J.S. Bach tapaa meillä käydessään pissiä kuistilta. Hän otti vaarin ohjailustani ja toimittaa asiansa metsän puolella, jossa ei ole näkijöitä. Vessa ihmetytti häntä. Hän ei halunnut käyttää sitä. Teidän juomavetenne, hän sanoi.
Muistaakseni sydämistynyt meksikolainen uhkaa tehdä tarpeensa “teidän maitoonne”. Kun tuohon vertaa, ajatus on ymmärrettävä. Helsingissä oli ennen rankkureita, jotka tyhjensivät kaupunkitalojen kuilun pohjalle kertyneen.
Hyvää hajun ja lian historiaa ei ole sattunut käteeni. Erilaisten kuvausten mukaan esimerkiksi Pariisin kadut olivat 1700-luvun lopulla vielä sellaisen tahmean aineen peitossa, ettei kadulla voinut oikein kävellä, ja viemäröinnin ajatuksen sanotaan tullee ajankohtaiseksi, kun Lontoossa Thames lakkasi 1600-luvun lopulla virtaamasta. Tahna ei virtaa.
Toisaalta keskiajan lopulla harrastettiin paikoin kovastikin kylpemistä, kunnes kirkk puuttui asiaan. Kylpylä ja bordelli olivat alkaneet olla sama asia. Ja Waltari tavoittaa kahdessa Mikael-romaanissaan islamin kulttuurin, joka oli kovin erilainen kuin lännen.
Tällaisten ajatusten kautta pääsin hiukan kiinni musiikkiin. Jo hyräilystä huomasin, että Bachilla ei oikeastaan ollut tempoa eli sävellyksen “oikeaa” metronomimerkintää. Tänäkin päivänä jättiläisteos Matteus-passio kestää eräinä levytyksinä (kuten Klemperer) yli kolme tuntia, kun taas joidenkin kesto on noin kaksi tuntia. Erittäin suuren tempoeron kuulee esimerkiksi alkukuorosta.
Mieleeni tuli, että Timo Miettinen sanoo erinomaisessa uutuuskirjassaan “Demokratian aika”, että tunteet tulivat kulttuuriimme oikeastaan 1700-luvun lopulla, samalla kun itseään toistava eli ympyrämäinen ajan käsitys muuttui lineaariseksi ajaksi ja siten “edistyksen” tai kehityksen ajatus tuli maailmaan.
Miettinen ei ota huomioon Bachia eikä vanhempia tanssisarjoja. Bach on tunteiden kasvioppi. Hänen jälkeensä ei ole syntynyt niin hienoa kuvailua mielenliikkeistä. Esimerkiksi kantaatti nro 21 on nykykielellä nimeltään “Olin ahdistunut” (Ich hatte viel Bekümmernis). Se kuvaa depression laidat ja niin paljon keinoja sen lannistamiseen.
Nuoteista näkee, että myös nykyinen esitystapa on tarkoitettu. Tempot vaihtelevat koko ajan ja osan, jopa koraalin sisällä, on äkillisiä muutoksia.
Ennen vallinnut tapa soittaa tai laulaa Bachia kuin ompelukone on syvästi epähistoriallinen. Sekuntikelloja ei ollut. Mukana kannettavia kelloja ei juurikaan ollut. Kirkonkellot näyttivät mitä sattui ja kellon lyönneillä kuvattu aika oli tietenkin jonkun soittajan mieleen juolahtanut hetki. Ennen sähköistä yhteyttä eli lennätintä Berlinissä ei voitu tietää, paljonko kello on samalla hetkellä Pariisissa. Tai jos ajan otti auringosta kojeella, tuloksena oli tähtitieteellinen aika, jota ei nykyäänkään käytetä. Kun Suomessa aurinko on korkeimmillaan, kello on suunnilleen 12 Lappeenrannan seudulla, ei Helsingissä eikä Turussa.
Ajan mittaaminen oli saatu miuun muassa rautateiden tarpeen vuoksi erittäin tarkaksi noin vuonna 1900, ja silloin se hajosi. Ensin Bohr ja Einstein, ja kohta Bohr ja Heisenberg käsittivät, perustelivat ja laskivat, ettei tarkkaa aikaa ole olemassa. Kappaleen tai pisteen “aika” riippuu sen massasta ja kiihtyvyydestä ja useista eri tekijöistä. Kvanttimekaniikan yhteydessä on outoa puhuakaan juoksevasta ajasta, varsinkin kun paikat ovat täynnä hiukkkasia, jotka ovat olemassa vain teoreettisesti, eikä mittaaminenkaan käy päinsä.
Olin usein miettinyt, mitä perua on tahdissa marssiminen, josta tehdään sotaväessä niin suuri numero. Vastaus näyttää olevan: Napoleonin sodista. Silloin joukko-osastot kasvoit kymmenen kertaa aikaisempaa suuremmiksi, ja mukaan tuli enimmäkseen kouluttamatonta väkeä. Niinpä jopa “Marseljeesi” (Reinin armeijan marssi), on sellainen, että sen tahdissa on hankala marssia. Meillä päin sotilasihmiset olivat tunteneet lähinnä pari hautajaismarssia, ja tänäkin päivänä juhlallisia hetkiä säestetään Porilasten marssilla, koska Maamme-laulu ei sovi tahtilajiltaan sapasjalkamiehille, kuten ei liioin “Finlandia”.
Todellekin makkilaitokset olivat kortteleiden sisäpihoilla ja sille itselleenhän se haisi kun sitä lapiopelillä hevosvankkureihin siireltiin.
VastaaPoistaKasku kertoo kuinka tekijänoikeuksien laita oli tuolloin.
Olivat olemassa vain kuvitteellisina, sekös keljutti eräitä.
Oskar Merikanto oli hilpeällä tuulella esitettyään Kappelissa erään Sibeliuksen läsnäollessa erään valssin ja kesäyössä oli kaikki muutenkin mukavasti toverusten matkatessa aamuyöstä, eli varhaisaamuna kohden Kämpiä mutta ohiajava paskakuski pilasi tunnelman ja kehtasi mokomakin viheltää aivan kelvollisesti Kesäillan valssia jonka ensiesityksestä olikin jo tuntikaupalla aikaa.
- Ja tuo, tuo se pitäisi lailla kieltää! puuskahti Merikanto Sibeliukselle.
- Jaa kumpi, viheltäminen vai paskan kuskaaminen?
”…ettei tarkkaa aikaa ole olemassa.”
VastaaPoistaTarkennan hieman: tarkkaa yhteistä aikaa ei ole olemassa. Eikä yksilönkään aika ole vakio, vaan riippuu olosuhteista. Eli aika on suhteellinen käsite. Tai jotain sinne päin.
Tietysti normaalielämässä aikaa voi käytännössä pitää vakiona, joka kuluu aina samalla vakionopeudella. Mutta se vain tuntuu siltä.
Juolahti nyt mieleen verrata tuntemusta maan vetovoimaan - eri puolilla palloa kaikki kokevat helposti, mihin suuntaan on ”ylös” ja mihin ”alas”, vaikka nykyään tiedämme että ne suunnat ovat kaikki erilaisia.
Niin paitsi veden alla nollakelluvuudella, monet kerrat on pitänyt tarkastaa minnepäin uloshengitysilman kuplat menevät vaikkei ole pimeäkään.
PoistaPeinimmät kuplat jotka näkee helposti nousevat 17,8 m/min. mutta minuuttikin on siis sovittu juttu.
Si - järjestelmän perusyksiköt metri, gramma ja sekunti ovat ne joilla mennään ja on päästy satelliittipaikannukseen joka perustuu tarkkoihin kelloihin ja niiden käynnin eroihin.
Massan perusyksikkö on kilogramma, joka on sattumoisin sama kuin 1 litra puhdasta vettä.
PoistaJoten 277,15 kelvinasteisen puhtaan veden massa on 1000 kg/m³ kun nyt ollaan tarkkoja. Kyseessä olevat suureet ovat lämpötila, massa ja pituus. Kilogrammaa käytetään historiallisista syistä vaikka se on kerrannaisyksikkö.
PoistaMutta sinne samaan Thamesiinhan ne Lontoon viemäritkin johtivat!
VastaaPoistaRuotsin suurvalta oli aikanaan haisevien eritteiden varassa. Ruuti valmistettiin salpietarista, jonka lähtöaineet olivat lanta ja virtsa:
VastaaPoistaTahdissa marssimista ei voi suositella. Muurahaisillekaan, vaikka ovat muutoin totisia ja aina työn tohinassa.
VastaaPoistaMites Hakkapeliittamarssi 30-vuotisessa sodassa? Sen muisto elää yhä Münchenissä, jossa se soi joka päivä Raatihuoneen torilla. Minulla on ystävä, joka kertoi saaneensa vanhemmiltaan pyynnön soittaa sitä heidän 30. hääpäivänään. Marssi kuullaan myös Fannyn ja Alexanderin joulujuhlassa, jossa sen soittaa pianolla Käbi Laretei.
VastaaPoistaEivätkös jo muinaiset roomalaiset marssineet tahdissa? Kurin ja järjestyksen jne. takia, mutta myös ihan siitä käytännön syystä, että standardoidun matkavauhdin ylläpitäminen helpotti joukkojen siirtoa ja etenemistä, jos päivämarssin pituus oli vakioitu.
VastaaPoistaAsterixille ja Obelixillehan tämä vauhti oli auttamattomasti liian verkkaista (Asterix legioonalaisena).
Israelin armeijassa ei harrasteta tahtimarssia, sen sijaan ilman tahtia marssimista jopa hiekkadyyneillä hiekkamyrskyssä. Näin kertoo kaksoiskansalaisena asevelvollisuutensa sekä Suomessa että Israelissa suorittanut Daniel Orvomaa. – JRi.
VastaaPoistaIsraelin armeijassa ei harrasteta tahtimarssia, sen sijaan ilman tahtia marssimista jopa hiekkadyyneillä hiekkamyrskyssä. Näin kertoo kaksoiskansalaisena asevelvollisuutensa sekä Suomessa että Israelissa suorittanut Daniel Orvomaa. – JRi.
VastaaPoistaMaan petturi?
Poista