Suolet ja huolet

 

Entinen pappi Jean Meslier pani liikkeelle, ilmaistessaan syvän inhonsa uskonnon nimessä harjoitettua huijausta kohtaan, kertomuksen  yksinkertaisen kansanmiehen toivomuksesta, että "kaikki maailman mahtavat ja kaikki ylimykset hirtettäisiin pappien suoliin."

 

Ei se ollut siis Marx, joka teki yli sata vuotta myöhemmin ajatuksesta kuolemattoman ja antoi samalla sopivan esimerkin abstraktista ajattelusta.

 

Kun kirjoitin Kahnemanista, kommentoija käänsi abstraktin ajattelun heti loogiseksi ajatteluksi.

 

Meslierin esimerkkilause ei nähdäkseni ole järin matemaattinen, mutta abstraktinen se on, koska sen käsittää, vaikkei yhtään pappia tai ylimystä olisi näköpiirissä eikä suolta näkyvissä, kun makkarankuorikin on enimmäkseen kollageenia ja selluloosaa, paitsi nürnbergiläisen bratwurstin.

 

Kahnemaniin liittyen esitän ongelmani siltä varalta että asiassa pääsisi eteenpäin, vaikka vain hiukan.

 

Kerran tuli itsellenikin mieleen sopiva repliikki. Tuttavalle oli tullut tavaksi, että sekä selvänä että vähemmän selvänä hän lipsahti siihen uraan, että miten näin mukavalla ihmisellä voi olla näin paha olla.

 

Kysyin, että miksi elämän pitäisi kohdella juuri sinua oikeudenmukaisesti. Sitähän se ei tapaa tehdä, eivätkä asiaan auta keinot eivätkä konstit. Kuka ei tuntisi kunnon ihmisiä, jotka rämpivät vastoinkäymisten suossa, kunnes päättävät päivänsä hyljeksittyinä ja unohtuvat ennen kuin hautakivi on asettunut paikalleen. Ja sitten niitä toisia ihmisiä, jotka onnistuvat aivan ansiotta vähän kaikessa, ja ison Mersun puunaaminenkin onnistuu pihassa parhaassa pilvipöydässä, kun kateet ja köyhät katselevat.

 

Pappien ja porvareiden ottaminen hirtettäviksi ei kokemuksen mukaan auta mitään. Niin sanottu eliitti syntyy aina, ja useimmiten aika köyhin eväin. Esimerkiksi vanha kirkko, kaikkien aikojen onnistunein liikeyritys, tarjosi keinoksi luovia elämässä ja kuoleman jälkeen tavan huiputtaa jumalaa rukouksilla, unohtamatta maksaa penninkejä kirkolle.

 

Kaikkien aikojen ykkönen historian kirjoittajana, Edward Gibbon, todisti että Rooman valtakunnan rappio ja tuho johtui yläluokan veltostumisesta. Hän kirjoitti 1700-luvulla ja kirjoitti roskaa – mutta niin hienosti ja iskevästi, ettei kukaan ole pannut siitä paremmaksi (paitsi Burckhardt kohdittain).

 

Gibbon ei käsitellyt maahanmuuttajaongelmaa. Pohjoisesta tunkeutui jatkuvasti hyvin koulutettuja ammattimiehiä (palkkasotureita) ja etelästä js idästä etenivät saraseenit, joiden poliittinen ja tieteellinen taso oli verraton verrattuna Eurooppaan. Tuo kehitys oli pitkällä, kun keksittiin tehokkuudeltaan mainio ja väestölle vähätöinen uskonto, islam. 

 

Se väki, joka onnistui kehittämään maailmaa etenkin Venetsiasta ja Genovasta käsin, oli oleellisesti maahanmuuttajien eli erilaisten goottien ja langobardien jälkeläisiä. Lisäksi oma suosikkini, Fredrik II Hohenstaufen eli tuttavien kesken ”maailman kauhistus” oli erittäin hyvää pataa toisuskoisten taitomiesten kanssa ja puhui ja kirjoitti kuutta kieltä, arabia mukaan luettuna. Hän otti valtionsa nimeksi Pyhä Roomalainen keisarikunta, koska se ei ollut pyhä, roomalainen eikä keisarikunta. Siinä olivat paavilla (GregoriusIX) solmussa.