Alta kulmain

 

Äitini on yhtenä päivänä toista mieltä, toisena yhtä. Samalla tavalla kuin olen itse. Ja viisas veljeni. Kuvassa oik. Minä Aku Ankka-vetimissä vas.

 

Talolla sanoivat, että äiti on ollut siellä nyt hyvinkin seitsemän vuotta. Isän kuolemasta tuli eilen yhdeksän. Laitoin juuri odottamaan pojan käyntiä kansion, jossa on muut paperit ja Uusitalon Arskan todistus, että Kullervo on suorittanut partion Gillwell-kurssin, ja vuosi oli 1961.

 

Tuossa valokuvassa vuosi on 1947. Kolme lasta on syntymättä. Talo, jota ei enää ole, oli silloin ollut käytössä yhdeksän vuotta. Tai oikeastaan me asuimme tuolla hetkellä talon vanhassa päässä, jonka määrittäminen menee makuasiaksi. Joka tapauksessa käsitin, paljon myöhemmin, että talon piharakennuksessa konkurssin ja pakkohuutokaupan kokenut nahkuri oli päättänyt päivänsä. 

 

Ja talo oli päätynyt meidän sukuumme vasaran kopauksella. Näin kerrottiin.

 

Tämän kirjoituksen viesti on yksinkertainen. Ei pidä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä iästä eikä vaivoista. Äiti oli vanhempi ja vaivaisempi kuin nyt noin kymmenen vuotta sitten. Talo voisi olla jopa olemassa, ellei siitä olisi aikoinaan tehty liian hyvää. Johdonmukaisuuden ja rakenteellisen lujuuden nimessä viemärit, suurin osa vesijohtoputkista ja lämpöputkienkin läpimenot oli jätetty valun sisään.

 

Menepä sitten piikkaamaan esiin putkia betonista, joka oli niin täynnä graniittia ja niin viimeisen päälle raudoitettu, ettei asunnoissa tahtonut keksiä keinoa, miten saisi taulun seinälle. Vaikka painoi minuuttikaupalla kovateräporalla niin että savu nousi, niin tapetin läpi pääsi, mutta siihen tapasi tyssätä. Eikä teippiä ollut edes keksitty!

 

Olen kadehtinut vaihdemies Samuli Edvard Sompin jälkeen tehtyä kalunkirjoitusta. Kansallisarkiston ansiosta verkosta löytyvät paljo muun ohella 1800-luvun lopun ja seuranneen vuosisadan alun perukirjat.

 

Yksi pöytä, 1,-. Kahvipannu -,50. Kolme lavittaa 1,50. Pläkkiastioita -,50, Sateenvarjo -,25. Piironki 10,-.

 

Naisen jälkeen löytyy kokonaista 13 paitaa. 15 lakanaa, kahdet vällyt, kolme silmipyhjettä ja 4 kaidetta.

 

Hiukan lehtiä käänneltyä tulee vuoroon kuolinpesä, josta todetaan, ettei leski järkensä ja terveytensä puolesta oli kykenemätön pesän ilmiantajaksi.

 

Ja sittenpä astutaan keskelle historiaa. Nimismies Adolf Hägglundin jäämistössä, jonka ilmoitti rouva Betty, omaa sukuaan Wasastjerna, ja merkitsivät huolekkaasti paperille varaläänikamreeri Matti Laurila ja talokas Juha Vähäpassi, oli sekä talo että tavaraa, eikä köyhyys ollut kouristanut. Vainaja oli siis tämä Kauhavan ”ruma” vallesmanni ja toinen uskotuista miehistä näitä Lapualle asettuneita Lauriloita, jotka kyllä tunnettiin Kytösavun aukeilla mailla.

 

Se mielipide vallitsee, että juuri mikään ei palaa ennalleen pandemian jälkeen ja työnteko muuttuu hurjasti. Tarkkailen kiinnostuneesti, koska suvussani erilainen etä- ja setätyö ovat vallinneet 100 vuotta. Ja itse olen tehnyt tätä kaikkea etänä 50 vuotta. Ei se verkkoa vaatinut.

Ajatusmato

 

Käsitin osaavani lukea melkein vaikka mitä, kun minulle selvisi, että alakerran vessan katonrajan vesisäiliössä luki ”Vesijohtoliike Huber” metalliin leimatuin kirjaimin. Kun myöhemmin luin vastaavasta paikasta ”Simplex”, tiesin jo että se tarkoitti yksinkertaista. 

 

Tuossa vaiheessa en ollut vallan vanha.

 

Isäni puheesta käsitin, että hänellä oli lakiasioissa jotain tekemistä Oras Oy:n kanssa ja ihmettelin, että sellainen yhtiö on Raumalla. Jostain sain selville, että ainakin sen kilpailija Osy Oy oli ollut aluksi osakeyhtiö sytytin ja keskittynyt siis kranaattien tuottamiseen.

 

Nyt jäin miettimään, onko korona-epidemia tanskalaisen Danfossin ja näiden suomalaisten kilpailijoiden salaliitto. Mielestäni käsien jatkuvasta pesemisestä on nyt pauhattu kaksi vuotta. Ja kerran luin, että uimahallista tuttu suihku, joka alkaa toimia, kun työntää käden alle, säästää kunnan vettä puolella.

 

Kun meillä oli lapsuuteni talossa oma keskuslämmitys ja Auschwitz-tyylinen jumalattoman iso poltin sopeutettuna turpeelle, olin jotenkin hämillinen äytyäni ensi kerranelämässäni uimahallissa. Siellä ihmiset jättivät raanan juoksemaan mennessään uimaan tai saunaan.

 

Ystäväni putkimies sanoi, että pientaloyhtiöissä kahden samankokoisen perheen vedenkulutus voi erota yhden suhteessa kahteenkymmeneen. Vastaani oli tullut perhe, joka aloitti päivänsä ryhtymällä täyttämään kylpyammetta tulppaa käyttämättä. Lapset kävivät päivän mittaan kastelemassa varpaitaan.

 

Vesi-insinöörit selvittivät, miten vähän maapallolla on makeaa vettä siitä huolimatta, että sitä muodostuu jäätiköissä, ja millä tavoin vesi tulee olemaan seuraava katastrofaalinen ympäristöongelma. Makea vesi loppuu. Merivettä tulee liikaa.

 

Vettä on vaikea käsittää. Miten kaksi kaasua, vety ja happi, voi muodostaa jotain märkää, johon voi hukkua. Hukkua happeen? 

 

Ellei vesi laajenisi jäätyessään, täällä ei eläisi. Ja mikä on tämä ilmakehä eli miksi vesi ei alun perinkin haihtunut avaruuteen muodossa tai toisessa? Miksi pilvet ovat valkoisia? Mitä pilvet ovat? Miksi taivas on sininen?

 

Lapsen kysymyksiä. Eikö niin? Aikuinen pudottelee vastaukset kuin punkit hiuksistaan. Eikö niin?

 

Siitä on vuosia aikaa, kun luin Philip Ballin luonteenomaisen hyvän veden elämäkerran (Water: a Biography). Kirja oli omiaan herättämään ihastusta. Ja eräät alkeiskysymykset ovat yhtä vähän alkeellisia kuin ”mitä on atomin sisällä” tai ”mikä kvarkki on” tai mihin Planckin luonnonvakiota tarvitaan, tai ”kuinka paljon numeroita on olemassa, ottaen huomioon että sekä lukuja että parittomia lukuja on äärettömän paljon”.

 

Tämä kirjoitus raumalaisista raanoista ynnä muusta tuli mieleen, kun luin romaanista maasähköstä, vesisuonista ja kaivonkatsomisesta. Surullista että Wikipedian mukaan maasähköä ja vesisuonia ei ole. Ja niin kuin niitä etsittiin ja pelättiinkin.

Kaksikymmentä sivua

 

Eilinen aiheeni ja kuva viulua hyvin soittavasta lääkäristä nostatti kommentteja, joista nousee kysymyksiä. Tämän päivän kuva on Ahvenisen salmelta 1929, Lieksasta etelään.

 

Tuon ajan ja sotaa edeltäneen ajan puheissa Viljolla vilahtelivat arkkitehdit, lankomies Yrjö Lindegren, Alvar Aalto ja Blomstedtin sekä musiikin puolella tietysti Hannikaisen pojat. Rahoja opintoihin Viljo ansaitsi soittamalla kaverien kanssa musiikkia muun muassa elokuvateatterissa Elävät kuvat, Wreden pasaasissa. Jos joku ystävä oli liian juovuksissa, hän tuurasi Filharmonisen seuran esityksissä ykkösviulun takapultissa. Joskus johti Kajanus. Joskus Sibelius kävi itse kuuntelemassa.

 

Silloin samoin kuin nyt yliopiston professoreilla saattoi olla omia jousikvartetteja. Sibeliuksen veli Christian oli kuulemma hyvä ja Fabritius hullujenhuoneelta vielä parempi.

 

Tuliko ihmisestä hyvää lääkäriä ilman suurta onnettomuutta ja pahoja erehdyksiä?

 

Viljon onnettomuus oli veljen, perheen suuren lahjakkuuden kuolema. Viljo teki diagnoosin jonka professori Krogius vahvisti. Syöpä vatsalaukun seudulla eli sarkooma. Väitöskirja jäi kesken. Runokokoelma jäi julkaisematta. 

 

En tiedä, oliko se outoa aikaa. Ei sitä löydä kirjoista. Lieksan seudun kunnanlääkäriaikaan seinille ilmestyi taidetta. Tampereella, jossa joskus niitä katsoin, oikealla alhaalla luki Halonen tai Munsterhjelm tai Westerholm.

 

Jotkut aikakauden merkkihenkilöistä, eivät nyt käsitellyt, olivat ihmispetoja. Eräältä rakastetulta professorilta hirttäytyivät vaimot vaatekaappiin ja pojat pihapuihin.

 

Jos heidänlaisistaan kirjoittaisi, siihen menisi noin 24 liuskaa per tarina. Mutta elämästä ei oikeastaan voi kirjoittaa. Se on niin odottamatonta. Parhaat kirjoittajat, kuten Tacitus tai Plutarkhos, vannovat ensin kirjoittavansa vain totuuden, ja sitten valehtelevat, mitä sylki tuo suuhun.

 

Opin ymmärtämään jotain ammatista katselemalla. Viulunsoitosta oli puhe. Se pitää sormet käyttökelpoisina. Siinä silmä lepäsi, kun appeni söi karjalanpaistia. Hyvään paistiin käytetään luisia lihanpaloja. Liki luuta on liha paras. Kirurgi selvitti suupalan yhdellä pienellä kädenliikkeellä eikä ollut millänsäkään kalvoista tai jänteistä. Opin senkin, että liha on terveellistä ja parasta kaikesta on luuydin.

 

Joskus myöhemmin luin saksalaisen sotakirurgin muistelmat. Solislaskimon ompeleminen ja sitominen oli tiukka paikka. Tämä kirurgi selvitti ongelman katkaisemalla pihdeillä kylkiluita. Ne kyllä luutuvat takaisin.

 

Sitä en valitettavasti painanut mieleeni, miten lääkintätointa hoidettiin Räisälässä Talvisodan aikana. Käsityksekseni jäi, että aika pitkälle kokeilemalla, koska ödeema oli ainainen vaara. Vaaraa oli myös kirurgista, joka leikkasi yli vuorokauden samoilla jalansijoilla seisten.

Tautiko tappoi

 

 

Appeni eli ensimmäisen vaimoni isä Viljo Tuomikoski julkaisi väitöskirjan ravinnon imeytymisestä suolistoon erityisesti leikkaushoidon kannalta (Zur Kenntnis der Ausnutzung der Nahrung nach Darmverkürzungen). Vuosi oli 1928 ja työtä ohjasivat Robert Tigerstedt ja Arne Palmen. Aineisto tutkimukseen hankittiin siten, että väittelijä itse joidenkin muiden opiskelijoiden kanssa eli viikkoja pelkällä pularavinnolla. Tuloksena oli tieto siitä, miten paljon ja mistä kohdin suolistoa. voi poistaa syöpäleikkauksien yhteydessä ja etenkin miten potilasta pidetään hengissä tällaisen leikkauksen jälkeen.

 

Blogini kommentoija selittää minulle Tigerstedtin tutkimuksesta, jonka olen tuntenut 1960-luvulta asti, ja esittää väärinkäsityksiin perustuvia nenään viisaita huomautuksia.

 

Näin keskustelua on käyty sata vuotta. En ole lääkäri mutta historiasta minulla on paperit. Keskustelin usein appeni kanssa näistä asioista. Hän oli ollut opiskelijana Suomenlinnan vankileirillä sanitäärinä ja sanoi, ettei tutkimuksissa ollut tuotu lainkaan esiin erinäisiä asioita, koska ne olisivat olleet loukkaavia sotilashallinnolle.

 

Tuon jatkuvan tutkimustietonsa appeni (kuvassa) sovelsi käyttöön leikatessaan ennen kaikkea ruuansulatuskanavan kasvaimia 1970-luvun alkuun eli eläkkeelle asti. Sotien aikana Tampereen yleinen sairaala toimi sotasairaalana. Tuosta vaiheesta kuulin kaikenlaista, mikä muutti käsityksiäni. Mieleen jäi kertomus Talvisodan pommituksesta, kun sairaalasta menivät kaikki ikkunat ja potilaat oli evakuoitava kovassa pakkasessa eri koululle.

 

Äidinisäni kertoi ja kirjoitti muistiin, mitä aiheutti lavantauti ja mitä punatauti ja miltä ne tuntuivat. Hän oli kokenut ensin mainitun kävellessään Muurmannilta 1917 ja viimeksi mainitun Poltinahon kasarmeilla Hämeenlinnan vankileirillä 1918.

 

Tiedän puolen vuosisadan kokemuksesta, etteivät lukijat halua millään muotoa kuulla asioita, jotka poikkeavat heidän jostain ohimennen kuulemistaan käsityksistä. Parin viime vuosikymmenen kokemus on muutenkin selvä. Kustannusliikkeetkään eivät halua julkaista vaivalloista tietoa.

 

Kuinka moni mahtaa tietää, että esimerkiksi Linnan Täällä Pohjantähden alla II:n kuvaukset punakaartista ja vankileiristä ja myös Hauhontaan ja Syrjäntaan taistelusta ovat vahvasti toimitettuja? Myös Sillanpään ”Hurskas kurjuus” on yleisen mielipiteen varjelemiseksi pumpuloitu.

 

Appeni ja isoisäni lukivat Linnan ja olivat kovin totisia. En osaa olla eri mieltä heidän kanssaan siitä, onko kaikkea syytä kertoa, kun pitäisi elääkin eteenpäin. Ehkä toinen isoisäni tuli toimineeksi oikein. Tietääkseni hän ei kertonut lainkaan, mitä Pietarissa ja sitten Viipurin seudulla tapahtui 1917-1920.

 

Aivan mainio lisä on nyt ymmärtämäni yhteys. Mannerheim ja Eino W. Suolahti olivat paljon tekemisissä keskenään. En ollut ymmärtänyt, mistä Suolahti loikkasi puolustusvoimain korkeimmaksi lääkäriksi vuosikymmenien ajaksi. – Henkivakuutusyhtiö Kalevasta. Man kahdella alan yhtiöllä eli Suomella ja Kalevalla oli takanaan maan parhaat – ja salaiset – terveystiedot. Henkivakuutus piti olla asuntolainaankin, ja jo sata vuotta sitten kaupunkien tyhöntekijöillä oli pikku vakuutus, kun muu sosiaaliturva oli olematonta. Nyt käsitän, että poikkeusvuosien tiedot eivät yleensä ole olleet tutkijoiden käytettävissä. Ja henkivakuutuskorvauksia maksettiin myös punaisina teloitetuille. Teloitetuksi joutuminen tai nälkään kuoleminen ei ollut tuottamuksellinen teko.

 

 

 

. 

Toisintokuume

 

Vuoden 1918 väestökatastrofia vasemmalla väitettiin nälän aiheuttamaksi. Mutta vankeja oli pahimmillaan 70 000, ja lääkkärikuntakinn huolestui, kun erittäin valkoisia suojeluskuntalaisia eli vartijoita alkoi kuolla kovsti, ja eräät heistä ehtivät kuljettaa taudit maakuntiin. ”Espanjantauti” oli myös meillä yleisnimitys. Jos merkintöjä väestörekisteriin tehtiin, merkittiin ”muu syy”. ”toisintokuumeen” alla oli lavantautia, pikkulavantautia, punatautia ja jopa kurkkumätää ja isorokkoa.

 

Rokotuksenvastaisuutta ja karanteeni kiertämistä esiintyi pahiten Kokkolan seudulla ja Satakunnassa, täsmälleen samoin perustein kuin nyt vuonna 2021. Ja Lahdessa lääkäri istui linnassa ”lasten myrkyttäjän”. Punaiset olivat samaa mieltä kuin keskisin Karjalankannaksen sivistyneistö: rokottaminen ja seerumit ovat herrojen metkuja.

 

Ja perustelut olivat nämä samat, muuten Englannissa erittäin paljon tuhoa aiheuttaneet – rokottaminen on perustuslaillinen kysymys ja loukkaa joka tapauksessa yksin vapautta. Yksilön vapautta tartuttaa toisia.

 

Tulirokkoon kuoli pahimmillaan kahdessa päivässä taudin ilmenemisestä. ”Entisajan lapsikuolleisuus” vaihteli erittäin paljon eri seuduilla, ja samoin kuolleisuus lapsivuodekuumeeseen.

 

Mahtoiko Aleksis Kiven kohtaloon vaikuttaa se, että valmiiksi mieleltään hauras August Ahlqvist menetti tarttuviin tauteihin kaksi lasta ja vaimon?

 

En ole erikoisesti mainostanut, että perheeni elokuvateatteri Kauhavalla oli sodan päätyttyä erilaisten ryhmien kokoamispiste ja minulla leikkipaikka. Valekuristustauti ja tulirokko tulivat tutuiksi, samoin kurkkumädän haju ja hinkuyskän ääni. Näiden tautien seuralainen muuten on usein sydäntulehdus ja eteisvärinä…

 

Poimin muualta verkosta harhaluulon, joka on lähes samaa luokkaa kuin edellä mainittu – että kuulat säästyvät, kun säännöstelee vettä vankileirillä, kuten Hämeenlinnassa ja Tammisaaressa 1918.

 

Siis joku kysy kauhistuneena sotien jälkeisestä asutuksesta ja omistusoikeuden suojasta. Miksi omistusoikeutta ei suojattu vaan annettiin ihmisten maita kaikenkarvaisille karjalaisille?

 

Omistusoikeuden suoja ei ole koskaan liittynyt kysymykseen, kuka omistaa. Termi liittyy omistusoikeuden siirtämiseen eli myymiseen, perintöön, pakkoluovutukseen. Markkinat eivät toimi, jos myyjä voi hakea juuri myymänsä kalakäärön pois ja pitää rahat. Maan omistusta ei ole olemassa, ellei ole keinoja maan luovuttamiseen tai hankkimiseen. Esimerkiksi kaavoituksella kunnat hankkimat katumaata ja tilan kunnallistekniikalle. Joskus 1800-luvulla rautatiehen jouduttiin tekemään mutka, ellei joku itsepintainen suostunut myymään maata.

 

Ratkaisu oli maanhankinta, joka siis alkoi 1920 eikä 1945. Eräs keskeinen laki oli nimeltään Laki eräiden vuokra-alueiden lunastamisesta jne. Asiasta harrastunut voi verrata mielessään peltoja järviin. Suomessa järvet ovat enimmäkseen jakamattomia eli niitä ei oikeastaan omista kukaan. Sen sijaan esimerkiksi kalastusoikeus on myös lohkotiloilla, joilla on ”osuus kylän yhteisiin”. Koska järvet ovat ilmaisia, saunat sai rakentaa kiinni rantaviivaan, kuten hyvin monet tekivät. Nyht se ei onnistu. Kysyys ei ole ”omistusoikeuden loukkaamisesta”. Kirjoitin asiasta runoja 1980-luvulla väittäen pilkatakseni omistavani linnut, jotka eksyivät kesähuvilani yläpuolelle ja maan sen kiehuvaan keskipisteeseen saakka.

Vesunta

 

Ensin ajattelin ilkkua Kauko Kare -vainajaa siitä, että hän seilasi sodan kurjana kersanttina, kun taas esimerkiksi Eino S. Repo oli urhoollinen kapteeni ja komppanian päällikkö. Sitten selasin kirjaa taaksepäin. Kareen RUK:n oli keskeyttänyt sairaus, keuhkokuume. Lopuksi muistin, että samanlainen tapaus löytyy hyvin läheltä, minä. Sotaa ei kyllä ollut, mutta aliupseerikoulukin jäi kesken ja syy sairaus, aika pitkällinenkin. Korpraaliksi ylentämistä odottelen edelleen. Taitaa jäädä jämä saamatta.

 

Kauko Kareen kuvasta ilmenevä elämäkerta jatkaa Otavan nykyistä linjaa: B-luokkaa, huolimatonta työtä, ja toimituspuolikin antaa aihetta huomautuksiin.

 

Mutta matkalla välttää huonompikin ruoka, kuten Matkahuollon yhteydessä ennen sanottiin. Tosin tämä mainoslause taisi olla Äpy-lehdessä.

 

Toisin kuin kirjassa väitetään, Kare ei ollut sellainen ensiluokkainen kirjoittaja kuin esimerkiksi Yrjö Kivimies tai – Urho Kekkonen. Näppärä toimittaja kieltämättä mutta kieli vailla kuulautta. Vertaisinko aikakauden toisiin kivijalkakirjailijoihin, kuten Jouko Tyyri tai ajoin Holappa ja välillä Donner, mutta varsinkin Jerker Erikson.

 

Kirjan ja Kareen yhteydessä ensimmäisenä mieleen tuleva menekkiteos ”Tähän on tultu” on esimerkki. Nyt yli 50 vuoden jälkeen tuo kirja on merkittävä tapaus Kekkos- ja suomettumiskritiikkinä. Pitää paikkansa, että sellaista ei paljon esiintynyt. Ei siinä ole sellaista runsautta kuin esimerkiksi Poika Tuomisen muistelmissa.

 

Siinä mielessä on sääli, että tuokin kirja on sekava kokoelma kaikenlaista osittain sattumanvaraista aineistoa. Kekkosen harjoittamasta nyrkkivallasta ei sinänsä ole epäilyä. Kyllä 60-luvun loppu ja 70-luvun puoliväli oli outoa aikaa. Ja oli Kekkonen toki mies, jota sekä Ryti että Mannerheim luonnehtivat paskiaiseksi loppuvuodesta 1939!

 

Kauko Kare oli kartanon poika Hämeestä. Kartano oli tuo otsikon Vesunta, Hattulassa. Hänen isänsä, sukunimeltään pitkään Karén, oli Hämeenlinnan seudun mahtimiehiä. Kare oli siis varsinaista herrasväkeä. Nuoruusvuosina hänelle karttui merkittävä tuttavapiiri, joka sitten vähitellen rapisi.

 

Sellaisestakin olen joutunut keskustelemaan, että suomalaisista intellektuelleista pitäisi kirjoittaa jopa kirja. Olen vaimeasti vastustanut ajatusta. Kare voisi olla sellainen, sillä hänen toimintansa unohtuu ja hänen tuotantonsa on jo vanhentunut. Se on intellektuellin ja kirjailijan ero.

 

Paavolaisen ”Synkkä yksinpuhelu” ei ehkä ollut todenperäinen kuvaus, jollaisena kirjoittaja, maan ykkösintellektuelli sen tarjoili, mutta ajankuvana se on verraton. Se kuvaa nimittäin sodan jälkeisiä tunnelmia, vaikka näyttää kuvaavan sota-aikaa. Se edustaa hienosti uus-opportunismia ja sillä ansaitsi virkapaikan Ylessä ja välillä uuden ikkunaverhon ginipullon eteen.

 

Kare selitti olevansa sananvapauden esitaistelija, mutta jos kysymyksessä oli isänmaallisuus tai siveellisyys, sananvapaus unohtui. Hän tuomitsi jyrkästi Rintalan ja Salaman, jotka olivat sananvapauden kannalta hyvin merkittäviä. Salama kirjoitti ”Siinä näkijä missä tekijä” ja Rintala käänteentekevät ”Leningradin kohtalonsinfonian” ja ”Sodan ja rauhan äänet”. Kareen isänmaallisuus osoittautui naivismiksi ja aina vaaralliseksi haluksi olla oikeassa. Outoa muuten, miten yksitotisia nämä oikeuden miehet olivat! Tunsin myös Agapetuksen (Yrjä Soini), joka kirjoitti Pietarista hiilivalkeilla. Siltä mieheltä ei hevin hyyä herunut.

Mies

 

Mies käveli pihallamme. Menin kuistille, mikäs mies täällä kävelee. Hän sanoi sivelleensä oksaan balsamiviinietikkaa ja tavoittaneensa sitä ryystämään tulleen kirsikkaperhosen, Nymphalis polychloros. – Tari.

 

Rottinkituolissani hän muisteli varhaisia amanuenssin aikojaan Lappeenrannan seudun keuhkotautiparantolassa Tiurunniemessä, joka siis oli entinen Viipurin läänin laitos. 

 

Kehuin että oli meilläkin Härmän parantola, ja kyllä siellä kuoltiin! Pohjanmaan ankara kuolleisuus liittyi ehkä tapaan myydä talot irtaimistoineen, joihin tyypillisesti kuuluivat ne nahkavällyn risat, joiden alle edellinen omistaja oli hiljan kuollut. 

 

Ja oli meillä tapana myös räkiä lattialle, koska junassakin kielto oli ruotsiksi. Spotta ej på golfvet. Uiton Matti osasi sylkeä yli kahden metri päästä soututuolistaan takan perälle. Ihailin sitä lapsena, kun olin hakemassa Lempiltä pohjapiimää. Mutta Matti elikin melkein satavuotiaaksi.

 

Kotitalomme kohdan nimistö kertoo maantieteen: Lauttamus, Silla, Uitto. Geneanet, johon kannattaa suhtautua innostuneesti, ei muutan hirveän paljonauta, kun Kauhavan yleisimmät sukunimet ovat Niemi, Lahti ja Mäki. Kun koko pitäjässä ei ole sellaisia, näkee että maanmittarit ovat poimineet ne tiluskuvioista itse piirtämiltään kartoilta, joita löytyy verkosta runsaasti 1600-luvulta asti.

 

Täytyy muistaa kiusoitella Tuurin Anttia, jonka suhtautumisen huumoriin tunnen vanhastaan, että Etelä-Pohjanmaan vanhan valtakielen ruotsin ja sen edeltäjien merkkejä kantaa moni. Tuurit, jotka sanovat olevansa alkujaan Kyrönmaalta, merkittiin kirkonkirjoihin sukunimellä Stoor. Itse Härmä näyttäisi olevan alkujaan Hermans ja kuuluisan ja kiistellyt sanan ”Lappi” tulkitsisin maanjaon ja verokirjojen perusteella ruotsin ”lapp” versioksi. Sujuvalla nykykielellä se olisi ulkokyläpalsta. 

 

Eikö ole huvittavaa ajatella, ettei Nurmo olisi pohjoisjoki ja Lapua siis jokipalsta, että Kortesjärvi liittyisi kortteeseen eikä lyhyyteen (kort) ja ettei Ilmajoki olisi pahan onnen paikka, ”illa” ja ”å”. Jolloin Kauhavan ja Kauhajoen takana olisi sama sana kuin Kauklahden, nimittäin ”kök” eli keittopaikka eli leiri. Kyrön yhteytetä kirkkoon (kyrka) on kiistetyty.

 

Ehkä isänmaallisia lukijoita lohduttaa ajatukseni, että ruotsi levisi meiltä lännen alkukantaisille maille. Napuen (nabo) Leväluhdan suoruumiit lienevät puhuneet halki rautakautisen elämänsä germaanista kieltä 

 

 

Verrattuna esimerkiksi coronaan tuberkuloosin aiheuttama kuolleisuus oli hurjaa. 

 

Löytäkää tekin 2008 ilmestynyt laaja sotasurmatutkimus ”Vuosien 1917-19 kulkutaudit, espanjantauti ja vankileirikatastrofi. Historiallisepidemiologinen näkökulma Suomen väestön korkeaan tautikuolleisuuteen.”

 

https://vnk.fi/documents/10616/622950/J1907_Vuosien%201917-19%20kulkutaudit,%20espanjantauti%20ja%20vankileirikatastrofi.pdf/74983ee9-e12d-4449-a69e-daca30c4171d

 

Missä mahtaa olla Sotasurma-projektiin kuulunut Juhani Piilosen tutkimus ”Valkoiset surmantekijät 1918”? Piilonen on kuollut ja tutkimus on ollut 20 vuotta valmiina.

 

 

Kapinaradio

 

Vuosina 1917 ja 1918 ei olisi tapahtunut vallankumouksia eikä kapinoita jos olisi ollut radio. Hitler hankki välineen heti haltuunsa ja valmistutti Telefunkenilla erittäin suuria määriä halpoja vastaanottimia. Hitleriltä keinon kopioi Franklin D. Roosevelt, joka piti valtaa ”takkatulijutuilla”, joita lähetettiin ympäri maata. Winston Churchillista lähes jokaisen ensimmäinen mielikuva on radiopuheet, päällimmäisenä, verta, hikeä, uurastusta ja kyyneleitä”.

 

Kuvassa nyt 95 vuotta täyttävän Ylen studiossa presidentti Svinhufvud kukistaa Mäntsälän kapinaa vuonna 1932. Ryti ja Tanner puhuivat kansalle sotien jälkeen, ja sitten nouseva tähti oli U. Kekkonen, jonka oma ohjelma oli nimeltään Pienoisparlamentti. Kekkonen oli eräänlainen oman aikansa Hannu Taanila.

 

Radio on suomenkielinen. Suomeksi katsotaan tässä yhteydessä myös suomenruotsi. Tein suomenkielisiä puheohjelmia 15 vuotta, Reporadio jälkeen. Tyypillisesti siirryin Helsingin Sanomien leiriin. Niin teki Ylen ykköslakimies ja varatoimitusjohtaja Matti Anderzen myös. Jos joku olisi kiinnostunut Suomen historiasta, Matinmerkitys kansan yhteydenpidolle oli suurempi kuin Revon tai Hella Wuolijoen.

 

Maailman paras radioreportteri oli Edward R. Murrow. Hänen sodan myrskyistä selostamaansa löytyy runsaasti verkosta. Ammattitaidoltaan edelleen ylittämätön oli Studs Terkel, jonka skaala oli baseballista balettiin ja lähetin Chicagossa.

 

Oma opettajani oli Ilkka Uotila eli Stig Framåt ja mieluisa freelancer-kollega oli Petteri v. Bagh, joka teki kaiken myöhemmin televisiossa ja kirjoina nähdyn ensin radiossa. Ohjelman nimi oli Yöradio. Levystön taustavoima oli aina Pekka Gronow

 

Vuoden 1991 aikana ja jälkeen aseelliset taistelut Euroopassa käytiin televisiotorneissa. Kun Baltian maat irtautuivat Neuvostoliitosta, kansalaiset linnoittautuivat lähettimienääreen ja kaatuvan suurvallan erikoisjoukot (Speznaz) yrittivät vallata niitä.

 

Miettikää hetki hei. Kännykän avulla suomenkielinen ääniradio tavoittaa edelleen kaikki suomalaiset, ja kiitos Ylen Areenan, kuva välittyy enimmäkseen myös. 

 

Juuri ääniradioon liittyy samaa, kansainvälisesti harvinaista uskottavuutta kuin poliisiin.

 

Joskus, esimerkiksi nyt Toozea miettiessäni, noteeraan ensin, miten Englannissa BBC:n ”ääniä” olivat sotauosien johdosta George Orwell ja T.S. Eliot. Meillä Suomessa Tuomas Anhava loi esikuvan vaikeidenkin romaanien ääneen lukemiselle monenmonissa radion kesäsarjoissa ja ennen häntä merkittävä suomalainen radioääni oli olklut F.E. Sillanpää.

 

Kaliforniassa asuessa koko ajan ihmetteli ja harmitteli, ettei siellä ole valtin eikä osavaltion radiota eikä mainittavimmin ulaakaan. Pelkällä musiikilla mennään.

 

Eli entä jos yksi tämän perinteisen ja rajun amerikkalaisen herravihan ja hisorian ja tieteen kiistämisen perinne liittyisi juuri tähän asiaan? Tietenkin meilläkin Yle on valehdellut ja vaiennut ja tekee sitä edelleen. Mutta se on pysyvästi huomion arvoinen ääni.

Englanti

 

Lopulta kiinnostuin, että blogissani kommentoidaan jatkuvasti englannin kielen tarpeettomuudesta tai turmiollisuudesta. Samaan aikaan Cardiffin yliopiston rikos- ja turvallisuustutkimuslaitos julkaisee märällisiä tietoja lukijakommenteilla toteutusta trollauksesta. Takana on Venäjä, ja toiminta on massiivista.

 

Kohteet ovat erittäin korkeatasoisia ja kommentit taitavasti tehtyjä.

 

Olen arvellut, että tämä englannin kielen morkkaaminen on yksinkertaisesti hupsuutta, mutta voin olla väärässä.

 

Minulla on oma mielipide asiasta. Siitä puhutaan liian vähän. Suomalaiset osaavat keskimäärin englantia liian huonosti.

 

Turistienglanti teki läpimurron Euroopassa. Se ei kuitenkaan riitä opiskeluun eikä työntekoon.

 

Eilen Adam Tooze julkaisi The Guardianissa harvinaisen tärkeän ja mielenkiintoisen kirjoituksen ”Covid and the Crisis of Neoliberalism”. Cambridgen yliopisto Tooze on muun muassa Markku Kuisman ja minun mielestäni nyt, Tony Judtin kuoltua, aikamme merkittävin taloushistorioitsija, joka jaksaa selittää, mitä todella tapahtuu. Artikkelin aiheesta on näinä päivinä ilmestymässä kirja. Toozen poikkeuksellinen merkitys on pitkä tutkijantyö natsien ja toisen maailmansodan tilastoinnissa.

 

Kielen kannalta arvaan, että kahdeksan suomalaista kymmenestä ei saa tästä viittaamastani artikkelista irti oleellista, vaikka se on yleisölle kirjoitettu.

 

Sekä kirjan- että lehdenkustantajat ovat heittäytyneet sangen veltoiksi uskotellessaan, että kiinnostuneet lukijat saavat selvän tärkeistä teksteistä muulla kuin äidinkielellään.

 

Olen tietenkin esteellinen tässä asiassa. Julkaistuani tieteellistä ja kirjallista tekstiä ja myös lastenkirjoja ja sarjakuvia suomennoksina ainakin 11 eri kielestä olen tapellut enemmän kuin useimmat kollegat sen asian kanssa, voiko asian sanoa toisellakin kielellä hyvin. Kerran Firenzessä torilla jouduin vaikeuksiin toisten tohtoreiden kanssa selittäessäni, miten sanakirjaäännös ”Treu und Glauben” poikkeaa Englannin ja se Yhdysvaltojen termistä ”implied covenant of good faith” ja kuinka täysin eri asia ”hyvä usko” eli siis ”bona fides” (latina) on kuin ”vilpitön mieli” (sama muka suomeksi).

 

Teesini on tämä: opit kunnolla äidinkieltäsi vain paneutumalla vieraisiin kieliin.

 

Ethän voi tietää ja siis arvostaa äidinkielesi ilmausta, ellet ole selvillä siitä, ettei ihan samaa asiaa pysty ilmaisemaan toisella kielellä. Mikä on ”höyli mies” englanniksi tai ruotsiksi? Ymmärräthän, mikä on ero, kun mies on höyli ja toinen höveli? Kai olet selvillä, mitä anoppivainaja tarkoitti mainitessaan hämäläisittäin, että eräs juhlallinen henkilö oli ”vähän hauska”.

 

Eli suomalainen, opit suomea syvemmin opettelemalla englantia vilpittömin mielin, ilman vilppiä ja viekkautta, ilman sarvia ja ampaita.

Luo

 

Otsikko on viisimielinen. Ennen pyydetiin ihminen luomaan eli panemaan puille loimilangat. Meillä kudottiin mattoja ja ryijyjä poikien huoneessa. Äiti jatkoi sitä samaa Westendissä vuosikymenestä toiseen. Anoppi kertoi, että Wetterhofin opistossa selitettiin 30-luvulla, miten oli syötävä ja käyttää pissillä ennen luomistyön aloittamista.

 

Olin vierestä katsellen miettinyt niidet ja polkimet, pirran ja syöstävän, niin että ymmärsin. Tämä on vaikeampaa kuin kaksikurkkuisen Weberin purkaminen ja kokoaminen silmät kiinni. Tuota jälkimmäisiä olen seurannut, pimeässä. Kaasutin oli tukossa. Tekijä oli enoni Aku tai Salomaan Mikko.

 

Tänään selitän kahdelle miehelle, jotka tulevat iltapäivällä, miten näen koko yhteiskunnan suuren murroksen ja millä tavalla tässä olisi mielestäni toimittava. Kaikkialla maapallolla siirrytään offensiivista defensiiviin. Ennen sodittiin ja kilpailtiin etenkin luonnonvarojen ja energian tehokkaasta käytöstä. Nyt edessä on yritys pysyä hengissä, sikli kuin porukoilla on sellaisia tarpeita.

 

Tuntemamme talous- ja kulttuurijärjestelmät ovat jo muuttuneet. Nyt meneillään oleva pikku pandemia voi hyvinkin olla kimmahdus. Ehkä sen tulos on liikakäytön ja ennen kaikkea liian suuren väestömäärän katoaminen. Maapallo voisi hyvin elättää noin 20 000 ihmistä. Ja ongelma on hiilen kierto, joka 4,3 miljardia vuotta sitten potkaisi koko homman käyntiin. Kaikkea muuta on maapallolla nähty, mutta ei tätä. Rikkaat ja väkevät tukehtuvat paskaan.

 

Defensiivinen eli puolustautuva maailma ei ole haaste. Toista vaihtoehtoa ei ole. Lämpömittaria ei tarvitse vilkuilla. Politiikka ja sota kertovat kaiken. USA poistui Afganistanista. Se ei ollut sotilaallista huonommuutta vaan poliittinen pakko. Kiina ei selviä vääräuskoisista uiguureistaan eikä Venäjä voi tehdä paljon mitään. Armeija koolla ei ole suurta merkitystä, koska valloitettu alue on nyt taakka, ei saalis.

 

Huvittelen palaamalla menneisyyden ihmisiin, Fredrik II Hohenstaufen keksi ja kehitti hallintovaltion n. 1250. Tämän haukkakeisarin erikoisuus oli kielitaito. Hän hallitsi ranskaa, saksaa, oksitaniaa, sisilian murretta, latinaa, kreikkaa ja arabiaa. Hän suosi hovissaan juutalaisia ja islamin uskoisia ja oli kiihkeän innostunut tieteestä. Samalla hänen ympärillään kehitettiin taidemusiikki ja lyriikka, esimerkiksi sonetti. Hän tapasi Fransiskus Assisilaisen. Assisissa on tänäkin päivän kastemalja, jossa sekä Ransu että Retu on kastettu, seitsemän vuoden välein. Herroja yhdisti kiihkeä kiintymys luontoon eli ympäristöön. Tosin he pohtivat yhdessä myös liikkeellä silloin olleen Tsingis-kaanin tempauksia.

 

Fredrik saattoi hyvinkin olla keskiajan älykkäin ihminen, mutta Fransiskus oli syvällisin ajattelija Jeesuksen jälkeen, eikä toista samanlaista ole näkynyt.

 

Hänen perinteestään eli ruskeakaapuisten kerjäläismunkkien joukosta löytyy tie tämän päivän ongelmiin. Siirrämme talouden piiriin saarnan: tärkeää ei ole tavara, siis kulta, porfyyri ja kalliit kivet. Tärkeää on palveleminen.

 

Nykyhetken kielellä ja uskonnosta riisuttuna tärkeää on palveleminen, toisin sanoen palvelujen tuottaminen. Niistä tärkeimpiä ovat taide, tiede ja opetus. Voisi olla hyvä ajatus keskittää hiiliketjuun. Hiili on maapallon vieras aine ja elämän ylläpitäjä ja tuhoaja. Juuri nyt kuuluu jo ääniä jätteen ja roskan ja etenkin polymeerien eli muovien kääntämisestä takaisin hiilen kiertoon. Ajatus vaikuttaa erinomaiselta, vaikka on taatusti vaikea. Mutta tässä ja nyt on ymmärrettävä, että perinteinen käsite ”työ” ja ”työntekijä” ovat muuttuneet ja uudelleen organisoinnin tarpeessa.

Eikä siellä vintillä

 

 

Eikä siellä vintillä vitkasteltu. Siellä oli repäsevä meininki!

 

Pelkään huumepoliisia.

 

Reipas aamukahvi klo 05.00 (Lidlin tarjouksesta) ja Vivaldia. Ellei lukija ole kaltaiseni, yltäkylläisyydessä rypevä eläkeläinen, suositan riittävän kalliita kuulokkeita. Niitä käyttäen voi kuunnella, vaikka seinän takana riutuisi joku työn, levon tai sairauden takia. Sonyn vastamelut ovat mainiot, ja nyt väitetään Applen saaneen myyntiin todella hyvät nappikuulokkeet.

 

Luulen, että ainakin metamfetamiini on kevyttä kamaa tähän verrattuna. 

 

Idagion 320 Kbs tai lossless tuo venetsialaisen scuolan kuuluvuuden ja soinnin omaan päähäsi.

 

Näitä italialaisia kuunnellessa ymmärtää, mihin ja kenelle herrat Stradivarius, Guarneri, Amati ja vastaavat nikertelivät viulujaan ja selloja.

 

Tulin puolivahngossa löytäneeksi sellaisenkin erikoisuuden, että Leonid Bernsteinin loppukauden levytys osoittautui suorastaan väärinkäsitykseksi verrattuna esimerkiksi Fabio Biondiin + Europa Galante.

 

Parhaassa barokkimusiikissa on se, että se on esitettävä todella hyvin, jotta musiikki välittyisi. Musiikin romantiikassa eli viimeistään Beethovenista eteenpäin oli sama idea kuin raskaassa rokissa. Äänet sekoittuvat ja siinä metelissä riittää, että soittaa vähän sinne päin.

 

Kommentissa mainittu, Stravinskyn sanomaksi uskoteltu ajatus Vivaldista (tai Corellista), joka muka sävelsi saman konserton 500 kertaa, perustunee vain siihen, että lausuja on kuullut ohimennen pari lyhyttä biisiä.

 

Nyt soi Concerti con molti strumenti eli konsertteja monilla instrumenteille eli esimerkiksi konsertto kahdelle mandoliinille, nokkahuilulle, oboelle ja teorbille. Taustalla continuo urkujen johdolla. Sävelmät ovat välillä jenkkaa, välillä tangoa, ja puhdas ja barbaarinen ilo on ylimmillään.

 

Melankoliahakuiseen iltahetkeen sopivat Vivaldin sellokonsertot. Heinrich Schiff on paras. YouTubesta löytyvät kaikki nämä konsertot. Bachin sellokonsertot ot tietenkin differentiaaligeometriaa. Niitten intervallit näyttävät noudattelevan log-log-koordinaatistossa eksponenttilakia ja menevän fraktaaligeometriaan. Esityksistä nyt johtaa kaulan mitalla Yo-Yo Ma, mutta Rostropovich ja nämä sarjat alun perin Madridissa vanhain tavarain kaupasta löytänyt Casals on syytä muistaa. Tulkintana Kuijken on verraton, ja hänellä on periodisoittimet.

 

Mutta Vivaldissimo!

 

”Neljää vuodenaikaa” parempia ja hauskempia teoksia löytyy satoja ja ne riemastuttavat myös siksi, ettei ”absoluuttisa usiikkia” ollut vielä keksitty. Kun kaikki musiikki on ohjelmamusiikkia! Tuulet ja linnut (ja juoppojen kodikas mölinä) ovat sinun päässäi.

McMeekin

 

Sen verran lukijani vaihtuvat, että muutaman vuoden välein on aihetta toistaa samoja asioita. Olen tehnyt useita kertoja selkoa, mitä Timo Vihavainen ja Kimmo Rentola ovat selvittäneet aiheesta Venäjä ja Suomi.

Kysymyksen johdosta kertaan aas, että Rentola kertoo kirjassaan ”Stalin ja Suomi” (Ptava 2015). ”Nopeaa menestystä odottaen Berija käski valmistautua leireillä 26 500 uuden sotavangin pikaiseen saapumiseen. Suomen sotilaspäällystö oli siis tarkoitus sulkea leireille”. Puhe on Katynin kaltaisista aikoista, Siellä surmatiin siis yli 20 000 puloalaista, joiden jäännökset on löydetty.

Lähde: Kimmo Rentola. ”Stalin ja Suomen kohtalo”. Apple Books.”Berijan käsky no. 001445, 1.12.1939, Katyn: Plenniki neob”javlennoi voiny, toim. N.S. Lebedeva ym. (1997), dok. n:o 122.”

He saivat aikoinaan käyttöönsä hyvin salaisia neuvostoliittolaisia asiakirjoja, kuten salaisen poliisi ja armeijan vakoilun raportteja. Se ikkuna ei ollut kauan auki. Putinin kaudella tietojen vaihto on tyrehtynyt, eikä muutosta ole luvassa.

Nyt myös näihin asioihin ja etenkin Suomen kohtaloihin puututaan McMeekinin aivan uudessa kirjassa ”Stalin’s War”.

Minulla ei ole ammattitaitoa arvioida kirjaa, mutta kirjoittaja on brittiprofessori ja ote on akateeminen. Kirjoittaja osaa selvästi arkistotyön ja hallitsee myös kaikkein uusimmat Englannin salaisen palvelun (sotilasvakoilun) historiat.

 

Varoitan muuten niistä. Ne ovat edelleen valikoivia. Sama koskee Yhdysvaltoja. Heillä tosin on syytäkin häpeillä, koska Stalin harhautti mennen tullen Rooseveltia, joka puolestaan kehuskeli – Stalinin teettämien nauhoitusten mukaan – että hän osaa käsitellä Stalinia. Venäläiset olivat vuodesta 1938 porautuneet hyvin syvälle keskeisiin ministeriöihin ja saivat salaisuudet haltuunsa monissa tapauksissa muutamassa tunnissa.

 

Briteillä puolestaan on ne viisi korkean tason vakoilijaa, jotka tunnetaan nimityksellä ”Cambridgen viisi”. Todellisuudessa heitä oli ainakin yhdeksän. Heistä on jopa Wikipedia-artikkeli.

 

Englannista, Yhdysvalloista ja Saksasta sekä luultavasti Turkista on nyt saatu aineistoa, jonka todenperäisyyttä ja uskottavuutta voi miettiä.

 

Perinteinen selitys Talvisodan äkilliseen rauhaan on liittoutuneiden avustushanke, ja se tiedetään, että todellisuudessa Englanti ja Ranska olivat kiinnostuneita Kiirunan malmista. Tässä blogissa olen toistellut, että Stalin hätääntyi saatuaan Turkista, Iranista, Persiasta (Iranista) ja Afganistanista tietoa kontakteista brittien ilmavoimien kanssa. Kolme tai neljä laivuetta pitkänokka-Blenheimeja eli samoja koneita, joita saatiin Suomeenkin, olisi arvioiden mukaan riittänyt iskulla Bakuun ja Kaspian meren lähialueille lamauttanut Neuvostoliiton ja siis Saksan poltto- ja voiteluaineen saannin jopa vuosiksi.

 

Bakun seudun poikana Stalin osasi säikähtää,

 

Pommitusmatka Romanien Ploestin öljylähteille oli helpompi ja lyhyempi.

 

McMeekin korostaa voimakkaasti tätä pommitusuhkaa ja jatkaa sitten Saksan Norjan valloituksella, joka lienee tehnyt Staliniin syvän vaikutuksen. Neuvostoliitossa oli muitakin hienoja suunnittelijoita kuin Tupolev, joilla oli käytettävissään uusin amerikkalainen tieto. Silti Helsinkikin oli heille vähän liian vaikea maali.

 

Ylin opisto

En missään tapauksessa haluaisi Suomeen huippuyliopistoja. 

 

Lehdet julkaisevat amerikkalaisia tai englantilaisia rankingeja.

 

Kun tunnen ihmisiä, jotka työskentelevät noissa ihmeellisissä paikoissa, käytän tilaisuutta tehdäkseni asian mahdollisimman selväksi. Perustutkinnot sikseen, mutta omaa lastani en päästäisi Stanfordiin, Harvardiin tai Oxfordiin. Berkeleyn Boalt School of Law saattaisi tulla kysymykseen, mutta parempi että ei.

 

Perustutkinto eli esimerkiksi maisteri on periaatteessa varsin samanlainen kaikissa kunnon paikoissa. Siksi vihjaisin, että Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Ranskassa on runsaasti jännittäviä paikkoja, joissa voi parissa vuodessa oppia paljon muutakin kuin sen maisterin. Kuten kieltä. Ja miten ihmiset elävät ja mitä he puhuvat.

 

Hyvälle tasolla nousseen armeijamme tulevia kenraaleja muuten koulutettiin vuodesta 1920 erityisesti Ranskassa ja Italiassa…

 

Suomalaisesta koulutuksesta – Helsingin yliopisto ja Aalto eivät ole kilpailijoita. Toimin itse yli 10 vuotta näiden yliopistojen yhteisessä erillislaitoksessa. Kolme tai neljä tyyppiä on kerännyt omat tutkimusryhmät ja kovan kansainvälisen maineen ja rahoituksen.

 

Yliopisto ei ole mikään urheiluopisto. Huippututkimusta saadaan pitkän päälle aikaan vain panostamalla peruskoulutukseen. Suomessa monella alalla peruskoulutus on sakannut. Eräässä vaiheessa tavallisista insinööreistä oli kova pula. Juuri nyt tuntuu, että humanistissa aineissa on vaikeita ongelmia. Rautalangasta vääntäen: esimerkiksi kielet ja kielitiede ovat välttämättömiä esimerkiksi yhä tärkeämmässä tunnistamisessa ja kääntämisessä. Miten saadaan tänne käyttöön esimerkiksi kiinaksi julkaistua lääketiedettä ja venäjäksi kirjoitettua fysiikkaa?

 

Käsitimme 20 vuotta sitten, että kakkos- ja kolmostaso ovat ajautumassa ongelmiin. Juuri nyt ammattikoulutus ja ammattikorkeakoulutus ovat pahassa vaiheessa. Esimerkiksi levyseppä-hitsaajat vietäisiin käsistä, mutta kun heitä ei ole.

 

Sotien välisenä aikana pulavuosien jälkeen käsitettiin, että pelkkä maatalous ei vetele. Julkisen vallan toimenpiteiden jälkeen kotimainen teollisuus muuttui kilpailukykyiseksi tuonnin kanssa ja sellaiset firmat kuin esimerkiksi Kaapelitehdas, Wärtsilä ja Kone ja sitten Imatra ja Outokumpu aloittivat nousunsa. 

 

Perusoppi oli muuten Venäjältä. Mainitsen aina mielelläni painin kultamitalimiehen, insinöörin, vuorineuvokseksi nousseen W. Weckmanin (kuvassa), joka hankki ammattitaitonsa Uralin kaivoksilla tsaarin aikana. Ja sota-aikana yllättävän hyväksi osoittautuneet rautatiet ovat venäläisen ministeri Witten perustyön tuloksia. Onneksi meillä oli paremmat kiskot kuin venäläisillä.

 

Kaapeleitten tuntumassa liikuttiin kauan. Vielä omana aikanani Teknillisessä korkeakoulussa harmiteltiin, että oikulliset vuorineuvokset kävivät etenkin tasaisessa lounasajanhumalassa Otaniemessä ja löivät pajatson tyhjäksi. Teekkarit ja nuoret insinöörit vietiin Helsingin puolelle ja sanottiin, että keksikää pojat jotain mukavaa. Kasku kännykkäteollisuuteen johtaneista laitteista tuntuisi vain hauskalta, ellei muistaisi, että meillä oli jo sota-aikana uskomattoman. hyvä radiotekniikka.

 

 

 

Suomen syy

 

Suomi aloitti toisen maailmansodan marraskuussa 1939. Suomen syy.

 

Demokraattisen päätöksen mukaan Suomi oli siirretty Neuvostoliittoon, ja samalla upseerit, joukko lehtimiehiä ja kirjailijoita sekä vasikkahaallinen kansakoulunopettajia oli teloitettava niskaan ammutuin laukauksin.

 

Mikäpä demokraattien, siis J. Stalinin ja A. Hitlerin, oli päättäessä. Molemmat olivat kehittäneet teloittajakoneiston, jonka vertaa ei ollut historiassa nähty. NKVD ja Sonderkommando + SS. Ja Puola oli jo hoidettu, demokraattisesti.

 

Mutta Suomi rettelöi. Kun Neuvostoliiton oli ymmärrettävästä syystä vedettävä henkeä ja Saksa järjesteli maailmanpolitiikan polttopisteen eli Narvikin ja sulki siten demokraattien oikean siiven porvarikapitalistien hyökkäilyiltä, Suomessa Mannerheim ja Ryti pitivät yllä korkeita suhteitaan Englantiin. Ne romahtivat, kun Ranska kaatui ja melkein veti Englannin perässään.

 

Outoa ettei Suomessa tälläkään hetkellä osata kirjoittaa maan hankkiutumisesta Saksan liittolaiseksi unohtamatta perussyytä: Euroopassa ei ollut vuodenvaihteessa 1940-1941 muita kuin Saksan liittolaisia. Venäjä ja Saksa olivat liittolaisia. Joka suunnalta saarrettu Ruotsi oli mielin kielin Saksan suuntaan. Vain Sveitsissä oli vuorilla kolme tuhatta pesäkettä ja valmius jättää kaupungit hyökkääjälle niin että Hitlerkin uskoi sen seudun valloittamisen kannattamattomaksi. Jopa Yhdysvalloissa vahva ja varakas joukko arvioi taloudelliset yhteistyönäkymät Suur-Saksan kanssa hyviksi.

 

Suomi teki oharin. Hitler oli huomannut, ettei Neuvostoliiton armeijasta muka ollutkaan mihinkään, ja päätti hyökätä myös itään, vaikka länsi oli vielä vähän kesken. Ja Suomi ilmoittautui heti mukaan tähän hankkeeseen ja tarjosi lähes neljänneksen tarvittavista divisioonista. Ne olivatkin ainoat, jotka kykenivät sotimaan Leningradin kaupungin tehtaiden tärkeimmän huoltoreitin, Muurmannin radan suunnassa. Saksa sijoitti sinne sotilaita neljännesmiljoonan, mutta niillä ei tehnyt mitään.

 

Jos joku olisi ampunut Hitlerin ajoissa eli 1941, Saksan eurooppalainen unioni olisi ollut hyvin vahva. Suurin hölmöys ei ehkä ollut Barbarossa-hyökkäys kesäkuussa 1941, vaan sen toteutus. Alueiden valloitus oli kyseenalainen siunaus, kun Saksalla ei ollut ilmavoimia estämään teollisuuden evakuoimista turvallisen kauas, ja sen Neuvostoliitto teki. Se merkitsi pitkää sotaa, johon Saksalla ei ollut rahaa.

 

Sodan voittaa se, jolla on eniten rahaa (siis teollisuutta ja energiaa), ja Yhdysvalloilla oli, kun Japani oli ystävällisesti tehnyt sen, mihin Roosevelt ei pystynyt: ajamaan maan sotaan Eurooppaa eli siis Saksaa vastaan. Sodan lopputulos ei ratkennut Stalingradissa, vaan Pearl Harborissa joulukuussa 1941. Amerikkalaisilla muuten oli öljyä itsellään ja lähialueillaan, toisin kuin Saksalla.

 

Ja miksi Stalin jätti maailmanvallankumouksen tekemättä? Saksan kaupunkien pommittaminen oli osoittanut, että Länsi pystyisi lamauttamaan Romanian ja Kaspian öljylähteet.

 

Lentävän linnoituksen (B-17) suurin lentomatka oli 3200 km ja pommikuorma n. 8 000 kiloa. Ja sittenhän oli B-24 Liberator. Ja niitä oli paljon.

Filiban

 

Biden toimi säpsähdyttävän oikein.

 

Sotahistorioissa ja strategian oppaissa on kaikissa sama vika. Ne loppuvat kesken. Sodan lopettaminen eli aselepo ja rauha on hyvin vaikea asia. Paljon liikekannallepanoa vaikeampaa on sen purkaminen eli miesten ja aseidenvieminen pois.

 

Vergilius aloitti monin kohdin yksitoikkoisen kirjansa väittämällä laulavansa miehistä ja aseista. ”Aeneas”. Arma virumque cano… Lukemisen voikin lopettaa siihen. Paljo vanhempi ”Odysseia” on kaiken myöhemmän kirjallisuuden ja leirinuotioilla ja savupirteissä kerrotun varhainen esikuva. Sen kanssa ei tule aika pitkäksi.

 

Suomi suoriutui suurenmoisesti syyskuulta 1944 jouluun ja itse asiassa kevääseen. Vaalien ja Fagerholmin hallituksen jälkeen Suomen rauhanneuvottelijat saivat Pariisissa heinäkuussa 1947 sen ikävän tiedon, että edessä oli lähtö kalliin viinan maahan. Rauhansopimus oli valmis. Ja tosiaan pari ministereistsä oli lopullisesti alkoholisoitunut. Meidän poikia ei päästetty edes Luxenbourgin palatsiin kuin käymäseltään. Siksi he joutuivat ryypiskelemään lähistön matkustajakodeissa.

 

Suosittelen hiljaista hetkeä. Siinä rue Vaugirardin puolella saattaa nukkua nykyhumalaisia pahvilaatikoissa, mutta puisto on iso ja kaunis ja tuttu Edelfeltin maalauksista ja Proustin romaanista.

 

Jos kysytte asiantuntijoilta, miksi Stalin suostui lopettamaan vihollisuudet jo syyskuussa -44 eli melkein vuotta ennen suursodan loppumista suurilla rintamilla, saatte luultavasti joko virheellisen tai valheellisen vastauksen. 

 

Oma vastaukseni on: emme tiedä. Minulle riittää vastaus: Neuvostoliitossa ajateltiin, että tämänhän ehtii. Pidän totena monien asiantuntevien ikätoverieni kiistämää selitystä, että suomalaiset olivat repineet kesäkuun suurhyökkäykseen tarkoitetut erittäin vahvat puna-armeijan joukot niin pahaan kuntoon Saksan ilmavoimien ja tykkien turvin, että olisi tarvittu siihen väliin hiukan järjestelyjä.

 

Lisäksi epäilen, että USA ja Englanti olivat luovuttaneet Suomen Neuvostoliitolle jo Teheranissa ja Jaltassa. Kivi kengässä oli Puola ja sitten tietenkin Berliini. Haluaisin tietää, mitä Stalinille tapahtui 1946. Siihen asti hänen politiikkansa oli ollut erittäin johdonmukaista. Asiasta on uusi kirja, johon aion perehtyä (McMeekin).

 

Mukana olleet muistivat muistuttaa, että kotiuttaminen venyi venymistään syksyllä. Useat lähteet toistavat yhtäpitävästi, että Suomi piti armeijaa erittäin tietoisena siitä, että Neuvostoliitto oli jo ottanut tavakseen vierailla milloin milläkin perusteella naapurin puolella aselevon jälkeen. Esimerkiksi Romaniaan tultiin suuremmallakin joukolla.

 

Jokin määrä liioittelua näyttäisi sisältyvän asekätkentäjutun korostamiseen. Sitä ei tarvitse korostaa, että kevyttä aseistusta piilotettiin hyvin järjestelmällisesti eri puolille maata. Minä tiedän, missä Kauhavan iso asekätkö on. Sitä ei ole purettu. Toisin kuin monet pidän sotakorvauksia siunauksena. Työtä riitti, ja keskittyminen koneisiin ja laitteisiin oli maalle hyväksi. Paasikivi ja Kekkonen olivat täysin tietämättömiä mielialoista ja valmiuksista. Molempien tiedot maailmanpolitiikasta olivat hatarat ja jopa suhteet Ruotsiin sattumanvaraiset. Ja sitä kautta kuitenkin kulki raha ja tieto.

 

Tieteestä ja tiedosta

 Kuva xderoxnostalgia.com

 

Tieteellä ja taiteella on edelleen ylimääräinen sädekehä. Molempien alueella askarrelleena en näe niissä mitään sen ihmeellisempää kuin korkeushypyssä. Joku hyppää 230, ja se edellyttää poikkeuksellista lihaksistoa ja ainakin 15 vuoden työtä. Kohta joku hyppää 231 jne. Ihmiskunta tai kansakunta eivät tule sen kummemmiksi.

 

Biokemisti kehittää yhdessä 70 kaverinsa kanssa lääkkeen, jolla on yönteisiä vaikutuksia harvinaiseen sairauteen. Muutaman vuoden kuluttua kehitetään toinen, parempi lääke, eikä tämä ensimmäinen saavutus jää edes historiaan.

 

Jokin kokoonpano rakensi 1950-luvulla Kansallisteatteriin ennennäkemättömän hienon tulkinnan Tshehovin ”Vanja-enosta”. Siitä ei ole käytännössä mitään jäljellä. Jokainen uusi joukko eli uusi näyttelijä- ja ohjaajapolvi aloittaa alusta uudelleen.

 

Pehmeissä tieteissä pelkkä löytäminen hyvän onnen turvin ja sen jälkeen tehty ahkera ”postimerkkeily” eli aineiston järjestely voi muuttaa maailmaa. Säveltäjä Antonio Vivaldi oli puoli vuosisataa sitten lähes tuntematon. Juuri ennen sotia löydettiin 80 paksua kirjaa hänen painettuja nuottejaan. Vain ”Neljä vuodenaikaa” oli jotenkin tiedossa, mutta sitä pidettiin puolittain viihteenä. Nyt nähtiin, miksi muiden ohella Bach piti Vivaldia suurena mestarina ja sovitti ja soitinsi hänen teoksiaan. Siellä olisi 90 oopperaakin, joista vain kahta on kai esitetty vakavissaan. Ja mitä tulee ravitsevaan kuuntelumusiikkiin, en tiedä parempaa – paitsi ehkä J.A. Hasse ja tietenkin Pergolesi + Monteverdi. Bach ja Händel vetävät vakavaksi. Niihin on keskiityttävä.

 

No tämä oli esimerkki musiikkitieteestä. Taidehistoria on mullistunut fysikaalisten ajoitus- ja alkuperän määritysten tultua, mutta silti tarvitaan tutkijoita, koska toden totta oma aika ei aina näe teosten arvoa. Muistaakseni van Gogh, jonka Amsterdamissa oleva laaja tuotanto on vaikuttanut minuun voimakkaammin kuin ehkä mikään muu (paitsi 1400-luvun flaamilainen taide), myytiin ronttisummalla ja halavalla. Ja ainakin Modigliani samaten. Mutta ei Picasso, vaikka hänenkin varhaistuotantoaan pidettiin huijauksena.

 

Kuka keksi xeron? Voin vakuuttaa, että xero-kopio helpotti elämää. Sitä ennen oli koppuraisia märkäkopioita ja loputon puuha hiilipaperien kanssa. Itse käytin kukkeimman nuoruuteni naputtamalla, kumittamalla ja ompelemalla (!) konsepteja, joista valmistettiin taltiot ja asianosaisille menevät kappaleet ja jäljennökset.

 

Ei kukaan keksinyt. Eräs Carlson oli esittänyt sinänsä aika selvän sähköä johtavaan pulveriin perustuvan periaatteen 1938 ja eräs pikkufirman johtaja Wilson sai päähänsä kehitellä idean laitteeksi asti 50-luvun lopulla, ja 20-luvun päättyessä keksintöä mainostettiin kaikkien aikojen hienoimmaksi. Nimi on väännetty kreikan kielestä, ”kuiva-kirjoitus”.

 

Ja Microsoft ja Apple löivät uranuurtajan (Palo Alto Research Center) laudalta, vaikka se otti käyttöö graafisen käyttöliittymä ja hiiren eli loi henkilökohtaisen tietokoneen. Kovalevy ja käyttöjärjestelmä olivat näet huonoja. Ja PC eli oma tietokone oli sensaatiomainen keksintö, jota kukaan ei ollut osannut edes kaivata.

 

Niin se menee. Kuka keksi henkilöauton? Vastaus on väkisin pitkä ja mutkikas ja itse keksintö huono, lähes tuhoisa. Ja missä viipyy lentoauto? Ja miksi drone tuli käyttöön niin myöhään? – Siksi että tiedettä ja tekniikkaa ei oikeastaan voi ohjata. Neuvostoliitto on esimerkki maasta, jossa keksittiin vaikka mitä mutta toteutettiin hämmästyttävän vähän (paitsi aseita ja asejärjestelmiä ja avaruuslaitteita.)