Vuonna 1972 kävimme tämän kiinteistön ostamisen jälkeen nauttimassa Mustanaamio-juomaa Yrjönkadulla baarissa. Itse otin lisäksi Eskimo-jäätelötikun. Olin totuttanut itseni tällaiseen ylellisyyteen auskultoidessani noihin aikoihin Annankadulla Espoon tuomiokunnassa.
Siitä joukosta ei ole varsinaisesti enää liikenteessä muita kuin minä. Paremmin alueen alkusyntyä muistanut arkkitehti mainitsi itsekin hiljan tavatessamme nimeltä herra Altzheimerin.
Niinpä voin ketään häpäisemättä mainita, että kuvan talot ovat noin merkillisen lähellä toisiaan siksi, että naapuri oli käynyt heinäkuussa omin nokkinensa siirtämässä mittakeppejä eli siis taloaan lähes kymmenen metriä juuri ennen kuin perustusten kaivaminen alkoi. Kunnan rakennusvalvoja ei pannut sitä pahakseen, kumma kyllä. Itse olin tyhmä ja naapuri röyhkeä.
Mutta kuvasta näkee, että valesokkelia ei ollut vielä keksitty, ja outo erkkerini taas on kivijalkaa vailla, pelkkien kehäpalkkien varassa. Se sattuu olemaan edelleen paikkani, jossa on mieluisa mutustaa välipalaa ja pitää samalla silmällä rastaita ja tiaisia.
Vaikka suunnittelemassa oli eteviä henkilöitä, saatiin ihan vahingossa hyvä talo. Näitten pilari-laatta -tyyppisten puuelementtitalojen pahin vika ei ollut tasakatto. Ajatus oli peräisin Saksan 1920-luvun Bauhausin uudistajilta. Saksan ilmastossa tasakatto on ihan toista kuin meillä.
Ongelma oli toleranssit. Talot oli kasattava noin puolen sentin välyksin. Suomalainen kirvesmies ei ollut kuullutkaan puolta tuumaa täsmällisemmästä työstä. Sellaiset toimet eivät kuuluneet timpurille, vaan mallipuusepälle. Katsokaapa “talonpoikaisantiikkia”. Kaapit ja huonekalut ovat yleensä kelpo työtä, mutta aika krouveja. Ja muualla Euroopassa oli ammattilaisia, joilta intarsiat ja ties miten ihmeelliset helmiäisupotukset onnistuivat noin vain.
Meille sattui sellainen Kettusen porukka, joka teki erittäin tarkkaa työtä. Kun uusimme kaikki putkistot noin viisi vuotta sitten ja otimme seiniä ja kattoja auki, ihmettelin etenkin kuivia eristeitä; tietysti ne nyt vaihdettiin, sillä olivathan ne painuneet hiukan kasaan.
Lapsuuden kodissani näki, miten ennen rakennettiin. Kaksikerroksisen talon ullakon eristeenä oli kutterinlastua, paljaaltaan. Opettelin siellä polttamaan tupakkaa. Ja opin. Outoa ettei tullut tulipaloa.
Suomalaisen arkkitehtuurin suuri saavutus oli ns. rintamamiestalo. Sellaisten suunnittelu alkoi Talvisodan aikana Viipurin seudulla, ja mukana olivat pian kaikki maan parhaat nimet. Sellaisen talon pystyi rakentamaan itse ja kavereiden kanssa, vaikka ei osannutkaan. Ja materiaaliksi kävi lauta tai hirsi, ja jos halusi hienostella, seinät saattoi rapata. Katteena oli meillä maalla tervapahvi.
Sekä vanhat talonpoikaistalot että suuri osa rintamamiestaloista pilattiin 1970-luvulla rakentelemalla elintasosiipiä ja muita vasikoita. Pakkohan se vähän oli, koska vanhoissa puutaloissa ei tyypillisesti ollut juoksevaa vettä eikä viemäriä, ja talot olivat hataria. Pohjalaistalossa asuttiin tyypillisesti pirttiä ja yhtä kamaria, ja yhdeksän huonetta oli talven kylmillään ja kesän käyttämättöminä.
Heikkolaatuisen rakentamisen syyt ovat jokseenkin selviä. Sata vuotta sitten maaseudun köyhyys oli polttava ongelma - ns. tilaton liikaväestö. Sotien jälkeen “maaltapako” oli imelästi myös ylioppilasaineiden otsikkona kerran toisensa jälkeen. Ihmiset mokomat eivät tyytyneet huonoihin mökkeröihin ja erittäin huonoihin peltoihin, vaan tunkeutuivat rahapalkoille kaupunkeihin. Helsinki joutui keksimään ensin laitakaupungin, sitten liitosalueet ja ennen pitkää lähiöt.
Kommentoija mainitsi, että evakkojen lisäksi rintamamiehet saivat tontteja jopa läheltä Helsinkiä. Hän ei ehkä tiennyt, että jopa Lauttasaaresta osoitettiin maanhankintalain keinoin kuusi tonttia asutustarkoituksiin.
Kirkkonummella ei juuri ollut asutustiloja eikä pientaloja. Kun me muutimme tänne, kylämme oli ollut Suomea runsaat 15 vuotta. Tämä oli ollut Porkkalan vuokra-aluetta eli käytännössä Neuvostoliittoa. Majvikissa tuossa vieressä oli KGB:n (nyk. FSB) toimisto. Nyt Mikropehmeä rakentaa hehtaarihalleja tänne. Pihassa kasvaa Omenoita.
Olla aikanssa aikaansa edellä…
Tuon takana olevan talon syntyhistoriasta olisi mnielenkiintoista kuulla enemmän.
VastaaPoistaMnjaa...
PoistaSe vaan että juuri kun olemme tottuneet talon muotoon, väriin ja sijaintiin se muuttaa niitä. Miten sama talo voi olla aina niin erilainen kuvassa. Ei minulla muuta. Paitsi että tulen kommentoimaan ja ajattelin esitellä itseni. Olen mukava ja höyli ihminen, ja osaan ja tiedän paljon. Tyhmyys ei minuun uppoa koska ei löydä minussa vastakaikua joten varokaa vähän sanojanne.
VastaaPoistaKysymys kuuluukin niin, että saako naapurin tontille rakentaa ja kuinka paljon, kun sokkelikin on jo valmiina?
VastaaPoistaKemppisen tekstistä ei selviä, oliko naapurin omavaltainen keppisiirto kuitenkin tapahtunut hänen puolellaan rajaa.
PoistaKäsittäisin näin: Naapuri siirsi OMAN talonsa merkkikepit 10 metriä lähemmäs tontin rajaa pysyen kuitenkin melko varmasti omalla tontillaan.
PoistaPäinkommentointietumatkatoimisto tiedottaa
PoistaOnko kyse rautakankikävelystä vai sepporätyhiihdosta?
K: Miksei!
V: Naapurinkantoaitajuoksu.
"Mutta kuvasta näkee, että valesokkelia ei ollut vielä keksitty, ..."
VastaaPoistaRuotsalaisen valesokkelikeksinnön historia ulettuu 1950-luvulle ja Suomessa niitä tehtiin 1960-80 joka toiseen (?) aravalainoitettuun ok-taloon. Itekkin olin tekemässä kahta ainakin ja toinen on edelleen ihan ok-kunnossa, kuulema.
Elikkä on se onneton keksintö ollut kuvan kirkkonummelaisen talon rakennusaikoihin olemassa, mutta ei ole onnekseen kuulunut rakennuttajan eikä rakentajien suunnitelmiin.
Perus-rintamamiestalo on itse asiassa aiempaan rakentamkiseen verrattuna melkoisen rationalisoitua rakentamista. Aiemmin rakennettiin mistä sattuu. Pääministerin virka-asunto ja minun mökkini laajennusosa on tehty käytetyistä puisista pakkilaatikoista.
VastaaPoistaPitskun Marttila, siitä liikenneympyrästä pohjoiseen, koostuu kaupungin vuokratonteista ruotsalaisvalmisteisille rintsikoille, jotka Ruotsi lahjoitti sotasuomelle, ja jotka suomi sitten myi rintamamiehille. Syntyivät Mottitie ja Korsutie. No, on siellä paljon muutakin.
VastaaPoistaNiitä oli myös viereisessä Lassilassa, mutta eipähän ole ollut enää vuosikymmeniin.
PoistaKuten eräs tunnettu iäkäs koomikko on asian ilmaissut: "Kun kävin antiikkiliikkeessä, he eivät tahtoneet päästää minua pois".
VastaaPoista"Liikaväestö" tai "suhteellinen liikaväestö" on ollut paljon viljelty käsite väestöhistoriassa sekä talous- ja sosiaalihistoriassa. Yhtä luonnollinen kuin jostain menneisyyden väestökatastrofista puhuttaessa kuitata asia heckscheriläis-jutikkalalaiseen tapaan "viileästi" toteamuksella "luonto korjaili tilejään punakynällä".
VastaaPoista"Liikaväestö"-termi onkin sinänsä neutraali sana, jolla kaiketi on vain haluttu viitata varhaismodernin ajalla ja vielä 1800-luvullakin yhteiskuntaa rasittaneeseen "malthusilaiseen ansaan", väestönkasvun säännöllisesti rikkoessa "mahdollisen rajat" eli köyhän kansan hengissäpysymisen edellytykset. Kuitenkin olen ollut huomaavinani täysin satunnaisten havaintojeni perusteella, että sana olisi keski- ja nuoremman polven historioitsijoiden teksteissä paljolti hävinnyt ja korvautunut sellaisilla, joihin ei yhdisty kuviteltujakaan sivumerkityksiä "ylimääräisistä, tarpeettomista" ihmisistä.
Onko sitten nykyään mielikuvatasolla ja konkreettisestikin olemassa tarpeettomia, ylimääräisiä ihmisiä? On toki, vastaisin jos minulta kysyttäisiin: maamme vanhusväestö, johon itsekin kuulun. Sehän se on nyky-yhteiskunnan rasite ja paarlasti, kauhean "kestävyysvajeen" vikapää ja nuorempien ikäluokkien onnellisuuden este. (Aihetta sivuten Ylen verkkosivulla oli vastikään Tuija Siltamäen mielestäni hyvä kolumni https://yle.fi/a/74-20175994).
Mikä sitten eteen nykyisen "liikaväestön" suhteen? Konstit ovat monet. Ehkä aika hoitaa. Tokkopa meillä nyky-Suomessa tänä valikoivan humaanisuuden aikakaudella ja vallitsevan suuntauksen jatkuessakaan mentäisiin samaan kuin Euroopan sydänmailla 1930-luvun viimeisinä kuukausina eräiden väestöryhmien kohdalla ("die Vernichtung lebensunwerten Lebens")?
En kiistä holkaustia, mutta en myöskään usko siihen. Ehkä ensi kerralla tapahtuu oikeasti.
PoistaEn edellä kirjoittanut holokaustista vaan Tiergartenstrassen numerossa 4 sodan savuverhon alla käynnistetystä hankkeesta. (T-4). Tarkoitushan oli mitä oivallisin: "kustannusrationaalisuus" - ihan niin kuin meilläkin nykyhallituksen aikana. Nyt "lebensunwerten Leben" vain taidetaan hoitaa pois hienovaraisemmin keinoin, mikä on sinänsä kunnioitettavaa.
PoistaVuosikymmenet olen kauhistellut räystäättömiä ja sokkelittomia taloja. Arkitehtikunta, joka tuollaisia taloja piirtää, pitäisi tuomita kuritushuoneeseen. Arkkitehdit eivät rikosta tunnusta. Maaseudun Tulevaisuudessa ( 8.8. 2025) toimittaja Jarmo Hankivaara haastattelee arkkitehtiä tingataakseen, mitä mitä mieltä tämä on räystäättömyydestä. Ties monennenko kysymyksen jälkeen haastateltu sanoo: ”Kyllähän sen järkikin sanoo, että leveät räystäät ovat turvallisimmat noin yleisesti ottaen”. Miksi arkkitehdit eivät käytä järkeä?
VastaaPoistaKun katsoo kiinalaisia ja muita aasialaisia rakennuksia satojen, jopa yli 1000 vuoden takaisia, havaitsee heti pari seikkaa. Räystäät ovat tolkuttoman leveät ja katot sisältävät erilaisia vedenkuljetusohjaimia joilla sadevesi saadaan heti pois. Sokkelit ovat erilaisia kuin täällä mutta yleensä talot on rakennettu siten että asuintilat ovat selvästi korkeammalla kuin maan pinta. Veden haittojen torjunta on onnistunutta ja samalla talot ovat järistysten kestäviä. Japanilaiset ovat tunnettuja siitä että kykenevät rakentamaan pientalot ilman ainoatakaan naulaa. Puuliitokset tehdään taidokkaasti ja väkevästi kirvesmiehen työnä. Kaikki kestävät satoja vuosia ja ainoastaan tulipalot voivat uhata.
PoistaAntiikin ja vanhojen talojen puolustus on humaania, vaikka sitten vain omien. Kuka antoi luvan niiden päivittäiseen mollaamiseen, en tiedä, mutta syyn siihen tiedän.
VastaaPoistaLupaathan että et paljasta ihan vielä? Bengtskärin majakan hissinkutsunappi on hivenen epäkunnossa ja toki, korjaajille on vielä töitä. Vikaraportit vaikuttavat nyt jo hyvältä vastapainolta.
PoistaKunnan rakennusvalvoja kai asui tässä. Silti asia on vähän kuin se jossa on muutakin mustaa kuin kärpäsen ulostetta.
VastaaPoistaKannattaa muistella, kun ei enää ole ketään toista siltä ajalta ja kun ei itsekään ehkä muista tarkasti. Mutta 70-luku, onko se niin etäistä historiaa oikeasti?
VastaaPoistaRanskalaisille 1700-luvun kerrostalo Pariisin 6. osassa on vielä melko uusi. Suomalaiset määräävät 80-luvun rakennuksen purettavaksi, 90-lukulaisen asumiskieltoon ja 2010-luvulta olevaan ei saa enää remonttilainaa. Virolaisia ja ukrainalaisia rakennusmiehiä syytetään vuoden 2025 talojen virheistä, eivätkä he edes nälkäpalkkaansa edes palkkaturvasta. Mutta pian rakennusyritys nousee Feeniksinä tuhkasta uusin yhteiskunnan tuin ja ostajien luottamana.
VastaaPoistaMyös kirjallisuudessa 70-luku on antiikkia, ja sitä kuten varsinaistakin antiikkia tutkijat ja ihmiset vierovat. Luetaan vain alkoholi- ja nistisoituneiden iskelmäihmisten, mäenlakijoitten ja päättäjien muistelmia, jotka heistä on kirjoitettu bestsellereinä, ja Jane Austinia. Professoreilla on lusikkansa sopassa jos toisessa, koska he istuvat kymmenillä tuoleilla samaan aikaan, nuo Koskenniemet.
VastaaPoistaKiinnostaisi nähdä livenä professori joka istuu "kymmenillä tuoleilla samaan aikaan"? Epäilen ettei onnistu edes Kemppiseltä vaikka monitaitoinen on.
PoistaOsmo Hänninen oli kuudessa kokouksessa samaan aikaan.
PoistaSe hetki kun tuolit muuttuvat sohvaksi ja katto lattiamatoks´`.
PoistaAsuntosäästäjälle käy rakennusaineiksi betoni ja hirsipuu. Sähkötyöt hän tekee ja tarkastaa itse. Virheet ovat aina kuuluneet asiaan, eikä muuta juuri olekaan. Näitä asuntosäästäjiä muistaa mainita eräs johtava postmodernistimme, joka muistaa kuolleesta talosta yhtä ja toista.
VastaaPoistaKun elintasosyylä rakennettiin muusta talosta katsoen notkoon, kevättalvisin sulavedet juosivat syylään iloisina, oli siellä kylmälattiainen sauna, oh tai muuta. Niihin taloihin syntyneet ja niitä rakentaneet tottuivat, muut eivät vaan talosta tuli kiertopalkinto.
VastaaPoistaEnsimmäisen talomme eristeenä oli Rauha-emännän sodanaikaiset villapöksyt ja muuta niiden tapaista. Pönttöuuneihin oli lisätty lämmittimet, jotka toimivat yösähköllä. Talvisin nukahdimme ulkovaatteet ja monta täkkiä päällä, aamulla oli kuuma kuin saunassa. Talo oli vuodelta 40. Se oli pieni ja nätti mutta korkea, joten remontti ja esim. maalaus oli unohtumaton ja elämyksellinen. Aamuisin veimme pyykit ja joskus tiskitkin kaupunkiasuntoon ja peseydyimme siellä ennen töihinmenoa. Rauhan ja Yrjön poika sanoi taloa romanttiseksi, me puhuisimme jostakin toisesta tyylilajista sen yhteydessä.
VastaaPoistaSuurin osa asioista määrättiin unohdettaviksi, kuten antiikki, kreikka, latina, tekstinkäsittely, lyriikantutkimus, semiotiikka, JKn kaunokirjallinen tuotanto ja klassinen musiikki, asianomaisten professuurien siirtyessä kulttuurihistorioitsijoille, Yhdysvaltaisen kirjallisuuden spesialisteille, digitalisteille ja taloustieteilijöille. Puolustustaistelut on unohdettu ja puolustajat löytyivät oitis kortistosta unohdettuina. Omaishoitajien ja muiden kulttuuriorjien tavoin he maksavat siitä, että voivat työskennellä. Suomen kulttuurihistoria on sotainen kuten muukin historia. Hitler ja Stalin ovat aina rummuttaneet tahdin ja esittäneet marssilaulut. Rahaa on kulunut paljon mutta se on kulkenut sitä ansainneitten sivu.
VastaaPoistaMeniköhän 70-luku ihan kuin ollaan muistavinaan. Moni muistaa hyvin 40-luvunkin, ja kuulemme siitä usein totta ja tarua.
VastaaPoistaOlisipa asukkaillakin toleranssia. Sitä oli talojen ja kesämökkien pykääjillä koko talkoosakkiakin ajatellen. Siitä ajasta on mukavia valokuvia. Kahvinkeittoon ja ahventen paistoon rakennettiin lähelle rantaviivaa luonnonkivistä pieni uuni, ja kahvivesi otettiin järvestä vaikka siinä oli punaisia pikkuäijiä, kuten talkoolainen sanoi.
VastaaPoistaKun remonttia tehtiin ihminen ei ollut yksin. Hirveän viisaita neuvoja sateli joka ilmansuunnalta, kaikki ihan erilaisia keskenään. Aherimmat neuvoja tulivat paikan päälle ja heille oli viinereitä ja voileipää kiitokseksi. Yleensä neuvottiin ilman niitäkin. Kaikki osasivat neuvoa vakuuttavasti.
VastaaPoistaMiksi sotaa kunnioitetaan isosti: Talvisota.
VastaaPoistaMahtaisiko johtua siitä että se oli kriittinen hetki maamme historiassa. Jos sotilaat eivät olisi kestäneet, ei meistä yksikään olisi täällä. Tilalla olisi väkeä Siperiasta ja Pietarista sekä Tatarstanista ym. Aasian maista. Suomea ei olisi enää ja väestö olisi tuhottu leireillä. Tästä olivat suunnitelmat Molotovilla ja Stalinilla.
PoistaNimenomaan näin. Talvisota oli puhdas puolustussota. Siinä tavalliset suomalaiset talonpojat, työläiset ja sivistyneistö torjuivat venäläisten valloitusyrityksen.
PoistaKohtalon ivaa on, että Raatteen tiellä tuhottu divisioona oli ukrainalainen. Heillä oli mukanaan soittokuntakin Oulussa järjestettävää Suomen vapautusjuhlaa varten.
Niistä ajoista mikään muu ei ole muuttunut, kuin ukrainalaisten asenne.
Tai sitten ei. Paljon on tällaista perinneuskottelua liikkeellä.
PoistaTietysti Talvisota eikä talvisota. Samoin kuin on oltava rauha eikä Rauha, joka on henkilönnimi.
PoistaVoisiko nuo Molotovin ja Stalinin suunnitelmat lukeakin jostain? Uusin, laaja Suomen vuosina 1939 - 1945 käymien sotien historiateos ei mainitse sellaisista mitään.
PoistaVoi sinua väestönvaihto mies.
PoistaMonen kannattaisi miettiä että mitäpä jos tuossa itänaapurissa olisikin ollut Amerikan Yhdysvallat. Olisimmeko koskaan olleet edes itsenäisiä.
PoistaJa olisiko suomalaisuutta ylipäätään syntynyt.
Näköjään joillakin meni puuro väärään kurkkuun kun lukivat kommenttini. Tiedot ovat faktoja ja ne voidaan tarkistaa dokumenteista. Suomen Sota 1941-1945 ei kaikkea kerro koska sarja on Pääesikunnan everstien laatima eikä sisällä poliittista historiaa eikä tietenkään kata mitään mikä olisi julkaistu myöhempinä aikoina. Se on kirjoitettu 1945 alkaen 1960-luvun alkuun ja pohjautuu sotapäiväkirjoihin ja Päämajan ja esikuntien dokumentteihin.
PoistaEsimerkkinä käy Viro jossa väestöstä huomattava osa siirrettiin Siperiaan, siitä huolimatta että he eivät taistelleet lainkaan NL:a vastaan vaan myöntyivät vaatimuksiin. Harvat heistä sieltä palasivat. Miten kävi puolalaisten? Heidän sotilaitaan teloitettiin häikäilemättä massoittain vaikka olivat antautuneet. Heitä pidettiin kurimuksessa koska Molotov ja Stalin vihasivat puolalaisia. Menettely jatkui vielä vuosikymmeniä sen jälkeenkin kun Stalin oli poissa. Miten kävi liettualaisten? Miten kävi latvialaisten? Miten kävi romanialaisten? Miten kävi bulgarialaisten? Miten kävi unkarilaisten? Jatkanko vielä luetteloa? Kansoja ruhjottiin vaikka he olivat uhreja.
PoistaSuomessa on Euroopan eniten väkivaltaa, suomalaisilta suomalaisia kohtaan. Käsittämätöntä että jotkut määrätietoisesti lisäävät sitä. Ei ihan todeksi uskoisi, jos ei lukisi päivittäin. Viha toisin ajattelevia kohtaan kasvaa kasvamistaan. Jokainen sitä lisäävä on vastuussa tekojensa seurauksista.
Poista"Tiedot ovat faktoja ja ne voidaan tarkistaa dokumenteista. Suomen Sota 1941-1945 ei kaikkea kerro koska sarja on Pääesikunnan everstien laatima"
PoistaEi riitä alkuunkaan, että joku väittää ilmoitusasiana: "tiedot ovat faktoja". Vaikuttaa pikemminkin yritykseltä hämätä tietämättömiä. Siispä kysyn edelleen: mistä niitä "faktoja" sisältäviä "dokumentteja" voi lukea?
Ovatko tietosi muuten jääneet kymmenosaisen teossarjan "Suomen sota 1941 - 1945 (ilm. 1952 - 1965) tasolle, koska tunnut siihen viittaavan. Minähän puhuin Pekka Visurin, Pasi Kesselin ja Carl-Fredrik Geustin" teoksesta "Suomen sodat 1939 - 1945". Selviytyminen maailmansodasta" (Docendo 2024). Siinä on yllin kyllin poliittistakin historiaa. Ei kuitenkaan sanaakaan fantasioimastasi "väestönvaihdosta".
Voisiko joku ensin kertoa, mikä sitten oli Stalinin ja Molotovin suunnitelma, kun he aloittivat Talvisodan? Lukeeko se jossakin?
PoistaMielellään uskottava sellainen, sillä ei putinistinen historian mukaan Venäjä ikinä edes hyökännyt. Suomalaisten natsien provosoima pieni rajakahakka se oli.
Jos vertaa veljesmaahamme Viroon, niin venäläisten onnistuessa olisi Suomessa nyt yli miljoona venäläistä. Latviaan verraten 1,5 miljoonaa.
PS. Mitä tulee Amerikan Yhdysvaltoihin, niin suomalaisuus on syntynyt vuosisatoja ennen sen perustamista. Olisikin tosi kiva, jos naapurinamme olisi intiaaniheimoja.
Ennemmin miljoona valkoista venäläistä kuin...
PoistaMitä tapahtui Itä-Saksalle? Mitä tapahtui Neuvostoliittoon pakolla liitetyille osavaltioille? Kaikille luvattiin "vapautusta" joka tyrannien kielestä käännettynä tarkoittaa orjuutta.
PoistaNeuvostoliiton arkistot avautuivat suomalaisille 1990-luvun alkuvuosina hetkeksi ja silloin saatiin päivänvaloon dokumentteja jotka kertoivat mitä Stalin oli todella suunnitellut maatamme kohtaan. Idän mies voi helposti poiketa nytkin arkistoissa tutkimassa asiaa. Suomalaiset eivät sinne enää pääse. Joitakin dokumentteja saatiin kopioitua tutkimusta varten.
Poista"Voisiko joku ensin kertoa, mikä sitten oli Stalinin ja Molotovin suunnitelma, kun he aloittivat Talvisodan? Lukeeko se jossakin?"
Poista..
Luettavissamme on tätä nykyä se, mitkä olivat Neuvostoliiton tavoitteet Suomen suunnalla Moskovan neuvottelujen aikana loka-marraskuussa 1939. Ne ovat luettavissa lähdejulkaisusta, joka julkaistiin vuonna 2017 dramaattisella nimellä "Varjo Suomen yllä. Stalinin salaiset kansiot" (Docendo). Lähdejulkaisun ovat toimittaneet Timo Vihavainen, Ohto Manninen, Kimmo Rentola ja Sergei Žuravljov. Asiakirjat ovat peräisin NKP:n politbyroon arkistosta, joka ennen NL:n hajoamista oli ulkopuolisilta hermeettisesti suljettu ja varmasti ajateltiin sellaisena pysyvänkin.
Viittaan siis dokumenttiin nro 15: "Muistio 14.10.1939 Neuvostoliiton päämääristä Moskovan neuvottelujen alkaessa ja suosittelen tekstin vertaamista Neuvostoliiton vaatimuksiin itse neuvotteluissa (ks. Paasikiven ja Tannerin muistelmat, joissa puheena olevat kohdat pohjautuvat neuvotteluissa sihteerinä olleen Nykoppin muistiinpanoihin.)
Neuvottelut tunnetusti päättyivät marraskuussa 1939. Sen jälkeen kaikki oli minun ymmärrykseni mukaan "selvää johdatusta myöhempään historiaan". Mieleen tulee yksi Clausewitzin tunnetuimmista lapidaarilauseista: - Sota merkitsee väkivaltaa eikä väkivallan käytöllä siinä ole rajoja (tässä muistinvaraisena).
En toki epäile, ettei joku taitava lähdekriitikko kykene kommentissaan helposti kumoamaan tuon viittaamani NKP:n politbyroon dokumentin sisällön "venäläisenä kaksinkertaisena valheena", Jo koululaisena jäi mieleen Keijo Korhosen kirjassaan kertoma anekdootti: "Älä sie hyvä ristinveli minulle valehtele, sie MENET Arkangeliin turkiksia ostelemaan." Mikseivät politbyroon toverit siis olisi kyenneet valehtelemaan itselleenkin.
Nyt on kysyttävä itse Kemppiseltä: Olen ollut huomaavinani, että blogisi kommenttipalstalla ei enää aikoihin ole suvaittu (?) muiden kommentoijien nimittelyä. Yksi poikkeus kuitenkin näyttää olevan: yksi ja sama henkilö hokee järjetöntä "idänmiestään" aina silloin, kun ei enää muuhun tunnu pystyvän.
PoistaMiten siis on? Vai - sekin on kysyttävä vastausta odottamatta - ottaako professori itsekin mainitulla tavalla epäsuorasti, "käsiään likaamatta", asiaan kantaa nimittelyn sallimalla?
Venäläisethän tunnetaan suoruudestaan ja rehellisyydestään, lupaukset pidetään aina, eikä media ikinä valehtele - nytkin se kertoo suoraan miten ukrainalaiset natsit ja fasistit hyökkäsivät Venäjälle, joten pakkohan sen on puolustautua.
PoistaTämä on totista faktaa, sillä se löytyy myös kirjoihin pantuna lukuisista venäläisistä lähteistä. Lukekaa itse, niin uskotte.
Ja eikö kaaliin uppoa, että Talvisodan aloitti fasistinen ja natsistinen Suomi! Tämäkin fakta löytyy kaikista venäläisistä lähteistä.
Mistähän saataisiin kuntoutusta ja hoitoa näille kylmänsodan sotaveteraaneille?
PoistaMikä kylmän sodan veteraanin väitteistä ei pidä paikkaansa?
Poista- Kertooko venäläinen media heidän itsensä hyökänneen?
- Kertooko venäläinen media, ettei Ukrainassa ole natseja ja fasisteja?
- Kertooko venäläinen media, ettei kukaan hyökännyt Venäjälle?
- Kertooko venäläinen media, että vain Venäjä hyökkäsi?
- Kertooko venäläinen media, ettei heillä ollut mitään tarvetta puolustautua?
- Eikö venäläisissä media väitä noita yllä mainittuja asioita?
Ja lopuksi: missä venäläisessä lähteessä kerrotaan, että Venäjä hyökkäsi täysin provosoimatta Talvisodassa Suomeen, joka ei ollut fasistinen tai natsistinen. vaan aito rauhantahtoinen demokratia?
On mielenkiintoista että jotkut idän miehet polttavat hihansa kun joku kirjoittaa mielipiteensä esiin viime sodista, nojautuen lukemiinsa faktoihin ja kuulemiinsa kertomuksiin niiltä jotka siellä sotivat. Heidän kirjoituksensa paljastavat heistä enemmän asioita kuin voisivat arvata, jopa sille tasolle että voimme arvailla heidän identiteettiään.
PoistaEttä edeltävä huomioiden sellaisille joille vain varttituuman kattilalevystä tehty kelpaa. Häkäpönttötalohan onkin jo kaikilla ja käy, jos on tarpeeksi pientä nappulaa.
VastaaPoistaEi sillä seilata.
Hyvä ettei täällä voi antaa peukkua.
VastaaPoistaTäällä annetaan peukkuja tekstimuodossa ja tämän kehän ulkopuolisille. Nyt annan sen Stubbille joka oli WSJ:n tuoreessa haastattelussa. Taas hötkyilemätön ja terävä esiintyminen vailla vertaa:
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=hc9KZvHGmNM
Hötkyilevä ja tylsä kokoomus oli Hitlerinkin ylin ihailija. Terävää ja hötkyilemätöntä kokoomuslaista ei ole nähty. Samaa yli-ihmisyyttä joka sorkka. Sorkan potkut kuuluvat tässä blogissakin, ja aina syyttömiin uhreihin osuvina.
PoistaOsoittaisin kysymyksen Jukka Kemppiselle, hänen suvulleen ja kaikille muille tästä asiasta tietäville:
VastaaPoistaMissä on saatavilla käsittämättömän laaja aineisto, jonka hän luovutti Kansalliskirjastolle ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle 2014? Nyt kun kaikkea materiaalia on digitoitu ja kun professori kuuluu tämänkin alan edistäjiin, onhan tutkijan käyttöön saatavilla tietokoneen ulottuville keskeinen luovutetun materiaalin osa? Tarvitaan sekä julkistamatonta että julkistettua materiaalia.
Olen eri tavoin ja eri tahoilta yrittänyt pitemmän ajan kuluessa selvitellä tätä asiaa.
Suomen kirjallisuus ja sen tutkimus on Suomelle tärkeää, luulisin.
Kansalliskirjaston silloinen johtaja antaa asiassa lupauksia Kansalliskirjaston lehdessä 2015. Ne eivät ole niin kiinnostavia kuin se, miten tekstit saa nyt 10 vuotta myöhemmin tutkimuskäyttöön. Onko ne tässä ajassa ehditty koota sellaiseksi?
Seuraavatkin 90 vuotta vilahtavat nopsaan. Onko joku nähnyt, että kyseinen aineisto on vielä nyt olemassa? Kirjastot eivät mielellään ota esimerkiksi kirjoja sen kummemin kuin muutakaan materiaalia lahjoituksina, joutuvathan ne poltattamaan tulella omiakin kirjojaan. Niille ei ole tiloja, hoitajia eikä arvostajia. Ei puolustajia.
PoistaEräässä Kansalliskirjaston tuolloisen päällikön hyvin tuntemassa isossa silloin tiloiltaan uudehkossa yliopistonkirjastossa valahti useita kertoja vuodessa kirjojen päälle sitä itseään putkien falskatessa ja hajoillessa. Vakituinen henkilöstö tiesi, mitä oli tehtävä niissä tilanteissa, jotka olivat tavallista arkea heille ja heidän pomoilleen. Olisikohan Kansalliskirjastossa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassakin tapahtunut kakka- ja pissavistailuja Kemppisten aineiston ylle?
PoistaJoten ovatko blogin putkiremontteja ja kuolleita taloja koskevat unennäöt profeetallisia ja selvänäköisiä?
Kirjaston hakemistosta näkyy löytyvän tuhatkunta juttua, mikä on vain pieni osa kaikesta olemassaolevasta. Kaikki se vain kirjoituksen nimenä ja tietona julkaisukanavasta. Lisäksi on suunnaton määrä juttuja eri lehdissä, kirja-arvosteluja, radio-ohjelmia, esitelmiä, puheenvuoroja jne. jne. Nämä saisivat olla teksteinä muutaman klikkauksen takana, vähintään tutkijoille. Mikähän tässä mättää.
PoistaHyvää Otto Mannisen päivää, Jukka Kemppinen ja Otto Manninen, lyyrikkomestarit ja suuret antiikin kirjallisuuden suomentajat!
VastaaPoistaIsä uskoo sinuun ja siihen, että voit lopettaa ryssävihan lietsonnan ja ihmisoikeuksiin kuuluvan uskonvapauden väheksynnän. Hän asuu sinussa, talossaan, ei ihmiskäsin rakennetuissa temppeleissä. Usko sinäkin itseesi.
VastaaPoistaPutin koplineen pitää kyllä huolen, ettei ryssävihaa tarvitse lietsoa. Se härskiys, julmuus ja valehtelu on sitä luokkaa, ettei sitä uskoisi ellei näkisi.
PoistaMinäkin luotan että blogisti kykenee lopettamaan nuo kaksi asiaa ja hävyttömän kiusaamisen tästä blogista.
PoistaPutin koplineen taitaa olla sinulle vain tekosyy venäläisvihan lietsomiseen.
PoistaAllahilla ei ole mitään vastuuta lapsistaan.
PoistaMinusta blogisti lopetti kiusaamisen jo ennen 22.9.2005.
PoistaEi tekosyy, vaan tällä hetkellä ainoa syy.
PoistaMissä venäläiset, siellä sorto, julmuus, valehtelu.
"Minusta blogisti" -kommentti otettu talteen. Täältä on hävinnyt liian paljon sen veroista ainesta.
PoistaOlemattomilla ei voikaan olla vastuuta mistään. Vastuun olemassa olo on kyseenalaista jumaltarustojen levittäjilläkin. Niillä ratsastavilla.
PoistaVenäläiset uskovat, rakastavat ja kunnioittavat Suurta Pientä Johtajaansa, ja se on syy vihata venäläisiä, orjan poikia.
PoistaMuistan lapsuudesta harvinaisen sanan antiikkiherra. Muistaakseni se tarkoitti vanhaa sivistynyttä herraa, mutta en ole varma.
VastaaPoistaTäällä ei liene kannustettu huoli-ilmoituskampanjaan ministeri Riikka Purraa kohtaan. Onkohan kiihkein kannustaja moniniminen taidekasvatuksen vasemmistoliittolainen punavihreä naismaisteri. Onko hän oppinut sellaiseksi taiteessa, kasvatuksessa, yliopistossaan vai Kristillisessä Opistossa vai onko se synnynnäistä, panee kysymään. Ääriliikkeet, kuten vasemmistoliitto, ovat haitallisia lahkoja. Ne keskittyvät aitaan ja sen seipäisiin sielläkin, missä näitä ei ole. Antiikkia eivät he tunne. Jatkoon vai ei, sen tietää kysymättäkin.
VastaaPoistaVasemmistoliittolaisilla on tapa esiintyä monilla nimillä ja verkkoutua niillä, sanoi taannoinen puolueen pj julkisessa tapahtumassa ja piti tapaa hyvänä suojautumisena. Paljon melua tyhjästä he saavat aikaan, esimerkiksi valtuuston pöntössä vuolaasti omia yksinhuoltaja-aikojaan muistellessaan kyynelehtinyt yllä mainitusta yliopistosta ponnahtanut vaikuttava vassarien naispoliitikko.
Tarinan moraali: Kannattaa ahkerasti seurata netissä valtuustojen kokouksia eri kaupungeista. Se on opettavaisempaa kuin media yhteensä. Siellä näkee mikä mitäkin on. Ensimmäisestä Sanna Marinin johtamasta kokouksesta ymmärsi hänen ainutlaatuisen järkevyytensä, nopeutensa ja toimeliaisuutensa.
Maalittaminen ja vihapuhe hallitsevat maata. Ilman niitä kukaan ei pääse valtaan eikä pysy siinä. Niillä myös estetään tehokkaasti toimevain- ja hyväinvalta, ja jo siksi ne ovat suureksi avuksi ongelmien vakiinnuttajille.
VastaaPoistaTähän pitää lisätä ihmisten sumuttaminen ja harhaanjohtaminen. Nehän ovat hallitsemisen peruskauraa.
PoistaJo muinaiset roomilaiset asuivat kreikkalaisorjien heille rakentamissa taloissa. Tapa on ikivanha, rakentajat eivät saa palkkaansa, joka ei heille siis kuulu, ja orjuuttajat rakennuttavat ja asuvat komeasti. Ammattiyhdistyksiä oli jo antiikissa, eivätkä ne sielläkään ajaneet orjien asiaa.
VastaaPoistaSomalit kuulemma rakensivat orjina Helsingin talot 1800-luvulla, joten heillä on myös oikeus ne paskoa.
PoistaOrjuus on, palkka off toimi reippaasti rakennusalalla mutta nyt on Rakennusliitto joka lemppasi poliittiset tunnukset yli laidan. Tämä koskee siis suomalaisia joilla on järkeä järjestää rakennustöitä muillekin, eräille riittää jo ja eräille on lisää mutta jälleenrakennustyö on käynyt vähiin, nyt tehdään perusparannus- ja ennallistamisrakentamista. Jälleenrakentaminen oli enimmältään uudisrakentamista, kummallista riittää mutta retoriikkahan pitää virkeänä.
PoistaBlogi keskusteluineen on sepitettä, kauno- tai kauhukirjallisuutta näkökulman mukaan, näkökulmana kenestä ja mistä, mitä ja miten kirjoitetaan.
VastaaPoistaIlmeistä on epäselvyys osin tai tyystin sepitteellisen olennon, hahmon tai ihmisen oikeudesta olemassaoloonsa, piirteisiinsä, oikeuksiinsa mielipiteisiin, uskoon, uskomattomuuteen ja kaikkeen.
Jos ja kun edes muutama heistä ei halua synnyttää ja ruokkia vihaa, epäluuloja ja niiden sanoja ja siis tekoja, nämä muutamat eivät pidä parhaana ratkaisuna keksiä tänne ääriaineksia henkilöiviä hahmoja tuuppimaan ja telomaan toisia kirjoittajia. Väkivalta ei ole vitsi, ei edes huono vitsi. Nettikiusaaminen on väkivaltaa, joka ja jonka seurannaisilmiöt eivät lopu kun kone suljetaan.
Heräsin aamulla uneen, että verkossa oli runot ja niitä sai lukea vapaana kuin linnut. Se on taivas. Nyt ne ovat tulleet ja jokainen ihminen ja runo vihdoin taivaan täydeltä, linnut.
VastaaPoistaMiksi Kemppisellä on hyvä maine eikä kukaan hänestä uskalla sanoa mitään poikkipuolista? Miksi Suomen suurimmalla lyyrikolla Paavo Haavikolla on niin huono maine, ja kaikki sivistyneet äijät pitävät velvollisuutenaan huonontaa sitä niin paljon kuin ikinä?
VastaaPoistaHaavikko oli paitsi suuri, myös rehellinen. Niin suuri, että muutamaa suomalaista lukuunottamatta kaikki kadehtivat häntä. Eivät tietenkään oikeudenmukaiset suuret ihmiset, kuten hänen säveltäjäluokkakaverinsa sukuineen, ja muutamat heidän mittaisensa Ihmiset.
Haavikko ei nuollut ketään eikä mitään. Ei puolueita eikä aatteita, ei historiaa eikä nykyisyyttä, ei sanomalehtiä eikä kustantamoja, ei apurahoittajia eikä kriitikoita. Ei kirkkoa, armeijaa, tieteitä, mediaa, somediaa, kollegoja -, ei siis mielipiteen muokkaajia. Hän ei koskaan elämänsä aikana piitannut murskaajistaan, jotka käyttivät hänen tuhoamistaan tikapuina katon harjalle ja panivat kulissien takana liikkeelle hänen kansanliikkeeksi nostattamansa musrkauksensa.
Haavikon ystävät eivät koskaan alentuneet sanasotaan hänen kadehtijoittensa kanssa.
Jotkut ystävännnamion takana toimivat kuitenkin pudottivat naamionsa huomaamattaan. Jopa hänen ystävänään esiintynyt psykiatri kertoi hänestä kovin ikäviä, leimaavia ja nokeavia asioita julkisuuteen johdonmukaisesti ja täydellä tarkoituksella. Sitten psykiatriystävä puolustautui vetoamalla ystävyyteen ja auttamishaluun ja ennen kaikkea siihen, että Haavikko ei ollut hänen potilaansa - saman ilkeän halpamaisen perustelun olemme kuulleet eräiltä muiltakin psykiatreilta ja eräitä muitakin kuin loistavaa Haavikkoa tuhottaessa.
Haavikko ei kostanut niille tuhoajilleen, jotka tiesivät mitä tekivät ja saivat toiset tekemään.
Haavikko ei perustanut maan parasta blogia ja ylistänyt siitä itseään ja sukuaan ja mustannut lukuisia muita.
Jukka Kemppinen on erittäin sukurakas. Ketä hän rakastaa rakastaessaan sukuaan ja kuka sen jäsen tai sen ulkopuolinen psykiatri, kustantaja, lehtimies, kirjailija jne. on sanonut hänestä jotakin kielteistä? Kemppinen kuitenkin kirjoittaa: " Nepotismissa on muuten se hyvä puoli, että sukulaisilla on niin usein toisistaan täsmällisen kielteinen käsitys." Vai onko sekin häneltä valoisaa apolloonista huumoria. Kuka pelkää mustaa miestä?
Ei Haavikko kovin rehellinen ollut. Ehkä tutustunet hänen historiaansa
PoistaOlen tehnyt paljon työtä Kemppisen ja tämän blogin hyväksi. Tuloksiin kuuluu esimerkiksi se, että hän on poistanut kaikki mainitsemani härskeimmät päivityksensä. Painetuista lehtikirjoituksista se ei ole onnistunut. Vaikka ne eivät löytyneet hänen nimellään haettuina lehdistä, ne löytyivät muuten. Olen toiminut koko ikäni kirjailijoiden parhaaksi ja kiitollinen heidän korkeasta humaanisuudestaan. Yhtä lukuunottamatta kaikki ovat olleet kiitollisia ja auttaneet kaikessa. Koskaan ei ole ollut aihetta muuhun.
VastaaPoista