Kaarivalo

Hienossa luennossa sanottiin, että olemme menneisyyden ja tulevaisuuden polttopisteessä. Kielikuvasta tulee mieleen kaarivalo. Luulen että ajatus on Italian futuristien sata vuotta sitten keksimä.

Kuva on väärä. Tulevaisuutta ei ole olemassa.

Vaikka moni asia on käytännössä varma – joulu tulee ja sitten tammikuu – kaikki ei ole. Voi mennä jalka poikki tai tulla lottovoitto.

Kirjallisten töitteni vuoksi olen käyttänyt aikaa epätavallisiin lähdeteoksiin.

Hieman kaamea tunnetuli yhdestä, jossa kuvattiin muun muassa tämän päivän politiikkaa Suomessa ja oikeastaan laajemminkin. Kirja on de Chateaubriandin ”Muistoja haudan takaa” (1848, suom. 2006).

Olen enemmistön kannalla. Maailmankirjallisuudessa se on kymmenen tai sadan hienoimman teoksen joukossa. Samaa mieltä olivat tietysti jo Hugo, Baudelaire, Proust ja – kenraali de Gaulle. Pohjoismaissa tunnetaan paremmin hänen keksimänsä sisäfileepihvi, ja aikakauden suuri nimi on meille Goethe.

Kirjoittaja, joka tunsi Napoleonin ja tapasi muun muassa George Washingtonin, kuvaa Ranskan suuren vallankumouksen 1789 lakia säätävää kansalliskokousta ja terrorin alkua. Hän kuvaa vallankumouksen villitystä ja tilannetta, jossa hallitut ja hallitsijat kilpailevat sokeudesta ja typeryydestä.

Meidän aikaamme ajatellen vertauskohta on selvä. Puoluejärjestelmä hajosi. Kirjoittaja oli äärimmäisen sivistynyt ja hyvin verkottunut ylhäisaatelinen, välillä suurlähettiläskin, ja hän oli ottanut elämäntehtäväkseen kuvata näkemäänsä ja tuntemaansa. Kaikeksi ihmeeksi hän oli uskomaton kirjoittaja.

Lisäksi olen yrittänyt selvitellä aina vieraaksi jäänyttä tieteiskirjallisuutta eli science-fictionia.

Merkillinen havainto tuon alan kuuluisimmista teoksista, joihin tässä tapauksessa on luettava Space Odyssey 2001 ja Lucasin Tähtien sota sekä Tohtori Who ja Star Trek ja nytkin katsotuimpien listan kärjessä olevat sarjat.

Sieltä puuttuu täysin se, mikä muutti aikamme. Internet.

Avaruusaluksia, androideja, robotteja ja aikakoneita on loputtomasti.

Keino saada halvalla yhteyksiä kaikkialle maapallolle eli oikeastaan älypuhelin ei näyttäisi juolahtaneen kenenkään mieleen. Vallankumous oli marssimista ja etenkin teutarointia kaduilla ja toreilla. Ranskassa keksittiin sensaatiomaisesta koko kansan muuttaminen sotilaiksi, levée en masse, ja ajatus kopioitiin Pietarissa 1917. Stalin ja Hitler harrastivat ”totaalista sotaa”. Nyt Trump, Putin, Boris Johnson ja etenkin Xi ovat siirtyneet pysyvään sotatilaan, jossa tavoite ja keinot ovat entiset, voimavarojen lisääminen ja ryöstäminen muilta.

Siihen tarkoitukseen verkko eli netti ja etenkin some on paljon parempi kuin vetypommi. Meiltä meni tuo kunnon mies, A. Rinne, joka luuli puhuvansa työväentalon nurkassa, vaikka puheet menivät tunnetuin seurauksin striimattuina joka paikkaan – ja tätä nyt kollegat ihmettelevät.

Antti Rinteen messu

Pääministeri Rinne pudottelee sisällöltään virheellisiä tulkintoja lakien tulkinnasta vähän väliä. Eilen hän oikein kehaisi pitkää kokemustaan työmarkkinajuristina.

Nyt oli kysymys tekaistun liikkeen luovutuksen estämisestä. Lakikielessä käytetään termiä ”simulointi”.  Varallisuusoikeudesta: konkurssin häämöttäessä isä myy komean autonsa 3-vuotiaalle lapselleen, jolla ei ole omia varoja.

Menetelmä on ikivanha, ja keinotkin on tunnettu aikojen alusta.

Rinne sanoi televisiossa, että tuollaisessa tilanteessa liikkeen luovutuksen tekijän eli työnantajan olisi todistettava, ettei kysymyksessä ole tuollainen valeoikeustoimi eli simulointi.

Siinä meni nurin niskoin todistustaakka. ”Todistustaakka” tarkoittaa riskiä, että väite jää todistamatta. Minä väitän, ett olet minulle velkaa satasen. Sinä sanot että et ole. Ellen pysty todistamaan esimerkiksi velkakirjalla, että väitteeni on oikea, häviän jutun ja jään ilman satasta.

Toinen esimerkki. Sama satanen, ja sinä sanot maksaneesi sen takaisin. Minä kiellän. Nyt sinun asiasi on esittää kuitti tai muu todiste, että kyllä maksu on suoritettu. Ellei sinulla ole, tuomioistuin velvoittaa sinut maksamaan.

Rinteen esimerkissä on vielä tunnettu ongelma. On joskus vaikea todistaa kielteistä asiaa eli sitä, että jotain ei ole tapahtunut.

Rinne jatkoi, että työsopimuslakiin voitaisiin lisätä pieni momentti, jossa kiellettäisiin keinottelu liikkeen luovutuksella eli sanomalehtikielellä shoppailu. Hän jätti mainitsematta, että yksi professori ja yksi entinen työtuomioistuimen presidentti olivat jo viitanneet järjestäytymisen vapauteen. Tuollainen pykälä olisi perustuslain vastainen eli sen saaminen perustuslakiin vaatisi 5 / 6 enemmistön eduskunnassa.

Sellaista ei ole näköpiirissä, koska eri tahoilla kaikki – paitsi nyt ehkä A. Rinne – pitävät selvänä, ettei työnantaja voi käskeä työntekijää liittymään johonkin ammatilliseen järjestöön eivätkä työntekijät vastaavasti työnantajaa. Jos työntekijä ei halua liittyä mihinkään, se on hänen asiansa.

Luulisi tätä esikoulutason asiaksi. Ei Kirkkonummen piirin nimismies voi pakottaa minua liittymään Martta-järjestöön tai raittiusseuraan. Ei hänen tulisi mieleenkään. Oikeastaan tämän takia järjestöjä julistetaan tuomioistuimissa joskus lainvastaisiksi.

Mihin joukkoon kuuluu, se on jokaisen oma asia, ellei nyt sitten tosiaan ole kysymys Salamurhaajat Oy:stä, jonka toimialana on ampua ihmisiä kiikarikiväärillä. Lukija tietää, että kommunistinen puolue oli kielletty ennen sotia ja suojeluskunnan sotien jälkeen.

Rinne voisi pyytää apua esimerkiksi Tarja Haloselta, jonka tiedän hyväksi työmarkkinajuristiksi. Olen ajanut asioita jo 60-luulla häntä vastaan. Tiedän.

Valitettavasti olen muutenkin ollut panevinani merkille, että Rinne puhuu julkisuudessa mitä sattuu. Sen vuoksi alan epäillä, mahtaako hän olla lainkaan sisätöihin sopiva henkilö.

Eliakselle

Onnea toivotan ja samalla voivotan kosteana poski.

Kyllähän se koski, että synttäreille en pääse, sinne teille.

Ei tahdo kunto kestää. Se tulemisen estää.

Juhli sinä kunnolla, tiedolla ja tunnolla

koulupojan taidolla, ilolla aidolla.

Tämän seitsenvuotispäivän onnittelukirjoituksen voisit laittaa tavalla tai toisella talteen.

Valokuva on erikoinen. Se on otettu melkein sata vuotta sitten. Tuossa talossa asui kuvanottohetkellä muun muassa isoäitisi äiti. Hän on siis sama Laila-mummo, joka on nyt palvelutalossa 96-vuotiaana.

Kuvan alkuperä on hiukan epävarma. Hahmoista päätellen minun isoisäni on tuo pukumies lierihattuineen. Hän laittaa polkupyörää telineeseen kellokaupan edessä. Vasemmalta kurkistaa talon nurkan takaa nainen, joka sopisi hyvin olemmaan isoäitini, ja nuo kaksi lasta saattavat sitten olla äitini sisaruksia, kaksoset Vieno ja Lauri.

Kuva on otettu hiukan yläviistoon. Arvaisin että palkkikamera jalustoineen on ollut kuorma-auton lavalla. Itse kuvauspaikan tiedän metrilleen. Ajankohdan näkee autosta – sanoisin 1929. Auton vieressä tuleva nainen on hiukan ylipukeutunut maaseudun arkipäivään.  Saattaa olla kouluun opettajaksi tullut maiseri Anna Väyrynen, josta tuli 1944 toinen kummini. Se varsinainen kummitäti oli tuo Vieno.

Oikealla näkyvän, rähjäiseltä vaikuttavan talon omisti Matti Lauttamus eli Uiton Matti. Hänet minäkin muistan lapsuudestani, sillä hän eli hyvin vanhaksi. Tuo mies oli syntynyt ennen 1800-luvun nälkävuosia eli 1860-luvun alussa.

Voi olla, että kuvassa myös näkyvä lapsi on Uiton Lempin Vilho, joka sitten kuoli sodassa.

Kuvan aika muuten oli samaa aikaa, jolloin tätäkin tietä tallasivat lauluista kaikille tutut häjyt. Heidät pani aisoihin senaattori J.V. Snellman, joka tämän saman maakunnan miehenä tiesi tilanteen ja antoi käskyn muuttaa tilanne ”keinolla millä tahansa”. Keino oli nimismies, Hägglund, laulujen ”Kauhavan ruma vallesmanni”.

”Ruma” muuten tarkoitti murteessa myös rotevaa ja kovaotteista. ’”Katsos rumaista”, sanottiin hevosesta, joka potki ja vikuroi.

Joku voisi kysyä, että mitä tekemistä tällaisilla asioilla on lapsen seitsenvotispäivillä. Vastaus on helppo Jos sinä osaisit katsoa peiliin yliluonnollisen tarkasti, näkisit tämän kaiken. Nyt peilistä näkee vain tämän hetken, ihon ja hiukset ja silmät. Mutta kun sieltä peilistä katsoo ihminen, vaikka pieni vielä, niin se ihminen on osa maailmaa.

On sellainen sanonta, että ei kaikki ole totta, mikä todelta näyttää. Se on aika tyhmästi sanottu. Sinulle sanoisin, ettei kaikki näy, mikä on totta ja tärkeää. Hyvin paljon jää tutkittavaksi ja mietittäväksi ja myös arvattavaksi ja kuviteltavaksi. Myös syntymäpäivänä ne tärkeät lahjat ovat sellaisia, joita ei heti näe: koko ajan kertyy uutta. - Isoisä