Sivun näyttöjä yhteensä

4. heinäkuuta 2024

Toinen puunilaissota


 


Ulkoministerin nimitys oli “rautaperse”. Sitä käytti etenkin hänen toveri esimiehensä. Taistelunimet olivat Mololotov ja Stalin, Vasara ja Teräksinen. Niin sanotut alkuperäiset nimet olivat Skrjabin ja Dšugasvili. Toveri Molotov eli entinen herra Skrjabin oli kauppiaan poika Rostovin suunnalta eikä sukua saman nimisellä säveltäjälle.


Eräässä romaanissa tämä viimeinen bolshevikki lukee Moskovan asunnossaan jo aika kauan sitten käytöstä poistettua Neuvostoliiton isoa tietosanakirjaa. Löytäessään kirjasta nimensä, hän aina alleviivaa sen.


Toveri Stalin merkitsi listoilla nimen viereen pukin eli kruksin. Sen tarkoitus oli selvä: henki pois.


Molotovilla oli tilaisuus allekirjoittaa myös oma vaimonsa Polina Žemtšužina viideksi vuodeksi vankileirille. Tämä tieto on epävarma. Varmemmalta näyttää se, että Molotov itse oli jo matkalla kellariin, kun Stalin sattui kuolemaan. Leirillä rouva kyllä oli ja pääsi sieltä pois toveri Stalinin suvaittua kuolla. 


Salaisen poliisin talo Lubjanka oli ja lienee tänäkin päivänä Moskovan suurimman maineessa. Sen kellarista näkee Siperiaan asti.


Molotov oli uskollinen esimiehensä muistolle kaiken ikänsä, mutta kerrotaan, että hän oli myös nöyrä vaimolleen. Hän kuoli 96-vuotiaana vuonna 1986. Mihin hänen eräissä muistelmateoksissa mainittu kirjastonsa joutui, siitä ei ole lähempää tietoa. Muistelijoitten mielestä hyllyissä oli ollut myös kiinnostava, aatteellisista syistä kiellettyä kirjallisuutta.


Jutun kuvassa on Molotovin ja Ribbentropin allekirjoitukset. Elokuulla 1939 muiden ohella Suomi määrättiin Neuvostoliiton etupiiriin. Olen keskustellut useiden ihmisten kanssa, jotka vakuuttivat, ettei kuvan asiakirjaa ole olemassa. Se on vain amerikkalaisten kapitalistien keksintöä. Siis tuon sopimuksen salainen lisäpöytäkirja. 


Minulla on tietysti mielessäni käännytys. Yli sata vuotta sitten Albert Engström (hyvin merkittävä tekijä) julkaisi pilalehdessään piirroksen pakanalähetyksen kokouksesta, jossa isonyrkkinen äijä sanoo, että kolehtia häneltä on turha kerätä, mutta “tuokaa tänne pakana, niin kyllä minä sen käännytän”.


Engströmin kunniaksi olen joskus harkinnut oveeni kylttiä “Musiikki- ja makkaraliike”. Tämä suuri ruotsalainen  Vaahteramäen Eemeli muistetaan meillä kai nuoremmasta sukulaisnaisestaaan Astrid Lindgrenistä, ja minun mieleeni hän juolahti kirjastaan ”Ryssiä” (1925). Samalla tavalla kuin esikuvansa G. Doré (1854 : Histoire pittoresque, dramatique et caricaturale de la sainte Russie), hänkin tavoitti kuvillaan sen venäläisyyden, joka tosiaan tuntuu olevan ikiaikaista. 


Käännytyslain ongelmallisuus ei ole vain oikeudellinen. Osa kansanedustajista tietää asioita, joiden pohjana on tuloksellinen vakoilu. Sotilaalliseen tietojen hankintaan ei kuulu sen kertominen, miten ja mistä tiedot on saatu.


Merkittävä osa asiantuntevia tuttaviani painottaa tänäänkin oikeudellisia periaatteita. Itse huomautan, että jos esimerkiksi poliisiautoa poltetaan, olisi ehkä oikein, että poliisit soittaisivat sieltä autosta esimerkiksi Geneveen kysyäkseen, mitä nyt tehdään.


Otsikkoni viittaa lentävään lauseeseen ja alkaa “Muutoin olen sitä mieltä, että…” Sen voisi täydentää:”... että turvallisuus on taattava.”






96 kommenttia:

  1. Maata hallitaan taas ryssänpelolla ja salailuilla, niinkuin parhaimpina YYA-päivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltapäivisin, ilman liikuntaa. Jätä jo ne läsyt veke.

      Aamuisin liikuntaa.
      Illalla am-, eeiku harkintaa ja kulttuuria.

      T.
      Ope(tin)

      Poista
  2. Turvallisuutta on monenlaista, koska puutiaissota ja lopullinen ratkaisu mummoja ja köyhiä vaareja vastaan. Kun muut on viety suojiin ja rikkaimmat aina passi taskussa taivaltaneet menneet ulkomaille, soitetaan puolueille, bryssään ja natoon, mitä tuolle roskasakille. Yksimielinen monenkielinen vastaus: Jätetään sinne missä ovat eli kotiinsa eli gettoon ja vankityrmään.

    VastaaPoista
  3. Kun jurisemaan ruvetaan, niin eikö Venäjän kuuluisi itse käsitellä näiden kolmansien maiden kansalaisten turvapaikkahakemukset? Ymmärtääkseni hakemus kuuluu jättää siihen maahan johon ensimmäiseksi saapuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ensimmäinen saapumismaa on EU:n Dublin-järjestelmän ominaisuus.

      Poista
  4. Vanhat punkit imevät resursseja suomineidosta. Helpointa leikata irti sotatilanteessa ja poistaa koteihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat käyttävät ihmisiä hyväksi. Hyväksikäyttäjät pois.

      Poista
    2. Ketä sitä nyt toistaa pahakseen käyttäs jos voi kerta käyttää reilusti hyväks. Hö.

      Poista
  5. Työttömät osataan tuotteistaa jotta voidaan sotia eli äärioikeistua ja äärivasemmistolaistua. Yhteiskunta ei ole heitä varten. Aatu neuvoo miten tämä tehdään. Keskitysleirit oikeiden ihmisten turvaksi ja lääkintähenkilöstö portille jakamaan junan tuomat kahteen jonoon. Näin voimme voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilse Kochin patsaan paljastustilaisuutta odotellessa voisi jo aloittaa edellä ehdotetun. Käykö paikaksi Puola?

      Poista
  6. Lakien, sopimusten ja ihmisoikeuksien murskaus on aina oikeiston tapa turvata etunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska sille ei anneta mitä sille kuuluu. Vasemmisto on riistäjä.

      Poista
    2. Voi, voi, pikkuhitlerillä on taas niin vaikeaa...

      Poista
  7. Onhan tuon moninaisten marcusporciusten ikiaikaisen vihan kohteen kyntämistä ja suolan kylvämistä jo monikin historian saatossa ehtinyt yrittää.

    Onnistuneekohan "näilläkään näppäimillä", kuten uutisten meteorologityttö taannoin sanoi?

    VastaaPoista
  8. Tiedustelumiesten menettelyjä kuvaa hyvin tunnetun filosofin Wittgensteinin lause: "Se mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava". Tiedustelumiehen ei sovi paljastaa edes sitä että tietää jotakin tai ettei tiedä tai mistä kenties on tietonsa hankkinut. Kaikista detaljeista älykäs vastatiedustelija kykenee heti tekemään johtopäätöksiä, enemmän kuin voisi heti arvata, jo pelkistä ilmeistä ja ruumiinkielestä.

    Niinpä he päällepäin vaikuttavat vähän umpimielisiltä ja yksinkertaisilta kun ei oikein mihinkään saa asiallista vastausta. Hyvä pokerinaama auttaa kovasti. Samalla syntyy oivallinen tilaisuus syöttää puppua vastapuolelle mutta sekin vaatii suurta taitoa onnistuakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka viehättäviä totuuksia.

      Poista
    2. Kiitos viehättävästä palautteesta

      Poista
    3. Peräti hunajaista.

      Poista
    4. Vaikka toisten kehumiset ja haukkumiset Kemppilässä muuttuvat usein naurettaviksi (= osoitetaan asemat), nyt on sanottava, että minä myös pysähdyin Henrikin muotoilun äärelle. Tykkäys ja peukku.

      Poista
    5. Rikosetsivillä on samanlaiset ohjeet epäiltyjen kuulusteluissa. Mitään ei saa paljastaa.

      Poista
    6. Mistä tiedustelumiehen muka voi tietää?

      Poista
    7. Saatta olla että tiedän, mutta en voi kertoa, syystä jota en voi kertoa.

      Poista
  9. - Mitä tapahtuu?
    - Olemme vapaita!
    - Vapaita kohtuuhintaista terveydenhuollosta, alhaisesta arvonlisäverosta, sosiaaliturvasta, ammattiliitoista ja lakko-oikeuksista.
    - Hurraa vapaus!

    Karstein Vollen pilapiirros Voima -lehdessä.

    En seuraa politiikkaa mutta tarkkailen sitä etäältä, se on huvittavaa.

    VastaaPoista
  10. Poliisiauton polttamistilanteessa ei kyllä tarvitse kysellä ohjausta mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Tottakai täytyy kysellä monen moista kuten perustuslain pykäliä ja kansaivälisiä sopimuksia, mitä mahtavat sanoa tilanteesta. Sääntöorjat nääs...

      Poista
    2. Toipilan pitäisi perehtyä oikeaan juridiikkaan populististen lonkalta ampumisten sijaan.

      Poista
    3. ..jos siellä ollaan hereillä, meinaan vaan että ollaan varppiin mutta ollaanko sekä paikalla, läsnä ja toimiiko tähystys kaikista himPatun PittikilkeviPstaakeista ehtien ne kun alvariinsa kronglaa. Tai jopa toimii vaatien huomiota.

      Että miksei oo nettiosoite kylesä!

      Ois vähä askaa...

      Poista
  11. Siis että suomalaiset poliitikot tietävät jotain mitä ei voi kertoa, koska ei haluta paljastaa kuinka tieto on saatu ? Tuo salaisena pidettävä tieto on sitten tehtävän päätöksen perusteena.
    Tämä on kyllä niin lapsellisen typerä päättelyketju että ihmetellä täytyy kuka siihen haluaa uskoa.
    Tietysti logiikan soveltaminen avaa mahdollisuuksia vaikka mihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä Kemppisen kirjoituksen logiikka mahdollistaa vaikka putinilaisen totalitarismin rakentamisen - kyllä johtajat tietävät!

      Valitettavasti näyttää siltä että vain Soininvaara osaa argumentoida maahanmuutosta ja siihen liittyvästä juridiikasta loogisesti.

      Poista
  12. Tässä mieltenmuokkauksessa ja käännytystoiminnassa on pilapiirros koko Suomesta 2024:

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/808aff2e-86f9-4774-862f-4ffb81028c83

    Pilapiirros perustuu valitettavasti tositapahtumiin ja sen maksavat veronmaksajat.
    Maksavat myös sitten ohjelmatuotantoa katsoessaan, kuunnellessaan.

    VastaaPoista
  13. Oliko se Skrjabin /Molotov sama Molotov, joka keksi Molotovin cocktailin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ollut niin, että suomalaiset sotilaat loivat Molotovin koktailin juuri herra ulkomisterin kunniaksi ja ylistykseksi. Se lähetiin juuri hänelle suurien ansioiden tähden ;)

      Poista
    2. Polttopullo kehiteltiin tietääkseni Espanjan sisällissodassa. Suomessa sille keksittiin nimi.

      Poista
    3. Polttopullo oli käytössä jo Espanjan sisällissodassa.

      Poista
    4. Lähtöä leipäkori, kts. rypälepommi.

      Poista
    5. Polttopullo on palavalla nesteellä höystetty sovellus alkuperäismaapallolaisten tappavasta jousennuolesta, jossa kärysi tuleen sytytetty tuohenikäppyrä tms. tervasrätti.

      Ravakanlaisesti sellaisilla kepeillä olkikattoiset majat tuleen lienevät roihahtaneetkin. Valokuvia tai videoklippejä niistä atakeista ei juutuubesta löydy, ja kirjallisuudestakin vain mielikuvitusten texwiller- ja tarzanosastoilta.

      VEK

      Poista
    6. Hemingway on kuvannut polttopullon käyttöä Espanjan sisällissodassa romaanissaan "Kenelle kellot soivat". Luin kirjan vasta viime vuonna ja hämmästyin, miten hyvä se oli. Siinä oli sellaista tuoretta läsnäolon tuntua, ja kirjailijahan oli siellä itse mukana, näki ja koki kaikenlaista ja keksi vielä vetävän juonen.

      Poista
    7. Suomalaisten "innovaatio" oli massavalmistus ja aseen "virallistaminen".

      Poista
    8. Polttopulloja viskoivat jo anarkistit Ranskassa pommiensa ohessa. Mutta ennen kuin niistä tuli panssarintorjuntavälineitä, piti tietenkin ensin keskiä tankki eli hyökkäysvaunu tai ainakin panssariauto, jonka kylkiä tavallinen kiväärinluoti ei lävistä.
      Toisekseen se talvisodan kuuluisaksi tekemä polttopullo kyllä kehiteltiin eli jatkojalostettiin nimenomaan Suomessa. Idea tosiaan tuli Espanjasta, missä sitä ensimmäisinä käyttivät Francon joukot, ja tieto kulki sillä puolella taistelleiden vapaaehtoisten kautta.
      Ennen talvisotaa polttopulloa panssarintorjuntavälineenä ehtivät käyttää niin japanilaiset kuin puolalaisetkin, mutta ei ole mitään syytä väheksyä panostamme Molotvin cocktailin historiassa.

      Poista
    9. Suomessa oli pakko kehitttää jokin ase venäläisiä panssareita vastaan koska silloiset ps-torjuntakiväärit eivät lainkaan tehonneet niihin. Ne olivat niin vanhaa vuosikertaa ja panssarit olivat uusia ja tuntuvasti vahvennettuja.

      Torjuntaan löytyi kolme toimivaa keinoa joita kaikkia käytettiin. Koivuhalko oli tilapäisratkaisu telojen väliin jolla kuitenkin tuhottiin useita vaunuja. Kasapanos oli tehokas mutta sekin vaati tavattoman rohkean miehen viemään sen vaunun päälle oikeaan kohtaan ja sitten piti riuskasti juosta suojaan. Polttopullo moottoriin ei ollut mikään helppo sekään koska heti juosta piti ja vaarana oli panssarin henkilökunnan havahtuminen tilanteeseen ja räiskiminen vaunun konekiväärillä tai tykillä. Silti suomalaiset saivat tuhottua tuhansia tankkeja. Jotkut sotilaat erikoistuivat siihen ja tuhosivat kymmeniä kukin. Kai siihen hommaan karaistui.

      Poista
  14. "Olen keskustellut useiden ihmisten kanssa, jotka vakuuttivat, ettei kuvan asiakirjaa ole olemassa." -
    Olen eräitä vuosia sitten koonnut katsauksen siitä, miten tuo asiakirja - nimittäin parin suurvallan keskenään sopiman hyökkäyssopimuksen lisäpöytäkirja - tuli Suomen tietoon.

    Lyhyen kaavan mukaan esitettynä lisäpöytäkirja tuli tietoon kutakuinkin välittömästi. Sitä vain ei ymmärretty tai ei huomioitu, tai sikäli kuin huomioitiin johtopäätökset olivat vääriä.
    Tosiasiassa lisäpöytäkirja pantiin heti täytäntöön.

    Jos siis voitaisiin todentaa, ettei koko paperia ollut olemassa, päädyttäisiin paradoksiin, jossa olematon paperi oli enemmän todellisuutta, kuin väitetty paperi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä yllättävää. Kuinka salainen lisäpyötäkirja on tullut suomalaisten päättäjien tietoon ja koska?

      Poista
    2. Nysse on laulu mi kaiken paljaaksi tekee.
      https://kemppinen.blogspot.com/2005/12/lis-lauluja.html

      Poista
    3. Kerron kuinka kävi kun istuin komeana päivän itseraahautuneena puiston penkille. Niitä on siellä useita. Soitin taukoni virkistykseksi musiikkia, kuten usein samassa puistossa, päivällä ja joskus iltasellakin, huomioiden lasten unet ja naapuruston varsin hyvin. No tarkastelemaan tätä lähemmin käyden, kas kummaa kun eipähän anneta olla vaan käydään asiaan ja käykin tyhjää salaattirasiaa toisessa ja kallista iipotinpiipotinta toisessa kädessä ja siis kämmenillään kannatteleva nuori herra suvait-, eikun tarjoil-, eipä kun lausumaan muitta mutkitta epäsuvaitsevasti misinformaation alkeita käyttäen ja vieläpä avaten suunsa sanomaan kaiutinta osoittaen julman komennon varsin itsevarmana ollen: Paa pois toi, se on rasistinen. Minä siihen että ei oo edellytyksiä, onko älykännykän voima vienyt järjen ja tiedot nuorelta herralta mutta sanoin silti kohteliaasti naureskellen että 'Eheh, enkähänpäs 'paa' kuule suksi vittuun kääpiö, ja myöskin varsin ahkerasti ja pitkään-kunnolla tarttis kuules murkinoida meinaan jos meinaat mua komentaa kun minähän en tee mitään tommosen rihmarullan komennolla kun olen katoppa ensinkin vanhempi ja superraskassajalainen.'

      Kappale oli Silmien väliin. Oli se hyvä että melkein pääsin karkuun. Kummastelin kun tämä hyppäsi kuin minä venosella ruottinlaivan peräaallolle ja kuvasi tauotta kun hilppasin siitä katua ja toista mutktellen vaikka ei tehnyt yhtikäs mieleni ottaa hatkaa tommosen umpiotampion vuoksi ja kun monesti sanoin että häivy hänniltä junkki ettei tartte koulutusliikuntaan ryhtyä. Samaan kannattivat useat muut kadulla köpöttelevät, varsinkin erään herran nauru jäi mieleen, kas kun se ei ole mikään tuutulaulu, ei. Ja sekin selvisi että kyllä sitä yleiskäyttörasismia on ja pitää olla muutamia kännyköitä ja varsin tyhmänrohkeita kuvaajia kas kyllä se Mannerheim -linja sitten pitää, jos se nyt sieltä tulis äkkinäisesti, se yksi vanha kunnon vihulainen. Sehän ei ole kovin syvä se linja sot. tekn. ilmaistuna - rintataskusta kädenmitan päähän nykyisin, tai toisinpäin. Hyvä tietää.

      Poista
  15. https://agricolaverkko.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=3977

    VastaaPoista
  16. Κύριε Ἰησοῦ Χριστέ, Υἱέ τοῦ Θεοῦ, ἐλέησόν με τὸν ἁμαρτωλόν (τὴν ἁμαρτωλόν).
    Jeesustelematta, uskonnoista välittämättä tämän havaitsee hyväksi. Sitä voi verrata klassisen musiikin suurimpiin sävellyksiin tai maailmankirjallisuuden parhaisiin teoksiin. Kaventamatta sinua, minua tai elämää.

    Mahdotonta olla jossakin yhdessä näkemyksessä, kuppikunnassa, ajatussuunnassa. Arvostaa toisia ja touhuta heidän parissaan vain, jos he ajattelevat kuin minä, mahdotonta.

    Olla jossakin toki, paikkansa löytäneenä, mutta se paikka on laaja ja aitaamaton. Elämän mittainen, jokaisen ihmisen käsittävä.

    Ei toinen taivas ja maa, vaan tämä, nämä tässä.

    Ei salaista tietoa ja korkeaa ymmärrystä, vaan synnynnäinen tieto, että jokaisen turvallisuus kuuluu taata, jokaisen, yhtä arvokkaan kuin muut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettavampi kirjoitus kuin milloinkaan tässä blogissa tai sen kommenteissa.

      Poista
  17. Ähkylän Sähköpähkyttäjälauantaina, 06 heinäkuuta, 2024

    Tämä aika on aivap pöhkö.

    Koo pee tee, sillo jo aikonaa aivan ylitte liikaa.

    KPT l. Koko Prokrammi Toimeen.

    VastaaPoista
  18. Tuon käännytyslaiksi kutsutun lain perusongelmaa useimmat siihen (tänäänkin suuren lehden mielipidesivulla) kantaa ottaneet eivät vieläkään tajua. Nimittäin poikkeuslaki on poikkeus vain omasta perustuslaista, ei mistään muusta, kuten EU-oikeudesta. EU-oikeudella on etusija kansalliseen oikeuteen nähden hallintoviranomaisissa ja tuomioistuimissa. Virkavastuullla. Etusijaa kontrolloi tarvittaessa EU-tuomioistuin. Eli lain soveltaminen on perin höttöisellä pohjalla.

    Meillä muuten ei yleensä tajuta, että EU on oikeudellinen rakennelma (kuten Suomen valtiokin), jolla ei ole yhtä puhuvaa päätä, joka voisi tuosta vaan sanoa jotain sitovaa ja painavaa asiasta kuin asiasta. Jos esimerkiksi Orpo "sopii" jostakin von der Leyenin kanssa, se ei suinkaan tarkoita, että EU-tuomioistuin päättäisi samoin. Toki jos sitten säädöksiä muutetaan, tilanne muuttuu siitä eteenpäin, mutta ei takautuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä laista tuleekin Näännytyslaki kun aikamme sen kanssa peukaloimme. Onhan se silloinkin asiansa ajanut.

      Poista
    2. Niukkanen, Saarto ja kuka se kolmas olikaan?

      Varovaisuutta siihen lainvalmisteluun, krapula ei ole suotava eikä minkään maanosan kiire.
      Ei käräjiä istuvalla tuomarillakaan milloinkaan ole niin paljon aikaa kuin tuomiota harkitessaan. Siinä voi olla vaikka pikku hutikassakin jos se on avuksi.

      Elinkaudeksi ei häntäpään miehiä nimitetä. Vankilaan niitä joutaa kyllä mutta sinne on tunkua ja on ensisijaistettava joten ministereitä ei mahdu, sori siitä.

      Neuvokas ja edustava pappi saa paikan.
      Raitis maalari saa paikan.
      Pankki maksaa armeijan mainokset.

      Poista
  19. Toinen puunilaissota oli yhden suurvallan lopun alku ja toisen nousukiidon ja laajenemiskyvyn varmistus. Missä analogia nykyhetkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kaksipuolista analogiaa. Venäjä tuhoaa ihan omin päin itsensä.

      Poista
    2. Putin on ottanut tehtäväkseen tuhota joko Ukrainan tai Venäjän. Jälkimmäinen näyttää toteutuvan melko lähitulevaisuudessa.

      Poista
  20. Mitähän Trump ja Putin tulevat meidän päämme menoksi diilaamaan? Narsisti tuskin ainakaan haluaa tehdä mitään salaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäpöytäkirjoja ei tällä kertaa siis salattaisi.

      Poista
  21. Venäjän imperialistinen valtiojohto kunnioittaa vain voimaa. Kova kovaa vastaan. Heikkous, pehmoilu, appeasement: sitä se ei kunnioita vaan halveksii.

    Iltapäivälehtien sensaatiolööppivyörytyksessä, Putin sitä, Putin tätä, valitettavasti aliarvoidaan Venäjän oveluutta. Klikkijournalismi ja virtuaalielämä on tyhmistänyt meidät, niin myös lapset ja vanhukset.

    Koska kylmän sodan tuloksena Neuvostoliitto hajosi, Putinin päämääränä on vuorostaan hajottaa EU, Yhdistynyt Kuningaskunta ja Yhdysvallat. Siinä hän menestyy loistavasti (Trump ja Brexit).

    Putinin päämääränä on myös tuhota oikeusvaltio. Siinä hän etenee loistavasti tällä hetkellä Suomessa.

    Nykyisenä "elämme hetkessä" -someklikkiaikana näemme vain välittömän tilanteen kuin paniikkiin joutunut jänis maantiellä. Loikkiessamme silmittömästi puolelta toiselle tuhoamme olemassaolomme ja identiteettimme perusteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klikkitautiin olisi lääkitykseksi resptivapaata luettavaa (mm. Mihail Siskin), mutta miten irroittaa tautiin sairastuneet älyvehkeistään, niin siihen ehkä vasta Siperia vastauksen antaa.

      Poista
    2. "Siinä hän menestyy loistavasti (Trump ja Brexit)." Joopa joo. Milloinkahan meilläkin väki alka tajuta, että nämä todella olivat Venäjälle suuria voittoja? Kyllä vaan meillläkin moni olennaisuuksia tajuamaton persuhenkinen hehkutti aikanaan Trumpin puolesta, Suomen vahingoksi. Ja esimerkiksi Soini kaveerasi vauhkobrexiteeri Faragen kanssa. Kaikki meni Kremlin pussiin.

      Poista
    3. Mahtavaltapa tuo kuulostaisi. Todella suuri ja mahtava on ulkoisen vihn sotolliskuvan käyntiääni. Käyttistä kuin mikä.

      Jätit sitten välistä koko kolmannen maailmansodan? Olemme keupa-se-keu lievästi vinoin hymyin vitsittyneitä varsin tästä ja sanomme Ho-hoo, paksulla Lontoon murteella kadoten paksuun sumuu

      Poista
    4. Ho-Ho ja Haa sanoi rosvo murteellisella lontoonkielellä kadoten paksuun sumuun sotimista jatkaakseen.

      Jäi vain tuo maailmansota hupsis-pois välistä, siis kolmas. Neljäs menossa, loppu on tiaatteripeliä jonka tarkoitus on huomion vieminen. Sandberg, todella kenkku juttu että juuri Ukraina mutta sellaista se on.

      Jos tahdot suunnata huomion toisaalle - kuinka toimia? Jos kaksi osapuolta, sanokaamme vaikka itä ja länsi tahtovat molemmat, entäs se, mitäs se on, semmoinen peli? Kilpasotaako? Urheilusotaa? Maailmanmestaruussotaa?

      Se on sitä monimuotosodankäyntiä. Se ei sääntöjä kaipaa.

      Kauhat todella syvällä padassa, se on vissi.

      Poista
    5. Joku kirjoitti lehtiartikkelissa, että elinkustannusten noustua yli viidenneksen (tiedän: mitäpä tuosta!) meillä on myös "Putinin hinnat"!

      Olisiko kuitenkin enempi Joe-sedän ja Stolten, Kreivittären ja sen vihreäpaidan? Vähäisemmät Koti-Urpot jätän nyt mainitsematta.

      Poista
    6. Nykymeno on yltynyt aika hurjaksi ajatellen eri aktivistien toimia kieltääkseen erilaisia sanoja ja pyrkimyksiä rajoittaa ihmisten käyttäytymistä. N-sana ja m-sana ovat kiellettyjä julkisesti, samoin joukko muita joita en ota esille tässä, tulenarkaa tavaraa. Kulttuurinen omiminen on kiellettyä, ei saa käyttää intiaanipäähinettä julkisella paikalla tai tehdä edes videoita sen kanssa. Sama koskee esim saamelaisten asusteita. Niitä ei saa käyttää edes fiktiivisessä tarkoituksessa öljymaalauksen aihepiirissä, puhumattakaan että itse ryhtyisi niitä tekemään ja kenties antamaan muille ihmisille.

      Kanadassa ja USA:ssa on joissakin osavaltioissa jo laajemmin käytössä valtava määrä sukupuolia, jopa tuhatkunta ja lisää tulee koko ajan, varustettuina omituisilla nimillään ja sitä pidetään normaalina. Koululainen joka ilmoittaa koulussa että sukupuolia on vain kaksi, saa rangaistuksen. Em. valtioissa on alueita joilla on joko suositeltavaa tai jopa vaadittua että käyttää henkilöstä tämän valitsemaa erityistä pronominia joka saattaa olla juuri yhtä hullunkurinen kuin jonkin sukupuolen nimitys. Jos käyttää väärää pronominia kohdatessaan tuntemattoman ihmisen, saa silmilleen raivokohtauksen ja oletettavasti pian myös joutuu syytteeseen siitä.

      Tämä ilmiö on jo astunut Suomeenkin ja voimistuu kuukausi kuukaudelta.
      Tilanne on monessa yhteiskunnallisessa rakenteessa, kuten eduskunta ja valtioneuvosto ja muu julkinen hallinto, edennyt vaativaksi. Kuvatunlainen ihmisten rajoittaminen ja hallinta kahlitsee jo kaikkia. Jokainen siellä joutuu tarkkaan miettimään sanomisiaan ja tekemiään päätöksiä, muutoin leimataan rasistiksi tai jotain pahempaa.

      Olisi voinut kuvitella vuosikymmeniä sitten ettei tällaista ainakaan olisi tullut vallitsevaksi olotilaksi, vaan päinvastoin, olisi ylenpalttinen vapaus ja suvaitsevaisuus mielipuolisen näennäisen puritanismin sijaan. Mitä seuraavaksi keksitään?

      Poista
    7. Mutta eikös sitä, Henrikki hyvä, olla juuri pääsemässä niistä kuuluisista kaapeista joissa olla kuurotettiin ja pahoinvoitiin kuka millaisenkin geeniperinnön -virheen- takia?

      Ojasta allikkoon siis, mutta sehän se älykkäälle lajille ominaista on iät ajat ollutkin.

      Poista
    8. Ei mikään laki tai viranomainen rajoita intiaanipäähineiden tai saamelaisasujen käyttämistä. Yhdentekevää jupinaa minulle.

      Poista
    9. Pikku rasistilla on taas niin vaikeaa kun ei saa haukkua neeeker neekeriksi eikä arvostella Musti jenkkityyliin.
      Pakkoenglanti se on suomen tuhonnut.

      Poista
    10. Ei nimi ihmistä pilaa, vaan ihminen nimen.

      Poista
    11. Sielthän niitä rasismisyytöksiä alkoi virrata kun asiasta yritettiin keskustella.

      Poista
    12. Tyypillistä wokeilua: kun en saa ... (vaikka saankin mutta kun en uskalla).

      Poista
  22. On patsas, sodanajan naisen kunniaksi. Helsinki, Kallio, Neljäs linja, Ympyrätalon nurkan takana.

    On reliefi ja naishahmolla älykännykkä oikeassa kädessä, älkää minulta kysykö kuinka asia on saatu järjestettyä mutta kun se vaan on kiveen hakattu.

    VastaaPoista
  23. Jo ennen ajanlaskumme alkua roomalainen Cicero loihe lausumaan vapaasti lainattuna jotenkin näin: "Kun aseet puhuvat, niin lakipykälät vaikenevat".

    Pelkästään pykäliin hirttäytyneet juristit eivät taida ottaa käytännön raadollisuutta huomioon. Levottomissa oloissa yleviin ja ihmisarvoisiin tekoihin ei vain kerta kaikkiaan pystytä, kun väestönpaljous vyöryy päälle, automaattiaseet laulavat ja pommit putoilevat niskaan. Lakikirja kainalossa keikaroiva juristi tallotaan maan rakoon.

    VastaaPoista
  24. Ceterum censeo Ucraina ad victoriam adiuvari debere.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinovalikoimassa löytyy, oletko ollut aikeissa ryhtyä työhön Ukrainan avuksi?

      Ensinnäkin tulee olemaan tarpeen lidardrone aaiillä, konenenä onkin jo arkinen lentokentillä.

      Laserilla keilaava pörriäinen jolla maastoa kartoitetaan ei tule kyseeseen.

      Tarvitaan pommin poksahduksen varma ventovekotin jolla voidaan etsiä räjähteitä. Ensin suuremmat rupsut, sanokaamme yli sadan gramman kokoiset, ei traktoria paljon pienemmät vaivaa, renkaita voidaan paikata.

      Varmaa että sivistyssanansa he saavat näyttää kokonaisuudessaan ja jopa joutuvat luomaan uusia. Emme me siinä liene juurikaan avuliaaksi ryhtyvät, otaksun?

      Tässä lisätty todellisuus ja arkikoneäly tulevat avuksi.

      Kysykääs chat gptltä mitä se suosittaa teille touhuksi, jos ette viitsi muuta tehdä kuin solmia täällä pitkää piimää.

      Poista
  25. Viisas kirjoittaja on lisännyt uskoani ms:n kolmanteen tulemukseen. Nyt rohkeasti anoisin teitä tietäviä hyviä ihmisiä auttamaan meitä tyystin toisenlaisia.

    Kun sota alkaa, miten käy meidän tyhmien, yksinäisten ja köyhien työttömien ja vanhusten?

    Meidän joilla vierailevat vain kyyt ja verenimijäpunkit.

    Onko lopullinen Suomen ratkaisu päästä meistä silloin kertaheitolla jättämällä mörön syötiksi? Vai kannattaisiko meidän suuren joukon hoitaa ongelma eli kukin meistä erikseen itse jo etukäteen?

    Sankareiksi meistä ei ole koska emme halua emmekä voi tappaa vihollisia, olemmeko siis penninkään arvoisia ns. isänmaalle? Ehkä suurin arvomme on siinä, että meidät sodassa jätetään yksin koteihimme niin kuin rauhassakin. Näin emme enää käytä oikeita ihmisiä hyväksi emmekä tule heille kalliiksi.

    Auta auta pyydän sua, sodan uhka vaanii mua ja puoltatoista miljoonaa kaltaistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konstit ovat monet. Jo Polonian-retkellään syksyllä 1939 vaaleat ja rohkeat ottivat käyttöön oivan keinon: niittivät kk-suihkuilla hoitokotien asukkeja. Saatiin näet turhaa paarlastia pienemmäksi.

      Tuolla keinoin sai alkunsa kuuluisa "die Vernichtung lebensunwerten Lebens".

      Vähän graavihan tuo osviitta tosin on.. mutta, kuten niin moni on jo ennättänyt todeta, sodan aikana lait vaietkoot. Ja siihen suuntaanhan tässä muutoinkin, rauhan oloissa, jo hyvän aikaa näkyy käännetyn varovasti kurssia.

      Poista
    2. Minkälaista apua anonyymi arvelee tarvitsevansa? Kartanoitten ja linnojen ovet auki, että tyhmät, köyhät ja vanhat laukata laputtavat sisään suojaan sodalta? Vai maahanmuuttorahaa, jotta pääsee helpommin Ruotsin puolelle?

      Kemppinen osaa ehkä kertoa, millaiset ovat köyhien ja rikkaitten kuolleisuusprosentit sodissa. Hurrikaani Katrinan (2005) jälkeen minäkin havahduin. Koko New Orleans määrättiin evakuoitavaksi, mutta köyhät, vanhat, vammaiset, turistit ja muut autottomat eivät päässeet lähtemään. Hiljaiseksi vetää.

      Poista
    3. Venäjällä tämäkin on ratkaistu nerokkaasti: köyhät, erirotuiset ja muut paarialuokat työnnetään eturintamaan ilman valitusoikeutta, väkisin, kun Ukraina vapautetaan natseista.

      Saavat sankarikuoleman ja Putin-ristin!

      Poista
    4. Eivät taida saada mitään ristejä edes haudoilleen. Useimmat jäävät sinne pelloille ja metsiin maatumaan. Komentaja on ripsaissut heiltä tuntolevytkin pois ennen taisteluun lähettämistä. Silloin ei Venäjän valtio joudu maksamaan mitään korvauksia, ei palkkaa sotatyöstä eikä perheille eläkkeitä, ei mitään.

      Karmeinta on vierastyöläisillä jotka ova menneet rakentamaan Venäjää mutta heti rajalla heidät kiskaistaan bussiin ja viedään Ukrainaan ja ase kouraan ja siitä etulinjaan. Sinne jäävät eikä kukaan saa selväksi mitä heille tapahtui.

      Poista
    5. Uusia tietoja on kantautunut sekä Venäjältä että asiaa tutkineilta laitoksilta. Toiset ilmoittavat että Venäjä olisi menettänyt jo 1 500 000 miestä, toiset ilmoittavat että vähintään 700 000 miestä on kaatunut ja haavoittunut. Ukrainalaisten laskema luku 550 000 on ilmeisesti alakanttiin. Alkaa herätä kysymys, kuinka Venäjä voi kestää tällaisen parhaan työvoimansa tuhlauksen sotaan jonka se on oikeastaaan jo hävinnyt eikä missään vaihtoehdossa voi koskaan mitään hyötyä saavuttaa. Putin on häpäissyt Venäjän asevoimat ja tuhoaa Venäjän kansaa kiivaasti.

      Poista
    6. "Minkälaista apua" Saisko salmiakkia, taffelsipsiä ja Bachia?

      Poista
    7. Kun sota lähestyy, kurjat rajalle riviin, salmiakkipussi kiertämään, Matteus-passio soimaan (urkusovitus) ja sipsit jälkkäriksi. Putin kerää kurjat pussiinsa, jos laari on jo täynnä.

      Sotapojat on sotapoikia.

      Muu kansa kipittää sillä välin Ruotsiin. Toivotaan, etteivät ennätä "käännytyslakia" siellä väsätä.

      Poista
    8. Kun varmistui että naapurin Nallekarhun asioiden kimmeltävimpänä peitsenä Kremlissä hääräilee rahanahneiden sosialismin saavutusten päälleistuja ja -hautojajoukkio oli kyseisen valtioliiton keulakuvana (sic! Usein samaa puuta kuin aluskin) Putinille tullut pikkuisen hyväntahdon ja jaloudenosoituksen aika.
      Hän päätti olla hyväntekijä ja koko tsuktsien heimo sai tuta seuraukset.
      Putin lähetti sopivan median seuratessa Beringinsalmen tienoville televisiota, radioita, sanomalehtiä ja säilykkeitä suuren määrän.

      No, tsuktsiukko avasi television eräänkin kerran mutta sieltä tuli Putinin ylistystä eikä paljon muuta sillä media oli mitä se on yhä.
      Putin, Putin, Putin..

      Ukko sammutti television ja avasikin radion.
      Putin, Putin, Putin..

      Sanomalehdessä taas teksti ei niinkään koskenut Putinia mutta kaikissa kuvissa oli Putin suurempana kuin muut. Eukko kysyi kun ukko tempaisi radion kouriinsa, paiskasi sen lattiaan, potkaisi televisiota ja ruttasi lehden että mikä nyt, Bose moi!? Ukko sanoi: Syö nyt tässä sitten säilykkeitä, en minä ainakaan uskalla.

      Poista
    9. No sipseistä en niin perusteellisesti osaa olla mittään huolissaan kunhan saa Aura-juustoa, Old Invalidia ja kokonaisia sillifileitä vaikka saisihan tuota olla rosvopaisti luomusianpuolikkaasta ja viulu- ynnä haitarimusiikkia. Runsaasti toki olusia, kaikenlaiset kelpaavat.

      Ai että niin mitenkä!? Kemppisellekö? No jos maistuu, hittovie. Määristähän se on kiinni.

      Poista
    10. Onko siellä emmentaljuustoja? Onko!
      Entäs voita? Kananmunia? Maitoa?Suolaa kai on, ei kai siellä nyt sentään mitään maailmanlopunhätää olla torjumassa...

      Kun laittaa sentin juustoleikkeen päälle voita ja paistaa munia siihen päälle niin mausteeksi kelpaa suola ja juomaksi maito.

      Bach olis ainakin laittanut. Voileipien toccata ja fuuga. Astronauttimista!

      Poista
  26. "Tätä juuri tarkoitin", sanoisi varmaan Marxin Kalle blogitekstin luettuaan ja kehottaisi vilkaisemaan Louis Bonaparten brumairekuun kahdeksastoista -juttunsa ensimmäistä lukua.

    https://www.marxists.org/suomi/marx-engels/1852/louis-bonaparten-brumairekuun-18/ch01.htm

    VastaaPoista
  27. Olen kurkkuani täynnä Putinia ja Venäjää ja sen tekoja Ukrainassa!

    Mutta myös sitä kuinka melkeinpä kaikesta politiikasta tehdään Putin-asia, Putin-pussi jne. Sillä yritetään hallita milloin mitäkin. Tukkia suita. Estää kritiikki. Hyökätä vastakkaista poliittista suuntausta vastaan. Tätähän tekevät kaikki ja koko ajan. Ennen sanottiin että olet väärässä ja asia todistettiin vastustamattomilla faktoilla, nyt mennään raukkamaisesti Putinin taakse, luovutaan argumentaatiosta ja sanotaan vaan: just tota Putin haluaa, pelaat tässä sen pussiin.

    Putin on menny todella ihmisten päihin ja aiheuttanut sitten Putin-tukoksen. Mikään muu ajatus ei enää liiku.
    Vapaa keskustelu on aina väärin kun aina se toinen on taas pelannut Venäjän haluamaa peliä.
    Sehän alkaa olla jo loogisesti mahdotonta koska melkein mikä tahansa käsitys on nyt Putinin mieleinen.

    Olemme alkaneet pitää toisiamme ja itseämme idiootteina. "Putinismia" tämäkin. Säälittävää yksinkertaistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta niin se nyt vaan kaikista kakisteluista huolimatta on, että se mikä toimii Putinin pussiin, toimii Putinin pussiin ja meidän turmioksemme. Ei siihen faktaan vaikuta pätkääkään, mitä mieltä joku meillä jostain on. Tai se, kuinka kiusalliseksi joku asian kohdaltaan kokee. Esimerkiksi aikaisempien Orban-mielistelyjensä perusteella.

      Poista
    2. Kirjoitin tuon Putin-pussipelin typeryyttä kuvaavan artikkelin. Siis kun se läpäisee nekin asiat jotka eivät itään liity. Kun niitäkin on, aika paljon.
      Mielenkiinnolla jään odottamaan tuleeko ketään joka kommentoi ja sanoo, että juuri tuota Putin haluaa, hah ha....taidat pelata sen pussiin.

      Ja siis Putin-vastustajana olen kova. Putiniin liittyvissä asioissa.

      Ehkä joku jopa ymmärtää mitä tarkoitin.

      Poista
    3. Moldovassa alueella, joka on vahvan venäläisvaikutuksen kohteena, tavallinen nainen kertoi Hesarille (9.7.) näin: "Esimerkiksi Ivankaan Venäjän viesti puree. Hän vastustaa Euroopan unionia, koska missä EU, siellä hänen mielestään myös lainsäädäntö-ongelma – tosin Ivankalla ei ole antaa esimerkkejä EU:n aiheuttamista ongelmista."

      Tämähän on Soinin vanha typerä ja turmiollinen slogan. Ollaan unionista mitä mieltä tahansa, tämä jos mikä on rapauttanut Eurooppaa, tasan tarkkaan Kremlin eduksi. Soinin aate- ja slogantoveri Farage oli ratkaiseva brexitissä, Venäjän pussiin sekin jos mikä.

      Poista
    4. Brexitissä Boris Johnsonin luihunoloinen pääapuri Cummings oli osoitetusti Kremlin mies.

      Poista
    5. Nämäkin esimerkit osoittavat, ettei asian suinkaan tarvitse suoraan "liittyä itään" Putinin pussiin pelatakseen.

      Poista
  28. Eilen oli päivällä peräsin kaksi ohjelmaa paavi Haavikosta, loistavia. Viimeisestä sivistyneestä suomalaisesta. Kannattaa etsiä Areenasta tai katsoa uusintoina. Hän sanoi ettei ole profeetta mutta puheenvuorot valottivat profeetallisesti tätä vuotta ja tätä blogikeskustelua.

    VastaaPoista
  29. Kuka tässä blogissa on rautakansleri.

    VastaaPoista