Pitää paikkansa, että kahvinkeitin oli lyöttynyt kaamean näköiseksi. Mocca-Masterin vesisäiliön puhdistaminen on tosiasiassa mahdotonta eikä etikkaveden keittäminen auta kunnolla.
Mainio Kuluttaja-lehti oli testannut keittimet. Uusi tekee hyvää kahvia. Siinäkin on automaattinen virrankatkaisu ja kunnollinen tippalukko. Se maksoi 37 euroa. Vastaava Mocca-Master maksoi 170 euroa. Kysyin myyjältä, mistä moinen. Myyjä sanoi että tämä kallis on käsityötä ja täysin turvallinen käyttäjälle.
En osannut pitää suutani kiinni, vaan sanoin myyjä-paralle, että jos te myytte keittiöön laitteen, joka ei ole sähköiskua ajatellen tai palovaaran kannalta täysin turvallinen, herra Prisma itse eli siis S-ryhmä löytää itsensä käräjiltä. Onneksi myyjä osoitti hyviä taipumuksia alalle myöntämällä, että näinhän se on. Sitä en sanonut, että laitteiden kokoonpanossa robotiikka lienee jo voittanut käsin kasatun.
Ystäväni ja neuvonantajani Jaska korjaa ja huoltaa autoja parin apulaisen kanssa. Olemme yhdessä miettineet, missä määrin henkilöautoja oikein suunnitellaan niin etteivät pienemmät viat ole taitavankaan monttöörin korjattavissa. Ja on yleisiä autoja, joissa ajovalon polttimon vaihtamiseksi on purettava puoli autoa.
Muistan miten hankala Saab 96 oli, siinä oli se tuttu rautalankapinne, mutta ensin oli saatava käsi kulmaraudan ja pellin väliin, ja yleensä se ei onnistunut vetämättä rystysiä verille.
Edellä oleva syvähenkinen pohdinta on johdanto kahteen kehuun. Hesarin pitkä juttu ”Niukka elämä lyö maahan” on erittäin hyvä ja järkyttävä.
Joskus sitä haluaisi sanoa, kun puhutaan someraivosta, keltaliiveistä tai minun mielestäni vähäjärkisestä politiikasta, jolla on laajana kannatus (Trump), että kuulkaa – ihmisiltä vaaditaan liikaa ja heille annetaan liian vähän.
Siitä on kirjoitettu hyviä tutkimuksia, miten 1800-luvula köyhyys oli kirkon ja valtion mielestä köyhän oma syy ja lisäksi laiskuuden merkki. Se on paljon huonommin tiedossa, että tuo perusasenne on palannut ja pahimmassa tapauksessa vaikuttaa myös niihin, jotka on asetettu auttamaan.
Jos nyt herää kysymys, mitä minä hyväosaisuudessani näistä asioista tiedän, vastaan että en paljon, mutta useita vuosia elämässäni kävin jatkuvasti vankiloissa puhumassa sekä vankien että vanginvartijoiden kanssa ja samoin sairaaloissa ja mielisairaaloissa. Tein sen vähin äänin ja ilman agendaa. Olavi Heinonen neuvoi ja tuli joskus mukaan, kun kävin ahkerasti pakkolaitoksessa ja vankimielisairaalassa. Mutta työn syrjässä on paljon ihmisiä, joiden tuloilla ei elä.
Kun en muuta osaa, sanon että jokainen ihminen on kiehtovan monimutkainen ja hyvin usein yllättävä. Sellainen eläimellinen piirre kuin luovuus ei hevin käänny tieteeksi eikä ainakaan opiksi. Olen tuntenut ja ehkä tunnen ihmisiä, jotka ovat vähällä vähässä luovia. Ihastelin erinomaista televisiosarjaa (Flinkkilä & Tastula), jossa nyt Santtu-Matias Rouvali oli saatu vakiintuneen lajiin (konserttimusiikki) luovuuden mannekiiniksi. Hän kun on niin nuorikin, uskaltaa sanoa, että harvoin näkee niin tavattoman ilmeikkäitä kasvoja (ja eleitä) eli siis luovuutta. Oikein Electrolux-kahvit tarjoan, jos sopivasta tavataan ja tutustutaan.
Kiitos.
VastaaPoistaToinen ihminen on minusta aina IHME! Jotkut pyrkivät peittämään itseään. Jotkut, kuten Santtu, uskaltavat olla oma itsensä. Santtu on jo lapsesta ollut "erilainen nuori".
VastaaPoistaOlipa samanlaiset ajatukset blogistilla ja minulla sekä Hesarin jutusta että Tastulan hasstattelusta Santtu Matias Rouvalista.
VastaaPoistaMietin tuota HS:n Nykäsen työryhmineen tekemää selvitystä köyhyydestä sitä kokemusta vasten, mitä itselläni on ollut varmuudella syrjäytyneen väen parissa yli 50 vuoden aikana.
VastaaPoistaOn nimittäin niin, että köyhyys ja puute eivät aiheuta psykiatrista sairautta, mutta psykiatrinen sairaus sellaista aiheuttaa.
Eivät mieleterveyden häiriöt. Niitä hoidetaan psykoterapialla ja siihen kansalaisella on subjektiivinen oikeus (korvaukseen).
Kiitän Kemppistä "seurasta" eli ilmoitan tässä samalla jääväni J. Kemppisen seuraajaksi, mutta lopettavani oman sarjani julkaisuun n:oon 4045 (aloitin helmikuussa 2007).
Syy, miksi lopetan, jääköön tässä miettimättä, mutta toivon hartaasti, ettei sellaista syytä ainakaan Kemppiselle tule.
Jatkan osaltani vielä takuulla köyhien ja syrjäytyneiden parissa jonkun vuoden, jos voimat riittävät (olen Kemppistä pari vuotta nuorempi, joten eiköhän niitä voimia riitä).
Yksi psykiatrisesti sairastavalla Suomessa on sentään kohdallaan: hänen hoitonsa julkisella sektorilla on avohoidon tapauksessa maksutonta (ei tietenkään ilmaista), vaikka joka kerta SoTe:a ja hallitusohjelmaa laadittaessa tuota maksuttomuutta on vaadittu lakkautettavaksi.
Milloin minkin puoueen toimesta.
Hyviä selkä- eli härkäviikkoja: nyt suo ja järvenselkä kantavat lastin, kun takaniitulta lähdetään rehun hakuun pientilan omettan lypsäville, härjän vetämällä reellä.
Wanhempi ja köyhempi tuttavani valitti särkyneistä vanhan kunnon lukuprilleistänsä, sanka rikki. Oli saanut uudetkin silmälääkärin määräyksestä mutta niillä ei nähnytkään lukea. Ja kaukolasitkin oli, kait ihan toimivat. Kaikki nämä maksoivat satoja euroja. Ihmettelin ylimielisyydessäni että eikö tavaratalosta saa 1-2 eurolla lukuprillejä (semmoisia ostin sukulaiselleni), kunnes huomasin että eri silmillä oltava erivahvuiset ja sylinteriäkin oltava kovasti. Huonot kortit kun pitää olla kalliit räätälöidyt lasit lukemiseenkin.
VastaaPoistaValitettavasti minulla oli matkakiireitä (ja hän ei asu lähellä) ja hätäkorjasin äkkiä sen rikkinäisen irti vääntyneen sankansa rihmalangalla ja liimalla koska muutoin lehdet jää lukematta.
Onneksi jotkut rehelliset silmälääkärit osaavat neuvoa halpa-markettiinkin, sukulaiselta kuulin.
Niin, minulla on ollut monenlaisia kahvinkeittimiä ja nyt myös Mocca Master. Sattumalta kuulin sen ominaisuudesta jota ei halvemmissa ole ja se ominaisuus ei ole paljon reissaavalle hyväsi ellei sitä tiedä. Mocca masterin sisuskaluihin jää aina keittämisen jälkeen pikkukupillinen vettä. Laite olisi syytä kääntää lavuaarin yläpuolella nurinniskoinen jos lähtee pidemmäksi ajaksi reissuun. Eihän kukaan halua juoda kahviansa joka on sitten reissun jälkeen keitetty viikko-/päivätolkulla alumiiniastiassa seisseeseen veteen._Murphy-
VastaaPoistaIdeaaliyhteiskunnassa kodinkoneet olisivat Moccamaster-tyyppisiä, mutta koska tämä ei ole edeaaliyhteiskunta, ei semmoisten hankinnassa juuri ole järkeä. Tutustuin laitteen sielunelämään kun semmoinen oli unohtunut mökille talveksi kokonaan tyhjentämättä, ja jäätyminen oli purkanut sen osiinsa. Osat olivat laadultaan lähen pomminkestäviä, ja laite oli kokoonpantu niin että periaatteessa rikkoutuneen komponentin voi vaihtaa. Eli periaatteessa ikuinen. Mutta kun ei kadunkulmassa eikä seuraavassakaan ole semmoista pikku putiikkia jossa tämmöisiä korjaustöitä kohtuuhintaan suoritettaisiin, on sama jos hankkii korjauksen hinnalla toisen laitteen jota ei sitten voi korjata.
VastaaPoistaMocca-Masterin vesisäiliön puhdistus: teelusikallinen konetiski-pesuainetta, vettä säiliö täyteen, sekoitus, seisottaminen n. ½ tuntia (siis sen veden). Uusi sekoitus vaikkapa pullasutia tiskiharjan lailla käyttäen, virta päälle ja likainen vesi viemäriin. Huuhtelukeittäminen pariin kolmeen kertaan.
VastaaPoistaKidesoodaa (huom. ekologisuus) voi tiskiaineen sijasta myös kokeilla. Olen saanut Masterini puhtaaksi myös sitruunahappo/vesi sekoituksella. Puoli desiä sitr.happoa (jauhoa) säiliölliseen vettä. Ko. happoa kannattaa ostaa Hommoojalta (Hankkija): 3 litran sankollinen maksaa saman kuin apteekin 100 gramman pussukka ja sitä voi hyödyntää puolukkatuoremehua syksyllä valmistaessa ym. muihinkin juttuihin. Kainaloiden tai nivustaipeiden hiertymiin ei suositella.
Keittäessä näistä kaikista aineista syntyy jonkin verran silmiä kirvelevää kaasua ja voi aiheuttaa herkimmille itkukohtauksia, mutta niinhän sipulia kuoriessakin tuppaa olemaan, tai kun katsoo eduskunnan kyselytunti-lähetystä.
Ostettiin uusi mixeri tai blenderi vai mikä se on, tehosekoitin, ja sen mukana tuli myös kahvimylly. Nyt pitäisi vielä löytää hyviä papuja. Eivät nämä nyt ostetut tuoksu sillä tavalla ihanasti kuin itse paahdetut lapsuudessa.
VastaaPoistaHS:ssä oli eilen toinenkin hyvä kirjoitus, itsensä Pekka Tarkan arvio Fredrik Hertzbergin perusteellisesta Gunnar Björling-elämäkerrasta. Luin sen jokin aika sitten, ja runot alkoivat avautua, monet aika viehättäviä, luonto ja varsinkin meri usein aiheena. En tiennytkään, että häntä ensin arvostettiin Ruotsissa, Suomessa hän oli pitkään persona non grata, ei saanut palkintoja eikä tuloja, mutta ystäviä oli paljon. Hieno vanha mies, totesi joku ruotsalainen, eloisa. Luovuuden merkki?
Sitä poikaa olisi katsellut ja kuunnellut TV:ssä vaikka kuinka kauan. Göteporilaiset ja tamperelaiset ovat kovin ihastuneita tähän orkesterin edessä tanssahtelevaan maestroonsa, eikä ihme, niin luonnollinen ja luonteva, läsnä oleva ja eläytyvä Rouvali on kaiken musiikillisen osaamisensa ja älykkyytensä lisäksi. Ja tervejärkinen, osaa elää tavallistakin elämää. On kasvanut suotuisassa ympäristössä ja osannut säilyttää lapsen itsessään. Eija G
Kun mainitset Trumpin ilman että hän liittyy asiayhteyteen, tiedät että tietyt mörököllit kömpivät luolistaan esiin kommentoimaan kuin nakutettuna, minä mukaanlukien, samoja juttuja kuin aina. Ilmiötä, jossa ihmisiä triggeröidään jauhamaan juttujaan kutsutaan trollaamiseksi. Professori Kemppinen on trollien kruunaamaton kuningas, koska toiminta on niin hienovaraista ettei sitä tavallinen lukija edes huomaa.
VastaaPoistaKirjoitustyyliisi toki kuuluu väittää yhtä, jotta pääset myöhemmin kertomaan miten asiat oikeasti ovat. Sama ilmiö lievemmässä muodossa.
Ajattelin itsekin aiemmin, että Trumpin, keltaliivien, Brexitin, jne. kannatuksessa olisi taustalla paljon sitä että ihmisiltä vaaditaan paljon mutta heille annetaan vähän. (Vinkki: Kuka antaa?) Todellisuudessa kyse ei ole siitä. Ihminen sietää melkein mitä tahansa olosuhteita, jos hänellä on tiedossa "miksi" (Viktor Frankl).
Onkin enemmän kyse siitä, että "miksi" on kateissa. Ja mihin se olisi kadonnut? On erilaisia selityksiä, mutta faktat vaikuttavat vievän sellaiseen johtopäätökseen että "miksi" on viety tarkoituksella, koska toivonsa menettäneitä ihmisiä on helpompi ohjailla.
Professori Kemppisellä on valtavan yksityiskohtainen tuntemus yksittäisistä aiheista, esimerkiksi puukoista. Toisaalta hirmuisen laaja historian tuntemus, joka auttaa laittamaan asioita kontekstiin. Ja kaiken kukkuraksi järisyttävä yleissivistys joka on syntynyt maailmankirjallisuuden tuntemuksesta.
Ei ole mitään pahaa siinä, että on mielipide asioista. Jokaisella meillä on. Kuten on persläpikin, kuten tavataan sanoa.
Muita lukeneimmilla ihmisillä on kuitenkin muita suurempi vastuu mielipiteistään. Ei se että tietää paljon puukoista salli sitä, että voi kirjoittaa maailmanpolitiikasta mitä sattuu. Täytyy perehtyä asiaan eikä vain toistella median viestiä ("Oranssi mies paha"). Ihmiset luulevat, että mielipiteesi on samalla tavalla informoitu kuin kommentit puukoista, ja harhautuvat entisestään. Ellei tarkoituksesi ole harhauttaa ihmisiä?
Netti on täynnä disinformaatiota. Vaikka relevantteja faktoja voikin löytää helposti jos tietää miten tutkia ja mistä etsiä, suodattaminen on hankalaa jos ei tiedä mitä on etsimässä.
Iso osa disinformaatiosta lienee tarkoitettua. Esimerkiksi "All warfare is based on deception. Therefore, when capable, feign incapacity; when active, inactivity... Offer the enemy a bait to lure him; feign disorder and strike him." Trump on epäpätevä idiootti, jonka hallinto on kaaoksessa?
Ilmiönä Q on ennennäkemätön, myös suosion puolesta. Jos asioihin perehtyy, tulee ilmiselväksi että Q on Trumpin lähipiiristä. Q:n viestien perusteella on myös ilmiselvää, että Yhdysvalloissa on tapahtumassa maailmanhistoriallisesesti poikkeuksellisen merkittäviä asioita. Nämä yhdessä eivät tarkoita, etteikö Q voisi olla oma disinformaatiokampanjansa.
Mutta emme voi käydä asiasta järkevää keskustelua, jos emme ole informoituja edes perusasioista. Se puolestaan vaatii perehtymistä alkuperäislähteisiin eikä mediaan.
Nooh, mnusta se ei ole trollausta sanan varsinaisessa merkityksessä jos herra blogisti syöttää meille kiekkoja tarkoituksella aikaansaaden pientä rupattelua.
Poista"En osannut pitää suutani kiinni, vaan sanoin myyjä-paralle, että jos te myytte keittiöön laitteen, joka ei ole sähköiskua ajatellen tai palovaaran kannalta täysin turvallinen, herra Prisma itse eli siis S-ryhmä löytää itsensä käräjiltä. "
VastaaPoistaNiin, siinä kuluttajan näkökulmasta on kuitenkin mahdollista käyttää toista laitetta ja toista kauppaketjua.
Entäpä VR, joka pakottaa lippupalvelunsa asiakkaita lataamaan kivikaudenaikaisen, vaarallisen FlashPlayerin, joka tekee kuin kädenojennuksena rikollisille lippupalvelussa asioineista tietokoneista ja mobiilaitteista, vakavasti haavoittuvia.
Lupaavat joo kuin pirulle sielua korjata asian.
Eino Leinon sanoin, tahto on, voima puuttuu.
tai jotain.
Köyhyys lähtee rahalla. Eipä ole vielä osunut silmään näiden perustulomannekiinien haastattelua, että miltäs nyt tuntuu?
VastaaPoistaHs-artikkeliin pääsi ainakin meiltä.
Senpä verran Mocca-Masterista, että siihen saa ajallemme harvinaisella tavalla varaosia, muitakin kuin kannuja sun suppiloita. Muun muassa eri mallien lämpölevyn vastuksia on maalaismarkettini hyllyssä ihan pyytämättä. Oma lukunsa on, että niitä asennellakseen pitää olla käden kätevähkö ja käden haltijalla sähköhenkilön status.
VastaaPoistaPuhuin mäntysoopaa. Vastukset löytyvät verkoitse Vorssan huoltopalvelusta, kupposet ja kipposet sekä semmoiset tavallisemmat kilut marketista. Olen anteeksi.
PoistaSiitä puhumattakaan, miten hienoissa väreissä MM.Masteria saakaan! Keittiöestetiikkaa ei ole syytä väheksyä.
PoistaSanttu Matiakselle en tosin omalla (vihreällä) keittimelläni kahvia keittäisi.
En sympatiseeraa ihmisiä - olivatpa miten valloittava ja eloisa tahansa - jotka harrastavat metsästystä. Suomeksi sanottuna siis tappavat toisia elollisia olentoja ihan vain huvikseen.
"Siitä on kirjoitettu hyviä tutkimuksia, miten 1800-luvula köyhyys oli kirkon ja valtion mielestä köyhän oma syy ja lisäksi laiskuuden merkki. Se on paljon huonommin tiedossa, että tuo perusasenne on palannut ja pahimmassa tapauksessa vaikuttaa myös niihin, jotka on asetettu auttamaan."
VastaaPoistaKun köyhyyttä omakohtaisesti elänyt tai elinikäisesti ("periytyvästi") kokeva julkituo kohtalonsa kovan, käyvät "oman onnensa seppä"-tarustoon uskovat välittömästi urakalla kimppuun.
Tiedän, en luule, ettei tällainen asenne ole 1800-luvulta tähän päivään tullessa juurikaan poissa ollut. Samaa päähän potkimista koin lapsuuteni köyhyydessä kuin tämänkin päivän vähävarattomuudessani (olen 65 v).
Köyhyystutkijoilta, joita nykysuomestakin löytyy useita, pitäisi kysyä, ovatko 1800-luvun asenteet vain jalostuneet, saaneet hienostuneita muotoja ja ovelaa ohitse katsomista. Sekin kiinnostaisi, kokevatko myös he tutkijoina esim. vihapuheita vai saavatko edes tilastointia tehdä rauhassa.
Tutkimuksillahan ja tutkimustietojen tallenteilla eikä tilastoilla mitään asioita saada kohennettua. Niiden pohjalta toimijoiksi tarvitaan poliitikkoja, puolueita; muitakin kuin vain ns. kolmatta sektoria.
Köyhien puolesta-puolueita ei ikävä kyllä ole olemassa. Jos tätä kritisoi, vastaus on, että oma vika, miksi köyhät eivät äänestä!
Jonkun puolueen pitäisi toimia koko kansan puolueena. Ei riitä, että on työkaluton presidentti-nukke josta niin väitetään.
Vihapuheiden ja hedelmättömään väittelyyn roihahtelevan twiittailun ja wittuilun (en pelon) välttelyn vuoksi kommentoin aiheesta nimettömänä.
Mitä kertoo ihmisestä ihmisenä se, että juustohöylän keksijä Iiro Viinanen on tänä päivänä maamme näkyvimpiä armomurhan kannattajia. Paitsi sen, että eletty elämä ei ole opettanut hänelle mitään?
VastaaPoistaOlen kuullut, että hän on myös parantumattomasti sairas ja kivulloinen.
Toivotan Iiro Viinaselle ja muille poliitikoille mahdollisimman pitkää ikää.
Onhan näitä koko kansan puolueita - porvarit vain aina ennen vaaleja pelottelevat (ilmeisen onnistuneesti) konmareilla.
VastaaPoistaHankeen sija ja siihen tulet, nokinen pannu repun remmiin ja jatketaan. Umpihankituppervaarakestit perkele.
VastaaPoista