Kamera

Kamera
Jukka Kemppinen

Kaikki digitaalinen kuuluu tavalla tai toisella yliopistolla opettamiini asioihin. Valokuvista olen ollut eri aikoina hyvinkin innostunut ja nyt erikoisesti, kun sain odottamatta uuden mielikirjailijan entisten rinnalle. Hiljan kuollut W.G. Sebald käyttää romaaneissaan pisteen sijasta mustavalkoisia valokuvia. Sekä teksti että kuvat ovat jollain tavalla salaperäisiä ja täynnä selittämätöntä viisautta.
Itse en enää osaa enkä jaksa käyttää hyviä kameroita. Kuvien valmistaminenkin tulisi liian kalliiksi. Kun katselen omia ja toisten kuvia enimmäkseen tietokoneen näytöltä, digitaalinen kuva on selvä valinta. Siihen käyttöön alkaa myös melkein riittää kännykkäkamera.
On jännittävää seurata, kuinka paljon ihmiset alkavat käyttää kuvia yhteydenpidossaan. En tiedä, mutta yritän seurata asiaa.
Kameran tärkein ominaisuus on minulle se, että kamera on mukana. Siksi kuulun samaan joukkoon kuin lukuisat muut harrastajat. Hyvät kamerat, pillit ja putket ovat vaatekaapin perällä laukussa. Niitä ei muista ottaa mukaan silloinkaan kun pitäisi. Matkoilla niitä ei jaksa raahata.
Viihde-elektroniikan suuret toimijat kuitenkin uskovat kuviin. Samsung tuo lähiviikkoina kauppoihin reippaasti alle tuhannen euron vekottimen (Pro 815), jossa on itsensä Schneiderin valmistama linssi, polttoväli 28-420 mm ja valovoimaa vaikka kuinka. Schneider kuuluu optiikassa samaan sarjaan kuin Zeiss ja Leica.
Kameroita myydään kehumalla, kuinka monta kuvapistettä eli pikseliä kamera tavoittaa. Se ei ole kuitenkaan kovinkaan tärkeä ominaisuus, kunhan niitä nyt on muutama miljoona.
Ennustan, että valokuvausliikkeet eivät sittenkään katoa markkinoilta. Digitaalikuvan valmistaminen valokuvatekniikalla tuottaa niin julmetun paljon paremman tuloksen halvalla kuin itse tehty printti, että markkinoita riittää, jos ihmiset haluavat edelleen kuvia myös albumiin ja lompakkoon.
Kuviin liittyy kummallisia asioita, kuten kirjailija Sebaldkin osoittaa. Olen itse käynyt pari kertaa läpi omat vanhat kuvani, joita oli enemmän kuin kymmenen tuhatta. Kaikki taiteelliset ja muuten kauniit kuvat menivät roskiin. Vuosien kuluttua kiinnostavat vain ihmiset, merkkipäivät, menneisyyden tapaukset, vuosien takainen arki eli siis suomeksi sanottuna muistot.
Tämä kirjoitus ei ole tuote-esittely eikä teknisesti painottunut. Haluan sanoa, että muistot ovat keskeinen osa ihmistä – myös pahat muistot. Haluan myös sanoa, että eräissä tilanteissa tiedot ja muistot kilpailevat keskenään ja että ”tietoyhteiskuntamme” syö yhteistä muistiamme ja tekniset laitteet nakertavat siis jotain sellaista, joka olisi tärkeää hyvinvoinnillemme.