Matkustus Suomessa 1879
Topelius on edelleen kertojista elävimpiä. Tietysti lukijan on tingittävä jotain kirjoittamisen ajankohdan hyväksi, mutta samalla tavalla kuin Rossinilla lienee ollut hallussaan ihmeitä tekevä keino luoda unohtumattomia melodioita, Topeliuksella oli taikasauva, joka panee tarinan elämään.
Tämä koskee jopa sellaisia vähän jaarittelevia teoksia kuin ”Välskärin kertomuksia”. Tekijä oli nerokas mies, jolla oli taito kiepauttaa vasta keksitty kummitustarina suomalaisittain sopivaksi, kuten ”Linnaisten kartanon viheriä kamari”.
Hänen runoistaan näkee, että tarvittaessa hän varasti kaiken tarvitsemansa. Kun Ranskassa keksittiin jotain suurisuuntaista, muutaman viikon kuluttua vastaavaa julkaistiin Topeliuksen sanomalehdessä.
Guteenbergistsä (www.gutenberg.org) löytyy paljon ja Svenska litteratursällskapetin sivuilta (www.sls.fi) tieteellisiä, kommentoituja ja selityksin varustettuja versioita.
Se on liian likellä Pietaria, pysyäksensä erillään sen pyörteistä, liian likellä Itämerta, ollaksensa eurooppalaisia tuulenpuuskia tuntematta, ja kuitenkin kiinni Suomessa, jonka jokainen sydämen tykytys ulottuu tähän ympärystän äärimmäiseen kohtaan; tämmöisenään Helsinki näkyy olevan luotu voimallisesti vaikuttamaan maansa tuleviin onnen vaiheisin. Sadan vuoden kuluttua saadaan nähdä onko tämä vaikutus vahvisteleva vai turmeleva.
Tätä nykyä ei Suomen pääkaupunkiole muuta kuin uudistalo tulevaisuuden korvessa, taistelutanner Itämeren ja Maanselän ristinriitaisilla tuulilla, sievä huvila merenäyräällä, missä pieni kansanen, joka ei vielä ole maailman rantaa kokenut ja joka nuoren elinvoimansa tuntee, unelmissaan luulee olevansa suuri.
Helsinki leviää särkällä, joka Uudenmaan manteresta pistäikse eteläänpäin Suomen lahteen ulos, muistutellen Kreikanmaata mieleen. Perustana on joka paikassa harmaakivi, joka välin kohoaa yhtenäisiksi valleiksi, välin törröttää yksinäisinä kukkuloina, joiden välillä vedenjätemulta ja savi on notkojen pohjan peittänyt. Meri on tähän niemimaahan leikannut monta lahdelmaa ja poukamaa.
Saaristo, täynnä lukemattomia saaria, luotoja, sekä paljaita kallioita, ympäröipi seppeleen tavoin sen rannikoita, uhaten vihollislaivastoille tuhoa. Suuri lahti pistäytyy mannermaahan kumminkin puolin: lännessä Espoonlahti, jonka rannikko kesämajoista vilisee; idässä se leveä selkä, jonka rajana on Sandhamn'in saari, jonka suojana on Wiapori, ja jonka sisimmän pohjukan äyräälle vanha Helsinki oli rakennettu.
Tänne pääsee kolmen kapean salmen kautta, kanuunien suun alatse. Nykyisen (ulkopuolisen) sataman jakaa ulospistävä niemi Katajanokka kahteen osaan, pohjoiseen ja eteläiseen.
Wasemmalla näkyy osa niitä vuoria, jotka kuningatar Ulrika Eleonorasta ovat saaneet nimen Ulrikanlinna ja joilla muinoin Ruotsin aikana seisoi kanssi salmen lukkona. Nyt siellä kohoaa tähtitorni ja sen takana on etukaupunki, puisto, kylpypaikkasekä terveysvesilaitos. Monista Ulrikaporin huviloista näkyy ainoasti Kalliolinna. Kaupungista näkyy yksi huonerivi, joka on kaikkein komeimpia; sen yli kohoavat Helsingin isoimman lutherilaisen kirkon tornit; keskustassa nähdään pienempi lutherilainen, rakennuslaadultaan sekalainen, ja oikealla kreikkalaiskirkko puhdasta byzantilas-tyyliä.
Tekstit vaan paranevat. EG
VastaaPoistaTopeliuksen kirjoitukset ovat minusta vaikuttavaa luettavaa. Jokaisen lapsen ja nuoren pitäisi päästä maistamaan niitä koska ne ovat kiehtovia ja rikkaita vieden lukijan erilaisiin seikkailuihin ja historiallisiin tapahtumiin. Ennen tämä ymmärrettiin, nyt ei enää.
VastaaPoistaValitettavan iso vähemmistö kansasta kyllä joko tietämättömyydessään tai tiedonvastaisuudessaan uskoo, että tuolloin alueella asusti pelkkiä aitosuomalaisia aitosuomalaisine paikannimineen ja että tuollaiset Sandhamnit ja muut ovat vain vieraiden väännöksiä.
VastaaPoistaTuli muuten jotenkin mieleen, miten väärin jotkut käyttävät sanoja ugri ja ugrilainen suomalaisia tarkoittaessaan. Ugrilaisethan ovat perinteisen suomalais-ugrilaisen kielisukupuun se haara, johon suomalaiset nimenomaan eivät kuulu, vaan hantit, mansit ja unkarilaiset (joiden viimeksimainittujen poliittinen nykykomento kiistää tämän tieteellisen yhteyden haikaillessaan Attiloiden ja muiden muinaisten hirmuhallitsijoiden "kansallista" perintöä).
Ugri-termin väärinkäyttö meillä käsittääkseni alkoi, kun neuvostoaikana jonkinlaista julkisuutta täällä sai Juvan Sestalovin (oikeita suhuäänteitä en pysty tässä tuottamaan) romaanikäännös Ugrien kehto. Nimi oli itse romaania tunnetumpi.
Muistanko onko tämä juuri näin - en ole ihan varma - että George de Godzinsky oli opetellut ulkoa "Turisti" nimisestä kirjasta ulkoa Suomen rautateiden junien aikataulut. Ajattelin, että kyllä minäkin. Minulla oli vuoden 1965 Turisti jota pänttäsin. (Koululäksyjä en jaksanut lukea.) Ei minulla ole ns. 'näkömuistia', mutta kun numeroille keksii jonkun tarinan, ne muistaa. Järjestyksessä. Ei se ole edes vaikeaa. (yhtä helppoa kuin shakki. joka on aika vaikeaa) Ja jotta en tämän enempää itteeni kehuisi, niin tunnustan että Haapamäeltä pohjoseen päin meneviä juna-aikatauluja en opetellut. Ajattelin, että niitä en omassa käytännön elämässäni ikinä tarvitse. (Ikään kuin näitä eteläisiäkään junavuoroja ikinä olisin tarvinnut. Ainakaan ulkoaopeteltuina. - No, en! Ja taas tuli saksankielenkokeista -4.)
VastaaPoista