Ystäväni lähetti Suomen
Luonto -lehden numeron. Hän oli onnistunut tislaamaan elämänikäisen
perhosharrastuksen muutamalle sivulle. Käytännön syistä hän kyllä hairahtui
lääketieteelliseen proffaksi ja mainitsi joskus alojaan yhdistäen, että atooppisten
sairauksien yhteydessä silmäys seudun perhoskantaan kertoo hyvin paljon.
En tiedä, miksi
perhoshaavin kanssa nelistävä nuorukainen leimataan joskus huvittavaksi, kun
taas sarvikuonoa silmien väliin tähtäävä henkilö mukamas on oikea miesten mies.
Jos hän vielä hoipertelee sinne tänne juovuspäissään, raiskaa naisia ja ampuu
itsensä, koossa on kansallissankari ainekset.
Monen muun asian ohella
ystävääni ja minua yhdistää tuotemerkki Nikon. Käsitykseni mukaan perhosten ja
laajemmin hyönteisten valokuvaaminen sai aivan uutta vauhtia AF:stä eli
automaattisesta tarkennuksesta. Se tuli selvästi ennen digikameroita. Käsin
tarkentaen salaperäisen perhosen kuvan tallettaja olisi varmaan vaarassa tulla
hulluksi.
Haluaisin itse ottaa muotokuvia
puista ja kasveista, mutta en osaa. Kukan teriö on helppo jopa käsivaralta,
mutta kasvi osana ekosysteemiä ei onnistu. Vastaavasti perhosharrastaja saa
saaliikseen parhaassa tapauksessa kuvan harvinaisuudesta, joka sattuu avaamaan
siipiään. ”Erään perhosen elämäkerta” ei ole tavoitettavissa. Perhonen joka
tulee ensi vuonna samaan puuhun entiseen paikkaan, ei tiettävästi ole sama
yksilö. Miten tieto kulkee sukupolvelta toiselle taitaa olla mysteeri. Lisäksi
ainakin eräät lajit muuttavat tuhansia kilometrejä. Muutto sinänsä voi olla
huikea nähtävyys.
Ehkä nykyinen hallinto
puuttuu kovalla kädellä monarkkiperhosten laittomaan maahanmuuttoon Meksikosta.
Kiinalainen viisas,
kertoo zen-tarina, näki unessa olevansa perhonen, ja pohti herättyään, mahtaako
hän oikeastaan olla perhonen, joka näkee unessa olevansa vanha kiinalainen
mies.
Luultavasti juttu on vain
huvittava, koska ihminen on vajaa-aistinen hyönteisiin verrattuna. Meillä ei
ole edes feromoni-aistia. Tutkijoiden mukaan eräskin yöperhonen löytyy hajun
perusteella kumppanin muutaman kilometrin päästä, vaikka eritteen määrä ilman
molekyyleissä on käsittämättömän pieni. Olisi myös kiinnostava tietää, miten
perhosten väritys kuvioineen muuttuu ultravioletti- ja infrapunavalossa. Monet
eläinlajit näkevät ne. Ja lisäksi ainakin jotkut perhoset hallitsevat
häivetekniikan, jota sotilaat vasta opettelemat. Väri muuttuu tai jopa katoaa
valon kulman muuttuessa.
Ihminen näkee ja kuulee,
mutta hajuaistissa ei ole kehumista. Myös näkö on aiheuttanut sitkeän harhan.
Meillä on taipumus uskoa omien silmiemme todistusta ja jopa puhua näkyvästä
maailmasta, vaikka se, mitä näemme, on osaksi omien aivojemme tuote, ja etenkin
mittakaavaa ajatellen viheliäinen, ihmismittakaavan versio.
Uusien materiaalien ja
etenkin elektroniikan myötä mikroskoopeilla on päästy reippaasti alle näkyvän
valon aallonpituuden. Jopa teollisesti valmistetaan kuituja ja levyjä, jotka
ovat huimasti alle ihmishiuksen paksuuden.
Ikään kuin sivutuotteena
olemme päässeet tähystelemään hyvin pieniä eliöitä. Bakteereja paljon pienemmät
aitotumaiset ovat saaneet nimikseen picozoa. Oman nimenkin on saanut
viitisenkymmentä eliötä, jotka ovat kooltaan lähempänä virusta kuin bakteeria.
Yllä on Wikipedian kuva tuosta maailmasta. Ymmärrän suunnilleen, miten se on
saatu aikaan. Se ei ole ”kuva” sanan tavallisessa merkityksessä.
Muistatte vertauksen,
että jos bakteeri on palloilukenttä, virus on kooltaan kuin kentällä oleva
pallo.
Maailman kaikkien aikojen
suuri nisäkäs sinivalas elää planktonilla eli meren (yleensä) näkymättömällä
keijustolla. Sinilevän merkitys iskeytyi tietoisuuteen vasta pari vuosikymmentä
sitten. Ja nyt alkaa näyttää siltä, että valaitten himoruokaa ovat nämä
kertaluokkaa pienemmät, äskettäin löydetyt levät.
Kun tuosta mennään vielä
useita kertaluokkia alaspäin, tavataan hajujen molekyylit, jotka vaikuttavat
muun muassa perhosten käyttäytymiseen ja joiden mestarillisia hallitsijoita
ovat muurahaiset, kukaties maailmanhistorian menestynein laji.
Lehdenleikkaajamuurahaisista
lukiessa tulee sellaisiakin hetkiä, että tuokion todellakin on näkevinään
jonkin maailmaa johtavan ja ehkä sen luoneen superälyn. Tuon muurahaislajin
agrobisnes on niin hienostunutta ja tehokasta, ettei elintarviketeollisuutemme
osaa uneksiakaan vastaavasta.
Linnuissa ja perhosissa
ja tietenkin kasveissa on kauneutta, johon ei väsy. Jotkut ovat keksineet
helppohoitoisen kotieläimen akvaarioon, korallin. Ravinnoksi tarvitaan
luultavasti planktonia. Valikoimaa riittää.
Itse tyydyn
runokirjoihin, jotka ovat perhosia, mielestäni oikein ymmärrettynä. Niitä ei
tarvitse preparoida. Kokemukseni mukaan kauneus säilyy tekstinä huoneilmassa
hyvin. Omassa eläintarhassani on runsaasti kaksi ja kolme tuhatta vuotta
vanhoja tekstejä, kun meillä on nuo siunatut klassiset kielet, joita voi
Internetin avulla opetella ääntämäänkin.
Antikvariaatti Kirjava
lintu Yrjönkadulla uimahallin vieressä ja kätevän lähellä Kosmosta on mainio,
ja kuten kunnon antikvariaatissa kuuluukin, omistajattaren kanssa voi
heittäytyä vaativaankin kirjalliseen keskusteluun.
Totesin taas kerran, että
hyvin uusi, kovasti kiitelty runokirja maksaa antikvariaatissa noin kaksi
euroa. Pelkään että otan seteleitä mukaan ja käyn ostamassa sylyksen. Näkemieni
näytteiden perusteella arvioin, että nykyaika puhuu omimmin runoissa, vaikka
lieveilmiöt saavat kaiken huomion.
Jos joku haluaisi
oikeasti ymmärtää esimerkiksi venäläisyyttä, kannattaisi yrittää aistia
tuksumolekyylejä – Ahmatova, Mandelstam, Tsvetajeva, Pasternak.
Ja ketä Suomesta? – Tämän
kirjoituksen nimi oli oikeastaan Runouden biofysiikka.
On kokeellisesti todistettu että Pikkuriikinkukkokehrääjän (Saturnia pavonia) koiras pystyy haistamaan naaraan yli 10 kilometrin päästä. Eli tämän naaraan erittämän "parfyymin" (C16-H29-OH). - Se on nykyisin voimassa oleva Maailmanennätys. Koirat mm., vaikka nuuhkisivat kuinka, jäävät kauas, kauas taakse. (He kisailevat vain Piirikunnallisissa kisoissa. Tosin menestyvät kyllä hyvin niissä, se täytyy sanoa. Koirat.)
VastaaPoista"Perhosnaaraan houkutusyhdiste on todettu monimutkaiseksi alkoholiyhdisteeksi (C16-H29-OH), jota naaraassa on alle 0,0001 milligrammaa. Äärimmäisen tarkka hajuaisti piilee kehrääjien tuntosarvissa, joiden rakenne vaihtelee sukupuolen mukaan: koiraan tuntosarvet ovat höyhenmäiset, naaraan kapeat ja lähes rihmamaiset."
Venäläisiin runoilijoihin lisäisin vielä kättelyssä Sergei Jesenin'in.
VastaaPoista... "muurahaiset, kukaties maailmanhistorian menestynein laji. ..." Siinä olen kyllä samaa mieltä täysin.
joo tos Stadin merialueela on valtion saarella sellanen niity tai ketokse ny on misson jotai pörhesii aivan
VastaaPoistatajuttoman arvokas mesta
Meitsi alko kelaan sitä et mistä mä taas tänki tiän mut Suomen majakat. Seppo Laurell, selvis ku on yks tuttu laivanpäällystöliitossa. No Näkymätönhän se.
Jotenka terkut kaikkiin suuntimiin.
Tuksumolekyylit -tahaton typo vai nerokasta asioiden yhdistelyä?
VastaaPoistaJohanna Tukiaisen yhdistäminen venäläisiin ei aivan klassisimpiin klassikoihin... kiinnostava mielleyhtymä.
Runouden puistokemiaa, niille jotka haluavat uida matalissa mutta sameissa vesissä.
VastaaPoistaKyllähän ihmisenkin väitetään aistivan jotenkin feromonia vastakkaisesta sukupuolesta, vaikkei erillistä aistia siihen olekaan. Skavlanin jaksossa 6, SVT.se, oli haastateltavana Berliinissä asuva dermatologi, tri Jael Adler, joka on julkaissut mm. bestsellerin "Haut nah", "Huden", mitä lienee englanniksi, ja hän näistä ihmisen ihon eritteistä kertoili hauskasti. Suositteli, että ei käytäisi suihkussa liian usein. Mukana oli norjalainen, joka sanoi pitkillä erämaareissuilla olevansa samoissa vaatteissa pari kuukauttakin, - ennen kotiinpaluuta sitten polttaa alusvaatteensa nuotiolla... Suositeltava ohjelma, norjalainen Fredrik Skavlan on hyväntuulinen ja sanavalmis haastattelija, joka saa ihmiset rentoutumaan niin, että ilmapiiri on rento ja miellyttävä. Sillä lailla ruotsalaiseen tapaan mutta norjalaisittain suodatettuna. Tekstinkin saa.
VastaaPoistaEG
Venäläisen runouden tuoksumolekyylit? Ensimmäisenä tulee mielen Ahmatovalta Pietari ja sen kanavat, Krestyn vankila, Karjalan männyt, Tsvetajevalta kitkerä ahdistus poikansa puolesta, Pasternakilta feromonintuoksuiset rakkausrunot. Mikiksen mainitsemalta Jeseniniltä luonto, koivut, omenapuut, niityt. Mandelstamilta en muista mitään. Jos novelleihin saa mennä, niin Tsehovin Aro, poika siellä heinäkuorman päällä ympäristöä aistimassa.
VastaaPoistaNiitä pitäisi lukea uudelleen siltä kantilta. Miksei.
EG
aika hillitön juttu, mieslounto, sitä selitä mikään mutta se itse voi sublimoitua; hirvikivääri vaihtuu sähkökitaraan. Tään näköinen stara, s'il vous plaît. päihteet veks, mä olen myös kasvissyöjä, mutten eunikki. pikaistuksissa voi sattua vahinkoja.
VastaaPoistaja tuksumolekyylit ei kai tartte kuin mainita.
:)
ps. ja mä näen, mitä tuossa yllä seisoo. hyvä jätkät. tää muka jäykkää akateemista paskaa. pah.
Se mihkää vaihdu ku on kassit talles
Poistasuojeluskuntien luvat stna
me mummolaan molekyyneleines
v.t. = vitun tarkka
kyypätkiä kuakkamole kastikkeessa lepo