Sivun näyttöjä yhteensä

21. huhtikuuta 2021

Pro bono



 

Harmi.

 

Amerikkalais-englantilaisen mallin mukaan teimme kerran joukolla valituslupahakemuksen korkeimmalle oikeudelle pro bono eli ilmaiseksi. Termi tarkoittaa ”yleisen hyvän puolesta”.

 

Siinä jutussa oli kysymys jokseenkin mutkikkaasta, tietokoneohjelman oikeussuojaan liittyvästä asiasta, jossa iso yhtiö oli taas kerran ruttaamassa pikkukelmin. Monet tuomioistuimet olivat ruvenneet määräämään kymmenien tai jopa satojen tuhansien vahingonkorvauksia jutuissa, joissa rikollisuus oli samaa luokkaa kuin myymälävarkauksissa. Selvästi rangaistavia tekoja, mutta ilman firmojen paisuttelua vahingollisuudeltaan samaa luokkaa kuin karkkipussin näpistäminen.

 

Olisi pitänyt tehdä tästä tapa. Mukaan olisi tarvittu kokeneita keski-ikäisiä asianajajia. Yllättävän suuri osa oikeuttaan haikeasti hakevista on tasapainottomia ihmisiä, jotka ovat menettäneet kaiken suhteellisuudentajunsa.

 

Tiedän turhan monta tapausta, joissa muutoin viisas ja arvostettu ihminen on omaksunut elämäntehtäväkseen kesämökkitonttiaan viistävän pikku tien vastustamisen. Eräs tappo – haulikolla – johtui siitä, että naapuri suhtautui toistuvasti epäkunnioittavasti ampujan kuusiaitaan muun muassa koskettelemalla sitä kepillä. Tekijän arvioitiin olleen täydessä ymmärryksessä. Hän oli hiljan eläkkeelle siirtynyt nimismies.

 

Haluan ilmaista ilahtumiseni parista hallinnollisesta tuomiosta. Verottajan myöntyminen väitteen mukaan EU:n määräämään käytäntöön sitä pyytäneiden varakkaiden kunnallisverotietojen salaamiseen todettiin Suomessa lainvastaiseksi.

 

Saan aiheen jankuttaa, että harjoittamani hyökkäilyt EU:n uutta tietosuojalainsäädäntöä vastaan on harkittua ja muistuttaisin tietotekniikan tuntijoille, että etenkin GDPR on epäonnistunut säädös, ja sitä on käytännössä melkein mahdoton soveltaa, koska se on lakitekstinä toivottoman sekava ja sisäisesti ristiriitainen. Se ei liioin alkuunkaan turvaa yksityishenkilöitä esimerkiksi amerikkalaisten jättiläisten harjoittamalta hyväksikäytöltä.

 

USA:ssa valamiehistö totesi syytteessä olevan entisen poliisimiehen syylliseksi värillisen miehen surmaamiseen tukehduttamalla.

 

”Muualla maailmassa”, jolla tarkoitan ”länsimaita”, tuo oikeusjuttu olisi ratkaistu viikossa. Tapaus on myös oppikirjojen tuntema esimerkki tuottamuksen eli varomattomuudesta tehdyn teon ja tahallisuuden erosta. Tuomareille aina ja aiheellisesti vaikeuksia aiheuttava tahallisuuden alin aste, omassa kielenkäytössäni vanhanaikaisesti ”dolus eventualis” tarkoittaa ”Teki vaikka olisi pitänyt osata olla tekemättä”.

 

USA:ssa ongelma on kauttaaltaan se, että niin suuri osa kansasta on omaksunut tietonsa yhteiskunnasta heikkotasoisesta viihteestä. Sekä poliisit että osavaltioiden tuomarit luulevat ilmaisevansa jotain mystistä kansan tahtoa, vaikka olisi toimittava sääntöjen eli lain mukaisesti. Molempien keskuudessa esiintyy järkyttävän huonoa koulutusta. Tämä ei ole henkilökohtainen arvioni, vaan yhteenveto laajoista keskusteluista myös amerikkalaisten tuomareiden ja professoreiden kanssa. Ja muistettaneen, että liittovaltion tuomarit ja asianajajat ja syyttäjät ovat suomalaisen mielestä pökerryttävän ammattitaitoisia. Tämä on henkilökohtainen arvioni.

 

Länsi-Euroopassa muutenmielestäni kehittymättömin oikeuslaitos on – Ranskassa.

39 kommenttia:

  1. Haluan Pro Bonon. Lankoni lainasi vuosi sitten minulta 6000€ eikä suostu maksamaan takaisin. Hänellä on varaa ja maksuhaluttomuss johtuu perintöriidasta.
    Kyselin hieman hintaa asianajajalta ja eipä taida oikeudenkäynti kannattaa koska meillä ei ole velkakirjaan, ainoastaan pari todistajaa.

    Se että suomalaiset asianajajat ja tuomarit ovat erittäin ammattitaitoisia ei edesauta kansalaisten asemaa eikä tuo lohtua saati oikeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuden tonnin takia ei kannata minkäänlainen riitely oikeudessa. Jos missään muuallakaan. Laske tuo hinnaksi siitä, että pääsit elämässäsi eroon tarpeettomasta ja harmia tuottavasta ihmisestä. Äläkä jää murehtimaan asiaa. Jos joskus törmäätte vastakkain, asiasta voi tietysti muistuttaa, ohimennen mutta mahdollisimman monen sukulaisen ja tuttaavan kuullen. Että olet edelleen sen kuus tonnia velkaa. Milloinkas ajattelit maksaa.

      Poista
    2. Jätän eriävän mielipiteen. Kaverini vasen käsi painaa tonnin. Toinen on varattu.

      Poista
  2. Tällaista blogitekstiä suorastaan ahmii. Nami nam...

    Heikkotasoisesta viihteestä on helppo saada tietoja yhteiskunnasta ihan huomaamatta. Kyllä mm sarjakuvat ovat vaikuttaneet meikäläisen asenteisiin ilmeisesti paljonkin, kun nyt jälkikäteen asiaa mietiskelen. Tietyssä iässä esimerkiksi skooparijutut olivat kovaa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitakii pöllöpää kun puhutaan asiaa.

      Poista
    2. Veikkaan, että reipas repliikkisi on lainaus Aku Ankasta.

      Poista
    3. Ellet tunne Ankkalinnaa omaksesi olet epäilyksettä Hanhivaaralainen.

      Asterixit ja Tintit on osattava siteerata vaikka benjihyppylavalla. Oikeastaan varsinkin siellä. Ahmed Ahneet voisivat olla kätevät erään kansanedustuslaitoksen lehtihuoneessa. Veikkaan että Muumit ovat liian kulturellia luettavaa ja vievät ajatukset työstä.

      Riittävä diversio tämä, tässä?

      Poista
  3. Muutoin uskon arvioitasi, jotka perustuvat pitkään kokemukseen, mutta epäilisin vähän, että amerikkalaisten liittovaltiotason juristien suhteen ajatteluasi leimaa vääristynyt kokemuspiirisi. Sinulla on ollut ilo tavata amerikkalaisen lakimieskunnan parhaimmistoa, sitä porukkaa, jota esitellään ulkomaalaisille.

    Aivan samalla tavoin on syntynyt sanonta: "Kaikki saksalaiset ovat tohtoreita." Eräs saksalainen kollega, toki tohtori, jolle asiasta mainitsin, piti ajatusta älyttömänä. Heidän koulujärjestelmänsä tiukka karsinta on vielä jälkeenpäinkin ahdistava kokemus, ja mies tunsi hyvin, että seula, jonka hän oli kyvyllä ja hyvällä onnella läpäissyt, oli tiukka. Selitin hänelle, että erityisesti aiemmin saksalaisten suhteellinen koulutustaso oli paljon suomalaista korkeampi. Koska yleensä suomalaiset joutuvat saksalaisten kanssa tekemisiin vasta organisaation ylätasolla, on ihan normaalia, että suomalaisen diplomi-insinöörin tai oikeustieteen kandin vastinparina on saksalainen tohtori, koska samaan virkaan Saksassa nimetään yleensä tohtori. Tästä syntyy se vääristynyt kuva, että Saksassa "kaikki" ovat tohtoreita. Aivan samalla lailla sinulla on ollut isäntinä USA:n lakimieskunnan parhaimmistoa. Siitä ei pidä vetää liian suoria yleistyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet melko oikeassa - mutta asuin LA:ssa vuoden omalla kustannuksellani ja kävin Washingtonissa, NY:ssä, Cornellissa jne. vain sovituilla keikoilla. San Franciscossa tutustuin mm. osavaltion tuomariin, joka mykisti. Vasta jälkeenpäin kuulin, että hän hoiti maan katolisen kirkon ja luullakseni osan Vataikaanin vaikeammista asioista. Viimeksi mainitun huijauspuoleen on omat italialaistaustaiset miehet. Mutta keskustelu siitä, vaikuttaako nykyiseen oikeuskäytäntöön kirkko-oikeuden ja kirkon oikeuden keskiajalla syntynyt jännite, olivat vailla vertaa.

      Poista
    2. Minun mieleeni tämä "kaikki ovat tohtoreita..." meemi on jäänyt Italiaa koskien, jotenkin "Tutti dottori in Italia". Saksaa koskisi muka enemmään nämä "Herr doktor-doktor-doktor" tyyppiset puhuttelut.

      Poista
    3. No, ovathan Ranskassakin kaikki lukion opettajat professoreja.

      Poista
  4. Minulla on semmonen käsitys - ehkä harhainen - että jenkeissä oikeusjuttujen ratkaisuissa lakeja tärkeämpi elementti ovat ennakkotapaukset, ja siis erityisesti korkeimman oikeuden päätökset asiassa kuin asiassa. Tämä tietysti tekee asioiden ja tehtyjen ratkaisujen arvioinnin ongelmalliseksi täällä, jossa lähtökohta on (pitäisi olla) aina eduskunnan säätämä laki. No joo, kyllähän tuomareilla on täällä melko joustava harkintavalta kussakin tapauksessa lain soveltamisen suhteen ja joskus kyllä tuntuu, että Olaus Petrin mainiot tuomarinohjeet jäävät unhoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ei oikeus ja kohtuus ole,
      se ei voi lakikaan olla.

      Poista
  5. Mutta miksi sitä mustan korston kuristanutta poliisia kutsutaan "entiseksi"?

    Ei hän ollut mikään "entinen" kuristushetkellä, vaan erotettiin vasta sen jälkeen ja nimenomaan sen takia.

    No niin, päivän nipotus on pulkassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erotettiin viikko tapahtuman jälkeen, on siis 'entinen'.

      Poista
    2. Tätä olen pitkään USAssa asuneena ihmetellyt "entinen poliisi" jäätyään kiinni pari päivää aikaisemmin jostain kusetuksesta.
      Koska tämä tyyppi on nyt entinen, niin olemassa olevat nykyiset poliisit ovat kaikki täysin ookoo jengiä?

      Orwellilainen kielenkäyttö USAssa on yleistä. Kiinnitä huomiota siihen, kun luet amerikkalaisia uutisia...

      Poista
  6. Multa vietiin alta bilika mis mä budjasin. Ei ollu mitään muuta mestaa. Saaks niin tehä? Sit rupes tuleen laskui poste restanteen. Juoskaa mutkille laskuinenne. Tyhjä tontti. Olishan sen voinu muutenki hoitaa ku kusemalla mun kintuille. Epäkohteliaisuudelle ei ole mitään puolustusta.

    VastaaPoista
  7. Ad Omnia: USA:ssa ennakkotapaukset eivät juuri vaikuta rikoslainkäyttöön, ja periaatteessa liittovaltion tuomioistuimet selvittävät vain perustuslainmukaisuuteen liittyviä kysymysiä. Jopa kuuluisa Miranda (kidutaminen tunnustukseen) ja Brown v. School Board (rotuerottelu kokulupiireissä) ovat eurooppalaisella kielellä ihmisoikeuskysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miranda-oikeudet ovat yksinkertaisimmillaan nämä, vuoden 1966 oikeusjutusta lähtien:


      You have the right to remain silent
      Anything you say can be used against you in a court of law
      You have the right to an attorney
      If you cannot afford an attorney, one will be appointed for you

      Jo toistakymmentä vuotta ennen Miranda v. Arizona -juttua Raymond Chandlerin Philip Marlowe kaivoi lakikirjan hyllystään ja pyysi näyttämään sieltä kohdan, joka velvoittaisi kansalaisen kertomaan poliisille koskaan mitään, jos ei satu huvittamaan.

      Poista
    2. pure pakkojenkki

      Poista
    3. sanoo Jere Pakkopunkki

      Poista
    4. clash know your rights (remastered)

      Poista
  8. Oliskohan tässä mitään amerikkalaisesta oikeudenkäytöstä: The Law of Innocence/Michael Connelly? Ainakin piinallisen sattumanvaraiselta se tuon kirjan mukaan näyttää.

    VastaaPoista
  9. Muistan erään lentomatkan Saksan kautta välilaskulla muistaakseni Münchenissä kymmenisen vuotta sitten. Stuertti oli kohtelias ja palveli poikkeuksellisen kohteliaasti ja taitavasti. En siihen suuresti kiinnittänyt huomiota mutta koetin käyttäytyä sen mukaisesti. Poistuessani koneesta stuertti toivotti hyvää matkaa: "Gute Reise, Herr Professor und vielen Dank". Nyökkäsin asiallisesti, tiedättehän, sillä tavalla tarkasti mutta ei liioitellusti ja kiitin matkasta. Jälkeenpäin olen miettinyt mikä olemuksessani tai toiminnassani oli sellaista viestinyt hänelle. Muita matkustajia ei siten puhuteltu, ei edes oikeaa suomalaista professoria joka oli samassa koneessa ja jonka kanssa juttelin välilaskukentällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei ole ikinä käynyt noin. Vaatimaton olemukseni "anteeksi, että olen olemassa" ei herätä mitään huomiota.

      Poista
  10. Eurojärjestelmät ongelmat ovat niin vakavia, ettei niitä pystytä ratkaisemaan lainkaan. Kelluva markka takaisin rinnakkaisvaluutaksi euron rinnalle. Suomen ei tarvitse erota eurosta vaan euro jää siihen rinnalle "kuihtumaan".

    Silloin mm SAK:n jäsenliittojen kanssa palkkaneuvottelut helpottuisivat olennaisesti. Markkapalkkoja voitaisiin nostaa vaikka joka vuosi semmoiset 10 %. Sen yhteydessä kelluva markka asettuisi markkinavoimien ohjaamana aina sille tasolle kuin maamme kilpailukyky edellyttäisi.

    Jos uskomme markkinatalouteen, niin kaipa me siinä samalla uskomme markkinvoimiin. Investoinnitkin ohjautuvat halukkaimmin sellaisiin maihin, joilla on oma kelluva valuuttansa ja oma keskuspankkinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinatalous on kuopattu jo ajat sitten.

      Euron merkitys on vähäinen USD:iin nähden.

      Valuuttajärjestelmän minkäänlainen uudistaminen ei onnistu eikä siitä olisi hyötyä. Säännöt luodaan rikottaviksi ja poliitikot olisivat vähintään yhtä korruptoituneita kuin nytkin.

      Kaikki keskuspankit ajavat samaa politiikkaa.

      Kelluvat valuutat upottavat toinen toisensa.

      Paluu metallikantaan - kulta-, hopea- tai kuparikanta - ei ole realistista eikä se ratkaise keskuspankki-kommunismin luomia ongelmia.

      Luonnonvaroiltaan rajalliselta planeetalta otetaan irti rajoittamaton voitto...

      Poista
    2. Tuo on jo nähty, Toipila. En todellakaan kaipaa sitä systeemiä Suomeen.

      Poista
    3. Mikä lie syy sille että SI-järjestelmä ei tunne käsitettä markkinavoima? Metri, gramma, sekunti, tuhlaavaisuus? Numeroilla ilmaistuna asia on ehkä helpompi hahmottaa, aika on rahaa mutta yhden suhde yhteen ei vain onnistu, kas kun siinä on se kumma että kiireessä tulee maksuvirheitä...

      Markkinatalous on tuhlaustalous. Mikäli jokin järjestelmä on oleva hallitseva tulee jokin meritokratian tapainen tai siihen tukevasti nojaava kenties saamaan aikaan sen ettei päätösvalta yhteisistä asioista keskity osaamattomuuden peittelyyn ja teeskentelyyn keskittyviin käsiin. Lupaava olisi asiavaltainen kokonaisuuksien hahmottaminen, jossa matematiikan taidot on kokeiltu pääsykokeissa.

      Uskomattomien kaunokirjallisten pyrintöjen tulos on sievästi lirkuttavaa kevyttieteilyä jonka puhtoisuus on moitteetonta ja aatteensa viattominta mutta ellei ole kykyä ymmärtää että päätöksillä on voitava ohjata kehitystä paljon pidemmälle kuin vähän yli vaalikauden päähän, on vahingoksi kaikille. Puoluepolitiikka on eräs mielisairauden muoto, se on selvää.

      Minä ajattelen että eduskuntaan voitaisiin määrätä rangaistuksena, menettämään vapautensa ja yksityisyytensä suojan. Tai sitten opiskelemaan matematiikkaa ja yhteiskuntien suunnittelua.

      Poista
    4. Devalvaatiossa säästäjät maksavat tuhlarien velat.

      Poista
    5. Ei devalvaatiossa ikinä mitään laskua lähetetä säästäjille pankista lainaa ottaneilta.

      Sitäpaitsi kelluvan valuutan olosuhteissa ei enää jouduta arvailemaan ja arpomaan jossain hämärässä peräkammarissa kuinka paljon devalvoitaisiin. Markkinamekanismi löytää aina kelluvalle valuutalle sopivan arvon joka päivä.

      Poista
    6. "Devalvaatiossa säästäjät maksavat tuhlarien velat."

      Ainahan se noin menee.

      Vrt. esim. "koronatukipaketti" ja sen käynnistämä jatkuva ja loputon tukipumppu etelän ei-niin-kurinalaisille-säästäjille.

      Poista
    7. Tämäkin on ihan älytön lähtökohta, että pankista lainaa hakeneet ja saaneet olisivat tuhlareita. Oli sitten devalvaatio taikka revalvaatio menossa, niin sekä talletusten että lainojen nimellisarvot eivät muutu miksikään.

      Poista
    8. Nimellisarvoja ei voi syödä. Puhe on reaalitaloudesta. Devalvaatiossa säästäjältä leikataan sitä leipämäärää jonka hän voisi säästöillään ostaa. Velallisen velalla ostamien leipien nimellisarvo kasvaa ja velan reaaliarvo pienenee.

      Poista
    9. Käytännössä kaikki valuutta lasketaan liikkeelle "liikepankeista" tai vastaavista antolainausta harjoittavista yrityksistä.

      Liikepankkien kategorinen vastustaminen on periaatteessa kommunismin kannattamista.

      Toki "markkinatalous" jossa käytetään valuuttaa vaihdon välineenä, on huijaus sinänsä.

      Jos pidetään lähtökohtana että markkinatalous voisi toimia, pitäisi Euroopassakin lisätä muitakin tapoja tarjota valuuttaa kuin pankit.

      Nyt täällä suurin osa valuutasta luodaan tyhjästä pankeissa, esimerkiksi USAssa tämä tapahtuu mm. rahastojen sekä muiden finanssialan toimijoiden kuin pankkien kautta.

      Yksi pankkijärjestelmän madon lukuja esiin kaivanut henkilö on esimerkiksi Richard Werner, joka pystyi luomaan metodin selvittää rahan synnyn periaate.

      Tyhjästä se syntyy liikepankissa...

      Tämä peitellään mahdollisimman hyvin mm. arvopaperistamisen sekä muiden "taikatemppujen" avulla.

      Järjestelmä on hallinnan väline, voitot ovat sivuseikka.


      Poista
    10. Palkkaturvalaki säädettiin suojaksi etteivät palkat haltuunsa saaneet p-nakit olisi voineet vetää välistä mutta silloin oli kovat ajat, p-nakit joutuivat tulemaan toimeen otto- ja antolainauksen korkojen erotuksella.

      Nyt voidaan laskea joka sekunnin tuotto jonka p-nakki pitää rahoja, silti siirrot kestävät jopa vuorokausia. Uutta lakia putkeen.

      Poista
  11. Edelleen ne lentävät tutkijat eduskunnan oikeusasiamiehan tstosta puuttuvat, Kemppisen jalo idea jäänee, hiipuunee.

    Umpimähkä on se tuhka josta aamusella saa kekäleen jolla tulet tehdään.

    VastaaPoista
  12. Sen verran kommentoin vielä markan kellutusta syyskuussa 1992, että se pelasti koko Suomen kansantalouden täydelliseltä tuholta. Lokakuun 1991 pakkodevalvointi ja lopulta markan kellutus johti siihen, että markka heikkeni noin 40%. Suomen kansantalouden elpyminen alkoi melkein saman tien markan kellutuksesta ja korot rauhoittuivat maltilliiksi. Meillä oli siis hyvin toimiva kelluva markkavaluutta 1992 vuodesta aina euroon asti.

    Euro vaikutti aluksi toimivan, mutta sitten ongelmat ovat vain kasaantuneet jatkuvasti yhä huonompaan suuntaan. Käytnnössä Suomen kansantalous on ollut nollakasvussa vuodesta 2009 lähtien. Kävi jopa niin, että Suomen bruttokansantuote laski ennätykselliset 7,8 prosenttia vuonna 2009.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kellutustakos silloiset valuuttalainojen ottajat nyt sitten ylistävät? Sehän ne pienyritykset kaatoi.

      Poista