Sivun näyttöjä yhteensä

14. heinäkuuta 2024

Rupuralli



Piha-alue suljettiin puomilla, johon tuli keskelle liikennemerkki. Sen keltaiseen kenttään joku oli kirjoittanut

EI EEC

Tiesimme kuka, mutta silloin vuonna 1973 kustannusliike Kirjayhtymä oli vasta hiljan keksinyt termin “uusstalinismi” ja kirjan kirjoittaja kuoli mahdollisimman väkivallattomasti runsaan vuoden kuluttua. Hän oli siis kannattanut mahdollisimman väkivallatonta luokkataistelua kapitalismin kumoamiseksi.

Poliisit sanoivat rupuralliksi suurta toimenpiteiden sarjaa, jolla epätoivottavan näköiset ja hajuiset ihmisset siivottiin Helsingin puistoista ja kaduilta näkymättömiiin kesällä 1975, jolloin pidettiin mahdottoman vaikutusvaltaisten valtionpäämiesten kokous Helsingissä, ja Neuvostoliitto sitoutui pitämään yllä ihmisten oikeuksia. 

Päivän sankari oli Kekkonen, ja EEC:n eli länsikaupan edut turvattiin.

En muista, että liikennemerkiksi olisi vaihdettu “Ei Etyk”. Valitan mielleyhtymääni. Silloinkaan moni ei tiennyt, mikä tämä EEC on, eikä moni muista, että se oli yksi EY:n edeltäjistä. 

Sitä olen odotellut, että Brysselin Osuuskaupasta saisi noutaa melonin ja lippalakin. Sellainen hyvässä lihassa ollut poliitikko tapasi toistella, että missä EY, siellä meloni. Vai muistanko minä väärin?

Tahdon vapaudesta ei erityisemmin keskusteltu. “Vapaa tahto” ymmärrettiin eräin osin niin, että saadaan ohjeet ja pidetään turpa kiinni.

Jutun kuvan henkilö on valmistunut Suomessa. Muistan sen hyvin. Puomi oli lasten turvaksi autoilta. Mutta kuvan moottoripyörä lienee tehty ainakin periaatteessa Saksassa. Vaikka oikein muistelen, en tiedä paljon ihmisiä, jotka olisivat pitäneet yllä tuota  harrastetta vuosikymmenestä toiseen.

Hitaasti olen ymmärtänyt, että isoilla teillä ihminen on myös itse ajaessaan rahtitavaraa. Tuo matkapyöräily on syvällinen tapa olla olemassa. Ruumis ja henki toimivat yhdessä. Toiminta vaatii taitoa ja kokemusta ja aiheuttaa tietysti kustannuksia. Kuvassa on meneillään tavanomainen matka länsirannikolta Itä-Suomen kesäpaikkaan, ja rouva on noussut tarakalta ottamaan kuvan. Autoilun ja siis keskeisen logistiikan hoitavat aikamiespojat.

Asianomaiset huomauttelevat lyhyistä muistoista siitä, miten ennen elettiin. Olen ollut hidas ymmärtämään, että kun itse kuuntelin ihmeissäni isäni mainintoja sodasta maalla, merellä ja etenkin ilmassa, ja isoisäni tietoja, millaisia juomia nautittiin (“holipompelia”) Helsingin seudun patteritöissä ensimmäisen maailmansodan aikana Masapakassa, Puutpyyssä ja Malmilla, ja mitä sitten tapahtui, voisin tosiaan purkaa kirjoitukseksi jotain.

Kuten sen, että osattiin ennenkin valehdella. Meillä oli kommunistien jutut, joihin liittyi kuulemma tieteellisen varmasti mainio tulevaisuus, ja “omat” väritykset, joihin kasvoimme kiinni. Opimme, että Suomi on vapaa maa, mutta noin huusivat vain humalaiset joutuessaan Sofiankadun putkaan. Isoisäni nuoruudessa yleinen äänioikeus oli ymmärretty niin, että jätkätkin saaavat laulaa. Näin oli valtiopäivillä päätetty.

Otsikon “rupuralli” viittasi rupuliporukkaan, jota kaupungissa kieltämättä oli 1970-luvulla. He häiritsivät mäyräkoirien ulkoiluttamista Vanhankirkon puistossa ja istuivat penkeillä kuin paremmatkin ihmiset.

Omassa nuoruudessani tiedettiin, että “pärinäpojat” ovat sielun ja ruumiin tuho. Tiedettiin silloin kyllä sekin, että jos pitää lierihattuaan lytyssä, ennen pitkää löytää itsensä kuuntelemasta sähkökitaran soittoa ja sen jälkeen hullujenhuoneesta tai vankilasta. 

Eräs entinen lättähattu sai työpaikoissaan mainetta hievahtamattomasta inhimillisyydestään ja tunnollisuudesta velvollisuuksien täyttämisessä. En aina pidä lakimiehistä, koska niin moni on oikeuden sokaisema. He ovat kuin hullu kyselemässä kissoilta, mistä löytäisi kultaa. Tämä ei.

Eilinen tämän blogin novelli liittyi tahdon vapauteen. Tuosta kysymyksestä on julkaistu kirjoituksia ainakin 3 000 vuotta, mutta tulokset ovat laihoja. Ei ihme. “Tahto” pitäisi mielestäni rinnastaa runollisin sanoihin  “usko”, “toivo” ja “rakkaus”. Se on ehkä ojentautumista sen mukaan, mitä eri näy.

Novellissa haetaan rikollista tahtoa, eikä sitä löydetä.

Tarinan ydin on tietoisuus, ei tahto. Tahtojen valtakunnassa rosvo varmaan teloitetaan, koska poliisi toivoo niin tapahtuvan, ja vaimo palaa äitinsä luokse. 


160 kommenttia:

  1. Ihan deltalijina täsmennän Soini-sitaatteja, kun ihan eivät nyt aivan osuneet kohdalleen - jos salitaan:

    "Sama lippis ei sovi omenalle ja melonille."

    Tarvitseeko selitää, vai onko asia tullut jo muutoin selväksi? (Kaiken mikromanagerointi niin, että säädetään yksityiskohtaisesti, miten menetellään huomioimatta sitä, että sama tavoite eri maissa olisi järkevää saavuttaa ao. olosuhteisiin sovitetuin keinoin.)

    "Missä EU, siellä ongelma"

    (Liittyy edelliseen ja laajemminminkin absurdiksi ja omiakin tavoitteittaan vastaan toimivaan sääntelyyn, yhteisvelkoihin, niihin aina liittyvään moraalikatoon, jne.)

    Toki Suomelle EU:sta on paljon hyötyäkin ollut, vaikka kalliiksikin se on tullut ja tulee edelleen yhä kallimmaksi. Iso kysymys on, olisiko syytää pakittaa pari laakia takaisin päin kaiken mirkomanageroinnsita ja yhteisveloista takaisin vapaakauppa-alueeseen päin. Liittovaltiokehtys ei periferioille hyvää tiedä.

    Toivon, että tämmöinenkin täsmennys ja mielipide tälläkin palstalla sallitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopetetaan Suomikin saman tien. Suomikinhan on sitä että Helsingistä käsin määräillään yksityiskohtaisesti mityen menetellään vaikkei siellä Eturientolan asioista ymmärretä mitään.

      Poista
    2. Siitä mikromanageroinnista kun joskus kuulisi edes jotenkin maininnanarvoisia esimerkkejä. Käyriä kurkkuja ei koskaan ollutkaan, ja tuo uusi pullonkorkkiversio on mainio juttu, ei minua ainakaan häiritse. Rannat ovat täynnä juuri tuollaista muovisaastaa. Maanviljelijät tukineen ovat oma lukunsa, mutta jos isoa tukea saa, pitää siinä valvontaakin olla. Useimmat pärjäävät sen kanssa. Ei minun elämässäni ole vastaan tullut koskaan mitään turhanpäiväistä unionibyrokratiaa. Soinin heittoja en ole koskaan arvostanut; nolojahan ne olivat.

      Nykyään on muuten toissijaisuusmekanismi uusia EU-säädösehdituksia varten. Eduskunta vii halutessaan ottaa kantaa jokaikiseen.

      Poista
    3. "Iso kysymys on, olisiko syytää pakittaa pari laakia takaisin päin kaiken mirkomanageroinnsita ja yhteisveloista takaisin vapaakauppa-alueeseen päin. Liittovaltiokehtys ei periferioille hyvää tiedä."

      Matias K, juuri noin! EU joka olisi pysynyt edelleen vanhan kunnon EEC-ajatuksen puitteissa, olisi ollut hyvä juttu. Avannut kaupan, työvoiman sisäisen liikkuvuuden, kulttuurin ja opiskelemisen rajat... kaikki hyvää, alles gut.
      Mutta nyt piti sitten alkaa taas yhtä uutta Rooman valtakuntaa perustamaan ja järjestämään.
      Kun ei USA:kaan näytä kasassa pysyvän, miten sitten poliittisesti Eurooppa?

      Poista
    4. Matias on juuttunut historiaan. Vanha vapaakauppaliitto ei pystyisi vastaamaan nykyajan isoihin haasteisiin. Minulle jopa tärkeintä EU:ssa on liikkumisvapaus, tietotekniikkajättien hillintä, turvallisuus, kansalaisten oikeudet toisissa jäsenmaissa, yleinen maahanmutttopoliitiikka, ilmasto ja ympäristö. Pelkkä vapaakauppaliiitto olisi surkeaa.samoin populistinen kärjistäminen.

      Poista
    5. Lyhyesti: Minromanagerointi ei tarkoita pienten asioiden managerointia. Se tarkoittaa sitä, että sen sijaan että määriteltäisiin tavoite, johon tulee päästä, määritellään yksityiskohtaisesti se tapa, jolla tavoitteeseen pitää pyrkiä.

      Jälki on aivan kauheaa, kun metsättömän maan komissaari määrää samat metsänhoitomenetelmät Välimeren oliivilehdoista boreaalisiin havumetsiin. Sama hattu omenalle ja melonille. Osaamaton mikromanagerointi on kaiken EU-sääntelyn läpilyövä periaate maataloudesta niihin pullonkorkkeihin (jotka kierrätetään Suomessa edelleen hyvin kuten ennenkin ja jotka nyt kelluvat Välimeressä yhdessä sen pullonsa kanssa).

      Tavoite: Luontoon menevän muovin määrän laskeminen johonkin raja-arvoon, joka on sama kaikille. Keinot saa kukin maa valita itse. Jos tavoite ei täyty, helvetinmoiset sakot ja tuet pois.

      Poista
    6. Miten.

      No, pidempi kokemus feodaaliruhtinaiden ajoilta alkaen ja keskinäinen kunnioitus ja arvonanto. Yhteisöllisyydestä saamme voimaa, kuten eräs ammattiyhdistysliikkeen johtaja taannoin sen ilmaisi kyseessä on voimalaji jossa tähtipelaajat eivät ole merkittävässä asemassa.

      Kenen eduissa on vahva Eurooppa?
      Eurooppalaisten, asiaa voi pitää varmana.

      Kenen talous on kilpailukykyisin?

      Kenen talous on suurin?

      Saksa on neljänneksi suurin talous maailmassa.

      Kilpailu. Jos kateus vie kalatkin vedestä niin onko kilpailulalainsäädäntö turha?

      Divide et impera.

      USAn mainio osavaltio Wisconsin pitää mottonaan Stonger farms - Stronger future. Siellä tuotetaan maitoa Vuosaaren sataman vuotuisen rahtiliikenteen verran. Meille se ei ole tarpeen, eivätkä tankkerit sitä rahtaisikaan. Juustojakin on, voisimme vaikka vaihtaa juustoja, jonkin verran. En ole perehtynyt amerikkalaisiin juustoihin mutta olen varma että ne ovat aivan kelvollisia syötäviä. En ole varma ovatko muut EU maat tästä samaa mieltä, veikkaan että eivät ole.

      Jokaiselle omansa, se on sitä vapautta, itse asiaa eikä kilpailua.

      Poista
    7. Vapaakaupan ja vapaan sisäisen liikkumisen takaavana liittona EU:lla olisi ollut mahdollisuus pysyä kokonaan demokratian ja aidon liberalismin linjoilla.

      Nyt kun halutaan yhtä suurta ja poliittiseen yksimielisyyteen pakotettua supervalta-EU:ta on pakko valita totalitaristisia keinoja jotta kansat ja niiden kansalaiset pysyvät kurissa ja ruodussa.Tämä on muuten juuri se syy miksi se kuuluisa populismi nousee Euroopassa niin laitaoikeistossa kuin laitavasemmistossa. Ihminen ei pidä kahleista, ainakaan pidemmän päälle.

      Puolustuspolitiikan vaatima yhteistyö oltaisiin hyvin voitu hoitaa yhteisen ja päämäärätietoisen NATOn kautta.

      Poista
    8. Matiaksen viimeinen kappale on sitä järkipuhetta, jota eu-touhuihin kaivataan.

      Lainsäätäjän tehtävä on luoda laki, ei keksiä ruutia.

      Poista
    9. "Jokaiselle omansa, se on sitä vapautta, ..."

      Vapaasti käännettynä:

      Jedem das Seine, macht frei

      Poista
    10. Missä EU muka on määrännyt tänne metsänhoitomenetelmät?

      Poista
    11. Matias ja kumppanit haaveilevat epärehellisen yrittäjän paratiisista.

      Vapaakauppa vaatii kauppa-alueen laajuista sääntelyä, joka on myös rehellisen yrittäjän etu.

      Mikromanagerointia voitaisiin toki vähentää EU-tasoisella verotuksella. Silloin haitan tuottamiselle saadaan hintalappu, mutta se voidaan edelleen sallia. Esim. irtokorkkeja voisi edelleen käyttää, kunhan maksaa siitä haittaveron.

      Poista
    12. Arvelen vielä on ihan ikkupikkuisen että tuo kokous joka tullaan pitämään Wisconsinissa ei ole niinkään suuri show kuin voisi luulla.

      EUssa talletussuoja on joitakin kymmeniä tuhansia vai oliko peräti likemmäs sata tuhatta euroa. Rahanpesun estämiseksi alle kymppitonni on limiitti ettei mene aivan huitsin nevadaksi ja kasinolandiaksi. Eipä se eeuu edustaja ole kovin kallis. Puhuttaako yhä rahojen korvamerkintä, jäljitettävyys? Valta se on joka sotkee päät. Siinä menee talouselämä ja aitoelämä niin sekaisin että se on yksi suuri pirtelökone jossa tulee kaksi kerrallaan, jos tilataan.

      Ei siellä luvatussa sotakonemaassa ole ahtaajien lakkoja. Osasto 131 on Hanasaaren rannassa, komea diktaali.

      Lämpöä tarvitaan, pienydinvoimalaa ehdotellaan. Tonteille sittenkin rakennetaan, kalliita kämppiä tulossa. Vapaasti käännettynä: Klagt nicht, kämpft!

      Ei se olisi mitenkään ylöskohottavaa jos pitäisi rakentaa bunkkereita ja pääsylupia eversteistä ylöspäin. Tallinnaan tunnelia pitkin, siinä on kunnon työmaa.

      Ei se NATO sinne jumbon paikkoihin tule , ei se ole kunnon duunarien avuksi tulossa. Niin että tulkin töitä olisi, pakkoviroa ja muita pikku kieliä olis hyvä osata, pelkkää persun kieltä ei kyllä viitsi kauaa opiskella.

      Poista
    13. I. Hallantie väittää että jos olisi ja voitaisiin hoitaa NATO-OTANin kautta niin ehdotan että kaikkiin asemaa, arvoa, ammattia ja titteliä merkitseviin sanoihin mistään etuliite sotilas-.

      Sotilasjäätelöauto, ei mitään sotkua.
      Sotilaspyörähuolto, OK.
      Sotilaspalkanlaskija, sotilassuutari (pika)
      Sotilasopettaja
      Sotilaskouluisäntä
      Sotilaspäiväkoti
      Sotilasalko, OK.
      Sotilasoittokello, OK.

      Ah militaria! Magnifiq'''!

      Poista
    14. Soinin lippalakkivertaus ei liity mikromanagerointiin, vaan siihen että vapaasti kelluvan valuutan arvon tulisi olla kansantaloudelle sopiva. Kun yhteisvaluutta euro on käytössä monessa valtiossa, on se edullinen tietyille suurille talouksille kuten Saksa, ja haitallinen pienille kuten Suomi, joka on se vertauksen omena, joka tukehtuu lippalakin alla.

      Poista
    15. Hyvä täsmennys. Sama valuutta erilaisille talouksille oli se Soinin pointti.

      Mikromanagerointi on tuolle täysin analoginen EU:n ominaisuus, mutta se saavutti absurdit mitat vasta hieman myöhemmin.

      Poista
  2. On vain paljon vaikeampi suhtautua asioihin rakastavasti, uskoen ja toivoen kuin tahdon voimalla tuomiten. Joskus mahdotonta. Tietoisuus siitä voi auttaa, mutta minä itse on jokaisella lähimpänä. 2-vuotias on juuri löytänyt sen minän ja reagoi aina: "Minä itte!" Hänen äitinsä on opettanut, ettei se aina käy: "Sinä olet vielä niin pieni. Sinä tarvitset apua." Sitä lapsi nyt toistelee ikään kuin sanoja maistellen: "Minä olen vielä niin pieni. Minä tarvitsen apua." Aikuinenkin joskus.

    VastaaPoista
  3. Vapaasta tahdosta vielä. 16 vuotta sitten kysyin yhdeltä motoristilta, tuntuuko enemmän ruumiissa vai sielussa, kun hetken ajan luulee suistuvansa radalta. Hän vastasi hyvin. Kun pelko kouraisee vatsanpohjaa, onko se ruumiillinen vai sielullinen toiminto? Kokematon moottoripyöräilijä toimii kuulemma äkkitilanteessa yleensä väärin: aivot käskevät jarruttamaan, vaikka pitäisi pitää käsi pois jarrulta, painaa polvea asfaltin pintaan ja kantata. Harjoituksella totuttaudutaan tuntemaan vaaratilanteessa oikein.

    Lumoavan runollinen tuo muotoilu, että isoilla teillä ihminen on myös itse ajaessaan rahtitavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumoavaa ja runollista, että ihminen on isoillakin teillä ajellessaan usein tappaja.

      Poista
    2. Ihmisrahtia kuljetetaan linja-autossa. Siinä on tunnelmaa.

      Poista
    3. Julkista tunnelmaa, yksityisyyttä julkisiin kulkuneuvoihin juuri kaivataankin.

      Poista
    4. Ai että ei jarrua? Ookkonä nyt ihavvarma että nämä uudet automaatti jarruttavat tsykkelit kelpuuttaa kanttaamisen? Ne on mietitty kyllä osaamattomia varten, ei niitä pyöriä saa lukkoon piru ei millään. Katkoviivaa tulee vaikka miten pitkään.

      Kun saksmanni miettii jonkin liikennevälineen automatiikkaa niin miteppä luulet, onko viilauksen varaa enää? Siinä.on kaikki tilastoja koko kelivara ja koko maapallon markkinat laskettu ja tehty kaikki mikä voidaan että ennakoivan ajotavan voisi unohtaa ja lähteä liikkeelle komposiittikaivon öljyiseltä pinnalta ja katkaista solisluunsa. Vaihtoehtoisesti sille voi yrittää pysähtyä.

      Poista
  4. Moottoripyörän sekä kuljettaja että matkustaja ovat kolaritilanteessa hyvin turvattomia. Autossa on sentään jotakin suojaa.

    Moottoripyöräilijälle sorkkaeläimen kanssa kolaroitaessa ei ole sen turvallisempaa kuin auton kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdeltä tutulta poistettiin perna moottoripyöräonnettomuuden jälkeen. Eihän sillä paljon tee, sanottiin, ja napsaistiin pois. Leikkauksesta toivuttuaan tuttu oli taas pyöränsä päällä. 20 vuoden kuluttua tuli sellaisia oireita, joita ei osattu selittää. Epäilen pernanpuuttumislähtöisiksi. Aina ei tiedä, mitä käyttöä on elimellä, jota sanotaan turhaksi. Vasta sen puuttuessa ymmärtää.

      Poista
    2. Kuulostaa samalta kuin se, että armeijassa sekoitettiin ruokaan jarrua. Ja nyt vuosikymmenten jälkeen se alkaa vaikuttaa, prkle.

      Poista
    3. Varusmiespalveluksessa siihen jälkiruokaan "Vääpelin räkä", niin siihen lorautettiin kuulemma jarrua.

      Poista
    4. Kannattaako tuollaisia jarrutarinoita yhä levittää?

      Poista
  5. Surinasussut unohtuivat.

    Tarinoiden tajun puolesta, rohkaisuni. Kepeä pakina on helppo nautita - ja vielä mieleenjääpä.

    VastaaPoista
  6. Oisko missä konserttilinnki putsaamaan ryöttäiset aivostot? Se on tarpeen kun jo kissaakin vihataan ja syytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen Areenassa ja Youtubessa on monenlaisia sekä sähkökitaralla että ilman.

      Poista
    2. Ovatko Juhlaviikot pian? Hakaniemen rannassa jo aitoja pystytettiin. Link-fence, panssariverkkoaita on kiinalaisen tehtailijan hittituote ja koko perhedynastia vaurastuu koneen hankittuaan, on aidan tarvis on maailmalla suuri... ääntä se ei tosin pidä yhtä hyvin kuin palestiinalaishuivi.

      Poista
  7. Perhejuhlissa lukioikäinen serkkuni kärtti kärttämistään motskaria. Tyypillistä rikkaan perheen vesalta jolle isä ensi sanana opetti totto. Eli pojasta tulisi tekniikan tohtori, mutta tuli neljän a:n ylioppilas.

    Juhlat pelasti ystäväni, kolmen pojan isä, kirjailija, koulutoimen johtaja ja peruskoulun isä. Hän sanoi että heillä ei kenellekään osteta kaksipyöräistä moottoriajoneuvoa. Eikä ostettu. Mutta serkku ajoi autollaan aikuisena hengettömäksi ihmisen välittämättä asiasta tuon helvetillistä.

    VastaaPoista
  8. Aina on jäänyt epäselväksi, miten ylistetty edestä johtaminen eroaa parjatusta mikromanageroinnista. Samaltahan ne käytännössä näyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edestä johtaminen on sotilastermi. Se tarkoittaa, että johtaja hyökätessä komentaa ”tulkaa perässä”. Kuten Koskelan Vilho.

      Mikromanagerointi on konttoritermi. Se tarkoittaa, että pomo käy supimisessa kaikkien kanssa.

      Poista
    2. Koko ”edestä johtaminen” on turha fraasi. Se soveltuu joskus pienen toimeenpanevan yksikön johtamiseen, mutta ei minkään suuremman, esim. rykmentin tai tehtaan.

      Poista
    3. Sitten on vielä tämä johtamismalli MBAL (management by ass licking)

      Poista
    4. Mikromanagerointi tarpoittaa oikeasti sitä että johtaja puuttuu jokaiseen pikkuseikkaan estäen kaiken oma-aloitteisuuden työteossa. Johtaja sanoo sihteerille millaista kirjekuorta on käytettävä lähetettävässä kirjeessä, millaista ruuvimesseliä pitää käyttää ruuvin kiertämiseen jne. Se tarkoittaa työntekijöiden ammattitaidon täydellistä halveksuntaa ja vähintäänkin aliarviointia lamauttaen työilmapiirin. Olen sellaista nähnyt joissakin yrityksissä äärimmäisyyteen vietynä. Se on johtanut yritysten tuhoon.

      Poista
    5. Kyllä sitä "edestä johtamista" tarjoillaan nimenomaan siviilielämään.

      Poista
  9. Kolloidinen kulta, hopea ja kupari ovat Euroopan maissa yleisessä hoito- ja lääkintäkäytössä. Niistä tehtyä valmistetta saa siellä ostaa luontaistuoteliikkeestä mm. estämään virustauteja ja covidia ja poistamaan nivelkipuja aiheuttajineen. Siinä yksi syy muuttaa Espanjaan. Siellä ja monessa muussa maassa on erikoislääkäreitä näissä asioissa, ja tavallinenkin lääkäri voi neuvoa potilaita kääntymään heidän puoleensa. Suomi sen sijaan on yhden totuuden eli epäluulojen ja mustien ja valkoisten valheiden valtakunta, tsaristinen kaikessa kapeassa vaan ei missään myönteisessä. Mieluummin alamaisia, kyttäävä ja rankaiseva "oma"kanta virheineen, lääkemyrkkyjä ja hoitovirhekuolemia kuin vapaa tahto, vapaa valinta ja vapaa ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotut metallit liukoisessa muodossa ovat ilmeisen myrkyllisiä ja erittäin vahingollisia ihmiselle.

      Poista
    2. Yliyksinkertaistettu lausuma. Tässä toinen: suurin osa elämästä tappaa.

      Reumaatikoille on kultahoitoa annettu niveliin iät ja ajat, kulta on hampaissa suosittua, parempaa on vaikea löytää mutta se voidaan kierrättää, en nyt mene siihen tässä montako kiloa kierrätettin ei-vapaaehtoisesti yliyksinkertaistetuilla toimilla koska komposiittimuoveilla päästään parempiin tuloksiin.

      Tämä on ilmeisen myrkyllinen kommmentti.

      Poista
    3. Eikö kultaa käytetty joskus kupankin hoitoon, ennen antibiootteja? Eräälle vanhalle naiselle oli aikoinaan suuri häpeä, kun lääkäriasioiden yhteydessä paljastui, että hänelle oli nuoruudessa annettu pistoshoitona kultaa. Mies kun oli ollut sellaista iloista sorttia.

      Nyt aloin epäillä itseäni. Olisiko se ollut sittenkin elohopeaa? Ei, kultaa, sitä se oli.

      Poista
    4. Ottakaa nyt todesta mitä sanoin näiden myrkyllisyydestä. Liukoisena ne ovat erittäin nopeasti elimistöön liukenevia ja niitähän ei sitten pois saadakaan. Voitte googlata mitä vahinkoa sitten aiheuttavat.

      Poista
    5. Akryylimaslit taiteilijoiden käsiinsä saamina ja tekokynnet ja syanoakrylaattiliimat, dieselmoottorin pakokaasujen mikropartikkelit, kaikki helkkarin karsinogeenisia.

      Älkkä ottakaa mittä', todistaka ettei ol'.

      Todistaminen vaarantaa terveytesi, julistaminen muiden mielenterveyden.

      Poista
  10. Tarinan ydin on tahto, joka on ihmisessä pyhää mutta alennettuna eläimellistä. Tyypillistä kyllä sen pelkkä olemassaolo kiistetään nykyisin.

    VastaaPoista
  11. EY:sta wikipedia: Euroopan yhteisö lakkautettiin 1. joulukuuta 2009, kun Lissabonin sopimus astui voimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Joskus oli EY-oikeus. Nyt Euroopan unioni on juridinen henkilö. EU-oikeus on ensisijainen paikallisiin nyherryksiin verraten.

      Poista
    2. Myös EY oli juridinen henkilö. Ja etusija oli jo silloin.

      Poista
    3. Persuilusta kylläkseen saaneena on lystiä kuunnella kotimaista dixielandia, DDT jazz bandin esittämä El la bas. Sopisi lievästi puolueen tunnuslauluksi.

      Poista
    4. Unionin perusrakenne on ollut nimeltään Euroopan talousyhteisö (ETY/EEC), Euroopan yhteisö (EY/EC) ja nyt Euroopan unioni (EU/EU). Myös monikkomuoto Euroopan yhteisöt joskus esiintyi, mutta sivuutan sen selittämisen tässä.

      Poista
    5. Selitä ole hyvä itsenäisten valtioiden yhteisö, Jeltsinin juoman votkan merkki ja missä Einstein korjautti viulunsa?

      Poista
    6. EY ei ollut oikeushenkilö. Ja jos ette suureen ääneen asiasta huutele, ei oikeastaan Maastrichtin sopimuksen unionikaan, mutta Lissabonin sopimuksen liittovaltio on. Se liittyikin ihan koko unionina esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja Euroopan talousalueeseen. Britannia erosi vain jälkimmäisestä, koska se oli liittynyt ihmisoikeussopimukseen jo ennen liittymistään unioniin.

      Poista
    7. Tässä Wikipedian pätkässä täytyy siis jonkin olla väärin: "Toisin kuin Euroopan unioni, Euroopan yhteisö ei ollut oikeushenkilö. Näin ollen kansainväliset sopimukset ja eräät muut viralliset asiakirjat allekirjoitti yhä EY ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa vuonna 2009."

      Poista
  12. Hesarissahan oli juuri laaja artikkeli, jossa todettiin, että vapaata tahtoa ei ole. Eihän tahto tietysti koskaan täysin vapaa ole. Silti sitä mielellään kuvittelee, että on minulla silti edes himpun verran valinnanvapauttakin. Varma en siitä kylläkään voi olla. Tosiaan, tämä on niitä ikuisuuskysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinavetoisessa maailmassa vähäinenkin vapaa tahtosi loppuu viimeistään kun rahat loppuvat tililtäsi. Ja onko se siihenkään asti ollut vapaa kun se tilillä ollut raha on määrännyt elämäsi kulkua?

      Poista
    2. Artikkeli oli kyllä asiallinen ja mielenkiintoinen, mutta tulkintaan, ettei vapaata tahtoa ole, päädyttiin kevyin perustein. Artikkelin argumenteilla se ei tullut todistetuksi.

      Poista
    3. Voisin vinoilla ratkaisseeni ongelman lopullisesti. Mutta mieluummin kerron sen vinoilematta:
      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/vapaa-tahto-sattuma-ja-valttamattomyys/

      Poista
    4. Pomp and Circumstance? Sehän on hauska lallatus. Vähän turhan jatsahtava mutta ihan leppoisa. Näin niitä kepulipelejä on kai pelattu aina. Mussorski on parempaa mutta Uusi Suomi on melko vino aviisi. Tilastokeskus on sinfoninen ja soittaa tosissaan, jylhä on se sana sille soundille.

      Poista
  13. Blogisti kirjoitti 27.6. otsikon "Maan puolustus" alla seuraavasti: "Olen ymmärtänyt asia niin, että USA:n ja luultavasti Ison Britannian, Ranskan ja kai Italian heilahteleva politiikka on joissakin tapauksissa tarkoin manipuloitua."
    Sen verran mielenkiintoinen toteamus, että pyydän selvennystä ja laajennusta.

    VastaaPoista
  14. Kun ETYK kesällä 1975 oli tulollaan alkoi maahan virrata turvamiehiä, agentteja ja poliitikkoja sekä tietenkin valtionpäämiehiä diplomaattien ohella. Heitä kuljeteltiin hotelleihin ja tapaamisiin ennen varsinaista suurta tapahtumaa ja mustien autojen kulkureet olivat tavallsiia. Kerran sitten kävi niin että ajelin pikkuautolla Etelärannan suunnalla, kun alkoi kuulua poliisiauton sireenin ääntä. Koetin peileistä tähytä missä sellainen olisi. Takana oli tavallisen näköisiä Saabeja eikä juuri muuta. Ulvonta vaan jatkui äkäisenä enkä voinut käsittää mistä se tuli. Koska muita autoja ei näkynyt vetäisin lopulta sivuun kun tilaa tuli. Havaitsin että johtoauto Saab olikin poliisiauto jonka hälytysvalo ja sireeni olivat katolla eikä se voinut näkyä peileistä koska se oli niin lähellä omaa autoani. Kiukkuisen näköisiä poliisimiehiä istui etupenkillä ja nähtävästi virkamiehiä takapenkillä. Olin nolona pitkän aikaa.

    VastaaPoista
  15. Kemppinen:

    ”… [vapaa tahto] Tuosta kysymyksestä on julkaistu kirjoituksia ainakin 3 000 vuotta, mutta tulokset ovat laihoja …”

    Aivan varmaan ovat. 3 000 vuotta sitten ei oltu kovin hyvällä tiedolla hermoston toiminnasta.

    ”… ”Tahto” pitäisi mielestäni rinnastaa runollisin sanoihin “usko”, “toivo” ja “rakkaus” …”

    Niin pitäisikin. Ne ovat hermoston sähköisen toiminnan muodostama abstrakti ylätaso.

    Vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi tiilitalo. Hätäinen tarkastelija vakuuttelisi, että eihän siellä mitään taloa ole, on vain joukko tiiliä. Ja täysin tottahan se on, yhdeltä tapaa tarkasteltuna.

    Kun tiilikasasta muodostuu talo, siirrytäänkin ylempään abstraktitasoon. Puhutaan sellaisista asioista kuin järjestys, satunnaisuus, informaatio, entropia ja niin edelleen. Ne eivät ole samalla tavalla käsin kosketeltavia kuin tiilet, mutta vielä tärkeämpiä; ilman niitä ei taloa ole.

    Mutta talo ja nuo mainitut seikat eivät koskaan esiinny yksin, ilman niitä tiiliä. Aivan samoin – tietenkin – tahto ei esiinnyt ilman fyysistä hermoverkkoa. Siksi kysymys siitä, onko meillä vapaata, riippumatonta tahtoa, on koko lailla selvä.

    Tahto, usko, toivo ja rakkaus ovat kokonaisen hermoverkon ominaisuuksia. Ne eivät voi esiintyä itsenäisesti, aivan samoin, kuin tiilitalo ei ole olemassa ilman tiiliä. Siksi tahto on alistettu fyysiselle itsenäiselle hermoverkolle, siis sähköverkolle. Siksi tahto ei voi olla vapaa. Tai keksikää sitten tuolle sanalle toinen merkitys.

    Mutta jos kuvitellaan, että tämä tilanne tekee tahdosta jotenkin mitättömämmän, niin herätkää. Kumpi teistä on arvokkaampi, kasa tiiliä vain upea tiilitalo. Ruvetkaa miettimään informaation ja noiden muiden termien sisältöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein ne tiiletkin ovat vain kuorrute ja sisältä saattaapi talo olla silkkaa homesienen syömää runkoparrua ja perslankkua. Ainakin ns. piilosokkelilla varustetussa tönössä.

      Poista
    2. Joo. Kaikki on laillista.

      Poista
    3. Kiitos ansiokkaasta pohdiskelusta. Tahdon ”vapaus” on tietysti myös sematiikkaa, mutta eikö niistä tiilistä voi valmistaa juuri sellaisen hökötyksen kuin tahtoo tai vaimo tahtoo tai olla jopa rakentamatta, vaikka tahtoisikin?

      Riippumatonta ylimaallista tahtoa ei tietenkään ole (anteeksi uskovaiset), joten itse minä tämänkin sepustuksen tahdoin kirjoittaa. Ihan vapaasti, omasta tahdostani.

      Poista
    4. Anonyymi tiistaina, 16 heinäkuuta, 2024:

      ”… mutta eikö niistä tiilistä voi valmistaa juuri sellaisen hökötyksen kuin tahtoo …”

      Uskoisin, että kyllä niistä tiilistä aika lailla vaikuttavan hökötyksen voi pystyttää.

      ”… joten itse minä tämänkin sepustuksen tahdoin kirjoittaa …”

      Kalium ja natrium ovat tärkeitä suoloja (ioneita), jotka mahdollistavat hermoverkon toiminnan. Nuo sähköisesti varautuneet ionit siirtyvät hermosolun sisään ja ulos, ja siten sähköimpulssi kulkee eteenpäin hermoa pitkin.

      Se sinun näennäinen ”tahtosi” on perimältään juuri tätä impulssin kulkua; natriumin ja kaliumin siirtymistä. Ilman tätä systeemiä ei ”sinulla” ole minkäänlaista ajatusta tai tahtoa. Tämä systeemi luo sinun ”tahtosi”.

      Mitä siis tarkoitetaan vapaalla tahdolla. Kuka siis tahtoi kirjoittaa kertomasi ”sepustuksen”? Mikä ja kuka siis on ”minä”?

      Tätähän me nykymaailmassa pohdiskelemme. Kun tekoäly jo nyt pystyy aivan hämmästyttävän ”inhimillisiin” suorituksiin, niin onko sillä ”sielu”; onko se inhimillinen? Onko sillä vapaa tahto? Jos emme määrittele ”vapaata tahtoa”, niin järkevä keskustelu asiasta tyrehtyy.

      Poista
    5. Vielä sananen ihmisen (vapaasta) tahdosta. Halusin tietää, kuinka toverimme tekoäly osaisi vastata kysymykseen. Hän antoi vajaan sivun tiivistelmän aiheesta – ja kateeksi minun käy.

      Laitan tähän otteen yhdestä – eräästä – tärkeästä aivojen osasta, joka vaikuttaa ”minä”-tuntemukseen ja ihmisen päätösten tekoon (ns. vapaaseen tahtoon):

      ”Prefrontaalinen aivokuori: Tämä alue, erityisesti mediaalinen prefrontaalinen aivokuori (medial prefrontal cortex, mPFC), on ratkaisevan tärkeä itseensä viittaavan prosessoinnin kannalta. Se auttaa pohtimaan itseään, tekemään päätöksiä ja suunnittelemaan tulevia toimia.”

      Tämä on siis yksi niistä talon osista, jonka tiilikasa muodostaa. Tai siis se osa aivoja, jossa hermoärsykkeiden kulku luo sitä meidän kuuluisaa vapaata tahtoamme.

      Poista
    6. On se vaan tuo oma itse kumma juttu. Kaiken aikaa pitää pohtia ja etsiä mokomaa. Sitten kun se yhden kerran mätkähtää hetkeksi eteen, että tämmöinenhän sinä, kato nyt, vähän on kuin silloin nuorena naapurinlikan kanssa, heinäladossa. Ei tahtoisi päästää sitä mutta silti se menee. Vielä pitäisi tietää oliko vapaa tahto. Just.

      Poista
    7. "Siksi tahto on alistettu fyysiselle itsenäiselle hermoverkolle, siis sähköverkolle." Fyysiselle hermoverkolle kyllä, mutta itsenäisyydestä en olisi niin varma. Ympäröivä yhteisö on myös fyysinen sähköverkko.

      Poista
    8. Jari Vuorela torstaina, 18 heinäkuuta, 2024:

      ”… Fyysiselle hermoverkolle kyllä, mutta itsenäisyydestä en olisi niin varma. Ympäröivä yhteisö on myös fyysinen sähköverkko …”

      Just noin, hyvä kun sanoit.

      Poista
    9. Niin että kuka tai mikä sen tahdon on "alistanut"? Onko tällä alistajalla ollut oma tahto joka on ylettynyt muidenkin hermoverkkoihin?

      Poista
    10. Koska ihminen tajuaa oman olemassaolonsa, hänellä on myös vapaa tahto.

      Poista
    11. Anonyymi perjantaina, 19 heinäkuuta, 2024:

      ”… Niin että kuka tai mikä sen tahdon on "alistanut" …”

      Alisteinen siksi, että jos sähköistä hermoverkkoa ei ole olemassa, ei ole olemassa myöskään mitään ”ihmisen tahtoa”. Se mitä me kutsumme ”mieleksi” ja ”ihmisen tahdoksi”, on hermoverkossa kulkevaa sähkövirtaa. Tässä mielessä mieli ja tahto on alisteinen, eli niiden olemassaolo riippuu hermoverkon olemassaolosta.

      Tehdään vertaus. Sinä katselet videolta elokuvaa. Siinä ihmiset puhuvat ja toimivat; tilanteet ovat jännittäviä tai herkkiä. Kaikki näyttää kovin todelliselta.

      Mutta. Niitä ihmisiä – edes niiden kuvia – ei ole itsenäisesti olemassa. Ne ovat kaikki videon bittivirtaa, sähkövirtaa. Ne ihmiset ja niiden toiminta on riippuvainen sähkövirran kulusta.

      Kun me nukahdamme, sähkövirran kulku aivoissamme muuttuu, eikä ”meitä” enää ole. Paitsi sitten taas aamulla.

      Poista
    12. Anonyymi perjantaina, 19 heinäkuuta, 2024:

      "... Koska ihminen tajuaa oman olemassaolonsa, hänellä on myös vapaa tahto ..."

      Termisiä ovat epämääräisiä, ja sen seurauksena lausumasi on väärä. Ihminen ei tajua olemassaoloaan. Olemassaolon tunne on juuri se ihminen; näin päin. Olemassaolon tunne taas on hermoverkossa kulkevaa sähkövirtaa.

      Ajatellaanpa matriisitulostimen kuvaa. Kun katsomme sitä oivalla suurennuslasilla, näemme siinä lukemattoman määrän erivärisiä pisteitä. Paperilla on kuitenkin vain niitä pisteitä, ei mitään muuta. Tämä on tosiasia.

      Kun sitten siirrämme paperin käden mitan päähän silmistämme, näemme siinä vaikkapa naisen, mikseipä myös komean miehen. Mistä ihmeestä se siihen ilmestyi; olemattomuudesta?

      Pisteet ovat todellisia mustepisteitä paperilla. Näkemämme ihmisenkuva paperilla ei sen sijaan ole samalla tavalla todellinen; se on fyysisesti olematonta; se on pisteiden järjestystä: se on informaatiota.

      Samalla tavalla sähkövirran kulku aivoissamme on todellista, mutta mielemme ja tahtomme eivät ole sitä samalla tavalla. Mielemme ja tahtomme ovat abstrakti seuraus sähkövirran kulusta; ne ovat informaatiota. Ja aivojemme sähkövirtaa me emme voi suoraan määrätä, meillä ei ole vapaa tahtoa.

      Poista
  16. Kaikki vanhoja Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmia kuunnelleet tietävät kyllä, mikä organisaatio on (oli) EEC! Samaa tietä tutuiksi ovat tulleet myös NATO:n sotaharjoitukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja Ulkohebriiditkin tulivat tutuiksi epäonnistuneiden virkamieselämien karkoituspaikkana, tai ainakin uhkana jos mokaavat.

      Poista
    2. YouApessa alkuperäisiä myös jos jaksaa kuunnella hereillä pysytellen, minulta ei ole onnistunut vielä. Tepsivä torkkukeino, nukahtamisvideo jossa on parhaat kuvat kuten radiossa pruukaa olla.

      Poista
  17. Nyt mäyräkoira on olutpakkaus ja virkamiessalkku viinapullopaketti. Ulkoiluttamisesta järjestyslain 4 §.

    VastaaPoista
  18. En halua vahingoittaa ketään, en ole halunnut ajokorttia. Mieleen ei ole tullut kokeilla edes mopoa. Hyvän työkaverin elämä ja keho tärveltyivät kahdessa moottoripyöräonnettomuudessa joissa hän oli syytön osapuoli.

    Kannattaa olla pasifisti kaikissa asioissa ja suojella elämää. Vai oletko mieluummin lisko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko joskus nähnyt kolarin syyllisen osapuolen, koulukiusaajan tai huonoksi tunnustautuvan poliitikon?

      Poista
    2. Sipulia kannattaa purkaa kunnes itkettää niin paljon että alkaa naurattaa. Nauru pitkästä itkusta, pieru kauan surennasta.

      Poista


    3. Kiva runo Lisää lohikäärmeitä* maailmaan.

      Poista
    4. Lisää lohia, kärmeksiä ei.

      Poista
    5. Kyy on hyvää jos se on peltokyy. Kevyesti paistettu pähkinäntuoksuisessa voissa kypsennetty kantarellien kera. Lisäkkeeksi perunamuusia johon ruohosipulisilppua. Hiukkasen jo kuivahtanuttta jälkiuunileipää jolle smetanaa päälle, aavistuksenomaien ripaus valkopippuria ja salviaa ja pirskahtelevaa tai helmeilevää Mateusta, madeirakin käy raikkaan veden kera mutta kattaisin sherryn ja portviinin jälkiruokiin. Viinit eivät sovi, eivätkä oluet, paitsi portteri, jos se on kelvollista. Guinness ei ole, mieluummin mämmiä kuohukerman kera koska kyse on kevätsesongin herkusta.

      Tämä on helppo pilata Aromatilla, se on muutenkin brutaali mauste jolla ei ole mitään oikeaa käyttöä paitsi kovan luokan metsärys- meinaan erämiesten ja naisten nuotiolla.

      Poista
    6. Niiden jotka ovat ajaneet pidempään moottoripyörällä on ollut pakko oppia, että sillä kuka olisi ns. syyllinen ei ole motoristin kannalta merkitystä. Motoristiin sattuu joka tapauksessa enemmän. Joten on pakko oppia ennakoimaan, että mitä jos tuolta kolmion takaa tulija kääntyykin eteen, tai traktori edestä kääntyykin vasemmalle peltotielle. Säikkyä ei tartte eikä pidäkään, mutta on syytä pitää selkärangassa tuntu mihin väistää ja miten, jos jotain yllättävää tapahtuu.

      Kesä on parasta pyörän selässä. Tai toiseksi parasta.

      Poista
    7. "Kesä on parasta ..." Juu, polkupyörän selässä, tai satulassa pikemminkin.

      Poista
    8. Kyitä ei erotella "peltokyihin" tms. On vain mustakyy ja ne tavallisemmat, sinervään tai harmaansävyihin pukeutuneet ylväät, luonnon ekosysteemille tärkeät matelijat.

      Kyy on nykyään myös rauhoitettu, että eläpäs mene höystämään kastikettasi ja keitinpottujasi sen lihalla.

      Poista
    9. Eikäpähän ole, pihassa se on evään ominaisuudessa kuten on myös naapurin kissa.

      Läpitte pihan jolkottava ajokoira metsästyskauden ei-ollen käy hyvin kytkeä ketjuun länsmannin pihaan ja sille syötetään hanhenmaksapasteijaa ja tryffelimunakasta. Ruokakulut saa veloittaa omistajalta enintään kahelta viikolta, vai onko tätäkin jo käyty säätämässä? Että pelkää kaktusmehua ja kiinankaalia?

      Ja vain vegaanista kyytä saa syödä, jos sillä on korvamerkki?

      Kelirikon aikaan on lupa syödä vaikka merikotkan munia jos niiltä pesä olisi kätevästi tullut tehdyksi lähistölle. Siinä lon kyse korpilaista, ja se sellainen josta ei oo tietoa kellään. Varsinkaan täällä, tässä blogissa.

      Nii että ooppa nätisti, ku et Tii ja jä. Senkin eurooppalainen.

      Bon appetit, ja päälle vegaanisen luomusonnin fileé.

      T. Rantakyy, maistunki kalalle

      Poista
  19. Haluaisin kysyä, minkä rotuisia olemme, vai lieneekö se tabuteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdoton kysymys, noin geneettisesti.

      Poista
    2. Rotuja ei ole olemassa, vaan geneettinen jatkumo. Jos olisi, olisimme "mongoleja", vanhan tietosanakirjan kartan mukaan.

      Poista
    3. Tuo epätieteellinen karttakin perustui kielen ja geeniperimän sotkemiseen keskenään. Jos jotain tieteellisempää haluaa, meillä ovat äitilinjoissa yleisimpiä läntiset, isälinjoissa itäiset. Mutta yksilön isä- ja äitilinjatkin edustavat vain häviävän pientä osaa yksilön esivanhemmista.

      Poista
    4. Nimekäs alan professori sanoi pari vuotta sitten saamelaisissa olevan kuutisen eri rotua.

      Poista
    5. "Ihmisen alkukoti oli Afrikassa – sieltä muutettiin useissa aalloissa" kirjoittaa eilisen Hesari.

      Samaa rotua ja sen johdannaisia kaikki tyynni, jos nyt roduista sen sanan "saastuneisuuden" vuoksi ylipäätään on soveliasta puhua.

      Poista
    6. Mites koltat, onko proffan nimi riittävä?

      Poista
    7. Käyttiköhän proffa sentään rotu-sanaa noista keskenään erilaisista geneettisistä alkuperistä? Mutta itse asia on hyvinkin totta.

      Poista
    8. Rotualalla ei ole ainuttakaan professoria koska puhe roduista ei ole tieteellistä.

      Poista
    9. Eivätkö wokettajat ole julistaneet jo hyvän aikaa ettei rotuja ole?

      Poista
    10. Koltissa itäinen geneettinen perintöaines on luonnollisista syistä suhteellisesti suurempaa kuin esimerkiksi Ruotsin saamelaisissa. Kuolan saamelaisissa vielä enemmän.

      Poista
    11. Pitääkö se woketuksesta puhuminen sotkea joka asiaan?

      Poista
    12. Joo-joo, semmonen skandipallonaamaisuus on vähemmissä ja siinä on sitten sitä kolmiomaista mallia naamassa, idän aron kieroa ja häijyä näköä joo...

      Mutta toihan on aivan selvää, niinkuin olis aamupäivä ja iltapäivä, eihän ne johdu kellon viisareiden asennosta.

      Poista
    13. Windows- ja linux -rotujen hybridi on tietenkin androidi.

      Poista
  20. Tahdon valtakunta on ihmisen sisimmässä. Ihme jos kaikki eivät sitä tiedä. No ehkä eivät he jotka ovat ulkoistaneet tahtonsa kuka koneille, kuka toiselle ihmiselle, opettajalle, sanomalehdille, jonkun maan presidentille, omille vanhemmille tai kenelle vain määräilijälle. Selvä, viisas ja hyvä tahto on ihmisessä komeinta, vaikka se tänään yritetään joukolla nujertaa jo ennen koulua ja aina sen jälkeen. Tahto ja sen luova työ on jokaiselle mahdollista, jos tahtoo. Tähän tapaan: Jumala sanoi: »Tulkoon valo!» Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina miettinyt miten pitkä on yksi Jumalan päivä. Jumalanilman olen tietävinään, jotenkuten.

      Poista
    2. IH, kun päivät pääksytysten on töissä, vapaa-aikoina auttaa invaliideja kadun yli ja öisin tutkii khoisankielisten verbien käyttäytymistä, ei tarvitse moisia miettiä.

      Poista
    3. Eiköhän tuo ole yhtä pitkä kuin Jumalan keksijän päivä. Ihminenhän on luonut jumalat omaksi kuvakseen.

      Poista
    4. IH, Mikis ja anonyymi(t), hei! Tuossa taannoin opin yhden teologin kolumnista, että navajointiaanit tekevät jokaiseen käsityöhönsä yhden tahallisen virheen. Se muistuttaa siitä, että vain Jumala on täydellinen. Sellainen selfie. Mahtavatko myydä sitten torilla niitä.

      Poista
    5. Taitaa olla aika kyseenalainen lähde etnologiaan.

      Poista
    6. Minäkin luulin kerran olevani väärässä, mutta erehdyin.

      Poista
    7. Eikö tahallaan tehty virhe ole pikemminkin Jumalan asemaan asettumista? Ei siinä mitään, saahan taiteilija niin tehdä,

      Poista
    8. Siis jonkun mielensäpahoittajan kannalta aina väärin tehty, oli hyvä tai ei.

      Poista
    9. Tosi ja oikea intiaani ei voi paljastaa mikä on intiaanina olemisen syvin olemus. Kiva jättää ne miettimään!

      Poista
    10. Lähteiden kyseenalaisuudesta en tiedä, mutta mainittu ihminen on entinen Pirkkalan pappi, kirjallisuusihminen ja blogisti, joten navajoasiantuntija. Tai jos ei ole, paljon väliä, koska ei tänne ole tultu tietämään vaan uskomaan ja kertomaan juttuja.

      Poista
  21. Tahto on ihmisessä ainoa tosi tieto ja tietoisuus. Siinä ihminen virtaa eteenpäin kuin Bach musiikissaan. Onttokallo ja tyhjäsydän eivät ole musiikissaan. Sen parempi niille ja ympäristölle, joka täyttyy kuolleista kaiuista.

    VastaaPoista
  22. Ihminen ei ole mittaisensa, se miten häntä mittaillaan kehdosta hautaan. Ei hän mahdu potkuhousuihin, lenkkipukuun eikä kuolinpaitaan.

    Ihmisen näkee hänen tahdossaan. Tahto on suunta ja voima, itseys ja kaikkeus. Älä anna pois ikinä. Nykyisin keskitytään pintaan ja vaikutuksen aikaansaamiseen, siis rihkamaan. Siinä meni ihmisen arvo, kallis mutta halvalla. Puhe virtaa virtaavassa maailmassa. Sinun pitää tietää itse. Tahto on enemmän kuin teot, ja ääni enemmän kuin sanat. Jos luot, luo avaruus, joka tulvii musiikkia. Mitään ei ole luotu ilman tahtoa. Henri Bergson ja Rabindranath Tagore ovat äärettöminä edelläsi, minne menetkin. Siksikin kannattaa mennä vaan. Tahto on suurin aikaansaannoksesi.

    VastaaPoista
  23. Tilaan blogauksen joka on sellaisenaan valmis, eikä lukijan tarvitse valmistaa sitä omalla työllään. Haluaisin maiseman johon voi mennä ennen kuin selvittää, mitä kaikkea se on maisemiaan. Teoksen joka on samalla kertaa filosofia, runo, proosa, tiede, musiikki ja kokemus. Monitaiteinen ja -tieteinen kerta kaikkiaan. Ei haastava vaan mukaansatempaava. Ei peli eikä sanaristikko vaan sellainen jonka lukaisee ja joka on sillä selvä. Tilaan ihan toisenlaisen blogauksen, sellaisen jossa on kaikki tyynni. Kitkat katkat pitkät matkat lähtöineen, eväineen, piletteineen, tuliaisineen ja paluineen.

    VastaaPoista
  24. Pasifistin sodankäynnin opit - mitä ne ovat?

    Miten pasifisti ryhmittää divisioonansa ja aseensa maata puolustaessaan ja puolustuksellista vastahyökkäystä toteuttaessaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satuinpa taannoin katsomaan eduskuntatalon edessä jotain sotilasparaatia, jossa kaikenlaisten panssarivehkeiden ja muiden sotakamppeiden joukossa marssi myös osasto koirankouluttajia. Hienosti kulkivat belgian- ja saksanpaimenkoirat kouluttajien rinnalla.

      Niin tuli mieleen, pasifisteista, että olisi se vinkeätä ollut nähdä jossain paraatin loppujoukoissa sivareita kissojen kanssa. Se marssi ei olisi varmasti edennyt sen enempää ihmisten kuin eläintenkään osalta. Joku kisu olisi pyrkinyt nuuskimaan pensaan juuresta pikkujyrsijöitä, osa sännännyt puuhun tai stressaantuneena yrittänyt pakoon, mihin vain. Ja tuskin se tahdissa marssiminen olisi pasifistejakaan kiinnostanut.

      Tämä nyt sillä, että vapaa tahto ei kuulu armeijaan, eikä pasifistilla ole divisioonia.

      Poista
    2. Noh, ensin marssii nelirivissä kuusituhatta ekonomia diplomiekonomin johdolla. Sitten samanverran tai enemmän insinöörejä, samaten dippainssin lukiessa Dostojevskin tuotannon kolmessa tunnissa, diplomiopassaksanpaimenkoira tulkkaa sen. Sitten on lakimiesten armeijakunta ja marssi kiertää ikuista kehäänsä ympäri seutua josta tulee autiomaa. Kätevää, eiks vaan? Ei aivan.

      Kaikki perustuu kulutetun energian määrään, mikään ruoka ei riitä ja kun ensimmäinen marssitauko on alkaa kina siitä kuka syö mitäkin missäkin ja paljonko se saa maksaa. Kaaos ja tuho.

      Rauhanomaisesti lounaan jälkeen alkaa siviilipalvelus, yhdeksisen kuukautta.

      Poista
  25. "He ovat kuin hullu kyselemässä kissoilta, mistä löytäisi kultaa."

    Tässä on varmaan syväkieli-ihmisen sisäisiä sanaleikkejä. Lapsuudessa oli muuan mies, joka puhui hullunkullasta ja tarkoitti samaa kuin minä kissankullalla. Luulin hänen itse keksineen sanansa. Aikuisena minulle valkeni, että todella on "fool's gold". Vieläkään en tiedä, tarkoitetaanko ilmauksella yleisesti täsmälleen samaa kuin kissankullalla. Enkä googlaa, koska yritän näyttää osapäiväiseltä sivistysihmiseltä.

    Hullun on helppo ymmärtää pitävän kultana kaikkea kimaltelevaa. Mutta miksi kissankulta? Kissat eivät kai varsinaisesti villiinny välkkyvistä, vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Forssalaiset (po. vorssalaiset) puhuvat kissankullan sijasta katinkullasta. Katti on haukkumasana kissasta.

      Ps. Vuokatissa on Katinkulta niminen kylpylä. Olen käynyt siellä kerran, eikä toiste ole tarvetta tullut.

      Poista
    2. Forssalaiset (po. vorssalaiset) puhuvat kissankullan sijasta katinkullasta (gattgull). Katti on haukkumasana kissasta.

      Ps. Vuokatissa on Katinkulta niminen kylpylä. Olen käynyt siellä kerran, enkä toiste ole mennyt.

      Poista
    3. Kissan silmät ja kissansilmä välkkyvät.

      Poista
    4. Kun painaa sinistä JULKAISE -nappia, se ei aina toimi. Kun kirjoitat- hölmö kun olet - saman jutun toiseen kertaan ja painaa uudestaan JULKAISE -nappia, se toimii tuplasti? - Tämmöte oo mistään kotosin. (Tai ainakaan Vorssasta.)

      Poista
    5. Ei kai se katti (ent. kissa) nyt omia silmiään himoitse, höh. Tämän siitä saa, kun paikalle tulee runoilijoita, vaikka tilaa geologin.

      Alice Munron yksi geologi pistää vaimonsa kivien kanssa valokuviin. Vaimo toimii mittatikkuna, jonka perusteella voi arvioida kivien kokoja ja välkkeitä. Siis Munron fiktiossa on tämmöinen mies. Hänen reaalielämäänsä en halua ajatella.

      Poista
    6. "Vuokatissa on ..." Kolome vuotta kuljin niitä Katinkullin lomaosakkeita rakentamassa ja kyllä mulle riitti!

      Poista
    7. Hame korville ja pylly kohti mik(ssimirr)istä.

      Sitä on paljon kuulkaa paljon hyvää ja kaunista tuossa metrin ja kuuenkymmenen sentin korkeuvella, joka vilkkuu teillä autojen ja muiden kulkupelien valoissa, heijastimet näkyvät ja polven korkeudella maasta ne näkyvät parhaiten. Vaikka pyöränpolkimien heijastimet ovat pienet ne näkyvät jo kaukaa.

      Siihen sitä olis hyvä tähdätä.. pilkkahan on tuttu. Nyt niitä roikkuu jo repuissa... Ne alkaa olla kesympiä kun ne päästää noinkin lähelle.

      Poista
    8. Olen kuullut, että "pistää kissanlihaa piiloon" on yksi eyfemismi kun puhutaan penetraatiosta. - Äh, tiedä häntä?

      Poista
    9. Pyöristä, kissasta, itsestä (ITTE) ja Kemppisen taipumuksesta metafyysiikkaan tulee tänään mieleen Rekola, tämä:

      "Katso kuinka syksy on korkea ja kissa matala.
      Puutarha on täällä kuin puolikas kuuta.

      Tahtoisit itse ottaa omenan,
      nostanko sinut vain taivutanko oksan."

      Poista
    10. Kuka nyt kissanlihaa...? Se on "pistää (panna, laittaa) kissaLTA lihaa piiloon".

      Poista
    11. "Maistuis varmaan sullekin?"

      Poista
    12. Tietenkin catmeat Pirbright. Kuuluisaksi tulemattomista lihapiirakoistaan tunnetuksi tulematon kauppias. Kas syöjistä ei ollut kertomaan mistä he olivat piirakkansa ostaneet...

      Terry Pratchett ja nuo etevät kirjansa Discworldista.

      Poista
    13. Herttileidisentään nyt on kuulkaa tapahtunut kauhee erehtys. Catmeat Pirbright on P.G. Wodehousen hahmo. Terry Pratchett ei olisi luonut hahmoa jolla on sama nimi saati sitten pannut catmeat -sanaa lihapiirakoiden kaupittelulla ja siis satunnaisilla salamurhilla elävän hahmon nimeen, se olisi tosiaan pilannut vitsin. Kylläpä olin huolimaton. Kaikkea se tupakkalakko teettää, huuh.

      Poista
  26. Maksusta voit tilata mitä ja mistä vaan. Tämä on ihan ilmainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kaikkea muuta kuin ilmainen.

      Poista
    2. soturi Pitkän Pötkijä (tekointiaani)perjantaina, 19 heinäkuuta, 2024

      Eipä ole vielä ilmailu pitkällä, ilmailuhallitus ja ilmaisun vapaus tekee yhteensä ilmaisuhallitus.
      Tyhjän saa pyytämättäkin.

      Hiki laiskan syödessä, vilu töitä tehressä.

      Poista
    3. Hyvä. Tilaam kolme pommi konetta ja seittemäntoista sotalaivaa. Kauan kestää ja paljon maksaa?

      Antaa olla ei ehdi volttikuski toi safkat.

      Poista
  27. Hyvinkään Tahto on pesäpallojoukkue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postmodernisti Harryn romaaneissa pesäpallo on Jyväskylän ja fasismin tunnus. Niin kuin onkin.

      Poista
    2. Ei fasismin tunnus, vaan fasistin luomus - jos nyt haluaa pesäpallon historiassa sen verran piipahtaa.

      Poista
    3. Pesäpallomaila fasceskimpun tilalla ect. Satienti sat.

      Poista
  28. Tuo entinen lättähattu taisi olla Matti Wuori, veikkaan.

    VastaaPoista
  29. Uskovaisia? Poliittiset hihhulit, vihaajat, rahastajat, tiedefanaatikot, etunsa tavoittelijat, vanhusten ja lasten sortajat, toisten ihmisten uhraajat, itsensä korottajat, liskoihmiset, nepotistit ja ammattinsa ja koulutuksensa koturnikeikarit.

    Etsi uskomatonta, löydät ihmisen.

    VastaaPoista
  30. Unessa mullen sanottiin, että unilla on vapaa tahto.

    Hereilläollen kyseenalaistan senkin koska ne ovat ihmispäiden vankiloiden, aivojen, aineetonta dataa.

    VEK

    VastaaPoista
  31. Nyt kun Trumpin ja Vancen Amerikka aikoo hylätä Euroopan, elinehtomme on lopettaa jäsenmaissa kaikenlainen yhteisiä perusetujamme rapauttava äärikansallismielisyys. Unkarin tie voi johtaa vain keskinäiseen kyräilyyn ja eripuraan. Trump ja Putin lyövät kättä ylitsemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein hyvältä mutta esteeksi muuttuu se seikka että joukossamme on ihmisiä jotka eivät tajua. Selittäminen ja todistelu ei auta. He eivät tajua.

      Poista
    2. Saanen sanoa sen jälleen, suurvaltoja on aina liikaa. Valtioliittojen yhdistymisestä on ongelmaksi muodostunut keskusjohtoisuus ja itseriittoisuuden sokaiseva vaikutus. Mahdottoman suuri valtioliitto olisi ideaalinen, koko maailman käsittävä ja uusia asuinsijoja etsimään pyrkivä.

      Pokeriksi all in.

      Poista
    3. Saksassa oli 1800-luvulla pieniä valtioita jotka pärjäilivät itsekseen joten kuten. Sama oli Italiassa niihin aikoihin asti. Nämä kansakunnat olivat erityisen haavoittuvaisia ja heikkoja vihamielisen naapurin hyökätessä ja useasti kävi huonosti. Sitten kuvaan tuli kansallismielisyys yhä voimakkaammin ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen se kasvoi ennennäkemättömiin mittoihin. Kaikkien etu on että kansakuntaa hallitseva valtio on riittävän voimakas puolustamaan yhteisöä.

      Poista
    4. Ihan hyvin meni ja Itävalta toimi ok vuoteen 1918. No nyt on länsivalta, ihan ok mut kandee funtsii et mikä sykli ja tempo.

      Poista
    5. Tai Cämälä Härjiksen Amerikka. Toimittajilla on vaikeuksia lausua Kamala niin kuin se kirjoitetaan.

      Poista
    6. Mutta kun Kamalaa ei lausuta niin kuin kirjoitetaan. Kuten ei mitään muutakaan nimeä Amerikoissa. Wikipedian mulaan menee näin: kɑːmələ hæɹɪs

      Poista
    7. Miksi kopioida aina jenkkejä ääntämyksessä, kun meillä on hieno oma systeemi?

      Poista
    8. Vieraskieliset nimet lausutaan aina ao. kielen mukaan. Vaikka kuinka tahtoisit sanoa Kamalaa kamalaksi.

      Poista
    9. Savoksi Kamala Harris ei kuitenkaan kiänny ei viänny. Joku voepi Kaaheeta Harrista tarjota, vuan siihempä se jiäpi.

      Poista
    10. Eipä se ole ongelma eikä mikään, pian käy kutsuminen rouva presidentiksi. Tai jos oikein uuämmäläisiä oltaisiin niin Yhdysvaltojen Rouva Presidentiksi. Siellä päin POTUS, meillä yyärpee.

      Miteppä jiäpi?

      Poista
  32. Vapaa tahto: esimerkkinä talvisota. Toisella on, toisella ei.
    Vrt. persialaissodat: Marathon, Thermopylai (voitto tappiossa), Salamis, Plataiai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaa tahto: laajennettuna esimerkkinä taistelutahto. Sitä on vaikea määritellä mutta helppo tunnistaa.

      Suomi on kulttuuriprojekti, joka käynnistyi mukaansatempaavalla henkisellä voimalla vuoden 1870 aikoihin, reaktiona suurten nälkävuosien alennustilaan. Se oli tahdon asia. Kulttuuritahto on kantanut lähes näihin vuosiin asti. Siitä kasvoi kansallinen herääminen, itsenäistymistahto ja poliittinen tahto. Henki muuttui aineeksi.

      Poista
  33. Tosi hyvä pyörä ajaa, tuo kuvassa. Sitä kyllä ihmettelen, että löytyy sellainen leidi jolla on lapset jo ajokortti-iässä, mutta vielä suostuu mökkireissun istumaan tuollaisen pyörän kyydissä. Tuntemani naiset kyllä jo silloin haluavat itse päästä puikkoihin...

    VastaaPoista
  34. Paremmat koulut, lukot ja vessat!
    Loppuu se vastaan hangoittelu.
    Kaikki atteekin hevosiks, pilleripolleiks.
    Lääkärin määräyksestä.

    "I vant to bee in ameeerika, I vant to bee in ameerika..."


    Kuis olis ja ketä lähtis?

    VastaaPoista