Moite

 

Johtaja sanoi lakimiehelle, millainen päätös on tehtävä yhtiökokouksessa. Lakimies vastasi, että jos noin tehdään, se päätös on moitteenvarainen. “Kyllä minä moitteet kestään”, johtaja karjahti ja poistui ovet paukkuen.

Ehkä hän meni kysymään paremmalta lakimieheltä. Mielellään siitä maksaakin, kun saa haluamansa ja kunnioittavasti muotoillun vastauksen.

Mitättömyys  oi olla tuloksena, jos teko tai asiakirja ovat väitteenvaraisia tai moitteenvaraiia. Edellinen tarkoittaa pelkkää lausetta. Tuomari kysyy oikeudessa Ville Vilkastukselta:” Tämä Kalle Kulkevainen ilmoittaa, että te olette lainannut häneltä sata markkaa.” Puhuteltu vastaa:” Kiistän.” Se tarkoittaa, että en ole lainannut. Ja seuraavaksi lainan vaatijan pitäisi esittää todisteita. Ellei sellaisia löydy, tuomiota ei tule.

“Moite” tarkoittaa tässä yhteydessä oikeudenkäynnissä esitettyä vaatimusta, että testamentti, kauppakirja tai vastaava todettaisiin esitettyjen perustelujen johdosta pätemättömäksi eli vailla oikeudellista merkitystä olevaksi.

Tämä oli johdanto. Nyt tulee asia:jotkut lakimiehet ja pari lääkäriä voihkivat julkisuudessa, että tekoäly tulee ja vie heiltä työn.

Suosiota saavat monesti sanat, jotka ihmiset luulevat ymmärtävänsä, vaikka totuus on toinen.

Tekoäly on samanlainen sana kuin “tekonahka”, jota ei kai saakaan käyttää markkinoinnissa. Näyttää nahalta, mutta ei ole. 

Isoisällä on tekohampaat. Ne voivat näyttää oikeilta, mutta eivät ole. Tekokukka ei ole peräisin kukkapenkistä. Minusta oli hienoa, kun eräillä naapureilla oli ennen salin pöydällä maljassa tekohedelmiä. Omenat ja päärynät oli veistetty puusta ja maalattu. 

Peruukki oli ennen “tekotukka”. Ilkeät isot pojat sanoivat meille pienille, että Telex-tekomunat teidänkin tenaville. Sana tarkoitti ehkä guttaperkaa. Myöhemmi se alkoi tarkoittaa teleprintteriä.

Vähäkin oikeudellinen neuvonta on kadonnut maastamme. Itse jo totuin siihen, että kun vastasin sävyisästi mummo-kullille tai setämiehille sanomalla, että pitäisi tehdä testamentti, nämä myöntelivät, että heillä on jossain Uusi testamentti.

Niin kauan kuin oli vanhan kansan herastumareita eli kokeneita lautamiehiä, maakylissä saatettiin jopa osata tehdä testamentti. Oli myös ihmisiä, jotka tiesivät, ettei lainhuuto satu korviin. Itse olin kuulemassa, kun tuomari sanoi tuomitulle, että “tästä päätöksestä saa valittaa… hovioikeudelle”, ja tuomittu räpytteli hetken silmiään ja puhkesi valittamaan:” voi-voi-voi-voi”.

Ainakin maksullinen tekoäly vastasi melkein oikein kysymykseeni “mitä tarkoittaa moitekanne”. Kysymykseen “mitä merkitsee saannonmoite” se ei vastannut mitään. (Saanto on esimerkiksi kauppa, vaihto tai lahja - mutta ei lankeamispantti).

Meillä ei kuulu yleissivistykseen, miten ja mistä avioero haetaan,, ja lapseksi ottamista eli adoptiota koskevat asiat ovat vaikeita.

Oikeudellisen neuvojan laita on hiukan sama kuin lääkärin tekemän diagnoosin. Kysyin taannoin tutulta lääkäriltä, kuinka moni potilas nykyisin on googlannut itselleen taudinmäärityksen ja siihen lääkkeet. Lääkärini, joka on miellyttävä ihminen, katsoi lattianrajaan ja vastasi:” Kaikki.” Hän ei siis jatkanut, mitä olen kuullut muualta, että potilaa, siis nykyielellä “asiakkaat”, tahtovat kivenkovaan myös itse sopivaksi arvioimansa lääkkeet.

Kauas on edetty niistä ajoista, kun muuankin lääkäri, joka tunnettiin etukirjaimilla YP”, määräsi kurkkusyöpään Sisu-pastilleja tai salmiakkia.

Tekoäly ei auta erinäisissä arjen ongelmissa. Arvaatte varmaan, mitä se saisi irti kysymyksestä “mikä on luvallinen sitaatti tekijänoikeudessa”, kun lakiteksti sanoo:” Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.”

Mitä on julkistaminen, kun laissa määrätään myös julkaisemisesta; miten määritellään hyvä tapa tällaisessa yhteydessä; mitä tarkalleen merkitsee lainaus; miten selvitetään ja todistellaan tarkoituksen edellyttämä; entä laajuus - joskus oli sellainenkin sääntö, että korkeintaan sata sanaa…

Ainakaan minä en ole huomannut, että tekoäly osaisi kysyä oikein.. Se onkin paljon vaikeampaa kuin vastaaminen. Ja muua viulua hyvin soittanut kirurgi sanoi, että taudinmääritys on oikeastaan taiteellinen eikä tieteellinen tehtävä.

Tuottamus

 

Otsikon sana tarkoittaa, että tapahtuma on jonkun syytä, vaikka tämä ei olisi tietoisesti tavoitellut sitä.

Valitettavasti lakimiesten kieli on kankeaa. Ero on iso - eräässä keskiajan maakuntalaissa kirjoitettiin kuninkaan murhasta, että tämä on tihutyö (nidingsverk), sillä joka sellaisen tekee, särkee jumalien lukot.

Hyvä historiankirjoittaja, ikätoverini Kershaw, sanoo ryhtyneensä opsikelemaan saksaa ja selvittämään natsismia, kun juureva baijerilaismies murahti hänelle vuonna 1975, että jos me olisimme pitäneet vain yhtä, ei olisi nytkään kommunisteja kenenkään niskoilla - mutta jutkut ovat syöpäläisiä.

Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin saksalaiset professorit kävivät kulttuurisotaa, jonka tiivistäisin peräti lyhyeksi kysymykseksi: oliko Hitler hallintoineen tapahturma vai tuottamus.

Vielä 1990 joissakin yliopistoissa opetettiin, että sodassa sattuu.

Mieleeni tulee ruotsinmaalainen upseeri, joka johti myös vähemmän kunniakkaita piirteitä sisältynyttä Tampereen valloitusta huhtikuussa 1918 ja sai kuulla, että koko komppania pohjalaisia vapaaehtoisia oli kaatunut. “Sodassa tulee aina kaikenlaisia harmeja.”

Yksi Kalevankankaalla kaatuneista oli vaimovainajani veli, koulupoika, aseenaan pienoiskivääri. Hiukankin koulutetut vapaaehtoiset tiesivät, ettei kohti konekiväärejä ollut viisasta hyökätä varsinkaan syvässä hangessa, ja pysyttelivät vähän loitommalla. 

Olen silmäillyt Tuomas Hopun hyvin laadittuja kirjoja kansalaissodasta siksi, että talvi- ja jatkosodan syitä edelleen etsittäessä on samalla jäänyt mielestä, että vuoden 1918 tapahtumat ovat edelleen myös tutkijoille epäselviä, ja samoin tietysti niille, joille tavanomaiset koosteet tai menneiden vuosikymmenien tarinat eivät oikein riitä.

Toinen syy oli löytää syyt äidinisäni vanhoilla päivillään itse kirjoittaman muistelman sisältöön. Kertomus hänen omasta punakaartilaisuudestaan ja sitä edeltäneistä patteritöistä Helsingin seudulla ovat usein kohdin paikkansa pitämättömiä. 

Vammalan seudulla 22-vuotiaalla, riuskalla miehellä ei ollut mahdollisuutta jäädä ulkopuoliseksi ja siis päätyä suuren karavaanin mukana Lahden Fellmanin pellolle. Näin varmasti oli Vammalan polttamisen jälkeen ja kun sen seudun kaartilaiset olivat käyneet tuhoamassa arviolta 450 rakennusta Lempäälästä ja Vesilahdelta, kukaties vedenjakajaksi kasvaneiden Laukon häätöjen muistoksi. 

Sitä vastoin tekstissä on paljon hienoa ajankuvaa, josta kirjoittaja itse, osaavaksi ja tunteilemattomaksi tiedetty mies, esitti suullisesti yhteenvedon, kun olimme viimeisen kerran yhdessä saunassa vuonna 1983. - Raakuus. 

Mitä mahtoi merkitä ennen luennoimani “mentaliteettien historia”, jos mitään?

Saksalaiset, suosituimpana mielipidekirjoittaja Spengler, todistelivat Länsimaiden tuhoa. Britit eivät olleet varsinaisesti muuta mieltä. Toynbee tuntui kiteyttäneen tunteet. Venäjällä Dostojevski ja Tolstoi opettivat ihmiset maustamaan mahdollisen ajattelunsa saarnolilla ja sattumien korottamisella välttämättömyyksiksi.

Juuri kukaan ei huomaa, että ajattelu ja sen sisällä mielenlaatu muuttuvat samalla kun olot muuttuvat. Kun auto tulee käyttöön, ilmestyvät pappiloiiden ja kartanoiden seinustoille koristekasvit, koska ne kertovat satunnaisellekin kävijälle asumuksen ylhäisyydestä, ja pian näkyy pelargoni mummonkin ikkunalla. Maalaisten pukuun ilmestyy kiiltäviä nappeja ja kirjavia liivejä. “Löytyy ultaa kupiksi, jos talonpoika tahtoo; hopeaa housun napiksi, ken kaluksi sen kahtoo.”

Jotenkin jalostuneeksi väitetyn vanhan maalaisyhteisön liikkeellä pitäviä voimia olivat kateus ja kauna. Kaupungissa se ei ollut niin väliksi, koska köyhille ja vähäväkisille oli oma ghetot, sellaiset kuin Laukon raakalaismaisesti toteutetuista häädöistä tunnetun paroni Standertskiöldin etunimen mukaan nimetty Hermanni ja siinä vieressä ehkä rahankipeyttä kuvastava Toivola. Viipurissa oli Monrepos, “minun rauhani” (mon répos).

Ajatus liittyy tekniikkaan. Jopa Los Angelesin rakennettiin uusi moottoritie (Santa Monicaan), koska sellainen on helppo sulkea rampeilta. Ainakin kaksi kertaa on koettu, ettei vihainenkaan mellakoija jaksa juosta 10 kilometriä, edes verinen kirves kädessä.

Kartta

 

Edellinen kirjoitus, “Kartta kalliossa”, kuvaili meitä kaikkia, joiden maailma ja ajattelu on ennennäkemätön. Tarkoitan maailman kuvaa. Se on varmaan lähellä käsitettä “maailmankuva”. 

Selitin, että droonin korkeudelta näemme sellaista, mitä ihminen ei ole koskaan ennen nähnyt. Näkymät lentokoneesta ja myös Kuusta nähty ja valokuvattu maatamo ovat tämän rinnalla erikoisuuksia.

Selitin näin, että Putinin ja Trumpin kaltaiset hahmot eivät ole syy, vaan seuraus. “Paha ihminen” on selitys, jonka opimme vähäisinä lapsina, ja pidämme siitä kiinni vähintään puolitajuisesti. Monille meistä tuntuu todelta uskontojen käsitys, että olemme kaikki pahoja, ainakin ellemme suorita säädettyjä menoja tai maksa papeille.

Olen listannut rinnakkain tekniikan & tieteen muutoksia kulttuuri-ilmiöiden kanssa. Kulttuuri-ilmiöistä tärkein on selvästi sota, varsinkin kansanmurha. Tšingis-kaani voi olla kaikkein suurin yksityinen vaikuttaja, vaikka meidän on tämänhetkisellä ymmärryksellämme vaikea ajatella näin. Hänen harrastamansa hirmuteot - parikymmentä tuhatta ihmistä hengiltä tuosta vain - on kauppatieteiden kielenkäytössä “saneeraus”, joka teki tilaa hyvin merkittäville muutoksille hallinnossa ja elinkeinoissa.

Tämä kuulostaa hyvin ikävältä ajattelulta, mutta toisaalta esimerkiksi monin tavoin menestynyt Eurooppa on 1300-luvun suuren ruton eli Mustan surman välittömästi liikkeelle panema ilmiöryhmä. Kun väestöstä men neljännes parissa viikossa, työvoiman kysyntä ponnisti pilviin, hintataso muuttui ja hyvin monet kirpun nylkijät keksivät joutsaan renessanssin, kun ei muutakaan merkittävää tullut mieleen.

Tekniikka ja tämä “kulttuuri” seuraavat toisiaan. Syyn ja seurauksen suhteesta en osaa sanoa mitään ja itse termistä, joka tarkoitti aikoinaan vain viljelyä, ajattelen samoin kuin E. Leino - “...kyltyyri / mitä se on se kyltyyri / kas, siinäpä pulma on jyyri”. 

(Kirjoittajan mukaan runo on kirjoitettu Helsingin murteella, ja sen viimeinen säkeistö sisältää yhä ajankohtaisen kysymyksen - “Tuhatkarvainen on kyltyyri – / se on Kiinassa Kiinaan myyri – / mut Suomessa Suomen kyltyyri / tuon kaiken on karrikatyyri”.

Tiedättekin varmaan, mikä aiheutti kaikessa rauhassa keksityn valokuvauksen nopean ja sitten ilmiömäisen kehityksen. Matkailu, joka oli keksitty Englannissa, ja siihen liittyen kuvakortti, jollaisilla voitiin todistaa vielä kotosallakin, että on oikein matkoilla käyty - ja sota. Asetelmia on toki jo Krimin sodasta, mutta saksalaiset ja ranskalaset kuvasivat kuumailmapalloilla piiritettyä Pariisia 1871 ja selvittivät näin tykkien sijainnit ja joukkojen keskitykset.

On hiukan vaikeatajuista ymmärtää Internetin ja älypuhelinten jättiläismäinen merkitys. Se on suurempi kuin 1800-luvun lopun vallankumoukset, rautatie ja muu teollistuminen puhelimineen, lentokoneineen ja synteettisiin aineisiin (muovit, lääkkeet, räjähteet) korotettuna potenssiin kaksi.

Neuvokaa te minua.

Venäläisistä sanotaan jotain, mikä on totta myös suomalaisista. Kun jotain pitäisi tehdä, vedetään lippa oikein alas ja puristetaan silmät kiihkeästi kiinni. 

Kuvassa lakki ilman Kemppistä. Malli ei ole “Heikinheimo”, vaan vallasväen Kielin regatassa jo yli sata vuotta sitten käyttämä. Toisin sanoen keikarointia. Se voi oll perinnöllistä. Isäni kai kyllästyi kuusi vuotta käyttämiinsä suikkaan, huuvaan ja koppalakkiin ja hankki baskerin. Muistan tavanneeni sen pohjasta tekstiä “Cote Basque”. 

Huuva muuten oli nahkainen, päätä mukaileva  lentäjän lakki. Jokaisella pikkupojalla piti olla saman tyyppinen, kankaasta kursittu jäljitelmä ja siinä nykyajan ihme, leukanauhassa neppari.

Juuri aikuistuneena käsitin Pariisissa, että hieno asu on baskeri päässä, leipä kainalossa ja tumppi huulessa.

Kulttuurin voiman näkee yhdellä vilkaisulla. Miksi miehen paremmassa paidassa on kaulukset, joilla ei tee mitään, ja mitä perua on miehen puvun takki, joka ei suojaa eikä lämmitä? Onko syy valmisvaateteollisuuden salaliitto? Ei. Vaatteet ovat kartta. Ihminen mallintaa itsensä.

Kartta kalliossa

 

Sellainen kartta kuin kartta.paikkatietoikkuna.fi on monin tavoin mieletön ajatus.

Hyvässä, ehkä parhaassakaan kartassa, mikään kohta ei ole oikein. Tai ehkä ihmisen terävän näön alue, joka on pienempi kuin suoraksi ojennetun käden sormen kynsi, on oikein. Mutta ongelma on se, että kartan kaikki pisteet ovat suoraan ylhäältä nähtyjä, eikä mitään näkökentän ja nähdyn perspektiivin kaltaista ole.

Kreikkalais-roomalainen antiikki oivalsi ja ratkaisi ihmisen näköisyyden ongelman. Jotkut edellee olemassa olevat veistokset ja rintakuvat ovat mahdollisesti erittäin näköisiä, vaikka emme saa koskaan tietää. Arvattavasti merkkihenkilöiden kuvat olivat sopivasti kaunisteltuja. Antiikin värit ovat kadonneet melkein kokonaan. Muotokuvamaalauksia on hyvin vähän. En tiedä niiden näköisyydestä. 

Koulukirjoissakin kerrotaan, että varhaisen taidehistorian (Winckelmann) ihannoima veistosten ja temppeleiden jalo valkoisuus oli väärä luulo. Sen varaan rakennettiin kuitenkin ainakin 200 vuotta, vaikka jo Nietzsche oli tuominnut meidän tarinamme itsestämme, tämän hetken sanoin “narratiivit” keksityiksi valheiksi. Niebelungenin ja Eddan seuraan, mutta myös W. Scottin ja Hugon joukkoon, kuuluu muun muassa Kalevalamme.

Koska menneisyytä ja tulevaisuutta ei ole olemassa, siinä mielessä kuin me käsitämme asian, keksitään jotain.

Siten Putinin pyhä ja vanha Venäjänmaa tai USA, josta on taannoin tehty uudelleen suuri, eivät ole poikkeuksia, vaan pääsäännön mukaisia. Loistavan tai kaltevuudessaan kauhean menneisyyden keksivät myös ihmiset itselleen.

Ajatusten lukeminen ei teknisesti oikein onnistu, mutta aisteista tiedämme, että esimerkiksi näkökuvamme on merkittävin osin oman keskushermostomme muokkaamaa ja parantelemaa. Emme näe sitä mitä katsomme.

Kiilopäällä ainakin oli iso puuhun veistetty kohokuva Saariselästä. Ajatus on huono, koska mittakaava on väärä. Jos kymmenen senttiä kartalla on 1 kilometri maastossa, sadan metrin korkeusero olisi 1 sentti.

Ehdotankin nyt muistaessani, että Urho Kekkosen kansallispuiston nimi muutettaisiin Saariselän kansallispuistoksi. On se jotenkin noloa , että puistohankkeeseen kyllä osallistunut ja etenkin Sodankylän ja Inarin kuntien tiukkaa vastarintaa nujertamassa ollut presidentti on edelleen kuin jokin Ceausescu nimellään noin näkyvissä. 

Pilapiirtäjä kuvasi aikoinaan “Kekkoslovakian” valtamiehet presidentinlinnan parvekkeella ottamassa vastaan taukoamattomia suosionosoituksia. Luulen että hyvinkin pian tämä eräs liian pitkää kravattia käyttävä presidentti ilmoittaa muuttavansa valtionsa nimen: Trumpland. Samaa tyyppiä kuin Disneyland. “Amerigo” on vain italialainen etunimi, sukua nimelle “Enzo”. Toista se on Christopher, Kristuksen kantaja. “Columbus” taas tarkoittaa oikeastaan kyyhkystä eli pulua.

Näitä on poliitikkoja, jotka Kristuksen tavatessaan hyppäisivät reppuselkään, kannettaviksi ja vielä hoputtaisivat. Siitä saisi syntisäkin halvalla.

Mitä tästä? Nykyisinhän juuri paikkatiedot ovat niin hyvin hallinnassa.

Tuo kravattimies tuli mieleeni, kun blogini kommentoija, arvostamani, asioita ajatteleva ihminen, oli päätynyt poliitikko Arvo “Poika” Tuomiseen ja viittasi siihen, ettei kukaan oikein vieläkään tiedä, mikä hänen huimista tarinoistaan 1920-luvun Moskovasta 1980-luvun Tampereelle, pitää paikkansa ja mikä ei. Hänen kolme Neuvostoliitto-kirjaansa ovat sensaatiomaisen hyviä, ja ainakin “Kremlin kellot” suorastaan pitäisi monen lukea. Mutta emme siis tiedä tämän Otto Ville Kuusisen suojatin tarinoiden todenperäisyydestä paljon, emmekä saa tietää.

Olen tavannut miehen. Joskus satuin myös näkemään hänet ja Väinö Linnan kahdestaan kävelemässä Tampereen Hämeenpuistossa. Ja tunsin hyvin hänen ystäviään, jotka tiesivät, että hänen vastauksensa kevyeen päivällispöydässä esitettyyn kysymykseen poliittisen tilanteen pääpiirteistä saattoi kestää 11 tuntia niin että isäntäväki kävi vuoroon nukkumassa yön pitkinä tunteina. 

Poika Tuominen oli mytomaani. Mytomaani on patologinen eli sairaalloinen valehtelija. Sana viittaa henkilöön, joka sepittää tarinoita pakonomaisesti, usein ilman selkeää hyötyä, ja uskoo toisinaan omiin valheisiinsa. 

Tuo on hakuteoksen antama, riittämätön selitys. Suuri kertoja on myös pakonomainen valehtelija - sellainen kuin Mika Waltari. Niinpä otan malla, vaikka olenkin vähäpuheinen poika Pohjanmaalta.

Mutta minä tiedän totuuden. Kirjoittaja oli Mauri Sariola 1960. ”Totuus on armoton”. Nin oli Sariolakin. Kun hän pääsi puhelimessa alkuun, siitä ei selvitty alle tunnissa, eikä suunvuoroa saanut. Hänen kirjansa sopivat hyvin huonohampaisille, koska juonet ja juonenkäänteet olivat valmiiksi pureskeltuja.

Sellaisia maisemia, joita nyt näkee joka päivä televisiossa, eli droonilla kuvattuja matalia näkymiä, eivät monet ole ennen nähneet. Kun pääsin joitakin vuosia sitten nosturiauton korissa kamerani kanssa parinkymmenen metrin korkeuteen, en tuntenut taloani, pihaani. lähiympäristöä, jossa olen kulkenut yli 50 vuotta. Tässähän ei lentele pieniä lentokoneitakaan, ja niiltäkin tuollainen alle sata metriä lienee kielletty.

Vastaavasti kartat olivat antiikin yritelmistä yli keskiajan rantaviivan perusteella tehtyjä ylimalkaisia yritelmiä. Siitä päättelen, että meille tavallinen topografikartta olisi ollut vielä taannoin katsojalle käsittämätön. Ylin aron kuvaaja Tšehov ei olisi tuntenut tutuinta aroaluettaan kartasta.

Ja heittoni - entä jos nuo kuuluisat luolamaalaukset ovat osittain - karttoja. Muutamien kymmenien tuhansien vvuosien takaiset ihmiset olivat kovia kulkemaan. Heitä nimitetään metsästäjä-keräilijöiksi. Heitä siis kiinnosti, mistä metsästää ja missä keräillä. Miten pääsee jonnekin sinne ja sieltä takaisin. 

Tämä on vain utuinen ajatus. Kukaties e tuli mieleenki, kun luin hyvin kauan sitten, että paikannimi “Kauhava” kenties johtuu siitä, että joki on (hiukan) kauhan muotoinen.

Mutta sitähän kukaan ei tiennyt eikä varmasti olisi tullut ajatelleeksi, vaikka olisi tallustanut kauha kourassa ne muutmat kymmenet kilometrit.

Ja siitä päädyn seuraavaan runollisuuteen. Olisi loogista, että paikannimetkin olisivat karttoja. uomessakin monen joen nimi on “joki” (Kymi, Kemi). Loogista, eikö totta.

Entä jos

 

Entä jos kirjapaino kesittiin jo noin 5 000 vuotta sitten?

Entä jos kirjoitus ja tallenne on perinteisesti sekoitettu toisiinsa?

Hakuteoksissa on tapana aloittaa tämän asian käsittely Sumerin nuolenpääkirjoituksesta, jollaista on kuvan poltetussa savessa. Kohta mainitaan Egypti, Intia ja Kiina, kunnes tulleen foinikialaisiin yhdistetty äännekirjoitus muutti käytännöt. Tämä “Foinikia” ei ehkä ollut valtio tai kana noiden sanojen nykyistä muistuttavassa mielessä. Heidän kohdallaan mainitaan usein “kanaanilaiset”.

Artikkeleissa oudostuttaa sodankäynnin puuttuminen kirjoituksella edistettyjen tarpeellisten taitojen luettelosta. Veronkanto ja vaurauden hankkiminen eivät välttämättä vaadi muistiinpanoja.

Sekään ei oikein korostu, että kun hyvin vanhat veistokset ja kallioon hakatut kuvat osoittavat mitä suurinta ammattitaitoa, kirjoittaminen lienee ollut sitä mitä suurimmassa määrin.

Sivuutamme sen, että juuri kukaan ei osannut lukea. Jopa poliittinen propganda esitettiin kernaasti kuvasarjoina, kute Rooman Trajanuksen patsaan tuhansia kuvia käsittelevä friisi. sen lukemine ei ollut käytännössä mahdollista, vaikka kahden puolen oli aikoinaan talot. Kuvien lukeminen ei liene ollut toivottavaakaan. Vielä melkein omana elinaikanamme esimerkiksi uskonnollinen viesti ja etenkin diktaattoreiden sanoma esitettiin kernaasti rakennuksilla ja seinämaalauksissa tai lasi-ikkunoilla.

Itse Hitler näyttää olleen saman hengen lapsia kuin Trump. Kesken muiden kiireiden, kuten sotien, hän heittäytyi halukkaasti suunnittelemaan etenkin arkkitehti A. Speerin kanssa ennen näkemättömiä rakennelmia. Ajatus lienee tarttunut Ranskan Versaillesista tai miksi Pariisista, jossa kirkkokin oli komeampi ja paljon vanhempi kuin Berliinissä.

Ajatukseni: tätä nykyä julkisuudessa välillä mainittu lukutaito oli hallitsevan luokan silmissä turha ja ehkä vaarallinenkin muoti. Ja Venäjän vallankumousta puuhattaessa 1917 jaettiin kyllä jokin määrä lentolehtisiä, mutta harvinaiset lukutaitoiset sotamiehet käärivät niistä sätkiä ja vetelivät henkeviä savuja. Kerenski, Lenin ja monet muut kiertelivät pitämässä puheita, mielellään auton takaistuimella seisten. Puheiden sisällöstä ei ole varsinaisesti tietoa, mutta kuulijat vapisivat innosta. Ainakin Kerenskin puhuessa. Lenin ei ollut siinä toimessa etevä. Hitler puolestaan kehitti taidon huutaa kuin rantapiru, kun taas hänen vankilassa kynäilemänsä “Taisteluni” tuskin herätti laajempaa mielenkiintoa sisällöllään.

Tulee mieleen Trump. Tämän hetken välinein voi jälkikäteenkin todeta, että hän pitämänsä puheet ovat merkittävin osin puuta heinää, ja asiansa hän esittää iskulausein, jotka eivät siis pahemmin poikkea Venäjän 100 vuoden takaisista kylteistä, kuten “leipää” tai “kaikki valta neuvostoille”. (Kumpikaan ei toteutunut.)

Varsinaisten alan miesten painatteet, kuten K. Marxin keskeiset teokset, herättävät lukijasssa epäilyn, mahtavatko ne tarkoittaa jotain.

Sumerin savitaulut ehkä olivat “kirjapaino”. Kun tuollaisen taulun rasvaa ja päälle kaataa sopiva notkeaa kalkkivelliä, joka kuivuu nopeasti, syntyy kopio, ja päivässä saa valmiiksi enemmän laattoja kuin edes tarvitaan.

Edelleen tallella olevat savitaulut herättävät kysymyksen, mihin kirjanpitoon tai verotukseen sellaisia tarvittiin.

Juuri ama kysymys tulee mieleen Kiinasta, jossa on ollut kehittynyt kieli ja kirjoitus vuosituhansia, Etelä-Amerikan Andeilta ja esimerkiksi inkojen hienosta solmukirjoituksesta.

Lähes poikkeuksetta tuhannet maata viljelevät joukkiot toimivat samalla tavalla. Yksinoikeuden väkivaltaan hankkineet (sotilaat tai muut rosvot) käyvät välillä viemässä sen, mitä suuri enemmistö on raatanut kokoon. Harvemmalla on ollut sitä iloa, jota luullakseni omat esi-isäni käyttivät Savo-Karjalassa eli polttivat kasken, mielellään naapurin mailla, ja veronkantajien tai muiden ikävien ihmisten lähestyessä livahtivat naapurimaan puolelle kätkettyään sitä ennen himoitut tavaransa. Suomessa vasta Pietari Brahen aikaan 1600-luvulla asialle yritettiin tehdä jotain, mutta tulokset olivat heikot, ja suomalaiset julistautuivat mielellään rutiköyhiksi.

Keskeinen ratkaisu olisi tie, ja sellaisia Suomessa oli vähän mutta esimerkiksi rooman valtakunnassa paljon, ja hyviä. Rautatie puolestaan lopetti huliganismin, jota sanottiin Härmän häjyjen toiinnaksi, erittäin nopeasti. Tieto kulki ja tarvittava määrä kasakoita saatiin paikalle esimerkiksi häihin ennen kuin tappelu oli edes parhaimmillaan.

Alaluokka

 

Kielestä on kadonnut sana “rahvas”. Joskus sen paikan ottaa “tavallinen kansa”. Se tuli muotiin, kun sana “työ” alkoi ottaa paikkaansa eri kielissä.

Tarkoittamatta ketään pääministeriä, suomen “orpo” on samaa sanojen perhettä kuin saksan Arbeit ja ruotsin arbete, työ, ja latinassa “orbus” viittasi etenkin orjatyöhön.

Aluksi luulin, kun ihastuin roomalaiseen oikeuteen, että joku oli nyt vain hienostellut. “Työlle” ei ollut edes nimeä, vaan termi oli “tekemisen tulosten vuokraaminen” (locatio conductio operis”), ja työn tulos oli siis kuin myöhemmillä säveltäjillä ikään “opus”.

Myös “palkka” oli ruma sana. Piireihin kuuluva ei koskaan ottanut palkkaa mistään. Tänäkin päivän tekijänpalkkio on “rojalti” tai “honoraari”.

Tietysti aatelismiehelle ja muille paremmille ihmisille saattoi ilmaantua säkillinen kultaa tai oman mielensä mukaan hallittavaksi kokonainen maakunta.  Mutta se oli lahja, esimerkiksi keisarilta tai henkilöltä, jollaisia alettiin myöhemmin sanoa pankkiireiksi. Sen sanan takana on “penkki”, jolla rahamies istua rönötti.

Kaupankäynti oli sopimatonta. Saksassa edes tavarataloketjun omistajia ei kelpuutettu seurapiireihin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Tästä oli suomen kielessäkin merkki. “Kamasaksa” oli huijaamiseen taipuvainen rihkamakauppias. Ja muistelen omin korvin kuulleeni yläluokan pilkkaavan saksalaista tavaraa, joka oli “schlecht und billig” eli huonoa ja halpaa.

Sen muistan varmasti, että asiantuntijoiden mielestä todella huonon kameran haluava saattoi hankkia japanilaisen kameran, koska kaikki tiesivät, että ne olivat huokeita jäljitelmiä.

Mutta eivät saksalaiset eivätkä amerikkalaiset saaneet aikaan Canonin ja Nikonin kaltaisia 35-millisiä. Sama koskee kelloja. Kuka luulee, että markkinat räjäyttäneet aian tarpeeksi hyvät kellot, tyyppiä Swatch, valmistettaisiin Sveitsissä?

Viimeksi eilen luin juttua, jossa kerrottiin, miten kaikki nauroivat kiinalaisille vatsansa kipeäksi, kun hekin muka suunnittelivat ja valmistivat sähköautoja. Saman artikkelin mukaan kiinalainen Byd olisi jo nyt maailman suurin autonvalmistaja ja Euroopassa premiummerkitkin olisivat paiskanneet pyyhkeen kehään.

En ole varma, kuuluivat käsityöläiset alaluokkaan. Sanoisin että kuuluivat.

Ole hakenut tilaisuutta esittää huomautuksen Irma Sulkusen uudesta Lönnrot-kirjasta. Se nimittäin ei ole uutinen, että Lönnrot yhtä vähän kuin kukaan muukaan merkkihenkilö ei ollut aivan hänestä tehdyn kuvan kaltainen.

Kahdesta suomalaisten keksimää ja kokoon keittämää suomalaisuutta edustanesta räätälin pojasta Lönnrot oli se taitava, kun taas Kivi kaadettiin helposti. Alhaisosta itse nousseesta A. Ahlqvistista on muuten itsestään hyviä uusiakin tutkimuksia. Hän oli nerokas mies, mutta täysin pidäkkeetön.

Ellei hauskaa, ainakin kiinnostavaa olisi saada käsiinsä edes jossain määrin rehellinen katsaus maamme merkittävistä henkilöistä. Muistelen että jo Snellman ja Y.A. Wallin tappelivat juovuspäissään yliopistolla ja toisaalta taas sosiaalisilla superlahjakkuuksilla, kuten Z. Topeliuksella, oli kovia vaikeuksia yksityiselämässään. Kuten Mannerheimilla, jonka tyttäret eivät tainneet tuoda kunniaa oikein kellekään.

Sen vuosisada ehkä kaikkein ihmeellisin lahjakkuus saattoi olla Larin Paraske joka poti suurimman osan elämäänsä kaltoin kohtelua ja kovaa köyhyyttä. Hänen lausumiaan runoja on merkitty muistiin 32 000 säettä ja käsityömalleja on museo väärällään.

Mutta kun olen lukenut näitä Parasken omia runoja, sanoisin että ei hänelle taida löytyä vertaa maasta eikä kai koko Euroopasta. 

Ja tästä sitaisen kirjolituksen teemat nippuun kuin vappupallon.

Luulen olleeni paikalla, samoissa huoneissa, väliin äänessä, kun aikakausi vaihtui. Tekoäly eli AI on maailmanhistoriallinen käänne siinä, että Baabelin torni on kumossa. Kielten rajat voi ylittää helposti ja nopeastikin.

Mutta pelkkä kieli ei riitä. Blogin kommenteissa on asiaa Helsingin entisistä puliukoista, jotka näyttäytyivät pilapiirroksissa. Ruotsissa erittäin viinaanmenevä “Kolingen” oli suuri kuuluisuus Albert Engströmin pilapiirroksista, ja ainakin ruotalaisille yhteys Carl Mikael Bellmanin yli 200 vuoden takaisiin lauluihin oli selvä. Bellman kirjoitti ja sävelsi nerokkaasti aikakauden suosimia idylleja, joissa päähenkilöitä olivatkin pummit. Laulu numero 23 kertoo, miten Fredman makasi kapakka Kryp-in (ryömi sisäänI) edessä kesäyössä vuonna 1768 voihkien: äiti, kuka lähetti sinut isäni sänkyyn - vai pöydälläkö sain alkuni…

Ja Ranskassa clochardi el sillan alla rätteihin ja roskiin kääriytynyt henkilö kuului katukuvaan; olen itsekin katsellut. Joten eiköhän kysymys ole monen vuosisadan perinteestä.

Yläluokka

Käy sääliksi sellaisia henkilöitä kuin Putin ja Trump. Elämä on raskasta, kuolema vielä raskaampaa.

Lisäksi on ammattitauti, vainoamisharha eli paranoia. Suomenkielinen nimitys on aika osumaton. Ei se ole harha.

Norbert Elias viittasi tutkimatta jääneisiin sosiaalisiin ilmiöihin puoli vuosisataa sitten, ja toden totta, tutkimatta ne ovat edelleen.

Hän viittaa muutamissa kohdin jaotteluunsa: on yläluokka ja sitten on alaluokka. Yläluokkaan kuuluminen on tukalaa, koska sieltä voi pudota. Alaluokasta ei putoa.

Tämä tuli mieleen vuosikymmenien takaa, kun jäin miettimään, miksi “polarisoituminen” on niin suosittu sana puhuttaessa USA:sta ja miksei Euroopastakin. 

“Populismi” esiintyy jatkuvasti  Se tarkoittaa politiikkaa, jossa ei ole varsinaista ajatusrakennetta, vaan jako tavalliseen kansaan ja eliittiin. Kyllä kansa tietää. Eliittiä on vastustettava. 

Se jää epäselväksi, mitä kansa ja eliitti tarkoittavat, mutta amerikan kielinen “woke” käväisee mielessä.

Nähdäkseni Unkarin Orban edustaisi tuota ajattelutapaa, jolla on tietenkin laajaan kannatusta eri tahoilla. Usein mainitaan Ranskasta nykyinen Le Pen ja hänen isänsä. Sanan “populismi” juurtuminen yleiskieleen heijastelee ehkä kuitenkin Italiaa ja Mussolinia.

Toisaalta jo Roomaa hallittiin muka kansan ja ihan hiukan senaatin voimin. Hyvin vanha SPQR oli suosittu tunnus. “Rooman senaatti ja kansa”. Senaatti tarkoitti meitä vanhoja. Koska historia on niin täynnä kansannousuja ja kapinoita, ettei äkkinäinen arvaisikaan, yli-ikäiset on ollut muotia mainita vallan kahvassa olijoina. Me sovimmekin siihen. Huonoine jalkoinemme ja erilaisine vikoinemme emme jaksa juosta pakoon. 

Mutta vasta nyt tuli aihe ymmärtää arkista asiaa, jota ihmettelin vuonna 1962. Olin muutaman viikon Berliinissä ja kai sattuman kautta paremmassa perheessä. Käsitin näin, koska osoite oli hieno, perheen nimessä oli “von”, ja kohta käsitin, että perheen isä oli kirurgi, professori. Eli kysymyksessä oli saksalainen eliitti. Perheessä käteltiin jumalattomasti. Ainakin isä ja äiti sanoivat omille lapsilleen hyvää yötä kättä puristaen.

Minulle, maalaiselle, kädestä tervehtiminen ja pokkaaminen olivat aika harvoin vastaan tulevia asioita, mutta oli ne osattava. Tiesin, että ainakin ylioppilaille viedään ruusuja ja onnitellaan kädestä. Paitsi me keskenkasvuiset, jotka piilouduimme aikuisten selän taakse. Isoisäni ei kätellyt eikä nostanut hattua. Hän oli kauppias, ja kauppiaat eivät ole eliittiä. Maalaiskunnassa eliittiin taisi kuulua selvästi alle kymmenen henkeä.

Kun nyt mietin, eihän Suomessa edelleenkään tervehditä “palvelusväkeä”. Itse varmaan sanon vanhasta tottumuksesta “päivää”, mutta nuoremmat ihmiset vastaavat siihen vain nyökkäämällä. Yritän pitää suutani soukalla, koska näen toisten ilmeestä arvion, että siinä seilaa taas harhaileva dementikko.

Kun media on paikalla, korkeammat poliitikot kättelevät, vaikka olisivat nähneet jo monta kertaa samana päivänä. Siinä on kätkettynä tuo erityisesti saksalainen viesti: kuulumme samaan parempaan väkeen ja osoitamme toisillemme arvostusta. Muista ei ole niin väliksi.

Tätä reittiä päädytään siihen, että meidän itsenäisyyspäivämme tavaton kättelykurimus linnan kutsuilla on oikeastaan eriskummallinen tapa.

Olisiko se kukaties geneettisesti samaa juurta kuin tervehtiminen eli kunnian tekeminen armeijassa. Sitähän pidettiin ainakin ennen tärkeimpänä sotilastaitona. Joissakin kirjoissa esiintyvä selitys, että piti osoittaa, ettei ole puukkoa piilossa ei oikein vakuuta. Tosin uskon käytösoppaita tutkittuani, että mies astelee esimerkiksi alttarille naisen vasemmalla puolella siksi, että vasemmalla killuu muka miekka, jolla on tarkoitus puolustaa muun muasa neidon kunniaa.

Jutun kuvaan halusin vainottua alaluokkaa. Siinä on sukulaisiani, Inkerin suomalaisia, ja isoäitini. Vuosi on 1961. Näitä kielellisesti ja taustaltaan “suomalaisia” oli Pietarin seudulla kymmeniä tuhansia, ja ennen sotia heille kävi hyvin huonosti. Kuvan naisista Katri ja Hilda Kemppinen oli kuljetettu kolmeen kertaan Siperiaan. Niin se meni. 

Venäjälle 1918 hankkiutuneista punaisista Gyllingin veli oli Helsingissä korkeimman oikeuden jäsen ja Kullervo Mannerin veli Viipurin läänin maaherra. Stalinilla oli tapana vaihtaa koko eliitti noin vuoden välein, ja tapa tuntuu jatkuvan.