Rupuralli

Piha-alue suljettiin puomilla, johon tuli keskelle liikennemerkki. Sen keltaiseen kenttään joku oli kirjoittanut

EI EEC

Tiesimme kuka, mutta silloin vuonna 1973 kustannusliike Kirjayhtymä oli vasta hiljan keksinyt termin “uusstalinismi” ja kirjan kirjoittaja kuoli mahdollisimman väkivallattomasti runsaan vuoden kuluttua. Hän oli siis kannattanut mahdollisimman väkivallatonta luokkataistelua kapitalismin kumoamiseksi.

Poliisit sanoivat rupuralliksi suurta toimenpiteiden sarjaa, jolla epätoivottavan näköiset ja hajuiset ihmisset siivottiin Helsingin puistoista ja kaduilta näkymättömiiin kesällä 1975, jolloin pidettiin mahdottoman vaikutusvaltaisten valtionpäämiesten kokous Helsingissä, ja Neuvostoliitto sitoutui pitämään yllä ihmisten oikeuksia. 

Päivän sankari oli Kekkonen, ja EEC:n eli länsikaupan edut turvattiin.

En muista, että liikennemerkiksi olisi vaihdettu “Ei Etyk”. Valitan mielleyhtymääni. Silloinkaan moni ei tiennyt, mikä tämä EEC on, eikä moni muista, että se oli yksi EY:n edeltäjistä. 

Sitä olen odotellut, että Brysselin Osuuskaupasta saisi noutaa melonin ja lippalakin. Sellainen hyvässä lihassa ollut poliitikko tapasi toistella, että missä EY, siellä meloni. Vai muistanko minä väärin?

Tahdon vapaudesta ei erityisemmin keskusteltu. “Vapaa tahto” ymmärrettiin eräin osin niin, että saadaan ohjeet ja pidetään turpa kiinni.

Jutun kuvan henkilö on valmistunut Suomessa. Muistan sen hyvin. Puomi oli lasten turvaksi autoilta. Mutta kuvan moottoripyörä lienee tehty ainakin periaatteessa Saksassa. Vaikka oikein muistelen, en tiedä paljon ihmisiä, jotka olisivat pitäneet yllä tuota  harrastetta vuosikymmenestä toiseen.

Hitaasti olen ymmärtänyt, että isoilla teillä ihminen on myös itse ajaessaan rahtitavaraa. Tuo matkapyöräily on syvällinen tapa olla olemassa. Ruumis ja henki toimivat yhdessä. Toiminta vaatii taitoa ja kokemusta ja aiheuttaa tietysti kustannuksia. Kuvassa on meneillään tavanomainen matka länsirannikolta Itä-Suomen kesäpaikkaan, ja rouva on noussut tarakalta ottamaan kuvan. Autoilun ja siis keskeisen logistiikan hoitavat aikamiespojat.

Asianomaiset huomauttelevat lyhyistä muistoista siitä, miten ennen elettiin. Olen ollut hidas ymmärtämään, että kun itse kuuntelin ihmeissäni isäni mainintoja sodasta maalla, merellä ja etenkin ilmassa, ja isoisäni tietoja, millaisia juomia nautittiin (“holipompelia”) Helsingin seudun patteritöissä ensimmäisen maailmansodan aikana Masapakassa, Puutpyyssä ja Malmilla, ja mitä sitten tapahtui, voisin tosiaan purkaa kirjoitukseksi jotain.

Kuten sen, että osattiin ennenkin valehdella. Meillä oli kommunistien jutut, joihin liittyi kuulemma tieteellisen varmasti mainio tulevaisuus, ja “omat” väritykset, joihin kasvoimme kiinni. Opimme, että Suomi on vapaa maa, mutta noin huusivat vain humalaiset joutuessaan Sofiankadun putkaan. Isoisäni nuoruudessa yleinen äänioikeus oli ymmärretty niin, että jätkätkin saaavat laulaa. Näin oli valtiopäivillä päätetty.

Otsikon “rupuralli” viittasi rupuliporukkaan, jota kaupungissa kieltämättä oli 1970-luvulla. He häiritsivät mäyräkoirien ulkoiluttamista Vanhankirkon puistossa ja istuivat penkeillä kuin paremmatkin ihmiset.

Omassa nuoruudessani tiedettiin, että “pärinäpojat” ovat sielun ja ruumiin tuho. Tiedettiin silloin kyllä sekin, että jos pitää lierihattuaan lytyssä, ennen pitkää löytää itsensä kuuntelemasta sähkökitaran soittoa ja sen jälkeen hullujenhuoneesta tai vankilasta. 

Eräs entinen lättähattu sai työpaikoissaan mainetta hievahtamattomasta inhimillisyydestään ja tunnollisuudesta velvollisuuksien täyttämisessä. En aina pidä lakimiehistä, koska niin moni on oikeuden sokaisema. He ovat kuin hullu kyselemässä kissoilta, mistä löytäisi kultaa. Tämä ei.

Eilinen tämän blogin novelli liittyi tahdon vapauteen. Tuosta kysymyksestä on julkaistu kirjoituksia ainakin 3 000 vuotta, mutta tulokset ovat laihoja. Ei ihme. “Tahto” pitäisi mielestäni rinnastaa runollisin sanoihin  “usko”, “toivo” ja “rakkaus”. Se on ehkä ojentautumista sen mukaan, mitä eri näy.

Novellissa haetaan rikollista tahtoa, eikä sitä löydetä.

Tarinan ydin on tietoisuus, ei tahto. Tahtojen valtakunnassa rosvo varmaan teloitetaan, koska poliisi toivoo niin tapahtuvan, ja vaimo palaa äitinsä luokse.