuvassa
terveyslähteestä se iso mustapartainen mies (Eric Campbell) on juomassa vesiä
kihtiinsä, kun taas Chaplinilla on omat eväät.
Filmi löytyy suoraan YouTubesta. Tsapen mykän kauden elokuvia
on verkossa paljon. Nyt katsoen ei osaa olla ajattelematta, ettei elokuvataide
ole tuosta varsinaisesti parantunut. Chaplin muuten joutui tilanteeseen, jota
Suomen nykyinen kulttuuriministeri tuntuu kannattavan kovasti: teosta kolhitaan
vedoten siihen, kuka tekijä on ja miten hän on käyttäytynyt. Chaplinia ahdisteltiin
siksi, että hänen väitettiin olevan kovin kiinnostunut nuorista tytöistä ja lisäksi
hänen sanottiin olevan kommunisti. Yhdysvalloissa ”Diktaattorin” sensuuri
aluksi kielsi, koska elokuva vaaransi suhteet ystävällismieliseen valtioon
(Hitlerin Saksaan).
Tämä ”oivallus” ikään kuin uudistaa yli 60 vuoden takaisen
asetelman, jossa osa kenraalikuntaa hyökkäili V. Linnaa vastaan siksi, että
tämä oli muun muassa halventanut suomalaista sotilasta, upseereita eritoten.
Asiat eivät ole yksinkertaisia, vaikka ministerit ovatkin. ”Kongo-Müller”
-dokumentti aiheutti aikoinaan kohinaa. Muistan asian niin, että kohtelias
sissipäällikkö oli tarjoutunut teloittamaan vankeja, jotta dokumenttielokuvan
tekijä saisi aidompaa kuvaa…
Tämä blogikirjoitus on nyt kuitenkin yleisluontoinen
tiedotus läheisille ja tuttaville. Pääsiäisviikon viettoon tämä siis vaikuttaa,
koska tänäänkään en saa sukkaa jalkaan, puhumattakaan kengästä. Muilta asiasta
ei ole uutiseksi.
Tämä kihti on kai toinen kerta. Hoito on lepoa. Kun varpaan
tyvinivel vihoittelee tosissaan, jokin Burana auttaa, mutta esimerkiksi
kahvikupi kuljettaminen keittimeltä pöydän ääreen on otettava tarkasti.
Tiedän listan, mitä ruokia ei pidä ehdoin tahdoin syödä,
enkä niitä ruokia suosikaan. Sekin on kuin olutta hanhen selkään, että käsketään
pysytellä erossa pilsneristä. Viimeksi maistoin olutta vuonna 1982, ja kyllä
oli pahaa.
Mutta siitäkin on viikkoja, kun viimeksi otin kaupasta nyrkillisen
isänmaallisia Kitkan neulamuikkuja friteerattuna. Ne kuulkaa niin särvittävät
ruisleivän päällä.
Juuri isänmaallisuus varmaan estää niitä muikkuja uimasta
venäläisten alan tehtaiden apajapaikkoihin niin että saamme niitä suomalaista
muikuttelupaikoista.
Koska nyt täytyy taas vetäytyä voihkimaan sairasvuoteelle,
tyydy pahoittelemaan kirjoituksen tahatonta hajanaisuutta. Olisi näet vielä
vihje.
Television Sininen Planeetta II (Planet Earth) on dynamiittia.
Biologia on kai se tiede, joka on muuttunut eniten viime vuosikymmeninä.
Ensimmäinen osa sisälsi juuri sen, mitä ette tienneet
meristä. Niissä on ehkä enemmän elämää kuin kuivalla maalla. Toinen osa
vaikutti vaimealta normaalidokumentilta, mutta oikeastaan se herätti kysymyksen
kalojen ja kasvien ”tietoisuudesta” ja ainakin älykkyydestä, esimerkiksi parviälystä.
Minullakin on ollut usein kihti. Ruokavalion suhteen olen nykyään tarkka. Lääkärini kirjoitti reseptin kortisonitabletteihin. Sanoi jos ei niillä kipu lähde niin ei ole kihdistä kyse. Nyt kun tunnen lievän ensi oireen otan aamulla 10 mg, usein jo kahden jälkeen kipu on tiessään.
VastaaPoistaVäinö Linna ja Tuntematon. Kävin lauantaina katsomassa Tampereen Komediateatterissa Rajalan kirjoittaman ja Raipian esittämän Päämäärä tuntematon.
Olipa nautinnollisen nerokkaasti esitetty Tuntemattoman syntyprosessi.
Ethän vaan syö kolestrooli lääkkeitä eli statiineja (esim. Simvastatiini). Minulla alkoi kihti 18 pv. ensimmäisen tabletin ottamisen jälkeen ja senjälkeen 21-23 pv:n välein vuorotellen vasemman ja oikean isonvarpaan tyvinivel turposi ja tulehtui niin, että 8-12 pv. konkattiin kahden kepin kanssa. Tätä jatkui 2 vuotta ja 6 kuukautta (syötettiin kihtilääkettä, voimakkaita kipulääkkeitä ja kortisonia), mutta mikään ei auttanut, kunnes luin maatessani 2 kirjaa; Suuri kolestrooli huijaus ja Statiinin uhrit. Silloin käsitin homman ja lopetin Simvastatiinin syönnin ja kuukauden kuluttua oli 1 lievä kihtikohtaus ja senjälkeen olen ollut "kihtivapaa" nyt lähes 3 vuotta. Kokeileppa Jussi josko sinulla on noita kolestroolilääkkeitä käytössä, kuolen mieluummin muutama vuosi aikaisemmin kuin makaan hirveissä kivuissa kolmanneksen lopusta elämästäni !!!
VastaaPoistaStatiinit on hyvin toimivia ja hyvin siedettyjä lääkkeitä eikä mitään huijausta.
PoistaEräs suomalainen hupsu insinööri on ottanut niiden vastustamisen elämäntehtäväkseen. Nehän ne tietää, insinöörit.
Pahasti oli ministeri puun ja kuoren välissä.
VastaaPoistaJos hän nimittäin olisi jakanut palkinnon, silloin blogistin tässä nyt esittämää kritiikkiä vastaava kritiikki olisi kuulunut tyyliin:
"Näinkö vähän tämä ihmisvihaaja-minsteri naisia ja heidän kärsimyksiään arvostaa? Törkeää."
Suo siellä vetelä täällä.
Kihti, artritis urica, iskee usein silloin, kun olet automatkalla Euroopassa oppaanasi Claudio Magrisin "Tonava".
VastaaPoistaSilloin on vain ajettava, kihtivarvas kaasulla ja varavarvas kaasun & jarrun vahtina, kartanlukijat kyselemässä, mistä löytyy Willendorfin Venus.
Wienin museostahan se löytyy. Kihti.
Muista munuaiset, muista maksa, muista kaikki ne lukuiset taudit, joita kihdin takana piilee.
Ja aja eteenpäin, kunnes olet Tonavan lähteillä.
Sieltä se kihti löytyy ja sinne se häviää, varpaita Schwarzwaldin vesissä huljuttamalla. Reinin ja Tovavan alkupisteestä.
Toipumista vaan, eipä tuo selkeys normaalista poikennut. Selvisi samalla tuo Burana-käännöksen innoittajakin. Se kuun poisjäänti siinä vähän kaiveli, muutenhan se oli oikein laulettavakin. Ehkä sellainen tekijänoikeudellinen juttu, että kun googlaan Kemppisen, tulee oikean miehen tiedot, mutta väärän miehen eli velipojan kuva.
VastaaPoistaVoinko ostaa vankilassa tehtyjä tuotteita? Tekijähän on rikollinen.
VastaaPoistaVoinko kuunnella Wagnerin musiikkia? Koska Hitler.
Voinko enää mennä Suomenlinnaan ja nähdä rikollisten kunnostamia rakennuksia?
"Tsapen mykän kauden elokuvia on verkossa paljon. Nyt katsoen ei osaa olla ajattelematta, ettei elokuvataide ole tuosta varsinaisesti parantunut."
VastaaPoistaTuosta on vaikea olla eri mieltä sinun ja mm. Hitchcockin kanssa. Elokuvista kiinnostuneille suosittelen Youtubesta erityisesti Kevin Brownlow'n ja David Gillin upeaa Hollywood-TV-sarjaa (https://www.youtube.com/watch?v=yS37kyfnGy4). Se tehtiin juuri viime hetkellä, kun mykältä kaudelta oli vielä elossa kattava otos ohjaajia, stuntteja, toimittajia, teatterimuusikoita ym.
Jo ensimmäisessä osassa tuodaan esille sarjan tärkeä tavoite: kunnianpalautus osoittamalla, miten mykkäelokuvia on pitkään esitetty väärin - puutteellisella kuvanlaadulla, pelkällä pianomusiikilla ym. Mykkäelokuvia on paljon verkossa ilmaiseksi, mutta valitettavasti ne yleensä jatkavat viimeisen 90 vuoden huonoa perinnettä - julkaisun laatu tekee hallaa elokuvien maineelle. Mykkäelokuvien kohdalla julkaisija on usein yhtä tärkeä valintaperuste kuin itse elokuva.
Nyt on kuitenkin hyvä aika elokuvaharrastajalle, koska laadukkaita restauroituja mykkäelokuvia on saatavilla, myös kunnon orkesterin musiikeilla. Yleensä joutuu kuitenkin ostamaan vanhanaikaisesti oman Blu-ray-levyn.
Toivoisin, että tuosta elokuvan kulta-ajasta muistettaisiin muutakin kuin komedia. Esimerkiksi Dreyer, Gance, Murnau ja Sjöström olivat mahtavia ohjaajia. Jos välttämättä haluaa komediaa, niin Lubitsch/Oswalda on hyvä yhdistelmä.
Mistä tunnistaa huonon elokuvan?
PoistaLyhenteestä USA.
Nimeltä mainitsematon kenraali siellä tosiaan linjassa oli metamfetamiinipsykoosissaan miekan kanssa heilunut, ja sodan jälkeen jatkoi rääväsuista pommitustaan pitkään ikään kuin ei kukaan muu kuin hän itte olisi saanut sodasta mitään puhua. Median lemmikkinä sai hyvin äänensä kuuluviin vielä tv:n ns. avautumisohjelmissa, noissa, joissa kritiikitön julistus toimi, ah niin ihastuttavan hyvin.
VastaaPoistaMutta jermumentaliteetti, joka jäi jäljelle ja sai miehet jaksamaan, kun luottamus natsien kanssa yhtä pitäneeseen sodanjohtoon oli mennyt - se vaan on hienosti kuvattu Linnalla.
Niin se vaan on.
Joo joo, onhan tuohon vaivaan tehokkaat lääkkeetkin olemassa (prednisoloni + jatkossa allopurinoli). Nuo ruokavaliojutut on yhtä tyhjän kanssa. Siitä kyllä samaa mieltä, että pilsneri ON pahaa.
VastaaPoistaRachel Carsonin Meren ihmeet (The Sea Around Us, 1951) on kirjoista ihmeellisimpiä. En tiedä, kuinka hyvin se pitää nykyään paikkansa, mutta suurta kirjallisuutta se yhä on.
VastaaPoistaMinä luin ensin, että Leninin lyömänä - onpa perin omituista. Miten se pilaantunut muumio vielä lyö?
VastaaPoistaMutta totta; Sininen planeetta on kovaa kamaaa. Eräänkin ison kirjan teksti tulisi muuttaa muotoon; merestä Sinä olet tullut....
Ja jos en väärin muista niin, lapsuudessani väitetttiin, että vain ihminen käyttää työkaluja ja nyt näytettiin miten kala avasi simpukan.
Se iso mustapartainen mies oli oikeilla jäljillä, kihti parannetaan vesillä. Aivan tavallinen vesijohtovesi riittää, sitä on nautittava riittävä määrä (google tietää) joka ikinen päivä. Lisäksi ruokavalio, joka onkin jo tuttu juttu. Muikut on nyt unohdettava. Näillä neuvoilla paransin oman kihtini, kohtauksia ei ole ollut tällä vuosituhannella.
VastaaPoista"Tuli kihti eli luuvalo."
VastaaPoistaTervetuloa joukkoon. Kun kohtaus on päällä, buranasta ei ole mihinkään. Reseptillä Arcoxia 120 mg huuleen illalla ja aamulla on jo helpottaa. Jos vaiva on satunnainen niin sen estämiseksi kylmällä ilmalla auttaa jalkaterien pitäminen lämpimänä ja eriyisesti kesällä yllättäen runsas vedenjuonti. Satunnaisen kihtipotilaan harvemmin tarvitsee vältellä mitään ruokia saatikka popsia estolääkettä.
Täysin samaa mieltä. Noilla ohjeilla pärjää pitkälle. Maksaruuat ehkä kriittisimmät.
PoistaLunta ämpäriin ja tassu sinne. Paljon kylmää vettä sisäisesti, kunnes erite muuttuu kirkkkaaksi. Ja sitä Buranaa jos ei muuten kestä.
VastaaPoistaNaapurin papparaisen kanssa istuttiin kerran autossa kaupan parkkipaikalla. Viereisestä autosta nousi rouva ja linkutti kauppaan. Kohta nousi autosta mieskin ja ontui vaimonsa perään. "Saatanan rampoja koko kylä täynnä", totesi papparainen.
VastaaPoistaNational Geographicin uusi Ihmeellinen planeetta maa avasi myös silmiäni.
VastaaPoistaKatsoin tosin kesken sarjan mutta ihmeellinen virta oli tämä: Amazon ei olekaan maapallon keuhkot (koska sen eliöstö kuluttaa hapen itse) mutta sen päältä lähtee kostea kerros "ilmajoki" kohti Andeja, siellä sataa maahan, vie mineraaleja vuorista jokia pitkin mereen raviten piileviä jotka tuottaa hapestamme ½. Tätä kaikkea ravitsee Afrikasta asti Amazoniin lentävä hiekka jota sataa yli 2 miljoonaa tonnia tai jotain sinnepäin.
M
Saharan kasteleminen keinopilvillä johtaa metsittymiseen, jolloin andeille ei sada hiekkaa, jolloin Amatson ei ruoki happea tuottavia leviä, jolloin 1/2 maailman hapesta loppuu?
PoistaJoo ehkäpä, tuommoisia riskejähän niitä tuppaa ihmisen sormeilulla tulemaan.
PoistaM
Unquestionably believe that which you said. Your favorite reason seemed to be on the net the simplest thing to be aware of.
VastaaPoistaI say to you, I certainly get annoyed while people consider worries that they just do not know
about. You managed to hit the nail upon the top and also defined out
the whole thing without having side-effects , people
can take a signal. Will likely be back to get more.
Thanks
Kihtiin ei auta muu kuin tarkka ruokavalio. Se prednisoni on ihmiselle aika vaarallinen lääke, voi olla ikäviäkin sivuvaikutuksia.
VastaaPoista