Jazz

Pidän itseäni tekijänoikeuden asiantuntijana. Merkki siitä on, että en tunne tekijänoikeuslakia enkä tekijänoikeutta kunnolla. Tuomarina ollessani ja myöhemminkin katsoin vähän väliä lakitekstiä. Tein näin myös siksi, että osaan pitkiä pätkiä laista ulkoa mutta tiedän, että muistiin ei voi luottaa.

Muistissa on sama ongelma kuin esimerkiksi lukemisessa, kognitio. Ihmisellä on lukemattomia keinoja käsittää asia juuri niin kuin itse toivoo tai sitten niin kuin hän luulee.

Ninpä minulle oli uutinen, että Ylen 1960-luvun jazz-taltioinnit ovat tekijänoikeudellisesti vapaita. Niin kuin olen tuskaillut ministeriöitä ja valtioita, jotka ovat kirjoittaneet etenkin ylimenosäännökset tavattoman mutkikkaiksi jatkaessaan kerran toisensa jälkeen suoja-aikaa, en ollut todella huomannut lain 48 §:n selvää sisältöä. Radio-ja televisiolähetyksen suoja-aika on 50 vuotta. 

Ylen kannalta asiassa on monia mutkia, kuten se kysymys, minkä maan lakia sovelletaan ja eräitä muita ongelmia, mutta katsokaa itse. Areenassa

https://areena.yle.fi/1-4605910?autoplay=true

soi Duke Ellingtonin Kulttuuritalon konserttti vuodelta 1963. Ensimmäinen kappale on, kuinka ollakaan, ”Take the A Train”. Äänithystä kuvailisin erinomaiseksi.

Nuo kulttuuritalon konsertit, radioitiin. Ellingtonin konsertin aikana olin armeijassa. En ymmärtänyt kuunnella Coltranea, Ella Fitzgeraldia, Quincy Jonesia ja muita. Pekka Gronow neuvoi minulle joskus 60-luvun lopulla, että Kalliossa toisella linjalla olevasta kaupasta saa halpoja jazz-levyjä. En tule koskaan unohtamaan sitä punakantista Charlie Parker -levyä. En ollut ennen kuullut puhuttavankaan Parkerista. Osaan ajoittaa tarkasti jazz-levyjen urakalla nauhoittamiseni, kun Jyrki Jahnukainen lainasi isänsä rannattoman levykokoelman aarteita ja itse olin säästänyt rahat oikein Tandbergin nauhuriin, koska sain sen suhteilla huojennettuun hintaan. Vauvaa, joka oi syntynyt helmikuussa 1969, piti nimittäin kovasti röyhtäyttää, ja huomasin, että se toimitus, vauva siis olkapäällä, onnistui jazzin tahdissa huoneessa kävellen paremmin kuin hyvin.

Nuorimman lapsen aikana 1980-luvulla sitten huomasin, että Mahler ja Shostakovtshilta etenkin jousikvartetot ajoivat saman asian, mutta tämä vauva piti kyllä eniten Bachista, etenkin Roggin, Walchan tai Chorzempan mahdollisimman isoilla barokkiuruilla soittamana. En osaa edes ajatella pientä g-molli-fuugaa BWV 578 ajattelematta lapsiani, pieninä.

Ja nyt siis luullakseni arvoisien kollegojeni haksahduksen takia 1960-luvun kaikkein parasta jazzia eli käytännössä kaikkein parasta musiikkia on oven täydeltä kenen tahansa kuultavissa esimerkiksi älypuhelimella.

Ei ole tullut itse kokeiltua mutta olen sekä lukenut että kuullut usealta taholta, että musiikin kuuntelemista harrastava voisi hyvin harkita esimerkiksi langattomien vastamelukuulokkeiden hankkimista. 

Vehkeiden mukana tulevat nappikuulokkeet ovat nyt puheena olevan musiikin kuuntelemiseen useimmiten vähän turhan surkeita. Kun äänikirjat ja podcastit voivat todella osoittautua sjuosituiksi ja suositettaviksi, niitä kuulokkeita voisi käyttää siihenkin. Aina voi olla, perheessä tai sen ulkopuolella, joku henkilö, joka työn, levon tai sairauden vuoksi käyttäisi mielellään aikaansa toisin.