Petos

Otsikko on petos. Oikeastaan mielessä on ”vihapuhe”. Luulen että tuo omituinen termi alkaa välillä väsyttää.

Otsikko ei ole petos, siinä mielessä, että tuo perinteinen rikosnimike on jopa ammattilaisille välillä vaikea ja joskus soveltamisen kannalta arveluttava.

Ennen opetettiin, että petos sisältää erehdyttämisen, erehtymisen, erehdyksen vallassa tehdyn varallisuusoikeudellisen toimen ja siitä aiheutuneen vahingon. Niinpä puolison pettäminen vieraassa vuoteessa ei ole koskaan ollut petos. Kun tuon menettelyn rangaistavuus poistettiin lapsuusvuosinani, rikoksen nimitys oli aviorikos, oikeastaan huoruus. Jos molemmat asianomaiset olivat tahollaan naimisissa, kysymyksessä oli kaksinkertainen huoruus. Vielä hiukan yli sata vuotta sitten voitiin rangaista myös naimattomia, ja rikosnimike oli ”salavuoteus”, mutta se oli kyllä enimmäkseen jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.

Petos-rikoksen ongelmallisuus näkyi mm. luottopetoksissa. Jos osti kaupasta laskuun eli velaksi kuusi ongenkoukkua aikomattakaan maksaa laskua, syyllistyi rikokseen. Tuollaisen aikomuksen todistaminen vain oli käytännössä mahdotonta muissa tilanteissa kuin niissä, joissa koko liiketoiminta perustui selvästi tuohon ajatukseen.

Ja sitten oli erikseen rikoslain mainitsemana esimerkkinä ”vekseleillä veijaaminen”.

Kollega Scheinin, jonka kanssa huomaan olevani usein eri mieltä, näyttää lehtijutun mukaan moittivan terrorismirikosten määrittelyä liian löysäksi siinä mielessä, että ne ovat jo nyt liian yleisluontoisia.

Olen samaa mieltä. Juuri vihapuhe on esimerkki.

Suomessa sillä kiihotetaan kansanryhmää vastaan, syyllistytään kunnianloukkaukseen tai laittomaan uhkaukseen. Kohteena on kansanryhmä. Se tulkinta on mielestäni outo ja virheellinen, että kohteena voisi olla oikeushenkilö, siis esimerkiksi osakeyhtiö.

Juristin korvaan nimike on joko liian laimea tai liian vahva. Mielen pohjalla on se merkitys, jossa jopa Kivi käytti juuri tuota sanaa: ilkeä juoru. Kylällä kerrotaan, että joku Esko on tyhmä. Se on ”vihapuhe” eli sunnilleen sama asia kuin kunnianloukkaus, mutta rangaistukseen johtava rikos tuo ei olisi ollut 1800-luvulla eikä nyt.

Koulussa ei perinteisesti ole opetettu rikoslakia. Kun nyt on ajoittain ja eräin paikoin tarve selittää, mitä älypuhelimella ei saa tehdä koulussa eikä oppitunnin aikana, opettajat ovat valitettavasti vaikeassa asemassa.

Luulen ja toivon, että edelleen melkein kaikkien on helppo käsittää, ettei toisen lompakosta saa kähveltää rahaa. Jos niin tekee, syyllistyy rikokseen. Mutta miten vaikea on saada keskenkasvuinen ymmärtämään, ettei esimerkiksi vessassa istuvan kuvaaminen ole sallittua? ”Yksityisyyden suoja” kuuluu sekin epäonnistuneisiin termeihin ja tulikin Suomessa käyttöön vasta muutamia vuosikymmeniä sitten. Itsekin olen opettanut ”persoonallisuusoikeutta”, eikä sekään ollut hyvä nimitys eikä alkuunkaan selkeä alue. Mutta on ”tekijänoikeus” sekin hanakala sana, alkujaan huono suomennos, koska ruotsin ja saksan vastineet (upphov, Urheber) vihjaavat salaperäisestä luomisen teosta.