Tietämättömyyden ylistys

Gapminder on niitä verkkopaikkoja, joka on sekä tietojen täydentäjä että havainnollinen, suorastaan hauska. Esimerkiksi eliniän ja tulotason kuvittamiseen on käytetty kuplia, joiden koko kuvastaa kunkin valtion väkilukua. Ja graafi on animoitu. Kuplat vaeltavat kaksisataa vuotta. Lukijalla on mahdollisuus hätkähtää maailmansotien kohdalla.

Tietämättömyyskilpailu on kiinnostava, varsinkin kun tietokilpailut ovat kai menneet muodista. Olisiko niin, että Wikipedia ja Google ovat nakertaneet sellaisen tiedon arvostusta?

Jäimme kahvikuppien ääressä muistelemaan, millä hassulla suomenkielisellä nimellä Hitchcockin ”North by Northwest” tuli teattereihin. Itse munasin itseni, väittämällä aluksi, että miespääosassa oli James Stewart, kun se oli tietysti Cary Grant. Siis se elokuva, jossa lentokone jahtaa sankaria ja jossa kiipeillään Mount Rushmoren jättiläisveistoksilla.

Internet Movie Database (imdb.com) on siitä mainio, että se näyttää suomenkieliset nimet ja elokuva ensi-iltavuoden. Tässä tapauksessa se on 1959. Ja jos tulee mieleen vilkaista elokuvaa ”Muukalaisia junassa”, josta itse pidän kovasti, havaitsee että alkuperäisaihe on Patricia Highsmithin – yksi kaikkien aikojen juonen keksijöitä, ja toinen käsikirjoittaja ei enempää eikä vähempää kuin Raymond Chandler.

Verkkokoneista huolimatta vieläkin voi hämmästyttää seuralaisiaan arvuuttamalla, kuka kirjoitti käsikirjoiotuksen Chandlerin kuuluisasta dekkarisa ”Syvä uni” tehtyyn elokuvaan. William Faulkner, nobelisti. Syy: tekijänoikeudet ja sopimukset. Chandler itse oli kiinni jossain muussa työssä, ja Faulkner taas on itse kertonut (Paris Review), mitenhän halveksi Hollywoodia (mutta ei palkkioshekkejä) ja millaisia temppuja hän teki tuottajille.

Ai kuka oli Suomen paras skenaristi? Waltari. Ne kerrat kun Särkkä tai Orko päättivät tulla toimeen ilman Waltaria historiaan sijoitetussa elokuvassa, metsään meni. Ja Kassilan kahdesta Palmu-filmistä ne ensimmäiset ovat todella hyviä, mutta kun Kassila joutui tekemään jatkoa omin päin Waltarin kyllästyttyä (ja väsyttyä), taso tippui.

Gapminderin tietämättömyyskilpailussa yksi kysymys on, paljonko äärimmäinen köyhyys on muuttunut viimeksi kuluneiden 20 vuode aikana maailmassa. Termin sisällön kuvaili YK vuonna 1950, ja maailmanpankin määritelmä 1,25 dollaria päivässä on yleisesti käytetty.

Amerikkalaisista 66 prosenttia sanoi, että suunnilleen kaksinkertaistunut. Oikean vastauksen eli suunnilleen pudonnut puoleen tiesi 5 prosenttia.

Ruotsissa samana vuonna tehty kysely tutkimus antoi ruotsalaisista tuloksen 39 prosenttia ja 23 prosenttia.

Vaikka se ei taida olla kovin tärkeää, tietääkö amerikkalainen television katsoja, kuka tai mikä on Ruotsi, tietämättömyyden kartoittaminen voisi tuottaa mielenkiintoisen tuloksen.

Kerran kävi niin erikoisesti, että sain Los Angelesissa taksin ja yllättäen kuski puhui englantia äidinkielenään. Ajauduimme keskusteluun, ja kuski sanoi että Eiffel-torni on Pariisissa. Kysyin kohteliaasti, onko hän käynyt Pariisissa. Hän pahoitteli ettei ollut, koska se on niin kaukana, Oklahomassa. Saatoin sanoa, että itse asiassa Paris on Texasin puolella.

Erasmus Rotterdamilaisen ”Tyhmyyden ylistyksessä” esitellään 1500-luvulla isä Pluto, joka on tyhmä ja tietämätön, ja äiti joka on nuori ja kaunis, ja joukko lapsia, kuten Tyhmyys, Laiskuus, Itserakkaus, Holtittomuus ja Mielettömyys. Isä julistaa: kaikki se, mikä maailmassa on miellyttävää, tulee minulta.

Hiukan epäilen, että kilpailutieto on vahingollista. Taisin kertoa takavuosina, että kun isäni joutui sitten vuodepotilaaksi toisen jalan ajauduttua kuolioon, yritin tosissani keksiä hänelle ajankulua. Eräässä vaiheessa särky taisi olla niin kova, ettei keskittyminen pidempiin tarinoihin oikein sujunut.

Tiesin että sekä Tauno Rautiainen että tietokilpailut olivat asemasodan ajan viihdytystoiminnan perua. Radion ”Herra X” alkoi 1941. ja Viisasten kerho 1945. Herra X:n eli Antero Mannisen tapasinkin samalla tavalla kuin tuhannet muut. Helsingin yliopistossa onnistuneen pääsykokeen jälkeen oli maksettava ne pienet pakolliset maksut ja noudettava opintokirja Manniselta, joka oli huomattavasti isänsä Otto Mannisen näköinen. Temperamentiltaan hän tuntui olevan samanlainen hymypoika kuin poikansa Ohto, sotahistorian spesialisti.

Minä hankit antikvariaateista tietokilpailukirjoja, ja niitä olikin paljon. Onneksi mukana oli oikeat vastaukset. Luulen että isäni ei jaksanut varsinaisesti enää innostua tästä asiasta. Aikoinaan olimme kuunnelleet ja myöhemmin myös katselleet kilpailulja yhdessä. Useita kertoja isäni tiesi oikean vastauksen kysymykseen, joka karsi radion kilpailijan.

Nyt tuli mieleeni, että olin itsekin kerran television kilpailussa. Voitin kolmen kirjallisuuden professori joukkueen, jossa muistaakseni piti tunnistaa kirjoittaja ääneen luetusta tekstistä. Asia on jäänyt mieleen siitä, että ihmettelin, kun toiset eivät heti arvanneet Faulkneria. Kaikesta hienostuneisuudesta huolimatta hänen tekstinsä muistuttaa työntökärryjä ja äänikin on suunnilleen sama.

Opinnoissa tärppejä ei oikein voi välttää. Professorina niitä tuli käytetyksi, kun oli tentittävänä harppomiseen sopiva kirja. Perusteettoman edun palauttaminen Hakulisen mukaan – kirjoittaja kun oli asiasta eri mieltä kuin toiset tutkijat ja korkein oikeus, joten tentissä istujalla oli tilaisuus hankkia kuntoisuuspisteitä vastauksellaan, kun eräässä toisessa tenttikirjassa oli tuosta asiasta alaviigte ”toisin kuitenkin Hakulinen”.

Wikipedia vietti tasavuosijuhlaa. Kukaan ei nyt sanonut, että tuo verkkotietosanakirja on täysin kelvoton; se oli ennen vallitseva mielipide. Luulen että se on lyönyt laudalta painetut kilpailijansa ja ihastelen järjestelmää, joka näyttää toimivan käytännössä. Vuonna 2005 Wikipediaa ja Encyclopaedia Britannicaa verrattiin Nature-lehdessä ja niin luonnontieteellinen sisältö todettiin suunnilleen yhtä tarkaksi. Britannican avustaja olivat asiasta eri mieltä.