Qigong

 

Daniil Trifonov iski pari vuotta sitten suoraan suoneen. Myönnän että moskovalainen perinne on yleensäkin minulle eniten mieleen,vaikka en palvo Gilelsiä enkä Richteriä. Nuoremmista Pletnev ja Matsujev ovat juuri sitä, mitä lääkäri on määrännyt minulle, mutta Trifonov…

Taustalla on Tatjana Nikolayeva, tuo mainio, joka soittaa kuin maailman kaikkien pappien täti, mutta muistuttaa ulkomuodoltaan ja habitukseltaan Kauppatorin kauppiasta. Tai muistutti.

Jouduin hartauden valtaan, kun eräs tuttavani kertoi olleensa paikalla kuulemassa Helsingin konserttia (The Art of Fugue, 2020). Se jäi hänen viimeisekseen.

Ei sillä, eräs vanhempi tuttavani ainakin väittää olleensa Konsevatorion salissa kuuntelemassa hyvin hyvin vanhaa Cortot’ta silloin kun tllä meni Schumann poikki, suoraan metsään siitä finaalin kohdasta, joka näyttää normaalilta mutta ei ole.

Tiedän hyvin, että nuorista Olofsson on monille suuri, ja mikäpä siinä. Mutta luullakseni musiikista nauttiminen liittyy jotenkin kuuntelijan autoimmuunijärjestelmään, ja omani on ollut rämä jo 70 vuotta,

len vain puoliksi leikilläni. Olen lukenut sen verran korkeakoulutason kirjallisuutta, että tiedän, ettei ääniaalto saavuta eri ihmisten välikorvan elimiä samanlaisina. Liian runsas klassisen musiikin kuunteleminen, joka on ollut syntejäni vaikka miten monta kymmentä vuotta, vaikuttaa myös aistimukseeni, mutta sepä taas ei ole mitattavissa. Siis se, mitä kuulen. Silti ajattelen lapsekkaasti, että input ja output olisivat jotenkin samaa. Eivät ne ole. Siellä on keskushermostossa käsittämättömiä prossuja välissä.

Mutta Trifonov itse kuuluu sanoneen, että etenkin Bachia soittaessaan, kuten hän tekee muun muassa levyllä “The Art of Life”, hän harjoittaa Qigongia ja sitä tehdessääm ajattelee aina puuta.

Minä jolla on omalla nurkalla ajatuspuu, valuin ihastuksesta. Tuo kiinan sana viittaa nykyisin usein erilaisiin puolikaupallisiin “järjestelmiin”, joihin liittyvät rentoutuminen, hiljentyminen ja ajatusten keskittäminen. Ja Trifonov - hän kenties ajattelisi minun kuustani, jos olisi käynyt meillä. Mutta ei ole.

Lukemani perusteella arvelen, että sekoitamme usein puun “itiöemään”, jossa on varsi ja oksia ja muuta sellaista, vaikka se todellisuudessa on mitä mittavin järjestelmä, jossa maan alla sienten rihmaston kärjet ja juuriston pienen pienet kärjet koskettavat toisiaan ja vaihtavat informaatiota, ravinteita, mineraaleja ja vettä.

Kuvan kirjassa, joka on uudempia aarteita ja helposti huokeaan hintaan ostettavissa, on puiden historia jostain jura- tai triaskaudelta nykyaikaan. Se on uljas historia!

Sen ääressä mietin joskus, mahtavatko sinilevää kiroavat grobiaanit tietää, että tuo ilmiö, joka oikeastaan ei ole sininen eikä levä, on isämme ja äitimme, vanhimpia elämäksi nimeämme asian ilmentymiä.

Qigong viittaa muuten muinaislähteisiin, joiden mukaan Li Baonkin (Li Po) ylistämä persikan kukan kuvajainen on olevaisuuden tuolta puolen. Nimenomaan persikan.

Kirjakulta kertoo ja näyttää huikein kuvin, että neidonhiuspuu (gingko) on ollut saman näköinen kuin nykyisinkin ainakin kymmeniä miljoonia vuosia ja että halukkaat voivat etsiä sitä Xitianmun vuorilta Itä-Kiinasta. Laji on erittäin uhanalainen.

Olin ajatellut panna otsikoksi “Sukkulamatojen muistelmista”, mutta en sitten kehdannut. Vanhin tunnettu sukkulamato on elänyt ikiroudassa 46 000 vuotta ja ainakin yksi selviytyi avaruuden kylmyydestä pudotessaan jostain satelliitista.

Palaan kertaamaan Ariès’n - Dubyn yksityiselämän historiaa, josta julkaistiin vuonna 2001 laaja suomnnos “Omassa huoneessa”- Tuosta aineisstosta on peräisin tietoni, että esimerkiksi Montaigne kirjoitti 1500-luvun lopulla tutkielmansa ja esseensä vain itselleen, ei kenenkään luettavaksi. Siksi niissä on niin paljon latinan- ja kreikankielisiä viittauksia. Hänen isänsä oli ollut sikäli omituinen, että lapsen äidinkieli oli latina. Ympäristönsä ranskaa hän alkoi oppia vasta lähes kymmmenvuotiaana. ;utta niinpä oliTolstoinkin todellinen äidinkieli englanti, kotiopettajattaren opettamana, ja venäjä tuli vasta myöhemmin. Nabokovista en muista niin tarkasti, mutta mielestäni hänellä oli neljä äidinkieltä.