Sivun näyttöjä yhteensä

1. joulukuuta 2018

Mörkö



Paha on parempi kuin hyvä. Pelottelu tehoaa tuikeammin kuin taivasnäyt. Miten hurmoksellisten saarnamiesten nyt käy, kun siirtymä digitaaliseen viestintään on ollut näin nopea? Ainakaan itse en tiedä, osaako Trump pitää puhetta. Obama osasi. Putin näyttäisi osaava. 

Vuosadan parhaana puhujana pidetty Churchill ei eräitten nuoruusvuosien metsään menneitten yritysten jälkeen koskaan puhunut vapaasti. Ellei hän lukenut, hän oli opetellut ulkoa. Kun hän luki, tekstin seassa olivat hänen itse tekemänsä merkinnät, kuten ”änkytä, takeltele, hidasta, toista”. Stalinilla oli näyttelijä, joka esitti Stalinia suorissa radiolähetyksissä. Hänhän oli itse aika huono puhuja, toisin kuin Lenin. 

Tuntemani saarnamiehet ja poliitikot sanovat samaa: retoriikka eli puheen kaavat on mietitävä, mutta tärkeintä on aistia yleisöä. Jos kuulijoita alkaa naurattaa tai itkettää, puhuja on epäonnistunut.

Brexitin yhteydessä luin viimeksi eilen, että äänestäjät ovat oikeassa, koska demokratiassa kansa ei voi erehtyä. Ratkaisuksi tulee se kanta, joka kerää enimmät äänet.

Jälkimmäinen lause on tosi, edellinen ei. Jopa peruspoliitikko osaa kiihdyttää kuulijoitaan edistämänsä älyttömän ratkaisun taakse. Nykyiset poliittiset rakenteet eivät auta, kun syntyy valehtelemiskilpailu, kuten Brexitissä ja USA:n viime presidentinvaaleissa. 

Politiikka on siirtynyt verkkokauppavaiheeseen. Samoin lainsäädäntö.

Todella suuri uutuus on miinusmerkkinen raha. Sellaiseksi voisi sana pelkoja. Tavaran ja palvelujen kaupassa rahalla hankitaan plusmerkkisiä eli hyödyllisiä tai sellaisiksi luultuja kohteita. Muualla myydään pelkoa. Kysyntää on.

Etenkin Venäjällä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa on täysin tajuttu median merkitys. Se joka hallitsee pelkoja, hallitsee.

Emme tule näkemään some-valtioita. Sosiaalinen media ei hanki kattoa kenenkään pään päälle eikä puuroa pataan.

Tämän synkkyyden tausta on hämmästely. Halusin ilmoittaa lukijoilleni, etten tule käsittelemään sitä uusinta tekijänoikeuden eurooppalaista muutoshanketta, joka liittyy YouTubeen ynnä muuhun. Niskurointini ei johdu vain siitä, että näen hankkeen johtavan samanlaiseen mutavyöryyn kuin tietosuojalaki (GPDR). 

Tietenkin käsitän, että kysymys on siitä, kummalla on parempi verkkokauppa, verkon ”alustoilla” (kuten YouTube eli siis Google) vai EU:lla. Tiedän vastauksen. Te lukijat tiedätte, onnisuuko EU jäsenvaltioineen kantamaan veroa amerikkalaisilta ja kiinalaisilta nimellä ”tekijänoikeuskorvaus”. Tekijät ja heidän järjestönsä lapioivat omaa kuoppaansa, kuten usein ennenkin. 

Tekijänoikeus ei sisällä minkäänlaista tulonjakoa. ”Hyvästä työstä hyvä palkka” ei toteudu sen alueella. Tekijänoikeustuloja voi käyttää esimerkkinä polarisoitumisesta. Niille, joilla on liikaa, maksetaan paljon, useille vähän, useimmille ei mitään.

Se on mörkö. Yhä useampi kaupittelemaan, yhä harvemmalle palkkaa tehdystä työstä ja haaveet havainnollisesta lainsäädännöstä hautaan. 


13 kommenttia:

  1. JK: "...äänestäjät ovat oikeassa, koska demokratiassa kansa ei voi erehtyä."

    En tiedä kenen tulkinta tuo on, mutta väärä se ainakin on. Todennäköisesti asialla ovat demokratian vastustajat, sillä argumentti on samaa tasoa kuin sata vuotta sitten esitetyt, että on pähkähullua antaa vaaleissa oppimattomalle työmiehelle yhtä paljon valtaa kuin sivistyneelle professorille.

    Lisäksi niitä työmiehiä on saatana soikoon paljon enemmän! Argumentti voi olla oikeakin, siihen en ota kantaa. Itse asia on kuitenkin niin, että demokratiassa äänestäjät valitsevat päättäjät ja jos menee pahasti pieleen, niin seuraavan kerran he voivat vapaasti valita eri päättäjät.

    Pieleen meno voi johtua kansan tyhmyydestä tai päättäjien epäpätevyydestä tai tilanteiden muuttumisesta.

    PS. Liike Nytillä on eri periaate ja siihen tuo lause sopii paljon paremmin.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidäkkeetön globalisaatio, pidäkkeetön elintasopakolaisuus, vallan keskitys Brysseliin (= Berliiniin ja Pariisiin), yhteisvastuut ja moraaliset hasardit - kaikki nuo tuottavat sekä voittajia että häviäjiä.

      Asioita ja mm. ääentysvaihtoehtoja punnittaessa pitää aina kysyä peruskysmys: "Kenen kannalta?"

      Itse en ole ollenkkan vakuuttunut siitä, että esim. brexitin tai Trumpin kannattajat äänestivät väärin omalta kannaltaan katsottuna. On hieman liikaa vaatia blogistin tapaan, että he altruistisesti äänestäsivät golbaalin eliitin etujen mukaan.

      Ja joka tapauksessa kansa itse kantaa seuraukset. Niin, että kyllä se oikein menee, vaikka "herrat" eivät aina voitakaan.

      Poista
    2. Britanniassa on Brexit, Italiassa ja Ranskassa ollaan suurella tunteen palolla lähdössa Kreikan tielle ja kyllä Suomessakin kansanviisaus tuntee miehen joka paskansi housuihinsa ,osoittaakseen hurjan luontonsa.

      Poista
    3. Oliko se housuihinsa paskonutse sama pohjalainen, joka halusi vielä tehdä ämmille kiusaa, ja pesi sitten vielä housunsa itse?

      Poista
    4. Matias näköjään kutsuu yhteisvastuullista jokaikisen ihmisen pohjimmaista etua globaalin eliitin eduksi. Tässähän juuri on vastuttoman populismin ydin. Kun riittävä määrä yksinkertaisia sieluja saadaan äänestämään populistin haluamalla tavalla valtaan riittävä määrä narsistisia ja populistisia johtajia (Yhdysvallat, Brasilia, Filippiinit etunenässä, mutta Euroopastakin löytyy), voidaan heittää hyvästit yhteisvastuulliselle ilmastonmuutoksen torjunnalle ja oikeudelle maailmassa edes tavoitetilana, monen muun ison yhteisen asian lisäksi. Ihan turha kenenkään enää silloin puolustaa itseä lähellä olevia autotehtaita tai hiilikaivoksiakaan, tai mitään muutakaan populismin ydinkamaa. MItä Brexit-äänestykseen tulee, sehän oli silkka faktahuijaus, jota Lontoon keltainen lehdistö oli agendallaan pohjustant jo vuosikymmeniä (vaikka en kyllä tiedä, minkä vuoksi).

      Poista
  2. Oikein lyhyt (ja siis hyvä?) psykiatrian oppimäärä:

    Ihmistä ohjaa toiminnanohjaus, komentosillalta. Siellä on kokemusta, luetaan merikarttaa, tulkitaa merkimerkkejä, seurataan muuta liikennettä ja jäävuoria; ja käännetään ruoria.
    Ihmistä pitää liikkeessä (pyörittää propellia "eteen - taakse") konehuone, jossa on kaksi käyttövoimaa: ydintietoisuus ("kuka minä olen") ja tunteet.
    Tunteista tärkein, oikeastaan ainoa, on "hämmästys".

    Komentosilta on yhteydessä konehuoneeseen puheputken välityksellä. Siellä on neuroplastisiteetti (hermoston muovautuvuus) ja siellä syntyy palovammoja liian kovassa jännitetilassa, koska siellä ei ole lainkaan sulakerasiaa.

    Autossa, kodissa ja lentokoneessa on ja ne voidaan vaihtaa. Ne palavat kun jännite nousee liikaa - ihmisellä palaa itse puheputki (20 miljardia formatio reticulariksen solua tai osa niistä).

    Ilmiön nimi on "pohjaanpalaminen", ei loppuunpalaminen.
    Palovammat elimistö korjaa parissa kuukaudessa.

    Se loppuunpalaminen (final burn out) taas tapahtuu krematorioissa.

    VastaaPoista
  3. Se vasta huonosti toimiikin, jos taivasnäyt kuulostavat siltä, että niillä yritetään pelotella. Esim. Cherubinin Requiem.

    VastaaPoista
  4. Pimeä/tummasaari Ahvenanmaan Lemlandin edustalla tuossa karttakuvassa?

    VastaaPoista
  5. Kemppinen tuli sitten lainanneeksi Matteuksen evankeliumia:

    "Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on."

    Tämä ihan ateistin huomiona, kun jotenkin huomasin ajatuksen kuulostavan aika tutulta. Ja netistähän se löytyi kymmenessä sekunnissa. Enkä maksanut kenellekään tekijänkorvauksia.

    Vielä nuoruudessani olisin joutunut selaamaan pari tuntia lähdeteoksia tuon tekstikatkelman löytääkseni.

    On maailma mennyt eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteenpäinmenosta huolimatta .. tuo "Matteuksen laki" toimii luonnonlain omaisesti itsekseen ihmisten keskuudessa.

      Helposti taiteilijat ja kuuntelijat syyttää että eliitti-salaliitto-kapitalistisikojen-levylistat ties mitkä suosii vain tiettyjä taiteilijoita ja kasvattaa suosio- ja siis tuloeroja.

      Mutta kun laitetaan ihmiset vapaasti itse valitsemaan ja jos niiden välillä kulkee tieto mikä on juuri nyt suosituinta, niin Matteuksen laki jyllää siinäkin ja lähes kaikki ryntää klikkaamaan sitä suosituinta. Edes kokeeksi.
      Se riittää.

      MM

      Poista
    2. Pakko kommentoida tähän: tieteensosiologiassa, psykologiassa jne. puhutaan tähän liittyen Matteus-vaikutuksesta (Matthew effect). Sikäli kun tiedän, termiä käytti ensin - toki paljon Matteuksen jälkeen - tunnettu tieteensosiologi Robert K. Merton.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Matthew_effect

      Poista
  6. Onko tuo kuvituskuvan kartta Ruotsista? Muistelen että joskus aikaa kun nuoriso teki ikäkululla mutta hienosti käsin maalatulla ja ikunaverhoillulla Transitilla "Sininen Kostaja" uskaliaan reissun Lontooseen, niin reissun kuvakavalkadissa oli Ruotsissa otettu kuva vastakkaisiin suuntiin sojottavista tienviitoista. Toisessa luki "Hölö" ja toisessa "Mörkö".

    VastaaPoista