Mistä ei voi puhua

Wittgenstein tarkoitti Jokereita ja HIFK:ta todetessaan vaikenemisen oikeaksi asioissa, joista ei voi puhua. Tai mahdollisesti hän harrasti hevoskyytiä. Kaupunkien erilaiset kärryt oli suunniteltu niin, ettei siinä kuskille voinut edes kirota. Tämä kökötti joissakin maissa takana kuin kana orrella ja joissakin taas edessä. Varsinaiset vaunut oli rakennettu sen vakaumuksen varaan, ettei herrasväki tartu ohjaksiin eikä piiskaan. Luultavasti tässä oli takana tieto, kuka niitä suitsia nyki ja piiskaa paukutti tosiasiassa.

Parikin vanhempaa taksimiestä on nöyrästi tunnustanut, että kyllä heillä oikein opetetaan kuljettajaa olemaan ainakin vaimeasti samaa mieltä kuin asiakas. Politiikan lisäksi jääkiekko on kuitenkin aihe, josta ei sanota mitään.

Sääpropaganda tuntuu lisääntyvän mediassa. Ennen oli sellainenkin aunukselainen laulu, jonka mukaan konsago tuuloo, konsago ei. Eli joskus ja joskus. Ja kesällä on lämmin ja talvella kylmä.

En tiedä, miten vanhaa perua briteillä on Alahuoneessa harrastettu mäkättäminen, joka seuraa näinä aikoina melkein kaikkea, mitä puhuja sanoo. Äänestä kyllä kuulee, että lammas on vanhastaan tärkeä ja tuttu luontokappale, koska jäljittely on niin taitavaa. Samat britit ovat kuitenkin tarkkoja siitä, ettei bussipysäkillä edes ynähdetä mitään hyvän päivän tapaista. Eteläisessä Saksassa ”Jumalan haltuun” (Grüss Gott) tuntuu olevan edelleen tapana.

Siitä on vuosia, kun minuakaan tervehdittiin asianmukaisesti esimerkiksi sanomalla:”Hyvää päivää! Miten teidän korkeajalosukuisuutenne suvaitsee voida.” Ja sama ruotsiksi. Kodikas puhuttelu on ”er högvälborenhet”.

Annoin yllättää itseni, kun tuli sellainen olo, että Mozartin pieni g-molli-sinfonia olisi juuri nyt enemmän kuin paikallaan, ja haettuani sen Nikolaus Harnoncourtin version, joka on oikeasti räyhäkäs, hän kun piti marsipaani-Mozartia tietämättömyytenä ja väärinkäsityksenä.

Vasta tuossa yhteydessä katsoin lähemmät henkilötiedot tästä hiljattain kuolleesta kapellimestarista, joka ei antanut nimitellä itseään edes maestroksi eli mestariksi, vaan oli Nikke vain.

Hänen nimensä oli todellisuudessa Johann Nikolaus Graf [Count] de la Fontaine und d’Harnoncourt-Unverzagt. Siis kreivi vain. Mutta äiti oli sentään omaa sukua Habsburg, Kiinnostuin, koska hallitsijasuvuista myös Habsburgit tuottivat maailman kummaksi kiinnostavan kokoelman erilaisia pösilöitä. Tässä tapauksessa huomio keskittyi Itävallan tai oikeammin Pyhän Roomalaisen keisarikunnan hallitsijoihin, joista usea oli tolkuttoman kiinnostunut ja lisäksi asiaan syvällisesti perehtynyt. Tässäkin joutuu oikomaan ”Amadeus”-elokuvan virheellisiä vihjeitä. Haydn, Mozart ja Beethoven olivat juuri sitä ammattikuntaa, jota nykyisin sanotaan staroiksi ja nauttivat suurta suosiota ja suurta yleisönsuosiota. 

Mozartin murheellinen hautaaminen oli kaupungissa hänen kuolemansa aikaan yleinen tapa, eikä kysymyksessä ollut köyhäin joukkohauta. Kuolinsyystä on kirjoitettu paljon. Mielenkiintoisia viittauksia ovat reumaattinen kuume ja streptokokkimyrkytys eli ”verenmyrkytys”. Ajan suonenisku kuumeen hoitona tulee mieleen.

Mutta: Harnoncourt muutti käytäntöjään 70-luvun alun ajoittain jotenkin kuivan tuntuisesta oikeaoppisuudesta aivan toiseen suuntaa. Jos saatte käsiinne hänen suomennetun kirjansa ”Puhuva musiikki”, pidätte siitä ja voitte innostuakin.