Kuvitteelliset kirjat

Luin 230 Tshehovin lyhyttä novellia, jotka yleensä hypätään yli tai jätetään liittämättä valikoimiin. Tekijä itse piti niitä varhaisvuosiensa rahan ansaitsemiskeinona, ja jälkimaailma on ollut suunnilleen samaa mieltä.

On se myös totta – paitsi että ajatellen ”arjen historiaa”, jota itse nimitin ”mentaliteettien historiaksi” yliopistoaikoinani, parempaa lähdettä venäläisyyteen ja siis suomalaisuuteen tuskin löytää.

Tilapäinen kirjallisuus kuolee useimmiten siihen, että kirjoittaja jäljittelee jotain juonta tai sitten yrittää kasata jotain ylösrakentavaa, kuten opetuksen tai varoituksen.

Kuten harras lukija hyvin tietää, itse olen samalla kannalla kuin ylikirjastonhoitaja Alberto Manguel ja moni muu, nimittäin että puhtaan biologisesti ihminen eroaa apinoista ja muista kädellisistä siinä, että ihminen osaa kirjoittaa, lukea ja painaa paperille kirjoja.

Sama Manguel muuten todisti, että tarkemmin ajatellen jokainen romaani on joko Ilias tai Odysseia, eikä muita lajityyppejä ole, mutta se ei kuulu oikeastaan tähän asiaan.

Koska kuultu kertomus katoaa kertojan ja kuulijoiden mukana tuhanteen tuuleen, vain painetuilla tai käsin tekstatuilla kirjoilla on merkitystä.

Jos nyt joku huomauttaa, että tämä nyt lukemanne on niin sanottua sähköistä tekstiä eli digitaalisessa taivaassa, joten olen muutenkin ylistellyt, en toki ole tältä osin muuttanut mielipiteitäni.

Asia vain on auki. Jos Trump tai hänen kauan kateissa ollut kaksoisveljensä Boris Johnson niin päättävät, digitaaliset pilvet muuttuvat digitaaliseksi sateeksi, ja siinä sitten ollaan, sen puhtaan kaulan kanssa. Internet (Arpanet) oli U.S. armeijan tilaus ydinaseiskun sähkömagneettisen pulssin lamauttaman viestinnän ylläpitämiseksi, ja palkinnoksi keksinnöistään tutkijat saivat pitää kaman hyvänään. Tapaus oli 1900-luvn tärkeimpiä.

Mutta kuten myös Manguel sanoo, ihminen lukee kertomuksia silmistä, kasvoilta, puista ja maisemista. Hän tarvitsee niitä elääkseen.

Juuri tämän Tshehov ymmärsi ja toteutti ja juuri tämän takia Tshehovin ”Aro” on hienoin kirjallinen teos, mitä on koskaan kirjoitettu. (”Homeroksen” kaksi teosta lienee merkitty muistiin hiukan samaan tapaan kuin meillä osia ”Kalevalasta”.)

Jos haluaa lukea yhden Tshehovin novellin kehuskellakseen asialla kahvipöydässä, olkoon se esimerkiksi ”Ikävä tarina”. Kuten nimestä huomaa, se on kaikkea muuta kuin ikävä, ja sisältää sopivan määrän vanhuuden karvautta. Siihen mieltynyttä ihmistä voidaan jopa pitää viisaana.

Dostojevski ja Tolstoi sortuivat kumpikin profetoimiseen. Molemmat tiesivät, miten asiat ovat ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta eivät ymmärtäneet sulkea suutaan ja mustepulloaan. Tshehov teki kertomuksen ihmisistä maiseman armoilla ehkä välittämättä, että tuo ankara aro on meidän alkuperämme ja loppusijotuspaikkamme.