Ulkona puiden oksilla on lunta samalla tavalla kuin Talvisodan "uutiskuvissa". Luultavasti ne oli otettu Santahaminassa ennen vihollisuuksien alkua, koska koskemattoman lumen lisäksi kuvissa näkyy tahrattomia lumipukuja ja killtävän kosteita savipintoja taisteluhaudan kaivamisen jäljiltä.
Tulin Turusta junalla hautajaisista ja pitämästä luentoa. Turusta on aina mukava tulla. Lähden tänään illalla tai huomenna matkalaukun kanssa Lappeenrantaan, jossa minulla on virka ja huone Patriassa. Hotelli Patriassa ratkaistiin Suomen kohtalo. Kenraali Laatikainen saunoi siellä niin että hiljaiset everstit saivat hoitaa armeijakunnan toimet Viipurin vaiheessa suurhyökkäystä torjuttaessa.
En tiedä, onko se totta, mutta väitteen mukaan Patriassa oli silloin seinällä lappu, jossa pyydettiin jättämään konepistoolit ja käsikranaatit vahtimestarille. Lappeenrannan lentokentällä ei yhtä vähän kuin Imatran Immolassa suoritettu turvatarkastuksia, kun Blenheimit ja Junkersit kärräsivät rautaa rajalle.
Kuuntelin Turun junassa Verdin Requiemin Lacrimosaa. Se on se paras levy, jolla laulavat Talvela, Sutherland, Pavarotti ja Horne, ja puikoissa on Solti. Sitten kuuntelin vielä Libera me -jakson, johon on musiikillisesti kuvattu kammiovärinäkohtaus. Koko teos on ikään kuin vanhan ateistin epäilyä. Se on sävelletty kaverin, runoilija Manzonin muistolle. Jatkoin vielä kuolemanmusiikilla kuuntelemalla Bachin kantaatin BWV 8 "Liebster Gott, wann werd' ich sterben" - Rakas Jumala, milloin minä kuolen?. Siinä soivat pienet kellot melkein iloisesti. Se oli yksimielisyyden aikakauden kuoleman kuva, asiallinen.
Levyjeni rippaus on edistynyt. Tietokoneella ja iPodissa on nyt 5917 kappaletta eli levyt joista en luopuisi alkavat olla tallessa. Kaikilla CD-levyilläni on yksi yhteinen piirre: ne tahtovat olla hukassa. Tällä vyötäröllä ja näillä silmillä niiden löytäminen laatikoista ei ole helppoa. Tietokoneesta ne löytää kantaatin resitatiivin tai oopperan aarian tarkkuudella per heti.
Joidenkin kokeilujen jälkeen kävi ilmi, että apuohjelmat ovat tarpeettomia ja että Applen iTunes toimii aivan erinomaisesti. Samoin kävi ilmi, etten kuule alkueperäisten levyjen ja mp3-muotoisten tallenteiden eroa - en edes jousikvartettojen pianissimoissa.
Varsinainen sensaatio oli raskas investointi kuulokkeisiin - Sony MDR NC 50 Noise Cancelling. Kuulokkeet käyttävät interferenssiä eli toisensa kumoavia ääniaaltoja. Junan ja lentokoneet melu häipyy ja katoaa. Olen kokeillut kahvilassa: edes kääntyvä raitiovaunu ei juuri kuulu läpi. Toisaalta taajuudet on valittu niin ovelasti, että vaimon vierestä lausuttu vakava vetoomus kuuluu.
Tietääkseni tekniikka on kehitetty kuulosuojaimiin.
Hurjan kalliit nämä kuulokkeet ovat, mutta ero nappikuulokkeisiin verrattuna on suunnaton. - Sennheiserilla on ainakin kaksi vastaavaa, selvästi halvempaa mallia, joita Verkkokauppa näyttää pitävän varastossa.
Nyt voisin taas suostua menemään kansainvälisiin kongresseihin. Ei siellä kukaan huomaa, että yksi ei kuuntelekaan simutlaanitulkkausta, vaan omiaan. Ostoslistalla on runoutta, jota on kiusallisen vähän, ja näytelmiä, joita löytyy paljon, muun muassa koko Shakespeare BBC:n kuunnelmina.
Tämä voisi olla ratkaisu kauan pohtimaani ongelmaan, miten pysyä hereillä tärkeissä kokouksissa. Vaikeaa se oli tuomarinakin. Kerran näin valituskirjelmän, jossa muutoksenhaku perustui havaintoon: toinen äijä vasemmalta nukkui. Hylkäsin valituksen heti, sillä kysymyksessä oli toinen herastuomareista, joiden virkaetuihin tämäm kuuluu.
Näin muuttuu matkailu miellyttäväksi. Taidanpa Lappeenrannan junaan noustuani aloittaa menneen nuoruuden muistoksi toisenlaisella musiikilla, Juice - "kun aalloille Saimaan lähdimme naimaan". - Meluisilla laivoilla Tallinnaan menevät varmaan valitsevat puolestaan kertosäkeen "Eesti Eesti, kaipaan sinne perkeleesti."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti