Sivun näyttöjä yhteensä

19. joulukuuta 2018

Oikeuksia



Halusin vaieta, koska kukaan ei ole kysynyt mielipidettäni ja koska Otava on entinen työpaikkani, jota arvostan suuresti.

Totean, että juuri noista syistä selvitän, miten. Otavan edustaja antoi eilen lehdessä virheellisen tiedon kirjoittajan ja kustantajan oikeudellisesta vastuusta.

Asia on tulenarka. Nyt on uutisia erään lääkärin kirjasta, joka on varsin uskottavasti leimattu sisällöltään virheelliseksi ja jopa mahdollisesti vahingolliseksi lukijoilleen. Kustantaja sanoo: ”Kirjan tekijä vastaa aina kirjan sisällöstä.” Luen tämän niin, että kustantaja ei niinkään vastaisi.

Kun esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan johti juuri tuomioon julkaisijaa vastaan ja esimerkiksi tietosuojalaki soveltuu erikoisen hyvin rangaistuksen luonteisiin sakkoihin, jotka voivat olla valtavan korkeita ja kohdistua kustantajaan, pidän lausuntoa valitettavana. Luulen että se oli vain ajattelematon.

Asia ei ole mikään uutuus. Perustuslakiin tukeutuva vuoden 2003 laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä toistaa sen säännön, että painotuotteella tehdyt rikokset tutkitaan ja tuomitaan mm. rikoslain ja vahingonkorvauslain mukaan.

Asiaa kustannusliikkeessä kommentoinut henkilö oli nimeltään Reenpää. Olin itsekin mukana oikeusjutussa, kun hänen sukulaisensa vuorineuvos Kari Reenpää tuomittiin jumalanpilkkajutussa, samoin kuin Otava.

Jumalanpilkkapykälää on onneksi muutettu, mutta painotuotteella tapahtuvien rikosten määrä on lisääntynyt ja vastuuperusteet ovat ennallaan. Siinä ovat sitten rinnalla sähköisillä julkaisulla toteutetut rikokset. Kysymys on keskeisesti sananvapaudesta. Huonoa ja virheellistä tekstiä saa tietenkin julkaista, mutta sisällöltään lainvastaista ei. Jos lääkäri aiheuttaa painetulla hoito-ohjeella henkilövahingon eli lukijan terveyden vaarantumisen, on aihetta kysyä vahingonkorvausvelvollisia.

Yleisesti lienee tiedossa, että EU on säätämässä nyt alustoille eli platformeille vastuuta tekijänoikeudenkin loukkaamisesta.

Niin että älkää hyvät julkaisijat ja kustantajat suhtautuko sananvapauskysymyksiin kevyesti. Kuten eräs päätoimittaja kiteytti, sananvapauteen liittyy ”sananvastuu”.

Poliitikot puhuivat sekavia, kun puheeksi tulivat Saksan entisen kansallissosialistisen puolueen kantamat hakaristiliput. Ainakin joku perussuomalainen sanoi, että entä sirppi ja vasara tai puolikuu ja tähti (!).

Saksalaisen hakaristilipun kieltäminen ei ole ongelmallista. Laissa on suuret määrät säännöksiä siitäkin, miten Suomen lippua ei saa käyttää. Muunnelmien harkinta on tuomioistuimen arkipäivää esimerkiksi tavaramerkeissä.

Entinen lippu oli Hitlerin ajan Saksan virallinen tunnus, ja Saksan tuon ajan toiminta on yksiselitteisesti ja laajasti todettu rikolliseksi. Näin ei ole käynyt muille symboleille. Kristillisen ristin alla on tehty ja tehdään jatkuvasti kansanmurhia. Ja hakaristiä sinänsä ei voi kieltää. Itse merkki on ollut käytössä monta tuhatta vuotta, ja sotien välisenä aikana erilaiset ristit olivat suurta muotia. Meillä se esiintyy tänäkin päivänä muun muassa Vapaudenristissä.

41 kommenttia:

  1. Olihan se vähän hätkähdyttävää, kun luokkakokouksen yhteydessä entisellä koululla käydessämme tajusin, että käytävän kivilattiassa oli suurikokoinen hakaristi eräänlaisena mosaiikkina. Ei sitä kouluaikaan ollut koskaan huomannut.

    Pääsin ylioppilaaksi Iisalmen lyseosta, joka oli muuttunut poikakouluksi niin, että me olimme viimeiset tytöt, "alapuolella" pelkkiä poikia. Koulu oli perustettu jo 1896, mutta nykyinen rakennus on vuodelta 1931. Wikipediasta huomasin, että samoihin aikoihin on rakennettu Tampereen Viinikan kirkko, jossa hakaristi on ornamenttien koristeaiheena. Ehkä se silloin oli jotenkin muodissa. Samaisen lähteen mukaan se on ollut hyvin vanha onnen vertauskuva Pohjolassa ja on edelleen hyvän ja ikuisen vertauskuva monissa uskontokunnissa. Niin symbolitkin voivat muuttaa merkitystään. Eija G

    VastaaPoista
  2. Kirjan tekijä vastaa aina kirjan sisällöstä - silloin, kun kyse on HS:n käynnistämästä noitavainosta yksittäistä lääkäriä ja hänen menettelytapapojaan kohtaan - ei minkään sortin laittomuudesta.

    VastaaPoista
  3. No nyt menivät asiat ja käsitteet pahasti sekaisin. Heikkilän tuotanto käsittänee jo yli 10 teosta. Tuskinpa tässä viimeisessä on mitään olennaisesti uutta aiempiin kirjoihin verrattuna. Samansuuntaisia päätelmiä ovat tehneet myös muut kirjoittajat (Ann Fernholm, Peter Götsche; voi lukea myös suomeksi). Fernholmin kirjoja tutki Ruotsissa kantelun jälkeen myös viranomainen, eikä löytänyt huomautettavaa. Kai vastaava onnistuisi Suomessakin.

    Parasta siis lopettaa tupakanpoltto ja (ainakin suomalaisten) lehtien lukeminen. Elämänlaadun paraneminen on usein subjektiivinen kysymys, mutta ainakin rahat säästyvät ja välttyy monelta mieliharmilta.



    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Satavuotiaaksi elämiseen ei tarvitakaan muuta kuin kaikkinaisten paheiden hylkääminen ja pelkästään pesäpallotulosten seuraaminen, tosin se ei takaa sadan vuoden ikää mutta se saa loppuelämän tuntumaan siltä.

      Aloittakaa siis viivyttelemättä.

      Poista
  4. Tuleva euroedustaja Junes Lokka on viime aikoina kerännyt todella hienoja syytteitä ja tuomioita.

    Tutkinnan alla on "kääntämisrikos", jossa Junes oli tekstittänyt ranskalaismiehen videoita suomeksi.

    Tuomio tuli juuri "linkittämisrikokesta", jossa Junes oli viitannut erään toisen henkilön kirjoituksiin, jotka oli määrätty poistettaviksi, mutta ovat toki edelleen tuhansina eksemplaareina verkossa.

    "Seisomisrikos" oli sellainen että Poliisi kielsi Junesia kuvaamasta julkista mielenosoitusta ja pysymään tietyssä paikassa kilometrin päässä. Junes seisoi kiltisti paikallaan, mutta sitte se mielenosoituskulkue lähti kävelemään Junesia kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junes Lokkahan on mies, joka paljasti Oulun pedofiilimamuringin. Sen jälkeen myös laatumedian oli pakko asiaan puuttua.

      Siis varsinainen häirikkö. Pakkohan sellaisen turpa on tukkia.

      Poista
    2. Suosittelen kyllä kääntymistä osaavampien vaaliprognoosin tekijöiden puoleen.

      Poista
  5. Suomalainen versio hakarististä on alkujaan hyvin vanha. Se on erilainen kuin natsien käyttämä joka oli toisinpäin ja vinossa kulmassa. Jos hakaristi kiellettäisiin tänään uudestaan niin menisikö sen pesuvden mukana myös oma vanha tunnuksemme, joka oli mm. sodanaikaisissa lentokoneissamme?

    Tästä nimeltämainitsemattomasta lääkäristä mainitsen verran että en menisi enää erään lääkärin vastaanotolle aiempaan kokemukseen vedoten. Jep.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lentokonehakaristi on Göringin kaverilta natsikreiviltä peräisin.

      Poista
    2. Natseillakin hakaristi on ollut joskus vinossa ja joskus suorassa ja milloin mitenkin päin. Natsien ja von Rosenin hakaristien juuret johtavat samoille sylttytehtaille eli jo maailmansotaa edeltäneisiin äärikansallismielisiin piireihin (esim. Thule-Gesellschaft) joista myös esim. heil-tervehdys on peräisin.

      Poista
  6. Kansallissosialistisen Saksan valtiolippu on Suomessa merkityksellinen erityisesti siksi, että Saksan sotilaallinen apu Suomelle v. 1941-44 pelasti Suomelle tynkäitsenäisyyden. Hakaristilippujen kantaminen todistaa suhteellisuuden tajun pettämisestä, mutta tuskinpa sillä valmisteltiin Suomeen keskitysleirejä juutalaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa että mitenkäpä se nyt mahtoikaan pelastaa. Ettei vain se Suomen itsenäisyys olisikin ollut Hitlerin kylkiäisenä hilkulla menossa.

      Poista
    2. Tavarits Trollinski taas aivopieruilee. Lue enemmän historiaa ja vähemmän bäckmannia.

      Poista
    3. No mutta onko se SS-Rottenführer jouluksi ihan runolle ruvennut? Toivottavasti sieltä pukinkontista nousee monta sinivalkoista korkeajännitystä yms. "isänmaallisen" mielesi ylösrakennukseksi.

      Poista
    4. No mutta isänmaallinenhan se on tämä vanhataistolainenkin, se "isänmaa" on vain Venäjä.

      Poista
    5. Olit varmaan 6.12. heiluttamassa niitä "Suomen suuren pelastajakansan" punavalkomustia liehuvia. Saitko makeat isänmaalliset kiksit?

      Poista
  7. En ole lukenut Heikkilän kirjaa (tuntenut henkilön kuitenkin aikoinaan), mutta antaakohan hän siinä hoito-ohjeita vai selittääkö vain omia tulkintojaan hoitokäytännöistä?

    VastaaPoista
  8. Jaahas, täällä taas Anonyymi keskustelee keskenään. Tulee ihan mieleen se Umberto Econ satiiri, jossa lähetettiin "erinäisiä nimettömiä kirjeitä ympäristön hovioikeuden tuomareille väittäen että he kirjoittivat keskenään nimettömiä kirjeitä".

    VastaaPoista
  9. Kemppiselle kiitos sananvapauden ja -vastuiden selvennyksistä.
    Otavan sananvastuun kiertämisen yrite on outo.

    Kuulun Huuhaa-palkinnon antaneeseen Skepsis-järjestöön jäsenenä ja ehdotin itsekin julkisesti jo useamman vuoden ajan Huuhaa-palkinnon antamista Heikkilän suuntaan, silloin hänen Rasalas-kustannusyhtiöllensä.
    Palkintoa ei käsittääkseni anneta koskaan yksityishenkilöille vaan mieluummin sille yksikölle tai ryhmälle joka edustaa ja levittää humbuugia ja kantaa osavastuun, tässä se meni lopulta Otavan tietokirjojen kustannusyksikölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansainvälisen medikalisaatiopetoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko.
      George Orwellin visioita mukaillen.

      Poista
    2. Muistelisin, että aikoinaan, olikohan se Galileo Galilei, tuomittiin humbuukin levittämisestä kun hän väitti maan kiertävän aurinkoa.

      Poista
    3. Nyt S-ryhmä ja K-kaupat vetävät Heikkilän kirjoja pois myynnistä.

      Poista
    4. Galilein virhe oli se että hän väitti todistaneensa maan kiertävän aurinkoa vaikka oikeasti pystyi vain esittämään hypoteesin. Käytössä olleet tieteelliset menetelmät eivät vielä olleet alkuunkaan riittävän tarkkoja.

      Poista
  10. Ristiinnaulitseminen oli roomalainen keksintö. Samalla menetelmällä symboliarvon kääntämiseen sopisi hyvin vaikkapa pukea kaikki päiväkoti-iässä olevat pikkulapset huomiovärisiin liiveihin joiden selkämykseen tulisi heijastava hakaristi.

    VastaaPoista
  11. Lääkärikirjassa kuulemma kerrotaan että kananmunan syöminen on terveellistä. Hysteerikkojen mukaan kananmuna tappaa sydän- ja verisuonitautiin.

    Helsingin Sanomat julkaisi taannoin ruokasieniartikkelin. Kuvassa oli valkoinen kärpässieni saatteella että tämä on hyvä ruokasieni. Siihen heti joku kuolikin. Vastaavan laatuisia terveysväittämiä valtamedialta on sekin, että monikulttuurisuus on rikkaus. Pikkulapsia rikastetaan ja seurakuntanaisilta sahataan pää irti.

    VastaaPoista
  12. Mitäs se Tommi, maaorja ties monennessa polvessa, täällä parempien ihmisten keskuudessa vinkuu ja ulisee. Mene takaisin Venäjälle.

    VastaaPoista
  13. Nykyisin hakaristi tarkoittaa yksiselitteisesti natsismia, vanhemmat merkitykset on pyyhitty. Selitykset eivät auta. Ei jokaisen vapaudenristiä kantavan kaulaan voi ripustaa isoa lappua jossa lukee "Huom. Tässä on hakaristi mutta tämä ei ole se hakaristi, joka...". Aivan kuten adjektiivin "gay" merkitys englanninkielessä.

    VastaaPoista
  14. Hienoa, SOK-ketju on huolestunut ihmisten terveydestä, ja tehnyt tiettävästi päätöksen tupakanmyynnin lopettamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös niiden askien kyljessä ole varoituksia kuten "vaarantaa terveytesi" "tukkii suonia" ym.? Eli vastuuta myyjiltä asiakkaalle.

      Sensijaan Heikkilän kirjoihin ei ole lätkäisty "virheitä ja humbuugia - voi vaarantaa terveytesi"-lappuja.

      Poista
  15. Olet ymmärtänyt väärin. Tieteen kritisointi ei ole taidearvostelua. Pitää toistaa kokeet ja julkaista tulokset. Pitää tehdä parempi koe ja julkaista tulokset.

    VastaaPoista
  16. Eikö S ja K-kaupat saa harjoittaa sananvapauttaan eli kritisoida, käytännön eleenä poisveto? Entä HS ja Skepsis?

    Heikkilä itse ei edes kuulemma/näemmä ole vastannut kritiikkiin asiapohjalta, korjannut virheitä, vaan hyökännyt henkilöönkäyvästi kritisoijia halventaen, vähän kuin Trump. (Lienee ajan muoti tämä, valitettavasti).

    Kuulemma bloggaajat ovat löytäneet Heikkilän kirjasta 70 virhettä, eikä siihen sisälly kirjoitusvirheet. (Bloggaaja Olli Haataja on löytänyt ss. 73-150 peräti 30 kirjoitusvirhettä.) On kuluttajansuojelemista jos tietokirjana myyty mutta virheitä vilisevä tekele poistetaan myynnistä.

    2012 myynnistä poistettiin sienikirja jossa oli yksi ainoa virhe, taittovirhe sivulla 105. Minkähän THL-salaliittoteorian siihen toimeen kehittäisitte? Sienisalaliittoko? ;D

    VastaaPoista
  17. Terveysalan toimijat lääkärit etunojossa ovat markkinavoimien pakotuksesta etiikkakriisissä. Tai lajimme mielenlaadun huomioon ottaen ihan omista, luontaisista syistään. Helpot voitot houkuttavat enämpi kuin jotkin antiikinaikaiset, humaania mielenlaatua ja -tajua vaativat valat. Kutsumuskaan ei ole ammatinvalinnan peruste enää.

    Ortopedia- ja traumatologialääkärin Antti Heikkilänkään motiivien taustalla ruveta parantajakirjailijaksi ei siis välttämättä ole mikään muu kuin omanvoitonpyyntö. Hän on oivaltanut jo monta kirjoittamaansa self help-kirjaa sitten, ettei luontaistuotekauppojen käärmeöljyjen ja turhien vitamiinilisien ohella mikään edelleenkään myy niin hyvin kuin erilaiset itsehoito-oppaat.

    Voisi siis kuvitella, että tri Heikkilällekin siunautuu kirjanmyyntiprovikan päälle vielä ekstraa siitä, että ryvettää julkikuvansa ja nimensä ja siinä sivussa laajalti ammattikuntansakin maineen kirjoittamalla välillä asioista kuin ne olisivat faktaa vaikka tietää itsekin, millaista huuhaata tulikaan päästeltyä. Ja tyrmäköitä otsikoitahan semmoisesta syntyy!

    Voiton maksimointiin pyrkivät kustannustalot tykkäävät kovasti siitä, että kohua syntyy koska se on jo kauan ennen Urpo Lahtisen etiikan säännöistä piittaamattomia ”Hymy-aikoja” hyväksi havaittu keino lisätä minkä tahansa tavaran myyntiä.

    Kirjoja varsinkaan ei enää myydä ennen kuin "somessa kohistaan!". Yrityksenä kustantajalle mahdollisesti aiheutuva pikku sakkokin on vain verotuksessa poistoina hyväksyttävä kuluerä. Kustannusyrityksen kilpeen, ”imagoon”, rumakaan kohu ei lovea lyö. On se siitä kummallinen ala.

    Turha siis Heikkilän kirjan kustantajan, Otavankaan suuntaan on kumarrella kunnioittavasti olkoonpa sen historia kuinka komea tahansa.

    Tohtori Heikkilän kirjaakin sisällön typeryydestä huolimatta menee kaupaksi kuin verisuonille vaarallista läskikinkkua joulun alla kaikesta tästä röhinästä johtuen, että eiköhän kirjailijan mokat maksettane samasta maniläjästä, on se niin hyvä jätkä kun firman ei ole mainontaankaan tarvinnut turhia tuhlailla.

    Epäkirjallisuuden ja telkkarissa irvistelyn saralle kirjailijan ammatin vaihtaneen Kari Hotakaisen räikköskirja on tämän sesongin poikkeus kirjojen myyntitilastoissa. Tuo yksittäistapaus osoittaa kuitenkin vain, kuinka mieltä vailla olevista asioista (aiheista) lajimme on valmis maksamaan mitä kauhistuttavan todemmiksi elonkehäämme vaarallisesti rasittavan kulutuksen tulokset kaikille tulevat. Polttomoottoreilla toimiva kilpa"urheilu" kun kuuluisi ehdoitta ensimmäisinä alasajettaviin asioihin viimeistään nyt. Ei sen parissa toimivat kaahailijat elämäkertoja tarvitse koska niissä ei kerrota kuitenkaan, kuinka monella tasolla tuhoa tuottavan ammatin ovat valinneet. Ylivilkkaita poikia kaikki ruusperit ja räikköset ja kuuluisivat siis kirjailevin lääkäreiden toimenkuvaan heistä analyysien tekemiset.

    Kaikkinensakin moottori”urheilu” on teollisuudenhaara, jonka totaalikieltämisestä ei oikeasti mitään elämälle tärkeää menetettäisi. Siinä on selkeä ja konkreettinen alue josta ilmasto”talkoot” voi aloittaa. Kieltämisestä syntyvä kohina tavoittaisi kovakorvaisemmatkin edes kysymään, missä jamassa maailma on.

    Ilmastotalkoitahan ei ole oikeasti vielä aloitettu. Vai onko joku nähnyt muuta kuin asiasta puhuvia päitä uutisissa? Ja näitä saatanan "somekohuja!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmastotalkoitahan ollaan juuri melkein kohtsiltään ryhtymässä pontevasti aloittamaan, kunhan hoppuilulta ehditään ja saadaan kaikkien nimet paperiin, jossa aloittamisen mahdollinen aloituskohta täsmällisesti määritellään kaukaiseen tulevaisuuteen. Hyvin suunniteltu on melkein aloitettu!

      Ensin pitää tietysti odottaa, että se ilmastonmuutos ehtii ensin alkaa! Missä kuppaavat ne niin tuhannesti luvatut keskieurooppalaiset säätkin? Merenpinnankin pitäisi nousta metristä viiteen, mutta täällä pohjanperukoillahan se saatana vain laskee! Yritä tässä sitten pinnistellä edistyksen eturintamassa, pärkkele...

      Poista
    2. V.E."Kaikkinensakin moottori”urheilu” on teollisuudenhaara, jonka totaalikieltämisestä ei oikeasti mitään elämälle tärkeää menetettäisi. Siinä on selkeä ja konkreettinen alue josta ilmasto”talkoot” voi aloittaa."
      Eiku päinvastoin! Aloitettakoon talkoot harrastelijoista, joilta kielletään niin rotanmyrkyt kuin ilmastomyrkyt ja jätettäköön ne hommat alan ammattilaisille. Harrastelijat menkööt junilla, pyörillä, mäkiautoilla ja rottien perässä mekaanisilla loukuilla.

      Poista
    3. "Muutamien ajatukset ovat niin matalia etteivät kohoa edes heidän päähänsä asti" (Jerzy Lec)

      Anonyymillä on ilmeisesti rahkeissa varaa kohauttaa olkapäitään ilmastouhkien tosiasioille joista raportin ovat laatineet kauan asiaan perehtyneet viisitoistatuhatta (15 000) tiedemiestäkin ettemme enää pelkän Pentti Linkolan varassa ole, joskin hänkin on ollut laajassa kaaressa ajateltuna täsmälleen oikeassa.

      Itse olen talkoiden aloittelun suhteen väärässä. Ranskassa ainakin yritetään (Suomikin osallistuu verovaroistamme hankkeeseen) tehdä jotain ilmastonmuutoksen tuomien uhkakuvien torjumiseksi vaikka keinovalikoima herättää suuria kysymyksiä silti. Hesarissa juttu siitä (ja varmaan maailman muissa, suuremmissa julkaisuissa paljon aiemmin joita en kykene kielipäättömänä seuraamaan):https://dynamic.hs.fi/2018/iter/index.html?_ga=2.215051607.1165935956.1545641808-1087896100.1545641808

      Poista
    4. Totta tosiaan, näin se on: ilmastonmuutos torjutaan tehokkaimmin lisäämällä ydinvoimaa!

      Toivottavasti tätä fakta aletaan meilläkin pikkuhiljaa ymmärtää myös paremmissa piireissä.

      Poista

  18. "sananvastuu" Joopa joo. Nordean kurssin olisi pitänyt nousta, mutta ei se ole. Crister Gardell hääräsi meillä jo Johny Liebkindin aikana kasinotaloudessa ja Niinistön aikana TeliaSonerassa. "På samma sätt har Cevian agerat i TeliaSonera med extra utdelningar ur bolagets kassa som följd." Nyt on menossa Cevian II. Cevianissa on 10 mrd:in avaruudelta maksulupauksia ympäri rahaEurooppaa nordealypsyjä varten.

    Nordean kurssi ei noussut huhuista joten Gardell /Cevian julkisti 2,3 % omistuksensa. Hänellä lienee melkoisesti osto-optioita, lupauksia ostaa Nordeaa hintaan x ja päivänkurssin pitäisi olla jo noussut kun Gardellista huhutaan ja nyt kun ihan varmaa tietoa. Vaan ei ole noussut. Yksi syy voisi olla että piireissä tiedetään potti jo jaetun. Siihen viittaisi suuromistajiensa Stadighin ja Wahlroosin suopeus Nordean kehityshankkeiden (von Koskull ja digiloikka) lopettamiseen ja rahojen jakamiseen lähipiirien kesken.

    Siitä vaan, kyllä ison pankin tietosysteemin futuroiminen onkin aika toivotonta. Applikaatiot tulivat jo. Vuoden 2008 rangaistusta kun pankkitilille lasketaan nyt ulkopuolisetkin jos tilinhaltija näin haluaa.

    Eilinen pelikauppa 600 milj. (sama millä nykyiset paperikombinaatit suunnitellut Pöyry pyörähti Ruotsikoppaan) kielii ajan riennosta. Kuvista arvaten superpeli tällä kertaa on lastensatuja ja peliväline nykytehokas älykännykkä. Ei konsolia, ei pöytäkoneen kokoa vaan pikkunen pikkusilmille ja markkinointisilmäalgoritmit verkon sisuksissa kyttäämässä vekaroita, data analyysiksi kutsuttavaa vakoilua. "viehätys piilee toimitusjohtajan mukaan siinä, että kenen tahansa on helppo aloittaa pelaaminen."

    Sananvastuun ravistelen harteiltani ja kombinoin todennäköistä. Lisää kierroksia Niinistöstä. Jos valtionvelka on rasitus lapsillemme, niin ei se Aarolle ole. Aarot perivät isiensä säästämät valtion obligaatiot. Aarot syntyvät saamamiehiksi ja useat toiset maksumiehiksi, rahan- ja veronalaisiksi. Paratiisista suljetuiksi. Niinistö puhui näistä toisista eikä perheensä asiasta.

    Valtionvelka syntyy sekin nyt uudella tavalla eikä säästämällä. Katalammalla. Sananvastuuta huutaisi tämäkin. Ja tieteenvastuuta paljastaa todellisuudeksi evaluoituneita piirteitä. New York Review of Books 22.11. arviossa Toozen Crashista sanottiin jo otsikossa että se Failed, kun idelogia jäi henkiin. Obama tuli ympäröineeksi itsensä Bill Clintonin aikaisilla deregulaatiomiehillä. He kyllä ja varsinkin NRB jutun sankari Ben Bernanke tulivat pelastaneeksi maailman tekemällä hätädollaria kaiken maailman -finanssimaailman- käyttää ja typerehtivimmistä toljoimman Euroopan varsinkin. Nyt Damokleen miekka jäi roikkumaan ja pahalta näyttää.
    jatk.

    VastaaPoista

  19. jatk.
    Varainarvostukset yhteissä maailmanrahassa ovat vinksallaan. Supercell meni Japaniin yli miljardilla ja edelleen Kiinaan Tencetille yli neljällä. Siinä on tulevaisuus hinnoteltu ja elämäntapa pakotettu myös, elämäntapa sormet näppäimillä huvissa ja työssä ; silmät näytöllä ; takamus penkissä. Säisän kylällä nostettiin heinää hangoilla ja lypsettiin käsin. Kirjan mukaan ihmiset nauttivat raskaasta konkreettisia tuloksia heille itsellensä valmistavasta työnteosta.

    Hukkaan meni hyvä kriisi ja kroonistui vaan 2008. Oliko pakko ? Ei paitsi ideologinen. 300 vuotta sitten välikautena Ludvig XIV ja XV eli Versaillesetiketin ja taide-etiketin ja pöytätapojen ja puhekiehkuroinnin ja pukunukkemallien haisevassa Palatsissa hääräsi John Law hoville rahaa Missisipi ja paperiraha Royal Banquenin maniassa. Se romahti -syntyäkseen Vallankumouksen rahoitusversiona 1789. No, Lawn perikadon jälkeen valtio korvasi nimenomaan piensäästäjät ja kansalaiset mitä varoja oli osoitettavissa. Hovin sisäpiiriläisten keskuudessa toimitettiin teloituksia -varsinkin yhteisluottamuksen -paperirahauskon horjuttajien, metalliksi lunastuttajien keskudessa.

    Niin tässä välissä olikin se Valistus. Jos pitäisi valita uskomus-taloustieteen ja Empires & Puzzlesien väliltä, niin ota jälkimmäinen, todesti huvia eikä vedätystä kuten saamisten kasaamisen yksille. Vastaeränä lyhentämättömät velat toisilla. Miksi ei rojahda jo, no kun arvopaperistamisella Securitization pidetään kaivo puhtaana. Ja uutta raikasta rahaa kuten kohta lukukausimaksuvelkaannuttamista pannaan yhä liikkeelle. Saamiset tosin haisevat säiliöissään, mutta raikastetta ja malttia ja ymmärrystä tungetaan sananvapausvalehtelijoiden toimesta, uskovaisiksi koulutettuja.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  20. Hyvä Matti tämä on totuus mutta tässä maassa on vain kaikenlaisten mafioiden totuus kaikkien uskottava tai pää poikki. Siis lääkefirmat kuten oikeusmafiakin ovat yleensä ne joita poliitikkojen on toteltava tai veks. Kansalle jää vain totteleminen ja illuusio äänestyksen merkityksestä. Maa on jo täydellisesti näiden vahvojen peukalon alla Täysin roskaa median lässytys valvovasta koirasta se on petosta.
    Paki

    VastaaPoista
  21. Poliisille osoitettiin 34 miljoonan euron määräraha vihapuheen valvontaan ja torjuntaan. Mitä on suomalainen vihapuhe? Käytännössä sitä, kun enimmäkseen VHM ja usein myös VHN eli valkoinen heteromies tai nainen kännissä uhoaa somessa jotta "mamuille kuonoon".
    Tämä on sitten poliitikkojen ja heitä lipovan valtamedian mielestä tämän yhteiskunnan suurimpia ongelmia. Ja nyt on kehitetty hilpeä käsite nimeltä "Sananvastuu", jolla yritetään kansa peloittelemalla pitää kurissa ja nuhteessa. Hupaisa kansa ja sitä paimentava eliitti.
    Onneksi on Junes Lokka ja kaltaisensa, jotka pitävät huolen asioiden tiedottamisesta sillä aikaa kun Vastuullinen Media nukkuu ruususen unta omissa vastuullisissa vuoteissaan.

    VastaaPoista