Muuttaa elämääsi

 

 

Juha Hernesniemen ”Aivokirurgin muistelmat” muuttaa elämääsi.

 

Kirja on, kuten lääkkeet ja leikkaukset, vaivalloinen ja kohdin tuskallinenkin. Arvioni mukaan eräät kohdat, kuten leikkaustekniikkaa tarkoin kuvaavat, menevät reilusti yli yleislääkärinkin ymmärryksen. Niin ettei tarvitse puhuakaan maallikon mahdollisuuksista. Silti ne ovat tärkeitä, kukaties tärkeimpiä jaksoja vankassa kirjassa.

 

Hernesniemi näyttäisi kirjoittaneen koko kirjan itse ja vielä Kiinassa karanteenissa, luultavasti ilman laajoja muistiinpanoja ja lähdetietoja. Etevänä esimiehenä hän on saanut myös toimittajat pysymään kurissa. Niinpä tekstissä on rosoa ja katkoksia. 

 

Muistan lukeneeni kirurgi Sauerbruchin muistelmat kouluvuosinani ja lehteilleeni teosta myös kirurgi-sukulaisen kirjahyllyssä aikuisempana, Se virtaa kuin Tonava. Myös Hernesniemi vetää esiin ihmeidentekijöitä, omia esikuviaan, mutta osoittaa hyvin vakuuttavasti, että itse hän ei pidä itseään sellaisena. Teoksessa omilla virheillä ja epäonnistumisilla on  se sija, joka niillä on elämässä.

 

Juuri siksi olen jo soitellut muutamalle sukulaiselle ja ystävälle vihajistakseni, että tässä on kirja, jonka lukien hyvin raskaiden aikojen sietäminen käy merkittävästi helpommaksi. Vaikka kirjan voi lukea tyypin ”ryysyistä rikkauteen” toistoa, se ei ole sitä. Tosin kirjoittaja on varmaan aikamme kuuluisin neurokirurgi, joka loi Suomeen koulukunnan ja siirtyi syrjään yli 70-vuotiaana tehtyään 16 000 aivoleikkausta, monet niistä ennen häntä mahdottomina pidettyjä.

 

Lukijaa virkistää erityisesti kerronnan toinen linja, joka kuvaa, miten kahvihuoneissa ja käytävillä käy toinen taistelu elämästä ja kuolemasta eli siis määrärahoista, viroista ja palkoista. Myös muilla akateemisilla alueilla työskennellyt tuntee olonsa kodikkaaksi tällaista lukiessaan. Suurta ajankohtaisuutta tarinaan tuovat Hernesniemen jatkuvat esimerkit henkilökunnan, etenkin hoitajien, ratkaisevasta merkityksestä ja heidän panoksensa endeemisestäväheksymisestä.

 

Koska kirjoittaja itse on lähtöisin uskomattoman vaikeista oloista, syvästä syrjäseutujen köyhyydestä ja kertoo havainnollisesti, miten sitten kävi, kun ei ”tietenkään” päässyt lääkikseen, vaan oli hakeuduttava oppiin silloin B-tasoiseksi luultuun Sveitsiin, runsaissa henkilökuvissa on lukijan mieltä hiveleviä kuvauksia etuoikeutetuista ja hyväosaisista, jotka kompastuvan omiin kengännauhoihinsa aiotun uransa ensimmäisissä käänteissä.

 

Minuun tehoaa muun muassa kuva nuoresta ja yksinäisestä opiskelijasta istumassa yökaudet Zürichissä huonossa boksissaan harjoittelemassa tuolin karmiin kiinnittämällään silkkilangalla solmujen tekemistä ensin oikealla ja sitten vasemmalla, sitten silmät kiinni. Hän oli huomannut, että hänellä on hyvin nopeat kädet.

 

Ylämäkitaistelu hallinnon kanssa saa sekin osansa, muta niin saa myös mestaruuden hinta, jonka maksajaksi ajautuu jokseenkin väkisin oma perhe. Mestari mielikuvaharjoittelee huomista kasvaimen katkaisemisesta myös silloin, kun vaimo tai lapsi yrittää hellyttävästi sanoa jotain asiallista ja arkista.

 

Kuka tahansa lukija saa kuitenkin juuri kaipaamaansa virvoitusta – keittosuolahuuhtelun – maailman pimeyteen. Joku jossakin on tehnyt vaivat voittaen ja erehdyksistään oppien jotain erittäin todellista, käsillään. Ja opetellut oppi- ja käsikirjat ulkoa, koska käytännön tilanteessa ei edes ehdi kysyä keltään, vaan on tehtävä ratkaisut heti, koska yllättävästä paikasta repesi juuri valtimo ja veri virtaa valtoimenaan.

 

Vuoden kirja. Mahdollisuuksia mahdottomuuteen. Ja aikamoinen haaste lukijalle. Varsinkin kun maineikas kirjoittaja toistaa usein ”en tiedä”, ”en osaa”.