Toivo ja Usko

 

Tässä eräänä päivänä tulin uskoon. Se ei ole minulle mitenkään uutta. Usein minua häiritsevät Vanhan testamentin osien pronssikautinen ajatusmaailma ja kielellinen sekavuus. Välillä kyllästyn Uuden testamentin poliittisuuteen. Koska olen vakavissani opiskellut sekä dogmatiikkaa että systemaattista teologiaa, tunnistan kirjoitusajan puolueet - Paavalin puolue, temppelipuolue, aleksandrialaisuus.

Ymmärrän hyvin lähetyssaarnaajien ongelman. Jo Amerikassa 1600-luvulla toimineet jesuiitat opettelivat kieliä ja julkaisivat yhteenvetoja keskusteluistaan “alkuasukkaiden” kanssa. Greber ja Wengrow perustelevat, että niillä oli suuri merkitys Euroopassa muu muassa siihen, mitä me sanomme valsitusajatteluksi, eli Rousseau, Voltaire jne.

Myös Kiinassa toimineet kristinaatten levittäjät ajoittain huomasivat, miten takapajuisina kiinalaiset pitivät heitä. Sitä he eivät kai huomanneet, että tuohon asenteeseen saattoi olla aihettakin. Ja sama koskee Intian osia. Kuvassa kätevä keino latinaa osaaville oppia kreikkaa, jos käytettävissä on esimerkiksi Pakarisen kielioppia ja sanakirja, joita kyllä on verkossa paljon. Kirjan kieli on melkein puhekieltä. Omissa kahdessa klassisessa kielessämme on se ongelma, että rakenteet ja sanavalinnat ovat usein kovin hienostuneita. Siksi epäilen, että jopa Caesarin “Gallian sota” oli toistaitoisille tarkoitettua propagandaa. Kili on niin helppoa.

Niin, lähetyssaarnaajat, mikä on tämä suuri henki, josta ei oikeastaan saanut teh kuvaa ja jonka nimen lausuminen oli erikseen kielletty. Tuota käskyähän Jeesus itse näyttäisi rikkoneen hyvin ahkerasti. Siis jumalalla oli vain yksi poika eikä yhtään tyttöä. Ja tämän pojan hän toimitti surmattavaksi jokseenkin kovakätisten roomalaisten hallitsemaan maakuntaan keskenän kilpailevien ylipappien yllyttäessä.

Tarina on omituinen ja jokseenkin vastenmielinen.

Minulle, joka en jaksa uskoa kaikenlaisia pikku nuken syntejä pilven päältä kyttäävään olentoon, jolla luulisi olevan parempaakin tekemistä, oma tulkintani palautuu mieleen, kun katselen Trumpin ja Putinin kasvoja ja muistelen amerikkalaista ilkeyttä: ostaisitteko tämän näköiseltä henkilöltä käytetyn auton. 

Ne amerikkalaiset intiaanit kammoksuivat eurooppalaisia, jotka olivat koko ajan sortamassa toisiaan rahan takia. Monilla heistä oli aavistus, että rahakasa johtaa vallan keskittymiseen ja vallan saanut viis veisaa muista ihmisistä haaveillessaan, miten saisi vielä enemmän rahaa.

Tulkintani ristiinnaulitsemisesta on ehkä peräisin Bachin passioista, joissa ahdistus Öljymäellä on esitetty niin hyvin. Tämä todellinen tai keksitty profeetta, jonka etunimi Jeesus oli yhtä tavallinen kuin Usko, Toivo ja Lempi minun nuoruuteni Suomessa, oli kaikkien pasifistien ja sivareiden huippu. Hän luopui kaikesta vallasta, vaikka sanoi muutamankin kerran, että “isä” ei luultavasti Vanhan testamentin Jumala voisi lähettää tuhansia enkeleitä hänen avukseen.

Rakkaus on sisällöltään harvinaisen epäselvä sana, joka jaoteltiin jo kaksi tuhatta vuotta sitten neljään merkitysryhmään, jotta etenkin “eros”, jota me ehkä sanoisimme seksuaaliseksi vetovoimaksi, ja “agape”, joka viittaa mystiseen rakkauteen. Meidän raamatunkäntäjämme ottivat suomennoksiin tuon sanan, jonka tautalla on germaanisten kielten vanha ahneutta tarkoittava sana. Ja”lähimmäisenrakkaus” pysyi niin epäselvä, että vielä Nietzsche vinoili siitä huomaamatta, että evankeliumien mukaan “lähimmäinen” ona myös “kauimmainen”, mutta toisaalta luomiskertomus oli sortanut näkymättömiin sen, ettei näissä tarinoissa ole yksilöä eikä yksilöllitä tietoisuutta, vaan ekosysteemi ja planeetta, joka on “Jumalan luoma” eli rakastamisen kohde.

Ainakin minulle tuulessa värsieva haavanlehti on elämän sotalippu, ja itse olen kokenut, mitä on (Beethoven - Gellert) “Jumalan kunnia luonnossa”.

Autuaita ovat köyhät – siis ne, joilla ei ole valtaa ja varallisuuden voimaa. Ja evankeliumien kertomusten mukaan päähenkilö hyökkäili rikkaita vastaan.

Sitäpä olisi sietänyt olla kuuntelemassa, kun Frasiscus Assisilainen, köyhäksi ryhtynyt kauppiaan poika, keskusteli Assisissa keisari Fredrik II Hohenstaufenin kanssa, jolla oli aikansa väljin mieli,