Skepsis

Yleisten asioiden käsittelyssä huomiota kiinnittää varmuus.

Nobelisti T.S. Eliot tuo hahmona mieleen kapakalan. Monissa runoissaan ja eräissä muissa teksteissään hän kuvaili elämän joutavapäiväisyyttä, tarkoittaen luultavasti toisten ihmisten elämää. Näkemäänsä maailmaa hän kuvaili nimellä Autiomaa. Tuo ”Waste land”, hänen runokokoelmansa nimi tarkoittaisi ehkä pikemmin joutomaata tai jättömaata.  

Kuten harmittavaiset ihmiset usein, hän oli oikeassa usein ja rakensi näkyjä, jotka jäivät pysyviksi kieleen, ja kieli onkin kassakaapeista paras. Eliotin mielestä eliitti, johon hän luki etenkin itsensä, tunnistetaan kyvystä epäillä. Avainsana on skepsis. 

En epäile tätä.

Omien päähänpistojen palvominen ei kuitenkaan ole tuota epäilyä eli kriittisyyttä, joka edellyttää kouliintuneisuutta. Joku voi olla sitä mieltä, ettei punaista liikennevaloa kannata ottaa huomioon, ellei se satu vastaamaan omaa mielipidettä. Joskus se valo kuitenkin tarkoittaa, että kohta tulee pikajuna, ja lujaa.

Paljon mielenkiintoista ja lähes yhtä paljon epäilyttävää julkaissut Peter Watson sivuaa aihetta, josta on kuulemma olemassa näytelmäkin. Asetelma vetoaa minun huumorintajuuni. 

Britit ovat pahantapaisia ihmisiä. Peribrittiläinen Eliot oli itse asiassa alkujaan amerikkalainen. Mutta ne muut nauhoittivat salaa esimerkiksi vangiksi saatujen saksalaisten upseerien juttuja, ja nauhoja on 50 vuotta myöhemmin purettu ja käännetty. Mielenkiintoista. 

Kaljapöytäkeskustelujen yksi suosikkiaihe, Hitlerin atomipommi eli siis sen puuttuminen, on aiheena Heisenbergin, Hahnin ja muiden ydinfyysikkojen keskustelujen nauhoituksissa sotavankeudessa muutamaa päivää ennen sodan loppua. Ensin he sivuuttavat selvyytenä, että amerikkalaisilla ei ole mitään mahdollisuutta kehittää pommia, ja sitten tulee sanomalehti ja pian lisää tietoa Hiroshiman pommista.

Saksalaisfyysikot, jotka ”tiesivät” ylivoimaisen etevämmyytensä, putoavat vähän korkealta, mutta ei se mitään. Aika pian samat miehet johtivat tutkimuslaitoksia Frankfurtissa ja Münchenissä ja ties missä.

Mutta Watson väittää hiljan julkisuuteen tulleiden paperien perusteella, että Los Alamosin pommin tekijät pidettiin siinä uskossa, että aseella lopetetaan Hitler ja Saksa, eikä Japanista hiiskuttu kenellekään. 

Vastaavasti amerikkalaiset eivät kertoneet vuosiin Briteille, että vakoilijat olivat Fuchsin johdolla toimittaneet kaikki atomisalaisuudet Neuvostoliitolle, ja pian paukkuisi taas. Kuten paukkuikin. Saksalaiset puolestaan eivät historian mukaan koskaan edes epäilleet, että heidän sotilaittensa salakirjoitus vuoti kuin seula, kiitos puolalaisten ja Turingin, mutta siitä ei ole julkaistu riviäkään, missä määrin länsi onnistui vakoilemaan Stalinin sisäpiiriä. Stalin itse yllätettiin kerran toisensa jälkeen ns. housut kintussa, mutta eräät syyt ja skepsis kuiskivat minulle, että USA oli kovin hyvin selvillä USSR:n salaisuuksista Stalinin elinajan.