Tapahtui

 

Myöskään tapahtumien historia ei ole välttämättä oikea. Se kysymys, miksi tapahtui, on luonnollisesti aina epäselvä. Sen ympärillä ovat muun muassa historiantutkijoiden ja opettajien ammatit, mutta tarkemmin katsoen itse kysymys menee nopeasti mahdottomaksi. Onhan esimerkiksi perinteinen psykoterapia ja “sielunhoito”, kuten ripittäytyminen papille, tapahtuneen selittämistä eli siis historiaa. Miksi jotain tapahtui?

Ihmisellä on “minäkuva” eli jokin kertomus itsestään. Se on minäkuvitelma.

Monin kohdin kansallisessa historiassa on suhteellisen viattomia selityksiä. Talvisodan päättyminen maaliskuussa 1940 oli hyvin mutkikas tapahtumasarja, mutta  esimerkiksi suomalaisten suuri järkytys rauhanehdoista johtui eräin osin sotasensuurin onnistumisesta. Uskottava joukko asiallisia kirjoittajia on samaa mieltä siitä, että suomalainen yleisö ei tiennyt, miten kireä sotilaallinen tilanne oli, ja että rintama oli repeämässä. Apua ei liioin ollut todella tulossa, englantilaisten ja ranskalaisten puuhista huolimatta. Tämä tiedettiin meillä ja Neuvostoliitossa.

Aika asiallisen tulinnan mukaan esimerkiksi Englantia kiinnosti vuonna 1940 Suomen auttamisessa Ruotsin malmi. Luullakseni heitä kiinnosti myös Outokummun kupari, joka oli hyvin tarpeellista.

Esimerkki keskeisestä mutta aika huonosti tunnetusta tapahtumasta on vuoden 1918 sisällissota / vapaussota / kansalaissota. Vain joitakin kuukausia kestäneiden sotatoimien aikana suomalaisia kuoli enemmän kuin Talvisodassa. Sekä tappajat että tapetut olivat suurimmin osin suomalaisia.

Ja kummastelemisen aiheita riittää. Helsingissä pidettiin paraati valkoisten eli suomalaisten voittajien kunniaksi kuukausi sen jälkeen kun saksalaiset olivat valloittaneet kaupungin; valkoinen armeija oli silloin jossain Riihimäellä, ja Helsingin kouluttamattomia suojeluskuntalaisia oli peräti vähän. Saksalaisen Itämeren divisioonan joukot valloittivat Helsingin, ja heille pidettiin oma paraati. Saksalaiset kaivoivat keneltäkään kysymättä Vanhan kirkon puiston kulmaan omilleen sankarihaudan, joka on sinä muistokivineen tänäkin päivänä. 

Tästä näkökulmasta kysymys oli maailmansodan eli Saksan ja Venäjän taistelun eräästä episodista. Siinä välissä eräät valkoiset suomalaiset olivat ilman valtuuksia sopineet Berliinissä, että Saksa päättää sitten jatkossa kaikesta, muun muassa raaka-aineista ja niiden hinnoista. Saksalla oli siirtomaita Afrikassa asti. Se tiesi, miten niissä toimitaan. Lahdella jouten kelluneet venäläiset sotalaivat keräsivät kapinoivan puolen johdon turvaan ja kuljettivat heidät Pietariin.

“Sisällissota” on nykyisin aika suosittu nimitys. Itsekin sisällissotaan suistunut Venäjä ei käynyt Suomessa sotaa ainakaan sellaisin perinteisin osastoin ja käskyvalloin kuin Saksa kävi.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsemassani Haapalan ja muiden “Suomen rakennehistoriassa” mainitaan 1860-luvun lopun nälänhätä. Silloin menehtyi ehkä 10 prosenttia maan väestöstä eli 150 000 - 200 000 ihmistä.

Tuokin luku on paljon suurempi kuin 1900-luvun sotien uhrit Suomessa yhteenlaskettuina. Vaikka tuo Euroopan vuosisadan suurin väestökatastrofi mainitaan oppi- ja tietokirjoissa, se on yleensä sivuutettu jokseenkin vähällä. Tämä koskee myös aikalaismuistelmia. Snellman, joka on virheellisesti nimetty myös onnettomuuden aiheuttajaksi, palasi myöhemmin asiaan usein. Olisiko hän voinut toimia toisin? Hän vastaa itselleen, ettei hän edelleenkään tiedä. 

Suuriin kuolleiden lukuihin on perinteisesti suhtauduttu myös sanomalla, että kuolleet ne olisivat kuitenkin, ainakin myöhemmin. Näyttää siltä, että tuo ajattelutapa on edelleen voimassa Venäjällä.

Ajatus on hyvin typerä. Merkittävä ja nopea leikkaus ikäpyramidista vaikuttaa ainakin 30 - 90 vuotta, koska se muuttaa yhteisön rakenteen. Klassinen esimerkki on Saksa ja 30-vuotinen sota 1600-luvulla ja toinen on Ruotsin aseman lopullinen romahtaminen poliittisena suurvaltana Suureen Pohjan Sotaan eli Isovihaan.

Ja Suomen hämmästyttävä nousu toisen maailmansodan jälkeen näyttää liittyvän sodan aiheuttamien henkilövahinkojen suhteelliseen vähäisyyteen (95 000 henkeä, joista siviilejä erittäin vähän). Vastaavasti Ruotsin, Norjan ja Tanskan pysyväksi osoittautunut rikkaus näyttäisi olevan yhteydessä parhaassa työiässä olleiden ihmisten säästymiseen.

Kirjan yleistys on hurja: 1860-luvun lopulla ei taisteltu ravinnosta, vaan vallasta. 

Se on vallankäyttöä, että puutteen vallitessa joku päättää, kuka saa ruokaa ja kuka ei. Vuosien 1917-1918 ensimmäiset pahat mellakat aiheutti ruuan puute ja perusteltu epäily, että eräät hyötyivät pulasta todella paljon. Epäily oli aiheellinen.

Venäjän 1917 lokakuun vallankumouksen takana ei ollut lähes kaikille täysin tuntematon tai joka tapauksessa yhdentekevä sosialismi, vaan nälkä. Maa oli perinpohjaisesti sekaisin ja liikenneyhteydet jokseenkin poikki.

Vuoden 1918 tapahtumista on usein sanottu, että nälkä on punikki. Siinä ajatuksessa on paljon perää. Suomessa oli jo alkukesästä 1918 ymmärretty, miten halpa vartija nälkä on, vankileirillä. Ja patruunat ovat kalliita. Juuri samaa tekniikkaa käyttivät sitten Stalin ja Hitler.

Hyvin vaikea kysymys on, miksi jotain ei tapahtunut. Normaalin selityksen mukaan Englanti ja USA jättivät tietoisesti Puolan ja muun Itä-Euroopan mukana Suomen Neuvostoliiton etupiiriin Teheranin ja Jaltan kokouksissa, kun Saksan kaatuminen oli jo näkyvissä.  Lopullinen rauhansopimus 1947 ei muuttanut tätä.

Oliko Paasikiven - Kekkosen Suomi tosiasiassa Neuvostoliiton hallitsemaa itäblokkia? Ainakin Naton muodostamisen jälkeen 1949 moniaalla arveltiin tällaista. 

Lehtiä lukevat tottuivat ajatukseen, että määre “sosialistinen” ei tarkoita mitään erikoisempaa. Jo vuonna 1924 tiukat tutkijat olivat laatinee todenperäisen luettelon, jossa “sosialsmi” tarkoitti neljääkymentä eri asiaa, ja ne poikkesivat toisistaan. Itänaapurissa sanaa “neuvosto” pidettiin vääränä ja sopimattomana, koska oikea sana olisi ollut “soveetti”, ja itse maa oli lyhyen aikaa “soveettiliito”. Itse sana viittaa ‘neuvoon’ samoin kuin sosialismi viittaa tuttavaan tai seuraan (’socius’). “Seurasaari” puolestaan viittaa “seuraavaan” (ruotsiksi Fölisö) eli jatkeeseen.

Olkoon. Hyvin tavallisesti maan nimi tarkoittaa pohjaltaan “ihmiset” ja kaupungin nimi pohjaltaan “paikka” tai “avoin paikka, kuten Turku tai Latium (kieli laina). Rooma lienee tarkoittanut “kylä”. Ja sen kaikki muistavat, että “ryssä” (Rossija) on “soutaja” tai ruotsalainen, joka tarkoittaa soutumiestä. Sekä “Lontoo” että “Pariisi” näyttävät viittaavan rantarapakkoon.

Taistelua

 

Herrat lupasivat leipää, mutta antoivatko he leipää? Suuria kiviä! Ja niistäkin herran perkeleet olivat vieneet kaikkein suurimmat.

Näyttäisi että työväenliike on suomessa nuori sana. jonka taustalla voi olla työläs pellavan tai villan käsittely. Kirjojen mukaan “työläinen” on oikeastaan palkkatyöläinen, ja työläisen ja käsityöläisen välillä on ero.

Isoisäni aikaan “työmies” tarkoitti rahapalkkaa saavaa. Maaseudulla “sekatyömies” saattoi saada kolikon, silakan tai ei mitään. Rinnakkaissana “pesti” tarkoitti tehtävien ja niihin liittyen makuupaikan ja murkinan saamista palvelijana, yleensä yhdeksi vuodeksi. Mielenkiintoista, että “pige” ja “dreng” ovat tanskan kielessä tyttö ja poika eivätkä siis piika ja renki.

Hiukan samaan tapaan kuin nyt mainitaan kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat ennen pantiin vaistomaisesti vastakkain maalaiset ja kaupunkilaiset. Koulussakiin piti kirjoittaa aineita esimeriki otsikolla “maaltapako”, joka oli vähän niin kuin syntiä.

Todellisuudessa ennen ensimmäistä maailmansotaa  maalta muutti neljäsataa tuhatta ihmistä, puolet Amerikkaan ja puolet kasvaviin kaupunkeihin. Pietarissa asui pysyvästi kymmeniä tuhansia suomalaisia, mutta heillä oli usein tapana palailla suomenkielisiin kyliin. Liioitellen on kyllä sanottu että Pietarin “kaikki” kivityömiehet ja nokikolarit olivat suomalaisia.

Oppikirjoissa edelleen viihtyvä väite perinteisesti vapaista suomalaisista talonpojista on hyvin harhaanjohtava. Kaupunkeja ei juuri ollut, paitsi piskuinen Turku, jaa maalla asui monenkirjavaa väkeä. Jopa sotamiehet olivat 1700-luvun lopun suhteellisen rauhallisissa oloissa maasta oman ja perheensä toimeentulon ottavia. Sahoja oli joitakin kymmeniä, mutta metsä- ja maatalous eivät varsinaisesti eronneet toisistaan. Suuren murroksen aiheutti isojako eli maanjaot, jotka poistivat vainiopakon. Vainiopakko oli käytännössä merkinnyt että kaikkien oli viljeltävä samaan aikaan samaa lajiketta. Se oli pettämätön keino pitää maalaismaisema muuttumattomana eli siis ennätysmäisen takapajuisena. 

Elinkeinovapauteen asti eli vuoteen 1879 isäntäväki oli velvollinen pitämään ulottuvillaan olevia kurissa ja komennossa. Kuinka ollakaan, säätykierto oli vähäistä ja usein laskevaa. Tilastoissa säilyi melkein itsenäisyyteen asti otsikko “rappiolle joutunut porvari”. Tässä yhteydessä “porvari” tarkoittaa suunnilleen samaa kuin luvallisesti kaupungissa asuva, ja “rappio” saattoi merkitä vaikkapa leskeksi jäämistä.

Isäntäväen oikeuksista siteerattiin vanhan lain Pahanteon kaaren pykälää: jos renki lyö sitä oma isäntäänsä, olkoon hengens rikkonut (kuolemanrangaistus). Jos isäntä lyö sitä omaa renkiänsä niin ettei se tule siitä vaivaiseksi, olkoon sillään.

Etenkin Topelius istutti koulukirjoillaan ja laajoilla romaaneillaan moniin käsityksen menneisyyden tasapainoisuudesta.

Mitään sellaista ei ollut. 

Suomi oli maailman pohjoisin, hyvin harvaan asuttu maatalousmaa, jossa oli Euroopan pienin herrasväki. Kun itsenäistä väestöä oli 35 prosenttia, epäitsenäistä oli 60 ja tuo ero 5 prosenttia oli myöhempää keskiluokkaa ja prosentin osa työnantajia tai säätyläisiä. Nämä luvut viittaavat vuoteen 1910.Sekä maalla että kaupungeissa vallitsi kiihkeä kilpailu asemasta, ja jokaisen kuului “tietää paikkansa”.

Vuoden 1918 räjähdyksen jälkeen huonosti tuottava maanviljely muuttui nopeasti huonosti tuottavaksi pienviljelyksi, johon palattiin vielä toisen maailmansodan jälkeen. 

Ihmeellinen “Seitsemän veljestä” kuvaa tämänkin. Enimmäkseen kaikki olivat riidoissa kaikkien kanssa. Papit ja lukkarit olivat kurinpitäjiä eli esivallan virkamiehiä. Sosiaalisen kanssakäymisen muoto oli kiertolaisten eli Rajamäen rykmentin ahdistelu ja nyrkkitappelut Toukolan kyläläisten kanssa.

Mutta vuosina 1861 - 2000 maan bruttokansantuote kasvoi 21-kertaiseksi. Viljelyn varassa ollut yhteiskunta romahti. Maaseutu menetti 1960- ja 70-luvulla enemmän ihmisiä kuin tuon aikakauden nälkäkastrofeissa ja sodissa yhteenlaskettuna.

Sotien jälkeen rakennettiin kiihkeästi kouluja ja terveyskeskuksia ympäri maata. Kun ne oli saatu valmiiksi, niitä ei enää tarvittu, ja peltoja alettiin paketoida. Viljelyammateissa olleiden vanhempien lapsista noin kolme neljästä poistui paikkakunnalta. Korjuun koneistuminen autioitti metstätyömiehiä varten ajatellut syrjäkylät riittämättömine asutustiloineen. 

Tämä uhkaa jatkua. Herättimenä on pari vuotta sitten ilmestynyt “Suomen rakennehistoria (Näkökulmia muutokseen ja jatkuvuuteen) (Haapala ym. 2018).

Valitus

 

Hävinneen osapuolen oli korvattava oikeudenkäyuntikulut asiassa. Summa oli tyypillisesti nykyrahassa 100 - 500 euroa, jos istuntoja oli pidetty useita ja muutostakin oli haettu ylemmästä oikeudesta. Tätä nykyä korvattavien kuluje määrä tulee lähemmäs todellisia kustannuksia. Yleensä puhutaan kymmenistä tuhansista euroista, siis sinänsä tavanomaisissa riita-asioissa.

Rikoksesta tuomittu pääsee ranaistuslaitokseen ihan ilmaiseksi. Vanhan nyrkkisäännön mukaan päivä vankilassa maksaa valtiolle kiinteistöjen, vartijoiden palkkojen ja oikeuslaitoksen kautta ainakin hiukan enemmän kuin päivä Kalastajatorpalla. Jos joku kysyy tämän johdosta, miksi ei vankia panna töihin peittämään kustannuksia, vastaus on, että sata vuotta on yritetty. Sata vuotta sitten pakkotyössä pantiin hakkaamaan moukarille kivestä sepeliä.  Valtion tästä saama hyöty käsitettiin minimaaliseksi. Todellinen tarkoitus lienee ollut aiheuttaa rangaistaville kärsimystä.

Omituisesti professorit olivat kirjoissaan sitä mieltä, että näin on oltava. Siitä vaiettiin, että rita-asioissa jokainen asiakirja oli varustettava leimamerkillä, jollainen ei kyllä maksanut nykyrahassa euroakaan, ja esimerkiksi ulosmittauksessa välttämätön pöytäkirjan ote maksoi ihan kohtuullisesti. Siitä summasta valtio otti osansa ja kihlakunnantuomari loput, omaan taskuunsa.

Niinpä kihlakunnantuomarin virat olivat niin himoittuja, että niiihin hakeuduttiin myös korkeimmasta oikeudesta. Järjestelmä oli voimassa 1970-luvulle. Erikoisen himoittuja olivat metsäiset seudut, sillä tuomari myönsi myös lainhuudot ja kiinnitykset. Erityisen tuloksekasta tuomarille oli se, että varatuomarin arvonimen saamiseksi auskultoivat nuoret notaarit tekivät suuren osan varsinaisesta työstä.

No - valtio ei maksanut kanslian kuluja, vaan niistä tuomarin oli huolehdittava itse.

Venäjällä oli valtiolle vielä halvempi järjestelmä. Oli “osoitettava kiitollisuutta” eli myös pikkuvirkamiehille ja kai poliiseillekin piti maksaa juomarahaa eli lahjuksia. Kuulemani mukaan useissa entisissä Itäblokin maissa eli Neuvostoliiton vaikutuspiirissää ei tänäkään päivänä pääse sairaalan tai esimerkiksi leikkaukseen, ellei sujauta lääkärille pöydän kannen alta kunnon lahjusta, ja hoitajalle ja oven avanneelle vahtimestarille kuuluu heillekin jotain. 

Vielä kun itse ajoin kuorma-autokortin Seinäjoella 1961, katsastusinsinöörille oii tuotava kaksi pulloa kolmen tähden jaloviinaa “lahjaksi”. Jos toi vain yhden tai ei yhtään, insinööriajo hylättiin. Ja olen itse käynyt Kalastajatorpalla, jossa hankittiin rakennuslupaa kaupungin virkamiehiltä, jotka vaativat kovaäänisesti vaaleaverisiä huoria ja kolmen leijonan viskiä. Vaatijat olivat siis rakennusvalvontavirastosta. 

Eräässä naapurikunnassa kihlakunnanoikeuden lautakunta tapasi herastuomarin johdolla juoda jutussa takavarikoidun, laittomasti valmistetun väkijuoman eli pontkan suljettujen ovien takana. Eihän sitä voi tutkimatta tuomita… 

Maaherra saattoi käydä itse tarkastamassa nimismiehen kanslian. Alahärmässä oli kerran takavarikoitua ainetta pullo liikaa, mikä kummastutti maaherra Ahlbäckiä.

Toisen kerran, kun maaherra poikkesi vanhastaan tutun, suursikalan pitäjänä mainetta saaneen tuttavansa pihaan, kaivolla aikaileva renkimies tiesi, että asinomainen on tuolla sikalassa, ja lisäsi:” Kunnallisneuvos on sitten se, jolla on lippalakki päässä.”

Näin sellaista unta, että kun sarjavalitukset ovat yleistyneet tietotekniikan myötä ja muutenkin, valituksen hinnaksi määrättiin laissa 25 000 euroa kappale, ja tuomioistuin eli esimerkiksi hallinto-oikeus, sai harkintansa mukaan määrätä tuon maksun palautettavaksi hakijalle korkoineen. Tuomioistuimen päätöksen perusteluistahan voi suoraan lukea, onko asia arvioitu tarpeelliseksi.

Unessani vajaavaltaisten eli esimerkiksi lasten ja mieleltään järkkyneiden asiat tutkittiin ja ratkaistiin ilmaiseksi.

Haaveilemallani on kummallinen kaiku menneisyydessä. Olen itse yrittänyt - onistumatta - vitsailla, että olisi kiva kun saisi sellaisen tuomarin tai bastaavan viran, jollaisen nimitys oli “prebenda”, eli virka, josta saa palkan mutta jota ei tarvitse hoitaa. Työt sai teettää esimerkiksi jollakin nälkäisellä teinillä tai muulla lainlukijalla.

Pahasti pelkään, etteivät nämä ajatukset ole tästä maailmasta.  Mutta mitämaks! Mielestäni lehdissä kirjoitetaan jatkuvasti hullumpiakin.

Moite

 

Johtaja sanoi lakimiehelle, millainen päätös on tehtävä yhtiökokouksessa. Lakimies vastasi, että jos noin tehdään, se päätös on moitteenvarainen. “Kyllä minä moitteet kestään”, johtaja karjahti ja poistui ovet paukkuen.

Ehkä hän meni kysymään paremmalta lakimieheltä. Mielellään siitä maksaakin, kun saa haluamansa ja kunnioittavasti muotoillun vastauksen.

Mitättömyys  oi olla tuloksena, jos teko tai asiakirja ovat väitteenvaraisia tai moitteenvaraiia. Edellinen tarkoittaa pelkkää lausetta. Tuomari kysyy oikeudessa Ville Vilkastukselta:” Tämä Kalle Kulkevainen ilmoittaa, että te olette lainannut häneltä sata markkaa.” Puhuteltu vastaa:” Kiistän.” Se tarkoittaa, että en ole lainannut. Ja seuraavaksi lainan vaatijan pitäisi esittää todisteita. Ellei sellaisia löydy, tuomiota ei tule.

“Moite” tarkoittaa tässä yhteydessä oikeudenkäynnissä esitettyä vaatimusta, että testamentti, kauppakirja tai vastaava todettaisiin esitettyjen perustelujen johdosta pätemättömäksi eli vailla oikeudellista merkitystä olevaksi.

Tämä oli johdanto. Nyt tulee asia:jotkut lakimiehet ja pari lääkäriä voihkivat julkisuudessa, että tekoäly tulee ja vie heiltä työn.

Suosiota saavat monesti sanat, jotka ihmiset luulevat ymmärtävänsä, vaikka totuus on toinen.

Tekoäly on samanlainen sana kuin “tekonahka”, jota ei kai saakaan käyttää markkinoinnissa. Näyttää nahalta, mutta ei ole. 

Isoisällä on tekohampaat. Ne voivat näyttää oikeilta, mutta eivät ole. Tekokukka ei ole peräisin kukkapenkistä. Minusta oli hienoa, kun eräillä naapureilla oli ennen salin pöydällä maljassa tekohedelmiä. Omenat ja päärynät oli veistetty puusta ja maalattu. 

Peruukki oli ennen “tekotukka”. Ilkeät isot pojat sanoivat meille pienille, että Telex-tekomunat teidänkin tenaville. Sana tarkoitti ehkä guttaperkaa. Myöhemmi se alkoi tarkoittaa teleprintteriä.

Vähäkin oikeudellinen neuvonta on kadonnut maastamme. Itse jo totuin siihen, että kun vastasin sävyisästi mummo-kullille tai setämiehille sanomalla, että pitäisi tehdä testamentti, nämä myöntelivät, että heillä on jossain Uusi testamentti.

Niin kauan kuin oli vanhan kansan herastumareita eli kokeneita lautamiehiä, maakylissä saatettiin jopa osata tehdä testamentti. Oli myös ihmisiä, jotka tiesivät, ettei lainhuuto satu korviin. Itse olin kuulemassa, kun tuomari sanoi tuomitulle, että “tästä päätöksestä saa valittaa… hovioikeudelle”, ja tuomittu räpytteli hetken silmiään ja puhkesi valittamaan:” voi-voi-voi-voi”.

Ainakin maksullinen tekoäly vastasi melkein oikein kysymykseeni “mitä tarkoittaa moitekanne”. Kysymykseen “mitä merkitsee saannonmoite” se ei vastannut mitään. (Saanto on esimerkiksi kauppa, vaihto tai lahja - mutta ei lankeamispantti).

Meillä ei kuulu yleissivistykseen, miten ja mistä avioero haetaan,, ja lapseksi ottamista eli adoptiota koskevat asiat ovat vaikeita.

Oikeudellisen neuvojan laita on hiukan sama kuin lääkärin tekemän diagnoosin. Kysyin taannoin tutulta lääkäriltä, kuinka moni potilas nykyisin on googlannut itselleen taudinmäärityksen ja siihen lääkkeet. Lääkärini, joka on miellyttävä ihminen, katsoi lattianrajaan ja vastasi:” Kaikki.” Hän ei siis jatkanut, mitä olen kuullut muualta, että potilaa, siis nykyielellä “asiakkaat”, tahtovat kivenkovaan myös itse sopivaksi arvioimansa lääkkeet.

Kauas on edetty niistä ajoista, kun muuankin lääkäri, joka tunnettiin etukirjaimilla YP”, määräsi kurkkusyöpään Sisu-pastilleja tai salmiakkia.

Tekoäly ei auta erinäisissä arjen ongelmissa. Arvaatte varmaan, mitä se saisi irti kysymyksestä “mikä on luvallinen sitaatti tekijänoikeudessa”, kun lakiteksti sanoo:” Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.”

Mitä on julkistaminen, kun laissa määrätään myös julkaisemisesta; miten määritellään hyvä tapa tällaisessa yhteydessä; mitä tarkalleen merkitsee lainaus; miten selvitetään ja todistellaan tarkoituksen edellyttämä; entä laajuus - joskus oli sellainenkin sääntö, että korkeintaan sata sanaa…

Ainakaan minä en ole huomannut, että tekoäly osaisi kysyä oikein.. Se onkin paljon vaikeampaa kuin vastaaminen. Ja muua viulua hyvin soittanut kirurgi sanoi, että taudinmääritys on oikeastaan taiteellinen eikä tieteellinen tehtävä.

Tuottamus

 

Otsikon sana tarkoittaa, että tapahtuma on jonkun syytä, vaikka tämä ei olisi tietoisesti tavoitellut sitä.

Valitettavasti lakimiesten kieli on kankeaa. Ero on iso - eräässä keskiajan maakuntalaissa kirjoitettiin kuninkaan murhasta, että tämä on tihutyö (nidingsverk), sillä joka sellaisen tekee, särkee jumalien lukot.

Hyvä historiankirjoittaja, ikätoverini Kershaw, sanoo ryhtyneensä opsikelemaan saksaa ja selvittämään natsismia, kun juureva baijerilaismies murahti hänelle vuonna 1975, että jos me olisimme pitäneet vain yhtä, ei olisi nytkään kommunisteja kenenkään niskoilla - mutta jutkut ovat syöpäläisiä.

Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin saksalaiset professorit kävivät kulttuurisotaa, jonka tiivistäisin peräti lyhyeksi kysymykseksi: oliko Hitler hallintoineen tapahturma vai tuottamus.

Vielä 1990 joissakin yliopistoissa opetettiin, että sodassa sattuu.

Mieleeni tulee ruotsinmaalainen upseeri, joka johti myös vähemmän kunniakkaita piirteitä sisältynyttä Tampereen valloitusta huhtikuussa 1918 ja sai kuulla, että koko komppania pohjalaisia vapaaehtoisia oli kaatunut. “Sodassa tulee aina kaikenlaisia harmeja.”

Yksi Kalevankankaalla kaatuneista oli vaimovainajani veli, koulupoika, aseenaan pienoiskivääri. Hiukankin koulutetut vapaaehtoiset tiesivät, ettei kohti konekiväärejä ollut viisasta hyökätä varsinkaan syvässä hangessa, ja pysyttelivät vähän loitommalla. 

Olen silmäillyt Tuomas Hopun hyvin laadittuja kirjoja kansalaissodasta siksi, että talvi- ja jatkosodan syitä edelleen etsittäessä on samalla jäänyt mielestä, että vuoden 1918 tapahtumat ovat edelleen myös tutkijoille epäselviä, ja samoin tietysti niille, joille tavanomaiset koosteet tai menneiden vuosikymmenien tarinat eivät oikein riitä.

Toinen syy oli löytää syyt äidinisäni vanhoilla päivillään itse kirjoittaman muistelman sisältöön. Kertomus hänen omasta punakaartilaisuudestaan ja sitä edeltäneistä patteritöistä Helsingin seudulla ovat usein kohdin paikkansa pitämättömiä. 

Vammalan seudulla 22-vuotiaalla, riuskalla miehellä ei ollut mahdollisuutta jäädä ulkopuoliseksi ja siis päätyä suuren karavaanin mukana Lahden Fellmanin pellolle. Näin varmasti oli Vammalan polttamisen jälkeen ja kun sen seudun kaartilaiset olivat käyneet tuhoamassa arviolta 450 rakennusta Lempäälästä ja Vesilahdelta, kukaties vedenjakajaksi kasvaneiden Laukon häätöjen muistoksi. 

Sitä vastoin tekstissä on paljon hienoa ajankuvaa, josta kirjoittaja itse, osaavaksi ja tunteilemattomaksi tiedetty mies, esitti suullisesti yhteenvedon, kun olimme viimeisen kerran yhdessä saunassa vuonna 1983. - Raakuus. 

Mitä mahtoi merkitä ennen luennoimani “mentaliteettien historia”, jos mitään?

Saksalaiset, suosituimpana mielipidekirjoittaja Spengler, todistelivat Länsimaiden tuhoa. Britit eivät olleet varsinaisesti muuta mieltä. Toynbee tuntui kiteyttäneen tunteet. Venäjällä Dostojevski ja Tolstoi opettivat ihmiset maustamaan mahdollisen ajattelunsa saarnolilla ja sattumien korottamisella välttämättömyyksiksi.

Juuri kukaan ei huomaa, että ajattelu ja sen sisällä mielenlaatu muuttuvat samalla kun olot muuttuvat. Kun auto tulee käyttöön, ilmestyvät pappiloiiden ja kartanoiden seinustoille koristekasvit, koska ne kertovat satunnaisellekin kävijälle asumuksen ylhäisyydestä, ja pian näkyy pelargoni mummonkin ikkunalla. Maalaisten pukuun ilmestyy kiiltäviä nappeja ja kirjavia liivejä. “Löytyy ultaa kupiksi, jos talonpoika tahtoo; hopeaa housun napiksi, ken kaluksi sen kahtoo.”

Jotenkin jalostuneeksi väitetyn vanhan maalaisyhteisön liikkeellä pitäviä voimia olivat kateus ja kauna. Kaupungissa se ei ollut niin väliksi, koska köyhille ja vähäväkisille oli oma ghetot, sellaiset kuin Laukon raakalaismaisesti toteutetuista häädöistä tunnetun paroni Standertskiöldin etunimen mukaan nimetty Hermanni ja siinä vieressä ehkä rahankipeyttä kuvastava Toivola. Viipurissa oli Monrepos, “minun rauhani” (mon répos).

Ajatus liittyy tekniikkaan. Jopa Los Angelesin rakennettiin uusi moottoritie (Santa Monicaan), koska sellainen on helppo sulkea rampeilta. Ainakin kaksi kertaa on koettu, ettei vihainenkaan mellakoija jaksa juosta 10 kilometriä, edes verinen kirves kädessä.

Kartta

 

Edellinen kirjoitus, “Kartta kalliossa”, kuvaili meitä kaikkia, joiden maailma ja ajattelu on ennennäkemätön. Tarkoitan maailman kuvaa. Se on varmaan lähellä käsitettä “maailmankuva”. 

Selitin, että droonin korkeudelta näemme sellaista, mitä ihminen ei ole koskaan ennen nähnyt. Näkymät lentokoneesta ja myös Kuusta nähty ja valokuvattu maatamo ovat tämän rinnalla erikoisuuksia.

Selitin näin, että Putinin ja Trumpin kaltaiset hahmot eivät ole syy, vaan seuraus. “Paha ihminen” on selitys, jonka opimme vähäisinä lapsina, ja pidämme siitä kiinni vähintään puolitajuisesti. Monille meistä tuntuu todelta uskontojen käsitys, että olemme kaikki pahoja, ainakin ellemme suorita säädettyjä menoja tai maksa papeille.

Olen listannut rinnakkain tekniikan & tieteen muutoksia kulttuuri-ilmiöiden kanssa. Kulttuuri-ilmiöistä tärkein on selvästi sota, varsinkin kansanmurha. Tšingis-kaani voi olla kaikkein suurin yksityinen vaikuttaja, vaikka meidän on tämänhetkisellä ymmärryksellämme vaikea ajatella näin. Hänen harrastamansa hirmuteot - parikymmentä tuhatta ihmistä hengiltä tuosta vain - on kauppatieteiden kielenkäytössä “saneeraus”, joka teki tilaa hyvin merkittäville muutoksille hallinnossa ja elinkeinoissa.

Tämä kuulostaa hyvin ikävältä ajattelulta, mutta toisaalta esimerkiksi monin tavoin menestynyt Eurooppa on 1300-luvun suuren ruton eli Mustan surman välittömästi liikkeelle panema ilmiöryhmä. Kun väestöstä men neljännes parissa viikossa, työvoiman kysyntä ponnisti pilviin, hintataso muuttui ja hyvin monet kirpun nylkijät keksivät joutsaan renessanssin, kun ei muutakaan merkittävää tullut mieleen.

Tekniikka ja tämä “kulttuuri” seuraavat toisiaan. Syyn ja seurauksen suhteesta en osaa sanoa mitään ja itse termistä, joka tarkoitti aikoinaan vain viljelyä, ajattelen samoin kuin E. Leino - “...kyltyyri / mitä se on se kyltyyri / kas, siinäpä pulma on jyyri”. 

(Kirjoittajan mukaan runo on kirjoitettu Helsingin murteella, ja sen viimeinen säkeistö sisältää yhä ajankohtaisen kysymyksen - “Tuhatkarvainen on kyltyyri – / se on Kiinassa Kiinaan myyri – / mut Suomessa Suomen kyltyyri / tuon kaiken on karrikatyyri”.

Tiedättekin varmaan, mikä aiheutti kaikessa rauhassa keksityn valokuvauksen nopean ja sitten ilmiömäisen kehityksen. Matkailu, joka oli keksitty Englannissa, ja siihen liittyen kuvakortti, jollaisilla voitiin todistaa vielä kotosallakin, että on oikein matkoilla käyty - ja sota. Asetelmia on toki jo Krimin sodasta, mutta saksalaiset ja ranskalaset kuvasivat kuumailmapalloilla piiritettyä Pariisia 1871 ja selvittivät näin tykkien sijainnit ja joukkojen keskitykset.

On hiukan vaikeatajuista ymmärtää Internetin ja älypuhelinten jättiläismäinen merkitys. Se on suurempi kuin 1800-luvun lopun vallankumoukset, rautatie ja muu teollistuminen puhelimineen, lentokoneineen ja synteettisiin aineisiin (muovit, lääkkeet, räjähteet) korotettuna potenssiin kaksi.

Neuvokaa te minua.

Venäläisistä sanotaan jotain, mikä on totta myös suomalaisista. Kun jotain pitäisi tehdä, vedetään lippa oikein alas ja puristetaan silmät kiihkeästi kiinni. 

Kuvassa lakki ilman Kemppistä. Malli ei ole “Heikinheimo”, vaan vallasväen Kielin regatassa jo yli sata vuotta sitten käyttämä. Toisin sanoen keikarointia. Se voi oll perinnöllistä. Isäni kai kyllästyi kuusi vuotta käyttämiinsä suikkaan, huuvaan ja koppalakkiin ja hankki baskerin. Muistan tavanneeni sen pohjasta tekstiä “Cote Basque”. 

Huuva muuten oli nahkainen, päätä mukaileva  lentäjän lakki. Jokaisella pikkupojalla piti olla saman tyyppinen, kankaasta kursittu jäljitelmä ja siinä nykyajan ihme, leukanauhassa neppari.

Juuri aikuistuneena käsitin Pariisissa, että hieno asu on baskeri päässä, leipä kainalossa ja tumppi huulessa.

Kulttuurin voiman näkee yhdellä vilkaisulla. Miksi miehen paremmassa paidassa on kaulukset, joilla ei tee mitään, ja mitä perua on miehen puvun takki, joka ei suojaa eikä lämmitä? Onko syy valmisvaateteollisuuden salaliitto? Ei. Vaatteet ovat kartta. Ihminen mallintaa itsensä.

Kartta kalliossa

 

Sellainen kartta kuin kartta.paikkatietoikkuna.fi on monin tavoin mieletön ajatus.

Hyvässä, ehkä parhaassakaan kartassa, mikään kohta ei ole oikein. Tai ehkä ihmisen terävän näön alue, joka on pienempi kuin suoraksi ojennetun käden sormen kynsi, on oikein. Mutta ongelma on se, että kartan kaikki pisteet ovat suoraan ylhäältä nähtyjä, eikä mitään näkökentän ja nähdyn perspektiivin kaltaista ole.

Kreikkalais-roomalainen antiikki oivalsi ja ratkaisi ihmisen näköisyyden ongelman. Jotkut edellee olemassa olevat veistokset ja rintakuvat ovat mahdollisesti erittäin näköisiä, vaikka emme saa koskaan tietää. Arvattavasti merkkihenkilöiden kuvat olivat sopivasti kaunisteltuja. Antiikin värit ovat kadonneet melkein kokonaan. Muotokuvamaalauksia on hyvin vähän. En tiedä niiden näköisyydestä. 

Koulukirjoissakin kerrotaan, että varhaisen taidehistorian (Winckelmann) ihannoima veistosten ja temppeleiden jalo valkoisuus oli väärä luulo. Sen varaan rakennettiin kuitenkin ainakin 200 vuotta, vaikka jo Nietzsche oli tuominnut meidän tarinamme itsestämme, tämän hetken sanoin “narratiivit” keksityiksi valheiksi. Niebelungenin ja Eddan seuraan, mutta myös W. Scottin ja Hugon joukkoon, kuuluu muun muassa Kalevalamme.

Koska menneisyytä ja tulevaisuutta ei ole olemassa, siinä mielessä kuin me käsitämme asian, keksitään jotain.

Siten Putinin pyhä ja vanha Venäjänmaa tai USA, josta on taannoin tehty uudelleen suuri, eivät ole poikkeuksia, vaan pääsäännön mukaisia. Loistavan tai kaltevuudessaan kauhean menneisyyden keksivät myös ihmiset itselleen.

Ajatusten lukeminen ei teknisesti oikein onnistu, mutta aisteista tiedämme, että esimerkiksi näkökuvamme on merkittävin osin oman keskushermostomme muokkaamaa ja parantelemaa. Emme näe sitä mitä katsomme.

Kiilopäällä ainakin oli iso puuhun veistetty kohokuva Saariselästä. Ajatus on huono, koska mittakaava on väärä. Jos kymmenen senttiä kartalla on 1 kilometri maastossa, sadan metrin korkeusero olisi 1 sentti.

Ehdotankin nyt muistaessani, että Urho Kekkosen kansallispuiston nimi muutettaisiin Saariselän kansallispuistoksi. On se jotenkin noloa , että puistohankkeeseen kyllä osallistunut ja etenkin Sodankylän ja Inarin kuntien tiukkaa vastarintaa nujertamassa ollut presidentti on edelleen kuin jokin Ceausescu nimellään noin näkyvissä. 

Pilapiirtäjä kuvasi aikoinaan “Kekkoslovakian” valtamiehet presidentinlinnan parvekkeella ottamassa vastaan taukoamattomia suosionosoituksia. Luulen että hyvinkin pian tämä eräs liian pitkää kravattia käyttävä presidentti ilmoittaa muuttavansa valtionsa nimen: Trumpland. Samaa tyyppiä kuin Disneyland. “Amerigo” on vain italialainen etunimi, sukua nimelle “Enzo”. Toista se on Christopher, Kristuksen kantaja. “Columbus” taas tarkoittaa oikeastaan kyyhkystä eli pulua.

Näitä on poliitikkoja, jotka Kristuksen tavatessaan hyppäisivät reppuselkään, kannettaviksi ja vielä hoputtaisivat. Siitä saisi syntisäkin halvalla.

Mitä tästä? Nykyisinhän juuri paikkatiedot ovat niin hyvin hallinnassa.

Tuo kravattimies tuli mieleeni, kun blogini kommentoija, arvostamani, asioita ajatteleva ihminen, oli päätynyt poliitikko Arvo “Poika” Tuomiseen ja viittasi siihen, ettei kukaan oikein vieläkään tiedä, mikä hänen huimista tarinoistaan 1920-luvun Moskovasta 1980-luvun Tampereelle, pitää paikkansa ja mikä ei. Hänen kolme Neuvostoliitto-kirjaansa ovat sensaatiomaisen hyviä, ja ainakin “Kremlin kellot” suorastaan pitäisi monen lukea. Mutta emme siis tiedä tämän Otto Ville Kuusisen suojatin tarinoiden todenperäisyydestä paljon, emmekä saa tietää.

Olen tavannut miehen. Joskus satuin myös näkemään hänet ja Väinö Linnan kahdestaan kävelemässä Tampereen Hämeenpuistossa. Ja tunsin hyvin hänen ystäviään, jotka tiesivät, että hänen vastauksensa kevyeen päivällispöydässä esitettyyn kysymykseen poliittisen tilanteen pääpiirteistä saattoi kestää 11 tuntia niin että isäntäväki kävi vuoroon nukkumassa yön pitkinä tunteina. 

Poika Tuominen oli mytomaani. Mytomaani on patologinen eli sairaalloinen valehtelija. Sana viittaa henkilöön, joka sepittää tarinoita pakonomaisesti, usein ilman selkeää hyötyä, ja uskoo toisinaan omiin valheisiinsa. 

Tuo on hakuteoksen antama, riittämätön selitys. Suuri kertoja on myös pakonomainen valehtelija - sellainen kuin Mika Waltari. Niinpä otan malla, vaikka olenkin vähäpuheinen poika Pohjanmaalta.

Mutta minä tiedän totuuden. Kirjoittaja oli Mauri Sariola 1960. ”Totuus on armoton”. Nin oli Sariolakin. Kun hän pääsi puhelimessa alkuun, siitä ei selvitty alle tunnissa, eikä suunvuoroa saanut. Hänen kirjansa sopivat hyvin huonohampaisille, koska juonet ja juonenkäänteet olivat valmiiksi pureskeltuja.

Sellaisia maisemia, joita nyt näkee joka päivä televisiossa, eli droonilla kuvattuja matalia näkymiä, eivät monet ole ennen nähneet. Kun pääsin joitakin vuosia sitten nosturiauton korissa kamerani kanssa parinkymmenen metrin korkeuteen, en tuntenut taloani, pihaani. lähiympäristöä, jossa olen kulkenut yli 50 vuotta. Tässähän ei lentele pieniä lentokoneitakaan, ja niiltäkin tuollainen alle sata metriä lienee kielletty.

Vastaavasti kartat olivat antiikin yritelmistä yli keskiajan rantaviivan perusteella tehtyjä ylimalkaisia yritelmiä. Siitä päättelen, että meille tavallinen topografikartta olisi ollut vielä taannoin katsojalle käsittämätön. Ylin aron kuvaaja Tšehov ei olisi tuntenut tutuinta aroaluettaan kartasta.

Ja heittoni - entä jos nuo kuuluisat luolamaalaukset ovat osittain - karttoja. Muutamien kymmenien tuhansien vvuosien takaiset ihmiset olivat kovia kulkemaan. Heitä nimitetään metsästäjä-keräilijöiksi. Heitä siis kiinnosti, mistä metsästää ja missä keräillä. Miten pääsee jonnekin sinne ja sieltä takaisin. 

Tämä on vain utuinen ajatus. Kukaties e tuli mieleenki, kun luin hyvin kauan sitten, että paikannimi “Kauhava” kenties johtuu siitä, että joki on (hiukan) kauhan muotoinen.

Mutta sitähän kukaan ei tiennyt eikä varmasti olisi tullut ajatelleeksi, vaikka olisi tallustanut kauha kourassa ne muutmat kymmenet kilometrit.

Ja siitä päädyn seuraavaan runollisuuteen. Olisi loogista, että paikannimetkin olisivat karttoja. uomessakin monen joen nimi on “joki” (Kymi, Kemi). Loogista, eikö totta.