Sivun näyttöjä yhteensä

10. helmikuuta 2014

Oireyhtymä I



Tästä kirjoituksesta ei kukaan pidä. Kirjailijan lukemattomat ihailijat suuttuvat. Hänen runsaat vähättelijänsä eivät ymmärrä ja suuttuvat siitä.

Ihailemani ja arvostamani Kalle Päätalon arvoituksen salaisuus tuntuu avautuneen minulle vaihe vaiheelta. Nyt väittäisin tietäväni. Hänellä oli Aspergerin oireyhtymä, ja sen kuvaajana hän oli verraton.

Tuo autismin kirjoon kuuluva ominaisuus ei vaikuta älykkyyteen. Siihen liittyy usein liikalahjakkuutta. Autismiin kuuluu joskus ällistyttävä muisti. Päätalo oli juuri siitä kuuluisa.

Duodecimin lääkärinkirja kertoo seuraavaa. ”Aspergerin oireyhtymästä kärsivien oirekuva ja oireiden voimakkuus vaihtelee hyvin lievistä vakava-asteisiin. Asperger-potilaalle on usein ominaista alttius jatkaa yksityiskohtaista, monotonista tai nopeaa puhumista huomaamatta lainkaan, että toinen ei kuuntele tai haluaisi vaihtaa aihetta. Hän voi kaihtaa silmiin katsomista ja olla ei-sanallisilta tunneilmaisultaan hyvin niukka tai kömpelö. Oireyhtymästä kärsivillä on tavallista vaikeampaa ymmärtää huumoria tai jakaa iloa toisten ihmisten kanssa. Vaikeus tunnistaa toisten tunteita ja vaikeus ilmaista omia tunteitaan johtaa helposti erilaisiin vaikeuksiin sosiaalisessa vastavuoroisuudessa. Tämän vuoksi Asperger oireyhtymästä kärsivät epäonnistuvat ikäänsä vastaavien ystävyyssuhteiden tai aikuisuudessa kestävien seurustelusuhteiden luomisessa… ”

”Monet Aspergerin oireyhtymästä kärsivät aikuiset myös kärsivät eri aistien yliherkkyydestä, jonka seurauksena he ovat yliherkkiä äänille ja kosketukselle. He karttavat myös sosiaalisia tilanteita, joissa he eivät kykene hallitsemaan ryhmätilanteiden herättämiä monia ärsykkeitä. Vaikeus hallita voimakkaita tunnetiloja saattaa johtaa äkillisiin maltinmenetyksiin.”

Wikipedian koosteartikkeli jatkaa: ”Esiintyy kaiken kattava syventyminen yhteen tai useampaan mielenkiinnon kohteeseen (yleisin tapaus) tai pakonomainen tarve noudattaa epätarkoituksenmukaisia päivittäisiä tottumuksia ja rituaaleja tai kaavamaisia ja toistavia motorisia maneereja tai lapsuudenaikainen alituinen syventyminen lelujen osatekijöihin kuten tuoksuun, pintamateriaaliin, ääneen tai värinään.

Kielellisessä tai kognitiivisessa kehityksessä ei ole merkittävää yleistä viivästyneisyyttä. Motorinen kömpelyys on yleistä, mutta ei ole diagnoosin edellytys.

Aspergerin syndroomaa tutkineen Tony Attwoodin mukaan aspergerit ovat rehellisiä, uskollisia, luotettavia ja mutkattomia ja heillä on vahva moraali ja oikeudentunto.

Asperger-henkilöillä on yleensä voimakas tunne-elämä, vaikka suurimmalla osalla tunteet eivät näykään ulospäin. Vahva tunne-elämä saattaa johtua tavallista herkemmistä aisteista, sillä tunteisiin liittyy aina myös elimistössä tapahtuvia fysiologisia muutoksia.”

Sairaalloinen mustasukkaisuus on lähes johtava teema sekä Koillismaa- että Iijoki-sarjassa. Edellisessä kohtauksia kuvataan erittäin rajuiksi. Jälkimmäisessä ne johtavat, kuten kirjoittajalle itselleen kävi, mielisairaalahoitoon. Kirjailijan isän Herkon kuvaus toistaa saman: mustasukkaisuusharhoja ja pitkäaikainen laitoshoito.

Kirjailijan valtava ruumiillisen työn ja sitten kirjoittamistyön korostus on aina nähty arvovalintana. Ehkä se ei ollut sitä. Sekä isä että poika tekivät työtä riuhtomalla ja ajoittain paljon enemmän kuin rahan saaminen köyhyyteen olisi edellyttänyt. Isä halveksi kirjoittamista, koska sillä ei elättäisi perhettä. Kun ehti käydä ilmi, että poika pystyi, se ei muuttanut isän tuomitsevaa asennetta.

Eikö tuo hyvin raskaan ja hyvin yksitoikkoisen työn tekeminen ole sitä yksikanavaisuutta, joka liitetään tähän oireyhtymään.

Aspergeriksi todetun Juice Leskisen vaimo kertoi Ilta-Sanomille: "Suuret ihmisjoukot ahdistivat häntä. Hän rakasti harmaata arkea, jossa oli samat kuviot päivästä toiseen. Se oli hänelle tärkeää. Hänen muistinsa oli hämmästyttävä.”

Päätalon molemmat vaimot ovat maininneet ”Milli-Kallesta”, pakonomaisesta järjestyksenpidon tarpeesta. Tohveleidenkin oli oltava sängyn vieressä millin tarkasti paikallaan. […] [Kuva: otaksuttu asperger Alan Thuring]




38 kommenttia:

  1. Dementian oireet alkoivat näkyä vanhuksessa. Puoliso ei uskonut, vaan todisti, että hänellä on luki-häiriö.
    Täydellinen ei ole kukaan, mutta edesmenneiden diagnostisointi on paljon helpompaa, eivät väitä vastaan.
    Mielenkiintoinen kirjoitus silti. Olisiko blogistilla ollut elävä esimerkki? Niinpä.

    VastaaPoista
  2. Niin,

    Miksi tuosta suuttuisi? Minulla on menossa Iijokisarjan kymmenes kirja putkeen aiemmin luettu lähinnä niiden ilmestyessä 80-luvulla. Näin luettuna häiritsee että Kalle on halunnut tehdä jokaisesta itsenäisen teoksen ja kertaa kertaamasta päästyään aiemmin tapahtuneita, jotka ovat yhtä tarkkaan selostettu jo muutama päivä aiemmin lukemissani kirjoissa. Ei tuota mitenkään voi välttää, koska Kalle haluaa selventää aiemmin tapahtuneiden kautta senhetkisyyden taustoja.

    Rousto/ Vempel-Villen tekemiset ja täyskaimansa unien jatustelut esiintyvät identtisesti tosi monessa kirjassa ja Kalle on varmaan lukenut uutta kirjoittaessaan kaiken aikaa entisiä teoksiaan.

    VastaaPoista
  3. No hemmetti sentään. Sehän selittää Päätalon tekstiä. Muistaakseni hän saattoi kuvata puiden sahaamista yksityiskohtaisesti sivukaupalla. Vautsi !

    Olen tosissaan viehättynyt Aspergerin oireyhtymästä. Psykologi Tony Attwoodilla on tapana onnitella niitä jotka saavat häneltä AS-diagnoosin. Minunkin mielestäni se on iso onni. Olen Aspergerhenkilö.

    Hassu sanonta että joku "kärsii Aspergerin syndroomasta", mutta onhan se toisaalta vahvana esiintyessään rasittava. Tässä mitä tänään kirjoitin Asperger-keskustelupalstalle Facebookiin: "Vaikea viikonloppu meikä-Assille, vaikkakin kiva, kun osallistuin isoille kutsuille perjantaina ja lauantaina oli vertaistukiryhmän kokous. Kaksi peräkkäistä päivää virikkeitä, ihmissuhteita, keskustelua, ajattelua. Sunnuntai meni toipuessa, lähes toimintakyvyttömänä, mutta toki hyvän mielialan vallitessa."

    Kiitos postauksesta !

    VastaaPoista
  4. Sitä hiukkasen vieroksun että jos ajatellaan olevan lääketieteen tutkija ja löytää sairauden niin saa nimensä kuuluisaksi, a-r on toki oireyhtymä, ei sairaus. muita hauskoja oireyhtymiä:
    - varhainen mieskaljuuntuminen.
    - sävelkorvattomuus.
    - pahanhajuinen jalkahiki.

    Kuuluisuutta halvalla.

    VastaaPoista
  5. "Nyt väittäisin tietäväni. Hänellä oli Aspergerin oireyhtymä"

    Kaikella kunnioituksella, tämän lukemisesta tuli yhtä epämiellyttävä olo kuin luettuani erään rikosromaanikirjailijan teoksen, jossa tämä "todisti" erään edesmenneen maalarin Viiltäjä-Jackiksi.

    Itse ajattelen, että ei-lääketieteellisen koulutuksen saaneen olisi hyvä - ainakin julkisuudessa - noudattaa tiettyä pidättyväisyyttä lääketieteellisten arviointien antamiseen.

    VastaaPoista
  6. Tässä linkki kirjoitukseeni, jossa iloitsen omasta aikuisiällä löytämästäni Asperger-identiteetistäni:

    http://kopsista.blogspot.fi/2013/11/minulla-on-asperger.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa kirjoituksesi. Minä en ole kymmeneenvuoteen vielä ymmärtänyt Aspergeria. Sain lapsena diagnoosin.

      Poista
  7. Normaali lääkärikirjaefekti: tunnistan useimmat oireet omikseni.

    Päätalosta ja Turingista on paljon infoa, joten diagnosointi ei ole tuulesta. Silloin tällöin vastaan tulee historian henkilöiden ÄO-arvioita. Niitä ihmettelen.

    VastaaPoista
  8. Blogisti on varmaan oikeassa. Senhän osoittaa jo kymmenen sivun yksityiskohtainen sepustus jostain halon halkaisusta. Ei normaali ihminen tuollaista kirjottaisi.

    VastaaPoista
  9. Terveisiä J. Virolaiselle sinne sairaalan punkalle ja pikaista paranemista! Täällä moni odottelee innokkaana paluutasi!

    T: Fanilauma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mäkun epäilin, että J. Virolainen on kaukomailla lomailemassa.

      Virolainen ja Kemppinen pitävät lukijan mielen virkeänä.

      Poista
    2. Aivovauriosta toipuminen on tuskin "pikaista". Anonyymin heittämä kommentti heijastelee täydellistä empatiakyvyttömyyden tunnetta. Eiköhän J. Virolaisen elämässä ole tällä hetkellä tärkeämpiäkin asiota kuin paluu blogistiksi?! Voimia ja jaksamista tohtori Virolaiselle ja hänen läheisilleen.

      Poista
  10. Aspergerin-oireyhtymä käsittänee sitten kaikki Kalle Päätalon lukijatkin, faniksi ilmoittautuneet eritoten.

    Muuten tämäkin J.K:n "diagnoosi" on vain yhtenä tukipönkänä jo kauan "tiedetylle" asialle, että suurimmalla osalla kirjailijoista -taideammattilaisista yleensäkin- on jotain massasta poikkeavaa ajukopassaan. Tai sitten lapsuuden ankarassa kokemusmaailmassa ja elinympäristössä kuten Kittilän Kalervo Palsalla jonka aikanaan omassa yhteisössään (Suomessa) jyrkästi tuomittua luovuutta ylistetään parhaillaan Saksan taidemaailmassa.

    Arkkitehdeistä kummallisimpia päidensisältöjä lienee Guggenheimilaisittain suuntautuneilla. Mikähän aspers-geeni heitä ohjaileekaan?

    Lapsuuteni perheestä teki kansakoulumme opettaja Pär Olle Lilieros myös diagnoosin jonka olen ennenkin julkituonut ja ripottelen varmaan katkerana mausteena elämänsoppaan hamaan hengenlähtööni saakka: "Kommunistin humalapäissään siittämiä paukapäitä olette koko Unimäen kakaralauma!" Meidän seitsemästä veljeksestä (myös 2 siskoa) neljän "outous" vahvistettiin vasta 1980-luvulla Fragile X-kromosomivirheeksi joka aiheutti heidän kehitysvammaisuutensa. Siihen saakka (eikä se poistu) oli vain tuo ihanan opettajan syyllistävä ja hirveästi metsään menevä lausunto harteillamme. Fragile X nimittäin periytyy vain äidiltä pojille. Mieskin voi olla tuon kromosomivirheen kantaja, mutta lapsilleen hän ei sitä siirrä. Lisäksi äiti oli maalaisliittolaisesta kodista peräisin ja varmaan äänestikin koko ikänsä kepulaisia ehdokkaita. Mutta enpä voi tätäkään asiaa ko. opettajalle mennä oikaisemaan kun se on kuollut ja koko sukunsa on sammunut hänen myötään (lähde vrk).

    VastaaPoista
  11. veljen kanssa kyllä purettiin leluja osiin...
    toi vaikuttaa hauskalta http://www.theguardian.com/books/2013/feb/23/aspergers-novel-1m-debut

    VastaaPoista
  12. Riittääkö Alastalon salin piipunvalinta samaan diagnoosiin Volter Kilven tapauksessa?

    VastaaPoista
  13. Mukavaa, että Kemppinen osaltaan levittää tietämystä tästä varsin tavallisesta oireyhtymästä. Jokaisella lienee jokin tuttava, meillä perheenjäsen.
    Oma vahva diagnoosi-veikkaukseni on kenraali V. P. Nenonen - mies joka meni naimisiinkin ihan vaan velvollisuudentunnosta...

    VastaaPoista
  14. Blogistin tästä jutusta tuli todella epämiellyttävä olo. Eikä mitenkään kunnioituksella. Ja erään anonyymin ilmaisu: "Blogisti on varmaan oikeassa. Senhän osoittaa jo kymmenen sivun yksityiskohtainen sepustus jostain halon halkaisusta. Ei normaali ihminen tuollaista kirjoittaisi:"

    Entä normaali lukija? Kuinka normaali pitää olla lukeakseen mielenkiinnolla esimerkiksi Antti Hyryn Finlandiapalkitun Uunin?

    VastaaPoista
  15. Entäpä sitten Antti Hyry?

    VastaaPoista
  16. "Hän voi kaihtaa silmiin katsomista ja olla ei-sanallisilta tunneilmaisultaan hyvin niukka tai kömpelö. Oireyhtymästä kärsivillä on tavallista vaikeampaa ymmärtää huumoria tai jakaa iloa toisten ihmisten kanssa. Vaikeus tunnistaa toisten tunteita ja vaikeus ilmaista omia tunteitaan johtaa helposti erilaisiin vaikeuksiin sosiaalisessa vastavuoroisuudessa."

    Tämä ainakin osuva kuvaus suuresta joukosta suomalaisia joiden kanssa rasittavaa kyllä joutuu elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Ois se kamala huomata, että kaikilla muilla on diagnoosi eikä itsellä ole. Kyllä jokaiselle suomalaiselle pitäisi saada ihan oma diagnoosi. Ei sevväliksi vaikka ne muuttuisivat ajan myötä, mutta kaikille - ikioma - diagnoosi olisi tasa-arvoa.

      Poista
    2. Kirjoituksesi iski kuin Päätalon vasara naulan kantaan. Jos joku luulee olevansa normaali, se osoittaa, että diagnoosimenetelmät eivät ole tarpeeksi kehittyneitä. Itse odotan, että ihmiskunta astuu ainakin sen askeleen eteenpäin,että vaikka aivokuvantamisen keinoin saadaan selvitettyä alttius riippuvuuksille. Addiktioitahan ihmiskeho voi kehittää paitsi päihteisiin myös vaikka työhön, seksiin tai ruokaan.

      Poista
  17. Olikohan Brynolf Honkasalollakin asperger? Hänhän pyöritteli kuuluisassa oppikirjasarjassaan mm. sivukaupalla asianlaidan käsitettä petostunnusmerkistön osana.

    VastaaPoista
  18. Nyt Kemppinen katsoppas peiliisi huomaatko kuinka moni juttu sopii siinä näkyvään kuvaan... eo millän pahalla mutta luulen vain niin.
    ITSELLEN asperger on liiankin tuttua kun oma poika on sellainen ja vanhin veli. Kerran luetutin veljelläni Tiede 2000 lehdessä olleen atikkelin asperger syndroomasta ( joskus 2004 - 2005 tienoolla) ja hän puuskahti että tuollainen hän ei ainakaan ole! Äijällä on valtava muisti ja lisäksi on yliälykäs Mensalainen jne. Sosiaalisesti lähinnä kummallinen ja kiinnostunut kaikesta. Lukee valtavasti ja muistaa kaiken lukemansa jopa 60 vuoden takaakin... Hänen tytärkin on Mensassa ja väitteli tohtoriksi. On siis pärjännyt laillaan isäänsä paremmin joissain asioissa ja joissaan ei. On tosin nyt jo 40 vanhapiika.

    VastaaPoista
  19. Kalle varmasti keskittyi työhönsä monotonisella kiihkeydellä se on selvä. Mietin juuri että tuollainen johonkin asiaan paneutuminen on hyvä juttu jos haluaa päästä pitkälle jossain. Mutta lapselle tämä "oireyhtymä" on aika hankala tietyissä tilanteissa kun pitäisi tehdä toisten kanssa samaan rytmiin samoja asioita - koulussa siis. Ehkä tälläinen lapsi tarvitsee ymmärtämystä ja omia apuneuvoja. Opettajaa helpottaa jos saa tietää lapsen erityispiirteet.

    VastaaPoista
  20. Kalle työskenteli yksityiskohtaisesti ja sitkeästi kirjoittaessaan. Rutiinit pysyivät samoina. Hyvin uskottava tulkinta.

    VastaaPoista
  21. "Vielä 1970-luvulla kulttuuritoimittajat vieroksuivat Päätaloa. Päätalon kirjat lähes vaiettiin. Nyt muun muassa Päätalon tuotannosta hiljattain valmistuneen väitöksen myötä monen silmät ovat avautuneet. Päätaloa aletaan arvostaa."
    Mahtaako blogisti olla 70 luvun kulttuuritoimittajia :)
    http://yle.fi/uutiset/kalle_paatalon_sotavuosista_syntyy_kokoillan_elokuva/6937010

    VastaaPoista
  22. Onnittelen blogistia oivalluksen aiheuttamasta valaistumisesta. Voi olla että Päätalolla oli asperger, voi olla että oli olematta. Paha vainajasta tutkimatta sanoa
    Autismin kirjo on laaja, ja tämän oireyhtymäkirjon tutkimus on taatusti vasta alussa. Voipa hyvin olla, että jokikinen jolla jokin erityislahja on, voidaan luokitella jonkin sortin autistiksi. Fokus, pakkomielle, intohimo. Luojalle kiitos heistä!

    JS

    VastaaPoista
  23. No nyt iski kyökkisykiatri Kemppinen !
    Ei kai tule oireyhtymää 2 ?

    VastaaPoista
  24. JK kirjoitti: "Aspergerin syndroomaa tutkineen Tony Attwoodin mukaan aspergerit ovat rehellisiä, uskollisia, luotettavia ja mutkattomia ja heillä on vahva moraali ja oikeudentunto".

    Päätalo totesi eräässä haastattelussa, että "Minulla on aina ollut sellainen pakonomainen tarve rehellisyyteen - johtuu ehkä siitä olen kasvanut lestadiolaisessa ympäristössä". Narsismin psykopatia poissuljettu?

    VastaaPoista
  25. Tunnen kaksinkertaisen filosofian tohtorin, jolla on omien sanojensa mukaan diagnosoitu asperger-syndrooma. On aika hankala ihminen, ehkä aspergeristakin huolimatta.

    VastaaPoista
  26. Tähän aihepiiriin kuuluu Kallen lapsuudenkaveri, nuorena kuollut naapurinpoika, joka oli matemaattisesti lahjakas. Hän mm. laati 10-ottelun lajien pistetaulukot radiosta kuunneltujen yksittäisten tulosten piste-erojen pohjalta.
    Aiemmin oli puhetta Vikke Nilon persoonasta. Maallikkona olen käsittänyt ne kirjat irtiottona tunnollisuuden ja totuudellisuuden pakkomielteestä. Höylin miehen syksyä vielä mietin.

    VastaaPoista
  27. Oma, tieteelle toistaiseksi tunnistamaton autismini ilmenee kykynä kurkata tulevaan, ei kuitenkaan komentaen, vaan ikään kuin ohimennen oivaltaen.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  28. Luulisin, että Aspergerissä kuten Skitsofreniassakin vaikuttaa lapsuuden TAHTOJÄRJESTELMÄN puutteellinen rakenne , ehkäpä syyt löytyvät jo sikiökaudella. .Älyä voi olla liian vähän( heikkolahjainen) tai paikoitellen yli tarpeen ( Savant-oireyhtymä).Älyllinen toiminta tahdonheikkoudesta johtuen voi kokonaanin estyä tai tahdottomasti sitä voi toinen henkilö taas estoitta suoltaa.uupumatta..Syntyy kapea-alaista, massasta poikkeavaa kyvykkyyttä..
    Vastaavanlainen ilmiö näkyy mm. puheentuottamisessa, kun hiukan hermostut tulee ns. " puheripuli" ja ja taas suuri sosiaalinen jännitys laukaisee mykkyyden.
    Vastaavasti fyysinen väsymys tuo unen, mutta suuri henkinen uupumus unettomuuden.
    Ehkäpä .ongelmaan liittyy Dopamiini-välittäjäaine, joka vaikuttaa tahtojärjestelmän toimimiseen tai toimimattomuuteen .Dopamiini aivoissa on ihmisille yhtä tärkeä kuin insuliini sokeriaineenvaihdossa..

    VastaaPoista
  29. On on niin muodikasta aspi tai adhd. Oma lukunsa kulttuurihistoriassa kunkin ajan omat (väljästi määritellyt tulkinnalle tilaa jättävät) lemmikkioireyhtymät, tai se kuinka paranoidien harhat heijastelevat tarkkaan sosiaalisen ympäristön pakkomielteitä, milloin hallusinoitiin juonivia kommunisteja amerikoissa 50-60-luvulla (peliteoreetikko John Nash) tai mitä ufoja milloinkin. Mitä aspi tai adhd kertoo ajastamme? (Blogistia emme kuitenkaan laske paranoidiksi.)

    VastaaPoista
  30. Olipas mielenkiintoinen juttu. Tämähän pakottaa aukaisemaaan Päätalon kirjoja..

    Eläväiselle ehkä tarkin itsediagnostiikkatesti löytyy 4:stä testistä kirjasta Baron-Cohen: Olennainen ero, totuus miehen ja naisen aivoista, Terra Cognita, sen loppuliitteistä.


    M

    VastaaPoista
  31. Kuvan perusteella päättelin että aspergeriksi kolumnissa diagnosoitu Alan Thuring onkin matemaatikko Alan Turing. No, joku oli painovirheen jo edellä huomannutkin. Itse tunnen myös erään henkilön jonka olen mielessäni diagnosoinut aspergeriksi. On hyvin älykäs ja ammatissaan pätevä, mutta joutuu jatrkuvasti hankaukseen työpaikalla. Työura on hyvin pirstaleinen, ja hän on aika eristynyt sosiaalisesti. Olen huomannut, että vaikka yritän pitää häneen yhteyksiä niin se on hankalaa koska hänen kanssaan esim. pienikin huumorikevennys keskustelussa voi aiheuttaa monimutkaisen tilanteen ja selittelyn tarpeen.

    Valitettavasti nämä aspergerit ja ADHD:t eivät kuitenkaan ole mitään "muoteja" vaan aika karua todellisuutta monen ihmisen elämässä. Kannattaa vaikka lukea uusimman Suomen Kuvalehden laaja artikkeli siitä mitä sellainen voi tehdä elämälle.

    VastaaPoista
  32. Todella hänen pojallaankin oli vastaavia ongelmia. Mutta vaiva on yleinen Suomen maassa. Äitinikin viihtyi Kallen kirjojen parissa ja luki ne kaikki. Eräs lääkäri kehoitti kaikkia kollegojaan jukemaan Päätalon teoksia. Mutta aikuisena diagnosoidut kertokoon itse enemmän:

    http://www.vauva.fi/keskustelu/1426380/ketju/onko_taalla_ketaan_aikuisena__aspergerdiagnoosin_s/sivu/2

    VastaaPoista