Joskus, esimerkiksi juhannuksena, voi käydä niin, että ”keskelle joukon iloisen saapuu parrakas humalainen”. Mieleen juolahtaa, että siinä on varmaan Joulupukki vapaalla.
Muistan jonkin verran yli puoli vuosisataa sitten, merkityksellisen joulun odotuksen, joka huipentui latautuneeseen aattoiltaan. Luntakin satoi hitusina.
Katselin kotini ikkunasta keskikylän raitin varressa olevan talon toisesta kerroksesta, kun kaksi joulupukkia tappeli juovuksissa puolikkaan pullosta, ja jonkin ajan kuluttua siihen tuli poliisin sijasta kolmaskin pukki, joka yhtyi tappeluun.
Siinä meni usko joulupukkiin ja muihin hyviin asioihin ja aatteisiin.
Nämä olivat Ketojanmäellä asuvia veljeksiä, jotka olivat usein nähtyjä asiakkaita käräjillä. He eivät olleet oppineet kansalaisyhteiskunnan keskeisiä sääntöjä, kuten sitä, että kun lyö poliisia, kannattaa katsoa, ettei ole ketään näkemässä. Yksi heistä tappeli Lentävien kanssa Rytmihallin takana, ja näkijöitä oli tungokseksi asti.
Nämä näytökset olivat tarpeellista valmennusta. Niistä näki, miten etevämmyyttä osoitetaan ja miten pitkälle ihminen voi päästä, kun on kovat nyrkit. Tässä tapauksessa linnaan asti.
Joulupukkia ei ehkä ole olemassa, vaikka aistimme todistavat vastakkaista ja ymmärryksemme osoittaa, että kysymyksessä on tarpeellinen ja toivottava ilmiö.
Täytän joulun alla vuosia. Kun epäilen, ettei kukaan mahdollinen haastattelija tule kysyneeksi varhaisia syntymäpäivä- ja joulupukkimuistoja, tai jos kysyykin, ei niitä ainakaan lehteen paina, täytyy tehdä se itse.
Koskaan ei tiedä, mistä varhaisimmat ja ratkaisevimmat vaikutteensa imee, sellaiset jotka määräävät myöhemmän iän valintoja ja vaiheita. On ihminen itse oman onnensa vihollinen.
Elämisen edellytyksiin vaikuttaa voimakkaasti vielä toinen voima, jonka ennen kaikkea eteväksi osoittautuneet ihmiset tapaavat unohtaa, kun heiltä kysytään pitkän iän salaisuutta tai selvitystä siihen, miten näinkin hyvin on edistytty.
Se on sattuma. Sama sattuma ohjaa kansakuntien vaiheita. Joku vaaraton setämies Claudius sattui saapastelemaan paikalle juuri kun henkivartiokaarti oli surmannut edellisen keisarin. Ei auttanut kuin huutaa silminnäkijä uudeksi keisariksi. Siinä ammatissa hän osoittautui hyväksi.
Ei koskaan tiedä, millä oksalla keisari istuu.
Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.