Sivun näyttöjä yhteensä

29. tammikuuta 2019

Hyvä Osuuspankki



Minua ei ole olemassa. 

Sen suuntaisia epäilyjä on ollut, mutta nyt asia on selvä. 

Päätin hankkia puhelimeeni mobiilivarmenteen. Voisi kiva katsoa kaupassa puhelimesta, onko tilillä rahaa. Ei tosin ole.

Yritykseni kilpistyivät siihen, että pankin tiedostoissa ylimääräinen varmenne on puhelinnumeroni, joka jäi käytöstä viisi vuotta sitten. Kun sen muuttaminen ei onnistunut ja profiiliini tekemäni muutos ei tehoa, aloin soitella puhelimella, ja lopulta Kainuun Ouuspankki vastasikin. Painelin numeronäppäimiä robotin ohjeiden mukaan ja yllättäen puhelu palautui ihmiselle, joka oli sanonut, että puhelu palautuu. Sieltä todettiin, ettei onnistu, vaan on mentävä konttoriin. Sellainen löytyikin Helsingistä. Siis konttori, johon päästetään ihminen sisään tiettyinä kellonaikoina.

Mukaan on otettava henkilöllisyystodistus tai passi. Ajokortti ei kelpaa, sillä ajokortit antaa nykyisin Trafi, ei enää poliisi. Trafin kortti osoittaa vain ajo-oikeuden, mutta ei henkilöllisyyttä.

Kenen ajo-oikeuden se mahtaa muuten osoittaa?

Minulla ei ole henkilöllisyystodistusta, ja passi on vanhentunut joitakin vuosia sitten. Uuden henkilöllisyystodistuksen saisi Kirkkonummen poliisista, joka on Espoossa. Sinne olisi toimitettava etukäteen sähköinen valokuva, ja sen osaankin tehdä, mutta ja lisäksi henkilöllisyyden toteamista varten olisi otettava mukaan vanha henkilöllisystodistus, jota ei siis ole. Toimitusaika on verkkosivun mukaan vähintään kolme viikkoa.

Teen nyt suunnitelmaa, miten todistan henkilöllisyyteni pankin avoinna olevassa konttorissa, kun menen ruinaamaan, että he lähettäisivät mobiilivarmenteen aktivointikoodin puhelinnumerooni, jota olen nyt käyttänyt muutaman vuoden.

Olen ajatellut pyytää julkisen notaarin mukaan, mutta en tiedä, missä hän on ja onko häntäkään olemassa. Viimeksi näitä Kirkkonummen asioita hoidettiin Lohjalla, mutta olin lukevinani, että virasto on lakkautettu tai sitten siirretty jonkin kuusen alle tuntemattomaan paikkaan.

Kirjoitan tämän viestin vuorineuvoksille. Näin lehdessä pankkien ihmettelevän, etteivät mobiilivarmenteet ole osoittautuneet niin suosituiksi kuin pankin olivat arvioineet.

Ajattelin että haluaisitte ehkä tietää syyn. Se on kerrottu edellä. Sote-aikamme on sellainen, ettei edes lainsäädäntöä osata synkronoida. 

Vanhana lakimiehenä minua mietityttää tuo Trafin arvonalennus. 

Ennen tämän kirjoituksen lähettämistä verkkoon halusin vielä varmistaa. Viranomaistuki ilmenee tämän jutun kuvasta. Sisäministeriö ei ole tavattavissa ja poliisi taitaa olla rosvoja piilossa. Ja ulkona on pyry. Ehkä Trafin, ehkä Osuuspankin aloitteesta autoilijoita kehotetaan olemaan autoilematta. Ilmasto kiittää.

18 kommenttia:

  1. Tuon saman kuvion erään toisen pankin, teleyhtiön, katso-järjestelmää ylläpitävän viranomaisen ja poliisin kanssa läpikäyneenä: I Feel You, Bro.

    On alkuun täydelliseltä tuntuva Catch-22.

    Asia lähtee ratkeamaan sillä, että marssit poliisilaitokselle ja tilaat passin ja/tai henkilökortin. Ne saat sitten lähikaupastasi, kun sinulla on joku henkilöntunnistukseen tavallisesti epäkelpo vanha passi tai ajokortti, joka oli merkitty tilapäisesti kelvolliseksi tähän tarkoitukseen. Virallisen henkilötodistuksen kanssa sitten pankkiin ja teleyhtiöön, naamatusten hoitamaan toimintojen avaamiset.

    Sitten tarvitsee vain muistaa erinäisiä käyttäjätunnuksia ja kiinteitä salasanoja, ja säilyttää muuttuvia salasanoja sisältävät listat visusti tallessa.

    Kun en ole juristi, en alkanut vänkäämään, vaan ajattelin, että hoidetaan tää nyt sitten niin kuin näiden mielestä on hyvä, kun muutakaan ei voi. Muutama viikko siinä meni.

    Hengität rauhallisesti, ja menet sille poliisiasemalle, joka kaupungissasi noita henkilötodistusasioita hoitaa. Etkä ala siellä nillittään virkailijalle.

    Kyllä se siitä.

    VastaaPoista
  2. Kaksi mahdollisuutta:
    1) Internetin kautta pankkiin, kohtaan omat tiedot: vaihda puhelinnnumero.
    2) Tee valtakirja jollekin, jolla on henkilöpaperit kunnossa, esim. nuorempi poikasi.

    VastaaPoista
  3. Mobiilivarmenteen saat puhelinyhtiöstäsi, eli siis teleoperaattoriltasi, et pankista. Sen virallisen henkilötodistuksen kyllä tarvitset sielläkin, eli poliisilaitokselle ensin, ja sitten henkkarin kanssa hoitamaan asioita.

    VastaaPoista
  4. Öö, nyt en ymmärrä. Minä asun Espoossa, ja olen nimenomaan hoitanut kaikki asiani Kirkkonummen poliisiasemalla, koska siellä ei ole koskaan jonoa.

    VastaaPoista
  5. Kemppisen tarkoittama Osuuspankin konttori Ruttopuiston kulmalla, jossa olen aina joskus käynyt hoitamassa lapsuuteni kotikunnan pankin tilin asioita.

    Oli joskus vuosia sitten sympaattista, kun henkilöllisyyden varmentaminen tapahtui niin, että pankkivirkailija kysyi, tunnenko ketään pankin pääpaikan konttorista, ja kun muistin, että lukioaikainen luokkakaverini oli siellä töissä, juttelin sitten puhelimessa muutaman lauseen tämän henkilön kanssa, joka sitten varmensi henkilöllisyyteni. Ei varmaan enää nykyään toimisi noin.

    VastaaPoista
  6. Mietityttää onko aika kypsä kirjata mahdolliseen työsopimukseen palkka maksettavaksi hyödykkeinä?

    Mielekkäitä maksuvälineitä olisivat kotieläimet ja rehut, lääkkeet, polttopuu, ruokatarpeet ja suoramarkkinointiin käyvät osoitetiedot.

    Euroopan unioniin liityttyä kulutushyödykkeiden hinnat ovat kohonneet yli 35 %.

    Toivottavasti politiikan arvon väheneminen saavuttaa rahan arvon vähenemisen tason.

    VastaaPoista
  7. Kuinkahan monta ihmistä on tässä samassa tilanteessa. Minä ainakin. Tyhmintä on tämä puhelinnumeron tarve joka paikassa. Minulla on yksi ainoa puhelin, ja se on työnantajan. Lakkaan siis olemasta viimeistään joa vaihdan työpaikkaa tai jään eläkkeelle.

    VastaaPoista
  8. eei, ei passii ole syytä päästää happanemaan näinä aikoina. Tosin ajokortin vahvistavan vaikutuksen kera uuden passin saa sitä vanhaa vastaan, ainakin mä sain. Vennäälle mennessä taas viisumi liimataan passin lehteen - tässä kerran oli vielä hyväksytyn viisumin mukana nootti, jossa niitä näitä tärkeitä asioista terotettiin mun päähän.
    Ettei tšuhna töitä tee, jos lomailee, ja silleen.
    Repikää siitä.

    VastaaPoista
  9. Byrokratia se vain lisääntyy. Pari vuotta sitten pankissa ei kelvannut edes kuvallinen Kelakortti. Nyt pankkivirkailijan on tehtävä yksityiskohtainen kuulustelu jos menet tallettamaan esim. 500€. Mistähän raha mahtaakaan olla peräisin (Juttu Aamulehden yleisön osastossa.) Kyllä oli taannoin maalla mukavaa kun oli tuttu pankinjohtaja ja virkailijat.

    Spedelle aihe olisi herkullinen repiä huumoria tyyliin Lipun varaus:

    https://www.youtube.com/watch?v=GSCwDsf3lK8

    Sketsissä Arja Saionmaa...ai ai...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen oli - ja löytynee vieläkin jokunen - rahanpesukone, johon sai syöttää seteleitä kirjautumaan tililleen.
      :)

      Poista
  10. Taitaa kohta maa olla pullollaan paperittomia kantasuomalaisia mutta mihin heidät karkoitetaan, Kainuun korpeenko?

    VastaaPoista
  11. Minua huvittaa suuresti kun joku alkaa vouhkaamaan julkisuudessa että Suomi on teknologian edelläkävijämaa. Yleensä sama henkilö väittää että meillä olisi ikäänkuin kaikki viimeisen päälle teknologiaa ja uusinta uutta sekä tietotekniikka kaikkinensa äärimmäisen kehittynyttä. Kestää aina vähän aikaa että saa taas henkeä vedettyä ja silmät kuivattua.

    Pankkien järjestelmät ovat pääsääntöisesti kankeita ja vanhanaikaisia käyttäen näennäisen teknologisia ratkaisuja. Ne ovat kuitenkin juuri niin onnettomia ja byrokraattisia kuin herra blogisti kuvasi onnistuneesti. Muut toimijat kuten VR ja viranomaiset verottajaa myöten ovat jääneet ajasta jälkeen todella pahasti. Heidän ratkaisunsa ovat toisinaan kuin iloiselta 1980-luvulta.

    Suomalaista teknologiaa joka liittyy kuluttajien palvelemiseen vaivaavat monet asiat joihin tietysti tottuu mutta jotka sitten kuitenkin kohdatessa alkavat tökkiä. Käyttämisen ergonomia on keskeinen seikka. Käytetään hälytysvärejä kuvaruudulla vaikkei mitään hälytystä ole vaan kaikki on hyvin. Kun käyttäjä laittaa johonkin syötekenttään aivan validin sisällön ei järjestelmä ymmärräkään sitä koska siinä on vaikka vääränlaisia kirjoitusmerkkejä tai liian pitkästi tms. joita seikkoja suunnittelija ei osannut ajatella etukäteen (vaikkapa puhelinnumero). Tuloksena on yleensä se että koko palvelun käyttö pysähtyy siihen eikä mitään ohitusmadollisuutta ole tarjolla eikä asiaa saa hoidetuksi. Myös aivan liian monen suuren yrityksen palvelusivustoja vaivaavat tämänkaltaiset asiat. Voisin luetella kymmeniä ongelmia jotka tällä tavoin ovat monille tulleet tutuksi ja joita ei edes suostuta korjaamaan vaan valitettaessa katsotaan että käyttäjä on ehdottomasti väärässä.

    Hyvin monessa maassa nämä seikat on hoidettu julkisissa palveluissa ja yrityksissä elegantisti ja tehokkaasti, juuri oikealla tavalla. Voisin luetella mutta en tee sitä koska monelle voisi tulla itku harmista, "että nekin osaavat paremmin".

    VastaaPoista
  12. Keskustelu pankkirobotin kanssa:
    Robotti: Hei, olen chatrobotti. Miten voin auttaa?

    Minä: Mastercard Gold korttini umpeutuu 3/19. Mahdollisesti lähden ulkomaille 1.3. ja tiedustelen voiko uuden kortin saada nopeutettuna ennen lähtöäni?

    Robotti: Viestisi on minulle liian pitkä. Olen chattirobotti. Kysythän vain yhden kysymyksen kerrallaan.

    Minä: Sorry about that!!!

    Robotti: Toistaiseksi osaan vain suomea. Olen kuitenkin kiinnostunut myös muista kielistä ja toivon oppivani suomen lisäksi ruotsin ja englannin kielen lähivuosina.

    . . . uusi yritys.

    Robotti: Hei, olen chatrobotti. Miten voin auttaa?

    Minä: Esitin kysymykseni jo.

    Robotti: En tainnut ikävä kyllä ymmärtää kysymystäsi. Olen chattirobotti ja vielä uusi työssäni, joten esittäisitkö kysymyksesi uudelleen? Kysythän vain yhden kysymyksen kerrallaan. Saatan myös ymmärtää paremmin jos käytät eri sanamuotoja ja ilmaisuja.

    Minä: Kiitos vastauksesta.

    Robotti: Pahoittelen, mutta en ymmärrä. Voi olla, etten ole vielä saanut koulutusta tästä aiheesta. Voit yrittää uudelleen tai napauttaa alla olevaa linkkiä, niin ohjaan sinut juttelemaan ihmiskollegani kanssa.

    VastaaPoista
  13. Minun piti irtisanoa vainajan nimissä ollut Op Vakuutuksen kotivakuutus. Olin saanut varoituksen, että se voi olla hankalaa, joten lähetin varmuuden vuoksi perukirjan sukuselvityksineen ja kaikkien muiden osakkaiden valtakirjat. No, vainaja oli ollut ikäihmisenä lyhyen aikaa kirjoilla Vantaalla, josta vaadittiin virkatodistus. Sehän onnistui. Ikävä kyllä edesmennyt oli ollut 15 vuotiaana tyttönä vuoden ajan kirjoilla Sortavalassa eikä lakkautettujen seurakuntien virkatodistus kelvannut. Kaiken takana oli epäilys, olisiko vainaja kenties jättänyt lapsia lakkautettuihin seurakuntiin. Lähettämäni virkatodistusnippu oli kyllä kelvannut kaikissa muissa instansseissa.

    VastaaPoista
  14. Kyllä Op:ssä osataan vielä vanhanmallinenkin byrokraattinen kyykyttaminen. Piti irtisanoa jo myydyn asunnon kotivakuutus, joka tyssäsi siihen, että äitivainaa oli nuorena neitosena asunut vähän aikaa Sortavalassa ja nyt 80 vuotta myöhemmin lakkautettujen seurakuntien rekisteristä ei löytynyt merkintää siitä jäikö hänelle sinne aviottomia lapsia vai ei.

    VastaaPoista
  15. Passin ja henkilökortin hinta on sama kuten myös voimassaolo. Henkilökortin kesto voisi em hinnalla venyä 10 vuodeksi! Hallinnon ylihinnoittelua tällä hetkellä.

    VastaaPoista