Haapamäen asemalla

 

Istun Haapamäen asemalla ja mietin, millainen ryökäle se sekin oli, Bo Joninpoika Grip. Tauno Kuosan Jokamiehen Suomen historia olikin uudempaa tekoa kuin Jokamiehen maailmanhistoria, jonka luin samoihin aikoihin. Kuosan kirjan taitava kuvitus oli mielestäni itsensä Henrik Tikkasen työtä, vuodelta 1952. Ja tuo ritarin miekalla surmaaminen on esimerkki hyvän viivan voimasta, koska muistan sen sangen elävästi. Ja Kuosa oli etevä henkilö.

 

Kuulostelen veturin puhkumista ja nuuhkin savua. Tarkemmin katsoen ei tässä taida olla kiskojakaan.

 

Olen vertauskuvallinen. Kerran kyllä ajattelin ajaa katsomaan, onko se sellainen höyryveturipuisto todella verkossa kuvatun kaltainen niin että siellä on vanhan ajan vaunujakin.

 

Sekä Kuosa että Estlander sivuuttavat maininnatta Suomen rataverkon, jota on juuri nyt taas hälinää. Pitäisi tiemmä päästä Ouluun kolmessa tunnissa. Varmaan pääseekin, jos lähtee tarpeeksi läheltä. Nähdäkseni koko verkko ja etenkin Pohjanmaan rata on pelkästään sotilaallisten näkökohtien sanelema, ja asialla oli keisari Aleksanteri III, joka oli isokokoinen roikale, tai jo hänen edeltäjänsä. Tämä keisari joutui junaonnettomuuteenkin ja raivasi leveisiin hartioihinsa turvautuen raiteilta pudonnutta salonkivaunuaan. Lähetettiinkö rautatiehallitus kävellen Siperiaan, sitä en tiedä, koska kreivi Witte junaili rahat Tyynelle merelle johtavaan rataan vasta uuden vuosisadan puolella.

 

Eli rataverkkomme piirtää Talvisotamme hyökkäystavoitteet. Ehkäpä Kremlin työväen palloilijat käyttivät ”Turistin” eli aikataulukirjan liitekarttaa sodanpäämääriä lukkoon lyödessään. Viisastuneina he vaativat 1940 Suomea rakentamaan uuden rautatien Kemin seudulta Sallan Kelloselkään, ettei tarvitsisi seuraavalla kerralla kävellä. Siitä muuten tuli todella vähän käytetty rataosuus.

 

Mietin itse asiassa tämän asuinkyläni 50-vuotisjuhlaa. Sellaista on ajateltu tänä kesänä. Kylää ei ollut ennen meitä. Me ostimme parin kaverin kanssa huonoa laidunta, veden vaivaamaa mättäikköä ja pahanpäiväistä metsää. Mutta sitä oli monta hehtaaria. Ja talojen alla on moreenia ja peruskallio ja yhdessä kohtaa näkyy oma osuutemme maapallosta, mannerjään höyläämää silokalliota. Osa silloisista ihmisistä on edelleen mukana.

 

Sen että asettuu silloin uuden sähköjunan tuntumaan ja sitten kyyhöttää niillä sijoillaan puoli vuosisataa, voi tulkita harvinaiseksi aikaansaamattomuudeksi tai sitten saavutukseksi.

 

Haapamäen asema oli ollut minulle 1964 ratkaiseva risteys. Päätin palata Kauhavalle ja viettää siellä lopun ikäni, mutta yösydännä erehdyin junasta ja päädyin etelään. Eikä ole tullut asiaa takaisin. Heteka on hajonnut, pöytä poltettu ja talo purettu. Sekin enoni on kuollut, jolla oli betoniseinässä olleen vaatekaapin lattialla Bock-pilsneriä koko korillinen.

 

Luulen kyllä, että jos nyt tulisi asiaksi istua odottamaan junan lähtöä, se Toijalan lähellä oleva huoltoasema olisi oikea paikka. Kun viimeksi kävin, mittarikentän vieressä oleva uhkea veturi ei ollut vieläkään lähtenyt liikkeelle, eikä ollut edes pesässä tulta.

 

Mutta veturin numero on 1088. Matkalippua etsiessäni löysin viinakortin, jossa oli sama kuva kuin sotilaspassissani, tykkimies. Ja samassa laatikossa oli yleisostokortti eli leipäkortti vuodelta 1949. Odotuksen kärsivällisyyttä on omata takaa.