Perho

Ystäväni lähetti Suomen Luonto -lehden numeron. Hän oli onnistunut tislaamaan elämänikäisen perhosharrastuksen muutamalle sivulle. Käytännön syistä hän kyllä hairahtui lääketieteelliseen proffaksi ja mainitsi joskus alojaan yhdistäen, että atooppisten sairauksien yhteydessä silmäys seudun perhoskantaan kertoo hyvin paljon.

En tiedä, miksi perhoshaavin kanssa nelistävä nuorukainen leimataan joskus huvittavaksi, kun taas sarvikuonoa silmien väliin tähtäävä henkilö mukamas on oikea miesten mies. Jos hän vielä hoipertelee sinne tänne juovuspäissään, raiskaa naisia ja ampuu itsensä, koossa on kansallissankari ainekset.

Monen muun asian ohella ystävääni ja minua yhdistää tuotemerkki Nikon. Käsitykseni mukaan perhosten ja laajemmin hyönteisten valokuvaaminen sai aivan uutta vauhtia AF:stä eli automaattisesta tarkennuksesta. Se tuli selvästi ennen digikameroita. Käsin tarkentaen salaperäisen perhosen kuvan tallettaja olisi varmaan vaarassa tulla hulluksi.

Haluaisin itse ottaa muotokuvia puista ja kasveista, mutta en osaa. Kukan teriö on helppo jopa käsivaralta, mutta kasvi osana ekosysteemiä ei onnistu. Vastaavasti perhosharrastaja saa saaliikseen parhaassa tapauksessa kuvan harvinaisuudesta, joka sattuu avaamaan siipiään. ”Erään perhosen elämäkerta” ei ole tavoitettavissa. Perhonen joka tulee ensi vuonna samaan puuhun entiseen paikkaan, ei tiettävästi ole sama yksilö. Miten tieto kulkee sukupolvelta toiselle taitaa olla mysteeri. Lisäksi ainakin eräät lajit muuttavat tuhansia kilometrejä. Muutto sinänsä voi olla huikea nähtävyys.

Ehkä nykyinen hallinto puuttuu kovalla kädellä monarkkiperhosten laittomaan maahanmuuttoon Meksikosta.

Kiinalainen viisas, kertoo zen-tarina, näki unessa olevansa perhonen, ja pohti herättyään, mahtaako hän oikeastaan olla perhonen, joka näkee unessa olevansa vanha kiinalainen mies.

Luultavasti juttu on vain huvittava, koska ihminen on vajaa-aistinen hyönteisiin verrattuna. Meillä ei ole edes feromoni-aistia. Tutkijoiden mukaan eräskin yöperhonen löytyy hajun perusteella kumppanin muutaman kilometrin päästä, vaikka eritteen määrä ilman molekyyleissä on käsittämättömän pieni. Olisi myös kiinnostava tietää, miten perhosten väritys kuvioineen muuttuu ultravioletti- ja infrapunavalossa. Monet eläinlajit näkevät ne. Ja lisäksi ainakin jotkut perhoset hallitsevat häivetekniikan, jota sotilaat vasta opettelemat. Väri muuttuu tai jopa katoaa valon kulman muuttuessa.

Ihminen näkee ja kuulee, mutta hajuaistissa ei ole kehumista. Myös näkö on aiheuttanut sitkeän harhan. Meillä on taipumus uskoa omien silmiemme todistusta ja jopa puhua näkyvästä maailmasta, vaikka se, mitä näemme, on osaksi omien aivojemme tuote, ja etenkin mittakaavaa ajatellen viheliäinen, ihmismittakaavan versio.

Uusien materiaalien ja etenkin elektroniikan myötä mikroskoopeilla on päästy reippaasti alle näkyvän valon aallonpituuden. Jopa teollisesti valmistetaan kuituja ja levyjä, jotka ovat huimasti alle ihmishiuksen paksuuden.

Ikään kuin sivutuotteena olemme päässeet tähystelemään hyvin pieniä eliöitä. Bakteereja paljon pienemmät aitotumaiset ovat saaneet nimikseen picozoa. Oman nimenkin on saanut viitisenkymmentä eliötä, jotka ovat kooltaan lähempänä virusta kuin bakteeria. Yllä on Wikipedian kuva tuosta maailmasta. Ymmärrän suunnilleen, miten se on saatu aikaan. Se ei ole ”kuva” sanan tavallisessa merkityksessä.

Muistatte vertauksen, että jos bakteeri on palloilukenttä, virus on kooltaan kuin kentällä oleva pallo.

Maailman kaikkien aikojen suuri nisäkäs sinivalas elää planktonilla eli meren (yleensä) näkymättömällä keijustolla. Sinilevän merkitys iskeytyi tietoisuuteen vasta pari vuosikymmentä sitten. Ja nyt alkaa näyttää siltä, että valaitten himoruokaa ovat nämä kertaluokkaa pienemmät, äskettäin löydetyt levät.

Kun tuosta mennään vielä useita kertaluokkia alaspäin, tavataan hajujen molekyylit, jotka vaikuttavat muun muassa perhosten käyttäytymiseen ja joiden mestarillisia hallitsijoita ovat muurahaiset, kukaties maailmanhistorian menestynein laji.

Lehdenleikkaajamuurahaisista lukiessa tulee sellaisiakin hetkiä, että tuokion todellakin on näkevinään jonkin maailmaa johtavan ja ehkä sen luoneen superälyn. Tuon muurahaislajin agrobisnes on niin hienostunutta ja tehokasta, ettei elintarviketeollisuutemme osaa uneksiakaan vastaavasta.

Linnuissa ja perhosissa ja tietenkin kasveissa on kauneutta, johon ei väsy. Jotkut ovat keksineet helppohoitoisen kotieläimen akvaarioon, korallin. Ravinnoksi tarvitaan luultavasti planktonia. Valikoimaa riittää.

Itse tyydyn runokirjoihin, jotka ovat perhosia, mielestäni oikein ymmärrettynä. Niitä ei tarvitse preparoida. Kokemukseni mukaan kauneus säilyy tekstinä huoneilmassa hyvin. Omassa eläintarhassani on runsaasti kaksi ja kolme tuhatta vuotta vanhoja tekstejä, kun meillä on nuo siunatut klassiset kielet, joita voi Internetin avulla opetella ääntämäänkin.

Antikvariaatti Kirjava lintu Yrjönkadulla uimahallin vieressä ja kätevän lähellä Kosmosta on mainio, ja kuten kunnon antikvariaatissa kuuluukin, omistajattaren kanssa voi heittäytyä vaativaankin kirjalliseen keskusteluun.

Totesin taas kerran, että hyvin uusi, kovasti kiitelty runokirja maksaa antikvariaatissa noin kaksi euroa. Pelkään että otan seteleitä mukaan ja käyn ostamassa sylyksen. Näkemieni näytteiden perusteella arvioin, että nykyaika puhuu omimmin runoissa, vaikka lieveilmiöt saavat kaiken huomion.

Jos joku haluaisi oikeasti ymmärtää esimerkiksi venäläisyyttä, kannattaisi yrittää aistia tuksumolekyylejä – Ahmatova, Mandelstam, Tsvetajeva, Pasternak.

Ja ketä Suomesta? – Tämän kirjoituksen nimi oli oikeastaan Runouden biofysiikka.