Ystäväni ja ikätoverini Jussi sanoi kävelleensä taas kerran alakautta Vongoivalle ja viettäneensä siellä aikaa.
Erämaa, tässä tapauksessa UKK-kansallispuisto, on myös ihmisten maailmaa. Kiinnostuin kun näin verkosta, että ”Mystinen Vongoiva” on edelleen retkeilijöiden mielessä. Mielikuvan luojaksi mainitaan isäni Kullervo.
Järkyttyneellä äänellä esitetty kunniamaininta: hän on käynyt Vongoivalla, näyttä olevan edelleen voimassa, vaikka se on 60 vuotta sitten ilmestyneistä kirjoista.
Syy on ilmeinen. Maan tai koko pohjoisen ehkä parhaalla retkeilyalueella tuo rajanpinnan tunturiseutu on oikeasti kaukana ja tuntuisatuloita nousten ja laskeutuen raskas kulkea. Kesäkelillä sinne pääsee mönkijällä, jonka käyttöä on tietysti rajoitettu, ja talvella kelkalla. Rajamiehet kulkevat, mutta jopa sotilaallisesti kysymyksessä on tyhjiö tyhjiössä.
Ilmeisintä reittiä suoraan pohjoisesta sinne pääsee ehkä yhdellä yöpymisellä, mutta sanoisin kyllä että kaksi. Ovat sinne erilaiset ultraihmiset juosseetkin ihmeteltävässä ajassa. Kartalla matkaa autolta tulee ainakin 40 kilometriä linnuntietä suuntaansa.
Joka tapauksessa Luirojärvellä kuuluu olevan sesonkiaikaan kämpät täynnä ja kymmeniä telttailevia yöpyjiä, mutta Vongoivalla voi olla jokseenkin tyhjää.
Karttoja katselee nyt vähän toisella silmällä kuin ennen. Venäjällä on kaksi maailman vahvimpiin kuluvaa sotilasaluetta niillä seuduilla, Murmanskin satama ja Severmorsk Vienanlahden rannassa. Kuolan niemimaan sisäosat Imandra-järven seudulla on tuhottu ja myrkytetty karmealla tavalla. Yliopiston siellä käyneiden tutkijoiden raportti on ikävää luettavaa. Asukkaista en osaa sanoa; tiettävästi Neuvostoliitto kielsi sekä saamelaiset että porot.
Tunturin valokuvaaminen on uskomattoman vaikeaa. Kamera on yksisilmäinen mutta ihmisellä on silmiä kaksi. Tunturi kaatuu kuvassa. Isäni myönsi itse, että hänen Sokostin kuvansa, Lupukkapään rinteestä Luirojärven yli, on jossain määrin taidon ja erittäin suuressa määrin onnen tulos. Sää, vuodenaika, valaistus, kaikki on osunut kohdalleen.
Käytyäni kirjojani varten läpi ainakin 22 000 valokuvaa tuosta alueesta olen mietiskellyt, millaista on nyt. Dronen käyttö rajavyöhykkeellä on luvanvaraista, mutta juuri etsimättä verkosta löytyy kaikella huolella kuvattuja uusia vaelluskertomuksia. Vongoivan räystäs – valtava jyrkänne – on saman luokannähtävyys kuin Kuikkapään jyrkänne.
Suosittelen videota
https://viimeistamuruamyoten.com/vaellus-mystiselle-vongoivalle-ukk-ruskavaellus/
Vastaavia löytyy helposti, mutta epäilen, että ammattikalustolla tehtyä, huolella leikattua dokumenttia saa odottaa. Kyllä sen kaluston joutuisi enimmäkseen kantamaan.
Ilokseni olin oikeassa. Dronen näkymät ovat… huikaisevia. Ympäri käydään. Isäni ihastui alueeseen ilmasta nähtynä. Hänen ”dronensa” oli Junkers Ju-88 ja vuosi 1944.