Tuntisitko ketään?

Panin eilen kuvaksi suomennetun “Aikaministeriön”. Osa sen juonesta käy kateeksi. Olen pitkään tuuminut kirjoittaa tähän yhteenvetoja keskusteluistani kuuluisien miesten ja naisten kanssa.

Jack Finneyn mainiossa kirjassa “Time and time again” (ei suom.) aikamatkailijalla, joka on henkeään pidätellen seurannut Brooklynin sillan rakentamista ja Vapaudenpatsaan nousemista saarelle New Yorkin edustalla, on tilaisuus käydä lähellä Broadwayta konsertissa. Isoäiti on näet kertonut huulensa ruvelle, millainen ihmelapsi hän aikoinaan oli ja millaisessa hurmiossa häntä kuunneltiin, kunnes…

Kertoja käy siis siinä konsertissa, joka on taianomainen ja amatöörimainen, ja kiinnostuu kovasti jutustelustaan kolmannen luokan teatterintapaisen edessä nojailevien esiintyjien kanssa, kun nämä pullosta virkistäytyen odottelevat vuoroaan joutua buuausten ja luultavasti huonosti keitettyjen vihannesten kohteeksi näyttämöllä.

Chaplinin, Stan Laurelin ja Marin veljesten elämäkerroista olen lukenut samaa. Englantilaiset Chaplin ja Laurel tulivat samalla halvalla laivalla Amerikkaan ja oppivat näyttelemään liioitelluin ilmein niin että takariville asti näkyi, huonossa valossa.

Mielestäni heitä kahta ei ole elokuvataiteessa ylitetty. Chape olisi toki voinut lopettaa “Diktaattoriin” ja Ohukainen joutui kärsimään brutaalien tuottajien pakottamista elokuvista, kun näyttelijät eivät enää jaksaneet ja Paksukainen oli liian lihava.

Finneyn kirjassa näyttelijät ja soittajat eivät olleet omasta mielestään taiteilijoita. Kirjan “todistuksen” mukaan arvio oli oikea. Nykykielellä sanottaisiin kukaties “temppuilija”. Heistä suurin oli Houdini.

“Aikaministeriössä” kertomuksen juoni on vedetty turhiin sykkyröihin, mutta perustariassa tämän hetken maailmaan haetaan menneisyydestä hyvin rohkea ja rehellinen meriupseeri, joka menehtyi 1830-luvulla Grönlannin rannikolla, kodikkaan kevytmielinen nainen 1600-luvun alusta, Sommen taistelussa 1915 kaatunut kapteeni, ja pari muuta. Kirjailija Bradleyn todellinen kysymy on, pystyisimmekö ymmärtämään heitä, jos pääsisimme puhuman.

Itse olen tavannut usein J.S. Bachin, joka on käyttänyt meillä käydessään lyhyttä nahkatakkia ja lippalakkia mutta jättänyt peruukkinsa barokkiin.

Emme ole oikeastaan koskaan päässeet kunnolla musiikkiin asti, vaikka täällä meillä olisi kuunneltavana koko hänen tuotantonsa, kaksi käyttökelpoista pianoa ynnä muuta.

Olutta ei ole, mutta setä Sebastian pitää kovasti Lidlin kahvista, tummapaahtoisesta, siitä halvimmasta. 

Onneksi osaan saksaa edelleen kohtalaisesti ja olen onnistunut virittämään korvani hänen saksalleen, joka ensi alkuun vaikuttaa vaikeammin murteelliselta kuin Schwabenin seudun puhe nykyisin, vaikka se on vain saksia. Hän kiirehtii aina räpsyttelemään valoja ja haluaa puhua sähköstä, vaikka olen selittänyt asiaa pitkin ja poikin.

Vaikeaahan se on. Onneksi olen saanut hänet muutaman kerran soittamaan jotain toccataa pianolla, vaikka pianokin laitteena kiinnostaa enemmän kuin musiikki. - Hänellä on / oli maailman nopein käsi. Meillä on nykyisin YouTubessa useitakin pianisteja, joilla on häikäisevä tekniikka - mutta setä Sebastian oli vielä paljon parempi, Horowitz purskahtaisi itkuun sen nähdessään ja samoin Godowsky ja itse Liszt.

Kerran onnistuin kokeilemaan. Kaadoin muka vahingossa sadan 26 millimetrin ompeluneulan laatikon pöydälle ja pyysin häntä keräämään ne takaisin laatikkoon laittaessani itse kahvin tulemaan. Hän poimi ne puhuessaan yksin kappalein noin kymmenessä sekunnissa. Ja urkuri-viulistilla on lyhyet kynnet!

Kattovaloista selitin, että kysymyksessä on vain liikevoima, joka on koskista kotoisin. Se on muutettu pieniksi hiukkasiksi, jotka hehkuttavat lamppuja ja lämmittävät levyjä.

Olin kyllä käsittänyt, että J.S. Bach oli vaistonnut oikein differentiaalilaskennan oivalluksen samaan aikaan kuin Newton ja Leibniz. Jatkuvuuden ja derivoituvuuden ajatukset näkyvät hänen kirjoittamistaan nuoteista. Niissä on otettu huomioon, mitä jää soivien sävelten väliin. Jopa kolmisoinnussa sen lisäksi, mikä havaittavasti soi, vaikuttaa se, mitä ei kuulla. Tuo oivallus erottuu intialaisessa musiikissa. Esimerkiksi 24 intervallia oktaavissa ja 9 ½ -jakoinen rytmi tekevät hyvää sielulle. Nykyesityksiä luultavasti maailman vanhinta musiikkia heijastavasta taiteesta löytää käden käänteessä vaikkapa hakusanalla “Classical raga”.

Jatkan tätä blogikirjoitusta, jahka olen päättänyt, joko on pakko, silmälääkärillä jo käytyäni, ostaa uusia näppäimistö tämän puhki kirjoitetutn sijaan. A toimii mielivaltaisesti ja k milloin sattuu. Ei paljon kannattaisi kirjoittaa “jukka”.